1 von 9 07.06.2013 10:42 Fragebogen 1 [Seiten-ID: 19598] [L] Welcom Hyvä opiskelija, Suomalaissa yliopistoissa toteutetaan toukokuussa 2013 ensimmäisen kerran valtakunnallinen opiskelijapalautekysely YOPALA. Kyselyssä selvitetään kandidaatintutkinnon suorittaneiden (tai noin kolme vuotta opiskelleiden) tyytyväisyyttä yliopistoonsa ja kokemuksia opintojen sujumisesta. Näin ollen monet kyselyn kysymyksistä koskevat sitä ajanjaksoa, kun suoritit kandidaatintutkintoa. Aloilla, joilla kandidaatintutkintoa ei suoriteta (kuten lääke- ja hammaslääketiede), kysymyksissä viitataan kolmeen ensimmäiseen opiskeluvuoteesi. Osa kysymyksistä koskee opiskeluaikaasi yleisesti ja/tai nykyistä tilannettasi. Kysely perustuu ajatukseen, että opinnoissa menestymiseen vaikuttaa itse opiskelun lisäksi useita sosiaalisia ja yhteisöllisiä tekijöitä. Opiskelijoilla on erilaisia tarpeita niiden suhteen. Tämä kysely tuottaa vertailevaa tietoa eri yliopistoista. Sinun yliopistosi tulee käyttämään tuloksia parempien toimintatapojen kehittämiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) suunnittelee, että vuodesta 2015 lähtien noin 3 % yliopistoille jaettavasta perusrahoituksesta osoitettaisiin tämän opiskelijapalautteen perusteella. Vastauksesi ovat siis tärkeitä! Vastaaminen kestää noin 20 minuuttia. Voit vastata kyselyyn kerralla tai tallentaa vastauksesi ja palata myöhemmin täydentämään niitä. Kun olet vastannut koko kyselyyn ja lähettänyt vastauksesi eteenpäin, linkki ei enää toimi. Kysely suljetaan 31.5.2013. Vastauksesi käsitellään nimettömänä ja luottamuksellisesti. Kyselyn viimeiseen kysymyskokonaisuuteen sisältyy mahdollisuus ns. vastapalautteeseen, jossa voit verrata omia vastauksiasi toisen opiskelijaryhmän vastauksiin. Tässä kyselyssä vastauksesi vertautuvat saksalaisten opiskelijoiden vastauksiin. YOPALA:n toteuttaa korkeakoulutukseen erikoistunut saksalainen CHE Consult GmbH. YOPALA:n yhteyshenkilö CHE:llä on Hannah Leichsenring (hannah.leichsenring@che-consult.de). Aloittaaksesi kyselyyn vastaamisen, paina Jatka tämän sivun alareunassa. Kiitos etukäteen vastauksestasi! Bästa mottagare, I maj 2013 genomförs i alla finländska universitet för första gången en nationell studiefeedbackundersökning - YOPALA. I undersökningen utvärderas erfarenheter av hur studierna förlöpt och hur nöjd man är med sitt universitet. Undersökningen riktas till dem som tagit ut sin kandidatexamen och frågorna relaterar alltså till den tidsperioden. Undersökningen baserar sig på antagandet att en studerandes framgång i studierna, utöver själva utbildningen, också påverkas av sociala och miljömässiga faktorer. Dessa faktorer har studerande olika starka behov av. Den här undersökningen producerar material som är jämförbart mellan olika universitet. På detta sätt kan universiteten utvärdera sin verksamhet i jämförelse med andra universitet och förbättra sin verksamhet där det finns utvecklingsbehov. Utbildnings- och kulturministeriet (UKM) planerar dessutom att i framtiden basera ca 3 % av basfinansieringen till universiteten på resultaten från denna undersökning. Ditt svar är alltså viktigt! Enkäten tar ca 20 min att besvara. Du kan besvara hela enkäten på en gång eller lämna enkäten halvfärdig för att återkomma senare och fylla i resten. Efter att du besvarat hela enkäten och skickat in svaren, fungerar inte din personliga länk och du kan inte heller längre ändra dina svar. Svarstiden utgår 31.5.2013. Dina svar behandlas fullständigt anonymt och analyseringen av data sker inte på individnivå. I enkätens sista frågehelhet ingår en möjlighet för dig att jämföra dina svar med andra studerande, i detta fall med svaren från tyska studerande. Undersökningen genomförs av CHE Consult GmbH, ett tyskt konsultföretag specialiserat på utbildningsfrågor. Kontaktperson på CHE är Hannah Leichsenring (hannah.leichsenring@che-consult.de). För att börja svara på enkäten, tryck på Jatka nere på denna sida. Ett stort tack på förhand för ditt deltagande i undersökningen! Dear Student, In May 2013, the Finnish universities undertake the first student feedback survey YOPALA among graduate students (or equivalent, students in their 4th year of study) assessing their student experience. The results are meant to support improvement of the study situation at the Finnish universities. Also, the Ministry of Education and Culture plans to recognise the universities efforts by including elements of the survey in the national higher education funding scheme. Your answers are very important to us! The survey takes about 20 minutes. The survey is based on the assumption that it is not only the academic experience, but also the social aspects of studying that influence success, and that students differ in what needs they have in either realms. For the university there will be an analysis based on groups of students. Data on persons is not of interest, privacy will be secured in all stages of the survey and its analysis. The survey is conducted by CHE Consult, a specialised consulting company for higher education in Germany. Contact person for the survey is Hannah Leichsenring (hannah.leichsenring@che-consult.de). Thank you very much for your participation! Please click "Jatka" to enter the survey. 2 [Seiten-ID: 19665] [L] language selection Valitse, millä kielellä haluat vastata kyselyyn. Välj ditt språk. Please choose the language in which you want to answer the survey. suomi svenska english 3 [Seiten-ID: 19600] [L] Routes to university, specifics Mitä kautta tulit opiskelemaan korkeakoulututkintoasi? Osallistuin pääsykokeisiin. Minut valittiin todistusarvosanojen perusteella. Minut valittiin avoimen yliopiston opintosuoritusten perusteella.
2 von 9 07.06.2013 10:42 Siirryin yliopiston sisällä toisesta koulutusohjelmasta/oppiaineesta. Siirryin toisesta korkeakoulusta. Osallistuin kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden pääsykokeeseen. Valinta tapahtui jollain muulla perusteella, miten: Opinnoilleni ovat ominaisia seuraavat erityispiirteet (usean kohdan valitseminen mahdollista): Opintoni antavat valmiuden tiettyyn ammattiin. Koulutusohjelma käsittää useamman kuin yhden pääaineen. Koulutusohjelma koostuu pää- ja sivuaineista. Olen ilmoittautunut opiskelijaksi useampaan kuin yhteen koulutusohjelmaan. Koulutusohjelmaani liittyvä opetus järjestetään eri paikoissa tai oppilaitoksissa. Ohjelmani on rakenteeltaan sellainen, että sen voi suorittaa työskentelyn ohessa. Koulutusohjelmallani ei ole erityispiirteitä. Muut ominaispiirteet: 4 [Seiten-ID: 19602] [L] Fields of study Mikä on koulutusalasi? Eläinlääketietieteellinen Farmasia Hammaslääketieteellinen Humanistinen Kasvatustieteellinen Kauppatieteellinen Kuvataideala Liikuntatieteellinen Luonnontieteellinen Lääketieteellinen Maatalous-metsätieteellinen Musiikkiala Oikeustieteellinen Psykologia Taideteollinen Teatteri- ja tanssiala Teknillistieteellinen Teologinen Terveystieteiden Yhteiskuntatieteellinen 5 [Seiten-ID: 19603] [L] Job Onko sinulla jokin aikaisempi ammatti-/ korkeakoulututkinto? Kyllä, olen suorittanut ammattitutkinnon. Kyllä, olen suorittanut alemman korkeakoulututkinnon. Kyllä, olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Olen suorittanut ulkomaisen ammatti- /korkeakoulututkinnon. Minulla ei ole aikaisempaa tutkintoa. Työskenteletkö opintojesi ohessa? Kyllä, lukukauden aikana Kyllä, mutta enimmäkseen lukukausien välisenä aikana. Kyllä, sekä lukukauden aikana että lukukausien välisenä aikana. En työskentele tällä hetkellä, mutta aikomuksenani on tehdä niin lähitulevaisuudessa. En työskentele tällä hetkellä enkä suunnittele työskenteleväni tulevaisuudessakaan. 6.1 [Seiten-ID: 19605] [L] relation to study field Liittyykö työsi (tai vähintäänkin yksi työtehtävistäsi) opiskelemaasi alaan? Työni liittyy selvästi opiskelemaani alaan ja/tai mahdolliseen tulevaan työkenttääni. Nykyinen työni ei varsinaisesti liity opintoihini tai tavoittelemaani ammattiin. En osaa (vielä) sanoa. Työhön käyttämäsi aika alle 8 tuntia viikossa 8-19 tuntia viikossa yli 19 tuntia viikossa Käyn töissä vain lukukausien välisenä aikana. 7 [Seiten-ID: 19607] [L] financing Kuinka olet rahoittanut opiskelusi? Vanhemmat / perhe Opintolaina Opintotuki Stipendi Henkilökohtaiset palkkatulot Muut henkilökohtaiset tulot Millaiseksi arvioit tämänhetkisen taloudellisen tilanteesi? Minulla ei ole taloudellisia huolia. Tilanteeni voisi olla parempi, mutta tulen silti hyvin toimeen. Budjettini on melko tiukka. Minulla on isoja taloudellisia ongelmia. Olen pelännyt joutuvani keskeyttämään opintoni taloudellisista syistä. 8 [Seiten-ID: 19608] [L] activities Harrastatko jotakin seuraavista? Kulttuuri/taiteet Liikunta Käsityö/tekniset työt Yrittäjyystoiminta En harrasta mitään mainituista. pääasiassa osittain en lainkaan 9.1 [Seiten-ID: 19610] [L] activities at university Vastaako yliopisto/ylioppilaskunta tämän toiminnan järjestämisestä tai järjestetäänkö toiminta yliopiston/ylioppilaskunnan tiloissa? Kyllä, toiminta järjestetään yliopiston/ylioppilaskunnan tiloissa. Kyllä, toiminnan järjestämisestä vastaa yliopisto tai ylioppilaskunta. Yliopisto/ylioppilaskunta vastaa osittain toiminnan järjestämisestä. Ei, toiminta ei liity yliopistoon/ylioppilaskuntaan. 10 [Seiten-ID: 19611] [L] volunteer work Osallistutko tällä hetkellä vapaaehtois- tai järjestötoimintaan? (Usean kohdan valinta mahdollista) Osallistun vapaaehtois- tai järjestötoimintaan yliopiston sisällä (esim. ylioppilaskunnassa/ainejärjestössä).
3 von 9 07.06.2013 10:42 Osallistun vapaaehtois- tai järjestötoimintaan yliopiston ulkopuolella. En osallistu tällä hetkellä mihinkään vapaaehtois- tai järjestötoimintaan. 11 [Seiten-ID: 19601] [L] age Ilmoita ikäsi (vuosina). 12 [Seiten-ID: 19617] [L] gender Sukupuoli Mies Nainen En halua vastata tähän kysymykseen. 13 [Seiten-ID: 19622] [L] spacial distance to university Kuinka kaukana yliopisto sijaitsee lapsuutesi kotipaikasta tai paikkakunnasta, jossa olet käynyt koulua? Yliopisto sijaitsee samassa kaupungissa. Yliopisto sijaitsee melko lähellä lapsuuden kotipaikkaani/paikkakuntaa, jossa olen käynyt kouluni. Yliopisto sijaitsee kauempana kuin 150 km. En ole kotoisin Suomesta. 14 [Seiten-ID: 19629] [L] family background Ovatko vanhempasi (isä ja/tai äiti) opiskelleet korkeakoulussa? Kyllä. Ei. Onko sinulla sisaruksia, jotka ovat opiskelleet/opiskelevat yliopistossa? Kyllä, minulla on sisaruksia, jotka ovat opiskelleet/opiskelevat yliopistossa. Ei, sisarukseni eivät opiskele/ole vielä opiskelleet yliopistossa. Minulla ei ole sisaruksia. Mitä kieliä puhuit lapsuudessasi? (usean kohdan valinta mahdollista) suomi ruotsi saame Joku muu, mikä: 15 [Seiten-ID: 19634] [L] satisfaction generally Kuinka tyytyväinen olet tällä hetkellä seuraaviin elämänalueisiisi? 0% - erittäin 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% tyytymätön Perhe-elämääsi Ystävä- ja tuttavapiiriisi Elämääsi yleensä 16 [Seiten-ID: 19628] [L] supporting factors Arvioi seuraavia väittämiä: Voin hyvin yliopistossani. Olen tyytyväinen opintoihini. Perheeni tukee ja kannustaa minua opinnoissani. Ystäväpiirini tukee ja kannustaa minua opinnoissani. Yksityiselämäni haittaa tällä hetkellä opintojani. Samaa 17 [Seiten-ID: 19635] [L] choice of study Oliko yliopisto ensisijainen valintasi opiskelupaikaksi? Kyllä: halusin opiskella juuri tässä yliopistossa. Ei: halusin alunperin opiskella toisessa yliopistossa. Ei: halusin alun perin opiskella ammattikorkeakoulussa. Olen siirtynyt tähän yliopistoon toisesta yliopistosta. Olen siirtynyt tähän yliopistoon ammattikorkeakoulusta. En osaa/halua vastata tähän kysymykseen. Mainitse kolme tärkeintä perustetta koulutusalasi valinnalle. Raahaa ja pudota valitsemasi vaihtoehdot oikeanpuoleiseen laatikkoon. Eri arvioimaan tätä väittämää. 100% - erittäin tyytyväinen ohjelma sopii yhteen kiinnostuksen kohteideni ja kykyjeni kanssa opintojen avulla voin kehittää itseäni opinto-ohjaajan, vanhempien tai ystävien ehdotus opintojen avulla voin saavuttaa arvostetun ammattiaseman opintojen avulla voin saavuttaa turvatun ammattiaseman opintojen avulla voin saavuttaa hyvät tulot vaihtoehtojen vähäisyys pystyn järjestämään ajankäyttöni vapaasti opintojeni aikana haluan oppia uutta tutkimustyön kautta Muut syyt, mitkä: 18 [Seiten-ID: 19636] [L] performance in school Millaiseksi arvioit opintosuorituksesi ensimmäisten opiskeluvuosiesi aikana? Arvioi erityisesti tiedollista osaamistasi ja osallistumistasi opetustilanteisiin: Olen (todennäköisesti) kuulunut vuosikurssini parhaaseen kolmannekseen. Olen (todennäköisesti) kuulunut vuosikurssini keskiverto-opiskelijoiden joukkoon. Olen (todennäköisesti) kuulunut vuosikurssini heikoimpaan kolmannekseen. En osaa sanoa. 19 [Seiten-ID: 19637] [L] performance in university
4 von 9 07.06.2013 10:42 Koetko kandidaatintutkintovaiheessa tai kolmen ensimmäisen opiskeluvuotesi aikana suorittaneesi paljon enemmän opintopisteitä, kuin mitä tutkintosi edellyttää? Ei, suoritin vain noin 180 opintopistettä. Kyllä, suoritin paljon enemmän, kuin 180 opintopistettä. En osaa/halua vastata tähän kysymykseen. Kuinka luottavainen olet tällä hetkellä sen suhteen, että pystyt päättämään tutkintoosi liittyvät opinnot menestyksekkäästi? 0% - en ole luottavainen 10% 20% 30% 40% 50% - olen epävarma 20 [Seiten-ID: 19638] [L] offers of university Mikäli pohdit kolmea ensimmäistä vuottasi yliopistossa, millaiseksi arvioit yliopiston tarjoaman tuen niin opintojen, yksityiselämän kuin ammatillisen kehityksenkin alueilla? En tarvinnut Osittain Samaa ohjausta arvioimaan samaa Eri tässä tätä asiassa. väittämää. Sain paljon ohjausta opintojen järjestämiseen. Sain paljon ohjausta opintojen etenemiseen liittyviin ongelmiin. Sain paljon ohjausta motivaatio-ongelmiin. Sain paljon ohjausta opinnoissa suuntautumiseen. Sain paljon ohjausta kandidaatin tutkielman laatimiseen. Sain paljon ohjausta löytääkseni tilaisuuksia tutustua muihin opiskelijoihin. Sain paljon ohjausta asunnon etsimiseen. Sain paljon ohjausta hakiessani tasapainoa perheen ja opiskelun välillä. Sain paljon ohjausta terveyteen liittyviin ongelmiin. Sain paljon ohjausta hakiessani suuntaa elämälleni. Sain paljon ohjausta hakiessani suuntaa ammatilliselle elämälleni. Sain paljon ohjausta työpaikan etsimiseen. Sain paljon ohjausta hakiessani tasapainoa työn ja opiskelun välillä. Sain paljon ohjausta sopivan harjoittelupaikan löytämiseen. jokin muu 60% 70% 80% 90% 100% - olen täysin luottavainen 21 [Seiten-ID: 19639] [L] team work Missä määrin olet samaa tai eri seuraavien väittämien kanssa? Mitä samankaltaisempia ryhmän jäsenet ovat, sitä tehokkaammin ryhmä pystyy paneutumaan tehtäväänsä. Työskentelen mieluiten ryhmissä, joiden kokoonpanoon olen itse saanut vaikuttaa (esim. työskentely yhdessä ystävien kanssa). Minusta on kiehtovaa työskennellä satunnaisesti muodostetuissa ryhmissä. Koen rasittavaksi tilanteen, jossa ryhmätyöni tulokset joutuvat arvioitaviksi/arvosteltaviksi. Työskentelen paremmin ja tehokkaammin yksin kuin ryhmän jäsenenä. Ryhmässä työskentely tarjoaa mahdollisuuden tietojen ja kokemusten vaihtoon sekä yleisten valmiuksien omaksumiseen (esim. kyky käsitellä ristiriitoja). Ryhmätyön onnistumiseen vaikuttaa suuresti ohjaajan antama opastus. Opintoihin liittyvän ryhmätyön onnistuminen on helposti vaarassa, jos osa ryhmän jäsenistä ei osaa riittävän hyvin yhteistä kieltä. Samaa 22 [Seiten-ID: 19640] [L] time management Missä määrin olet samaa tai eri seuraavien väittämien kanssa: Kandidaatintutkintoon kuuluva/kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden pakollisen läsnäolon määrä on ollut sopiva. Koska yksityisasiani ja työssäkäyntini ovat hyvässä järjestyksessä, olen pystynyt osallistumaan kaikkiin opetustilaisuuksiin ongelmitta. Kandidaatintutkintoni yhteydessä /kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana tarjotun tuen (opastuksen) ansiosta olen pystynyt omatoimiseen opiskeluun. Olen varannut riittävästi aikaa omatoimista opiskelua varten. Opetushenkilöstö on ollut valmis kuuntelemaan opiskelijoiden kysymyksiä ja huolenaiheita myös opetustilanteiden ja vastaanottoaikojen ulkopuolella. Samaa 23 [Seiten-ID: 19641] [L] experience abroad Missä määrin olet samaa tai eri seuraavien väittämien kanssa: Olen viettänyt ulkomailla pitkiä ajanjaksoja (lukuvuoden ajan). Olen oleskellut opiskeluaikanani pitkiä aikoja ulkomailla (esim. kuukauden tai lukukauden ajan). Opintojakso ulkomailla kuuluu pakollisena osana opintoihini. Tutkinnon suorittaminen ohjeajan kuluessa on ollut minulle tärkeämpää kuin oleskelu ulkomailla. Haluan työskennellä tulevaisuudessa mieluiten Suomessa. Kansainvälisen kokemuksen hankkiminen on tulevan uran kannalta tärkeää. Samaa Eri Eri Eri arvioimaan tätä väittämää. arvioimaan tätä väittämää. arvioimaan tätä väittämää.
5 von 9 07.06.2013 10:42 Tulevan urani kannalta on tärkeää tuntea erilaisia ammattiini liittyviä toimintatapoja. Minun on ollut vaikea rahoittaa opintojaksoa ulkomailla. 24 [Seiten-ID: 19642] [L] information and support Miten helppoa tai vaikeaa on ollut tiedon ja tuen löytäminen opintoihisi liittyen? Erittäin helppoa Melko helppoa Pakollisista ja vaihtoehtoisista opintojaksoista Tarjolla olevista valinnaisista opinnoista Henkilöistä, joiden tehtävänä on avustaa opiskelijaa opintojen aikana erilaisissa tukipalveluissa jokin muu: Melko hankalaa Erittäin hankalaa 25 [Seiten-ID: 19643] [L] participation Arvioi seuraavia väittämiä opintojesi suhteen: Lukujärjestykseni on ollut liian täynnä (liian monta opetukseen liittyvää läsnäolotuntia viikossa). Myönnetyt opintopisteet eivät ole olleet suhteessa vaivannäkööni, sillä niiden suorittaminen ei ole vastannut ohjeellista työmäärää. Ongelmatilanteissa olen aina löytänyt henkilön, jolta olen voinut pyytää neuvoa. Opintojeni rakenteen ansiosta minun on ollut helppo tutustua muihin opiskelijoihin. Tenttien määrä lukukautta kohti on ollut liian suuri. Olen ollut tyytyväinen opinto-ohjelmani tarjoamiin vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksiin. Olen ollut tyytyväinen suhteeseeni opetushenkilökunnan kanssa. Olen saanut riittävästi palautetta opettajilta. Opettajilta saamani palaute on auttanut minua opinnoissani. Samaa Eri arvioimaan tätä väittämää. 26 [Seiten-ID: 19644] [L] QUEST 1 Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 1 Olin erittäin luottavainen sen suhteen, että selviän hyvin opintojeni asettamista vaatimuksista. 2 Olen kärsinyt usein päänsärystä. 3 Olen tullut hyvin toimeen opiskelukavereideni kanssa 4 Mikäli minulla on ollut koulutusohjelmaani koskevia kysymyksiä, olen tiennyt, kenen puoleen voin kääntyä. 5 Aloitin usein valmistautumisen tenttiin vasta viime hetkellä. 6 Olen samaistunut omaan yliopistooni. 7 Olen ulospäinsuuntautunut henkilö. 8 Opintoni ovat auttaneet minua muodostamaan kuvan tavottelemani ammatin käytännön todellisuudesta. 9 Olen toisinaan jättänyt opetustilanteita väliin. 27 [Seiten-ID: 19645] [L] QUEST 2 Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 10 Minulla on ollut usein keskittymisvaikeuksia. 11Olen valinnut opiskelualani ensisijaisesti kiinnostuksen kohteideni perusteella. 12 Olen opiskellut pienryhmissä. 13 Olen opiskellut mielelläni omassa yliopistossani. 14 Koulutusohjelmani olisi mielestäni pitänyt olla käytännönläheisempi. 15 Olin kuvitellut opiskelun olevan helpompaa. 16 Arjen keskellä minulla on usein ollut ikävä kotiin vanhempien luokse. 17 Mielenkiintoinen työpaikka on minulle on tärkeämpää kuin suuret tulot. 18 Olen tuntenut itseni usein melko surulliseksi tai tyytymättömäksi. 28 [Seiten-ID: 19646] [L] QUEST 3 Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 19 Minulla on ollut usein huono onni tenttikuulustelijoideni suhteen. 20 Keskustelen tuttavieni kanssa mieluiten aiheista, jotka eivät johda kiistoihin. 21 Minusta on kiinnostavaa analysoida teorioita ja tieteellisiä kysymyksiä. 22 Olen pystynyt seuraamaan opetussisältöä ilman vaikeuksia. 23 Suutun usein helposti. 24 Suhteeni opetushenkilökuntaan on ollut hyvä. 25 Olen tuntenut itseni usein uupuneeksi.
26 Olen valmis suosittelemaan yliopistoani muille. 27 Olisin halunnut enemmän teoreettisia perusteita käsitteleviä opintoja. 29 [Seiten-ID: 19647] [L] QUEST 4 Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 28 Suhteeni yliopistooni on ollut mielestäni läheinen. 29 Olen seurannut tarkkaavaisesti luentoja ja seminaareja. 30 Opin mielelläni uusia asioita. 31 Olen osallistunut säännöllisesti yliopistossani järjestettäviin tapahtumiin (esim. yliopistoliikunnan järjestämään tai juhliin). 32 Päätöksenteon hetkellä tiedän nopeasti, mitä haluan. 33 Tunne siitä, että olen oppinut jotakin, on minulle tärkeämpää kuin hyvä arvosana. 34 Olen osallistunut hyvin innokkaasti erilaiseen opintojen ulkopuoliseen toimintaan (esim. ylioppilaskunnassa/ainejärjestöissä). 35 Menestymiseni tenteissä on ollut mielestäni enimmäkseen sattuman tulosta. 36 Hyvä teoreettinen koulutus on mielestäni ammatillisen menestyksen perusta. 30 [Seiten-ID: 19648] [L] QUEST 5 Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 37 Olen harkinnut useita kertoja opintojeni keskeyttämistä. 38 Uskon pystyväni pitämään helposti puheen vieraiden ihmisten edessä. 39 Minun on usein ollut vaikea ymmärtää, mikä merkitys opiskelemillani asioilla on tulevaisuudessa. 40 Olen pitänyt tiiviisti yhteyttä opiskelukavereihini. 41 Olen pitänyt opintojani mahdollisuutena persoonallisuuteni kehittämiseen. 42 Pyydän apua muilta, mikäli minulla on ongelmia. 43 Opettajani ovat mielestäni erittäin päteviä omalla alueellaan. 44 Minulla on lukuisia selkeästi määritteltyjä tavoitteita. Työskentelen johdonmukaisesti saavuttaakseni nämä tavoitteet. 45 Minuun kohdistetut odotukset ovat olleet minulle usein liikaa. 31 [Seiten-ID: 19649] [L] QUEST 6 Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 46 Olen kärsinyt opiskelun aikana usein vatsakivuista. 47 Olen tavannut usein opiskelukavereitani yliopiston ulkopuolella. 48 Odotukseni tässä yliopistossa suorittamiani opintoja kohtaan ovat täyttyneet. 49 Keskustelen mielelläni opiskelukavereideni kanssa opintosisällöistä. 50 Minun on ollut helppo lähestyä opetushenkilöstöä. 51 Opiskelumotivaationi on ollut erinomainen. 52 Tenttivaatimukset ovat olleet mielestäni selkeitä. 53 Olen tuntenut itseni reippaaksi ja energiseksi sen jälkeen, kun aloitin opiskelun. 54 Tieteellisten selitysten saaminen (joihinkin) kysymyksiin on minulle tärkeää. 32 [Seiten-ID: 19650] [L] QUEST 7 Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 55 Minulla on ollut opiskelun aikana usein unihäiriöitä. 56 Olen tuntenut itseni harvoin yksinäiseksi tai surulliseksi. 57 Harrastukset ja sosiaalinen elämä ovat vaatineet minulta enemmän voimavaroja kuin opiskelu. 58 Olen mielelläni yksin. 59 Olen joskus harkinnut yliopiston vaihtamista. 60 Olen valmistautunut tentteihin huolellisesti. 61 Opiskelu ei ole tuottanut minulle vaikeuksia. 62 En ole juurikaan kärsinyt ahdistuksesta tai peloista. 63 Uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut minulle helppoa. 33 [Seiten-ID: 19651] [L] QUEST 8 6 von 9 07.06.2013 10:42
Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 64 Toisinaan minun on vaikea nousta vuoteesta, koska en tunne halua opiskella. 65 Jos olen päättänyt saavuttaa jotakin, pääsen yleensä tavoitteeseeni. 66 Odotan itseltäni paljon, mitä tulee opintomenestykseeni. 67 Keskityn mieluummin käytännön asioihin kuin teoreettisiin kysymyksiin. 68 Olen hyvä organisoimaan asioita. 69 Olen itsevarma henkilö. 70 Lannistun helposti, mikäli asiat eivät suju toivomallani tavalla. 71 Minulla on selvä kuva uratavoitteistani. 72 Olen hyvin sinnikäs. 34 [Seiten-ID: 19652] [L] QUEST 9 Pohdi kolmea ensimmäistä opiskeluvuottasi ja ilmoita, missä määrin olet samaa seuraavien väittämien kanssa (0% = en lainkaan, 100% = täysin samaa ): 73 Olen saanut opiskelun aikana riittävästi erilaista tukea sekä perheeltäni että ystäviltäni. 74 Pystyn yhdistämään opintojeni sisällön myös asioihin, jotka jäävät opintoalani ulkopuolelle. 35 [Seiten-ID: 19661] [L] page before last Tuloksia koskeva palaute Valitse seuraavassa, haluatko nähdä oman kyselysi tulokset suhteutettuna Saksassa vuosina 2010-2012 järjestetyn QUEST-kyselyn tuloksiin. Kyllä: haluan nähdä omat tulokseni (nämä ilmestyvät näyttöön painettuasi painiketta "Jatka"). Ei: en halua nähdä tuloksiani. Mielipiteesi Tässä sinulla on mahdollisuus esittää mielipiteesi tästä kyselystä, opinnoistasi tai mistä tahansa muista asioista. 36.1 [Seiten-ID: 19663] [L] view results Yleistä Vastaustesi analysointi QUEST-kokonaispistemäärä Yksittäiset faktorit Tulostaa tai tallentaa tulokset Yleistä Opiskeluaikasi korkeakoulussa on tärkeä vaihe, jolla on suuri merkitys myöhemmän elämän kannalta. Samalla kysymyksessä on monimutkainen prosessi, jonka onnistuminen ei riipu pelkästään opintomenestyksestä. CHE-QUEST-kyselyn tarkoituksena on auttaa korkeakouluja tuntemaan paremmin opiskelijansa. Kyselyn tulosten pohjalta korkeakoulujen on helpompi luoda sellainen ympäristö, jossa jokaisen opiskelijan on mahdollista menestyä ja näyttää kykynsä. Kyselyn vastaukset analysoidaan useiden tekijöiden perusteella siten, että tämä tavoite toteutuisi. Analyysin perusteella ei ole mahdollista tunnistaa yksittäisen vastaajan henkilöllisyyttä. Vain sinä itse vastaajana pääset käsiksi vastauksiisi perustuviin yksilöityihin, henkilökohtaisiin tuloksiin. Tulokset ovat katseltavissasi vain kerran tämän kyselyn lopussa. Voit luonnollisestikin tallentaa tulokset tietokoneellesi tai tulostaa ne paperille. Koska kyselyn yhteydessä ei tallenneta nimiä eikä muita henkilökohtaisia tietoja (esim. sähköpostiosoitteita), CHE Consult ja korkeakoulusi eivät pysty tunnistamaan henkilöllisyyttäsi vastaustesi perusteella. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi koskaan päästä käsiksi henkilökohtaisiin tuloksiisi. Henkilökohtaisten tulostesi laskemista varten olemme vertailleet vastauksiasi ja laskemiamme pistemääriä vuosina 2010-2012 suorittamamme kyselyn tietoihin. Yksilölliset tuloksesi perustuvat näin omien pistemääriesi ja Saksan korkeakouluissa opiskelevien 25 000 opiskelijan saamien pistemäärien keskiarvon vertailuun. Tulevien kyselyiden yhteydessä henkilökohtaisten tulosten vertailukohtana ovat suomalaisten opiskelijoiden tulokset. Kyselyn ensimmäisessä osassa esitimme sinulle kysymyksiä henkilökohtaisesta ja korkeakouluun liittyvästä tilanteestasi. Toisessa osassa esitimme sinulle kysymyksiä kokemuksistasi opiskelijana. Kaikista tähän "psykometriseen testiin" annetuista vastauksista on muodostettu niin kutsuttuja faktoreita. Jokaisen faktorin pistemäärä ja kokonaispistemäärä voi olla välillä 1-10. Faktorit on kehitetty tätä alaa koskevan perusteellisen tutkimuksen pohjalta. Faktorit liittyvät tekijöihin, jotka ovat erityisen tärkeässä asemassa opiskelijan korkeakouluun sopeutumisen kannalta. Mitä tulokset kertovat sinusta itsestäsi tai opiskelutilanteestasi? Seuraavassa näkyvät tulokset on luotu automaattisesti. Nämä tulokset perustuvat viimeisimpiin tieteellisiin tutkimuksiin. Tulosten tarkoituksena on vastata mahdollisiin kysymyksiisi. Sinun itsesi tehtäväksi jää kuitenkin arvioida, miten hyvin tai huonosti tulokset kuvaavat sinua ja mitä päätelmiä haluat tuloksista tehdä. Miten korkeakoulut tulkitsevat keskipistemääriä ja tuloksia? 7 von 9 07.06.2013 10:42
8 von 9 07.06.2013 10:42 Kyselyn toisessa osassa antamiesi vastausten perusteella laskettavat faktorit koskevat akateemiseen opiskeluun liittyviä sosiaalisia ja henkilökohtaisia tekijöitä. Näiden faktorien katsotaan ilmentävän sitä, miten hyvin korkeakoulun kokonaistilanne (nykyhetkellä) ja opiskelijat (nykyhetkellä) "sopivat yhteen". Kokonaispistemäärä "QUEST-Score" on kaikkien 10 faktorin keskiarvo. Korkea pistemäärä kertoo opiskelijoiden ja korkeakoulun kokonaistilanteen sopivan hyvin yhteen. Alhainen pistemäärä on merkki siitä, että tässä yhteensopivuudessa ilmenee puutteita. Tunnet kuitenkin itse parhaiten kokonaistilanteen korkeakoulussasi sekä yleisellä että henkilökohtaisella tasolla. Erityisesti tämä koskee mahdollisia ongelmiasi sekä ratkaisukeinoja näihin ongelmiin omassa tilanteessasi. Tästä huolimatta QUEST-kyselyn tulokset voivat olla lähtökohta pohtiessasi sekä omaa tilannettasi että yleisiä olosuhteita korkeakoulussasi. Korkeakoulut voivat tunnistaa anonyymien tulosten perusteella alueet, joilla heidän tarjontansa sopii yhteen opiskelijoiden tarpeiden ja etujen kanssa, sekä toisaalta alueet, joilla he voivat parantaa näiden tekijöiden yhteensopivuutta. Voit antaa meille palautetta QUEST-kyselystä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hannah.leichsenring@che-consult.de. Vastaustesi analysointi Yllä oleva luku on pistemäärä, joka on laskettu vertailemalla vastauksiasi edellisen QUEST-kyselyn kaikkien vastaajien keskiarvoon. Seuraavassa kerromme, miten näitä tuloksia voi tulkita. QUEST-kokonaispistemäärä QUEST-kokonaispistemäärä on kaikkien kymmenen yksittäisen faktorin pistemäärien summa (nämä faktorit on kuvattu seuraavassa). Mahdollinen tulkinta: Korkea kokonaispistemäärä (yksittäisistä faktoreista saatujen korkeiden pistemäärien tuloksena) on merkki siitä, että selviät hyvin opiskelun asettamista vaatimuksista. Alhainen pistemäärä saattaa olla merkki vaikeuksista. Yksittäisten faktorien tarkastelun perusteella voit nähdä, mitä yliopistosi tarjoamia mahdollisuuksia et kenties ole vielä hyödyntänyt. Yksittäiset faktorit Seuraavilla sivuilla on kerrottu, mitä yksittäiset faktorit kuvaavat ja mittaavat. Lukuja tarkastelemalla voit nähdä, mihin sijoitut vastaustesi perusteella kaikkien vastaajien keskiarvoon nähden. Hyvinvointi Faktori "hyvinvointi" kattaa sekä psyykkisen että fyysisen hyvinvoinnin. Hyvinvointiin vaikuttaviin psyykkisiin tekijöihin luetaan esimerkiksi stressin sietämiseen liittyvät vaikeudet. Hyvinvointiin vaikuttaviin fyysisiin tekijöihin kuuluvat muun muassa toistuvasti esiintyvät päänsärkykohtaukset tai vatsakivut. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla viittaa fyysisten oireiden vähäisyyteen ja yleensä vakaaseen mielentilaan. Nämä edellytykset suosivat opiskelijan selviytymistä opiskelun asettamista vaatimuksista. Alhaiset pistemäärät tämän faktorin kohdalla viittaavat ongelmiin, jolloin on kiinnostavaa pohtia, miten korkeakoulu pystyy vaikuttamaan opiskelijan hyvinvointiin. "Samaistuminen korkeakouluun" Faktori "Samaistuminen korkeakouluun" mittaa opiskelijan ja korkeakoulun välisen suhteen laatua. Korkeakoulua edustaa tällöin yksittäinen koulutusohjelma, laitos/tiedekunta ja/tai korkeakoulu kokonaisuutena. Faktori kertoo yleisestä opiskeluun liittyvästä tyytyväisyydestä ja opiskelijan erityisestä suhteesta omaan korkeakouluunsa. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla viittaa siihen, että opiskelijan side omaan korkeakouluunsa on suhteellisen vahva. Alhainen pistemäärä viittaa siihen, ettei opiskelijan side omaan korkeakouluunsa on heikko ja/tai opiskelija ei ole juurikaan kiinnostunut korkeakoulustaan. Omalla korkeakoululla ei tällöin näytä olevan erityisen suurta merkitystä opiskelijan elämässä, jolloin voi olla kiinnostavaa pohtia, miksi samaistuminen korkeakouluun on niin vähäistä (ovatko tähän syynä korkeakoulun rakenne, opintotarjonta tai muut syyt). "Määrätietoisuus" Faktori "Määrätietoisuus" kuvastaa sitä, miten jäsennellysti, suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti opiskelija kohtaa opiskelun asettamat vaatimukset. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla viittaa siihen, että opiskelijan suhteessa opiskeluun ei esiinny ongelmia ja että opiskelu on määrätietoista. Alhainen pistemäärä viittaa siihen, että opiskelu ei ole yhtä tavoitteellista ja jäsenneltyä kuin korkeiden pistemäärien tapauksessa. Tähän voi yhdistyä myös vähäisempi kunnianhimo, jolloin voidaan pohtia, onko suhde opiskeluun muuttunut opiskeluaikana ja voiko korkeakoulusi tehdä jotain nykytilanteen muuttamiseksi. Usein eri alojen opiskelijoille yhteisesti suunnattu opetustarjonta (esim. ajanhallintaa, yksilöllisiä oppimisstrategioita, urasuunnittelua koskevat kurssit) tai käytännön työkokemus voi lisätä opiskelun määrätietoisuutta tai tavoitteellisuutta. "Toteutuneet odotukset" Faktori "Toteutuneet odotukset" kuvastaa sitä, miten yhteneviä opiskelijan odotukset ja todellisuus hänen korkeakoulussaan ovat. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla merkitsee sitä, että opiskelijan odotukset ennen opiskelun aloittamista ja todellinen tilanne korkeakoulussa sopivat hyvin yhteen. Alhainen pistemäärä on merkki siitä, että odotukset ja korkeakoulusta saadut kokemukset poikkeavat toisistaan. Jos korkeakoulu ei pysty vastaamaan opiskelijan odotuksiin tai toiveisiin, seurauksena voi olla turhautuminen. Se voi johtaa passivoitumiseen sen sijaan, että opiskelija pyrkisi aktiivisesti muuttamaan tilannettaan. Tällaisessa tapauksessa on kiinnostavaa pohtia, miltä osin odotukset eivät ole toteutuneet. "Teoriasuuntautuneisuus" Faktori "Teoriasuuntautuneisuus" mittaa opiskelijan kiinnostusta opintojen teoreettisia perusteita kohtaan. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla on merkki siitä, että opiskelija kokee teoreettisen ja tutkimukseen perustuvan työskentelytavan itselleen läheiseksi. Alhainen pistemäärä viittaa siihen, että opiskelija on kiinnostunut ennen muuta käytännöllisistä ja ammatillisista valmiuksista. Voi olla kiinnostavaa pohtia, miten suhtautuminen teoriaan vaikuttaa menestymiseen opinnoissa. "Sosiaalinen integraatio" Faktori "sosiaalinen integraatio" mittaa sosiaalisten kontaktien määrää, tyytyväisyyttä korkeakouluympäristön sosiaalisiin tekijöihin samoin kuin suhdetta muihin korkeakoulussa toimiviin henkilöihin. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla kertoo runsaasta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta korkeakouluympäristössä sekä aktiivisuudesta. Alhainen pistemäärä viittaa sosiaaliseen vetäytymiseen tai vähäiseen vuorovaikutukseen korkeakouluympäristössä. Ulospäinsuuntautuneisuus Faktori "Ulospäinsuuntautuneisuus" mittaa persoonallisuuden piirrettä, jolle on ominaista ulospäinsuuntautunut mielenlaatu.
9 von 9 07.06.2013 10:42 Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla on ominaista ulospäinsuuntautuneille, kommunikatiivisille, aktiivisille ja itsevarmoille henkilöille. Tällaisten henkilöiden on muita helpompaa solmia kontakteja sekä tuoda keskusteluun aiheita, jotka kiinnostavat heitä itseään. Alhainen pistemäärä on ominaista sisäänpäinkääntyneille ja varautuneille henkilöille. Tällaiset ihmiset ammentavat voimansa sisältään. He pystyvät myös keskittymään muita paremmin ulkoisten häiriötekijöiden alaisuudessa. Riippumatta siitä, kumpaa tyyppiä lähempänä opiskelija kokee olevansa, voi olla hyödyllistä pohtia, tarjoaako korkeakoulu mahdollisuuksia parantaa suoriutumista alueilla, jotka ovat opiskelijalle luonnostaan vieraampia (esim. sosiaalisten verkostojen hyödyntäminen). "Avun hyväksyminen" Faktori "Avun hyväksyminen" koskee sitä, missä määrin opiskelija hakee aktiivisesti apua ja/tai hyväksyy hänelle tarjottavan avun. Tämä koskee sekä tilanteita korkeakouluympäristössä että korkeakouluympäristön ulkopuolella. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla viittaa siihen, että henkilö tuntee hyvin tukiverkostot sekä korkeakoulunsa sisä- että ulkopuolella riippumatta siitä, käyttääkö hän tarjottua tukea hyväkseen. Alhainen pistemäärä tämän faktorin kohdalla viittaa siihen, että opiskelija on saanut muilta joko vähän tukea tai ei lainkaan tukea. Lisäksi on mahdollista, ettei opiskelija ei tunne tai käytä hyväkseen olemassa olevaa tukiverkostoa. Tässä tapauksessa on kiinnostavaa pohtia, missä määrin opiskelija on tietoinen korkeakoulun tarjoamasta tuesta ja millaisesta tuesta olisi hänelle eniten hyötyä (muodollisten tukiverkostojen tarjoama tuki tai opetushenkilöstön/ opiskelukaverien tarjoama tuki). "Sinnikkyys" Faktori "Sinnikkyys" kattaa sitoutumiseen, ajanhallintaan ja valmiuteen liittyvät tekijät, joiden avulla henkilö pyrkii pääsemään tavoitteeseensa. Lisäksi tämä faktori koskee myös niin sanottua "hallintakäsitystä", joka kuvaa sitä, missä määrin henkilö uskoo oman menestyksensä olevan seurausta omasta toiminnasta. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla viittaa hyvin sitoutuneeseen ja motivoituneeseen henkilöön, joka on vakuuttunut siitä, että pystyy saavuttamaan positiivisia tuloksia oman toimintansa avulla. Tämä asenne edistää menestymistä opinnoissa ja se voi myös kompensoida muilla alueilla ilmeneviä puutteita. Alhainen pistemäärä on usein merkki heikosta sitoutumisesta ja motivaatiosta. Tämä voi johtua kokemuksista, joiden seurauksena ihminen on menettänyt uskon omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. "Sisäinen motivaatio" Käsite "sisäinen motivaatio" viittaa motivaatioon, jota ohjaa henkilön oma kiinnostus tai tehtävän itsensä tuottama ilo: tehtävä voi tällöin olla miellyttävä, tyydyttää tekijänsä erinäisiä tarpeita tai merkitä tekijälleen haastetta. Sisäinen motivaatio parantaa tarkkaavaisuutta ja tehostaa oppimista. Tällainen motivaatio voi olla syy jonkin koulutusalan valitsemiseen. Se voi kuitenkin myös muuttua ajan myötä. Mahdollinen tulkinta: Korkea pistemäärä tämän faktorin kohdalla viittaa siihen, että henkilö on valinnut opintoalansa ensisijaisesti oman kiinnostuksensa pohjalta tai henkilökohtaisen kehityksensä vuoksi. Sisäinen motivaatio parantaa mahdollisuutta selvitä opiskelun asettamista vaatimuksista, koska tällaiseen motivaatioon yhdistyy muunlaiseen motivaatioon nähden parempi keskittymiskyky, tehokkaammat oppimisstrategiat ja pitkäjänteisempi toiminta. Alhainen pistemäärä tämän faktorin kohdalla saattaa viitata siihen, että koulutusala on valittu ensisijaisesti ulkoisten motivaatiolähteiden perusteella (kuten hyvät työnäkymät, tutkinnon nauttima arvostus, mahdollisuus suuriin tuloihin tai vaihtoehtojen puuttuminen). 44 [Seiten-ID: 19664] [L] last page Kysely päättyy tähän. Kiitos osallistumisestasi!