Kuhan ala- ja ylämittasäätely kestävän kalastuksen välineenä Anssi Vainikka (Itä-Suomen yliopisto, Joensuu) Hannu Huuskonen (UEF), Risto Eronen (UEF), Pekka Hyvärinen (Luke), Mikko Olin (HY), Jukka Ruuhijärvi (Luke) Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 1/3
Johdanto Sisävesikalastuksen säätely perustuu pitkälti alamittojen käyttöön Ajatuksena estää rekrytoinnin ylikalastus eli turvata kantojen luontainen lisääntyminen Usein alamitta perustuu mutuiluun ja arvailuun todellisen perustellun tiedon sijaan Kalastusta ei ole mitoitettu vesien tuoton mukaan: epäoptimaalinen vesien käyttö kaikkien muiden paitsi kotitarvekalastajien kannalta Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 2/3
Kalastuksen säätelyn teorian erittäin lyhyt oppimäärä Ammattikalastuksen kustannukset Saalis (kg) / tuotto x 5,5 Kotitarvekalastuksen kustannukset Pyyntiteho ~= kalastuskuolleisuus
Kalastuksen säätelyn teorian erittäin lyhyt oppimäärä Kalastuksen täytyy tuottaa vähintään sen verran saalista, että kalastamisen kustannukset tulee katettua Kun kalastamisesta saa palkkaa, kalastamisen kustannukset ovat korkeammat kuin ruokaa saadakseen vapaa-ajallaan kalastavalla Kun kalastuksen motivaatio on virkistyksellinen, kalastaja käytännössä maksaa saadakseen kalastaa riippumatta otetun saaliin määrästä
Gordon Schaefer Model Marginal revenue = työn tuotto euroissa per tehty tunti Pyyntipaine, E E MEY = efortti, joka maksimoi tuottavuuden
Gordon Schaefer Model Suomen oloissa Kotitarvekalastusoptimi MSY Open access eq. EMSY (taloudellisen tuoton maksimi) Open access eq. Säätelemättömän ammattikalastuksen tulos Säätelemättömän kotitarvekalastuksen tulos Täydellisen tietämättömyyden tragedia (esim. perint. koskikalastus) Ns. auringosta nauttivien vapaa-ajan kalastajien tulos Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 6/3
Entäs kun alamitta otetaan käyttöön? Kuhasaalis (kg) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Optimi: n. 4 % pyydetään vuosittain: isoja kaloja ei juuri ole Pielinen, 4 cm alamitta..14.28.42.56.7.84.98 1.12 1.26 1.4 1.54 1.68 1.82 1.96 2.1 2.24 2.38 2.52 2.66 2.8 2.94 3.8 3.22 3.36 3.5 3.64 3.78 3.92 Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi 25 2 15 1 5 Yli 7 cm kuhien saalis (kg) Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 7/3
Yksikkösaalis = tuotto / efortti -mittari 3 Pielinen, 4 cm alamitta 7 Yksikkösaalis (g/verkko) 25 2 15 1 5 Optimi: N. 4% vuosiluokasta kalastetaan vuodessa..16.32.48.64.8.96 1.12 1.28 1.44 1.6 1.76 1.92 2.8 2.24 2.4 2.56 2.72 2.88 3.4 3.2 3.36 3.52 3.68 3.84 4. Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi 6 5 4 3 2 1 Verkkovuorokausia Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 8/3
Korkeampi alamitta suojaa kalakantaa Kuhasaalis (kg) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Pielinen, 5 cm alamitta Optimi: n. 55 % pyydetään vuosittain: isoja kaloja ei juuri ole..14.28.42.56.7.84.98 1.12 1.26 1.4 1.54 1.68 1.82 1.96 2.1 2.24 2.38 2.52 2.66 2.8 2.94 3.8 3.22 3.36 3.5 3.64 3.78 3.92 Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi 25 2 15 1 5 Yli 7 cm kuhien saalis (kg) Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 9/3
Mutta ei juuri muuta yksikkösaalista 3 Pielinen, 5 cm alamitta 7 Yksikkösaalis (g/verkko) 25 2 15 1 5 Optimi: N. 55% vuosiluokasta kalastetaan vuodessa..16.32.48.64.8.96 1.12 1.28 1.44 1.6 1.76 1.92 2.8 2.24 2.4 2.56 2.72 2.88 3.4 3.2 3.36 3.52 3.68 3.84 4. Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi 6 5 4 3 2 1 Verkkovuorokausia Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 1/3
Toimiiko alamittasäätely? Ei! Korkeaa alamittaa tarvitaan, jotta kanta kestää hallitsematonta kalastuspainetta seurausta yhteismaan tragediasta (eli kotimaisesta kalastuspolitiikasta) Korkeampi alamitta ei lisää yhtään isojen kalojen määrää ja nostaa yksikkösaalista vain äärimmäisillä kalastuskuolleisuuksilla (F=2, 193 g vs. 171 g 5 vs. 4 cm) Alhaisemmalla alamitalla yksikkösaalis olisi parempi kalastuksen kannattavuus olisi parempi Mutta kalastuksen määrää pitäisi rajoittaa, mikä ei käy kenellekään..
Välimittakalastuksen periaatteelliset edut Kutukalat isoja ja nopeakasvuisia Stabiili saalis Kalavesi pysyy kiinnostavana lupamyyntitulot hyvinä Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 12/3
Välimittakalastus käytännössä Verkot pyytävät parhaiten silmäkoon sopivasti istuvia kaloja isot eivät tartu pienisilmäisiin verkkoihin Pyrkimys verkkojen silmäkoon nostamiseen ei ole yksiselitteisesti hyvä asia pienempi lukumäärä pienempisilmäisiä verkkoja olisi yleensä parempi (jos poissa lohikala-alueilta) Elävänä pyytävien pyydysten käyttö. Ongelmana lähinnä rysäpyydysten hinta ja yli 8 m pyyntisyvyys. Isojen emojen vapauttaminen ylläpitäisi positiivista mielikuvaa kaupallisesta kalastuksesta. Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 13/3
Välimittakalastus teoriassa Kuhasaalis (kg) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Pielinen, 4-55 cm välimitta Optimi: n. 55 % pyydetään vuosittain..16.32.48.64.8.96 1.12 1.28 1.44 1.6 1.76 1.92 2.8 2.24 2.4 2.56 2.72 2.88 3.4 3.2 3.36 3.52 3.68 3.84 4. Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi.2.18.16.14.12.1.8.6.4.2 Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 14/3 Yli 7 cm kuhien saalis (kg)
Välimittakalastus teoriassa 3 Pielinen, 4-55 cm välimitta 7 Yksikkösaalis (g/verkko) 25 2 15 1 5 Optimi: N. 55% vuosiluokasta kalastetaan vuodessa 6 5 4 3 2 1 Verkkovuorokausia..16.32.48.64.8.96 1.12 1.28 1.44 1.6 1.76 1.92 2.8 2.24 2.4 2.56 2.72 2.88 3.4 3.2 3.36 3.52 3.68 3.84 4. Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 15/3
Mitä korkeampi mitta, sen isompi F Kuhasaalis (kg) 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Pielinen, 5-65 cm välimitta Optimi: n. 65 % pyydetään vuosittain: isoja kaloja ei juuri ole..16.32.48.64.8.96 1.12 1.28 1.44 1.6 1.76 1.92 2.8 2.24 2.4 2.56 2.72 2.88 3.4 3.2 3.36 3.52 3.68 3.84 4. Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi 3 2.5 2 1.5 1.5 Yli 7 cm kuhien saalis (kg) Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 16/3
Tarvittava kokonaispyyntiteho kasvaa Yksikkösaalis (g/verkko) 3 25 2 15 1 5 Pielinen, 5-65 cm välimitta Optimi: N. 65% vuosiluokasta kalastetaan vuodessa..16.32.48.64.8.96 1.12 1.28 1.44 1.6 1.76 1.92 2.8 2.24 2.4 2.56 2.72 2.88 3.4 3.2 3.36 3.52 3.68 3.84 4. Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi 7 6 5 4 3 2 1 Verkkovuorokausia Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 17/3
Välimitta ei juuri vaikuta saaliin vaihteluun 3 Pun: alamitta Sin: välimitta 3 Yksikkösaalis (g/verkko) 25 2 15 1 5..16.32.48.64.8.96 1.12 1.28 1.44 1.6 1.76 1.92 2.8 2.24 2.4 2.56 2.72 2.88 3.4 3.2 3.36 3.52 3.68 3.84 4. Jatkuva kalastuskuolleisuus per vuosi 25 2 15 1 5 Verkkovuorokausia
Vertailututkimus, BER Lake Area Rank Peak catch Fishing mortality N, data MSL Lake Höytiäinen 282.64 km² 15. 15 tons heavy 261 45 cm Lake Oulujärvi 887 km² 5. 14 tons.2-.7 9349 45 cm Lake Pielinen 894.21 km² 4. Unknown moderate 372 4 cm Lake Pääjärvi 13.44 km 2 Unknown.6 73 45 cm Lake Vanajavesi 119 km² 31. Unknown 1.5-1.6 66 37 cm Lake Vesijärvi 17.57 km² 44. Unknown.9-1. 1256 42 cm Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 19/3
35,4 mm 371,7 mm 6 v kuhan pituus mm 452,1 mm 496,1 mm Vrt. Saaristomeri 366,2 mm 48,6 mm 538,6 mm
Sukukypsymiskoko vaihtelee A 5 = 7{ A 5 = 5 { Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 21/3
Mallinnusmenetelmistä Pituus-, ikä- ja sukukypsyysrakenteinen populaatiomalli Kasvu Lester et al. 24 elinkiertomallin mukaan II tyypin toiminnallinen vaste & tiheysriippuvainen kasvu Beverton-Holt tyypin rekrytointi, normaalijakautunut Koosta todennäköisyysriippuva maturoituminen Normaalivaihtelua kokorajoissa Alamittaisten vapautuskuolleisuus (7% kalastuskuolleisuudesta) Kuhien ravinnonkäyttö perustuu Keskisen Tapion bioenergeettisiin kokeisiin ja Jyväsjärven vuotuiseen lämpötilaprofiiliin Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 22/3
Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 23/3
Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 24/3
3 A Lake Höytiäinen 9 D Lake Pielinen Biomass yield (1 kg) 25 2 15 1 5 Biomass yield (1 kg) 8 7 6 5 4 3 2 1 14..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. B Lake Oulujärvi Fishing mortality rate, F..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. 35 E Lake Vanajavesi Fishing mortality rate, F Biomass yield (1 kg) 12 1 8 6 4 2 Biomass yield (1 kg) 3 25 2 15 1 5 Biomass yield (1 kg)..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. C Lake Pääjärvi Fishing mortality rate, F 4. 3.5 3. 2.5 2. 1.5 1..5...5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. Fishing mortality rate, F Biomass yield (1 kg)..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. F Lake Vesijärvi Fishing mortality rate, F 35 3 25 2 15 1 5..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. Fishing mortality rate, F Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 25/3
Biomass yield (1 kg) Biomass yield (1 kg) Biomass yield (1 kg) A Lake Höytiäinen 3 25 2 15 1 5..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. B Lake Oulujärvi Fishing mortality rate, F 14 12 1 8 6 4 2..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. 4. 3.5 3. 2.5 2. 1.5 1..5 Biomass yield (1 kg) Biomass yield (1 kg) C Lake Pääjärvi C Lake Pääjärvi Fishing mortality rate, F Biomass yield (1 kg) D Lake Pielinen 9 8 7 6 5 4 3 2 1..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. 35 3 25 2 15 1 5 35 3 25 2 15 1 5 E Lake Vanajavesi Fishing mortality rate, F..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. F Lake Vesijärvi Fishing mortality rate, F...5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. Fishing mortality rate, F..5 1. 1.5 2. 2.5 3. 3.5 4. Fishing mortality rate, F Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 26/3
Biomass yield ±95%C.I. (tons) Biomass yield ±95%C.I. (tons) Biomass yield ±95%C.I. (tons) 4 35 3 25 2 15 1 5 25 2 15 1..4.8 1.2 1.6 2. 2.4 2.8 3.2 3.6 4. 5 Fishing mortality rate, F..4.8 1.2 1.6 2. 2.4 2.8 3.2 3.6 4. 7. 6. 5. 4. 3. 2. 1. A Lake Höytiäinen B Lake Oulujärvi C Lake Pääjärvi Fishing mortality rate, F...4.8 1.2 1.6 2. 2.4 2.8 3.2 3.6 4. Fishing mortality rate, F 8 7 6 5 4 3 2 1 6 5 4 3 2 1 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Spawning stock biomass ±95%C.I. (tons) Spawning stock biomass ± 95%C.I. (tons) Spawning stock biomass ± 95%C.I. (tons) 16 14 12 1 8 6 4 2..4.8 1.2 1.6 2. 2.4 2.8 3.2 3.6 4. 35 3 25 2 15 1 5 D Lake Pielinen E Lake Vanajavesi Fishing mortality rate, F..4.8 1.2 1.6 2. 2.4 2.8 3.2 3.6 4. 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 F Lake Vesijärvi Fishing mortality rate, F..4.8 1.2 1.6 2. 2.4 2.8 3.2 3.6 4. Fishing mortality rate, F 45 4 35 3 25 2 15 1 5 7 6 5 4 3 2 1 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Spawning stock biomass ± 95% C.I. (tons) Spawning stock biomass ± 95% C.I. (tons) Spawning stock biomass ±95%C.I. (tons) Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 27/3
Geneettinen vaste, esim. Oulujärvi }Kustannus, Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo 25/3
Johtopäätökset Ala- ja välimittasäätely ovat välttämätön paha, koska kalastuksen määrään ei voida vaikuttaa. Ammattikalastuksen kannalta välimittasäätelyllä on pitkälti sama vaikutus kuin alamitan nostolla Nyrkkisääntö: kuhaa voidaan ammattimaisesti pyytää vuodessa 1 kg / ha (karuista vesistä vähemmän). Kuhakannat syövät valtavia määriä kalaa ja vaikuttavat negatiivisesti vähintään ahveneen ja siikaan Alamittaperustainen säätely ei toimi ammatti- ja matkailukalastuksen edellytysten turvaamisessa ja se johtaa aina ns. kääpiöityviin kalakantoihin Huom! Kasvun geneettisestä hidastumisesta ei ole näyttöä kuhalla: sukukypsyyskoon pienenemisestä on!
Kiitos Marko Heinonen, Kari Ratilainen, Pöyry Oy, Rauno Hokki ja muut datan keräämiseen osallistuneet Rahoitus: Emil Aaltosen säätiö Maj and Tor Nesslingin säätiö Höytiäisen kalastusalue Pohjois-Karjalan ELY-keskus Anssi Vainikka, Sisävesiammattikalastuksen ajankohtaisseminaari, 12.5.217, Sotkamo