1989 vp. - HE n:o 61 Hallituksen esitys Eduskunnalle maataloustulolaiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi hinnoitteluvuosiksi 1990/91-1994/95 maataloustulolaki, jonka tavoitteena olisi oikeudenmukaisen tulotason turvaaminen viljelijäväestölle, maataloustuotannon ohjaaminen ja tasapainottaminen, maatalouden hintatason vakaannuttaminen sekä maataloustuotteiden laadun kehittäminen. Lain tavoitteisiin pyrittäisiin tavoitehintoja muuttamalla ja suuntaamaha valtion varoista maksettavaa tukea. Tukimuotoja olisivat varsinainen tulotuki, aluetuki sekä muu maataloustuloneuvotteluissa sovittu tuki. Laissa säädettäisiin perusteet, joiden mukaan valtio ja maataloustuottajain keskusjärjestöt neuvottelevat maataloustuotteiden tavoitehintojen tarkistamisesta sekä valtion varoista maksettavasta tuesta. Lisäksi lakiin sisältyy säännökset maataloustuotteiden markkinointivastuusta sekä tuotannon ohjaamisen ja tasapainottamisen rahoittamisesta. Lakiesitys rakentuu pääasiassa voimassa olevan maataloustulolain periaatteille. Tavoitehintatuotteet olisivat edelleen maito, naudanliha, sianliha, lampaanliha, kananmunat, ruis, vehnä, rehuohra ja rehukaura. Hinnoitteluvuosi alkaisi edelleen 1 päivänä maaliskuuta, mutta viljojen osalta hinnoitteluvuosi alkaisi 1 päivänä heinäkuuta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1990. YLEISPERUSTELUT 1. Lakisääteisestä maataloustulojärjestelmästä 1.1. Aikaisemmista maataloustulolaeista Useimmissa teollistuneissa maissa säännellään maataloustuotteiden hinnanmuodostusta tavoitteena muun muassa viljelijäväestön tuloaseman turvaaminen ja maataloustuotteiden hintatason vakaannuttaminen. Suomessa maataloustuotteiden hintojen sääntely ja eräiden muiden maatalouden tuloasemaan vaikuttavien tekijöiden hallinnointi on perustunut lakisääteiseen maataloustulojärjestelmään 1950-luvulta alkaen. Vuosina 1952-1955 maataloustuotteiden hinnoista määrättiin kahden valtioneuvoston päätöksen nojalla (385/52 ja 156/55). Vuodesta 1956 alkaen on ollut voimassa kah- deksan erillistä yleensä kahdesta neljään vuotta voimassa ollutta maataloustuotteiden hintatasoa säädellyttä lakia. Molemmissa edellä mainituissa valtioneuvoston päätöksissä ja kaikissa maataloustulolaeissa hintaratkaisujen perustaksi tehtävät laskelmat ovat pohjautuneet kiinteämääräiseen, hintaindeksin tyyppiseen kokonaislaskelmaan. Maataloustulolakien tavoitteet on määritelty lyhyesti. Lainsäädännön tavoitteena on yleensä mainittu maataloustuotannon ohjaaminen ja tasapainottaminen, maatalouden hintatason vakaannuttaminen sekä oikeudenmukaisen tulotason turvaaminen. Lakien rakenteessa ja kokonaislaskelmaperiaatteessa ei ole tapahtunut kovin suuria muutoksia. Muutokset ovat koskeneet lähinnä tulotasosidonnaisuutta, maatalouden rahoitusvastuuta ylituotannon 390409H
2 1989 vp. - HE n:o 61 markkinoinnista sekä määräyksiä hintapoliittisesta tuesta. Maataloustulolain piiriin kuuluvien tuotteiden osalta merkittävin muutos tapahtui vuoden 1973 maataloustulolaissa (1 06/ 73), kun rehuohra ja -kaura sekä lampaanliha määriteltiin tavoitehintatuotteiksi. Sen sijaan niin sanotut erikoiskasvit (sokerijuurikas, öljykasvit, tärkkelysperuna ja mallasohra) eivät ole tavoitehintatuotteita. Useimmat maataloustulolait ovat sisältäneet jonkinasteisen ansiotasosidonnaisuuden joko palkansaajien ansiotason, maataloustyöntekijöiden tuntiansioiden tai yleisen ansiotason kehitykseen. Sidonnaisuus on ollut täysimääräinen tai osittainen. Vuoden 1967 maataloustulolaissa (145/67) sovellettiin ainoan kerran sidonnaisuutta yleiseen hintakehitykseen, mikä antoi maatalouselinkeinolle inflaatiosuojan reaalisen tulokehityksen jäädessä riippumaan maatalouden oman tuottavuuden kasvusta. Vuoden 1977 maataloustulolaista (1102/77) alkaen maataloustulon kehitys on ollut muun kuin kustannuskompensaation osalta neuvottelunvarainen tai ansiotasosidonnaisuus on ollut osittain tulkinnanvarainen. Eräitä lyhytaikaisia poikkeuksia lukuun ottamatta maatalous on joutunut maatalouslakien perusteella osallistumaan maataloustuotteiden viennistä aiheutuneisiin kustannuksiin. Viennin rahoitusvastuun määräytymisperiaate on laeissa vaihdellut. Esimerkiksi vuoden 1956 maataloustulolaissa (298/56) valtion vientivastuu oli rajattu satovuoden 1955/56 tasolle. Vuoden 1969 maataloustulolaista alkaen maatalous on vastannut eräin poikkeuksin vientikustannuksista tuotteittain määrättyjen tuotanto- ja vientikattojen ylittymisen osalta. Maatalouden osuus markkinoimisvastuusta on peritty markkinoimismaksuina ja veroina, joista on säädetty erikseen. Mainitusta laista alkaen maataloustulolakeihin on sisältynyt myös säännökset tuotannon ohjaamiseen ja tasapainottamiseen varattavista määrärahoista. Maataloustulolaeilla on ohjattu hintapoliittiseen tukeen Osoitettavan osuuden kehitystä maataloustuloratkaisujen osana. Esimerkiksi vuoden 1977 maataloustulolaissa hintapoliittista tukea oli muutettava vähintään puolitoista kertaa niin paljon, kuin tavoitehintoja hintapoliittinen tuki mukaan luettuna keskimäärin korotettiin. Voimassa olevan maataloustulolain (629/82) hintapoliittista tukea ja tavoitehintoja kehitetään samassa suhteessa, jollei neuvotteluissa toisin sovita. 1.2. Voimassa oleva maataloustulolaki Nykyinen maataloustulolaki (629/82) tuli voimaan vuoden 1983 alusta. Lain voimassaoloaikaa on jatkettu kaksi kertaa (444/84 ja 621186) siten, että lain voimassaoloaika päättyy hinnoitteluvuoden 1989/90 lopussa. Laki on rakenteeltaan ja sisällöltään samankaltainen aikaisemman lainsäädännön kanssa. Lain tavoitteena on oikeudenmukaisen tulotason turvaaminen viljelijäväestölle, maataloustuotannon tasapainottaminen sekä maataloustuotteiden hintatason vakaannuttaminen. Kokonaislaskelman osoittaman tarkistustarpeen ylittävältä osalta maataloustulon kehittämisessä on otettava huomioon järkiperäisesti hoidetulta ja viljelijäperheelle täystyöllisyyden autavalta viljelmältä maataloudesta saatu vuositulo ja ammattitaitoisen teollisuustyöntekijän vuositulo sekä näiden kehitys. Alueittaisesta ja viljelmäkoon mukaan maksettavasta hintapoliittisesta tuesta on lain mukaan päätettävä siten, että tuen yhteismäärä muuttuu samassa suhteessa kuin tavoitehintoja keskimäärin muutetaan, jollei maataloustuloneuvotteluissa toisin sovita. Vientikustannusten jaosta valtion ja maatalouselinkeinon kesken laissa on määrätty siten, että maatalous vastaa vientikustannuksista seuraavien meijerimaidon vastaanottomäärien ja muiden tuotteiden vientimäärien ylittävältä osalta:
1989 vp. - HE n:o 61 3 meijerimaito, milj. litraa.... sianliha, milj. kiloa.... naudanliha, milj. kiloa.... kananmunat, milj. kiloa.... rehuvilja, milj. kiloa.... vehnä, milj. kiloa.... 1983 2790 18 14 17 1984 2760 16 12 15 1985 2730 14 12 13 1986 2710 14 12 12 480 1987 2695 13 12 11 480 1988 2660 12 10 10 510 125 1989 2625 11 9 9 510 125 Rehuviljan ja vehnän määriin vuonna 1988 ja 1989 luetaan kuuluvaksi mallasohran ja maitaan vienti, kuitenkin enintään 30 miljoonaa kiloa ohraksi laskettuna. Maatalouden vientivastuuta alennetaan kotieläintuotteissa tuotanto- ja vientikattojen alittavalta osalta sekä tuontitilanteessa tuontimaksuja vastaavalla määrällä. Maatalouden osuus markkinointikustannuksista on säädetty perittäväksi maataloustuotteiden markkinoimis- ja muina maksuina ja veroina erikseen säädettävällä tavalla. Maatalouden vientikustannusosuus ei saanut vuosina 1983-1987 ylittää 10 prosenttia, ja vuosina 1988-1989 se ei saanut ylittää 13 prosenttia kyseisen hinnoitteluvuoden maataloustulosta. Maataloustuotannon ohjaamiseen ja tasapainottamiseen on vuosittain ollut varattava määräraha, joka on 20 prosenttia kyseiselle kalenterivuodelle maataloustuotteiden vientikustannuksiin valtion tulo- ja menoarviossa varatuista määrärahoista. Vientikustannuksiin ei kuitenkaan ole luettu viljan viennistä aiheutuneita kustannuksia. 1.3. Maataloustulolainsäädännön vaikutukset 1.3.1. Maataloustuotteiden hinnat ja maataloustulo Maataloustulojärjestelmää on sovellettu siten, että maataloustuotteiden hintataso on seurannut yleisen hintatason kehitystä. Pitkällä aikavälillä tuottajahintojen kehitys on ollut jonkin verran tuotantopanosten hintojen nousua hitaampaa johtuen tuottavuuden ja erimuotoisen hintapoliittisen tuen kehityksestä. Maataloustulolain mukaan tuotteittaisesta hintaratkaisusta päätettäessä on otettava huomioon eri tuotteiden markkinatilanne ja kiinnitettävä huomiota tuotantokustannusten kehitykseen. Nämä säännökset ovat vaikuttaneet yksittäisten maataloustuotteiden tuottajahintojen kehitykseen. Tuotantokustannusten ja tuottajahintojen kehitystä on seurattu Maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa tilamallien avulla. Maatalouden tuottajahinnat nousivat tuottajahintaindeksillä mitattuna vuosina 1980-1988 keskimäärin 8,4 prosenttia vuodessa. Kasvinviljelytuotteiden keskimääräinen hintojen nousu oli 10,9 prosenttia vuodessa. Kotieläintuotteiden vuosittainen hintakehitys oli huomattavasti hitaampaa eli 7,9 prosenttia. Hintojen nousun painopiste ajoittui yleisestä hintakehityksestä johtuen 1980-luvun alkupuolelle, jolloin leipä- ja rehuviljan tavoitehintoja nostettiin huomattavasti tilamalleilla laskettujen tuotantokustannusten kehitystä nopeammin. Kotieläintuotteista naudan- ja sianlihan tavoitehinnat ovat seuranneet varsin tarkasti tuotantokustannusten kehitystä. Sen sijaan maidon ja kananmunien tavoitehintojen kehityksessä heijastuu vaikea markkinatilanne, sillä näiden tuotteiden hintatasoa on kehitetty tuotantokustannuksia hitaammin. Maataloustuottajien tulokehityksen ja erityisesti tulotason vertaaminen muiden väestöryhmien tuloihin on useissa tutkimuksissa todettu ongelmalliseksi. Vaikeudet liittyvät sekä käytettäviin tulokäsitteisiin että tilastoihin. Tulotasoa ja -kehitystä kuvaavat tunnusluvut vaihtelevat vertailuperusteesta riippuen. Kotitaloustiedustelujen ja tulonjakotilastojen avulla on mahdollista verrata viljelijäkotitalouksien ansiotulojen ja käytettävissä olevien tulojen kehitystä teollisuustyöntekijäkotitalouksien tuloihin. Pienillä, alle 10 peltohehtaarin tiloilla ansiotulot sekä kotitaloutta että ammatissa toimivaa henkilöä kohti ovat jääneet 40-70 prosenttiin teollisuustyöntekijäkotitalouksien tuloista. Erilaisista tulonsiirroista johtuen käytettävissä olevat tulot viljelijäkotitalouksissa ovat lähempänä teollisuustyöntekijäkotitalouksien käytettävissä olevia tuloja. Yli 10 peltohehtaarin viljelijäkotitalouksissa käytettävissä olevat tulot ovat olleet tilakoosta riippuen 10-50 prosenttia suuremmat kuin teollisuustyöntekijäkotitalouksissa. Sen sijaan
4 1989 vp. - HE n:o 61 henkeä kohti laskettuna viljelijäkotitalouksien tulot ovat jääneet 10-20 prosenttia teollisuustyöntekij äkotitalouksia alhaisemmiksi. Kun viljelijöiden ja palkansaajien tulokehitystä verrataan työpanosyksikköä kohden jaetulla maataloustulolla ja ansiotasoindeksillä, havaitaan, että 1980-luvulla maataloudesta saatu tulo on kehittynyt yleistä ansiotasoa nopeammin. Työtuntia kohti laskettu laskennallinen maataloustulo oli vuonna 1987 keskimäärin noin 14,60 markkaa, kun esimerkiksi teollisuudessa miesten keskituntiansio oli noin 39 markkaa ja naisten keskituntiansio noin 30 markkaa. 1.3.2. Maataloustuotteiden vientituki ja sen jakautuminen Maataloustuotteiden tuettu vienti on tuontisuojan ohella tärkein keino, jolla vaikutetaan maataloustulolain mukaan sovittujen tuottajahintojen saavuttamiseen. Vastaavasti tuottajahintojen noustua sovittua tasoa korkeammaksi tuotteiden tarjontaa lisätään tuonnilla. Vientituki kasvoi nopeasti erityisesti vuosina 1983-1985, jolloin vientituki ilman liikevaihtoverotukea kohosi noin kolmen miljardin markan tasolle. Kehitykseen vaikutti kotimaan tuottajahintojen nousu, maailmanmarkkinahintojen epäedullinen kehitys ja suurina pysyneet vientimäärät. Heikoista satovuosista ja tuotannonrajoitustoimenpiteistä johtuen vientituen määrä aleni vuonna 1988 noin kahden miljardin markan tasolle. Liikevaihtoverotuki vuonna 1988 oli noin 560 miljoonaa markkaa. Elintarvikkeiden maailmanmarkkinoiden ylijäämäluonteesta ja maataloustulojärjestelmämme rakenteesta johtuen maataloustuotteiden kotimainen hintataso on eriytynyt yhä enemmän vientihinnoista. Yleisesti voidaan todeta, että lähes kaikissa tuotteissa maailmanmarkkinahinnat ovat selvästi alle puolet kotimaisista hinnoista. Myös ero kotimaisen tuottajahintatason ja tärkeimpien maataloustuottajamaiden tuottajahintojen välillä on merkittävästi kasvanut. Maataloustulolain mukaisesti maatalouselinkeino on osallistunut viennin rahoittamiseen tuotanto- ja vientikattojen ylittävältä osalta. Suurimmillaan maatalouden markkinoiruisvastuu oli vuonna 1986 runsaat 600 miljoonaa markkaa. Maataloustuloon verrattuna maatalouden markkinointivastuuosuus oli enimmillään vuonna 1984 lähes 10 prosenttia maataloustulosta. Maatalouden vientikustannusosuus on yleensä vaihdellut 10-30 prosenttiin kaikista vientikustannuksista. Maatalouden Maatavienti- Olo Olo loudelta vastuu- vienti- maat.- kerätty milj. mk tuesta tulosta milj. mk 1979... 153 13,4 3,8 180,9 1980... 329 28,6 8,5 202,4 1981... 229 15,4 5,0 253,8 1982... 206 15,5 4,4 138,7 1983... 380 19,6 8,8 346,3 1984... 510 18,2 9,8 510,6 1985... 482 12,4 8,3 532,4 1986... 602 14,8 8,7 636,3 1987... 270 8,3 4,6 389,1 1988 (a).. 149 1989 (a).. 136 Maatalouden vientikustannusosuus on kerätty kotieläintuotteiden markkinoiruismaksuina sekä rehujen ja lannoitteiden valmisteveroina. Maatalouden markkinoiruisvastuu ei kuitenkaan ole kohdistunut eri tuotteisiin niiden tuotanto- ja vientikattojen ylitystä vastaavasti, vaan rahoituksen jaon lähtökohtana on ollut lähinnä maatalouselinkeinon yhteisvastuun periaate. On arvioitu, että markkinoiruisvastuun nykyisellä perintätasolla maataloudelta peritään maataloustulolain voimassaoloajan päättyessä noin 150 miljoonaa markkaa liikaa, mikä tulisi ottaa huomioon ehdotetun maataloustulolain siirtymäsäännöksissä. 1.3.3. Maatalouden rakennekehitys Maataloustulojärjestelmällä ei ole suoranaisesti pyritty vaikuttamaan maatalouden rakenteeseen, mutta tulojärjestelmällä on kuitenkin ollut huomattavia välillisiä rakennepoliittisia vaikutuksia. Maataloustulojärjestelmä on vaikuttanut maatalouden rakennekehitykseen lähinnä kahdella eri tavalla. Ensiksi maataloustuotteiden hinta- ja menekkitakuu on todennäköisesti pitänyt elinkeinossa enemmän resursseja, erityisesti työvoimaa, kuin mikä olisi tilanne markkinamekanismin vallitessa. Tästä osittain on saattanut olla seurauksena, että maatalousmaan tarjonta yrityskoon kasvattamiseen on ollut varsin niukkaa. Maataloustulojärjes-
1989 vp. - HE n:o 61 5 telmä on osaltaan voinut vaikuttaa myös pellon hinnanmuodostukseen. Toiseksi maataloustulojärjestelmä on ilmeisesti välillisesti vaikuttanut maatalouden rakennekehitykseen kiintiö- ja perustamislupajärjestelmien kautta. Kun tuotteiden markkinat eivät ole hintojen kautta päässeet vaikuttamaan tarjontaa vähentävästi, on tuotantoa jouduttu rajoittamaan erilaisilla hallinnollisilla toimenpiteillä. Näistä erityisesti maidontuotannon kiintiöinti, kananmunien lisähintajärjestelmä, kotieläintuotannon perustamislupajärjestelmä ja viime vuosina myös pellonraivausmaksujärjestelmä ovat merkittävästi hidastaneeet maatalouden tuottavuuden kehitystä. Maataloustulojärjestelmän tuottamat hintaja tukiratkaisut näkyvät myös alueellisen tuotantorakenteen kehityksessä. Alueellisella tuella on onnistuttu tasoittamaan eri alueiden välisiä tuloeroja maataloudessa. Kun toisaalta kotieläintuotteiden hintatuen ja rahoitustuen painopiste on ollut Itä- ja Pohjois-Suomessa, on tukipolitiikka osaltaan ollut vaikuttamassa kotieläintuotannon, erityisesti maidontuotannon, siirtymiseen yhä pohjoisemmaksi. Tukipolitiikka on saattanut vaikuttaa myös siten, että maatalouden rakennekehitys on ollut hitaampaa Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin maan eteläisissä osissa. Vaarana alueellisessa tukipolitiikassa saattaakin olla se, että tuki hidastaa resurssien liikkuvuutta, jolloin hitaan rakennekehityksen takia tulokehityksen turvaaminen voi olla ongelmallista ilman tuen jatkuvaa lisäämistä. Maatilarekisterin mukaan vuonna 1986 yli kahden peltohehtaarin maatiloja oli 182 000, kun tilojen määrä kymmenen vuotta aikaisemmin oli vielä 220 000. Keskimääräinen peltoala kasvoi vastaavana ajanjaksona 11,2 hehtaarista 13,2 hehtaariin. Keskimääräinen peltoala sukupolvenvaihdostiloilla on runsaat 16 hehtaaria. Maatalousyrittäjien Eläkelaitoksen tilastojen perusteella voidaan maatilarekisteriä paremmin arvioida aktiivitilojen määrän tulevaa kehitystä. Vuonna 1987 oli niin sanottuja MYEL-viljelmiä 125 000. Vuonna 2000 kyseisiä tiloja ennustetaan olevan noin 90 000. Maidonlähettäjien määrä on kymmenessä vuodessa supistunut noin puoleen. Maidonlähettäjiä on alle 50 000. Maitotilalla on keskimäärin 11 lypsylehmää. Pitkällä aikavälillä maatalouden tulokehitys riippuu suuressa määrin rakenteen paranemisesta ja tuottavuuden kehityksestä. Aikaisempaa enemmän joudutaan pohtimaan sitä, ulotetaanko maataloustulojärjestelmän mukainen tulo- ja hintaturva päätoimisten maataloustuottajien lisäksi myös niihin viljelijöihin, jotka saavat kohtuullisen toimeentulon maatilatalouden ulkopuolisista elinkeinoista. 1.3.4. Tuotannonohjaus ja sen rahoitus Maataloustulolain mukaan maataloustuotannon ohjaamiseen ja tasapainottamiseen on vuosittain varattava määrärahat, jotka ovat 20 prosenttia kyseiselle kalenterivuodelle kotieläintuotteiden vientikustannuksiin valtion tulo- ja menoarviossa varatuista määrärahoista. Vuonna 1989 tuotannonohjausjärjestelmien menoiksi arvioidaan 635 miljoonaa markkaa. Aikaisempina vuosina tehtyihin sopimuksiin arvioidaan sitoutuvan 346 miljoonaa markkaa vuonna 1990, 337 miljoonaa markkaa vuonna 1991 ja 208 miljoonaa markkaa vuonna 1992. 2. Kansainvälisen maatalouskaupan näkymät Maataloustuotteiden viennissä saadut hinnat heikkenivät selvästi 1980-luvun alkupuolella. Viime vuosina hintataso on useiden tuotteiden osalta vakiintunut ja muun muassa maitovalmisteiden hinnat ovat jonkin verran nousseet. Vastaisuudessa kansainvälisten hintojen vaihtelun arvioidaan lisääntyvän, mutta niiden oletetaan kuitenkin pysyvän alhaisina kotimaiseen hintatasoon verrattuna. Tullitariffeja ja kauppaa koskevasta yleissopimuksesta eli GATT -sopimuksesta käytävät neuvottelut saattavat vaikuttaa maataloustuotteiden kaupan tulevaan kehitykseen. Syyskuussa 1986 alkoi GA TT:n puitteissa niin sanottu Uruguayn kierros, jossa maataloustuotteiden kauppa on yksi keskeisistä neuvottelujen aiheista. Neuvotteluissa käsitellään kaupan esteiden alentamista, ja esillä ovat erityisesti tuontisuoja ja vientituki. Uruguayn kierroksen neuvotteluissa ei edistytty vuoden 1988 loppuun mennessä maataloustuotteiden kaupan osalta. USA:n ja Euroopan Yhteisön kannat erosivat voimakkaasti toisistaan. Neuvottelujen eteneminen vuonna 1989 riippunee siitä, tuleeko USA tarkistamaan vaatimuksiaan, joita Euroopan Yhteisö ei ole hyväksynyt.
6 1989 vp. - HE n:o 61 Euroopan Yhteisön jäsenmaissa pyritään vuoteen 1992 mennessä yhtenäiseen kauppaalueeseen, jolloin myös maataloustuotteiden kaupan esteet maiden välillä vähenisivät. Muutosten arvioidaan vaikeuttavan Suomen ja muiden ulkopuolisten maiden vientiä yhteisön alueelle. Neuvostoliiton merkitys Suomen maataloustuotteiden ostajana on viime vuosina supistunut. Vastaisuudessa vienti Neuvostoliittoon on epävarmaa. 3. Maatalouden yleiset toimintapuitteet Elintarvikkeiden kotimainen kulutus ja sen muutokset vaikuttavat keskeisesti Suomen maatalouden kehittämiseen. Maidon ja erityisesti maitorasvan kulutuksen arvioidaan supistuvan. Myös sokerin kulutus supistuu. Juuston kulutuksen ennustetaan kasvavan, samoin sianlihan ja broilerin kulutus kasvaa. Vihannesten kulutuksen ennustetaan kasvavan selvästi. Naudanlihan kulutuksen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykyisellä tasolla. Maatalous 2000 -ohjelman mukaisesti tuotantoa pyritään ohjaamaan siten, että vientimäärä ja tuen tarve supistuu. Maidon tuotannon aleneminen perustuu lehmämäärän supistumiseen, jolloin myös lypsykarjaan perustuva naudanlihan tuotanto vähenee. Rehun tarve kotieläintuotannossa kokonaisuutena vähenee ja satotaso noussee edelleen, joten viljelyalan tarve supistuu. Biotekniikan kehityksen seurauksena syntyy uusia rehuja, jotka saattavat olla hinnaltaan kilpailukykyisiä ja syrjäyttää perinteisiä rehuja, erityisesti rehuviljaa. Nykyisiä tuotannonohjaustoimenpiteitä käyttämällä maidon ja kananmunien tuotanto voidaan 1990-luvun alkupuolella ohjata vastaamaan kotimaista kulutusta kausivaihtelu huomioon ottaen. Sianlihan tuotantoa voidaan kehittää kulutusmuutoksia vastaavasti. Naudanlihan tuotanto supistuu lähivuosina kotimaista kulutusta pienemmäksi, jollei tuotantoa lisätä teuraspainoja nostamalla ja emolehmätuotantoa voimakkaasti kehittämällä. Maatalouden tuotantopolitiikan suurimmaksi ongelmaksi näyttää 1990-luvulla tulevan ylimääräisen peltoalan kasvu. Vapaaehtoisella kesannoinnilla arvioidaan saatavan peltoa tilapäisesti pois viljelystä 160 000-200 000 hehtaaria. Ilman kesannointia rehnviljaylijäämä kasvaa sääoloiltaan keskimääräisinä vuosina yli 1 000 miljoonan kilon suuruiseksi. Ylijäämien vähentämiseksi on siten pyrittävä tehostamaan myös toimenpiteitä, joilla peltoa voidaan siirtää pysyvästi maataloustuotannosta muuhun käyttöön. Maataloustulolain perusteella määräytyvien tasapainottamisvarojen määrä ja käyttö vaikuttavat merkittävästi ylijäämien kehitykseen. Sen lisäksi tavoitehinta- ja tukipäätökset vaikuttavat sekä ylituotannon suuntautumiseen tuotteiden välillä että tuotantoresurssien, muun muassa pellon, siirtymiseen maataloustuotannosta muuhun käyttöön. Käytettävät rajoitustoimenpiteet todennäköisesti hidastavat kotieläintalouden rakenteen kehitystä. Ylituotannon supistaminen on kuitenkin niin keskeinen tavoite, että rakennepoliittisista haitoista huolimatta rajoitustoimista ei voida luopua nopeasti. Koska tuottavuus tämän seurauksena nousee suhteellisen hitaasti, tulotason kehittyminen perustuu pääasiassa tuottajahintojen ja tuen muutoksiin. Rakennepolitiikkaa ensisijaisesti ohjaavan lainsäädännön kehittämistä selvitetään erikseen maa- ja metsätalousministeriön 17.2.1988 asettamassa maatilalainsäädännön uudistamistoimikunnassa. Kotimainen elintarviketeollisuus on maataloustuotteittemme tärkein ostaja ja jalostaja. Elintarvikkeiden kulutus on siirtynyt yhä enemmän jalostettuihin tuotteisiin. Teollisuustullien alentuessa jalostettujen elintarvikkeiden tuonti on nopeasti kasvanut. Elintarviketeollisuuden kilpailukyvystä riippuu se, missä määrin elintarvikehuoltomme tulevaisuudessa perustuu kotimaisiin maataloustuotteisiin. 4. Asian valmistelu Maatalouspolitiikan pitkän aikavälin tavoitteita ja toimenpiteitä valmisteltiin Maatalous 2000 -komiteassa, joka jätti mietintönsä (Komiteanmietintö 1987 :24) valtioneuvostolle 17 päivänä kesäkuuta 1987. Komitea pyrki laatimaan maatalouden tuotantopolitiikan, tulopolitiikan ja rakennepolitiikan tavoitteista ja toimenpiteistä johdonmukaisen kokonaisuuden. Maatalous 2000 -komitea esitti maatalouden tulopolitiikan tavoitteeksi, että viljelijäväestölle turvataan maataloustuotannon vaatima työja pääomapanos huomioon ottaen tasavertainen tulotaso muihin väestöryhmiin verrattuna. Alueellisesta sijainnista ja tilakoosta aiheutuvia
1989 vp. - HE n:o 61 7 tuloeroja tulee komitean mielestä edelleen tasoittaa. Tulopoliittisiin tavoitteisiin liittyen komitea esitti myös viljelijäväestön sosiaaliturvan sekä asunto- ja työolojen kehittämistä. Maataloustuotantoa pitäisi komitean mielestä ohjata siten, että pitkällä aikavälillä tavoitehintatuotteiden tuotanto saadaan vastaamaan kotimaista kulutusta. Kausivaihtelusta johtuen komitean asettama tavoite merkitsee lievää kotieläintuotteiden ylijäämää. Ehdotus maataloustulolaiksi on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriön joulukuussa 1987 asettamassa toimikunnassa, joka otti nimekseen vuoden 1988 maataloustulolakitoimikunta. Ehdotus perustuu sen 1 osamietintöön (Komiteanmietintö 1989:5). Ehdotetun lain valmistelussa lähtökohtana toimikunta on pitänyt Maatalous 2000 -komitean esittämiä maatalouspolitiikan tavoitteita, jotka pääosin vastaavat voimassa olevan lain tavoitteita. Ehdotuksen valmistelussa on kiinnitetty huomiota niihin kysymyksiin, muun muassa maataloustuotteiden laadun varmistamiseen, joiden on arvioitu tulevan vastaisuudessa aikaisempaa tärkeämmiksi. 5. Ehdotetut muutokset Ehdotetun lain tavoitteena on oikeudenmukaisen tulotason turvaaminen maataloudenharjoittajille, maataloustuotannon ohjaaminen tuotannon ja kulutuksen tasapainottamiseksi sekä maataloustuotteiden hintatason vakaannuttaminen. Ehdotetuna lailla pyritään myös hyvää laatua suosivaan maataloustuotteiden hinnoitteluun, jonka tavoitteena on kohtuuhintaisten ja laadukkaiden maataloustuotteiden tuottaminen. Hallitus pitää tärkeänä maatalouden hintajärjestelmän kehittämistä joustavaksi, jotta tuotteiden markkinatilanne voi heijastua nykyistä enemmän maataloustulolain perusteella tehtäviin hintapäätöksiin. Ehdotetuna lailla on tarkoitus edelleen vakaannuttaa hintoja, jotta lähinnä tuotannon vaihtelusta johtuen ne eivät vaihtelisi kohtuuttomasti. Valtion ja maatalouden osuus maataloustuotteiden vientikustannuksista pyritään määräämään siten, että sekä valtio että maataloustuottajat osallistuisivat viennin rahoittamiseen, jos todennäköiset vientimäärät toteutuvat. Vientikustannusten jaossa pyritään siihen, että ylituotannon supistaminen Maatalous 2000 -komitean esittämien tavoitteiden mukaisesti olisi myös maataloustuottajien kannalta perusteltua, mutta viennistä aiheutuvat maksut ja verot eivät silti vaikeuttaisi olennaisesti laissa asetetun tulotavoitteen saavuttamista. Tärkeimmät ehdotetun lain mukaiset toimenpiteet ovat tavoitehintojen määrääminen ja niiden toteutumisen turvaaminen sekä valtion varoista maksettava tuki. Valtioneuvoston päätökset lakiesityksen mukaisista toimenpiteistä perustuisivat valtion ja maataloustuottajajärjestöjen välillä käytäviin neuvotteluihin. Maataloustuloneuvotteluissa elintarviketeollisuutta edustavaa järjestöä on tarkoitus kuulla päätettäessä laatuhinnoittelun perusteista. Tavoitehintojen muuttamiseen liittyen mainittua järjestöä kuullaan maataloustuloneuvotteluissa. Ehdotettuun lakiin sisältyvät tavoitehintatuotteet ovat samoja kuin hinnoitteluvuoden 1989/90 loppuun voimassa olevassa maataloustulolaissa. Tavoitehintojen ja tuen määrääminen perustuisi edelleen laskelmaan, jolla selvitetään maatalouden kokonaistuotto, kustannukset ja näiden erotuksena saatava koko maatalouden maataloustulo. Kustannustasossa tapahtuneet muutokset otettaisiin huomioon pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa. Pääomakustannusten muutos otettaisiin kuitenkin huomioon vain kerran vuodessa. Myös maataloustulon tarkistus tehtäisiin yleensä kerran vuodessa. Hallitus selvityttää maatalouden kustannustekijöiden, erityisesti maatalouden poi'stojen ja rehukustannusten hinnanmuodostuksen ennen maataloustuloasetuksen antamista. Tarkoitus on, että tuotantopanosten hinnat perustuvat mahdollisimman tarkoin teollisuuden ja kaupan kilpailutekijät huomioon ottaviin hintoihin. Ehdotetun lain mukaan maataloustulon kehittäminen olisi ratkaistava neuvotteluissa. Tällöin olisi otettava huomioon järkiperäisesti hoidetulta ja viljelijäperheelle täystyöllisyyden autavalta viljelmältä maataloudesta saatu vuositulo ja ammattitaitoinen teollisuustyöntekijän vuositulo sekä näiden kehitys. Säännös on samansisältöinen kuin voimassa olevassa laissa. Valtion varoista maksettavan tuen määrä ehdotetaan sovittavaksi maataloustuloneuvotteluissa. Tuen kehittämistä ei siis ehdoteta sidottavaksi tavoitehintojen muutoksiin. Voimassa olevan lain mukaan tuen määrää muutetaan samassa suhteessa kuin tavoitehintoja kes-
8 1989 vp. - HE n:o 61 kimäärin muutetaan, jollei tuloneuvotteluissa toisin sovita. Tavoitehinnoista ja tuen määrästä neuvoteltaessa tulisi ottaa huomioon maataloustuotteiden kotimainen ja ulkomainen markkinatilanne, kansainvälinen hintataso ja eri tuotteiden tuotantokustannusten kehitys. Ehdotuksessa on haluttu korostaa sitä, että voimassa olevassa laissa sanotun lisäksi myös maataloustuotteiden kansainvälinen markkinatilanne ja hintataso tulisi ottaa huomioon tavoitehinnoista päätettäessä. Voimassa olevan maataloustulolain mukaan valtio vastaa maataloustuotteiden vientikustannuksista tuotteittain määrättyyn tuotanto- tai vientimäärään saakka. Sen yli menevästä määrästä maataloustuottajat vastaavat vientikustannuksista. Ehdotuksen mukaan valtion osuus vientikustannuksista supistuisi portaittain tuotanto- tai vientimäärän kasvaessa. Tällä on pyritty siihen, että sekä valtion että maataloustuottajien kannalta olisi perusteltua supistaa vientitarvetta. Markkinointivastuuta koskevat säännökset merkitsevät sitä, että valtiolle maataloustuotteiden viennistä aiheutuvat kustannukset supistuvat. Maataloustuotteiden tuotanto- ja kulutusennusteiden perusteella arvioidaan, että ehdotetun lain 14 :n mukaisin perustein valtion osuus maataloustuotteiden vientikustannuksista muodostuisi vuonna 1990 noin 2 000 miljoonaksi markaksi ja vuonna 1994 noin 1 600 miljoonaksi markaksi. Maataloustuottajien osuus puolestaan olisi vuonna 1990 noin 490 miljoonaa markkaa ja vuonna 1994 noin 700 miljoonaa markkaa. Vientituen supistuessa säästyviä valtion varoja on tarkoitus hallituksen ohjelman mukaisesti käyttää maaseudun kehittämiseen. Maataloustuottajien osuus vientikustannuksista ehdotetaan perittäväksi veroina ja maksuina. Tarkoituksena on käyttää pääosin samoja perintätapoja kuin on käytetty voimassa olevan lain aikana. Lannoiteverosta on tarkoitus esittää annettavaksi koko maataloustulolain voimassaoloajaksi laki, jossa määritettävissä rajoissa valtioneuvosto voisi päättää veron määrästä. Maataloustuotannon ohjaamiseen ehdotetaan varattavaksi määräraha, joka olisi kahtena ensimmäisenä vuonna 550 miljoonaa markkaa vuodessa ja sen jälkeen 500 miljoonaa markkaa vuodessa. Ensimmäisinä vuosina pääosa varoista käytettäisiin ennen lain voimaantuloa tehtyjen sopimusten perusteella maksettaviin korvauksiin. Tasapainottamisvaroja on tarkoitus käyttää ensisijaisesti sellaisiin toimenpiteisiin, joilla voidaan vähentää viljelyksessä olevan pellon määrää. Laissa ehdotetaan säädettäväksi myös vientituen yleiset IaskentaperusteeL Lisäksi lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös viranomaisten tietojensaantioikeudesta vientitukea koskevissa asioissa. Maataloustuotteiden vientiä koskevaa päätöksentekoa pyritään kehittämään siten, että siitä aiheutuvat kustannukset yksikköä kohti tulisivat mahdollisimman alhaisiksi. Tästä syystä maatalouden markkinointineuvoston mahdollisuuksia itsenäiseen päätöksentekoon on tarkoitus lisätä. Asiasta säädettäisiin tarkemmin asetuksella. 6. Esityksen taloudelliset vaikutukset Ehdotettu laki säätelee ensisijaisesti neuvottelumenettelyä, jossa sovitaan toimenpiteistä laissa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Lain vaikutuksia ei siten voida arvioida täsmällisesti. Lain mukaiset toimenpiteet vaikuttavat kuitenkin ratkaisevasti viljelijöiden tulotason kehittymiseen ja niillä voidaan vähentää maataloustuotteiden hintojen vaihtelua. Laki osoittaa myös maataloustuotannon ohjaamistavoitteet ja määrää ohjaamistoimenpiteiden rahoituksesta. Ehdotuksen mukaisten viennin rahoitusosuuksien perusteella valtion maksaman vientituen määrän arvioidaan supistuvan vuodesta 1990 vuoteen 1994 mennessä noin 400 miljoonalla markalla. Samana aikana maataloustuottajilta perittävien vientikustannusten määrä kasvaisi noin 200 miljoonalla markalla. Maataloustuotannon ohjaamiseen olisi käytettävissä kahtena ensimmäisena vuonna 550 miljoonaa markkaa ja sen jälkeen 500 miljoonaa markkaa vuodessa. Ennen vuotta 1990 tehtyjen sopimusten perusteella maksettaviin korvauksiin tarvitaan vuosina 1990 ja 1991 noin 300 miljoonaa markkaa vuodessa ja vuonna 1992 noin 200 miljoonaa markkaa. Uusiin sopimuksiin vuosittain käytettävissä olevien varojen määrä kasvaisi siten lain voimassaoloaikana. Maataloustuotannon ohjaamiseen jouduttaneen osoittamaan vuosina 1990-93 rahoitusta lakiehdotuksen sisältämien varojen lisäksi, jotta viljan tuotantoa
1989 vp. - HE n:o 61 9 voidaan ohjata lain tavoitteiden mukaisesti. Mahdollisesta lisärahoituksesta puolet luettaisiin maataloudelle tuloksi ehdotetun lain 17 :n mukaisesti. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 1. Lain tavoitteet. Laki ehdotetaan koskemaan viittä hinnoitteluvuotta eli hinnoitteluvuosia 1990/91-1994/95. Tavoitehintatuotteita olisivat edelleen ruis, vehnä, rehuohra, rehukaura, maito, naudanliha, sianliha, kananmunat ja lampaanliha. Lain tavoitteet, joista ehdotetaan otettavaksi säännökset 1 momenttiin, vastaavat aikaisempia maataloustulolain tavoitteita. Tavoitteisiin on lisätty maataloustuotteiden laadun kehittäminen, johon tulisi vastaisuudessa pyrkiä kehittämällä laatuhinnoittelua. Lain tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan muuttaa tavoitehintoja. Tämän lisäksi olisi mahdollista osoittaa valtion varoista tukea, jota olisivat varsinainen tulotuki, aluetuki ja muu neuvotteluissa sovittu tuki. 2. Hinnoitte/uvuosi. Pykälään ehdotetaan otettavaksi hinnoitteluvuotta koskevat säännökset, jotka vastaavat voimassa olevan lain säännöksiä. Viljan osalta hinnoitteluvuoden määräytymiseen vaikuttaa olennaisimmin viljan markkinoille tuleminen. Muiden tavoitehintatuotteiden osalta hinnoitteluvuoden alkaminen maaliskuun alussa mahdollistaa maataloustuloratkaisujen niveltämisen yleiseen työehtosopimuksia koskevaan neuvottelukierrokseen. 3. Neuvottelut. Tavoitehinnoista, 1 :n 2 momentissa tarkoitetusta valtion varoista maksettavasta tuesta sekä mahdollisista muista maataloudesta saatavaan tuloon vaikuttavista toimenpiteistä päättäisi edelleen valtioneuvosto. Ennen päätöksentekoa on valtioneuvoston ja maataloustuottajien keskusjärjestöjen, joita ovat Maataloustuottajain Keskusliitto r.y. (MTK) ja Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund r.f. (SLC), neuvoteltava ja sovittava mainituista asioista. Neuvottelut on aloitettava viipymättä sopimusosapuolen sitä vaatiessa, ja niitä jatketaan niin kauan, kunnes saavutetaan yksimielisyys. Valtioneuvoston tehtävänä on asettaa maataloustuloneuvottelu- ja varten neuvottelijat, joiden tehtävänä on käydä neuvottelut maataloustuottajien keskusjärjestöjen kanssa. 4. Tuotto- ja kustannus/askelma. Maataloustuloneuvotteluissa pidettäisiin pohjana maatalouden kokonaistuotoista ja -kustannuksista laadittua laskelmaa, joka tehtäisiin tuotto- ja kustannuserien osalta kolmen edellisen vuoden keskimääräisten tuotteiden ja tuotantopanosten määrien sekä vallitsevan hintaja kustannustason perusteella. Laskelman perusteista on tarkoitus säätää tarkemmin asetuksella. Laskelma tehtäisiin koko maataloutta koskevana ottamatta kuitenkaan huomioon sellaisia tuotannonaloja, jotka eivät varsinaisesti kuulu tässä laissa tarkoitetun maataloustuotannon piiriin. 5. Hinnoissa tapahtuneet muutokset. Maataloustuloneuvotteluissa on hintatasossa tapahtuneet muutokset otettava huomioon siten, että tavoitehintatasoa ja valtion varoista maksettavaa tukea olisi maataloustuloratkaisussa muutettava yhteensä yhtä suurella määrällä kuin samoilla tuotteiden ja tuotantopanosten määrillä lasketun laskelman mukaiset maatalouden kokonaistuotot ja -kustannukset ovat muuttuneet edellisessä ratkaisussa edellytetystä tasosta. Tällöin laskelmassa on otettava huomioon myös muiden kuin tavoitehintatuotteiden hintatason muutos edellisessä ratkaisussa edellytetyltä tasolta. 6. Hintojen poikkeaminen tavoitehinnoista. Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset, jotka koskevat toteutuneen hintatason poikkeamista vahvistetusta tavoitehintatasosta. Mikäli poikkeama on keskimäärin enemmän kuin yhden prosentin, on tämä otettava huomioon maataloustuloneuvotteluissa siten, että tavoitehintatasoa muutetaan seuraavan hinnoitteluvuoden ajaksi sillä prosenttimäärällä, jolla toteutunut hintataso on keskimäärin poikennut tavoitehintatasosta enemmällä kuin yhdellä prosentilla. Vastaava säännös ilman yh- 2 390409H
10 1989 vp. - HE n:o 61 den prosentin kynnystä sisältyy voimassa olevaan maataloustulolakiin. 7. Maataloustulon kehittäminen. Maataloustuloneuvotteluissa on neuvoteltava siitä, miten maataloustuloa on muutoin kehitettävä. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös siitä, mitä näissä neuvotteluissa on otettava huomioon. Muutoksena voimassa olevaan lakiin ehdotetaan laissa mainittavaksi, että myös Suomea velvoittavat eduskunnan hyväksymät kansainväliset sopimukset otetaan huomioon. Näillä sopimuksilla tarkoitetaan lähinnä Euroopan Yhteisön kanssa ja GATTneuvottelukierroksen yhteydessä tehtäviä sopimuksia. 8. Valtion tuki. Maataloustuloneuvotteluissa voitaisiin sopia siitä, miten valtion varoista maksettavan tulotuen ja aluetuen määrää muutetaan. Näitä tukimuotoja kehitettäessä olisi kiinnitettävä erityisesti huomiota tuloerojen tasoittamiseen sekä alueellisiin ja tilasuuruusluokittaisiin eroihin maatalouden tuotantoedellytyksissä. Pykälän 2 momentissa olisi säännös tulotuen tai aluetuen poikkeamien huomioon ottamisesta seuraavan vuoden tuen lisäyksenä tai vähennyksenä. Tarkempia määräyksiä tuen jakoperusteista antaisi valtioneuvosto. Maa- ja metsätalousministeriö voisi tarvittaessa antaa määräyksiä tuen yksityiskohtaisista jakoperusteista. Ennen määräysten antamista valtion ja maataloustuottajien keskusjärjestöjen olisi neuvoteltava asioista keskenään. 9. Maataloustulon muutosten jakaminen. Ehdotetun lain mukaan on maataloustuloneuvotteluissa neuvoteltaessa maataloustulon muutosten jakamisesta tavoitehintoihin ja valtion varoista maksettavaan tukeen otettava huomioon maataloustuotteiden kotimainen ja ulkomainen markkinatilanne ja maataloustuotteiden kansainvälinen hintataso sekä eri tuotteiden tuotantokustannukset. 10. Tavoitehintojen ja valtion tuen voimaantulo. Pykälän mukaan valtioneuvosto pääsääntöisesti määräisi tavoitehinnat ja tuen tulemaan voimaan hinnoitteluvuosien alusta lukien, jollei maataloustuloneuvotteluissa toisin sovita. Jotta voitaisiin välttyä markkinahäiriöiltä, olisi lihan osalta mahdollista saattaa voimaan tavoitehinnat heti neuvottelutuloksen synnyttyä, jos neuvotteluosapuolet katsovat sen tarpeelliseksi. Kotieläintuotteiden osalta hinnoitteluvuosi alkaisi maaliskuun alussa, ja neuvotteluissa tulisi sen vuoksi päästä sopimukseen helmikuun loppuun mennessä. Mikäli neuvottelut viivästyisivät yli tämän ajankohdan, uudet tavoitehinnat tulisivat voimaan sopimukseen pääsyä seuraavan kuukauden alusta. Viljan tavoitehinnat tulisivat voimaan kuitenkin heinäkuun alussa, ja lihan hinnat olisi mahdollista saattaa heti voimaan. Voimassa olevaan maataloustulolakiin sisältyy vastaavansisältöinen säännös. 11. Maataloustulon välitarkistus. Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset maataloustulon välitarkistuksesta. Valtion ja tuottajajärjestöjen olisi neuvoteltava elokuun loppuun mennessä siitä, miten tavoitehintoja ja valtion tukea olisi tarkistettava edellisessä maataloustuloratkaisussa edellytetystä tasosta. Huomioon olisi otettava maatalouden kustannustasossa tapahtunut muutos pääomakustannuksia lukuunottamatta. Mikäli työmarkkinoilla tehdyn kokonaisratkaisun tai yleissopimuksen nojalla tapahtuisi yhden vuoden aikana useampia palkkojen tarkistuksia, voidaan tässä pykälässä tarkoitetuissa neuvotteluissa sopia myös vastaavasti maataloustulon tarkistamisesta. Mikäli tavoitehintojen ja valtion tuen muutos kuitenkin olisi pienempi kuin kaksi prosenttia, tarkistusta ei toteutettaisi. 12. Välitarkistusneuvotteluissa sovittujen tavoitehintojen ja valtion tuen voimaantulo. Pykälän mukaan valtioneuvosto maara1s1 uudet tavoitehinnat ja valtion tuen tulemaan voimaan syyskuun alusta lukien, jollei neuvotteluissa toisin sovita. Neuvottelujen viivästyessä yli elokuun lopun valtioneuvosto määräisi uudet tavoitehinnat tulemaan voimaan sopimukseen pääsyä seuraavan kuukauden alussa. Muutenkin ratkaisun viivästyessä sovellettaisiin samoja menettelytapoja kuin kevään ratkaisun yhteydessä. Voimassa olevaan lakiin sisältyy samansisältöinen säännös. 13. Maataloustulon sisäinen muutos. Tähän pykälään ehdotetaan otettavaksi säännös siitä, että markkina- ja tuotantopoliittisten tai muiden syiden takia tavoitehintojen ja laske1- maan sisältyvän tuen sekä laskelman muiden osien keskinäisiä suhteita voitaisiin muuttaa muulloinkin kuin kevään ja syksyn maataloustuloratkaisujen yhteydessä, kuitenkin niin, ettei edellisissä neuvotteluissa sovittu maataloustulon taso muutu. Muutoksesta on sovittava
1989 vp. - HE n:o 61 11 valtion ja maataloustuottajien keskusjärjestöjen välillä. Voimassa olevassa laissa on vastaavansisältöinen säännös. 14. Valtion vastuu vientikustannuksista. Tähän pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset valtion ja maataloustuottajien välisestä maataloustuotteiden markkinointivastuusta. Maidon osalta ehdotetaan vuosille 1990-1994 meijerien kautta markkinoitavan tuotannon enimmäismäärät, joiden osalta valtio vastaisi yksin maitotuotteiden vientikustannuksista. Maataloustuottajat vastaisivat kuitenkin kolmen miljoonan voikilon vientikustannuksista, vaikka muutoin valtio vastaisikin kokonaisuudessaan maitotuotteiden vientikustannuksista. Mikäli meijerimaidon määrä olisi suurempi, kasvaisi maataloustuottajien vastuu vientikustannuksista portaittain 10 prosentista aina 100 prosenttiin asti tuotantomääristä riippuen. Naudanlihan, sianlihan ja kananmunien osalta maataloustuottajat vastaisivat näiden tuotteiden viennistä aina vähintään 10 prosentin osuudella ja markkinointivastuu nousisi portaittain 10 prosentista aina 100 prosenttiin asti vientimääristä riippuen. Viljan osalta maataloustuottajat vastaisivat viljaa vietäessä aina vähintään 10 prosentista viljan vientikustannuksia. Markkinointivastuu kuitenkin kasvaisi portaittain aina 100 prosenttiin asti vientimääristä riippuen. Voimassa olevaan maataloustulolakiin sisältyvä maitaan vientitaso, 40 miljoonaa kiloa ohraksi laskettuna, on tarkoitus vastaisuudessakin säilyttää viljan vientiin sisältyvänä. Samoin maataloustuotteiden tuettu käyttö kotimaassa, maataloustuotteiden tuettu myynti kehitysaputarkoituksiin sekä tuotteiden tuettu myynti laivanmuonitusliikkeiden kautta on tarkoitus sisällyttää vastaavien tuotteiden vientimääriin valtion ja maatalouden vientivastuuta laskettaessa. 15. Maataloustuottajien vastuu vientikustannuksista. Pykälän mukaan maataloustuottajat vastaisivat maataloustuotteiden vientikustannuksista siltä osin kuin valtio ei niistä vastaa. Maataloustuottajien osuudelle maatalouden vientikustannuksista ehdotetaan säädettäväksi edelleen enimmäisraja, jotta maatalouden vientikustannusosuus ei muodostuisi kohtuuttoman suureksi. Enimmäismäärä olisi 13 prosenttia kyseisen hinnoitteluvuoden maataloustulosta. Jos 14 :ssä tarkoitettuja maataloustuotteita tuodaan maahan, vähennettäisiin maataloustuottajien osuutta vientikustannuksista tuonnista kertyviä maksuja vastaavalla määrällä siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Tarkoitus on, että lihan osalta tuonnista kertyvänä maksuna otettaisiin huomioon ruholihan keskimääräistä vientitukea vastaava määrä ja juuston tuonnista kertyvänä maksuna juuston keskimääräistä vientitukea vastaava määrä. Maataloustuottajien osuutta viljan vientikustannuksista on tarkoitus vähentää viljan keskimääräisen vientituen perusteella lasketulla määrällä. 16. Maataloustuottajien vientikustannusosuuden periminen. Maataloustuottajien osuus vientikustannuksista ehdotetaan edelleenkin perittäväksi maataloustuotteiden markkinoiruis- ja muina maksuina sekä veroina. Mikäli maataloustuottajien markkinoiruisvastuun toteuttamiseksi perittävien maksujen ja verojen tuotto poikkeaa siitä tasosta, jolla tuottajien on osallistuttava vientikustannuksiin, on tämä otettava huomioon myöhemmin markkinoiruismaksuja ja maataloustarvikkeiden valmisteveroja määrättäessä. 17. Maataloustuotannon ohjaaminen ja tasapainottaminen. Valtion tulo- ja menoarviossa ehdotetaan osoitettavaksi maataloustuotannon ohjaamiseen ja tasapainottamiseen vuosina 1990-91 vuosittain 550 miljoonan markan määräraha sekä vuosina 1992-94 vuosittain 500 miljoonan markan määräraha. Mikäli valtion varoista osoitettaisiin määrärahaan lisäystä, olisi 50 prosenttia siitä luettava maataloudelle tuloksi. Maataloustuottajat voisivat osallistua tuotannon tasapainottamiskustannuksiin myös siten, että 50 prosenttia varojen lisäyksestä perittäisiin 16 :ssä tarkoitettujen verojen ja maksujen kautta. 18. Neuvottelukunta. Ehdotetun lain mukaan tarvittavien laskelmien valmistelua, tarvittavien maa- ja elintarviketaloutta käsittävien selvitysten tekemistä ja muiden maataloustuloneuvotteluissa tarvittavien selvitysten tekemistä varten valtioneuvosto asettaisi hintaneuvottelukunnan, jonka kokoonpanosta ja tehtävistä säädettäisiin tarkemmin asetuksella. 19. Maataloustuotteiden vientituen laskentaperusteet. Tähän pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset maatalouden vientituen laskentaperusteista. Valtioneuvoston olisi vahvistettava vietäviksi tarkoitetuille tuotteille vientituen laskentaperusteet. Maataloustuotteita vietäessä viejälle voitaisiin suorittaa valtion varoista vientitukea, joka
12 1989 vp. - HE n:o 61 vastaisi kotimarkkinahinnan ja tuotteesta viennissä saadun hinnan tai tuotteen kotimarkkinahinnan ja maailmanmarkkinahinnan erotusta. Vientituki olisi mahdollista määrätä myös kiinteänä tai sille voitaisiin määrätä enimmäismäärä. Ehdotetut säännökset ovat uusia. Asiasta on tarkoitus säätää tarkemmin asetuksella. 20. Viranomaisten tietojensaantioikeus ja viejän tietojenantovelvollisuus. Tähän pykälään ehdotetaan otettavaksi säännökset viranomaisten tietojensaantioikeudesta, tarkastusoikeudesta sekä salassapitovelvollisuudesta. Asiasta ei ole voimassa olevassa maataloustulolaissa vastaavia säännöksiä. 21. Maatalouden markkinointineuvosto. Valtioneuvosto asettaisi maataloustuotteiden markkinoinnin hoitamista varten maatalouden markkinointineuvoston. Neuvoston tehtävänä olisi antaa lausuntoja vientituen yleisiksi laskentaperusteiksi sekä vientitakuuhinnoiksi, valvoa maataloustuotteiden markkinointivastuun toteuttamista, päättää maataloustuotteiden vienti- ja tuontimääristä viennin tukemiseen käytettävissä olevien varojen puitteissa sekä viennin ja tuonnin ajoituksesta sekä suorittaa sille valtioneuvoston erikseen määräämiä tehtäviä. Maatalouden markkinointineuvoston mahdollisuuksia itsenäiseen päätöksentekoon on tarkoitus lisätä. Tämän vuoksi olisi myös tarpeellista lisätä markkinointineuvoston valmistelutyössä tarvittavia voimavaroja. Markkinointineuvoston kokoonpanosta ja tehtävistä on tarkoitus säätää tarkemmin asetuksella. 22. Tarkemmat säännökset. Ehdotetun lain täytäntöönpanosta annettaisiin tarkemmat säännökset asetuksella tai maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä. Asetuksella annettavat säännökset koskisivat muun muassa tavoitehintaa, tuotto- ja kustannuslaskelman perusteita, maataloustulosopimusta sekä lakiehdotuksen 18 :ssä tarkoitettua neuvottelukuntaa. Maa- ja metsätalousministeriöllä olisi tarvittaessa mahdollisuus vahvistaa maataloustulolaissa tarkoitettujen tavoitehintatuotteiden laatuja koostumushinnoittelun perusteet sekä antaa tarkempia säännöksiä maataloustulolain nojalla annetun asetuksen täytäntöönpanosta. 23. Lain voimaantulo. Pykälä sisältää lain voimaantulosäännöksen. 24. Siirtymäsäännökset. Tämä pykälä sisältää siirtymäsäännökset, joiden mukaisesti siirrytään voimassa olevan maataloustulolain edellyttämästä tasosta uuden lain kauteen ottaen huomioon muut maataloustulon laskemiseen vaikuttavat lait ja sopimukset. 2. Tarkemmat säännökset Tarkemmat säännökset ehdotetun lain täytäntöönpanosta annettaisiin asetuksella. Säännökset koskisivat muun muassa tavoitehintaa, tuotto- ja kustannuslaskelman perusteita, maataloustulosopimusta sekä lakiehdotuksen 18 :ssä tarkoitettua neuvottelukuntaa. 3. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan pa~vanä tammikuuta 1990, ja se koskisi hinnoitteluvuosia 1990/91-1994/95. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
1989 vp. - HE n:o 61 13 Maataloustulolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tavoitteet Oikeudenmukaisen tulotason turvaamiseksi viljelijäväestölle, maataloustuotannon ohjaamiseksi ja tasapainottamiseksi sekä maatalouden hintatason vakaannuttamiseksi ja maataloustuotteiden laadun kehittämiseksi määrätään rukiin, vehnän, rehuohran ja rehukauran sekä maidon, naudanlihan, sianlihan, lampaanlihan ja kananmunien (tavoitehintatuote) tavoitehinnat hinnoitteluvuosiksi 1990/91-1994/95 sekä päätetään muista maataloudesta saatavaan tuloon vaikuttavista toimenpiteistä sen mukaan kuin tässä laissa säädetään. Edellä 1 momentissa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan tavoitehintojen muutosten ohella käyttää valtion varoista maksettavaa varsinaista tulotukea, aluetukea ja muuta valtion ja maataloustuottajien keskusjärjestöjen välisissä neuvotteluissa (maataloustuloneuvottelut) sovittua tukea (valtion tuki). 2 Hinnoitteluvuosi Tässä laissa tarkoitettu hinnoitteluvuosi alkaa maaliskuun alussa ja päättyy seuraavan helmikuun lopussa. Rukiin, vehnän, rehuohran ja rehukauran hinnoitteluvuosi alkaa kuitenkin heinäkuun alussa ja päättyy seuraavan kesäkuun lopussa. 3 Neuvottelut Valtioneuvosto päättää tavoitehinnoista, valtion tuesta sekä muista maataloudesta saatavaan tuloon vaikuttavista toimenpiteistä sen jälkeen, kun niistä on sovittu maataloustuloneuvotteluissa. Maataloustuloneuvottelut 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen (maataloustulosopimus) aikaansaamiseksi aloitetaan viipymättä sopimusosapuolen sitä vaatiessa. Neuvotteluja jatketaan, kunnes niissä saavutetaan yksimielisyys. Valtioneuvosto maaraa valtion edustajat maataloustuloneuvotteluihin. 4 Tuotto- ja kustannuslaskelma Maataloustuloneuvotteluja varten laaditaan laskelma maatalouden kokonaistuotosta ja kustannuksista sekä näiden erotuksena saadusta maataloustulosta. Laskelma laaditaan kolmen viimeksi kuluneen kalenterivuoden keskimääräisten tuotteiden ja tuotantopanosten määrien sekä vallitsevan hinta- ja kustannustason perusteella. Lasketmaa laadittaessa maataloutta pidetään yhtenä kokonaisuutena ja laskelmassa otetaan huomioon vain varsinainen maatalous. Laskelmasta voidaan jättää pois joitakin eriä niiden vähäisen merkityksen vuoksi. Laskelmasta säädetään tarkemmin asetuksella. 5 Hinnoissa tapahtuneet muutokset Maataloustuotteiden ja tuotantopanosten hintatasossa tapahtuneet muutokset otetaan maataloustuloneuvotteluissa huomioon siten, että maataloustuloa muutetaan yhtä suurella määrällä kuin samoilla tuotteiden ja tuotantopanosten määrillä lasketun tuotto- ja kustannuslaskelman mukainen kokonaiskustannus on muuttunut edellisessä maataloustulosopimuksessa edellytetystä tasosta ottaen huomioon myös kokonaistuoton muutoksen muiden kuin tavoitehintatuotteiden osalta sekä muiden tuottoerien muutoksen edellisessä maataloustulosopimuksessa edellytetystä tasosta. Edellä 1 momentissa mainittua maataloustulon muutosta määritettäessä otetaan huomioon myös ne maataloustulon muutokset, jotka tämän lain mukaan muutoin otetaan huomioon.
14 1989 vp. - HE n:o 61 6 Hintojen poikkeaminen tavoitehinnoista Milloin tavoitehintatuotteiden keskimääräiset hinnat ovat viimeksi kuluneen kalenterivuoden aikana poikenneet vahvistetuista tavoitehinnoista yhteensä enemmän kuin yhden prosentin, tämä otetaan maataloustuloneuvotteluissa huomioon siten, että tämän lain nojalla muutoin määrättäviä tavoitehintoja muutetaan seuraavan hinnoitteluvuoden ajaksi sillä prosenttimäärällä, jolla toteutuneet hinnat ovat keskimäärin poikenneet tavoitehinnoista enemmällä kuin yhdellä prosentilla. 7 Maataloustulon kehittäminen Sen lisäksi, mitä 5 ja 6 :ssä on säädetty, maataloustuloneuvotteluissa neuvotellaan siitä, miten maataloustuloa on muutoin kehitettävä. Neuvotteluissa otetaan huomioon järkiperäisesti hoidetulta ja viljelijäperheelle täystyöllisyyden antavalta viljelmältä maataloudesta saatu vuositulo ja ammattitaitoisen teollisuustyöntekijän vuositulo sekä näiden kehitys. Lisäksi neuvotteluissa tulee ottaa huomioon kansainvälisten sopimusten asettamat velvoitteet. 8 Valtion tuki Varsinaisen tulotuen ja aluetuen maaraa muutetaan siten kuin maataloustuloneuvotteluissa sovitaan. Varsinaista tulotukea ja aluetukea kehitettäessä kiinnitetään huomiota erityisesti tuloerojen tasoittamiseen sekä alueellisiin ja tilasuuruusluokittaisiin eroihin maatalouden tuotantoedellytyksissä. Milloin jonakin vuonna maataloudelle maksetun varsinaisen tulotuen ja aluetuen määrä poikkeaa maataloustuloneuvotteluissa sovitusta määrästä, erotus otetaan huomioon seuraavan vuoden tuen vastaavana lisäyksenä tai vähennyksenä. Tarkemmat määräykset valtion tuen jakoperusteista antaa valtioneuvosto. Yksityiskohtaisista valtion tuen jakoperusteista voi antaa määräyksiä ja ohjeita myös maa- ja metsätalousministeriö. Ennen määräysten antamista on valtion ja maataloustuottajien keskusjärjestöjen neuvoteltava keskenään. 9 Maataloustulon muutosten jakaminen Neuvoteltaessa maataloustulon muutosten jakamisesta tavoitehintoihin ja valtion tukeen otetaan huomioon maataloustuotteiden kotimainen ja ulkomainen markkinatilanne, niiden kansainvälinen hintataso ja niiden tuotantokustannusten kehitys. 10 Tavoitehintojen ja valtion tuen voimaantulo Valtioneuvosto määrää tavoitehinnat ja valtion tuen tulemaan voimaan hinnoitteluvuoden alusta lukien, jollei maataloustuloneuvotteluissa sovita toisin. Naudanlihan, sianlihan ja lampaanlihan tavoitehinnat voidaan kuitenkin määrätä tulemaan voimaan välittömästi maataloustulosopimuksen syntymisen jälkeen. Jollei maataloustulosopimusta synny helmikuun loppuun mennessä, valtioneuvosto määrää tavoitehinnat tulemaan voimaan sopimuksen syntymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien. Naudanlihan, sianlihan ja lampaanlihan tavoitehinnat voidaan kuitenkin määrätä tulemaan voimaan välittömästi sopimuksen syntymisen jälkeen ja rukiin, vehnän, rehuohran ja rehukauran tavoitehinnat kyseisen hinnoitteluvuoden alusta lukien. 11 Maataloustulon välitarkistus Valtio ja maataloustuottajien keskusjärjestöt neuvottelevat elokuun loppuun mennessä siitä, miten tavoitehintoja ja valtion tukea olisi edellisessä maataloustulosopimuksessa edellytetystä tasosta tarkistettava huomioon ottaen maatalouden kustannustasossa tapahtunut muutos pääomakustannusten muutosta lukuun ottamatta. Mikäli työmarkkinoilla tehdyn kokonaisratkaisun tai yleissopimuksen nojalla tarkistetaan palkkoja yhden vuoden aikana useammin kuin kerran, 1 momentissa tarkoitetuissa neuvotteluissa voidaan sopia myös maataloustulon tarkistamisesta. Mikäli 1 momentin mukaan määräytyvä tavoitehintojen ja valtion tuen muutos olisi pienempi kuin kaksi prosenttia, tarkistusta ei toteuteta. Edellä 1 momentissa tarkoitettujen neuvottelujen ja uusien tavoitehintojen osalta noudate-
1989 vp. - HE n:o 61 15 taan soveltuvin osin, mitä 3 :n 2 momentissa ja 9 :ssä on säädetty. 12 Välitarkistusneuvotteluissa sovittujen tavoitehintojen ja valtion tuen voimaantulo Valtioneuvosto määrää 11 :ssä tarkoitetut tavoitehinnat ja valtion tuen tulemaan voimaan syyskuun alusta lukien, jollei neuvotteluissa sovita valtion tuen voimaantulosta toism. Jollei 11 :ssä tarkoitetuissa neuvotteluissa synny sopimusta elokuun loppuun mennessä, valtioneuvosto määrää tavoitehinnat tulemaan voimaan sopimuksen syntymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien. Naudanlihan, sianlihan ja lampaanlihan tavoitehinnat voidaan kuitenkin määrätä tulemaan voimaan välittömästi sopimuksen syntymisen jälkeen ja rukiin, vehnän, rehuohran ja rehukauran tavoitehinnat takautuvasti kuluvan hinnoitteluvuoden alusta lukien. 13 Maataloustulon sisäiset muutokset Valtioneuvosto voi sovittuaan asiasta maataloustuottajien keskusjärjestöjen kanssa tehdä tavoitehintojen ja laskelmaan sisältyvän tuen sekä laskelman muiden erien keskinäisiin suhteisiin muutoksia, jotka eivät muuta edellisissä neuvotteluissa sovittua maataloustuloa, muulloinkin kuin tavoitehintoja 9 ja 11 :n mukaan määrättäessä. 14 Valtion vastuu vientikustannuksista 1. Maitotuotteet Vuosina 1990-1994 valtio vastaa maitotuotteiden vientikustannuksista siltä osin kuin meijerimaidon määrät ovat enintään seuraavat: meijerimaito (milj. litraa) 2400 2375 2350 2325 2300 Mikäli meijerimaidon määrä ylittää viimeksi mainitut määrät, valtio vastaa ylittävältä osalta 50 prosentista vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: meijerimaito (milj. litraa) 2550 2525 2500 2475 2450 Sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on säädetty, maataloustuottajat vastaavat kolmen miljoonan voikilon vientikustannuksista. 2. Naudanliha Vuosina 1990-1994 valtio vastaa 90 prosentista naudanlihan vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: naudanlihan vienti (milj. kg) 5 4 4 4 3 Mikäli naudanlihan vienti ylittää edellä mainitut määrät, valtio vastaa ylittävältä osalta 50 prosentista vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: naudanlihan vienti (milj. kg) 3. Sianliha 8 7 6 6 5 Vuosina 1990-1994 valtio vastaa 90 prosentista sianlihan vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: meijerimaito (milj. litraa) 2300 2280 2260 2240 2220 sianlihan vienti (milj. kg) 7 6 6 5 5 Mikäli meijerimaidon määrä ylittää edellä mainitut määrät, valtio vastaa ylittävältä osalta 90 prosentista vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: Mikäli sianlihan vienti ylittää edellä mainitut määrät, valtio vastaa ylittävältä osalta 50 prosentista vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti:
16 1989 vp. - HE n:o 61 sianlihan vienti (milj. kg) 4. Kananmunat 12 11 10 9 9 Vuosina 1990-1994 valtio vastaa 90 prosentista kananmunien vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: kananmunien vienti (milj. kg) 8 7 6 5 4 Mikäli kananmunien vienti ylittää viimeksi mainitut määrät, valtio vastaa ylittävältä osalta 50 prosentista vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: kananmunien vienti (milj. kg) 5. Vilja 12 11 10 9 8 Vuosina 1990-1994 valtio vastaa 90 prosentista viljan vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: viljan vienti (milj. kg) 515 490 465 440 415 Mikäli viljan vienti ylittää viimeksi mainitut määrät, valtio vastaa ylittävältä osalta 50 prosentista vientikustannuksia, kuitenkin enintään seuraaviin määriin asti: viljan vienti (milj. kg) 715 690 665 640 615 Edellä mainittuihin viljan määriin luetaan kuuluvaksi myös mallasohran ja maitaan vienti ohraksi laskettuna. Edellä tässä pykälässä tarkoitettuihin maataloustuotteiden vientimääriin luetaan kuuluvaksi niiden tuettu käyttö kotimaassa, niiden tuettu myynti kehitysaputarkoituksiin sekä niiden tuettu myynti laivanmuonitusliikkeiden kautta. 15 Maataloustuottajien vastuu vientikustannuksista Maataloustuottajat vastaavat 14 :ssä mainittujen maataloustuotteiden vientikustannuksista siltä osin kuin valtio ei niistä vastaa. Maataloustuottajien osuudeksi vientikustannuksista luetaan kuitenkin enintään 13 prosenttia kyseisen hinnoitteluvuoden maataloustulosta. Jos 14 :ssä mainittuja kotieläintuotteita tuodaan maahan, maataloustuottajien osuutta vastaavien tuotteiden vientikustannuksista vähennetään tuonnista kertyviä maksuja vastaavalla määrällä siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Jos maahan tuodaan viljaa, maataloustuottajien osuutta viljan vientikustannuksista vähennetään määrällä, joka saadaan kun tuotu viljamäärä kerrotaan viljan keskimääräisellä vientikustannuksella. 16 Maataloustuottajien vientikustannusosuuden periminen Maataloustuottajien osuus vientikustannuksista peritään maataloustuotteiden markkinoimismaksuina ja muina maksuina sekä veroina sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään. Milloin 1 momentissa tarkoitettujen maksujen ja verojen tuotto on viimeksi kuluneen tai kulumassa olevan kalenterivuoden aikana poikennut siitä määrästä, jolla maataloustuottajat tämän lain mukaan vastaavat maataloustuotteiden vientikustannuksista, tämä otetaan huomioon maataloustuotteiden markkinoimismaksuja ja maataloustarvikkeiden valmisteveroja kuluvana tai seuraavana vuonna määrättäessä. 17 Maataloustuotannon ohjaaminen ja tasapainottaminen Maataloustuotannon ohjaamiseen ja tasapainottamiseen varataan siirtomääräraha, joka on 550 miljoonaa markkaa vuonna 1990, 550 miljoonaa markkaa vuonna 1991, 500 miljoonaa markkaa vuonna 1992, 500 miljoonaa markkaa vuonna 1993 ja 500 miljoonaa markkaa vuonna 1994. Edellä 1 momentissa mainittuun määrärahaan voidaan myöntää tulo- ja menoarviossa
1989 vp. - HE n:o 61 17 lisäystä, josta 50 prosenttia on luettava maataloudelle tuloksi. Maataloustuottajat voivat osallistua 2 momentissa tarkoitettuun varojen lisäykseen myös siten kuin 16 :ssä on säädetty. 18 Neuvottelukunta Tässä laissa tarkoitettujen toimenpiteiden valmistelua varten valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on laatia 4-6 ja 11 :n mukaan tarvittavat laskelmat maatalouden tuoton ja kustannusten kehityksestä sekä muita maataloustuloneuvotteluissa tarvittavia selvityksiä. Neuvottelukunnan kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään tarkemmin asetuksella. 19 Maataloustuotteiden vientituen laskentaperusteet Jalostettujen ja jalostamattomien maataloustuotteiden viennistä maksettavan vientituen laskemista varten valtioneuvosto vahvistaa vientiin tarkoitetuille tuotteille vientituen yleiset IaskentaperusteeL Vientituen yksityiskohtaisista laskentaperusteista päättävät maaja metsätalousministeriö tai kauppa- ja teollisuusministeriö. Maataloustuotteiden viennistä voidaan viejälle maksaa valtion varoista tulo- ja menoarvion rajoissa vientitukea, joka vastaa tuotteen kotimarkkinahinnan ja vientihinnan tai kotimarkkinahinnan ja maailmanmarkkinahinnan erotusta. Vientituen perusteista, hakemisesta ja maksamisesta säädetään tarkemmin asetuksella. 20 Viranomaisten tietojensaantioikeus ja viejän tietojenantovelvollisuus Vientituen maksamisesta vastaavilla viranomaisilla on oikeus saada viennin rajoittamisesta ja valvonnasta vastaaviita viranomaisilta sen estämättä, mitä niiden salassapitovelvollisuudesta on muualla säädetty, sellaisia maataloustuotteiden viejiä ja maastavietyjä maataloustuotteita koskevia tietoja, joita viranomaiset tarvitsevat valvontatehtävässään. Maataloustuotteen viejä ja muu, jolla on hallussaan viennin ja maksetun vientituen käy- tön valvontaa varten tarpeellisia tietoja, on velvollinen tarvittaessa antamaan 1 momentissa tarkoitetuille viranomaisille kirjanpitonsa, liikekirjeenvaihtonsa ja muut valvontaa varten tarpeelliset tiedot. Vientitukea maksavan viranomaisen määräämät henkilöt ovat oikeutettuja vientituen maksamista koskevien ehtojen noudattamista valvoessaan tarkastamaan viejien tiloissa tavaraa ja vietävän tavaran valmistusta sekä viejien kirjanpitoa ja liikekirjeenvaihtoa. Tietoa, joka on hankittu tai muutoin saatu tämän pykälän nojalla, ei saa käyttää yksityiseksi hyödyksi eikä ilmaista sivulliselle. 21 Maatalouden markkinointineuvosto Maataloustuotteiden markkinoinnin hoitamista varten valtioneuvosto asettaa maatalouden markkinointineuvoston, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja ehdotuksista vientituen yleisiksi laskentaperusteiksi sekä vientitakuuhinnoiksi, valvoa valtion ja maataloustuottajien maataloustuotteiden vientikustannuksia koskevan vastuun toteuttamista, päättää maataloustuotteiden vienti- ja tuontimääristä sekä viennin ja tuonnin ajoituksesta viennin tukemiseen käytettävissä olevien varojen puitteissa sekä suorittaa sille valtioneuvoston erikseen määräämiä tehtäviä. Vientiin ja tuontiin sovelletaan lisäksi, mitä maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annetussa laissa (157 /74) ja valtion viljavarastosta annetussa laissa ( 1 036/80) on säädetty. Markkinointineuvoston kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään tarkemmin asetuksella. 22 Tarkemmat säännökset Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella tai maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä. 23 Lain voimaantulo Tämä laki tulee voimaan kuuta 19 päivänä 3 390409H