YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2012

YMPÄRISTÖRIKOSKATSAUS VUODELTA 2012 Suomen kansallinen ympäristörikosseurantaryhmä (20.09.2013)

1 Sisällysluettelo 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän perustaminen... 3 2 Ympäristöön ja ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia... 3 2.1 Ympäristöön liittyviä uhkakuvia... 3 2.2 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia... 5 3 Ympäristörikoksiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö... 11 3.1 Ympäristörikoksia koskevat kansainväliset sopimukset... 11 3.2 Euroopan unionin ympäristörikoslainsäädäntö... 12 3.3 Suomen ympäristörikoslainsäädäntö... 12 3.4 Lainsäädännön muutoksia... 13 4 Valvonta... 14 4.1 Ympäristölainsäädännön valvonta... 14 4.2 Rajavartiolaitos... 15 4.3 Tullilaitos... 16 4.4 Vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin valvonta... 18 4.5 Valvontaviranomaisten yhteistyö... 18 5 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset... 19 5.1 Ympäristörikosten käsittelyketjusta... 19 5.2 Esitutkintaviranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset... 20 5.3 Poliisin kansainvälinen virka- ja oikeusapu ympäristörikosasioissa... 24 5.4 Tullin tietoon tulleet ympäristörikokset... 24 5.5 Rajavartiolaitoksen havaitsemat öljypäästöt... 27 5.6 Ympäristörikosten määristä syyttäjillä ja tuomioistuimissa... 30 5.7 Oikeushenkilön rangaistusvastuu... 33 6 Julkisuudessa esiin tulleita ympäristörikoksia... 34 7 Viranomaisten toimialakatsaus... 40 7.1 Rajavartiolaitos... 40 7.2 Poliisi... 40 7.3 Tulli... 41 7.4 Syyttäjälaitos... 42 8 Suositukset ja kehitysnäkymät... 43 Kansikuva: Rajavartiolaitos

Tiivistelmä 2 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän tehtävänä on mm. ympäristörikosten seuranta ja yhteistyön kehittäminen eri valvontaviranomaisten välillä. Työryhmä antaa vuosittain kertomuksen tilanteesta ympäristörikosten osalta Suomessa. Raportti julkaistaan myös englanniksi INTERPOL:in netti-sivuilla. Vuoden 2010 ympäristörikosseurantaraportti valittiin INTERPOL:in malliraportiksi. Työryhmän kuuluu poliisin, Tullin, Rajavartiolaitoksen, syyttäjänviraston ja ympäristöviranomaisten edustajia. Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia ovat esimerkiksi: roskaaminen ja jätehuoltoon liittyvät yksittäiset laiminlyönnit, rakennus- ja purkujätteen laiton hävittäminen, laittomat autopurkamot ja romunkerääjät, maatalouden lietteet ja niiden käsittely, maa-ainesten luvaton otto ja läjitys, ongelmajätteiden epäasiallinen varastointi ja käsittely sekä pohja- ja pintavesialueilla tapahtuva epäasiallinen toiminta. Erityisesti vuosien 2011 ja 2012 osalta voidaan aiempien vuosiraporttien osalta esiintuoduista uhkakuvista ja niiden realisoitumisesta nostaa ilmiönä esiin sähkö- ja elektroniikkalaiteromun (SER) laittomat kuljetukset. Vuonna 2012 huomiota ovat herättäneet myös suurpetojen metsästysrikokset, joita on törkeinä metsästysrikoksina otettu esitutkintaan useita. Suomessa tilastoitujen ympäristörikosten ja erityisesti törkeiden ympäristörikosten lukumäärä on vähäisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Vähäisempi ilmitullut ympäristörikollisuus ei kuitenkaan tarkoittane sitä, että Suomessa tehtäisiin muita vähemmän ympäristörikoksia. Kaikki ympäristörikokset eivät tule viranomaisten tietoon tai lainkäytön piiriin. Vain osa ympäristörikoksista ilmoitetaan poliisille tai muille esitutkintaviranomaisille. Mitä haitallisemman ja näkyvämmän ympäristöllisen seurauksen aiheutumisesta on kysymys, sitä suuremmalla todennäköisyydellä asia saatetaan myös esitutkintaviranomaisten tietoon ja esitutkintaan. Poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista noin kolmannes selvitetään. Rikoslain 48 luvussa säädettyjä ympäristörikoksia on vuonna 2012 kirjattu seuraavasti: ympäristön turmeleminen 164 kpl, törkeä ympäristön turmeleminen 0 kpl, ympäristörikkomus 235 kpl, tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen 4 kpl, luonnonsuojelurikos 36 kpl ja rakennussuojelurikos 5 kpl. Rikosten rangaistusuhka on vähintään sakkoa ja maksimirangaistukset vaihtelevat kuudesta kuukaudesta kuuteen vuoteen vankeutta. Törkeässä ympäristön turmelemisessa vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta vankeutta. Ympäristörikostilastot perustuvat siihen, millä rikosnimikkeellä tapausta on tutkittu esitutkintavaiheessa. Jos asia etenee syyteharkintaan ja tuomioistuinkäsittelyyn, rikosnimike voi muuttua. Ympäristörikostilastot eivät heijasta ympäristörikollisuuden todellista tilaa, koska kysymys useimmiten on nimenomaan piilorikollisuudesta. Ympäristörikollisuuden voidaan katsoa olevan osa talousrikollisuutta. Tekijöiden tavoitteena ja motiivina on niin vähäisissä kuin kaikkein laajimmassakin ympäristörikoksissa taloudellisen hyödyn tavoittelu ja kustannusten minimoiminen. Ympäristörikosten esitutkinta on mitä suurimmassa määrin esitutkinta- ja ympäristöviranomaisen välistä yhteistyötä, sillä esitutkintaviranomainen ei lähtökohtaisesti ole toimivaltainen arvioimaan ympäristövahingon ja sitä kautta ympäristörikoksella saavutetun rikoshyödyn määrää. Tehokkaalla rikoshyödyn jäljittämisellä ja konfiskaatiolla - ulotettuna myös ennallistamiskulujen määrään - voidaan estää vahingon korvaaminen lopulta verovaroista ja samalla aikaansaada erityistä ennalta estävyyttä ympäristörikosten osalta. Ympäristörikoksen tekijän kiinnijäämisriskiä lisää tehokas ja paljastava viranomaistoiminta, yhdistettynä kansalaisaktiivisuuteen.

3 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän perustaminen Interpolin 23. 29.10.1996 pidetyn yleiskokouksen antaman päätöslauselman AGN/65/RES/25 johdosta Keskusrikospoliisin yhteyteen perustettiin 1.10.1997 kansallinen työryhmä, jonka tehtäviksi sovittiin mm. ympäristörikosten seuranta ja yhteistyön kehittäminen eri valvontaviranomaisten välillä. Työryhmä antaa myös vuosittain kertomuksen tilanteesta ympäristörikosten osalta Suomessa. Ryhmän puheenjohtajana toimii poliisiylitarkastaja Arto Hankilanoja Poliisihallituksesta ja sihteerinä rikoskemisti Niina Viitala Keskusrikospoliisista. Ryhmän jäseniä ovat poliisitarkastaja Matti Rinne Poliisihallituksesta, rikostarkastaja Janne Järvinen, Keskusrikospoliisista, hallitussihteeri Sini Pietilä Ympäristöministeriöstä, tulliylitarkastaja Heidi Happo Tullin rikostorjunnasta, valtionsyyttäjä Christian Lundqvist Valtakunnansyyttäjänvirastosta, rajavartioylitarkastaja Silja Hallenberg sisäasiainministeriön rajavartio-osastolta, ylitarkastaja Hannele Nikander Suomen ympäristökeskuksesta ja lakimies Satu Lyytikäinen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Työryhmän asiantuntijoina toimivat erikoissuunnittelija Kirsi Jauhiainen Talousrikostorjunnan tukiyksikköistä, kihlakunnansyyttäjä Heidi Nummela Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastosta ja tutkija tutkinnanjohtaja Seppo Mäkitalo Tullista. Ryhmä myös avustaa ja neuvoo Suomeen suuntautuvien oikeusapupyyntöjen osalta. Ryhmän jäsenet ovat tavoitettavissa parhaiten organisaatioidensa puhelinkeskusten kautta. Työryhmä on antanut vuosittaisen raportin 1997 alkaen. 2 Ympäristöön ja ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia 2.1 Ympäristöön liittyviä uhkakuvia Ympäristöön liittyviä uhkakuvia on esitetty mm. valtioneuvoston 16.12.2010 antamassa periaatepäätöksessä yhteiskunnan turvallisuusstrategiasta. Siinä yhteiskunnan kannalta keskeisinä häiriötilanteina mainitaan mm.: - vesihuollon (ml. jätevesihuolto) häiriintyminen - jätehuollon häiriintyminen - vakava eläin- ja kasvitautiepidemia - eliöiden joukkokuolema - maa- tai vesialueen laaja-alainen saastuminen - myrsky tai tulva- ja pato-onnettomuus - vaarallisiin aineisiin (mm. kemialliset, biologiset ja säteilyä aiheuttavat aineet sekä räjähteet) liittyvä onnettomuus tai onnettomuusuhkia sekä kyseisten aineiden käyttöä vahingolliseen toimintaan, joilla tavoitellaan merkittävää fyysistä tai yhteiskunnallista vahinkoa tai tuhoa. Ympäristöuhkana voidaan pitää ympäristön muutosta, joka voi muodostua uhkaksi väestön terveydelle ja elinolosuhteille tuhoamalla taloudellisen toiminnan sekä maa- ja metsätalouden edellytyksiä, pilaamalla vesivaroja, vaarantamalla eliölajien ja -kantojen olemassaoloa sekä rappeuttamalla infrastruktuuria. Ympäristömuutoksia voivat olla käytännössä äkilliset ympäristöonnettomuudet tai hitaammin kehittyvä ympäristöuhka, kuten ympäristön vähittäinen pilaantuminen, jonka haitalliset muutokset ulottuvat syvälle ekosysteemien perustoimintoihin ja vahingot ovat usein huomattavan suuria. Ympäristöuhat voivat syntyä ensinnäkin luonnon ääri-ilmiöiden seurauksena. Todennäköisimpinä ääri-ilmiöinä Suomessa voidaan pitää myrskyjä, rankkasateita sekä ja äkillistä vedenpinnan nousua, joiden haittavaikutukset kohdistuvat etenkin kriittisen infrastruktuurin toimivuuteen ja jotka pahimmillaan voivat aiheuttaa ympäristökatastrofin,

4 jolla voi olla pysyviäkin vaikutuksia ympäristölle ja elinolosuhteille. Ympäristöuhat voivat syntyä myös inhimillisen toiminnan seurauksena. Esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta voidaan maininta mm.: Teollisuuden suunnittelematon raaka-aineiden käyttö Maa-ainesten ja mineraalien hyödyntäminen Makeavesivarojen käyttö Metsävarojen hyödyntäminen Teollisuus- ja yhdyskuntajätteet Voimakeinojen käyttö valtioiden välillä Myös suuronnettomuuksista saattaa aiheutua laajaa tuhoa tai vaaraa ympäristölle. Pahimpina suuronnettomuuksien aiheuttajina teollisuudessa voidaan pitää vaarallisia aineita käsitteleviä laitoksia, kuten ydinvoimaloita ja suuronnettomuusriskin kannalta merkittäviä niin sanottuja Seveso-laitoksia. Onnettomuus näissä laitoksissa saattaa aiheuttaa säteily- tai kemikaalionnettomuuden, joka uhkaa välittömästi raakavesilähteitä ja ympäristöä. Radioaktiivisten aineiden ja muiden vaarallisten aineiden päästöt saattavat aiheuttaa mm. tiettyjen alueiden käytön pitkäaikaisia rajoituksia. Mahdollisina maailmanlaajuisina seurauksina mainitaan ilmastonmuutos, ilmakehän otsonikato, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, uusiutumattomien luonnonvarojen hupeneminen, makeavesivarojen niukkeneminen sekä maaperän eroosio. Mahdollisina alueellisina ja paikallisina seurauksina mainitaan vaikutukset Itämeren tilaan (rehevöityminen ja nopeasti kasvava laivaliikenne) sekä teollisen toiminnan puutteellisen jätehuollon seurauksena aiheutuvat pinta- ja pohjaveden sekä maaperän kohonneet raskasmetalli- ja kemikaalipitoisuudet. Kuva 1 Luvatonta jätteiden hävittämistä luonnossa (Suomen Ympäristökeskus)

2.2 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia 5 Tilanne Suomessa Kansallisesta näkökulmasta katsottuna ympäristörikollisuuteen liittyvissä uhkakuvissa ei edellisten raporttien laatimisen jälkeen ole sinänsä tapahtunut muutoksia. KRP:ssä toteutettiin vuonna 2007 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän toimeksiannosta Lokki-projekti, jossa kartoitettiin ympäristörikollisuutta ja sen tuolloisia uhkakuvia Suomessa. Lokki-projektin yhteydessä lähetettiin yksityiskohtainen kysely kaikkiin Suomen kuntiin sekä ympäristökeskuksiin ympäristörikollisuuteen liittyen. Noin 200 palautettua vastausta osoittivat samojen ympäristöriskien ja uhkakuvien toistuvan pääsääntöisesti läpi koko valtakunnan: Roskaaminen ja jätehuoltoon liittyvät yksittäiset laiminlyönnit Rakennus- ja purkujätteen laiton hävittäminen Laittomat autopurkamot ja romunkerääjät Maatalouden lietteet ja niiden käsittely Maa-ainesten luvaton otto ja läjitys Ongelmajätteiden epäasiallinen varastointi ja käsittely Pohja- ja pintavesialueilla tapahtuva epäasiallinen toiminta Erityisesti vuosien 2011 ja 2012 osalta voidaan aiempien vuosiraporttien osalta esiintuoduista uhkakuvista ja niiden realisoitumisesta nostaa ilmiönä esiin sähkö- ja elektroniikkalaiteromun (SER) epäillyt laittomat kuljetukset. SE-jätteen merikonttikuljetuksista - erityisesti Afrikkaan ja Aasiaan - saatiin tietoa ulkomaisilta lainvalvontaviranomaisilta sekä mediasta jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Suomessa on aina vuoteen 2010 saakka oltu tilanteessa, jossa SER-dumppauksia ei ole tullut esitutkintaan edes yksittäisinä tapauksina. Lainvalvontaviranomaisella on kyllä ollut asiayhteyteen liittyen ns. vihjetietoa, mutta varsinaisia rikostutkintalinjoja ei kuitenkaan ole avautunut. Erityisesti vuoden 2011 jälkeen julkisuudessa on toistuvasti käsitelty myös kaivosteollisuuden muodostamia uhkakuvia silloin, kun tuotantoprosessin hallinta ei ole onnistunut suurimittaisessa kaivosteollisuushankkeessa. Osin nämä tapaukset ovat johtaneet vuoden 2011 lopun jälkeen myös esitutkintaan (erityisesti Talvivaaran kaivostoiminta ja sen yhä vireillä oleva esitutkinta). Erityisenä vaarana Suomessa on se, että ympäristörikollisuuskin leviää yhdeksi järjestäytyneen rikollisuuden toimintamuodoksi. Jalansija tälle uhkakuvalle on nähtävissä esimerkiksi rakennusurakoinnin suhteen. Jo nyt etenkin suurten kaupunkien rakennustoiminnassa on aktiivisia järjestäytyneitä rikollisryhmiä ja näiden tosiasiallisessa määräysvallassa toimivia yrityksiä. On varsin epätodennäköistä, että osana järjestäytynyttä rikollisuutta toimivat harmaan talouden yritykset myöskään hankkiutuisivat rakennuspurkujätteestä eroon muutoin kuin laittomin tavoin. Esimerkiksi konkurssin jälkeen on yleistä, että toimijat palaavat saman yritystoiminnan pariin aina uudelleen. Ympäristörikoksien osalta dumppauksiin syyllistyneet ovat saattaneet toimia jo vuosia tai vuosikymmeniä ympäristön kustannuksella. Tällainen toiminta on mahdollisesti ollut liiketoiminnan kannattavuuden kulmakivi koko yrittäjähistorian ajan. Erityisesti rakennus- ja maanrakennustoiminnan piirissä tapahtuva paljastava toiminta toisi ympäristörikosten lisäksi esiin myös muuta harmaan talouden rikollisuutta. Epäillyssä

6 törkeässä ympäristön turmelemisessa paljastavan toiminnan harjoittaminen ns. epäkonventionaalisin keinoin olisi myös lainsäädännön puolesta hyvin mahdollista. Törkeä ympäristön turmeleminen on ns. ylitörkeä rikos, jonka rangaistusmaksimi on kuusi vuotta, mikä mahdollistaa jo kovempien pakkokeinojen käytön. "Jäte on kultaa" ("Waste is Gold") on sanonta, joka erityisesti Italiassa on käynyt todeksi järjestäytyneen rikollisuuden suhteesta erityisen laajamittaiseen haitalliseen ongelmajätteiden dumppausrikollisuuteen. Vaikka Suomessa ei ole näköpiirissä vastaavanlaisia "suuremman maailman uhkakuvia", ainekset ympäristörikollisuuden vakavoitumiselle ovat etenkin suurissa taajamissa ja kaupungeissa jo olemassa. Kansallisesta näkökulmasta voidaan ympäristörikollisuuteen liittyvänä uhkakuvana pitää myös harvinaisten eliö- tai eläinlajien laitonta keräilyä ja maastavientiä. Tällaisissa tapauksissa Suomen on aiemmin ensisijaisesti nähty palvelevan kauttakuljetusmaana erityisesti Jäämeren alueelta laittomasti keräiltyjen lintujen ja niiden munien kuljetuksessa. Suomalaisten Aasian lomamatkailun lisääntymisen myötä on syytä olettaa, että myös harvinaisten eliö- ja eläinlajien laiton maahantuonti tulee lisääntymään. Vuoden 2012 osalta erääksi keskeiseksi raportissakin esiintuotavaksi ilmiöksi voidaan nostaa suurpetojen metsästysrikokset, joita on törkeinä metsästysrikoksina otettu esitutkintaan yhteensä 12 kappaletta. Törkeä metsästysrikos tuli rikoslakiin keväällä 2011 ja tämän jälkeen on kirjattu esitutkintaan kaikkiaan 17 törkeää metsästysrikosta vuoden 2012 loppuun mennessä. Ympäristön pilaantumista aiheuttavaan toimintaan liittyy useimmiten taloudellisen hyödyn tavoittelu. Laittoman toiminnan harjoittaja haluaa säästää esimerkiksi jätehuoltokustannuksissa tai ympäristönsuojeluinvestoinneissa, jolloin ympäristön pilaantuminen on vain yksi toiminnan vaikutus. Laittomalla toiminnalla voi olla vaikutuksia myös esimerkiksi elinkeinoelämään siten, että laittomasti toimivilla on paremmat mahdollisuudet saada voittoa liiketoiminnastaan kuin niillä, jotka noudattavat lainsäädäntöä. Kilpailu vääristyy. Taloudellinen laskukausi saattaa lisätä ongelmia myös tällä alueella. Suomessa tilastoitujen ympäristörikosten ja erityisesti törkeiden ympäristörikosten lukumäärä on vähäisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Vähäisempi ilmitullut ympäristörikollisuus ei kuitenkaan tarkoittane sitä, että Suomessa tehtäisiin muita vähemmän ympäristörikoksia. Suomessa poliisin tietoon ilmoitetaan erityisen vähän ympäristörikoksia. Ympäristörikoksien keskeinen ilmoittajataho tulee olla ympäristövalvontaviranomainen, jolla lähtökohtaisesti on ensikäden tieto esimerkiksi valvontakohteen luvanvastaisesta tai luvattomasta toiminnasta tai vaikkapa valvonta-alueellaan ilmitulleesta laittomasta kaatopaikasta. Valvontaviranomaisen ilmoituksentekovelvollisuutta sääntelevää keskeistä lainkohtaa (ympäristönsuojelulain 94 ) on aiemmissakin seurantatyöryhmän raporteissa osin kritisoitu siitä, ettei se riittävän selkeästi ilmaise valvontaviranomaisen ilmoituksentekokynnyksen virkavastuuta epäillystä ympäristörikosasiasta. Ympäristönsuojelulakia ollaan parhaillaan muuttamassa, mutta lausunnolle lähetetyissä lainvalmisteluaineistossa ei ole kaavailtu muutosta tai ilmoitusvelvollisuuden selkeyttämistä nykyisen ympäristönsuojelulain ilmoitusvelvollisuuteen, Rikoslain 48 luvun tarkoittamat ympäristörikokset ovat virallisen syytteen alaisia rikoksia. Käytännön työssä on kuitenkin ilmennyt, että kunnissa tutkintapyyntöjen tekemisistä päätetään osin myös lautakunnissa (esim. tekninen lautakunta tai ympäristölautakunta). Tämä kunnallishallinnossa vallalla oleva laintulkinta perustuu ympäristösuojelulain 22 :n

7 tulkintaan siitä, että lain tarkoittamia valvontaviranomaisia, jotka voivat tehdä tutkintapyynnön, olisivat vain kunnan ympäristösuojeluviranomainen ja toisaalta ELYkeskukset, mutta eivät lähtökohtaisesti ympäristövalvonnan yksittäiset viranhaltijat. Ympäristösuojeluviranomaisilla kunnan hallinnossa tarkoitetaan juuri lautakuntaa. Täten käsillä on nykylainsäädännön kautta tilanne, että kunnallispoliitikot päättävät virkamiesten esittelymenettelyssä siitä, tehdäänkö esitutkintaviranomaiselle tutkintapyyntöä epäillystä ympäristörikoksesta, joka kuitenkin on ns. virallisen syytteen alainen rikostyyppinä. Tosin esimerkiksi eräissä suurimmissa kaupungeissa on lautakunta erikseen valtuuttanut tietyn viranhaltijan (esim. ympäristövalvontapäällikön) tekemään ilmoituksen lautakunnan puolesta epäillyssä ympäristörikostapaukissa. Ympäristörikosten seurantatyöryhmän näkökulmasta on aiheellista pohtia kysymystä siitä, miksi ympäristörikosten osalta ollaan tilanteessa, että tutkintapyynnöt ja niiden tekeminen on alistettu kunnallispoliittisille toimijoille. Muiden rikoslajien osalta ei vastaavaa käytäntöä ole tiedossa. Siitä, mikä mahdollinen merkitys tällä lautakuntamenettelyllä on Suomen erittäin vähäiseen ympäristörikosten lukumäärään, olisi aiheellista tehdä erillinen laajempi selvittely- ja tutkimustyö. Lisäksi käytännön ympäristörikosten esitutkintaviranomaisyhteistyössä on kautta maan käynyt ilmi se, että ympäristövalvontaviranomaiset (niin kunnan kuin ELY-viranomaisetkin) toistuvasti ilmaisevat, ettei heillä ole määrärahoja näytteiden ottamiseen, niiden tutkituttamiseen eikä myöskään esimerkiksi koneellisen kaivuun tai kairausten kenttätutkimuksiin epäillyssä ympäristörikoskohteessa. Sama resurssi- ja määrärahapula ilmenee jo valvottavan kohteen ns. valvontavaiheessa ennen varsinaista ns. tutkintapyyntövaihetta. Koska ympäristörikosten tutkintaan ja ympäristölupien valvontaan liittyy kiinteästi niin kutsuttu, tekninen tutkinta ja valvonta, on valvontaviranomaisen määräraha- ja resurssiongelmaa tältä osin pidettävä myös ympäristörikollisuuteen liittyvänä uhkakuvana. Ilman näytteidenottoa ja usein myös kaivauksia ja kairauksia ei välttämättä pystytä osoittamaan valvontakohteen toiminnassa laiminlyöntejä tai esitutkinnan kohteena olevan ympäristörikoksen laatua, laajuutta ja vahingollisuutta. Viranomaisyhteistyön kautta on saatu tietoon, että jopa suurien kuntien ympäristövalvontaviranomaisilla olisi käytössään vain satojen tai muutamien tuhansien eurojen vuosittainen määräraha ympäristövalvonnan muuttuvien kulujen osalta. Lisäksi kentältä on saatu viestejä siitä, että ympäristövalvontanäytteenotossa ollaan siirtymässä enenemässä määrin niin sanottuun itsevalvontaan. Puhtaasti rikostorjunnallisesta rikosten paljastumiseen ja paljastamiseen liittyvästä näkökulmasta voidaan itsevalvontamenettely todeta luonteeltaan lähtökohtaisesti sellaiseksi, ettei se tuo lisäarvoa rikoksen paljastumiseen tai mahdolliseen rikoksen kiinnijäämisriskiin. Valtion ja kuntien tehostamisohjelmat ovat ilmeisesti vaikuttamassa kielteisellä tavalla valvontaviranomaisten kenttätutkimuksia suorittavien ympäristövalvojien lukumäärään, sillä eläköityvien viranhaltijoiden tilalle ei enää välttämättä rekrytoida uusia ympäristövalvonnan virkamiehiä. Eräänä ympäristörikollisuuteen liittyvänä uhkakuvana voidaan pitää sitä, ettei ympäristörikostorjuntaviranomaisilla ole riittävää kykyä valvoa, paljastaa ja tutkia ympäristörikoksia. Koska Suomessa ei juuri ole paljastavaa ympäristörikostorjuntaa, voidaan poliisin toimintaa pitää jälkipainotteisena, kun rikostorjunnan tehokkaimmillaan tulisi kohdistua erityisesti reaaliajassa tapahtuvien rikosten paljastamiseen ja tutkintaan. Ympäristöviranomaisen resurssit näyttävät olevan rajalliset tehokkaalle ympäristötarkastusja lupavalvontatoiminnalle.

Poliisin voimavarojen rajallisuus reaaliaikaiseen ympäristörikostutkintaan vaikeuttaa merkittävissä määrin myös rikoshyödyn takaisinsaantia. Mikäli tutkintatoimet laahaavat vuosia perässä esimerkiksi läjitys- tai dumppaustyyppisissä ympäristörikoksissa, ovat rikoksesta epäillyt mitä todennäköisimmin jo onnistuneet kätkemään ja käyttämään saamansa rikoshyödyn. Tällä seikalla on erityistä merkitystä varsinaisen ympäristörikostapahtumapaikkojen, esimerkiksi läjitettyjen maa-alueiden ennallistamistapauksissa, joissa ennallistamiskuluriski on vaarassa jäädä yhteiskunnan vastuulle. Jos ympäristörikosten tekijät onnistuvat kätkemään ja käyttämään saamansa merkittävänkin rikoshyödyn, on yhdessä ympäristörikosten lievähköksi ymmärrettävän rangaistuskäytännön kanssa nähtävissä mahdolliseksi uhkakuvaksi ympäristörikollisuuden yleistymisen ja niiden erityisen haitallisuuden ja vakavuuden suhteen. Viimeisimmässä 19.1.2012 hyväksytyssä harmaan talouden ja talousrikollisuuden toimintaohjelmassa (Valtioneuvoston periaatepäätös hallituksen toimintaohjelmaksi harmaan talouden ja talousrikollisuuden vähentämiseksi vuosina 2012 2015) on nyt tuotu esiin myös ympäristörikostorjunta ja sen tehostaminen. 8 Tilanne naapurimaissamme Erityisesti Itämeren alueen yhteistyön (Baltic Sea Task Force'n ympäristörikostyöryhmä) kautta on aiemmin saatu merkittävää tietoa siitä, minkä tyyppisiä uhkakuvia ympäristörikollisuuteen lähialueillamme liittyy. Kyseinen yhteistyön muoto on valitettavasti käytännössä lähes kokonaan kuihtunut aiemmin aktiivisen Norjan luovuttua muutama vuosi sitten ympäristörikosseurantatyöryhmän toiminnan järjestämisestä. Nykyisin lähialuerikollisuutemme tilannekuva syntyy suorien yhteyksien sekä tiedotusvälineiden kautta saatujen tietojen perusteella. Naapurimaidemme tilanteesta vähiten tietoa on saatu Venäjän ympäristörikollisuustilanteesta. Ruotsi Ruotsissa vuosittain tilastoitujen ympäristörikosten määrä on noin 4 000 6 000 tapausta. Vuonna 2011 Ruotsissa tilastoituja ympäristörikoksia oli n. 5 700 tapausta ja vuonna 2012 yhteensä 5 609 (lähde www.bra.se). Suomen lainsäädäntöä vastaavia ympäristön turmelemisia ja törkeitä ympäristönturmelemisia kirjattiin yhteensä 1525 tapausta (vuonna 2011 yhteensä 1 728 tapausta ja vuotta aiemmin 2010 niitä oli 1134 kappaletta). (Lähde: Vuoden 2012 rikoslakitilasto rikoslain 29 luvun osalta, Brottsförebyggande rådet, www.bra.se). Ns. roskaamisrikkomuksia edellä mainittuun kokonaistilastomäärään sisältyi kaikkiaan 2092 tapausta. Ote www.bra.se kotisivuilta käsittäen ympäristörikosten osalta kirjoitetun tiivistelmän: Ympäristörikoksia tapahtuu monilla eri alueilla - metsästyksestä ja kalastuksesta laivojen jätöksiin. Sen vuoksi ei ole mitään yhtenäistä määritelmää. Suurin osa ympäristölainsäädännöstä on koottuna ympäristökaareen. Vuonna 2012 ilmoitettiin noin 5 600 ympäristökaaressa tarkoitettua rikosta. Ympäristörikoksia ovat maan, ilman tai veden saastuttaminen tai muu sellainen ympäristöön vaikuttaminen, joka voi vahingoittaa eläimiä ja kasveja tai ihmisten terveyttä. Tavallisimmat ilmoitetut ja syytteeseen johtaneet ympäristökaaririkokset ovat ympäristörikos (esimerkiksi saastuttamiset tai haitat), luvaton

9 ympäristötoiminta (lupa tiettyyn toimintaan puuttuu tai toimintaehdot ylitetään) sekä roskaaminen. Useimmat näistä rikoksista epäillyt ovat keski-ikäisiä miehiä. Paljastuneet rikokset tapahtuvat pääasiassa elinkeinotoiminnassa. Ympäristörikoksista ilmoittavat ovat usein viranomaisia Lähtökohtaisesti toimintaan, jonka arvioidaan muodostavan riskin ympäristölle, tarvitaan lupaviranomaisen lupa. Luvassa asetetaan vaatimuksia, jotka toimintaa harjoittavan on täytettävä, ja usein juuri näiden vaatimusten laiminlyönti ovat lähtökohtana ympäristörikosepäilyille. Mitä vähemmän ilmoituksia tehdään, sitä useammat ympäristörikokset eivät koskaan paljastu. Ympäristörikoksella ei useinkaan ole selvää uhria, niin kuin ryöstössä tai pahoinpitelyssä. Sen vuoksi nämä rikokset paljastuvat pääasiassa viranomaisten tarkastus- ja valvontatoimien yhteydessä. Tämä tarkoittaa, että tarkastusten lisääminen näkyy suoraan rikostilastoissa. Aikaisempina vuosina ympäristörikollisuuden tilastoinnissa on esiintynyt puutteita. Uusi järjestelmä antaa paremman kuvan ilmoitettujen rikosten todellisesta määrästä. Lähimaistamme Ruotsin resursointi ympäristörikollisuuden torjuntaan on kaikkein korkeimmalla tasolla. Ruotsissa koulutettuja ympäristörikostutkijoita on noin 70 ja ympäristörikoksiin erikoistuneita tutkinnanjohtajasyyttäjiä noin 20. Lisäksi Rikspolisenin rahanpesuyksikön alaisuudessa toimii erillinen asiantuntijaryhmä vastuualueenaan ympäristörikokset. Norja Vastaavasti Norjassa tilastoitiin vuonna 2012 kaikkiaan 2333 ympäristörikosta (vuonna 2011 yhteensä 2 741 ympäristörikosta ja vuonna 2010 yhteensä 2 669 ympäristörikosta (Lähde Norjan valtiollinen tilastokeskus www.ssb.no). Norjassa ympäristörikostorjunnan valtakunnallinen asiantuntijayksikkö toimii valtakunnallisen talous- ja ympäristörikostorjuntayksikön (Okokrim) alaisuudessa (www.okokrim.no). Tämän lisäksi erillisen ympäristörikoskoulutuksen saaneet rikostutkijat suorittavat ympäristörikosten tutkintaa myös paikallisissa poliisipiireissä. Viro Tutustuttaessa Viron rikoslakitilastointiin ei Viron oikeusministeriön sivuilta ole löydetty tarkempaa päivitystä kahden kuluneen viime vuoden (2011 2012) osalta ympäristörikostilastoista. On kuitenkin oletettavaa, etteivät ympäristörikokset ole tilastolle kasvaneet kahden viime vuoden osalta. Viron tilanteesta voidaan todeta siellä tapahtuneen ympäristörikosten torjunnassa ja tutkinnassa merkittää kehitystä vuoden 2011 aikana. Viron ympäristötarkastusvirasto (Keskkonnainspektsioon, www.kki.ee) on 1.9.2011 lähtien toiminut keskitettynä vastuuviranomaisena ympäristörikkomusten osalta. Lisäksi virasto on tällöin samalla saanut myös täydet esitutkintavaltuudet ja viraston palvelukseen on palkattu rikostutkijoiksi mm. entisiä poliisin rikostutkijoita. Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän poliisijäsenet ovat tavanneet Viron ympäristörikostutkijoita mm. Europol- ja INTERPOL- kokouksissa ja työryhmissä.

10 Varsinaisten ympäristörikosten rekisteröity määrä Virossa on varsin vähäinen, kuten alla olevasta taulukosta voidaan todeta: Rikosnimike 2008 2009 2010 354 Puiden tai pensaiden vahingoittaminen ja tuhoaminen 3 1 0 356 Puiden tai pensaiden laiton hakkuu 14 9 12 357 Suojeltavan luontokohteen suojeluvaatimusten rikkominen 2 0 0 361 Luonnon eläinkannan vahingoittaminen 4 2 2 363 Toimiminen ilman luonnon käyttö- tai saastelupaa 4 3 10 364 Ympäristön saastuttaminen 2 0 0 367 Vaarallisten kemikaalien ja jätteiden käsittelymääräysten rikkominen 6 5 3 Yhteensä 32 19 27 Taulukko 1 Ympäristörikokset Virossa vuosina 2008-2010 (Lähde: www.just.ee) Tämän lisäksi Viron ympäristötarkastusviraston kotisivulta on nähtävissä myös Virossa hallinnollisesti käsiteltyjen ympäristörikkomusten tilastot sekä hallinnolliset sakot ja maksut, joita hallinnollisissa tapauksissa on asetettu. Hallinnollisesti käsiteltyjä ympäristörikkomuksia Virossa on viime vuosina tilastoitu noin sata erillistä tapausta (http://www.kki.ee/download/201/legal%20offences%20by%20field,%202007-2009.xls) Viron ympäristörikostorjunnan ja erityisesti -tutkinnan voidaan vuonna 2011 katsoa ottaneen merkittävän askeleen eteenpäin, kun Viroon perustettiin erikoistuneita ympäristörikostutkijoiden virkoja. Ympäristörikosuhat muualla ulkomailla Kansainvälisesti tietoa ympäristörikollisuuden uhkakuvista on kerännyt Interpol, jonka alaisuuteen perustettiin Ympäristörikosten vastainen komitea vuonna 1992 (Environmental Crime Committee). Kyseinen komitea on perustanut kaksi työryhmää, joista toinen keskittyy ns. villieläinrikoksiin (Wildlife Working Group) ja joista toinen on varsinainen ympäristörikostyöryhmä (Pollution Crime Working Group). Ympäristörikostyöryhmä on jakautunut mm. seuraaviin alatyöryhmiin, joiden kautta harjoitetaan yhteistyötä ja tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä: Climate Change Crime and Corruption Operational Task Force Project Clean Seas Project on Exportation of Electronic Waste Työryhmän johtopäätös oli, että ympäristörikoksiin puuttumiseksi tarvitaan lisää yhteistyötä, tietojen vaihtoa, yhteisiä operaatioita, yhteistä koulutusta sekä asennemuutosta, jotta kansalliset lainkäyttöelimet suhtautuisivat ympäristörikoksiin niiden edellyttämällä vakavuudella. INTERPOL:n pysyvän ympäristörikostoiminnon yhteydessä on erillinen tietopankki, jonne kerätään tiedot erilaisten jätteiden maastavientirikoksista, joita tehdään organisoidusti ja ammattimaisesti.

11 Salametsästyksen ja laittoman metsänhakkuun ohella esille voidaan nostaa luonnonvararikollisuuden näkökulmasta erityisesti ryöstökalastus valtamerillä. Erityisenä ympäristökysymyksiin liittyvänä tapauksena oli esillä myös päästökauppaan liittyvät ns. karusellikierrätystyyppiset petokset, jotka sinänsä eivät ole varsinaisia ympäristörikoksia. Maaliskuussa 2012 järjestettiin Interpolissa ensimmäinen kansallisten ympäristörikostorjuntapäälliköiden yhteiskokous, johon myös Suomesta osallistuivat Tullin ja Keskusrikospoliisin edustajat. Lisätietoja kansainväliseen ympäristörikollisuuteen liittyvistä uhkakuvista ja lainvalvontaviranomaisten yhteistyöstä on löydettävissä esimerkiksi juuri INTERPOL:n kotisivuilta ja ympäristörikoskomitean alasivuilta http://www.interpol.int/crimeareas/environmental-crime/environmental-crime. 3 Ympäristörikoksiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö 3.1 Ympäristörikoksia koskevat kansainväliset sopimukset Suomi on sitoutunut useisiin ympäristöä ja energiaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin. Sopimukset käsittelevät muun muassa ilman- ja vesiensuojelua, luonnonvarojen hyödyntämistä ja suojelua, jätteitä, kasvistoa ja eläimistöä, energiaa sekä avaruutta. Esimerkkeinä monenvälisistä sopimuksista mainittakoon kansainvälinen yleissopimus vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus (Basel 22.3.1989, SopS 44-45/1992), villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES), (Washington 3.3.1973, SopS 44-45/1976), vuoden 1973 kansainvälinen yleissopimus aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä (MARPOL) (Lontoo 2.11.1973, SopS 51/1983) sekä Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvä ympäristönsuojelupöytäkirja (Madrid 4.10.1991, SopS 5/1998). Uhanalaisten luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa sääntelevässä CITES - yleissopimuksessa on mukana 166 jäsenmaata, ja sääntelyn piirissä on noin 22 000 kasvilajia ja runsaat 6 000 eläinlajia, joista noin tuhannen lajin kauppa on täysin kiellettyä ja muiden lajien kauppa on luvanvaraista. EU:n yhteistä CITES -lainsäädäntöä on noudatettu vuodesta 1984 lähtien ja uudistettuna vuodesta 1997 lähtien. Neuvoston ja komission CITES -asetukset säätelevät jäsenmaiden välisen kaupan lisäksi jäsenmaiden sisäistä kauppaa. Tuontisäännökset ovat yleissopimusta tiukempia ja sääntelyn piirissä on enemmän lajeja kuin sopimuksen lajiliitteessä. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriympäristönsuojelukomitea hyväksyi lokakuussa 2008 MARPOL -sopimuksen ilmansuojeluliitteen uudistamisen. Uusilla säännöillä rajoitetaan alusliikenteen tavanomaisia typenoksidi ja rikkidioksidipäästöjä ilmakehään ja niiden laskeumia mereen. Laivapolttoaineen rikkipitoisuus laskee muun muassa Itämerellä 1.5 prosentista 1,0 prosenttiin 1.7.2010 alkaen sekä 0,1 prosenttiin 1.1.2015 alkaen. Ahvenanmaan osalta on huomattava, että kansainväliset sopimukset, joihin Suomi sitoutuu, eivät ilman Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntää tule automaattisesti voimaan maakunnassa niiltä osin, kun sopimus koskee maakunnan toimivaltaan kuuluvia asioita.

3.2 Euroopan unionin ympäristörikoslainsäädäntö 12 Merkittävä osa Suomen ympäristölainsäädännöstä on nykyisin peräisin Euroopan unionista. Koska suurin osa unionin säädöksistä annetaan direktiiveinä, ne on saatettava kansallisesti voimaan joko lailla tai valtioneuvoston asetuksella. Direktiivit ovat yleensä luonteeltaan niin sanottuja minimidirektiivejä, joten kansallisesti voidaan säätää myös direktiiviä tiukemmasta suojelun tasosta. Unionilainsäädännön ja erityisesti ympäristölainsäädännön tehokkuutta vesittävänä on nähty muun muassa rangaistusten ja rangaistusasteikkojen suuri vaihtelu maasta toiseen. Rangaistuksia ei voida yleisesti pitää riittävinä, kun ne suhteutetaan rikosten vakavuuteen ja aiheutettujen vahinkojen suuruuteen. Koska jäsenvaltiot eivät ole rikossanktioiden osalta samalla viivalla, on Eurooppaan muodostunut eritasoisia järjestelmiä, jotka eivät ole yhdenmukaisia kaikille eurooppalaisille ja jotka ovat omiaan siirtämään rikollisuutta niihin osiin Eurooppaa, jossa sääntely ja valvonta eivät ole tehokkainta mahdollista. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 19.11.2008 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/99/EY ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin eli ns. ympäristörikosdirektiivin. Direktiivin tavoitteena on taata jäsenvaltioissa ympäristönsuojelun korkea taso säätämällä vähimmäisvaatimukset vakavien ympäristöä vahingoittavien tekojen rangaistavuudesta. Direktiivin säätämisen taustalla on ollut huoli ympäristörikosten lisääntymisestä ja niiden vaikutuksista, jotka ulottuvat yhä useammin niiden valtion rajojen ulkopuolelle, joissa rikokset tehdään. Kotimainen lainsäädäntö vastasi jo aikaisemminkin melko hyvin direktiivin vaatimuksiin. Direktiivin edellyttämät muutokset on täytäntöönpantu kansallisesti pääosin 25.12.2010 voimaantulleilla lainmuutoksilla (HE 157/2010 vp) sekä eräiltä metsästysrikoksia koskevilta osin myös lainmuutoksella 232/2011 (HE 221/2010). Nämä direktiivin täytäntöönpanon myötä tehdyt lainsäädännön muutokset liittyvät mm. oikeushenkilön rangaistusvastuun alan laajentamiseen, rikoslain 48 luvun 1 :n ympäristön turmelemiseen ja rikoslain 48 a luvun 5 :n luonnonsuojelurikokseen. Oikeusministeriö selvitti ja valmisteli mainitut lakimuutokset (OMML 31/2010). 3.3 Suomen ympäristörikoslainsäädäntö Ympäristörikoksista säädetään sekä rikoslaissa että useissa ympäristöä koskevassa erityislaissa. Rangaistusarvoltaan vakavimmat, vankeusuhkaiset tekomuodot on koottu rikoslain (RL) 48 lukuun. Rangaistusasteikot vaihtelevat teon vakavuuden mukaan sakosta enintään kuuteen vuoteen vankeutta. RL 48 luvun ympäristörikoksiin sovelletaan myös oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevia RL 9 luvun säännöksiä yhteisösakosta. Sijainti rikoslaissa korostaa tekojen moitittavuutta. Rikoslain ulkopuolissa, varsinaisessa ympäristölainsäädännössä, kuten jätelaissa, vesilaissa, luonnonsuojelulaissa ja ympäristönsuojelulaissa on lukuisia erilaisia ympäristöä koskevia rikkomuksia, joista voidaan tuomita vain sakkoa. RL 48a luvun luonnonvararikokset ovat läheistä sukua ympäristörikoksille. Ne ovat metsästykseen, kalastukseen ja metsään käsittelyyn liittyviä tekoja, joista voidaan tuomita myös vankeuteen. Yhteisösakko ei näissä asioissa yleensä ole mahdollinen. Vähäisemmistä rikkomuksista säädetään metsästyslaissa, kalastuslaissa ja metsälaissa. Todettakoon myös, että menettämisseuraamuksia koskevia säännöksiä sovelletaan ympäristö- ja luonnonvararikoksiin. Samoin laiton hyöty tulee niissäkin tuomita valtiolle

13 menetetyksi. Kyse voi silloin olla esim. laittomalla menettelyllä säästettyjen jätteenkäsittelykustannusten korvaamisesta. 3.4 Lainsäädännön muutoksia Uusi jätelaki (646/2011) tuli voimaan 1.5.2012. Samaan aikaan tuli voimaan myös valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) sekä muutoksia ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen. Uudistus vaikuttaa lisäksi lukuisiin muihin jätealan säädöksiin, jotka on tarkoitus uudistaa vuosina 2012 2014. Tuottajavastuuta koskevia lain säännöksiä aletaan soveltaa porrastetusti vuoden tai kahden kuluttua lain voimaantulosta. Jätealan lainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on ajanmukaistaa alan lainsäädäntö vastaamaan nykyisiä jäte- ja ympäristöpolitiikan painotuksia sekä EUlainsäädännön vaatimuksia. Ympäristönsuojelulainsäädännön uudistus sisältää mm. valvonnan maksullisuuden ja teollisuuspäästödirektiivin voimaansaattamisen Jätelain tavoitteena on ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle sekä vähentää jätteen määrää ja haitallisuutta, edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä, varmistaa toimiva jätehuolto ja ehkäistä roskaantumista. Jätelakia on ajankohtaistettu ja siinä annetaan uusia säännöksiä mm. jätehuollon etusijajärjestyksen muuttamiseksi ja tuottajien vastuuta pakkausjätteiden jätehuollon järjestämisestä laajennetaan. Laissa on annettu uusia säännöksiä valvonnan ja seurannan tehostamiseksi. Jätteen määritelmää on uudessa laissa täsmennetty. Vähäisemmät jätelain rikkomukset rangaistaan uuden lain 147 :n mukaisina jätelain rikkomisina, joista voi seurata sakkoa. Uutena sanktiona on jätelain 13 luvun 131 :n mukainen laiminlyöntimaksu, jonka valvontaviranomainen voi määrätä. Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä tietyistä lainkohdassa mainituista laiminlyönneistä, jotka perustuvat lähinnä viranomaisille tehtävien ilmoitusten tai hakemusten tekemättä jättämisiin tai siihen, ettei vaadittavia asiakirjoja pidetä tiettyjen menettelyjen yhteydessä mukana. Laiminlyöntimaksun suuruudesta määrätään 132 :ssä ja se voi olla tietyin edellytyksin jopa 500.000 euroa. Laiminlyöntimaksua ei voida määrätä sille, joka on tuomittu rangaistukseen samaa asiaa koskevasta rikkomuksesta tai jos asia on vireillä esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa. Laiminlyöntimaksu 131 :n 1 momentissa tarkoitetusta hakemuksen tekemättä jättämisestä voidaan määrätä uudelleen laiminlyönnin jatkuessa, kun edellisen maksun määräämisestä on kulunut vähintään kalenterivuosi. Laiminlyöntimaksun säätämisen ajankohdan läheisyydestä johtuen ei sen määräämisestä ole tässä vaiheessa kokemuksia. Ennen maksun määräämistä 131 :n 2 momentin 4 9 kohdissa tarkoitetusta laiminlyönnistä valvontaviranomaisen on ensin huomautettava laiminlyöjää kirjallisesti ja kehotettava tätä samalla maksun uhalla olemaan toistamatta laiminlyöntiä. Maksu voidaan määrätä, jos toiminnanharjoittaja toistaa laiminlyönnin seuraavan kahden vuoden aikana huomautuksen antamisesta tai edellisen maksun määräämisestä. Huomautuksia laiminlyönnistä on annettu esimerkiksi kansainvälisiin jätesiirtoihin liittyvistä laiminlyönneistä. Ympäristöministeriössä on vireillä ympäristösuojelulainsäädännön uudistus, joka on hankkeena alkanut vuonna 2012. Kyseinen lainsäädäntöuudistus on kaavailtu annettavan eduskunnan käsiteltäväksi syksyn 2013 jälkeen. Tutustuttaessa laadittuun keskeneräiseen lainvalmisteluaineistoon voidaan havaita, ettei nykyisessä ympäristönsuojelulaissa olevaa lain 94 :n ilmoitusvelvollisuutta ole uudessa lainvalmistelussa olevassa ympäristönsuojelulaissa tarkoitus muuttaa tai selkeyttää.

14 4 Valvonta 4.1 Ympäristölainsäädännön valvonta Ympäristölakien valvonta Suomessa kuuluu pääsääntöisesti alueelliselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. ELY-keskuksen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivalta valvonta-asioissa on osittain päällekkäistä. Myös Suomen ympäristökeskuksella ja Tukesilla on tiettyjä valvontatehtäviä. Valvontaviranomaisella on havaitessaan lainvastaisen tilan velvollisuus ryhtyä toimiin tilanteen saattamiseksi lailliseksi. Valvontaviranomainen toimii valvonta-asioissa ko. valvottavan lain ja hallintolain säännösten mukaisesti. Mahdollisia tapoja edetä valvontaasiassa ovat mm. selvityspyyntö, tarkastus (tarkastuspöytäkirja mahdollisine kehotuksineen), kehotus ja hallintopakkomääräys. ELY-keskukselle kuuluu ympäristönsuojelulain, luonnonsuojelulain, vesilain ja jätelain lupaja valvontatehtäviä. ELY-keskuksen yleisenä tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua, valvoa yleistä etua ympäristö- ja vesiasioissa sekä kantaa ja vastata tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa. Tehtävistä on säädetty elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetussa laissa (897/2009). Vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaan ELY-keskus on asianomistaja ympäristörikosasioissa, jos yleistä etua on loukattu. Ympäristönsuojelulaissa sekä ympäristönsuojelun erityislainsäädännössä on kunnille määrätty keskeisiä lupa- ja valvontatehtäviä. Kunnissa ympäristölainsäädännön mukaisista lupa- ja valvontatehtävistä vastaa kunnanvaltuuston asettama ympäristösuojeluviranomainen, joka usein on kunnan ympäristölautakunta. Yksi ja sama toimielin voi toimia myös usean kunnan yhteisenä viranomaisena. Suomen ympäristökeskus toimii lupa- ja valvontaviranomaisena kansainvälisissä jätesiirtoasioissa sekä eräissä kemikaalilain mukaisissa ympäristönsuojeluun liittyvissä tehtävissä. Suomen ympäristökeskus hoitaa myös uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES), sekä valaiden ja hylkeiden suojelua koskevan lain mukaisista lupa-asioista ja vastaa alusten laittomien öljypäästöjen valvonnasta sekä ympäristövahinkojen torjuntatehtävästä. Vuoden 2011 alusta kemikaalilain mukaiset kemikaalien tuotevalvontatehtävät keskitettiin Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes). Muutoksen seurauksena myös kemikaalilain valvonta on tehostunut. Lisäksi 2011 alkaneen kemikaalilain kokonaisuudistuksen yhteydessä kemikaalien markkinavalvontaa on tarkoitus keskittää ja siirtää mm. kunnan kemikaalivalvontaviranomaisen tehtävät Tukesille. Eri lakien mukaisten tehtävien hoitamisen kehittämisen ja ohjaamisen ohella ympäristöministeriö voi antaa valvontaviranomaisille tarkempia valvontaohjeita ympäristönsuojelulain nojalla. Ympäristöministeriö on antanut ensisijaisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille suunnatun ympäristölupien valvontaohjeen 7.11.2012. Aikaisenpi valvontaohje oli vuodelta 2005. Myös vuonna 2006 ilmestynyttä opasta Ympäristölainsäädännön laillisuusvalvonta erityisesti ympäristönsuojelulain näkökulmasta (Suomen ympäristö 11/2006) koskeva uudistustyö alkoi syksyllä 2011 ja uudistettu opas julkaistaan vuoden 2013 lopussa.

4.2 Rajavartiolaitos 15 Rajavartiolaitos on muiden lakisääteisten tehtäviensä ohella toimivaltainen ympäristörikosten ja luonnonvararikosten esitutkinnassa. Rajavartiolaitos valvoo muun muassa metsästyslain (615/1993), kalastuslain (286/1982) luonnonsuojelulain (1096/1996), ympäristönsuojelulain (86/2000), muinaismuistolain (295/1963) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) noudattamista. Käytännössä Rajavartiolaitos suorittaa pääosin luonnonvararikosten esitutkintaa ja niiden osalta lähinnä metsästys- ja kalastusrikosten sekä edellä mainittujen aineellisten Rajavartiolaitoksen valvontavastuulla olevien lakien mukaisten rikkomusluonteisten tekojen tutkintaa. Vuoden 2011 alusta lukien Rajavartiolaitos on suorittanut myös alusöljypäästöjen esitutkinnan merialueella. Rajavartiolaitoksen esitutkintaan saapuneiden ympäristö- ja luonnonvararikosten määrä on pysytellyt edellisen vuoden tasolla. Vuonna 2011 Rajavartiolaitoksen esitutkintaan saapui yhteensä 243 ja vuonna 2012 yhteensä 241 ympäristö- ja luonnonvararikosta tai rikkomusta. Rajavartiolaitoksen tutkintaan tulleet rikokset ovat olleet tyypillisesti niitä, jotka paljastuvat Rajavartiolaitoksen rajanylityspaikkojen ulkopuolella suorittaman rajojen valvonnan yhteydessä. Rajavartiolaitoksella on erittäin hyvät edellytykset ympäristöön liittyvän valvonnan suorittamiseen, koska valvontatoimintaa tehdään niin maalla, merellä kuin ilmassakin ja käytössä on asianmukainen kalusto tehtävien suorittamista varten. Ympäristörikoksia tulee Rajavartiolaitoksen tietoon myös sivullisten ilmoitusten perusteella. Rajavartiolaitoksen puuttumiskynnys ympäristörikoksiin on matala. Kaikkiin Rajavartiolaitoksen tietoon tulleisiin ympäristörikoksiin puututaan ja oman toimivallan piiriin kuuluvat tapaukset pyritään tutkimaan itse. Rajavartiolaitoksen tietoon tulleiden oman toimivallan ulkopuolelle jäävien rikosten osalta tehdään ilmoitus toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle. Rajavartiolaitos voi myös poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain (687/2009) 2 :n 2 momentin nojalla suorittaa poliisin tai tullin tehtäväalueeseen kuuluvaan kiireellisen rikostorjuntaan liittyvän toimenpiteen näiden puolesta käyttäen omia säädettyjä toimivaltuuksiaan, jos toimenpidettä ei voida viivyttää. Toimenpiteestä ilmoitetaan ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle. Edellä mainittujen esitutkintaviranomaisten yhteistoimintaa koskevalla lailla turvataan viranomaisten toiminnan joutuisuus sekä niille säädettyjen tehtävien tehokas suorittaminen. Rajavartiolaitos ja poliisi ovat myös muodostaneet yhteisiä tutkintaryhmiä erityisesti metsästysrikosten tutkinnan tehostamiseksi. Rajavartiolaitos suorittaa öljypäästöjen valvontaa merialueilla sekä osallistuu onnettomuustilanteissa öljyntorjuntaan. Öljypäästövalvonnan tavoitteena on Suomen merialueilla havaittujen päästöjen osalta laittoman toiminnan keskeyttäminen, torjuntatoimenpiteiden aloittaminen, hallinnollisen öljypäästömaksututkinnan turvaaminen sekä asiassa suoritettavan esitutkinnan turvaaminen. Valvontaa suoritetaan Rajavartiolaitoksen ilma-aluksilla, Dornier-lentokoneilla ja helikoptereilla, merialueilla päivittäin. Partiot lennetään kattavasti Suomen merialueilla ja talousvyöhykkeellä. Lisäksi lentovalvontaa on sovitettu yhteen sekä Ruotsin että Viron viranomaisten kanssa ja valvontaa suoritetaan osin myös edellä mainittujen maiden merialueilla. Dornier-lentokoneet on varustettu erityisesti öljypäästöjen valvontaan soveltuvalla laitteistolla.

16 Kuva 2 Rajavartiolaitoksen helikopteri (J-P Lumilahti, Rajavartiolaitos). 4.3 Tullilaitos Suomen tullin rooli ympäristönsuojelussa kytkeytyy pääasiassa erilaisten tuonti- ja vientirajoitusten valvonnan kautta toteutettavaan ympäristönsuojeluun. Tuonti- ja vientirajoituksia on säädetty joko EU-asetuksilla tai kansallisilla laeilla ja asetuksilla. Rajoitusten taustalla ovat yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä ihmisten terveyden turvaamisen ohella ympäristönsuojelulliset näkökohdat. Ympäristönsuojelu ilmenee eri tavoin tuonti- ja vientirajoituksissa. Esimerkiksi jätesiirtoja sekä ydinaineita ja radioaktiivisia aineita koskevat rajoitukset on säädetty suojelemaan koko maailman ympäristöä. Myös otsonikerrosta tuhoavia aineita koskevien tuonti- ja vientirajoitusten valvonnan tarkoituksena on suojella otsonikerrosta kaikkialla maailmassa. Uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien tuonnin, viennin ja kauttakuljetuksen valvonta Uhanalaisten kasvilajien ja niistä saatavien tuotteiden, jotka on tarkemmin määritelty CITES -sopimuksen (villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus CITES, Washington 3.3.1973) liiteosissa, tuonti, vienti ja kauttakuljetus ovat luvanvaraista. Valtaosa ns. CITES -tuotteista tuodaan Euroopan unioniin kolmansista maista, joten tuontirajoituksella suojellaan näiden maiden ympäristöä ja luonnon monimuotoisuutta. CITES -vientirajoituksella taas suojellaan ympäristöä EU:n sisällä, vaikka suurin osa uhanalaisten kasvien ja eläinten kaupasta suuntautuukin kehitysmaista teollisuusmaihin. Suomessa Tullilaitoksen tehtävänä on valvoa edellä mainitun CITES -sopimuksen mukaisten uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien kansainvälistä kauppaa koskevien määräysten noudattamista. CITES -tavaroiden vähäistä takavarikkomäärää Suomessa voidaan selittää Suomen maantieteellisellä sijainnilla sekä sillä, ettei eksoottisten eläinten pito lemmikkieläimenä ole täällä erityisen muodikasta.

Vaarallisten aineiden ja säteilevien kuljetusten valvonta 17 Tullilla on merkittävä rooli ympäristönsuojelussa myös radioaktiivisten aineiden ja vaarallisten aineiden kuljetusten valvontaviranomaisena. Suomesta lähteviä ja Suomeen tulevia kuljetuksia tarkastaa sekä rajanylityspaikkojen valvontahenkilöstö että liikkuvat valvontaryhmät. Tehokkaalla valvonnalla pyritään siihen, että säännösten vastaisiin kuljetuksiin puututaan heti rajalla. Suomessa tärkeimmillä rajanylityspaikoilla on automaattiset kiinteät säteilymittausasemat eli portit tavara- ja matkustajaliikenteelle. Säteilyporttien lisäksi Tullilla on käytössä käsikäyttöisiä mittareita. 2000-luvun vaihteessa säteilykuljetuksia vielä jouduttiin käännyttämään takaisin lähtömaihin; sen jälkeen tapauksia ei ole ollut enää lainkaan. Vuosittain ajoneuvoista aiheutuu muutamia porttihälytyksiä, mutta nekin ovat osoittautuneet säteilymääriltään niin vähäisiksi, että aiheuttajaa ei ole pystytty paikallistamaan esineeksi. Hälytyksiä aiheuttavat esimerkiksi maantiesuola, keramiikka ja lannoitteet. Toistaiseksi ei ole havaittu varsinaisten ydinmateriaalien (plutonium, uraani) laittomia kuljetuksia. Tullilaitos on järjestänyt vaarallisten aineiden tiekuljetuksiin ja ADR-kuljetuksiin kohdistettavia tehotarkastuksia, joiden lisäksi se on osallistunut Suomen ympäristökeskuksen EU/ETA -laajuisiin jätteensiirtojen valvontaoperaatioihin. Suomen rajavalvonta on Euroopan huippuluokkaa, ja erilaisia valvontajärjestelmiä on kehitetty viime vuosina merkittävästi. Kansainvälisten jätesiirtojen valvonta Tullilaitoksen tehtäviin kuuluu myös valvoa kansainvälisiä jätesiirtoja. Jätesiirtoja säädellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1013/2006, (myöhemmin jätteensiirtoasetus). Jätelain (646/2011) 22 :n mukaan Suomen ympäristökeskus on jätteensiirtoasetuksen 53 artiklassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, joka valvoo jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevien säännösten noudattamista Suomessa. Tulli ja SYKE ovat tehneet vuosina 2011 ja 2012 tiivistä yhteistyötä jätesiirtojen valvontaan liittyen. Tehostettu viranomaisvalvonta on varmasti osasyy siihen, että laittomia jätevientejä on paljastunut aiempaa enemmän. Jäteveron kantaminen Tullilla on myös merkittävä verotuksellinen rooli ympäristönsuojelun alueella, sillä tulli kantaa jäteverolain mukaisesti jäteveroa kaatopaikalle toimitetusta jätteestä..jäteverokysymykset ovat joissakin tapauksissa muodostuneet hyvin haasteellisiksi. Ongelmana on, että laitonta kaatopaikkaa ei ole pidetty verotuksellisessa mielessä kaatopaikkana, jonne läjittämisestä voitaisiin siten kantaa jätevero. Tällaisessa tulkinnallisessa tilanteessa veropetostutkintakin on tullut siten käytännössä usein poissuljetuksi. Laittomasta toiminnasta koitunut kustannussäästö on kuitenkin mahdollista takavarikoida rikoshyötynä mahdollisen ympäristörikostutkinnan yhteydessä. Uusi jäteverolaki (1126/2010) tuli voimaan 1.1.2011, mutta tilanne laittomien kaatopaikkojen jäteverottamisen osalta näyttää olevan edelleen ongelmallinen.

18 Kuva 3 Rikosasian kansainvälistä esitutkintaa varten Tullin rikostorjunta perusti tammikuussa 2012 yhteisen tutkintaryhmä (JIT) Ruotsin syyttäjä- ja poliisiviranomaisten kanssa 4.4 Vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin valvonta Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tehtävänä on teknisen turvallisuuden ylläpitämiseksi mm. valvoa, tarkastaa ja myöntää luvat laajamittaista vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä varten. Tukes suorittaa onnettomuustutkintaa ja kerää tiedot toimialalla tapahtuneista onnettomuus- ja vahinkotapauksista sekä vaaratilanteista vaurioja onnettomuusrekisteriin (VARO). Vaarallisten kemikaalien vähäisen teollisen käsittelyn ja varastoinnin tehtävät keskittyvät kemikaalilain mukaisiin valvontatehtäviin. 4.5 Valvontaviranomaisten yhteistyö ELY-keskukset ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset tekevät säännöllistä valvontayhteistyötä, koska ko. viranomaisten tehtävät ovat samankaltaisia ja osin päällekkäisiä. Yhteistyötä on kuitenkin syytä edelleen kehittää ja työnjakoa selkiyttää. Tämä on tärkeää erityisesti resurssien oikean kohdentamisen vuoksi. Ympäristöviranomaiset, poliisi, Rajavartiolaitos, tullilaitos ja pelastusviranomaiset tekevät yhteistyötä ympäristöasioissa tapauskohtaisesti. Yhteistyötä on syytä edelleen kehittää mm. molemminpuolisia virka-aputilanteita ajatellen. Vuosina 2011 ja 2012 tullin tutkittavina on ollut laajempia luonnonsuojelurikosten sarjoja. Näiden tapausten tutkinnan yhteydessä on selkeästi korostunut viranomaisyhteistyön tarve Ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen, ELY keskusten ja Tullin kesken. Tätä yhteistyötä tullaan jatkossa tiivistämään ja kehittämään. YM:n, SYKEn ja ELY keskuksien kaksinainen rooli sekä lupaviranomaisena että asiantuntijana kytkeytyy kulloinkin tutkittavana olevan rikoksen eri vaiheisiin useissa kohdissa. Tullin selkeä rooli

19 taas on tuoda esitutkinnan, syyttäjäyhteistyön ja kansainvälisen tutkintayhteistyön osaaminen tähän ketjuun. Tämän vuoksi säännöllisen tietojenvaihdon ja koulutusyhteistyön kehittäminen on tarpeellista erityisesti koska kansainväliset rikollisuusilmiöt näkyvät Suomessa entistä nopeammin. 5 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset 5.1 Ympäristörikosten käsittelyketjusta Kaikki ympäristörikokset eivät tule viranomaisten tietoon tai lainkäytön piiriin. Vain osa ympäristörikoksista ilmoitetaan poliisille. Mitä haitallisemman ja näkyvämmän ympäristöllisen seurauksen aiheutumisesta on kysymys, sitä suuremmalla todennäköisyydellä asia saatetaan myös poliisin tietoon ja esitutkintaan. Huomaamatta jäävät usein sellaiset rikokset, joista ei näy ulkoista päästöä tai joista ei saada muuta konkreettista havaintoa. Laitos voi kuitenkin toimia ympäristölainsäädännön vastaisesti esim. kiertämällä luvanvaraisuussäännöksiä tai "ajamalla" laitosta luvanvastaisesti ja saamalla täten taloudellista hyötyä. Tieto poliisille voi tulla pääasiassa kolmea eri kautta, useimmiten yksityiseltä kansalaiselta, melko usein valvontaviranomaisen, kunnallisen tai valtiollisen, ilmoituksena sekä toisinaan myös poliisin omana havaintona esimerkiksi tavanomaisen valvonnan yhteydessä. Valvontaviranomaisen tulee pääsääntöisesti tehdä ilmoitus toimialallaan havaitsemastaan rikollisen menettelyn epäilystä. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä silloin, jos rikos on vähäinen ja jos sillä ole loukattu yleistä etua. Poliisin on toimitettava ilmoitetussa asiassa esitutkinta, jos on syytä epäillä, että rikos on tehty. Esitutkinnan toimittaa yleensä tapahtumapaikan poliisilaitos, mutta asian laadun niin vaatiessa tutkintatoimet voidaan siirtää Keskusrikospoliisin suoritettavaksi. Ympäristörikokset edellyttävät lähes aina esitutkintaviranomaisen ennakkoilmoitusta syyttäjälle ja tämän osallistumista asian esitutkintaan. Myös Tulli- ja Rajavartiolaitos suorittavat ympäristörikosasioissa esitutkintaa. Poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista noin kolmannes selvitetään. Aina esimerkiksi jätteitä maastoon jättänyttä henkilöä ei pystytä saamaan selville. Rikoksen selvittyä asia toimitetaan syyttäjän syyteharkintaan. Syyttäjä päättää ensin siitä, onko joku syyllistynyt asiassa rikokseen, eli löytyvätkö todennäköiset syyt syytteen nostamiseen näytön riittävyyden kannalta. Syyttäjä ratkaisee myös sen, mistä rikoksesta asiassa on kysymys, jolloin poliisin tätä koskeva arvio saattaa syyteharkintavaiheessa muuttua. Mikäli syyttäjä toteaa jonkun henkilön syyllistyneen rikokseen, hän päättää seuraavaksi onko syyte nostettava vai onko asiassa tehtävä jollakin laissa erikseen mainitulla perusteella syyttämättäjättämispäätös. Jos syyte nostetaan, asia käsitellään paikallisessa käräjäoikeudessa (KO) ja mahdollisen muutoksenhaun johdosta edelleen hovioikeudessa (HO) sekä joskus harvoin myös korkeimmassa oikeudessa (KKO).