Tavoitteena yhdenvertaisuus



Samankaltaiset tiedostot
Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo muuttuvassa maailmassa

Ehdotus kehitysvammapsykiatristen palvelujen järjestämisestä Etelä-Suomessa

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere

YLÄ-SAVON SOSIAALI-JA TERVEYSPALVELUT AIKUISEN KEHITYSVAMMAISEN HENKILÖN TUKENA TERVEYDENHUOLLON PALVELUPOLULLA

KEHITYSVAMMALAIN MUUTOKSET. Itsemääräämisoikeus vahvistuu. Uusia määräyksiä rajoitustoimenpiteistä.

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta

Luosujärvi Tampere

Yhteistyökokous Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä. Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät Klaara-työpaja

Perusterveydenhuollon rooli kehitysvammaisten palveluissa lääkintöneuvos Taina Mäntyranta STM/STO/TEPA

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

KEHITYSVAMMAPSYKIATRIA MARIA AHTOLA 4/22/2014 1

KAINUUN PERHEKESKUKSET

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

KEHITYSVAMMAISET HENKILÖT MIELENTERVEYDEN PALVELUPOLULLA

Asiakkaan asema ja oikeudet

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Autismi- ja Aspergerliitto ry kiittää lausuntopyynnöstä ja pyytää ottamaan huomioon raportin jatkovalmistelussa seuraavaa:

Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Pori

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Miten muotoutuu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Satasotessa miten sairaalapalvelut järjestyvät maakunnan kunnissa

Viite: Asiantuntijakuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa / HE 16/2018 vp

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Ajankohtaista lainsäädännössä. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä, Pori Tanja Salisma, lakimies, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Alueellinen osaamisen kehittämisen suunnitelma (Päivitys )

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu

YK:n vammaissopimus ja itsemääräämisoikeus. Juha-Pekka Konttinen, THL Vammaispalvelujen neuvottelupäivät

Ajankohtaiskatsaus Imatran vammaisneuvostolle. Leena Luukka

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten valmistelun vaihe

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén

TERVEYSPALVELUIDEN YHTEENSOVITTAMINEN MUUTTUVASSA MAAILMASSA IX Terveydenhuollon laatupäivä , Helsinki

Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto. Mitä itsemääräämisoikeus on lainsäädännössä ja käytännössä?

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa

Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ajankohtaista lainsäädännön kehittämisessä

KEHITYSVAMMALAIN NOJALLA JÄRJESTETYSTÄ PALVELUSTA ON LAADITTAVA ERITYISHUOLTO-OHJELMA

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Itsemääräämisoikeus. Sanna Ahola Erityisasiantuntija THL Sanna Ahola 1

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula

Asiakkaan oikeudet oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä

YKSITYISYYDEN SUOJA LABORATORIOSSA JA SISÄÄNKÄYNNIN ESTEETTÖMYYS

Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta?

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Terhi Koskentausta LKT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Tulevaisuuden vammaispalvelut

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM

Yhdenvertaista osallisuutta ja sen edellytyksiä metsästämässä

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä

454 Tampereen kaupungin vammaispoliittisen ohjelman ( ) arviointiraportti. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru

Esteettömyys YK:n vammaissopimuksessa

Lahden malli nyt. Lahden vammaispalvelut Palvelutuotanto Asiakkaiden terveydenhuolto

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Liite nro 3 Kouvolan kaupunki Pela Ei säädöksiä Ryhmäkertoja on yleensä 10.

Kokemusasiantuntijatoiminnan käyttöönotto Keski-Suomessa. -meidän tarina. Nina Peränen ja Annukka Harjula

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla

Rajoitustoimenpiteistä päättäminen kehitysvammaisten erityishuollossa

Kelan korvaamat. terveydenhuoltoon. Kela, Terveysosasto

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

VAMMAISPALVELULAIN UUDISTUS

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Lainsäädännössä tapahtuu Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl

Harvinaiset-verkosto

OT-organisaatiomalli Pohjoinen OT-KESKUS LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Ajankohtaista alalta. Aarne Rajalahti. Askeleita omaan elämään,

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

2. luento hallinnollinen näkökulma

Transkriptio:

Tavoitteena yhdenvertaisuus 22.11.2012 Ihmisoikeudet vammaisten arkeen -verkosto Anja Alasilta ===> Kalevi Mattila ja Juha Kovanen

Mikä verkosto? näemme monet vammaisten kokemat ongelmat ihmisoikeuskysymyksinä kokoamme vammaisten ihmisoikeuksista kiinnostuneita ihmisiä yhteen yli järjestö-, puolue-, ikä- ym. rajojen Sydän paikaltaan-blogi ja Facebook-sivu seminaarit suora vaikuttamistyö

Keskeisiä tavoitteitamme YK:n vammaissopimus ratifioitava kehitysvammalain pakkokeinopykälä ( 42) purettava vammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta vahvistettva ylilääkitykseen puututtava kaikilla oikeus omaisiin ja läheisiin ja esteetön tapaamisoikeus

Keskeisiä teemojamme seminaarin aiheeseen liittyen - kehitysvammaisuus ei ole sairaus, mutta kehitysvammaisella ihmisellä voi olla monenlaisia myös erikoissairaanhoitoa vaativia sairauksia niinkuin meillä muillakin - kehitysvammainen pääsee esim. narkoosihammashoitoon lääkärin lähetteellä, jopa yksityislääkärin, ja kunnan johtavan hammaslääkärin antamalla maksusitoumuksella

Keskeisiä teemojamme 2: kun kehitysvammainen sairastuu psyykkisesti tai tulee haastavaa käyttäytymistä, hoitoon pääsy ei toimikaan - kriisistilanteessa on epävarmaa pääseekö päivystyksen kautta psykiatriselle osastolle, -erityishuoltopiirien tukikeskuksilla tai kehitysvammalaitoksilla ei ole kriisipäivystystä -erityishuollon tukikeskuksiin tai laitoksiin tarvitaan sosiaalitoimen (vammaispalvelun) maksusitoumus kehitysvammaisten tilapäishoidosta, lääkärin lähete ei riitä ylilääkitys on jäänne laitosvallan ajoilta

Ratkaisu - nykyiset kehitysvammaisten erityishuollon psykiatriset palvelut siirretään perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon piiriin - erikoissairaanhoidon psykiatriset poliklinikat ja mielenterveystoimistot hoitavat ennaltaehkäisyä, jälkihoitoa ja lääkityksen seurantaa - erityishuollon tukikeskukset psykiatristen osastojen alaisuuteen - yksityiset palvelut lääkärin lähetteellä tai omalla kustannuksella Verkoston ja K-U kehitysvammaisten tuki r.y.:n yksityiskohtaisempi kannanotto esitepöydällä

Hallinnon/lainsäädännön muutokset - Kehitysvammalain terveydenhuoltopykälä 2 kumottava, muut kehitysvammaisten tukitoimet yhdistettyyn vammaislakiin - Uutta terveydenhuoltolakia noudatettava - Erityishuoltopiirit purettava, tilalle tulevat SOTE - alueet - YK:n vammaissopimuksen ratifioinnin jälkeen 25. artiklan mukaisesti vammaisille samanlaajuiset, -laatuiset ja -tasoiset terveydenhuoltopalvelut kuin muillekin ihmisille - 2014? voimaan tuleva EU:n potilasdirektiivin perusteella jokaisella pitäisi olla valinnanvapaus terveydenhuollon palvelujen valinnassa

Kehitysvammapsykiatrian ja kehitysvammalääketieteen osaaminen - juurruttaminen osaksi perus- ja erikoissairaanhoitoa: - lääkärikoulutukseen 1-2 opintopisteen jakso kehitysvammaisuudesta - Suomen kehitysvammalääkärit ry:ssa on 120 jäsentä, joilla monilla on kehitysvammapsykiatrian osaamista tai kehitysvammalääketieteen erityispätevyys, - viimeistään laitosten purkamisen yhteydessä nämä osaajat kentälle - kehitysvammapsykiatrian osaamiskeskuksia keskussairaalapiireihin

Omainen vihollinen vai yhteistyökumppani? Verkostomme kanta: omainen on kehitysvammaisen paras tukija Verkostomme adoptoima inkeriläinen isoäiti on taistellut vammaisen lapsenlapsensa ylilääkitystä vastaan Suomessa jo 20 vuotta. Hän nimeää kemiallisen sitomisen kaltoinkohteluksi. Tästä rohkeudestaan Viola Heistonen on saanut maksaa kalliin hinnan lapsenlapsensa tapaamiskiellolla. Verkoston addressi esitepöydällä! (http://www.adressit.com/kehitysvammaislla_oltava_oikeus_tavata_laheisiaan)