KIRJALLINEN KYSYMYS 669/2004 vp Vieraalla paikkakunnalla työskentelevien ns. kakkosasunnon kulujen verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Suuri joukko kansalaisia joutuu jatkuvasti työskentelemään vieraalla paikkakunnalla vakituisesti. Mikäli työssäkäyntipaikkakunta sijoittuu lähelle asuinpaikkakuntaa, asia ei ole henkilön ja hänen perheensä kannalta kovinkaan hankala. On kuitenkin runsaasti tapauksia, joissa ainoa mahdollisuus saada koulutusta tai ammattia vastaava pitkäkestoinen työpaikka edellyttää työn vastaanottamista jopa useiden satojen kilometrien päästä kotikunnasta. Tämän vaihtoehtona on useimmiten jatkuva työttömyys tai parhaimmassakin tapauksessa silloin tällöin kohdalle osuva lyhyt pätkätyö. Kun henkilö joutuu käymään työssä satojen kilometrien päässä kotipaikkakunnaltaan, joutuu hän hankkimaan työssäkäyntipaikkakunnaltaan ns. kakkosasunnon. Verottaja ei tässä tapauksessa tule millään tavoin vastaan eli kakkosasunnon vuokrakulut jäävät täysimääräisesti henkilön omalle vastuulle. Epäkohta on varsin räikeä, sillä pitkäaikaisessakin komennustyössä vieraalla paikkakunnalla käyvälle tulevat asunnon vuokrakulut ovat verovähennyskelpoisia. Pääasiallisen työn takia tarvittavasta kakkosasunnosta vastaavaa vähennysoikeutta ei ole olemassa. Myös työmatkojen osalta ko. henkilöt joutuvat usein kohtuuttomaan tilanteeseen. Perheellinen henkilö voi vähentää verotuksessa työmatkakuluissa kaksi viikoittaista kotimatkaa lähinnä julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaisesti, mutta työn jatkuessa esim. koko kalenterivuoden ja välimatkan kotipaikkakunnalle ollessa useita satoja kilometrejä kohoavat matkakustannukset niin korkeiksi, että ne ylittävät työmatkakustannusten vähennysoikeuden katon. Vieraalla paikkakunnalla työskentelyn yleistyessä jatkuvasti on tämänkaltaisen kustannuskaton mielekkyys kyseenalainen. Ongelma on maassamme varsin yleinen ja mitä ilmeisimmin jatkuvasti kasvava. Tämän takia ns. kakkosasunnon kustannusten verovähennysoikeus tulisi pikaisesti sallia ja poistaa työmatkakustannusten verovähennysoikeuden enimmäiskatto. Nykyisellä verovähennyskäytännöllä ei ole lainkaan harvinaista, että henkilö saisi korkeammat kuukausittaiset nettotulot siitä, jos hän nauttisi kotipaikkakunnallaan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa kuin kävisi kysymyksessä esiin otetulla tavalla työssä kaukana kotipaikkakunnaltaan ja kustantaisi itse tarvitsemansa ns. kakkosasunnon. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen siitä, että nykyinen työmatkakustannusten verovähennysoikeuden enimmäiskatto ja pysyvästi vieraalla paikkakunnalla työskentelyn takia välttämättömän ns. kakkosasunnon kustannusten verovähennysoikeuden puuttuminen saattavat merkittävän määrän kansalaisia kohtuuttomaan tilanteeseen, kun työtä kotipaikkakunnal- Versio 2.0
ta tai sen läheisyydestä ei ole saatavilla ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä kyseisen verovähennyksiä koskevan epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi? Helsingissä 10 päivänä syyskuuta 2004 Raimo Vistbacka /ps 2
Ministerin vastaus KK 669/2004 vp Raimo Vistbacka /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 669/2004 vp: Onko hallitus tietoinen siitä, että nykyinen työmatkakustannusten verovähennysoikeuden enimmäiskatto ja pysyvästi vieraalla paikkakunnalla työskentelyn takia välttämättömän ns. kakkosasunnon kustannusten verovähennysoikeuden puuttuminen saattavat merkittävän määrän kansalaisia kohtuuttomaan tilanteeseen, kun työtä kotipaikkakunnalta tai sen läheisyydestä ei ole saatavilla ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä kyseisen verovähennyksiä koskevan epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Verotuksessa tulonhankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet menot ovat vähennyskelpoisia. Sitä vastoin elantomenot ovat vähennyskelvottomia. Tyypillisiä elantomenoja ovat verovelvollisen asumisesta johtuvat menot, kuten asunnon vuokra. Siten yleensä toisella paikkakunnalla olevasta asunnosta aiheutuvia menoja ei ole saanut vähentää verotuksessa. Sitä vastoin asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ovat vähennettävissä verotuksessa tietyin rajoituksin. Asunnon ja työpaikan välisten matkojen ylärajaa on viime vuosina useaan kertaan korotettu. Nykyisin voi vähentää verotuksessa jopa 4 700 euron matkakustannukset lukuun ottamatta omavastuuosuutta. Tällä tavoin on myös verotuksellisin keinoin kannustettu ihmisiä kulkemaan kauempaakin töihin. Enimmäismääräisen matkakuluvähennyksen onkin viimeksi toimitetussa verotuksessa saanut runsaat 23 000 verovelvollista. Lisäksi matkakustannusten omavastuuosuutta on vuodesta 1999 alkaen muutettu siten, että se on pienempi sellaisella henkilöllä, joka verovuoden aikana on saanut laissa lueteltua työttömyysetuutta. Myös tällä keinoin on verotuksessa tuettu työhön hakeutumista. Viikonloppumatkat voidaan vähentää halvimman kulkuneuvon käytöstä aiheutuvien kustannusten mukaan eli yleensä julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaan. Jos julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä tai jos verovelvollinen ei ehtisi käydä kotonaan käyttämällä julkista kulkuneuvoa, vähennys voidaan hyväksyä myös omaa autoa käyttäen. Oikeuskäytännössä on eräissä tilanteissa katsottu, että vieraalla paikkakunnalla olevasta asunnosta aiheutuneet menot ovat tulonhankkimisesta aiheutuneita menoja. Näin on katsottu KHO:n päätöksessä 1982 T 5531. Tapauksessa verovelvollisella oli vakituinen työpaikka toisella paikkakunnalla, jossa oli myös hänen perheensä vakituinen koti. Hänet oli määrätty toiselle paikkakunnalle hoitamaan viransijaisuutta määräajaksi. Näissä oloissa verovelvollinen sai vähentää viransijaisuuspaikkakunnalla sijaitsevasta asunnosta aiheutuneet vuokramenot. Muutoin oikeuskäytännössäkin on katsottu, että toisella paikkakunnalla olevasta asunnosta aiheutuneet menot ovat vähennyskelvottomia elantomenoja. On tärkeää säilyttää periaate, että elantomenoja ei vähennetä verotuksessa. Nykytilaa voidaan pitää kohtuullisen tyydyttävänä: asumismenojen laaja verovähennysoikeus ja pitkien viikonloppu- 3
Ministerin vastaus matkojen vähennyksen hyväksyminen aina omalla autolla tai nykyisen enimmäismäärän olennainen kasvattaminen saattaisivat johtaa myös huomattaviin verotulojen menetyksiin. Hallitus katsoo, että elantomenojen ja tulonhankkimismenojen välistä rajaa ei ole syytä lieventää. Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 2004 Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos 4
Ministerns svar KK 669/2004 vp Raimo Vistbacka /ps Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 669/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf: Är regeringen medveten om att det nuvarande taket för skatteavdraget för resekostnader och avsaknaden av rätt till skatteavdrag för kostnaderna för en s.k. andrabostad som är nödvändig på grund av stadigvarande arbete på främmande ort, försätter ett betydande antal medborgare i en oskälig situation, när arbete på hemorten eller i dess närhet inte står till buds och vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att rätta till denna orättvisa i fråga om skatteavdrag? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I beskattningen är utgifter som föranleds av inkomstens förvärvande och bibehållande avdragsgilla. Däremot är levnadskostnader inte avdragsgilla. Typiska levnadskostnader är kostnader som föranleds av den skattskyldiges boende, såsom hyra för bostaden. Därmed har i allmänhet kostnader föranledda av en bostad på annan ort inte fått dras av i beskattningen. Däremot kan kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen med vissa begränsningar avdras. Den övre gränsen för resor mellan bostaden och arbetsplatsen har under de senaste åren höjts flera gånger. Numera kan t.o.m. resekostnader på 4 700 euro med undantag av egenriskandelen dras av i beskattningen. På detta sätt har människor också med skattemässiga medel uppmuntrats att resa också längre väg till ett arbete. I den senast verkställda beskattningen har drygt 23 000 skatteskyldiga fått maximalt avdrag för sina resekostnader. Dessutom ändrades egenriskandelen fr.o.m. 1999 på ett sådant sätt att den är lägre för personer som under skatteåret har fått en sådan arbetslöshetsförmån som finns uppräknad i lagen. Också på detta sätt har man i beskattningen stött människor att söka sig till arbete. Veckoslutsresor kan avdras enligt kostnaderna för bruk av billigaste fortskaffningsmedel, dvs. i allmänhet enligt taxorna för allmänna trafikmedel. Om allmänna trafikmedel inte alls står till buds eller om den skattskyldige inte skulle hinna besöka sitt hem om han använde allmänna trafikmedel kan avdraget också godkännas enligt bruk av egen bil. I rättspraxis har i vissa situationer ansetts att kostnader föranledda av en bostad på främmande ort är utgifter som har föranletts av inkomstens förvärvande. Så har man ansett i HFD:s beslut 1982 T 5531. I fallet i fråga hade den skattskyldige en stadigvarande arbetsplats på en annan ort, där också hans familj hade sitt stadigvarande hem. Han hade ålagts att sköta ett vikariat på en annan ort för en viss tid. Under dessa omständigheter fick den skattskyldige dra av hyreskostnaderna för bostaden på orten för vikariatet. I övrigt har det också i rättspraxis ansetts att kostnader föranledda av en bostad på annan ort är levnadskostnader som inte är avdragsgilla. Det är viktigt att bibehålla principen om att levnadskostnader inte är avdragsgilla i beskattningen. Nuläget kan anses vara skäligen tillfredsställande: en omfattande rätt till skatteavdrag för boendekostnader och ett godkännande i alla situationer av avdrag för långa veckoslutsresor enligt bruk av egen bil eller en väsentlig ökning av 5
Ministerns svar det nuvarande maximibeloppet kunde också leda till betydande förluster av skatteintäkter. Regeringen anser att det inte finns skäl att lindra gränsen mellan levnadskostnader och utgifter för inkomstens förvärvande. Helsingfors den 5 oktober 2004 Andra finansminister Ulla-Maj Wideroos 6