KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 NÄKYMÄ PIHAKADULTA 1/10
KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 YLEISSUUNNITELMA JA LTTYMINEN YMPÄRISTÖÖN 1/2000 2/10 4 4
KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 SELOSTUS 3/10 KARTANONNTTY SELOSTUS Kormuniityn kilpailualue on Håkansbölen kartanon entisiä viljelysmaita. Kilpailuehdotuksen korttelien rakeisuus noudattelee Hakunilan keskuksen rakeisuutta. Omaleimaisuutta, tunnelmaa ja identiteettiä tuottaa viereisen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kartanokokonaisuuden aihemaailma. Pihakadun ympärille on sijoitettu 9 korttelia ja päiväkoti. Pihakatua jäsennöidään kivetyksin ja valaistuksella. Pihakadun keskellä on olemassa oleva elämyspuu, jonka ympärille kiertyy aukio. Aukion laidalla on koko kilpailualueen asukkaiden yhteisöllinen puuhatila. Ravurinkujaa esitetään myös pihakaduksi ja sen kautta ajoa olemassa oleville kiinteistöille. Kevyen liikenteen reitti Ravurinpolulta kulkee tätä kautta kohti urheilupuistoa. Reitti Kannuskujalta on suunnitelmassa suunnilleen samassa paikassa kuin nyt. Kulku uimahallin suuntaan kulkee Hevoshaantien viereistä kevyen liikenteen väylää pitkin. Autopaikat on sijoitettu pääosin keskitetysti. Osa autopaikoista on asuntokohtaisesti. Pysäköintialueet rajataan istutuksin ja pinnat jäsennöidään kivetyksin. Suunnitelmassa suositaan polkupyöräilijöitä ja jalankulkijoita. Kuntoilu- ja levähdyskohtia on kevyen liikenteen risteyskohdissa. Kaikki rakennukset ovat rapattuja kivitaloja. Jyrkkä katto on tummaa tiiltä. Aputilojen katot ovat viherkattoja. Korttelit 1-2 ovat kerrostaloja (11 200 askem2), korttelit 3-5 ovat pienkerrostaloja (3630 as-kem2 ja korttelit 6-9 rivitaloja (7050 kem2). Kaikissa rakennustyypeissä on asuntojakautuman muuntojoustavuutta. Kaikki piha-alueet ovat autottomia ja kaikissa on oma tunnusvärinsä. Pihojen pintamateriaalit ovat vettä läpäiseviä ja niissä on runsaasti istutuksia ja asukkaiden ryytimaita. Pihojen puut ovat hedelmäpuita ja pensaat marjapensaita. Hulevedet johdetaan viivytysrakentein Kormuniitynojaan. Pihoille tehdään painanteita ja sadepuutarhoja. Hankkeessa varaudutaan alueelliseen aurinkoenergian hyödyntämiseen siten, että kaakon-lounaan suuntaan oleville jyrkille harjakattojen laeille on mahdollista sijoittaa aurinkopaneeleita. Aurinkosähköä käytetään sekä kiinteistöjen tarpeisiin, että sähköautojen lataamiseen. Järjestelmä olisi lähtökohtaisesti koko alueen yhteinen, mutta sen voi toteuttaa myös korttelikohtaisena. Koko suunnitelma on esteetön. Suunnitelmassa on säilytetty pulkkamäki lasten ja mielisten iloksi =)
KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 +31 I 465 mt.5 ja +31.5 K5 I 425 mt.5 ja.5 I 465 mt.5 ja.5 PULKKAMÄKI 12 hkap ASEMAPRUSTUS +20 1/1000 4/10 +20 HUOLTO +19 säilytettävä metsä 4ap K5 4ap K5 3ap K5 9 sap 1900 1700 mt.8 1700 HEVOSHAANTIE mt.8 K2 mt.5 mt.8 43ap K2 mt.5 10ap K8 640 9+9ap K3 K4 mt.5 mt.5 3ap K8 500 300 mt.5 7ap K7 K3 660 I mt.5 mt.5 viherkatto 21ap K8 640 mt.5.5 I 300 viherkatto 5+5ap K6 K7 mt.5 500 PIHAKATU K7 mt.5 K4 mt.5 I 500 viherkatto 6ap K6 mt.5 570 mt.5 mt.5 I 12+18ap K6 K7 160 viherkatto mt.5 mt.5 K6 500 300 mt.5 +20 21 sap mt.5 PÄÄKOTI mt +20.5 +20 +18.5 K1 43ap K1 mt.8 PIHAKATU K9 8ap mt.5 14ap K9 10ap K9 860 mt.5 mt.5 510 kuntoilu, elämyspuu, tapaamispaikka, istuskelu K9 860 510 mt.5 mt.5 mt.5 K8 I viherkatto mt.5 510 510 mt.5 mt.5 KUNTOILU- JA LEVÄHDYSPAIKKA
KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 ALUELEIKKAUKSIA 1/1000 5/10 ALUEJULKISU LUOTEESEEN, HEVOSHAANTIELLE1/1000 HEVOSHAANTIE PULKKAMÄKI ALUEJULKISU KOILLISEEN 1/1000 ALUELEIKKAUS LOUNAASEEN 1/1000 ALUEJULKISU KAAKKOON 1/1000
kellari () 43ap K2 KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 KORTTELIT 1 ja 2 MAANTASOKERROS 1/500 6/10 KORTTELI 1 (KERROSTALOJA) korttelin pinta-ala 6100 m2 as-ro 5600 as-kem2 22.5 mt.8 kellari () 40.0 51.0 1H+KT 22,5 m2 12 kpl yht. 270,0 m2 24,5 m2 52 kpl yht. 1274,0 m2 2H+KT 40,0 m2 13 kpl yht. 520,0 m2 51,0 m2 7 kpl yht. 357,0 m2 3H+K+S 75,5 m2 18 kpl yht. 1359,0 m2 77,5 m2 8 kpl yht. 620,0 m2 yht. 110 kpl yht. 4400 m2 keskipinta-ala 40,0 m2 AUTOPAIKAT (1/130 kem2) Asuntoja 110 kpl Autopaikkoja 43 ap POLKUPYÖRÄPAIKAT (1/30 kem2) Polkupyöräpaikkoja 166 irt.var. / vss uvv lvv pesula kuivaus tekniikka yht. 246,0 m2 178,0 m2 38,0 m2 42,0 m2 55,0 m2 16,0 m2 575,0 m2 vss-laskelma 112,0 m2 KORTTELI 1 KORTTELI 2 mt.8 mt.8 22.5 22.5 77.5 77.5 22.5 22.5 77.5 77.5 puuhatila mt.5 mt.5 10ap K8 51.0 mt.8 22.5 mt.5 elämyspuu 43ap K1 mt.5 40.0
51.0 KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 KORTTELIT 1 ja 2 NORMAALIKERROS 1/500 7/10 KORTTELI 2 (KERROSTALOJA) 40.0 korttelin pinta-ala 5900 m2 as-ro 5600 as-kem2 22.5 51.0 1H+KT 22,5 m2 12 kpl yht. 270,0 m2 24,5 m2 42 kpl yht. 1029,0 m2 2H+KT 40,0 m2 13 kpl yht. 520,0 m2 51,0 m2 10 kpl yht. 510,0 m2 3H+K+S 75,5 m2 20 kpl yht. 1510,0 m2 77,5 m2 8 kpl yht. 620,0 m2 yht. 105 kpl yht. 4459,0 m2 kpa 42,5 m2 AUTOPAIKAT (1/130kem2) Asuntoja 105 kpl Autopaikkoja 43 ap POLKUPYÖRÄPAIKAT (1/30 kem2) Polkupyöräpaikkoja 166 irt.var. / vss uvv lvv pesula kuivaus tekniikka yht. 238,0 m2 171,5 m2 37,0 m2 40,0 m2 52,5,0 m2 16,0 m2 555,0 m2 vss-laskelma 112,0 m2 KORTTELI 1 KORTTELI 2 22.5 22.5 77.5 77.5 22.5 22.5 77.5 77.5 40.0 40.0 40.0 40.0 51.0 51.0 22.5 40.0 51.0 40.0 40.0
KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 KORTTELI 3-4 (PIENKERROSTALOJA) korttelin pinta-ala 2900 m200 m2 --> 5800 m2 as-ro 1140 +1140 --> 2280 as-kem2 2H+KT+S 56.5 m2 20 kpl yht. 1130 m2 3H+KT+S 72.0 m2 12 kpl yht. 864 m2 yht. 32 kpl yht. 1994 m2 keskipinta-ala 62,5 m2 AUTOPAIKAT (1/130 kem2) Asuntoja 32 kpl Autopaikkoja 9 + 9 -->18 ap POLKUPYÖRÄPAIKAT (1/30 kem2) Polkupyöräpaikkoja 38 + 38 --> 76 3.krs +34.6 76.0 2.krs +31.5 2.krs.60 76.0 76.0 KORTTELI 5 +31 34.5 39.5 39.5 mt.5 ja +31.5 39.5 39.5 mt.5 ja.5 aputila aputila aputila KORTTELI 4 KORTTELIT 3, 4 ja 5 1/500 8/10 34.5 39.5 39.5 mt.5 ja.5 irt.var. / vss uvv lvv pesula kuivaus tekniikka yht. 76.0 m2 54.0 m2 12.0 m2 23.0 m2 16.0 m2 191 m2 KORTTELI 5 (PIENKERROSTALOJA) korttelin pinta-ala 1560 m2 as-ro 1350 as-kem2 1H+KT 34.5 m2 2 kpl yht. 69 m2 1H+KT 39.5 m2 6 kpl yht. 237 m2 3H+KT+S m2 3 kpl yht. 198 m2 3H+KT+S 76.0 m2 9 kpl yht. 684 m2 yht. 20 kpl yht. 1188 m2 keskipinta-ala 59.5 m2 AUTOPAIKAT (1/130kem2) Asuntoja 20 kpl Autopaikkoja 11 ap POLKUPYÖRÄPAIKAT (1/30 kem2) Polkupyöräpaikkoja 45 irt.var. / vss uvv lvv pesula kuivaus tekniikka yht. 52.0 m2 36.0 m2 8.4 m2 16.0 m2 132.4 m2 72.0 72.0 72.0 72.0 KORTTELI 3 9+9ap K3 K4 mt.5 mt.5.0.0 72.0 72.0 72.0 72.0 72.0 56.5 56.5 72.0 56.5 56.5 56.5 56.5 mt.5 5+5ap K6 K7.0.0 mt.5 mt.5.5 mt.5 aputila aputila 4ap K5 4ap K5 3ap K5 56.5 56.5 6ap K6 56.5 56.5 mt.5 9 sap +20 mt.5
+20 KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 KORTTELIT 6 ja 7 1/500 9/10 mt.5 KORTTELI 6 (RITALOJA) KORTTELI 6 korttelin pinta-ala 3200 m2 as-ro 1370 as-kem2 21 sap 5+5ap K6 K7 3H+K+S m2 4 kpl yht. 264.0 m2 3H+K+S 76.0 m2 1 kpl yht. 76.0 m2 4H+K+S 86.0 m2 8 kpl yht. 688.0 m2 4H+K+S 96.0 m2 2 kpl yht. 192.0 m2 yht. 15 kpl yht. 1220.0 m2 keskipinta-ala 81.33 m2 AUTOPAIKAT (1.5ap/asunto) Asuntoja 15 kpl Autopaikkoja 23 ap varastot asunnoittain 5 m2 yht.6x5 --> 30 m2 var.tilaa tekn. vss-laskelma 9x5 --> 45.0 m2 28.0 m2 KORTTELI 7 (RITALOJA) korttelin pinta-ala 3500 m2 as-ro 1620 as-kem2 3H+K+S m2 6 kpl yht. 396.0 m2 3H+K+S 76.0 m2 3 kpl yht. 228.0 m2 4H+K+S 86.0 m2 9 kpl yht. 774.0 m2 4H+K+S 96.0 m2 2 kpl yht. 192.0 m2 yht. 20 kpl yht. 1590.0 m2 keskipinta-ala 79.50 m2 AUTOPAIKAT (1.5ap/asunto) Asuntoja 20 kpl Autopaikkoja 30 ap varastot asunnoittain 5 m2 yht.7x5 --> 35 m2 var.tilaa 13x5 --> 65.0 m2 tekn. vss-laskelma 35.0 m2 7ap K7 mt.5 mt.5 86.0 21ap K8 mt.5 mt.5 mt.5 86.0 86.0 86.0 86.0 86.0 76.0 86.0 86.0 86.0 86.0 86.0 76.0.5 KORTTELI 7 aputilat 6ap K6 86.0 86.0 86.0 96.0 96.0 mt.5 12+18ap K6 K7 aputilat mt.5 mt.5 76.0 76.0 86.0 86.0 86.0 96.0 96.0 MAHD. VIHERHUONE
KORMUNTYN ALUEEN SUUNNITTELU- JA TONTINLUOVUTUSKILPAILU, vaihe 1 13.10.2017 KORTTELIT 8 ja 9 1/500 10/10 KORTTELI 8 (RITALOJA) korttelin pinta-ala 5700 m2 as-ro 2180 as-kem2 10ap K8 3H+K+S m2 4 kpl yht. 264 m2 3H+K+S 76.0 m2 10 kpl yht. 760 m2 4H+K+S 86.0 m2 6 kpl yht. 516 m2 4H+K+S 96.0 m2 4 kpl yht. 384 m2 yht. 24 kpl yht. 1924 m2 keskipinta-ala 80.00 m2 AUTOPAIKAT (1.5ap/asunto) Asuntoja 24 kpl Autopaikkoja 36 ap varastot asunnoittain 5 m2 yht.15x5 --> 75 m2 tekn. vss-laskelma 45.0 m2 KORTTELI 9 (RITALOJA) korttelin pinta-ala 4800 m2 as-ro 1880 as-kem2 3H+K+S 76.0 m2 10 kpl yht. 760 m2 4H+K+S 86.0 m2 6 kpl yht. 516 m2 4H+K+S 96.0 m2 4 kpl yht. 384 m2 yht. 20 kpl yht. 1660 m2 keskipinta-ala 83.0 m2 AUTOPAIKAT (1.5ap/asunto) Asuntoja 20 kpl Autopaikkoja 30 ap varastot asunnoittain 5.0 m2 yht.20x5--> 100.0 m2 var.tilaa tekn. vss-laskelma 9x5 --> 45.0 m2 40.0 m2 10ap K9 mt.5 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 mt.5 86.0 mt.5 86.0 86.0 96.0 96.0 86.0 86.0 86.0 96.0 96.0.5 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 76.0 aputilat.5 KORTTELI 9 mt.5 mt.5 mt.5 21ap K8 KORTTELI 8 86.0 86.0 86.0 96.0 96.0 86.0 86.0 86.0 96.0 96.0 MAHD. VIHERHUONE