Osaa auttaa ensiaputaidot kaikille!



Samankaltaiset tiedostot
Auttaja lähellä sinua.

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Miksi rekrytoimme nyt?

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018.

Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä

JÄRJESTÄJÄN OPAS. MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille Iloa auttamisesta

Punaisen Ristin arvot ja periaatteet

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään

Ojenna kätesi yhdessä työkavereidesi, harrastusryhmäsi tai ystäviesi kanssa.

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Nenäpäivä oppilaitoksissa. Hauska auttaa Tempaudu Nenän vietäväksi!

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

NOUSIAISTEN OSASTO JÄSENTIEDOTE 2015

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Kuva: Joonas Brandt. Uutiskirje Ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2/2019 HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ!

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Nälkäpäivä kutsuu auttamaan!

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille Iloa auttamisesta

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

Tervetuloa kahville ja vaihtamaan kuulumisia maanantaisin ja torstaisin klo

JÄRJESTÄJÄN OPAS. TOIVOA ILMASSA Ideoita Tasauskampanjointiin


Heräteinfo henkiseen tukeen

TÄSSÄ JA NYT. Valtakunnalliset sivut. Järjestötiedote 2/2015 ENSIAPULAUKKUJEN ULKONÄKÖ ON MUUTTUNUT. Ensiapulaukku yleiskäyttöön.

Punaisen Ristin kotimaan apu

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan!

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus

AUTTAJAKURSSIN N TOTEUTUSOHJE

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

NOUSIAISTEN OSASTO JÄSENTIEDOTE 2018

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

Yritysmuuton ABC KUKA VASTAA? KAIKKI MUKAAN! MUUTOSTA ILMOITTAMINEN JA/TAI UUSIEN SOPI- MUKSIEN LAATIMINEN. ncc.fi

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Tapahtumakalenteri 2015

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Lapsiperheiden auttajakurssi. Toteutusohje

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille Iloa auttamisesta

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Ääni ilman oikeutta?

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

Työsuunnitelma ja talousarvio Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

LÄMPÖÄ SYDÄN TALVEEN!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

Punaisen Ristin kotimaan apu

Liikkeelle! - kuntokampanja

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Tehtävä 1. Suunnitellaan ja toteutetaan martoille puolen sivun ilmoitus Helsingin Sanomiin viikolle 35

Suomen Punainen Risti Kontti ketju Turun Kontti 2016 KONTTIKAUPALLA HYVÄÄ

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

Monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Punaisen Ristin ohjelmaa yläkouluille Iloa auttamisesta

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

ILOA AUTTAMISESTA. Kouluyhteistyön linjaus vuosille

Hyvä mobiilikortin käyttäjä!

Punainen Risti viranomaisten tukena

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI. Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa PAPERITTOMAT

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta ja sen koordinointi opas ryhmien koordinaattoreille

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

Transkriptio:

PUNAISEN RISTIN VIIKKO 4. 10.5.2015 TEEMU ULLGRÉN Punaisen Ristin viikko RedNetissä rednet. punainenristi.fi/ viikko Osaa auttaa ensiaputaidot kaikille! Haaveileeko osastonne vahvasta ensiapuryhmästä? Nyt on aika tehdä unelmista totta! PUNAISEN RISTIN VIIKKO on loistava tilaisuus innostaa ihmisiä vapaaehtoisiksi osastoonne. Tänä vuonna puhutaan arjen turvallisuudesta ja houkutellaan erityisesti nuoria aikuisia mukaan. Tarjotkaa elämyksiä ohikulkijoille ja itsellenne. Kutsukaa ihmiset mukaan yksinkertaisella viestillä: Osaa auttaa! ARJEN TAPATURMIA ehkäistään tehokkaasti muun muassa varmistamalla, että kodin turvalaitteet kuten palovaroittimet ja sähkölaitteet ovat kunnossa, ja että auto tai polkupyörä varusteineen on huollettu. Kaikkeen ei voi varautua, ja onnettomuuksia sattuu. Silloin apua saadaan mahdollisimman nopeasti, kun paikkakunnallanne on paljon ensiaputaitoisia! ENSIAPUTAIDOT on hyvä omaksua jo nuorena. Huomioikaa siis erityisesti nuoret aikuiset, kun houkuttelette uusia ihmisiä mukaan. Menkää rohkeasti sinne, missä he arkisin liikkuvat kohdatkaa heidät omassa ympäristössään.

TEEMU ULLGRÉN NIKLAS MELTIO Ensiavun taitajat voivat päästä päivystäjiksi kesän festareille! Kuvassa Tampereen osaston päihdepäivystäjät Blockfestissä Ratinanniemessä. Punaisen Ristin viikolla puhutaan tänä vuonna arjen turvallisuudesta ja ensiavusta. Tapahtumia voi järjestää vaikkapa Prismoissa. Elämyksiä ensiavusta! Ensiapu kuuluu kaikille. Punainen Risti haluaa, että kaikki suomalaiset osaavat antaa ensi apua. Jokaisella on oikeus saada apua. Kaikille sattuu joskus pieniä tapaturmia tai sairastumisia. Siksi kaikkien tulisi osata vähintään ensiavun alkeet. Tänä vuonna keskitymme nuorten aikuisten ensiaputaitoihin: tietävätkö he, miten toimia arjen onnettomuustilanteissa? Muistuttakaa heitä Punaisen Ristin ensiapuryhmistä. Niissä pääsee harjoittelemaan ensiapua ja varautumista sekä esimerkiksi radiopuhelimen käyttöä. Kun taidot riittävät, ensiavun osaajat pääsevät päivystäjiksi festareille ja muihin tapahtumiin! Listasimme tähän kirjeeseen helppoja tapahtumamalleja, joilla voitte herätellä ihmisiä pohtimaan oman arkensa turvallisuutta ja tutustuttaa heidät ensiapuun. Innostakaa ihmiset mukaan toiminnan avulla. Haastakaa tapahtumavieraanne pohtimaan, tietävätkö he oman tai ystävänsä kesämökin koordinaatit, kun he viettävät siellä kesälomallaan aikaa? Osaavatko he avata tajuttoman hengitystiet? Ovatko kodin ensiaputarvikkeet kunnossa? Samalla voitte kertoa Punaisen Ristin toiminnasta ja erityisesti periaatteista, jotka täyttävät 50 vuotta. Houkutelkaa ihmisiä myös jäseniksi. Heidän ansiostaan Punaisen Ristin vapaaehtoiset voivat olla paikalla, kun apua tarvitaan! S-ryhmä tukee S ryhmä jatkaa kanssamme yhteistyötä turvallisen arjen puolesta. Se osallistuu innokkaasti Punaisen Ristin viikkoon ja tiedottaa yhteistyöstä henkilökunnalleen ja asiakasomistajilleen pitkin kevättä. Myös ABC yhteistyö jatkuu: Osaa auttaa viesti on esillä ABC asemien pöytäständeissä ja infotauluissa. Pelkästään jokaisessa Prismassa asioi päivittäin noin 10 000 ihmistä. Äitienpäivää edeltävä lauantai 9.5. on kaupoissa erityisen suosittu, joten teidän on mahdollista tavoittaa valtava määrä Punaisen Ristin toiminnasta kiinnostuneita. Yhteistyö kannattaa hyödyntää fiksusti, eli olkaa hyvissä ajoin yhteydessä paikalliseen S toimipaikkaan ja sopikaa tapahtuman ajankohta ja käytännön järjestelyt. Voitte järjestää myös toisen pääyhteistyökumppanimme eli LähiTapiolan kanssa erilaisia arjen turvallisuuteen liittyviä tilaisuuksia! MITÄ? Punaisen Ristin viikko. Osaa auttaa hanki ensiaputaidot! KENELLE? Erityisesti nuorille aikuisille, mutta myös kaikille muille! MIKSI? Herätellään ihmiset pohtimaan arjen turvallisuutta ja ensiavun merkitystä. Houkutellaan ih misiä mukaan ensi apu ryhmiin! MILLOIN? 4. 10.5.2015. Aloittakaa suunnittelu hyvissä ajoin! MITEN? Valitkaa tapahtumamalleista omaan osastoonne sopivin ja muistakaa yhteistyö S-ryhmän kanssa. Tärkeimpänä: pitäkää hauskaa ja tarjotkaa elämyksiä! MISSÄ? Osan tapahtumista voi järjestää missä tahansa. Osa vaatii suuremman tilan, esimerkiksi Prisman tai oppilaitoksen. Fakta Suomessa sattuu vuosittain noin miljoona tapaturmaa Jopa 80 % tapaturmista sattuu kotona ja vapaa-ajalla Tyypillisimpiä tapaturmia ovat kaatumiset Lähes puolet kolareissa menehtyneistä tukehtuu, koska kukaan ei aukaise uhrin hengitysteitä Suomessa menehtyy tukehtumalla yli sata aikuista vuosittain Punaisen Ristin ensiapupäivystäjät antoivat viime vuonna ensiapua 22 000 ihmiselle

Tapahtumamallit 1 ARKI KUNNOSSA? -LISTA A4-kokoisella tarkistuslistalla on kodin ja arjen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä Kysymykset toimivat myös vinkkeinä turvallisempaan arkeen ja tapaturmien ehkäisyyn Taustapuolella on turvataulu, jonka voi laittaa seinälle Listaa voi jakaa Punaisen Ristin viikon tapahtumissa, yhteistyökumppaneiden toimipisteissä jne. Sopii kaikille osastoille 2 ENSIAPULAUKUN SISÄLTÖ TUTUKSI Ohjattua tutustumista ensiapulaukun sisältöön Laukun ulkonäkö muuttuu uuden toimittajan vuoksi! Sisältö säilyy ennallaan. Kun merkitsette tapahtu manne RedNetin tapahtuma kalenteriin, saatte uuden laukun maksutta tilauksenne yhteydessä Samalla voitte jakaa Arki kunnossa? -listaa Sopii kaikille osastoille, voi järjestää missä tahansa LAUKUN ULKONÄKÖ MUUTTUU! Periaatteet ensiavun ytimessä Punaisen Ristin periaatteet täyttävät tänä vuonna 50 vuotta. Periaatteet mahdollistavat auttamistyömme: ne määrit tävät, ketä autamme ja miten. Ensiapuun liittyvät vahvasti vapaaehtoisuus, inhimillisyys ja tasapuolisuus. Puhukaa periaatteista tapahtumissanne, sillä ne ovat Punaisen Ristin sydän. VAPAAEHTOISUUS tarkoittaa, että Punaisen Ristin apu on pyyteetöntä. Ihmiset ovat mukana auttamisen halusta. Merkitys ensiavussa: Mitä enemmän ensiaputaitoisia vapaaehtoisia, sitä turvallisempi maailma! Yhteisöt vah vistuvat, kun tunne turvallisuudesta kasvaa. INHIMILLISYYS on Punaisen Ristin olemassaolon perusta. Se tarkoittaa, että kaikissa olosuhteissa sekä kansainvälisesti että kansallisesti lievitetään inhimillistä kärsimystä. Kärsimykseen ei saa suhtautua välinpitämättömästi. Merkitys ensiavussa: Ensiapu on tärkeä taito niin pienissä tapaturmissa kuin laajamittaisissa katastrofeissa ja konflikteissa. Inhimillisyys on yksinkertaisesti sitä, että avuntarvitsijaa autetaan. TASAPUOLISUUDEN periaatteen mukaan Punainen Risti ei tee minkäänlaista erotusta kansallisuuden, rodun, uskonnon, yhteiskunnallisen aseman tai poliittisen mieli piteen mukaan, vaan auttaa kaikkia ja ensisijaisesti suu rimmassa hädässä olevia. Merkitys ensiavussa: Kaikki ansaitsevat ensiapua taus tastaan riippumatta. Muut periaatteemme ovat ykseys, yleismaailmallisuus, puolueettomuus ja riippumattomuus. 3 OSAA AUTTAA -TAITORATA Uudet rastit: 1) Avaa hengitystiet ja pelasta tajuton 2) Geokätköt löydä aarre Lisäksi voitte jakaa Arki kunnossa? -listaa ja esitellä ensiapulaukkua. Myös aiemmilta vuosilta tuttuja rasteja voi käyttää Sopii osastoille, joissa on ensiapuryhmä Voi toteuttaa esim. Prismoissa, S-marketeissa, oppilaitoksissa, toreilla jne. Vapaaehtoiset ohjaajina ja kannustajina Tarvikkeet: rastit, Arki kunnossa? -lista ja ensiapulaukku Lue lisää geokätköistä ja muista rasteista 15.3. alkaen: Tiesithän? PUNAISEN RISTIN VIIKKOA VIETETÄÄN JÄRJESTÖN PERUS TAJAN ELI 8.5.1828 SYNTYNEEN SVEITSILÄISEN HENRY DUNANTIN SYNTYMÄPÄIVÄN KUNNIAKSI YMPÄRI MAAILMAA. Ensiapu on ollut mukana liikkeen alusta lähtien: Punainen Risti syntyi Dunantin halusta auttaa sodassa haavoit tuneita. Myös Suomen Punaisen Ristin päätehtävä oli alun alkaen huolehtia sodassa haavoittuneiden terveydenhuollosta sekä auttaa rauhanajan onnettomuuksien ja kulkutautien uhreja. Punainen Risti on järjestänyt ensiapukoulutusta Suomessa jo 130 vuotta. Olemme edelläkävijöitä, joten ollaan siitä ylpeitä!

punainenristi.fi/opi-ensiapua Jokainen Olipa avun tarvitsee tarve ystävän. fyysistä Sosiaaliset tai henkistä, kontaktit hetkittäistä eivät ole kaikille tai pitkäaikaista, itsestäänselvyyksiä, Suomen ja Punainen yksin voi jäädä Risti kuka on valmiina vain. Suomen Punaisen auttamaan. Ristin Kaikkialla ystävätoiminta Suomessa varmistaa, Punaisen että mahdollisimman Ristin kouluttamat monella ensiapupäivystäjät olisi joku, joka kuuntelee. sekä Sen ensiaputaitoiset kautta voit toimia ystävänä vaikka yksinäiselle ikäihmiselle, nuorelle, maahanmuuttajalle tai vammaiselle. Tule mukaan ystävätoimintaan ja liity ihmiset Punaisen varmistavat, Ristin avun ettei ketjuun hädän osoitteessa: tullen jäädä yksin. Hanki sinäkin ensiaputaidot tai tue niiden koulutusta. Yhteystiedot talteen! Muistattehan käyttää tapahtumissanne kaksiosaista ICEja arvonta/yhteydenottokorttia. Sen avulla on helppo lähestyä ohikulkijoita ja avata keskustelu. ICE kortti jää tapahtumavieraalle ja arvontakortti yhteystietoineen Punaiselle Ristille. Kaikki kortin palauttaneet osallistuvat valtakunnallisiin arvontoihin. Kun tilaatte kortteja, saatte samalla palautuskuoren. Muistakaa lähettää palautetut kortit keskustoimistolle heti tapahtuman jälkeen. Keskustoimisto tallentaa yhteystiedot ja suorittaa arvonnat, ja se voi tarjota osalle yhteystietonsa jättäneistä esim. jäsenyyttä, vapaaehtoisuutta, sähköistä uutiskirjettä tms. Jos osastonne tarvitsee tapahtuma vieraiden yhteystietoja, ottakaa ne talteen ennen korttien lähettämistä keskustoimistolle! Osallistu arvontaan! Delta i vårt lotteri! Osallistu arvontaan! Delta i vårt lotteri! Täytä ja palauta kääntöpuolen arpalipuke. Täytä ja palauta kääntöpuolen arpalipuke. Fyll i och returnera lotten på omstående sida. Fyll i och returnera lotten på omstående sida. Pieni lahja Sinulle Irrota ja täytä alla oleva In Case of Emergency -kortti ja säilytä sitä lompakossasi. En liten gåva till Dig Lösgör och fyll i In Case of Emergencykortet och förvara det i din plånbok. Käännä ja lue lisää! Vänd och läs mer! Pieni lahja Sinulle Irrota ja täytä alla oleva In Case of Emergency -kortti ja säilytä sitä lompakossasi. En liten gåva till Dig Lösgör och fyll i In Case of Emergencykortet och förvara det i din plånbok. Käännä ja lue lisää! Vänd och läs mer! 1. ICE-KONTAKTI / ICE-KONTAKT / ICE CONTACT 1. ICE-KONTAKTI / ICE-KONTAKT / ICE CONTACT 2. ICE-KONTAKTI / ICE-KONTAKT / ICE CONTACT 2. ICE-KONTAKTI / ICE-KONTAKT / ICE CONTACT Ensiapuohjeita: punainenristi.fi/opi-ensiapua Ensiapuohjeita: ICE IN CASE OF EMERGENCY ICE IN CASE OF EMERGENCY Materiaalit verkkokaupasta Verkkokaupan järjestönäkymästä saatte tilattua kaikki kampanjan materiaalit helposti ja nopeasti. Tilatkaa materiaalit viimeistään 20.4.2015 mennessä. Jos esittelette tapahtumassanne uuden ensiapulaukun sisältöä, merkitkää tapahtuma RedNetin tapahtumakalenteriin. Saatte uuden laukun maksutta muun tilauksenne yhteydessä, jos tapahtuma on merkitty RedNetiin. Jos osastotunnuksenne on kateissa tai teillä on ongelmia verkkokauppatilauksen kanssa, ottakaa yhteyttä myynti@punainenristi.fi tai puh. 020 701 2211. ICE-kortti ja arpa_suru.indd 1 4.3.2015 15.37 ICE-kortti ja arpa_suru.indd 1 4.3.2015 15.37 Hengenpelastajan mobiilisovellus Osaa auttaa. Mainostakaa nuorille aikuisille Punaisen Ristin tuottamaa hengenpelastajan mobiilisovellusta. Se ei korvaa ensiapukurssia, mutta se kannattaa ladata puhelimeen opiksi ja muistin tueksi. Näin taskussa on aina nopea ja helppokäyttöinen ensiapuopas. Sovellus löytyy sovelluskaupoista hakusanalla Punainen Risti. www.punainenristi.fi punaisenristinkauppa.fi ESKO GARDNER Muokattavat aineis tot RedNetissä Löydätte RedNetin Punaisen Ristin viikko osiosta tuttuun tapaan muun muassa kampanjaan liittyvät, itse muokattavat ilmoitus ja tiedotepohjat sekä tämän kampanjakirjeen. Kun lähestytte nuoria aikuisia, miettikää missä he liikkuvat ja mitä he tekevät. Viettävätkö he kesällä aikaa mökillä? Miten siellä voi ehkäistä tapaturmia, ja miten apua saa mahdollisimman nopeasti?

TOIMITUS: Henna Raatikainen / SPR Aineistoryhmä TAITTO: Marika Kukkonen / SPR Aineistoryhmä PAINO: Hannun Tasapaino Oy Suomen Punainen Risti 2015 Punaisen Ristin viikon kampanjakirje lähetetään painettuna ja sähköisenä piiritoimistoihin sekä osastojen puheenjohtajalle, tiedottajalle, ensiapuryhmän johtajalle ja ensiapupromolle. Kirjeen saavat sähköisesti myös kouluyhteistyön yhdyshenkilöt, keräysjohtajat, sihteerit ja jäsenmestarit. VINKKEJÄ JA MATERIAALEJA: REDNET.PUNAINENRISTI.FI/VIIKKO Muistilista Suunnittelu Valitkaa vastuuhenkilöt ja jakakaa tehtävät Valitkaa osastollenne sopivin tapahtumamalli Kutsukaa yhteistyökumppanit, esimerkiksi lähimmän Prisman, ABC:n, LähiTapiolan, oppilaitoksen tai toisen osaston väki mukaan suunnitteluun Miettikää, missä paikkakuntanne nuoret aikuiset liikkuvat ja mitä he tekevät. Mikä ensiavussa voisi kiinnostaa heitä? Suunnitelkaa ajoissa kesän pop up -tapahtumat, jotta voitte kutsua tapahtumissa ihmiset mukaan niihin Suunnitelkaa ensiapukurssien ajankohdat Tiedotus Tiedottakaa mediaa hyvissä ajoin! Tiedotepohjat löytyvät RedNetistä Lisätkää tapahtumanne RedNetin tapahtumakalenteriin! Ohjeet löytyvät osoitteesta. Saatte tarvittaessa apua piiriltä Tiedottakaa sosiaalisessa mediassa, osastonne tiloissa ja tietenkin kasvotusten! Hyväpäivä keräys auttaa ihan lähellä Hyväpäivä keräyksellä vahvistetaan Punaisen Ristin auttamisvalmiutta kotimaassa. Keräyksen tuotoilla tuetaan ensiapuryhmänjohtajien, promojen ja muiden vapaaehtoisten koulutusta. Ensiapuryhmät voivat hakea tukea toimintansa käynnistämiseen tai olemassa olevan toiminnan kehittämiseen. Moni lahjoittaja haluaa tukea nimenomaan kotimaan toimintaa. Lipaskeräys sopiikin Punaisen Ristin viikon tapahtumiin loistavasti. Hyväpäivä juliste kertoo lahjoittajalle keräyksen kohteesta. Osaa auttaa esite on näppärä ojentaa niille, joilla ei ole mukanaan käteistä. Esitteestä löytyy lahjoituspuhelinnumero. Keräyksen lopputyöt Keräyksen tuotto maksetaan kotimaan keräyksen tilille 15.6. mennessä Muistakaa käyttää osastonne Hyväpäivä-viitettä Piiri ilmoittaa osastolle keräystuloksen viimeistään elokuun alussa Osasto toimittaa piiriin tilityslomakkeen, johon on eritelty keräyksen tuotto elokuun loppuun mennessä Löydät keräyksessä tarvittavat ohjeet ja materiaalit RedNetistä: rednet.punainenristi.fi/keraykset Apua kotimaahan. Apua tarvitaan joka päivä, myös täällä ihan lähellä. Jonain päivänä avun kohde voit olla sinä. Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet Punaisen Ristin kotimaan toimintaa. Ole hyvä, auta. Poliisihallituksen lupa nro 2020/2011/2603/2.11.2011. Keräysaika 1.1.2012 31.12.2013 koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Humanitaariseen toimintaan. Muut valmistelut Tilatkaa materiaalit viimeistään 20.4.2015 Saatte uuden ensiapulaukun maksutta muun tilauksen yhteydessä, jos esittelette sitä tapahtumassanne ja olette merkinneet tapahtumanne RedNetin tapahtumakalenteriin Tapahtuma Nauttikaa tapahtumasta ja kertokaa ihmisille Punaisen Ristin toiminnasta, ensiavun merkityksestä ja periaatteistamme Palaute, tuki, kiitokset Muistakaa kiittää mukana olleita vapaaehtoisia, yhteistyötahoja ja itseänne! Vastatkaa keskustoimistolta saamaanne palautekyselyyn Uudet jäsenet ja vapaaehtoiset Olkaa heti tapahtumien jälkeen yhteydessä uusiin vapaaehtoisiin ja jäseniin. Kutsukaa heidät toukokuun ja kesän tapahtumiin! Mitä tapahtumien jälkeen? Muistattehan olla heti tapahtumienne jälkeen yhteydessä uusiin vapaaehtoisiin ja jäseniin! Järjestäkää toukokuussa Tervetuloa ensiapuryhmään tilai suus. Kesällä voitte myös järjestää nuorille aikuisille vaikka jonkun alla mainituista matalan kynnyksen tapahtumista. Monilla ei ole kesätöitä, ja Punaisen Ristin toiminta on mukavaa, hyödyllistä ja siitä saa arvokkaan merkinnän CV:hen. Pop up -kolari Etsintäpicnic Ystäväcafe FiRE Finnish Red Cross Experience eli kansainvälinen nuorten suurleiri Mallit ja ohjeet tapahtumille löydät 15.3. alkaen: