Äetsän kunnan ikäihmisten liikenneympäristön vaaranpaikkakartoituksen loppuraportti

Samankaltaiset tiedostot
Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski

Mäntyharju. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Puumalan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Kuulumisia liikenneasioista. Keravan vanhusneuvosto Juha Heltimo, Strafica Oy

RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2015 1

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

käihmiset.dgn :50:48

Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Ikäihmiset ja liikenneturvallisuus. Vinkkiaineisto vanhusneuvostoille ja vanhustyötä tekeville

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Sallan kunta. Sallan ikäihmisten vaaranpaikkakartoitus

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista Ryhmätyöt

LIIKENNETURVALLISUUS ESTEETTÖMYYS

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Suojatie päättyy nurmikolle

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (12 )

Kangasniemi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Esa Mettälä, valvontapäällikkö /

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

VANH 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 VANH 10 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 10 VANH 11 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA 11

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kangasniemen esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet

EURAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Pyhtää: Alue 1 Vastaajia 12

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Ylivieska

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset

3 yms. Tässä on niin pimeä risteys vieläkin, että siinä vielä joku kolaroi tai lapsi jää auton alle.

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS

Yleistä. Tiedonkeruuaika Kyselylomakkeen y jakelu kaikkiin alueen talouksiin Vastauksia saatiin yhteensä 232

Nähtävilläoloaika , piirrokset 29866_1 ja 29866_2 sekä selostus

1. Lehmikentäntien / Honkasentien / Kokkokankaantien liittymä (69)

Tourism Service Development Luotsi Projekti

Sisältö. Tommi Alanen Teppo Mattila Tiina Saari. Jari Viljanen Ari Tanttu

Pyöräilijä liikenteessä

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska

TURVAA LAPSEN KOULUTIE

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA

Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus syksy

Mielipidetutkimus liikennejärjestelysuunnitelmasta

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA

LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2013

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

2. Talvikunnossapito kevyen liikenteen väylillä. 3. Talvikunnossapito jalkakäytävillä. 4. Ei talvikunnossapidettävät kohteet

Asukaskyselyn yhteenveto ja ongelmakohteet Luumäki. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

"Esteettömyyden hallinta tiestön hoitopalveluiden hankintaketjussa" Esteetön liikkumisympäristö - koulutus, Oulu

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/ AIKA klo 10:00. Kaupunginhallituksen kokoushuone, 4.krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Nuotanvetäjäpatsas Rymättylä Liite 4

Liite 2: Avainasiakkuuden arviointi Kansalaiset asiakasryhmässä

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita.

Nuorten kuljettajien liikennekäyttäytyminen

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus

Marja-Leena Vinni, toimistosihteeri (mukana Juantehtaan koulun tieosuuksilla)

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa

Liite 4. Työkohtainen tarkennus. Raision talvihoidon alueurakka Raision kaupunki

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Johanna Takatalo Timo Paavilainen Marko Friberg. Tanja Jylhä-Ollila Koulukuljetus Marjo Yli-Alho-Virtanen Riikka Helenius Nuoret / vapaa-aika

Kasakkamäen koulun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

POLKUPYÖRÄLÄHETTI PALVELUPOLKU

Liikenneturvallisuustyön toimintakertomus 2016

Jalankulkija liikenteessä

Transkriptio:

Äetsän kunnan ikäihmisten liikenneympäristön vaaranpaikkakartoituksen loppuraportti Lähitulevaisuudessa väestön ikääntyminen vaikuttaa merkittävästi koko yhteiskuntaan ja liikennejärjestelmään. Väestön ikääntyessä yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että ikäihmisille on riittävästi liikuntamahdollisuuksia ja että heidän liikkumisensa on turvallista. Näin voidaan tukea heidän toimeliaisuuttaan ja säilyttää heidän elämänlaatunsa hyvänä. Erityisesti 80 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien määrä kasvaa, lisääntyy todennäköisesti myös erilaisia toiminnallisia vaikeuksia omaavien ihmisten määrä. Toiminnalliset ongelmat puolestaan vaikuttavat myös liikkuvuuteen ja turvallisuuteen liikenteessä. Autoon tottuneet ihmiset haluavat yleensä jatkaa autoilua mahdollisimman pitkään. Tämän vuoksi väestön ikääntyessä iäkkäiden osuus ajokortillisista kasvaa voimakkaasti. Liikkumismahdollisuuksien ei pidä olla yksin henkilöauton varassa. Kaikki ikäihmiset eivät kykene ajamaan tai halua ajaa omalla autolla. Tämän vuoksi on tärkeätä, että tarjolla on joukko- ja palveluliikennettä. Hyvin toimiva ja esteetön julkinen liikenne palvelee kaikkia tienkäyttäjiä (vrt.liikenneturvallisuussuunnitelmaan vuosille 2001 2005, Liikenne- ja viestintäministeriö, 2000). Toimintasuunnitelma: Äetsän vanhusneuvostossa käsiteltiin ikäihmisten liikenneturvallisuutta Liikenneturvakeskuksen edustajan Maire Pietilän johdolla 15.8.2006. Tällöin päätettiin, että vanhusneuvosto sitoutuu tekemään ikäihmisten liikenneturvallisuuskartoituksen. Kokouksessa vanhusneuvosto teki alustavan toimintasuunnitelman kartoituksen tekemiseksi. Toimintasuunnitelman mukaan vanhusneuvoston sihteeri Kaija Koivula laatii kyselylomakkeen, joka lähetetään Äetsän alueella toimiviin eläkeläisyhdistyksiin ja vanhustyötä tekeviin yhdistyksiin arvioitavaksi. Arviointikierroksen jälkeisen palautteen perusteella tehdään tarvittavat muutokset ja pidetään yhteinen info-tilaisuus Puuhalassa lokakuussa 2006. Tällöin paikalle kutsutaan liikenneturvan edustaja, teknisen toimen edustaja, eläkeyhdistysten edustajat. Varsinaisen kenttätyön tekevät yhdistyksiin kuuluvat ja tämän lisäksi kotihoidon työntekijät. Saaduista vastauksista vanhusneuvoston sihteeri tekee yhteenvedon, joka käsitellään vanhusneuvostossa. Kartoituksen tuloksista tiedotetaan asianomaisille tahoille. Informaatiotilaisuus pidettiin Puuhalassa 20.10.2006. Tilaisuuteen osallistui vanhustyötä tekevien eläkeläisyhdistysten edustajat, teknisen toimen edustaja, kotihoidon edustajat, Liikenneturvan edustaja sekä vanhusneuvoston jäsenet, yhteensä osanottajia oli 27.

Yleisen ikäihmisten liikenneturvallisuus tiedon lisäksi jaettiin asiaan liittyvää materiaalia. Jaetut kyselyt palautettiin tammikuun 2007 loppuun mennessä vanhusneuvostolle. Vanhusneuvosto on käsitellyt vaaranpaikkakartoituskyselyn tulokset kokouksessaan 3.5.2007, jolloin sovittiin, että vanhusneuvoston sihteeri laatii yhteenvedon esille tulleista ongelmista. Yhteenveto tehtiin Kiikan ja Keikyän aluejaon pohjalta taulukon muotoon. YHTEENVETO ESILLE TULLEISTA ONGELMISTA ON LIITTEENÄ JA SE ANNETAAN TIEDOKSI KUNNANHALLITUKSELLE, JOTTA SE SAATTAA ONGELMAT TIEDOKSI ASIANOMAISILLE TAHOILLE. ÄETSÄN VANHUSNEUVOSTO SEURAA, MILLÄ TAVALLA IKÄIHMISTEN LIIKENNETURVALLISUUS JA TURVALLISUUDEN TUNNE LIIKENTEESSÄ KEHITTYVÄT ERITYISESTI ÄETSÄSSÄ. ÄETSÄSSÄ 3.8.2007 Kaija Koivula Vanhusneuvoston sihteeri Jakelu: Äetsän kunnanhallitus Liikenneturva Vanhusneuvoston jäsenet Liite: Kyselylomake

KEIKYÄ Ongelma/asia Paikka Toimenpide Talvella auraus suoritetaan ensin kevyenliikenteen väylällä ja sen jälkeen ajotiellä, jolloin kevyenliikenteen väylä on sohjoinen. Kevyenliikenteen väylän saisi jatkua Valtatie 12:sta asti. Katulamppu pimeä lokakuusta - 06.lähtien.Talvella liukkautta, kun vesi juokseen viemäreistä alikulkuun. Jalkakäytävä lähellä linja-autopysäkkiä möykkyinen ja vaarallinen, kun tulee Myllyahteelta päin. Maalauksin ja merkein liikenteen ohjausta. Talvella hiekoitus heikko, jonka vuoksi ylitykset tehdään ajoradan kautta. Kevyenliikenteen väylää jatkettava turvallisuuden vuoksi. Ajohidaste PätkätienNahkurintien väliin. Tukkirekat joutuvat kääntämään Mustakorventilan pihassa tien huonon kunnon ja hoidon vuoksi. Turuntien kevyenliik. väylä Kyntäjäntieltä valtatie 12 asti Saappalan alikulku Jaakkolan mutka Äetsäntien ja Päätien alikulut Tielaitos Honkolantie ja Kisatie Tielaitos Pätkätie ja Nahkurintie Vesitornintie

KIIKKA Ongelma/asia Paikka Toimenpide Risteyksien aurauksista syntyvät Kevyenliikenteen väylät vallit,kaupan eteen ja yksityiskotien porteille. Hiekkaisia ja talvella jäisiä ja Alikulut sydänvikaisille aika jyrkkiä edesauttaa käyttämään ajokaistaa. Apteekin, pankin ja hammashoitolan Hallitalo (Länsitie 1) ovet painavia. Parkkipaikka ahdas ja huonosti aurattu. Sisääntulo kulkukavennus huono; aiheuttaa vaaratilanteita. Autoilijoilla liikaa vauhtia. Koulut Nuorison välinpitämättömyys muista kevyenliikenteen kulkijoista, kun isommalla porukalla liikkuvat. Huono näkyvyys Kiikkan päin Ruotsilankyläntie käännyttäessä ja vastaavasti Kikkerlään päin lähellä alikulkua. Piha ahdas ja parkkipaikka pieni, Vanhustentalo Kontti tukitaan vanhusten kulkuväylä. Tien vierestä puuttuu opaste. Niittyvilla Kevyenliikenteen väylä puuttuu Haapaniementiehaara - koulu koululaisilta ja vanhuksilta; rekkaliikenne hurjaa Liian kapea, jos kaksi rekkaa tulee vastatusten toisen on väistettävä jalkakäytävälle ja on jäätävä odot. Kikkerläntien alikulku

Kuoppainen ja talvella ei hiekoitusta Liian pieniä; rekat jäävät jumiin ja niiden täytyy oikaista korotuksen päältä. Konttiin mentäessä ja sieltä tultaessa huono näkyvyys, tie kapea kahdelle autolle kohdattaessa. Heikko valaistus: paikan läheisyydessä kansalaisopiston työtiloja ja nuorisoasema, vanhemmat ihmiset eivät uskalla mennä pimeässä. Törmäysvaara alikulkutunneliin tultaessa, kaistan ohjaus puuttuu. Pyörä- ja jalankulkutien loppuminen pahaan paikkaan. Vammalan kramppi Leikkuuntie ja Sarkiantie Liikenneympyrät Näkymäesteet poistettava Länsitie Kiikan jätekeräyspiste KT 44:n alikulkutunneli Kikkerläntien alikulku Tielaitos