TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI"

Transkriptio

1 TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI Ylämyllyn koulun liikenneturvallisuussuunnitelma TURVALLISTA KOULUMATKAA

2 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 3 Vinkkejä vanhemmille 4 Liikennekasvatuksen teemat 5 Jalankulkijana ja pyöräilijänä liikenteessä 6 Koulumatkan kulkeminen linja-autolla ja taksilla..7 Pihaliikenne 8-9 Vaaranpaikat - käytännön ohjeita oppilaille Toiminta liikenneonnettomuuden sattuessa 18 2

3 Johdanto Liperin liikenneturvallisuussuunnitelma julkaistiin toukokuussa Osa Ylämyllyn koulun oppilaista suoritti hankkeen aikana ns. koulumatkakävelyn, jolloin kartoitettiin koulumatkojen vaaranpaikkoja. Koulumme kehittämistiimi täydensi vaaranpaikkojen kartoitusta ja kokosi riskikohteet toimintaohjeineen. Tähän Ylämyllyn koulun liikenneturvallisuussuunnitelmaan on koottuna mainitut vaaranpaikat, mutta myös paljon muuta lasten liikenneturvallisuutta edistävää materiaalia. Oppaan avulla halutaan lisätä liikenneturvallisuutta niin koulumatkoilla kuin vapaa-aikanakin. Myös koulussa ohjekirjaa tullaan hyödyntämään oppitunneilla. Opas jaetaan vuosittain koteihin, jossa sen toivotaan herättävän yhteisiä keskusteluja lasten kanssa. Yhteistyön merkeissä, Ylämyllyn koulun kehittämistiimi 3

4 Vinkkejä vanhemmille Kulje koulumatka lapsesi kanssa ja näytä hänelle turvallinen tapa toimia. Valitse turvallisin reitti, jossa on mahdollisimman vähän tienylityksiä. Tienylityksessä neuvo lastasi pysähtymään, katsomaan ja kuuntelemaan. Huolehdi siitä, että lapsesi käyttää turvalaitteita kuten pyöräilykypärää, heijastinta ja turvavyötä. Kannusta lastasi kulkemaan itse koulumatka, jolloin oma liikenneympäristö hahmottuu paremmin ja samalla hän saa liikuntaa. Ohjaa lapsesi käyttämään suojatietä ja alikulkua. Muistuta, että ajoradalla tai junaradalla ei leikitä. Opasta, että keuliminen ja käsittä ajaminen eivät kuulu pyöräliikenteeseen. Muistuta, että talojen pihojen poikki ei pidä oikoa. Autoilijana anna tietä suojatietä ylittäville oppilaille. Autoilijana noudata myös kieltoa koulun pihaan ajamisesta. Pidä kevyempää kaasujalkaa, kiitos! Lapsi oppii asenteet muihin tielläliikkujiin aikuisilta. Olkaamme aikuisina hyviä malleja Ylämyllyllä liikkuville lapsille ja nuorille. Vanhempi turvaa lapsesi koulutie! 4

5 Liikennekasvatussuunnitelma Teemat Sisällöt Liikennekäyttäytyminen ja -kulttuuri Turvallinen jalankulku Liikennesäännöt, liikennemerkit, erilaiset liikenneympäristöt Yksin ja ryhmässä liikkuminen Vastuu itsestä ja muista liikenteessä Aikuisten Turvalliset esimerkki jalankulkureitit Heijastimen käyttö Rullaluistimien/ potkulaudan yms. käyttö liikenteessä Turvallinen polkupyöräily Turvallinen matkustaminen linja-autolla Polkupyörän varusteet Pyöräilykypärän käyttö Pyöräilytaitojen harjoittelu Turvalliset pyöräreitit Linja-auton odottaminen pysäkillä Linja-autoon nouseminen ja sieltä poistuminen Linja-autossa käyttäytyminen Turvallinen matkustaminen Turvavyön oikea käyttö taksissa/ autossa Käyttäytyminen matkan aikana Toteutustapoja ja yhteistyökumppanit: Saattoliikenteen paikka ja pysäköinti Pyörän kuntotarkastus ja taitorata syksyllä (Liikenneturva, SPR, Rumpu) Kypäräratsia (vanhempainyhdistys Rumpu) Pyöräilyviikko keväällä Poliisivierailu 5. luokissa keväällä Kuljetusoppilaiden infotilaisuus syksyllä Ensiapukurssi valinnaiskurssina 6. lk (SPR) Ensiapupäivä alkuopetuksessa syksyllä (SPR) Tapakasvatuksessa teemakuukausi: Liikenne Liikenneturvan järjestämät koulutukset ja niiden materiaalit 5

6 Jalankulkijana ja pyöräilijänä liikenteessä Jalankulkija: Pyöräilijä: Jos jalkakäytävää ei ole, kulje tien vasemmassa reunassa Ylitä tie suojatietä pitkin Käytä heijastinta pimeällä Älä leiki tai pelaa liikenteessä Jos pyörätietä ei ole, kulje tien oikeassa reunassa Alle 12-vuotias saa ajaa pyörällä myös jalkakäytävällä Käytä pyöräilykypärää! Tärkeitä liikenne-merkkejä: Pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä 6

7 Koulumatkan kulkeminen linja-autolla ja taksilla Oppilaiden tulee olla ajoissa pysäkeillä. Autoja odotetaan pysäkeillä tien reunassa. Koulun pysäkeillä totellaan aikuista valvojaa. Autoon mennään rauhallisesti. Kuljettajaa tervehditään ja perillä kiitetään kyydistä. Autossa käyttäydytään asiallisesti ja käytetään turvavyötä. Reput pidetään sylissä tai jalkatilassa. Autosta poistuttaessa noudatetaan varovaisuutta tien ylityksissä. Autoon unohtuneista tavaroista huoltajat voivat kysyä suoraan linjaautoyhtiöstä tai koulutaksin kuljettajalta. Mikäli taksikuljetukseen kuuluva oppilas ei tule jonakin päivänä kyytiin, ilmoittavat huoltajat siitä suoraan kuljettajalle. 7

8 Pihaliikenne Paloaukean yksikössä Koulun lähiliikenne pysyy turvallisena, kun autoja liikkuu vähän! Koulu Koulun etupihalle ei saa ajaa autolla! Jos tuot lapsesi kouluun autolla, jätä hänet kartalla oleviin paikkoihin. Paikoitusalue on pääsääntöisesti henkilökunnan käytössä klo

9 Pihaliikenne Jyrin yksikössä Koulun lähiliikenne pysyy turvallisena, kun autoja liikkuu vähän! Koulu Koulun etupihalle ei saa ajaa autolla! Paikoitusalue on pääsääntöisesti henkilökunnan käytössä klo Ulkokaarella on vapaita paikkoja. Jos tuot lapsesi kouluun autolla, jätä hänet kartalla oleviin paikkoihin. HUOMIOI kiertosuunta parkkipaikan ympäri! 9

10 1 Ylämyllyntie ja Kievarintien risteys (kaupan risteys) Vaarat vilkas liikenne oikaistaan ajoteiden poikki eikä käytetä suojatietä Jalankulkija käytä aina suojatietä katso oikealle ja vasemmalle huomioi myös kääntyvä liikenne kulje reippaasti tien yli suojatietä pitkin Pyöräilijä hiljennä vauhtia pysähdy ennen tien ylitystä katso oikealle ja vasemmalle ja huomioi kääntyvä liikenne En missään nimessä oikaise ajotien poikki, vaan käytän aina suojatietä! 10

11 2 Mattisenlahdentien risteys Vaarat autojen kovat vauhdit leveä risteysalue paljon kääntyviä autoja Jalankulkija kävele kevyen liikenteen väylän reunassa käytä suojatietä kadun ylitykseen seuraa liikennettä Pyöräilijä kulje oikeassa reunassa hidasta vauhtia risteysalueella keskity ja huomioi muu liikenne tarkasti Muistan seurata liikennettä! 11

12 3 Ylämyllyntien ja Patteristontien risteys Vaarat vilkkaasti liikennöidyt tiet paljon koululaisia oikaiseminen liikekeskuksen pihan kautta ja vinosti Patteristontien yli Jalankulkija käytä kevyen liikenteen väylää ja suojatietä ylitä tie varoen huomioi kääntyvä liikenne tarkoin Pyöräilijä käytä kevyen liikenteen väylää hiljennä vauhtia risteykseen tullessasi ylitä tie vain suojatietä pitkin huomioi kääntyvä liikenne Muistan aina käyttää suojatietä tien ylitykseen! 12

13 4 Ylämyllyntien ylitys Lautasuon kohdalla Vaarat vilkas liikenne aamuisin kääntyvä liikenne Jalankulkija käytä suojatietä tietä ylittäessäsi katso kaikkiin suuntiin ennen kuin ylität tien Pyöräilijä kun ylität tien, taluta pyörä tien yli tarkkaile joka suunnasta tulevaa liikennettä Olen tarkkana liikenteessä! 13

14 5 Patteristontien mäki Vaarat paljon pyöräilijöitä ja jalankulkijoita kevyen liikenteen väylällä ruuhkaaikoina siltojen alapuolella on hyvin liukasta pakkaspäivinä pitkä alamäki, jolloin vauhti pyöräilijällä kohoaa yllättävän nopeaksi useampi pyöräilijä tai jalankulkija kulkemassa vieretysten Jalankulkija kulje aina kevyen liikenteen oikealla reunalla kulkusuuntaasi nähden varo pyöräilijöitä Pyöräilijä ota huomioon muut kevyen liikenteen väylää kulkevat ihmiset aja rauhallisesti, älä päästä vauhtiasi liian kovaksi alamäessä ota huomioon liukas keli Kuljen varovasti ja huomioin muut tiellä kulkevat, niin jalankulkijat kuin pyöräilijätkin. 14

15 6 Patteristontien ylitys mäen päällä Vaarat vilkas liikenne varsinkin aamuisin raskas liikenne kovat ajonopeudet Jalankulkija pysähdy katso oikealle ja vasemmalle kulje reippaasti tien yli suojatietä pitkin Pyöräilijä pysähdy katso oikealle ja vasemmalle aja/taluta pyörä tien yli suojatietä pitkin Katson ja kuuntelen tarkasti ennen tien ylitystä! 15

16 7 Patteristontien ylitys hiljentymispaikan liittymässä Vaarat vilkas liikenne varsinkin aamuisin raskas liikenne huono näkyvyys Jalankulkija muista katsoa molempiin suuntiin ennen kuin ylität tien ylitä tie suoraan ja viivyttelemättä Pyöräilijä pysähdy aina ennen kuin ylität tien katso, ettei autoja tule kummastakaan suunnasta ylitä tie mieluummin pyörääsi taluttaen1616 ylitä tie reippaasti ja suoraan Varmistan, ettei autoja tule kummastakaan suunnasta! Ylitän tien viivyttelemättä! 16

17 Ylämyllyn alueen kartta

18 Miten toimin onnettomuuden sattuessa Jos aikuisia on paikalla, toimin heidän antamien ohjeiden mukaan. En jää haittaamaan muiden auttamistyötä. Jos olen yksin tai kavereiden kanssa - annan ensiapua, jos osaan - huudan aikuisia apuun - hälytän apua hätänumerosta 112: kerron, mitä ja missä on tapahtunut, kuuntelen sieltä toimintaohjeet ja toimin niiden mukaan 18

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA LIIKENNEKASVATUS Koulun liikennekasvatuksen tavoitteena on liikenteen sääntöjen opettaminen ja turvallisten toimintatapojen oppiminen. Lisäksi tuetaan turvallista

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla 26.10.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Rauman kaupungin suojatiekäyttäytymisen kysely toteutettiin 1.-21.10.2018 välisenä aikana. Kyselyllä kartoitettiin:

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa 28.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin sekä suomeksi että ruotsiksi osana Loviisan liikenneturvallisuustoimija -hanketta. Kyselyn

Lisätiedot

Lapsi liikenteessä 0 4-vuotias 4 5-vuotias 5 6-vuotias 6 7-vuotias

Lapsi liikenteessä 0 4-vuotias 4 5-vuotias 5 6-vuotias 6 7-vuotias www.liikenneturva.fi Lapsi liikenteessä - vinkit vanhemmille Lapsi ei pärjää liikenteessä yhtä hyvin kuin aikuinen. Hän on pienikokoinen ja liikenteessä tarvittavat valmiudet ovat vasta kehittymässä. Kun

Lisätiedot

Pyöräilijä liikenteessä

Pyöräilijä liikenteessä Pyöräilijä liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7 PL 29 00421 Helsinki puhelin:

Lisätiedot

Liikennekasvatuspolku (1 lk.) Rastiaineisto

Liikennekasvatuspolku (1 lk.) Rastiaineisto Liikennekasvatuspolku (1 lk.) Rastiaineisto Yleisesittely Tavoitteet Toiminnallista liikennekasvatusta oikeassa liikenneympäristössä Koulun lähiympäristöön (ja riskipaikkoihin) tutustuminen Liikuntaa ja

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2013

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2013 LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2013 Sisällysluettelo: Johdanto Kasvattajille Turvallisesti koulumatkalla Turvallisesti kouluretkillä Koulun liikenneopetussuunnitelma Vaaranpaikat Opetuskuvasarja

Lisätiedot

Koulukuljetus- vanhempainilta

Koulukuljetus- vanhempainilta Koulukuljetus- vanhempainilta 31.08.2016 Keinoja, jolla voidaan edistää koulukuljetuksen onnistumista: Eri osapuolet osallistuvat koulukuljetusvanhempainiltaan Liikennöitsijät / kuljettajat, koulukuljetuksen

Lisätiedot

MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009. Kati Niiranen Sanna Ruponen

MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009. Kati Niiranen Sanna Ruponen MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009 Kati Niiranen Sanna Ruponen MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSUUNNITELMA Turvalliset koulumatkat ja lähiympäristö Oppilaat ja vanhemmat

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa OIKEAT VASTAUKSET JALANKULKIJA: jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuva ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin

Lisätiedot

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää

Lisätiedot

Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen.

Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen. Opettajalle TAVOITE Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. LIIKENNE Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen. Hän oppii myös, miten on varustauduttava pyöräillessä,

Lisätiedot

Jalankulkija liikenteessä

Jalankulkija liikenteessä Jalankulkija liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7, PL 29 00421 Helsinki

Lisätiedot

Sisältö. Tommi Alanen Teppo Mattila Tiina Saari. Jari Viljanen Ari Tanttu

Sisältö. Tommi Alanen Teppo Mattila Tiina Saari. Jari Viljanen Ari Tanttu LIIKENNE- AAPINEN Sisältö Liikenneaapisen lukijoille...1 Koulusta Tasanteelle...2 Koulusta Tasanteelle tunnelin kautta...3 Lautakatonkadulta kouluun...4 Kartta...5 ja 8 Liikennemerkit...6-7 Dunckerinkadulta

Lisätiedot

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuustyö Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä Liikenneturvallisuuskoordinaattori, Juha Heltimo, Strafica Oy Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 KUNTA: HALLINTOKUNTA/SEKTORI: VESILAHTI SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6. KOHDE- Opettajat Liikennekasvatuksen merkityksen sisäistäminen,

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Renkomäen koulu. Liikenneturvallisuus- suunnitelma

Renkomäen koulu. Liikenneturvallisuus- suunnitelma Renkomäen koulu Liikenneturvallisuus- suunnitelma Sisällys: 1. Renkomäen koulun liikenneopetussuunnitelma 2. Koulumatkan ja lähiympäristön vaaranpaikat 1. Huoltoajo koulun välituntialueella 2. Kentän lanaaminen

Lisätiedot

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project South-East Finland Russia ENPI CBC (European Neigbourhood and Partnership Instrument, Cross-Border Cooperation), 2007-2013 Päiväkotipilotti Vanhempien kysely

Lisätiedot

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS TAUSTATIEDOT Toukokuussa 2017 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin suojatiekäyttäytymiseen liittyviä ongelmia Järvenpään, Keravan

Lisätiedot

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA VeloFinland Turku 29.9.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Lasten pyöräilyyn vaikuttaa moni asia LIIKENNEYM-

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2017

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2017 LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2017 Sisällysluettelo: Johdanto Kasvattajille Turvallisesti koulumatkalla Turvallisesti kouluretkillä Koulun liikenneopetussuunnitelma Vaaranpaikat Opetuskuvasarja

Lisätiedot

Askolan koulun liikenneturvallisuuskäsikirja

Askolan koulun liikenneturvallisuuskäsikirja Askolan koulun liikenneturvallisuuskäsikirja Koulumatkatoive Koulumatkat halutaan kaikille turvalliseksi. Tämän Askolan koulun oman liikenneturvallisuuskäsikirjan on tarkoitus auttaa koulumatka toiveen

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Jalan ja pyörällä. Sisältö: Kuljet sitten jalan, pyörällä tai autolla, liikennesäännöt on syytä hallita.

Jalan ja pyörällä. Sisältö: Kuljet sitten jalan, pyörällä tai autolla, liikennesäännöt on syytä hallita. Jalan ja pyörällä 1 Sisältö: Jalan ja pyörällä... 3 Omilla teillä... 4 Pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain... 4 Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä... 5 Pyöräkaistalla ajaminen... 5 Kävelykatu ja pihakatu...

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on.

HÄTÄTILANTEET. A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on. HÄTÄTILANTEET A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on. C. Kuka auttaa hätänumerossa? 1. 2. 3. 4.

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi 16.11. Lähde: Tilastokeskus ja, vuosi 2015 ennakkotietoja Kansalaisuus onnettomuuksissa 2015 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

Turengin koulun liikennekirja

Turengin koulun liikennekirja Lähde mukaan oppimaan liikenneasioita! Turengin koulun liikennekirja 1 1 MEIDÄN KOULUN KOULUMATKAVISIO Meidän, kouluväen ja kotien, harras toiveemme on, että kukaan lapsi ei kuolisi eikä loukkaantuisi

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä 15.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija -hankkeen osana. Kyselyn tehtiin nettikyselynä 7.

Lisätiedot

Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus syksy 2015 1

Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus syksy 2015 1 Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus syksy 2015 1 HUHTISEN KOULU Koulussa on 269 oppilasta ja 12 luokanopettajaa. Vastauksia: oppilaat 249, huoltajat 237, opettajat 12. Oppilaat tulevat kouluun kävellen,

Lisätiedot

Kasakkamäen koulun liikenneturvallisuussuunnitelma

Kasakkamäen koulun liikenneturvallisuussuunnitelma Kasakkamäen koulun liikenneturvallisuussuunnitelma Päivitetty 9/2016 1 Sisältö 1. Turvalliset koulumatkat ja koulukuljetukset... 3 1.1. Yleistä... 3 1.2 Pyörällä... 3 1.3 Kävellen... 4 1.4 Autolla... 4

Lisätiedot

Suojatie päättyy nurmikolle

Suojatie päättyy nurmikolle 1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski

Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 2 Lasten liikenneturvallisuus on aikuisten vastuulla 3 NOLLAVISIO Ihminen tekee liikenteessä

Lisätiedot

käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48

käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48 käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48 TURVALLINEN LIIKKUMINEN LÄHIYMPÄRISTÖSSÄ kysely Iisalmen kaupungin ikäihmisille 2006 Kyselyn yhteenveto 22.3.2007 Ongelma Ongelmapaikka Toimenpide Vastuutaho Ongelmakohteen

Lisätiedot

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kysely kuntalaisille 1. Ikä o Alle 7 o 7-16 o 17-18 o 19-25 o 26 65 o Yli 65 2. Kotikunta o Kemijärvi o Pelkosenniemi

Lisätiedot

Sinä, mopo ja liikenne

Sinä, mopo ja liikenne Sinä, mopo ja liikenne Liikenteessä oleminen on yllättävän monitahoinen asia. Mopoilijan on jatkuvasti otettava huomioon muut tienkäyttäjät ja se millaisessa liikenneympäristössä hän liikkuu. Mopoilijan

Lisätiedot

KOHTAAMISOPAS. Kennelliitto Pyöräilyunioni Ratsastajainliitto

KOHTAAMISOPAS. Kennelliitto Pyöräilyunioni Ratsastajainliitto KOHTAAMISOPAS Kennelliitto Pyöräilyunioni Ratsastajainliitto Hyvä liikkuja! Ajatpa autolla tai pyörällä, ratsastat tai liikut koiran kanssa tai muuten vain omaksi iloksesi, niin kohtaat päivittäin muita

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto

Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto MIKÄ KOULUMATKABAROMETRI? Koulumatkabarometri on 4.-6. -luokan oppilaille suunnattu koulumatkaliikkumista kartoittava kyselytutkimus. Kysely toteutetaan kahden

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus

Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus Näin meillä seminaari 16.9.2014 Leena Pöysti Liikennekäyttäytymisen seuranta Seurantajärjestelmän tietoja kerätään tarkkailemalla ja automaattisilla

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

TURVALLISESTI BUSSILLA JA TAKSILLA

TURVALLISESTI BUSSILLA JA TAKSILLA LIIKENNETURVA www.liikenneturva.fi Opettajan tausta-aineisto Koulukuljetus TURVALLISESTI BUSSILLA JA TAKSILLA Lapset ja nuoret käyttävät joukkoliikennettä runsaasti koulumatkoilla ja kuljettaessa harrastuksiin.

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN

YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008

Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008 Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008 Sisältö Tiivistelmä...2 Esipuhe...3 1. Porin pyöräonnettomuusselvityksen tausta ja tavoitteet...4 2. Tapahtumapaikka...5 3. Väistämisvelvollisuus...6 4.

Lisätiedot

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus Pyöräilytyöpaja Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio 4.12.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto poljin.fi/pyorailykasvatus sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Facebook:ryhmä: Pyöräilevät

Lisätiedot

Koulumatka-hanke Marjukka Aronen

Koulumatka-hanke Marjukka Aronen Koulumatka-hanke Marjukka Aronen 2.10.2018 HANKKEEN TAUSTAA Turvallisuus on yksi Hyvinkään kaupungin toimintaa ohjaavista arvoista (Safety Commynity jäsen). Hyvinkäällä on toiminut aktiivisesti jo 25 vuoden

Lisätiedot

Liikenneturvallisuusteemat päivähoidossa

Liikenneturvallisuusteemat päivähoidossa 1 Liikenneturvallisuusteemat päivähoidossa www.liikenneturva.fi Liikennekasvatuksen työkalupakki 2 Liikenneopetus lapsille Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän opettaminen on mallina olemista. Iän karttuessa

Lisätiedot

Viisas koulumatka 0 2 luokka

Viisas koulumatka 0 2 luokka Nämä ohjeet ovat Viisas koulumatka oppitunnin pitoa varten. Diaesityksen löydät osoitteesta: https://www.hsl.fi/oppilaitoksille/vinkkeja opetukseen Oppituntikokonaisuus on tarkoitettu 1. 2. luokkalaisille

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE V Liikenneympäristön kehittämiskohteet

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE V Liikenneympäristön kehittämiskohteet Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE V Liikenneympäristön kehittämiskohteet Koonti Liitteeseen on koottu asukaskyselyn karttavastauksista eniten vastauksia saaneet kasaumakohteet (vähintään

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Nopolan koulun koulukuljetusopas Nopolan koulun koulukuljetusopas 2017-2018 Kyyjärvellä lukuvuonna 2017 2018 kuljetusoppilaita esikoulusta peruskoulun päättäviin on yhteensä noin 63. Tämä opas on laadittu sen vuoksi, että jokaisella oppilaalla

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET 1 KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 ja sivistyslautakunnan hyväksymät ohjeet määrittelevät ne ehdot, joiden täyttyessä kunta

Lisätiedot

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä 231 VÄISTÄMISVELVOLLISUUS RISTEYKSESSÄ Mitat (mm): d suuri 1 350 normaali 900 pieni 600 Yleistä Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.

Lisätiedot

Jalankulkijan kortti

Jalankulkijan kortti Jalankulkijan kortti Jalankulkijan kortti on materiaalipaketti, jonka pyrkimyksenä on helpottaa opettajan liikennekasvatustyötä. Jalankulkijan kortti -materiaaliin on kerätty keskeisimmät asiat, jotka

Lisätiedot

Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Voitte tuunata lisää kysymyskortteja halutessanne.

Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Voitte tuunata lisää kysymyskortteja halutessanne. Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Voitte tuunata lisää kysymyskortteja halutessanne. Kysymykset on jaoteltu aiheen mukaan:? = LIIKENNE? = PÄIHTEET? = TAPATURMAT Tulosta kysymyskorttisivut

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit

Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit 1 Tähän on koottu vuosiluokkien 0-6 liikenneopetukseen soveltuvia liikenneturvallisuusrasteja. Liikennerastien kuvauksissa on ohjeet toteutukseen eri luokka-asteilla.

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTO/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KOHDE- terveydenhoit llisuustiet ämyksen lisääminen

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja

Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja 100 000 euroa koulumatkojen turvallisuuteen Tieyhtiö Valtatie 7 Oy lahjoittaa 100 000 koulumatkojen

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT MUISTUTUS 27.5.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT Harjukadun, Sepänkadun ja Väinönkadun pyöräilyjärjestelyjä

Lisätiedot

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Koulukysely

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Koulukysely LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Koulukysely 9.6.2015 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 4. 22.5.2015 (3 vk) ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä

Lisätiedot

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen kuntien seudullinen liikenneturvallisuusryhmä yhdessä Liikenneturvan ja poliisin kanssa jalkautuivat tarkkailemaan

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

TURVAA LAPSEN KOULUTIE

TURVAA LAPSEN KOULUTIE TURVAA LAPSEN KOULUTIE taustatietoa ja aineistoa vaaranpaikkakartoituksen tekijöille Vaaranpaikkojen selvitys opetuksen avuksi 3 Sisältö Vaaranpaikkojen selvitys opetuksen avuksi...x Tiedot ongelmista

Lisätiedot

Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille.

Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Jotta voit ajaa mopolla, lain mukaan tarvitset A. mopon B. bensaa C. M-luokan, AM-luokan tai A-luokan ajokortin (paitsi jos olen syntynyt

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat

OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat 1 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 25.8.2016 OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat Johdanto Rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6.

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6. KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTO/SEKTORI: SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6. KOHDE- Liikennekasvatuksen merkityksen sisäistäminen,

Lisätiedot

YLÄ-SAVON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esteettömyyskierros, Lapinlahti, 30.3.2011 klo 9 MUISTIO 30.3.2011

YLÄ-SAVON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esteettömyyskierros, Lapinlahti, 30.3.2011 klo 9 MUISTIO 30.3.2011 30.3.2011 YLÄ-SAVON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esteettömyyskierros, Lapinlahti, 30.3.2011 klo 9 Osallistujat: Laina Komu (Pyöris Pyöräilynystävät ry), Paavo Haatainen (Pyöris), Kauko Kokkonen (Pyöris),

Lisätiedot

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan

Lisätiedot

Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle. Atte Mantila

Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle. Atte Mantila Porvoon kouluteiden vaarallisuus esittely sivistyslautakunnalle Atte Mantila SISÄLTÖ Lähtökohtia työlle Koululiitu-ohjelma Muutokset luokitteluun ja vaaralliset koulutiet kartalla Esimerkki koulukortista

Lisätiedot

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1 Helsingin Polkupyöräilijät ry MUISTUTUS PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 31.3.2015 Helsingin kaupunki Yleisten töiden lautakunta helsinki.kirjaamo@hel.fi Muistutus Mellunmäen katusuunnitelmista Piirustukset

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 23.8.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 15.5.-11.6.2017 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin yhteensä 441 vastausta. Kaikista

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Kuulumisia liikenneasioista. Keravan vanhusneuvosto Juha Heltimo, Strafica Oy

Kuulumisia liikenneasioista. Keravan vanhusneuvosto Juha Heltimo, Strafica Oy Kuulumisia liikenneasioista Keravan vanhusneuvosto 20.10.2017 Juha Heltimo, Strafica Oy Sisältö Tieliikennelain uudistus - mikä muuttuu? Liikenneturvan seminaarisarja Liikenneturvan aineistot tutuksi,

Lisätiedot

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Liikenneasiat 26 / 2017 Selostus ja perustelu Aloite Kaupungin palautepalvelussa saamassa aloitteessa on esitetty

Lisätiedot

Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus kevät 2017

Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus kevät 2017 Porvoon vanhempainyhdistykset ry, Föräldraföreningar i Borgå rf 1 Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus kevät 2017 PÄÄSKYTIEN KOULU Koulussa on 530 oppilasta sekä 50 opettajaa ja rehtori. Vastauksia:

Lisätiedot

OHJEET JA PERIAATTEET Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Kouvolassa Liikenneturvallisuusnäkökohdat

OHJEET JA PERIAATTEET Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Kouvolassa Liikenneturvallisuusnäkökohdat Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut 2018 Mainospaikat 1 OHJEET JA PERIAATTEET Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Kouvolassa Liikenneturvallisuusnäkökohdat Johdanto Nämä ohjeet ja periaatteet

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot