V a l a i s t u s m a i s e m a n j a m a t k a i l u k o h t e e n v e t o v o i m a t e k i j ä n ä

Samankaltaiset tiedostot
KIRKKONUMMEN KESKUSTAN TALVI- JA JOULUVALAISTUS

Vuorossaan yhdeksäs Valon kaupunki tapahtuma järjestetään syyskuuta 2014

Valolla miellyttävään tulevaisuuteen

Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset matkailuun

KUTSU OSALLISTUMISEEN Valon piilopuutarhat valaistuselämyksen tuottajaksi. Torikortteleissa Helsingissä 2012

Uusia pysyviä valaistuskohteita Pysyvien kohteiden määrä nyt yli 80

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.

HEINOLA VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA TIIVISTELMÄ 2016

Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä

SUOMEN VALON KAUPUNKI

SAVILAHDEN VALO-KONSEPTI

kansi Luku 25 Kotimaan matkailu luontoa ja kulttuuria KM Suomi Luku 25

SUOMI Graafinen ohjeistus

Älykkäällä valaistuksella elämyksiä ja silmäniloa

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI

NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus

VALON KAUPUNKI Energiatehokas ulkovalaistus ja häiriövalo keskustelutilaisuus

Rovaniemi Lapin pääkaupunki

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN

Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Valaistus kaupunki- ja liikennesuunnittelussa Suunnittelijan kokemuksia

Suomalaisen kultttuuriperinnön korostaminen valaistuksella- Helsingin keskusta-alueen valaistavia veistoksia. Sirpa Laitinen

Tulevaisuuden valo on älykästä Case SenCity

Click to edit Master title Matkailuasiantuntija Satu Luiro Lapin matkailuparlamentti

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA


Kaupunkivalaistuksen suunnittelu

MATKAILUTUTKIMUS 2016 KOTIMAAN MATKAILU KOTKAN JA HAMINAN KAUPUNKIEN YHTEENVETO

SANUKKA LEHTIÖ, ARKKITEHTI SAFA, YKS-446 NAANTALIN VANHAKAUPUNKI. Harava-kyselyn tuloksia

Kaupunkivalaistus. Joensuu Leena Kaanaa. Ympäristösi parhaat tekijät

Nautitko sinä pilkkimisestä? Pidätkö sinä avantouinnista? Teetkö sinä mielelläsi lumitöitä? Oletko sinä nähnyt revontulia?

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

Valaistuskoulu. Tunnelmallisen valaistuksen avulla puutarhasta voidaan nauttia pidempään.

MILLAINEN ON SINUN SUISTOSI YHTEENVETO SUISTOKAUPUNKIVISION KYSELYSTÄ

GUDRUN SJÖDÉN. Swedish design with a green soul. Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016

2008 GE Edison Award. RAKOVALKEA Dynaaminen katuvalaistus

OSAKSI LUONTOA SMART LUCIA ON AIKA LUODA TOISENLAISIA MUISTOJA

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum Liisa Hentinen

OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY. Elokuu 2003 ( muutokset rsh)

Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere

JOKIKATU 2 EKSPONENTIAALISIA MAHDOLLISUUKSIA

Nordic Islands. Markkinointiviestinnän konseptin kiteytys ja toteutusesimerkkejä. Things look different here

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Juhlat KAPPALE 6. Uusivuosi

FINLAND.

Valaistussuunnittelu osaksi ympäristönsuunnittelua - asennemuutosta tarvitaan Valaistus ei saa olla vain pimeydentorjuntaa Valaistuksella luodaan

Majoitusliikekysely 2009

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt ja

Kulttuurihyvinvoinnin kohtaamisfoorumi Oulu. Projektipäällikkö Taija Sailio Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hanke

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi Tuottaja Saara Saarteinen

YMPÄRISTÖ. Lämmittely

Porin taidekoulun pihaprojekti

Naantalin Vanhankaupungin ranta

MAINOSLAITTEIDEN SIJOITTAMINEN KADUILLE JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE. - Turun kaupungin yleinen ohjeistus

Paikkatietojen hyödyntäminen Finavian lentoasemien toiminnassa

Lausunto 1 (3) Dnro 511/05.01/2016. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Kirkkonummen kunta PL KIRKKONUMMI. Lausuntopyyntö

KUOPION MATKAILUN KEHITYS

SMART CITY käytännön kokemuksia. VALOA seminaari, Oulu Kari Kananen, Tuotepäällikkö Valopaa Oy

Perustietoja Ähtäristä

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede,

AALTO-passi. Oma nimi:

Piirrä oma valolinjasi

DIAK KALASATAMA. Tärkeintä on ammattiin valmistuvien. yksilöllinen ja ammatillinen kasvu. Se edellyttää

Tekninen ja ympäristötoimiala

AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE

Päivänvaloa helmikuussa Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy

Annukka Larsen Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki

Heike Wankel ja Albert Oswald Osterham Bernau, Saksa

Studio Puisto Arkkitehdit Oy Karhunkaatajan työpajavisio. Studio Puisto

Visbyn risteily Helsingistä

Moottoripyörämatka Norjaan 2017

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

Lisärahoitushakemus loppuvuoden 2017 toimenpiteisiin

VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ

Tonttipäivä. Pirkkalan kunta Matti Jääskeläinen

Hankkeen koordinointi: Jyväskylän kaupunki, Elli Räsänen ja Annukka Larsen

Uuden Oulun identiteettiä etsimässä. Prof. Helka-Liisa Hentilä

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Akaa Toijalan vastaanottokeskus Hoivapalvelu Valkokulta oy

Iridium² valaisee tietä eteenpäin

LIONS-LIITON 60V. JUHLAVUODEN JA LIONSVIIKON AVAUS PORISSA LAUANTAINA

OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA

HELSINGIN YLIOPISTON ALMANAKKATOIMISTO KUVA SANNA-MARI TERVO. Lukijoiden luontokuvat

MAINOSLAITTEIDEN SIJOITTAMINEN KADUILLE JA MUILLE YLEISILLE ALUEILLE. Turun kaupungin yleinen ohjeistus

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1: KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi

Seuraneuvottelukunta Heli Metsäpelto

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?


Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

PROHOROFF DESIGN FLOORING

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Teokseen sopiva valokeilan leveys valitaan teoksen muodon perusteella. Myös valaisimen etäisyys vaikuttaa valokeilan kokoon valaistavassa kohteessa.

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Transkriptio:

V a l a i s t u s m a i s e m a n j a m a t k a i l u k o h t e e n v e t o v o i m a t e k i j ä n ä L E V I G O E S G R E E N 2 0 1 7 levi.fi R e i j a P a s a n e n 3 1. 8. 2 0 1 7

LUMINARA -KYNTTILÄJUHLA Järjestetty vuodesta 1688 lähtien Pisan suojeluspyhimys San Ranierin (c. 1115/1117 1160) kunniaksi. Järjestetään vuosittain kesäkuun 16. Pisassa, Italiassa. Valaistus Arno-joen varrella oleviin julkisivuihin ja siltoihin toteutetaan kymmennillä tuhansilla kynttilöillä. tuscanypictures.com

mr seb

LUONNONVALO/-ILMIÖT KESKIYÖN AURINKO/ YÖTÖN YÖ / POLAARIPÄIVÄ Ilmiö, jossa aurinko ei laske horisontin alapuolelle vuorokauden aikana. Vastakohta kaamokselle. seitakuvia.blogspot.fi

LUONNONVALO/-ILMIÖT REVONTULET Uskomuksen mukaan revontulet syntyvät ketun huiskiessa tunturien lumikinoksia hännällään. Japanilaisen myytin mukaan revontulien aikana tehdyistä lapsista tulee kauniita ja onnellisia sekä lisäksi sukupuoleltaan poikia. Alexander Kuznetsov, visitrovaniemi.fi

LUONNONVALO/-ILMIÖT TÄYDELLINEN AURINGONPIMENNYS Vagar, Färsaaret, 20.3.2015. Eric Adams, The Associated Press

Olafur Eliasson, Beauty VALOTAIDE Ilmaisuvälineenä valo, varjo ja värit. Teokset voivat olla väliaikaisia tai pysyviä. Monia teknisiä mahdollisuuksia ja menetelmiä: Laser-projisointi (yksi- tai monivärinen) Kuva-/videoprojisointi (optisen kuvan heijastaminen pinnalle) Valomaalaus (valokuvausmenetelmä) Multimedia (usean eri mediamuodon yhdistelmä) Ohjelmoitavat ja interaktiiviset valoteokset Erilaiset valonlähteet ja valaisimet Ympäristötaide (rakennettuun kulttuuriympäristöön tai luonnonympäristöön tehtyä taidetta. Ympäristötaideteos voi olla myös teko, tapahtuma tai prosessi.)

VALOTAIDE VIDEOPROJISOINTI Emergence ("Ilmaantuminen") on Casa Magica työparin (Friedrich Försterin ja Sabine Weißingerin) suunnittelema suurimuotoinen videoprojisointi, yhdistettynä äänimaailman kanssa. Emergency-teoksessa Casa Magicaa inspiroi meren läheisyys ja Tuomiokirkon sijainti lähellä merta, torikansan yläpuolella paikkana, jossa "pilvet ja meren vaahto sekoittuvat toisiinsa". Emergence on Lux Helsinki -tilausteos. 2013.luxhelsinki.fi/teokset-ja-tekijat 2013.luxhelsinki.fi

VALOTAIDE LUMINOUS BY KARI KOLA Luminous valotaidekokonaisuus koostuu kuudesta valoteoksesta, jotka toteutetaan eri puolille Suomea itsenäisyyden juhlavuoden aikana. Valotaiteella paikkakuntien maamerkit, luonnon moninaisuus ja historialliset kohteet nostetaan poikkeuksellisella tavalla esille. 31.12.2016 Avajaisteos Töölönlahti, Helsinki 28.-29.11.2017 Savonlinna, Olavinlinna 30.11.-1.12.2017 Tampere, Näsinneula 2.-3.12.2017 Oulu, Kuusisaari 4.-5.12.2017 Kilpisjärvi, Saana-tunturi 5.-6.12.2017 Turku, Turun linna suomifinland100.fi/project/luminous/ Saana (Luonnoskuvan toteutus: Tiia Pulkkinen)

VALOTAPAHTUMAT THE POLAR NIGHT LIGHT FESTIVAL Ruka-Kuusamo valaistuu tammikuussa, kun toista kertaa järjestettävä Polar Night Light Festival valaisee koko tunturin ja valitut kohteet Kuusamossa. Tämän kaamosajan valopilkun takana ovat Sun Effects, Rukakeskus, Kuusamon kaupunki sekä alueen matkailuyhdistys, jotka tuovat näyttävän valotaiteen ihmisten iloksi keskelle säkkipimeää vuodenaikaa. Kun valoteokset hehkuvat Kuusamon talvisen maagista maisemaa vasten, ulos pakkaseen on huomattavasti mukavampi lähteä. Osan valoteoksista voi kokea myös rinteessä sukset jalassa. ruka.fi/lightfestival instarank24.com/rukafinlandi

YHTEISÖLLISET TAPAHTUMAT VALON KYLÄT Valon kylät on yhteisöllinen jäätaideprojekti, jonka tarkoitus on tuoda talvikauden 2016-17 aikana valoa, kauneutta ja yhteistä toimintaa kolttakyliin Sevettijärvelle, Nellimiin, Keväjärvelle, aina Neideniin ja Helsinkiin saakka. Toivon mukaan valo leviää kyliin ortodoksisten kirkkojen pihapiireistä, jonne rakennetaan talkoovoimin jääristit valaisemaan kaamoksen pimeyttä. oddaz.saaminuett.fi/2016/12/15/valon-kylat-projekti/ oddaz.saaminuett.fi

YHTEISÖLLISET TAPAHTUMAT GUERRILLA LIGHTING Guerrilla Lighting on tapahtuma, jolla halutaan kiinnittää huomiota kaupunkiympäristön valaistukseen ja näyttää kohteita uudessa valossa. Guerrilla Lighting on Iso-Britanniasta alkunsa saanut konsepti, jolla on tarkoitus nopeilla valoiskuilla tuoda ympäristöä ja arkkitehtuuria esille uudessa valossa. Guerrilla Lighting -tapahtumalla pyritään kiinnittämään huomiota ympäristön valaisuun siihen mitä valaistaan ja miksi, ja voiko asukkaat itse vaikuttaa oman ympäristönsä valaisuun? guerrillalighting.net Setlementtiasunnot

MATKAILUKOHTEET SANTA PARK, ROVANIEMI SantaPark on Joulupukin oma kotiluola, joka sijaitsee maan alla Napapiirin rajalla. SantaParkin iloiset ja hauskat tontut kutsuvat vierailulle ja tempaavat mukaansa vauhdikkaisiin koko perheen aktiviteetteihin! Piiiiitkän tunnelin päässä loistaa lämmin valo, josta aukeavat SantaParkin monet hauskat metkut: alita Napapiirin raja 50 metriä maan pinnan alla ainoana paikkana maailmassa ja vieraile kuvan kauniin Jääprinsessan Jäägalleriassa. visitrovaniemi.fi birka.se

birka.se

hellolapland.fi

MATKAILUKOHTEET KEMIN LUMILINNA, KEMI LumiLinna rakentuu Kemiin vuosittain ja tulevana vuonna 22. linna nousee uudelle paikalle, kuitenkin edelleen keskustan tuntumaan meren rantaan Kemin Mansikkanokalle. LumiLinna-alueesta kehitetään ympärivuotista matkailukeskittymää, jossa päänähtävyytenä tulee olemaan vuodesta 2018 alkaen ympärivuotinen LumiLinna. Alueelle avataan joulukuussa myös meren rannalle pienhuvilat, joista avautuu upea merinäköala ympäri vuoden. Kesällä alueella toimii myös leirintäalue, joka tulee kantamaan myös LumiLinna-nimeä. visitkemi.fi discoveringfinland.com

MATKAILUKOHTEET KEMIN KESKUSTAN VALAISTUS Talven ihmemaa ideasuunnitelman lähtökohtana ovat Kemin talvinen maisema ja tapahtumat. Kemin Lumilinnan uusi rakennuspaikka Mansikkanokanpuiston alueella muuttaa Sisäsataman toimintoja ja tapahtumia. Sisäsataman alueen vetovoimaa aktiivisena kohtauspaikkana sekä matkailijoille että kaupunkilaisille kehitetään elämyksellisen ja Kemin ranta-alueen ominaispiirteitä korostavan valaistuksen avulla. discoveringfinland.com

MAISEMAVALAISTUS LUONTO VALAISTUSKOHTEENA Puut ja kasvillisuus Kivet ja kalliot Maastomuodot; tunturit ja mäet, rinteet Vesi, jää ja lumi Juha Hälikkä, Tønsberg Norja

MAISEMAVALAISTUS KIRKKOLAAKSONPUISTO, KIRKKONUMMI Kirkkonummen keskustan talvi- ja jouluvalaistus sisältää Kirkkolaaksonpuiston maisemavalaistuksen; avokallioiden valaistus toteutetaan projisointitekniikalla siten, että gobo-kuviot ovat Kirkkonummelta löytyneitä kalliomaalauksia. Valaistus toteutetaan osana Suomi 100 juhlavuoden tapahtumia.

MAISEMAVALAISTUS ALAKIVENPUISTO, HELSINKI Alakivenpuiston aluetta hallitsee taidekilpailun tuloksena toteutettu kartiomainen jätemäki. Valaiseminen päätettiin toteuttaa goboprojektoreilla, jolloin kartion ääriviivat saatiin esiin. Kartiolle pystyttiin luomaan mielenkiintoinen pimeänajan ilme valolla, joka rajautui tarkasti kartion pintaan. Lisäksi puiston länsireunassa sijaitseva hulevesipainanne on korostettu esiin värivaloilla.

V A L A I S T U S S U U N N I T T E L U P R O S E S S I pimeän ajan maiseman analysointi kohteiden/tilojen ja alueiden määrittely valon tasojen määrittäminen tilassa/kohteessa teknisten ratkaisujen valinta K Ä Y T T Ä J Ä N O S A L L I S T A M I N E N J A K Ä Y T T Ä J Ä K O K E M U S whitenight.fi

PALVELUMME IDEASTA YLLÄPITOON - tarveselvitykset - ohjeistus / design manual - konseptisuunnittelu - luonnossuunnittelu - toteutussuunnittelu - valvonta whitenight.fi

KIITOS! Reija Pasanen TaM Projektipäällikkö Ramboll Finland Oy reija.pasanen@ramboll.fi Puh: +358 40127 1265