2008 GE Edison Award. RAKOVALKEA Dynaaminen katuvalaistus
|
|
- Toivo Melasniemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAKOVALKEA Dynaaminen katuvalaistus
2 YLEISTÄ PROJEKTISTA 1/1 RAKOVALKEA Rovakadun dynaaminen katuvalaistus Joulupukin kotikaupunki Rovaniemi sijaitsee Napapiirillä, maapallomme arktisen alueen rajalla. Kesän ympärivuorokautinen valoisuus ja kaamosajan pimeys tuovat elämään oman vivahteensa, samoin öisellä taivaalla värikkäinä loimuavat revontulet. Katutilan valaistuksesta koostuvan kokonaisuus on dynaaminen ja sen visuaalinen ilme on toteutettu design valaisinpylvääseen integroiduin ohjelmoitavin RGB LEDein. Pylvään muotokieli viittaa entisaikaiseen tulisijaan nimeltään rakovalkea. Valaistus koostuu eri ohjelmista, jotka on suunniteltu soveltuviksi sekä rauhalliseen arki-ilmeeseen että sesonkien ja turistikausien mukaan määräytyvien aikojen mukaan. Suunnittelussa on ollut visuaalisen ilmeen lisäksi ensisijaisen tärkeänä osana epäsuoralla valolla toteutettu laadukas väylävalaistus. Keskiyön aurinko ja kaamoksen kaunis sininen valo on ollut lähtökohtana valaistuskokonaisuutta suunniteltaessa. Valaistuksen dynaamisuus kuvaa kirkkaissa värisävyissä poimuilevia pohjoisen taivaankannen revontulia. Location of Rovaniemi / Finland
3 PROJEKTIN KUVAUS 1/2 RAKOVALKEA Rovaniemi on Pohjois-Suomen, Lapin, keskeisin kaupunki. Se sijaitsee Napapiirillä, maapallomme arktisen alueen rajalla. Pohjoinen napapiiri määrittää yöttömän yön tai keskiyön auringon esiintymisen etelärajan ja vastaavasti kaamoksen, sydäntalven auringottoman alueen etelärajan. Colors of Lapland Valo määrittää pohjoisen ihmisten elämää. Kesän ympärivuorokautinen valoisuus ja kaamosajan pimeys tuovat elämään oman vivahteensa. Rovaniemi sijaitsee revontulivyöhykkeellä. Kirkkaina kaarina tai poimuilevina vöinä esiintyvät revontulet muodostuvat hiukkasten törmäillessä ilmakehän atomeihin, jotka virittyvät ja säteilevät hapen ja typen vaikutuksesta kellanvihreää valoa. Voimakkaassa purkauksessa näkyy myös punaista ja violettia valoa. Keskiyön aurinko ja kaamoksen kaunis sininen valo sekä koko muuttuvan valon ja pimeyden kirjo niiden välillä onkin ollut lähtökohtana valaistuskokonaisuutta suunniteltaessa. Valaistuksen dynaamisuus kuvaa kirkkaissa värisävyissä poimuilevia revontulia. Valaisinpylvään muotokieli puolestaan on peräisin entisaikaan valonlähteenä käytetystä, puunrungosta veistetystä, tulisijasta - rakovalkeasta. Aurora Borealis
4 PROJEKTIN KUVAUS 2/2 Rovaniemellä sijaitseva Joulupukin pajakylä tuo kaupunkiin paljon ulkomaalaisia turisteja. Varsinkin kaamosajan pimeydessä valaistuksen efektiivisyys tuo arktiselle alueelle tunnusomaista taianomaista ilmettä kaupunkikeskustaan. Katunäkymää hallitsevat ja sitä muokkaavat valaisinrivistöt muodostavat mieliin jäävän kokonaisuuden. Valaistukseen on suunniteltu 7 kappaletta ohjelmia, joiden käyttö määräytyy muun muassa arkipäivien ja viikonlopun perusteella tai erillisten juhlapyhien ja sesonkien mukaan. Ohjelmat vaihtelevat hillityistä yksivärisistä ilmeistä aina värikkäisiin ja efektiivisiin dynaamisen valaistuksen värimaailmoihin. Pictures by Antti Hiltunen Sekä valaisin- että valaistussuunnittelussa on ollut visuaalisen ilmeen lisäksi ensisijaisen tärkeänä osana hyvä ja laadukas väylävalaistus. Se on toteutettu epäsuoralla valolla, jossa valonlähteenä on käytetty monimetallia (metalhalide lamps) hyvän värintoiston ja valkoisen valonsa ansiosta. Pylväsrakenteen dynaaminen valaistus on toteutettu ohjelmoitavilla RGB LED strips. Valojen DMX protokollaan perustuva ohjaus on toteutettu valonohjausyksiköllä, jota voidaan ohjelmoida internetlinkin kautta. Kaupunkikeskustan nettikamerat taltioivat kuvaa katualueesta, joten valojen ohjaukseen liittyviä muokkauksia voidaan tehdä pidempien matkojenkin takaa. Hankkeella on kehitetty keskustan matkailullista vetovoimaa, parannettu yritysten toimintaympäristöä sekä luotu asukkaille viihtyisämpi elinympäristö. Pictures by Antti Hiltunen VALAISTUSTEKNIIKKA Väylävalaisimet 83 kpl pylväsvalaisin RGB LED strips DMX ohjaustekniikka pylväsvalmistaja Meyer Ek-light Oy E:cue Valmont/Tehomet Oy GE CMH 150/T/830 Profilia RGB MediaEngine2
5 Rakovalkea - Rovakadun dynaaminen katuvalaistus PICTURE CAPTIONS 1/2 Pictures by Antti Hiltunen / VALOA design 001_rovakatu.jpg daytime view 002_rovakatu.jpg warm white, promenade view 003_rovakatu.jpg aurora borealis program, promenade view 004_rovakatu.jpg Fire flame program 005_rovakatu.jpg aurora borealis program 006_rovakatu.jpg magenta program
6 Rakovalkea - Rovakadun dynaaminen katuvalaistus PICTURE CAPTIONS 2/2 007_rovakatu.jpg promenade view 008_rovakatu.jpg Rakovalkea design pole 009_rovakatu.jpg Rakovalkea design pole Picture by Arto Heiskanen / VALOA design 010_rovakatu.jpg Fire flame program
LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla
LED Systems Yleisvalaistusta LEDtuotteilla Valo: sähkömagenettisen spektrin ihmissilmällä nähtävä osa (aallonpituus n 350 700 nanometriä) Näkyvää valoa Spektrijakauma Halogeenilamppu Pienoisloistelamppu
Toimistovalaisimet FI
Toimistovalaisimet FI PRANA+sarja LED LATTIA JA RIPUSTUSVALAISIMET PRANA+sarjan ylävalo liikuteltava VALAISINPÄÄ SUORA VALO HIGHTECHTUNNISTIN KIRKKAUS TILANNEOHJAUS TUNABLE WHITE TOIMINTO VALON VÄRIN mukautukseen
Kodin LED-valaistusopas
Kodin LED-valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Valaistuksen ohjaus Kodin eri huoneiden valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi
Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina.
Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina. Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo, AD-Lux Oy Haastava tilanne Sisustussuunnittelija tai arkkitehti
Annukka Larsen Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki
Annukka Larsen ÄIJÄLÄNRANNAN VALAISTUSPERIAATTEET VALAISTUSPERIAATTEET LYHYESTI: - Ensimmäinen kokonaan ledillä valaistu asuinalue Jyväskylässä - Valaisinkohtainen ohjaus ja käyttäjälähtöinen ohjaustapa
KIRKKONUMMEN KESKUSTAN TALVI- JA JOULUVALAISTUS
Liite PatuL 9 / 2.3.2017 KIRKKONUMMEN KESKUSTAN TALVI- JA JOULUVALAISTUS KIRKKOLAAKSON PUISTON MAISEMAVALAISTUS SEKÄ KIERTOLIITTYMÄN VALAISTUS 12/19/2016 Kirkkonummen keskustan talvi- ja jouluvalaistus
VALON KAUPUNKI Energiatehokas ulkovalaistus ja häiriövalo keskustelutilaisuus
VALON KAUPUNKI Energiatehokas ulkovalaistus ja häiriövalo keskustelutilaisuus Tiistaina 5.2.2013 klo 18.00-19.30 Kaupungin pääkirjasto, Minnansali (Vapaudenkatu 39 41) Tavoitteena lisätä tietoutta hyvästä,
Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen
Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin
Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen
Sisätilat 5 Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta käyttämällä. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen Saatavana juuri sinun keittiöösi sopivilla
Liikutaan ulkona pimeälläkin Valoa sinne missä sitä tarvitaan
Liikutaan ulkona pimeälläkin Valoa sinne missä sitä tarvitaan Marjukka Puolakka Selviytymistä suomalaisessa marraskuussa Suomen Akatemia 1.11.2012 Valaistus poikkitietieteellistä tutkimusta kasvihuoneissa,
ENNUSTE T30 WEST KIRIBATI OH FINLAND, 4.1. - 22.1.2006 Copyright 2005 Jari Perkiömäki OH6BG
ENNUSTE T30 WEST KIRIBATI OH FINLAND, 4.1. - 22.1.2006 Copyright 2005 Jari Perkiömäki OH6BG Kaikki ajat UTC. Nousu- ja laskuajat: +- pari minuutin virhemarginaali. Myös Auringon nousu- ja laskuaikoihin
Graa f inen ohjeisto Graa f inen ohjeisto
Graa Graa Graa Sisällys alkusanat 1 helmet-logon peruselementit ja värikoodit 2 helmet-logon versiot 3 helmet-logon suoja-alue 4 Logon käyttö kuvan ja väripinnan päällä 6 suositukset kirjasimista 7 Graa
VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT
VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT 7 VALAISTUSALUEET Tämä piirustus toimii valaistuksen kaavatasoisena ohjeena. Kullakin valaistusalueella on oma luonteensa, joka perustuu kaupunkitilan antamiin lähtökohtiin.
AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE
AURINKO VALON JA VARJON LÄHDE Tavoite: Tarkkaillaan auringon vaikutusta valon lähteenä ja sen vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Oppilaat voivat tutustua myös aurinkoenergian käsitteeseen.
SMART CITY käytännön kokemuksia. VALOA seminaari, Oulu 25.11.2015 Kari Kananen, Tuotepäällikkö Valopaa Oy
SMART CITY käytännön kokemuksia VALOA seminaari, Oulu 25.11.2015 Kari Kananen, Tuotepäällikkö Valopaa Oy ilumination Älykäs valaistuksen ohjausjärjestelmä Miellyttävä ympäristö Valaistuksen optimointi
VÄRIT 12.2.2015 WWW-VISUALISOINTI - IIM60110 - VÄRIT
VÄRIT 12.2.2015 Väri on silmään saapuvan valon aistittava ominaisuus, joka havaitaan näkö- ja väriaistilla. Värin aistiminen riippuu silmään saapuvan valon sisältämistä aallonpituuksista ja niiden voimakkuuksista.
Aika: 23.11.2011, Kempele
Oulun Energia Urakointi Oy Aika: 23.11.2011, Kempele Jari Säkkinen Oulun Energia Urakointi Oy Oulun Energia Urakointi Oy / Heikki Niskala Sisältö Oulun Energia -konserni Asiantuntija palveluksessasi Oulun
DecoScene LED taianomaista valoa
Lighting DecoScene LED taianomaista valoa DecoScene LED BBP621 DecoScene LED tuottaa optimaalisen ylöspäin suuntautuvan valaistuksen kaikkiin käyttökohteisiin, oli sitten kyse tehokkaasta valonheitinvalaistuksesta,
IHTE-2100 KaSuper 2007-2008 Luento 2: värit, kuvakkeet
IHTE-2100 KaSuper 2007-2008 Luento 2: värit, kuvakkeet Aiheet tänään Värit käyttöliittymäsuunnittelussa Kuvakkeiden suunnittelu Värit käyttöliittymässä Of all design elements, color most exemplifies the
DecoScene LED taianomaista valoa
Lighting DecoScene LED taianomaista valoa DecoScene LED tuottaa optimaalisen ylöspäin suuntautuvan valaistuksen kaikkiin käyttökohteisiin, oli sitten kyse tehokkaasta valonheitinvalaistuksesta, kohdevalaistuksesta
Lataa Avaruussää - Heikki Nevanlinna. Lataa
Lataa Avaruussää - Heikki Nevanlinna Lataa Kirjailija: Heikki Nevanlinna ISBN: 9789525329520 Sivumäärä: 133 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.00 Mb Avaruussää on uusi käsite, joka laajentaa tuttua sään
Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin
Lighting Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin Pentura Mini LED Pentura Mini LED on erittäin ohut runkovalaisin. Sen leditekniikka säästää energiaa ja tuottaa
P-Frami sopimusasiakkaan käyttöohje
TALON KÄYTTÄJÄT - 1- ja 2- kerros ammattikorkeakoulun henkilökunta (+vieraspysäköinti) - 1-kerrokseen kulku sekä pohjois- että eteläpäästä - 2-kerrokseen suositellaan kulkua pohjoispäästä (kierrerampin
Ja sinut nähdään uudessa valossa.
Ja sinut nähdään uudessa valossa. Älykästä valaistusta avaimet käteen-periaatteella. Toiminta aloitettu 2009 Suomalaisten omistama Valmistus Suomessa Katuvalaistuksen taustat? Kysyimme kuntalaisilta: Mitkä
L E D I F A K T A. Ledit lämpenevät
Ledit lämpenevät Ledin tehosta 75...80% muuttuu lämmöksi. oisin kuin perinteiset valonlähteet, ledi ei säteile tuottamaansa lämpöä pois, vaan lämpö on johdettava esimerkiksi valaisimen runkoon ja siitä
Testataanko samalla hiv
Testataanko samalla hiv? Terveysalan ammattilaisille 1 Hiv voi tarttua: emätin- tai anaaliyhdynnässä ilman kondomia suuseksissä ilman kondomia jaettujen huumeruiskujen välityksellä hiv-positiiviselta äidiltä
Kaupunkivalaistuksen suunnittelu
Kaupunkivalaistuksen suunnittelu Jyväskylä 8.8.2014 Leena Kaanaa Ympäristösi parhaat tekijät 2 Laadukas valaistus Pitkä elinikä, kestää aikaa ja kulutusta Kestävät ja toimivat materiaalit Muotoilu, ulkonäkö,
Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa
Swegon CASA Keittiön kärynpoiston uudet rytmit -liesikuvut Blues Pop Salsa Tango www.swegon.com/casa Teemana tehokas kärynpoisto Swegon CASA UUTUUDET Blues Moderni ja tyylikäs liesikupu huoltovapailla
1 / 11. Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto. Pikaopas Maxwelliin. ARK-A2500 DA-alkeet Elina Haapaluoma, Heidi Silvennoinen Syksy 2015
1 / 11 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto Pikaopas Maxwelliin Miksi Maxwell? 2 / 11 Enemmän säätövaraa kuin Brazilissa. Varsinkin jos on harrastanut valokuvausta, Maxwell voi olla hyvä
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä kaupunki Laaninen, Mirja Elina Tuulikki
FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ
FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ ASUKASKYSELYN TULOKSET 4/2016 VASTANNEIDEN ASUINKUNTA Eniten vastauksia tuli Tammelasta ja Humppilasta Kokonaisvastausmäärä oli 220 IKÄ- JA SUKUPUOLIJAKAUMA
Alasinkatu 1 3, 40320 Jyväskylä Vaihde 020 720 9292 www.suomenallaslaite.fi Y tunnus 0522611 3
CARIBIAN MYRSKY #14105 Ohjelma 1 Trooppinen sade ja hajuste Ohjelman käynnistyttyä alkaa suihkussa lämmin trooppinen sade isoine ja pehmeine pisaroineen. Valaistus vaihtelee valkoisesta ja punaiseen. Hedelmäinen
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi
Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo
Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo Suur-Seudun Osuuskaupan energiastrategia / IsLo 9.10.2014 Suur-Seudun Osuuskauppa SSO 1 Toimialue Prisma S-market Sale Sokos/Emotion Ravintola/Hotelli Liikennemyymälä/
Valovoima-kirkasvalot
Valovoima-kirkasvalot Design Harri Koskinen Valkoinen Alumiini, akryyli Pöytävalaisin k. 500 mm, l. 575 mm Lattiavalaisin 1260 mm, l. 575 mm Innolux Valovoima on kotimainen himmennettävä valaisin, joka
DecoScene LED taianomaista valoa
Lighting DecoScene LED taianomaista valoa DecoScene LED BBP623 DecoScene LED tuottaa optimaalisen ylöspäin suuntautuvan valaistuksen kaikkiin käyttökohteisiin, oli sitten kyse tehokkaasta valonheitinvalaistuksesta,
Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1
Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 2 LED on pieni ja tehokas valonlähde, joka muuttaa valaistuksen maailman Valkoinen
Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen
Valaistushankinnat 6.10.2010 Antti Kokkonen Kuinka paljon valaistus kuluttaa? Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä n. reilu 10 % kuluu valaistukseen, josta karkeasti 1/3 palvelu- ja julkisella sektorilla.
ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA
UPM JA OY METSÄ-BOTNIA AB RAUMAN TEHTAAT JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: UPM Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 212 ILMANLAADUN ASIANTUNTIJAPALVELUT
lunova Valoa liikkuville ihmisille
lunova Valoa liikkuville ihmisille Visuaalinen näkömukavuus tarkoittaa inhimillisempää valaistusta Ulkotilojen valaistussuunnittelussa on otettava huomioon inhimilliset näkökohdat eli miten ihmisillä on
Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset matkailuun
Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset Timo Huhtinen 22.12.2016 2 (10) 22.12.2016 Kuusiselän osayleiskaavan vaikutukset SISÄLTÖ 1 SELVITYKSEN TARKOITUS... 3 2 LAPIN MATKAILUN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA 2040...
NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA
NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA 2 www.performanceinlighting.com NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA Mustavalkoinen valokuva lounas pilvenpiirtäjän
Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo
Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo PureGlow IntelliHue Powercore Innovatiiviset PureGlow
Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu. Kodin eri huoneiden valaistus
Kodin valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Kodin eri huoneiden valaistus Valaisinten ja lamppujen valinta Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi päivänvalo on
e+lite CLASSIC-sarja Ultrakevyt ja todella kompakti hätävalaisin valaisee lähelle ja siinä on käyttäjän sijainnin näyttävä huomiovilkku. 27 g 0.
CLASSIC-sarja 26 STANDARD 5 lumenia lumens e+lite Ultrakevyt ja todella kompakti hätävalaisin valaisee lähelle ja siinä on käyttäjän sijainnin näyttävä huomiovilkku. -1 m 27 g 0.9 oz CLASSIC -sarja 60
Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!
Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on meidän kotimme! Teksti ja kuvat: Janne Gröning Kaikki aineellinen, mitä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään, tulee luonnosta,
STOCKMANN 4.KRS Pilottialueen valaistus analysointi mittaukset ja ehdotuksia
STOCKMANN 4.KRS Pilottialueen valaistus analysointi mittaukset ja ehdotuksia ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI Korkeaalue Valotaskuista tuotetun epäsuoran valaistuksen tarkoitus on avata tila visuaalisesti
Koristevaloja ympärivuotiseen käyttöön
Koristevaloja ympärivuotiseen käyttöön Koristevalonauhoilla hyvää mieltä Lepsämäntie 1, Klaukkala p. 09-8794672 sahkosoppi@sahkosoppi.fi Festival 24V ulkovalosarja Edullinen sarja kiinteillä led-polttimoilla,
Helsingin kaupungin näkökulma valaistushankintoihin
TEKIJÄ / ESITYKSEN NIMI 12.6.2015 1 Helsingin kaupungin näkökulma valaistushankintoihin Toimistopäällikkö Olli Markkanen Helsingin kaupungin rakennusvirasto Ulkovalaistustoimisto olli.markkanen@hel.fi
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Led-nauhat. kosteisiin tiloihin. Soveltuvuus: asunnot terassit saunan lauteet pesuhuoneet autot
Led-nauhat kosteisiin tiloihin Yleistä: käyttöjännite 12 VDC valaistukseen ja koristeeksi 5 m rullissa lämminvalkoinen tai luonnonvalkoinen väri himmennettävä IP65-suojaus silikonilla katkaistavissa kolmen
V a l a i s t u s m a i s e m a n j a m a t k a i l u k o h t e e n v e t o v o i m a t e k i j ä n ä
V a l a i s t u s m a i s e m a n j a m a t k a i l u k o h t e e n v e t o v o i m a t e k i j ä n ä L E V I G O E S G R E E N 2 0 1 7 levi.fi R e i j a P a s a n e n 3 1. 8. 2 0 1 7 LUMINARA -KYNTTILÄJUHLA
13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com
T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A Lukio OPS:n perusteet vuodelta 2003, kohta 4.4 sanoo lukion erityisestä tuesta seuraavaa: Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea
Sisällys. Opitaan fysiikkaa ja kemiaa 7. 1 Fysiikka ja kemia tutkivat luonnon tapahtumia...8 2 Tutkitaan turvallisesti...12. Lähdetään liikkeelle 17
Sisällys Opitaan fysiikkaa ja kemiaa 7 1 Fysiikka ja kemia tutkivat luonnon tapahtumia...8 2 Tutkitaan turvallisesti...12 Lähdetään liikkeelle 17 3 Mitä pidemmälle, sitä nopeammin...18 4 Ilman voimaa liike
Graze MX Powercore monikerroksisten rakennuksien voimakkaaseen pintavalaistukseen
Lighting Graze MX Powercore monikerroksisten rakennuksien voimakkaaseen pintavalaistukseen ColorGraze MX Powercore Ohjattava Graze MX Powercore on suunniteltu arkkitehtonisten, monikerroksisten rakennuksien
SUOMI Graafinen ohjeistus
SUOMI ohjeistus ovellukset. inen värilogo valkoisena juhla-asussaan. värinen. inari.fi Inari on Suomen suurin kunta. Sen voimavara on mahtava luonto, josta voi olla aidosti ylpeä. Inarin helmi ja aarreaitta
Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo
Lighting Sisätiloihin tarkoitettu ja helposti piilotettava, korkealaatuinen lineaarinen ledivalaisin, jossa on älykäs valkoinen ja värillinen valo Innovatiiviset PureGlow Powercore -valaisimet ovat tehokkaita,
Iridium² valaisee tietä eteenpäin
Lighting Iridium² valaisee tietä eteenpäin Iridium² on tievalaisintuoteperhe, joka on suunniteltu suorituskykyiseksi ja kestäväksi. Käyttötarkoituksesta ja budjetista riippuen asiakkaat voivat aloittaa
Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää
Niemenkulman vanha koulu Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman koulu yi Koulun käyttötarkoitus muotoutunut vuosien saatossa tilanteiden mukaan o Rakennettu kansakouluksi
Ohjelmiston testaus ja laatu. Testaus yleistä
Ohjelmiston testaus ja laatu Testaus yleistä Määritelmä Testaus on systemaattinen lähestymistapa ohjelmistoissa esiintyvien virheiden löytämiseksi ohjelmaa suorittamalla. Testattaessa pyritään luomaan
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden
Pimeät kohdat valaisinrivien välissä Kirkkaat kohdat valaisinrivien kohdissa Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden Muutos B, 11.02.2014, s. 5 lisätty, s. 7 työvaihekuvaus E42 NYKYTILANNE
Raportti kuntaliitosinvestointien toteutuksesta / Kerimäki / Punkaharju / Rakennukset
SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 9 Raportti kuntaliitosinvestointien toteutuksesta / Kerimäki / Punkaharju / Rakennukset Kerimäki 1. Terveyskeskus Kerrosala 5490 m2, kellari 1473 m2, 1. krs 2926 m2, 2. krs
Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö
Me-säätiö Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen Ulla Nord 9.12.2015 ei ole olemassa meitä ja heitä. on vain me. Perustettu vuonna 2014 (virallisesti rekisteriin 2015) Säätiön taustalla peliyhtiö Supercellin
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen
SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö
SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö Sisustuksellinen valaistussuunnittelu Toimivat valaistusratkaisut koteihin ja yrityksiin Tampereen Valo ja Sisustus Mäntykatu 4, 33200 Tampere p 040 744 7357
WSP VALAISTUS. Valaistussuunnittelu on kiinteä osa ympäristörakentamista
www.wspgroup.fi WSP VALAISTUS Valaistussuunnittelu on kiinteä osa ympäristörakentamista Auroransillan huomaamaton valaistus korostaa sillan upeaa kaarirakennetta ja virtaviivaista muotoa. Toteutus 2012
Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?
Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä
Toimintasuunnitelma Rovaniemen Urheiluratsastajat ry. 4.1.2013 RoUr hallitus
Toimintasuunnitelma Rovaniemen Urheiluratsastajat ry 4.1.2013 RoUr hallitus Toimintasuunnitelma 2013 Rovaniemen Urheiluratsastajat ry Yleistä Rovaniemen Urheiluratsastajat tukee ratsastusharrastajia Rovaniemen
www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions
Uusiutuvan energian ratkaisut Citysec Energy Solutions Tulevaisuus on jo tänään! AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT Sähkö ja lämmin vesi - yhdellä moduulilla INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Narva
KUOPION KAUPUNGIN KELLONIEMEN DNA:N TUKIASEMAN VAIKUTUSSELVITYS
1 15.7.2014 KUOPION KAUPUNGIN KELLONIEMEN DNA:N TUKIASEMAN VAIKUTUSSELVITYS 1 Yleistä Kuopion kaupungin Kelloniemen kylään tilalle Kuopion urheilualueet 297-23-9904-0 on haettu rakennuslupaa DNA Oy: n
ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA
UPM JA OY METSÄ-BOTNIA AB RAUMAN TEHTAAT JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva:U PM Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet vuonna 21 ILMANLAADUN ASIANTUNTIJAPALVELUT
Sonera Roaming Desk Research. TeliaSonera Finland Oyj. Raportti. Sonera Roaming Desk Research TNS 27.04.2016 220107223
TeliaSonera Finland Oyj Hintavertailun toteutus Roaming-hintavertailu tehtiin kolmen eri operaattorin valikoitujen liittymien kesken kuudessa maassa ja viidessä eri käyttötapauksessa. Hinnat kerättiin
LEDit ulkovalaistuksessa. Valoisa ja vetovoimeinen kaupunki, Oulu, 22.11.2013 Pauli Tarna, Philips Oy
LEDit ulkovalaistuksessa Valoisa ja vetovoimeinen kaupunki, Oulu, 22.11.2013 Pauli Tarna, Philips Oy Liiketoimintamme 24% 2012 41% 35% Philips Healthcare Philips Lighting Philips Consumer Lifestyle 2 2
SMG-4300 Aurinkosähkö ja Tuulivoima
SMG-4300 Aurinkosähkö ja Tuulivoima Aurinkosähkön 1. luento Katsaus aurinkosähkön historiaan. Auringon energiantuotanto: Miten ja miksi auringosta tulee energiaa maahan? Kuinka suurella teholla maa vastaanottaa
Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom
Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen
Tähtitaivaan alkeet Juha Ojanperä Harjavalta 14.1.-10.3.2016
Tähtitaivaan alkeet Juha Ojanperä Harjavalta 14.1.-10.3.2016 Kurssin sisältö 1. Kerta Taivaanpallo ja tähtitaivaan liike opitaan lukemaan ja ymmärtämään tähtikarttoja 2. kerta Tärkeimmät tähdet ja tähdistöt
Graafinen ohjeisto (27.6.2013)
Graafinen ohjeisto (27.6.2013) Merkki Logotyyppi Alateksti Tunnus Lapin AMK:n tunnus koostuu kolmesta osasta: logotyypistä (Lapin AMK -teksti), merkistä ja englanninkielisestä alatekstistä. Tunnuksen minimileveys
Stora Enso Effex an Eye for Wood
EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen
http://reseda.taik.fi KÄYTTÖOHJEET
http://reseda.taik.fi KÄYTTÖOHJEET Lisätietoja: Oman osastosi yhteyshenkilö Tutkimusinstituutti: Pia Sivenius, puh. 30528, pia.sivenius@taik.fi Projektipäällikkö: Riitta-Liisa Leskinen, puh. 30262, riitta-liisa.leskinen@taik.fi
Fidelix Oy. Pienkiinteistön automaatio- ja turvajärjestelmä. A.Nissilä 2013
Fidelix Oy Pienkiinteistön automaatio- ja A.Nissilä 2013 Fidelix Oy Perustettu 2002 Avainhenkilöillä vuosikymmenien ja tuhansien asennuskohteiden kokemus sekä rakennusautomaatiosta että turvajärjestelmistä
Arktinen keskus. Kansallinen ja kansainvälinen arktisen tutkimuksen ja tiedon keskus
Arktinen keskus Kansallinen ja kansainvälinen arktisen tutkimuksen ja tiedon keskus 2011 Arktinen alue Asukkaita ~ 4 000 000 0.06% maapallon väestöstä joista alkuperäiskansoja ~ 300 000 0.004% maapallon
Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille
Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille 2 Hyvä yhteistyökumppani! PÄRE- projekti on laatinut yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, lukion ja Ylä-Kainuun lastensuojelun
SHY Turun paikallisosasto seminaariristeily 23.5.2014. EN 1090-1 sertifiointi
SHY Turun paikallisosasto seminaariristeily 23.5.2014 EN 1090-1 sertifiointi Ilmoitetun laitoksen arviointiprosessi Akkreditointi Ilmoitettu laitos voi olla akkreditoitu tai ei Akkreditoinnin tekee kansallinen
Puolijohteet. Ledit. Perusledit. 20 ma ledit. Suorakaide ledit
Perusledit Perusledejä löytyy varasto-ohjelmastamme seuraavasti: (Yli 10.000 kpl kokonaismäärät tarjoamme erikseen) Kaikki tyypit saatavana myös nauhassa. 20 ma ledit Nimike Koko/väri Kirkkaus/virta LA32A
Tunable White. Henkilökohtainen valaistus
Tunable White Henkilökohtainen valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valaistus joka keskittyy tarpeisiisi Valo vaikuttaa siihen mitä tunnemme ja miten toimimme. Valolla on myös suuri vaikutus tunteisiimme
Tilkkuilijan värit. Saana Karlsson
Tilkkuilijan värit Saana Karlsson Tilkkutöissä erivärisiä kangaspaloja ommellaan yhteen ja siten muodostetaan erilaisia kuvioita. Värien valinta vaikuttaa siihen miten suunnitellut kuviot tulevat tilkkutyössä
92% Hyvin suunniteltu valaistus on keskeinen osa asiakaskokemusta. asiakkaistamme suosittelee varauksetta Greenlediä.
SOVELLUSOHJE KAUPPA Hyvin suunniteltu valaistus on keskeinen osa asiakaskokemusta < Älykkyys ohjauksessa. Jos ulkona on hämärää, saa kaupan sisääntulossakin laskea valaistuksen tehoa. Ja vastaavasti kirkkaasta
Aurinko. Tähtitieteen peruskurssi
Aurinko K E S K E I S E T K Ä S I T T E E T : A T M O S F Ä Ä R I, F O T O S F Ä Ä R I, K R O M O S F Ä Ä R I J A K O R O N A G R A N U L A A T I O J A A U R I N G O N P I L K U T P R O T U B E R A N S
SÁME JÁHKI - saamelainen vuosi
6789067890678901267890678906789012678906 6789067890678901267890678906789012678906 6789067890678901267890678906789012678906 67890 67890 678906 678906 678906 67890 67890 67890 67890 67890 678906 678906 678906
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016
sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen
Tunnelmanlähde. Geberit Monolith
Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith -saniteettimoduuleilla
Ahontie 8, NIITTYLAHTI 1 16
AWADA - ohjausjärjestelmä sisältää ohjelmistot ja laitteistot, ohjelmointipalvelut ja asennuksen. Järjestelmä tarjoaa joustavan manuaalisen ja automaattisen valaistuksen ohjauksen ja valvonnan. Ratkaisulla
PROTEIINIEN RAKENTAMINEN
PROTEIINIEN RAKENTAMINEN TAUSTAA Proteiinit ovat äärimmäisen tärkeitä kaikille elämänmuodoille. Kaikki solut tarvitsevat prote- iineja toimiakseen kunnolla. Osa proteiineista toimii entsyymeinä eli nopeuttaa
Vetokaapit laboratorioihin
Vetokaapit laboratorioihin O U R E X O Y M ä k i r i n t e e n t i e 3 3 6 2 2 0 K a n g a s a l a P u h. ( 0 3 ) 2 1 2 8 0 0 0 F a k s i ( 0 3 ) 2 1 2 8 1 5 8 w w w. o u r e x. f i o u r e x @ o u r e
ILMANLAATUSELVITYS. Askonalue, Lahti. Turku 18.12.2015. Renor Oy Vuokko Heiskanen Pursimiehenkatu 26 C PL 199 00151 Helsinki. Raportin vakuudeksi
Ilmanlaatu Raportti PR3694 P01 Sivu 1 (6) Renor Oy Vuokko Heiskanen Pursimiehenkatu 26 C PL 199 00151 Helsinki Turku 18.12.2015 ILMANLAATUSELVITYS Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI
TAIVAANKAARI. Uusi liittymä LAUKAAN KUNTA Tekniset palvelut Suunnittelupalvelut Piirustus nro
LAAJALAHDENTI UUNSIRPPI KATUVALAISTUS: 7 8 9 uusi purkuoja - Valaisin Led-valaisin, tyyppi erillisen valaistussuunnitelman mukaan - Teräspylväs, 8 m (olake), tyyppi P210B208 - Valaisimen varsi 1,5 m(=laajalahdentie)
Kalenterimerkintöjen siirtäminen Notesista
1 of 21 15.6.2016 8:58 ID: 3303 Kalenterimerkintöjen siirtäminen Notesista Outlookiin Notesissa olevat kalenterimerkinnät on mahdollista siirtää Outlook-kalenteriin. Tietoja ei siirretä keskitetysti, vaan
ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt
Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin
Valaistuksen uudet trendit: kotien sisä- ja ulkovalaistus. Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo
Valaistuksen uudet trendit: kotien sisä- ja ulkovalaistus Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo Tärkeintä valaistussuunnittelussa valon laatu häikäisemättömyys epäsuora valaistus laadukas ledivalaistus