JOENSUUN SEUDUN JHL RY TOIMINTAKERTOMUS 2013
1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 11. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2011 syyskokouksessa on valittu hallituksen varsinaiset ja varajäsenet sekä luottamusmiehet toimikaudeksi 2012-2013. Yhdistyksen kesämökki Kelokolon varausjärjestelmää uudistettiin niin että mahdollisimman usea jäsen pääsisi varaamaan ja käymään mökillä. Yhdistyksen toimistolla oli avoimet ovet 17.10. Kävijöitä oli yhteensä 35 jäsentä ja heillä oli mahdollisuus tulla keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja tavata keskeisiä toimijoita. Yhdistys tarjoili kävijöille kahvia ja jaossa oli JHL -tuotteita. JHL liiton hallitus teki päätöksen jossa opintotoiminta siirtyi kokonaan Helsinkiin Sörnäisten rantatiellä sijaitsevaan JHL toimitilaan. Toimitilaan tehtiin mittava remontti. Yhdistyksen aktiivit tekivät matkan JHL -opistoon 25. -26.10. Matkalla Helsinkiin suunniteltiin v 2014 toimintasuunnitelma. JHL -opistolla oli vastaanotto ja tutustuttiin opiston tiloihin. Tämän jälkeen matka jatkui satamaan ja laivalla Tallinnaan. Matkalle osallistui yhteensä 26 yhdistyksen toimijaa ja hallituksen jäsentä. Syyskokouksessa 28.11.2013 valittiin toimikaudeksi 2014-2015 uudet hallituksen jäsenet ja varajäsenet, vahvistettiin luottamusmiesvalinnat ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sami Salmelainen. 2. JÄSENISTÖ Yhdistyksen tarkoituksena on koota Joensuun kaupungin, kaupunkikonsernin ja seurakunnan, ortodoksisen seurakunnan, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton sekä Joensuussa toimivien, vastaavia palveluja tuottavien yksityisten työnantajien palveluksessa olevat liiton piiriin. Kertomusvuonna yhdistykseemme on liittynyt 148 uutta ja siirtynyt toisesta järjestöyksiköstä 20 jäsentä, yhteensä 168 jäsentä. Yhdistyksestämme on eronnut 92 jäsentä joista on siirtynyt toiseen järjestöyksikköön 9 jäsentä ja toiseen liittoon 28 jäsentä, eläkkeelle on siirtynyt 30 ja kuollut 21 henkilöä ja 13 erosi ilman syytä. Jäsenmäärämme oli 31.12.2013 yhteensä 2428 henkilöä, joista miehiä 660 ja naisia 1768. 1 Joensuun seudun JHL 310 ry
3. YHDISTYKSEN KOKOUKSET Yleisiä kokouksia pidettiin kaksi, sääntömääräinen kevätkokous 29.4.2013 (osallistujia 25) Työväentalon kokoushuoneessa ja syyskokous 28.11.2013 (osallistujia 57) Ravintola Elias, Kauppakatu 44, Joensuu. 4. YHDISTYKSEN HALLITUS Hallituksen kokoonpano oli puheenjohtaja + 15 varsinaista jäsentä ja 5 varajäsentä. Hallitus kokoontui kertomusvuonna 10 kertaa, joista 8 kokousta yhdistyksen toimitilassa, Torikatu 17, yksi kokous 24.5. Enon kanavarannan kokoustilassa, yksi kokous 13.12. Jynkän vedenottamon kokoustilassa, Jokirannantie 47, Lehmo. Hallituksen kokouksiin olivat oikeutettuja osallistumaan varsinaisten ja varajäsenten lisäksi toimihenkilöt, luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut ja jaostonvetäjät sekä johtoryhmien jäsenet, jotka eivät ole hallituksen jäseniä. OSALLISTUMINEN KOKOUKSIIN Nimi Osallistumiskerrat Timoskainen Helena, puheenjohtaja 10 Havukainen Sirpa, jäsen 9 Kisko Natalia, jäsen 6 Kärnä Seija, jäsen 3 Laakkonen Tapio, jäsen, varaplm 7 Lankinen Riitta, jäsen 9 Pennanen Raimo, jäsen, plm 9 Ranta Heidi, jäsen 0 Reijonmaa Kaija, jäsen, sihteeri 9 Ryynänen Markku, jäsen 6 Salmelainen Sami, jäsen, varapj 8 Savolainen Sirpa, jäsen, tiedotussihteeri 10 Turunen Leena, jäsen, plm 9 Vetola Juha, jäsen, taloudenhoitaja, ATK-vastaava 10 Väyrynen Eero, jäsen, vapaa-aikavastaava 6 Ylijoki Heli, jäsen 9 Muona Tiina, varajäsen, opintosihteeri 10 Ihalainen Oona, varajäsen 0 Pyykkö Heli, varajäsen 4 Sormunen Tuula, varajäsen 5 Kiiskinen Jukka, varajäsen 4 MUUT TOIMIHENKILÖT Gröhn Tuija, jäsenasiainhoitaja 2 Sorsa Toni, kokousvastaava, TS-valt., varaplm 9 Pyykkö Titta, lm 10 Väänänen Janne, lm 7 Pesonen Kari U., jaoston vetäjä 1 Räty Kaarina, jaoston edustaja 3 TOIMINNANTARKASTAJINA ovat toimineet Kari U. Pesonen ja Helena Manninen, varalla Juhani Muikku ja Anja Kärki. 2 Joensuun seudun JHL 310 ry
5. TYÖJAOSTO Hallituksen apuelimenä on toiminut järjestäytymiskokouksen perustama työjaosto, joka on kertomusvuonna kokoontunut neljä kertaa. OSALLISTUMINEN KOKOUKSIIN Nimi Osallistumiskerrat Timoskainen Helena, puheenjohtaja 4 Salmelainen Sami, jäsen, varapj 1 Pennanen Raimo, jäsen, pääluottamusmies 3 Reijonmaa Kaija, jäsen, sihteeri 3 Turunen Leena, jäsen, pääluottamusmies 4 Kutsuttuna Vetola Juha, taloudenhoitaja 3 6. JAOSTOT JA NIIDEN YHTEYSHENKILÖT Jaostot vuonna 2013 Edunvalvontajaosto Leena Turunen Eläkeläisjaosto Kari U. Pesonen Enon jaosto Tapio Laakkonen Kirjastoalan jaosto Ulla Heinikoski-Toroskainen Kotihoitojaosto Leena Salo Koulunkäynninohj. jaosto Titta Pyykkö Kunniajäsenjaosto Raimo Pennanen Opintojaosto Tiina Muona Pelastusalan jaosto Heikki Pirinen Perhepäivähoitajien jaosto Riitta Lankinen Päivähoitoalan jaosto Heli Ylijoki Ravintopalvelualan jaosto Ritva Pursiainen Siivousalan jaosto avoin Teknisen alan jaosto Raimo Pennanen Terveydenhoitoalan jaosto avoin Tiedotusjaosto Sirpa Savolainen Tietotekniikka-alan jaosto Juha Vetola Toimistoalan jaosto Kaija Reijonmaa Tuntipalkkaisten jaosto Raimo Pennanen Vapaa-aikajaosto Eero Väyrynen 3 Joensuun seudun JHL 310 ry
7. EDUNVALVONTA JA LUOTTAMUSMIEHET Laajan edunvalvontamme keskeisiä tavoitteita ovat jäsentemme ansiotason Laajan edunvalvontamme keskeisiä tavoitteita ovat jäsentemme ansiotason kehittäminen, palveluiden ja työpaikkojen turvaaminen sekä ammatillisen aseman säilyttäminen ja kehittyminen myös hallinnon ja palvelutuotannon muutostilanteissa. Tavoitteisiin pääsemiseksi käytiin eri työnantajatahojen kanssa neuvotteluja työaikaan, palkkaukseen ym. sopimusasioihin ja palvelussuhteen ehtoihin liittyvissä asioissa sekä osallistuttiin erilaisten työryhmien työskentelyyn. Paikallista edunvalvontaa edistettiin myös pitämällä yhteyttä poliittisiin päättäjiin ja tekemällä tiivistä yhteistyötä muiden ammattijärjestöjen pääluottamusmiesten kanssa. Vuoden 2013 aikana valmistauduttiin Outokummun siirtymiseen Joensuun kaupungin soteyhteistoiminta-alueen hoidettavaksi. Vuoden 2013 aikana jouduttiin Joensuun kaupungilla merkittäviin säästötoimiin. Kaupungin hallituksen asettama työryhmä asetti 10 miljoonan säästötavoitteen, josta 5 miljoonaa piti saada henkilöstömenoista. Työnantaja tarjosi lomarahasopimusta, johon järjestöt eivät lähteneet mukaan. Työnantaja käynnisti yt -neuvottelut ja lähes koko henkilöstö aiottiin lomauttaa 1-2 viikoksi. Neuvottelujen edetessä lomautus sovittiin yhdeksi viikoksi. Viikon lomautuksen vaihtoehdoksi TA tarjosi 6 päivän vapaaehtoista palkatonta vapaata siten, että kaikki 6 palkatonta päivää olisivat työpäiviä. JHL:n jäsenistä n. 90 % käytti palkatonta vapaamahdollisuutta. Edellä mainituista poissaoloista johtuen työntekijät joutuivat tiukoille selviytyäkseen työtehtävistään vajaalla miehityksellä. Lomautuksista ja palkattomista molemmista saatiin noin 2 miljoonan euron säästöt, rekrytointien tiukennuksista lähes kaksi miljoonaa ja muilla toimilla reilu puoli miljoonaa. Henkilöstömenojen säästöjä tuli yhteensä noin 4,5 miljoonaa. Joensuun kaupunki työnantajana lähestyi 80 tuntipalkkaista haluten heidän siirtyvän Teknisen Sopimuksen piiriin eli kuukausipalkalle. Tavoitteena oli saada 1-2 henkilön säästö palkanlaskennan menoista. Totuus lienee TP-sopimuksen alasajo. Pääluottamusmies kävi lähes jokaisessa työyhteisössä asian johdosta. Työnantajan ns tarjouksen hyväksyi 17 henkilöä. Joitakin TA siirsi TS:een, kun heidän työtehtäviin tehtiin oleellinen muutos. Järjestönä emme osallistuneet työehtosopimuksen heikennysneuvotteluun. Samalla työnantaja käynnisti neuvottelut työolosuhdelisien karsimisesta todeten, että osa niistä kuuluu perustehtäviin. Sekä vaatien rakennemuutoksen tuomiin säästötarpeisiin. Neuvottelut jatkuivat yli vuoden vaihteen. Myös Pohjois-Karjalan tietotekniikkakeskus Oy:ssä käytiin yt -neuvottelut. Yt -neuvottelujen tuloksena seitsemän henkilöä irtisanottiin ja muu henkilöstö lomautettuun joko kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Osallistuimme aktiivisesti yhteistyötoimikuntien ja johtoryhmien työskentelyyn, valtuuston ja hallintokuntien talousseminaareihin ja muihin henkilöstöä koskeviin neuvotteluihin. Pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut osallistuivat Varpu-ohjelman mukaisiin asiakaspalavereihin. Yhteistyötä eri järjestöjen välillä pidettiin yllä mm. pääluottamusmiesten yhteisillä palavereilla. Joensuun kaupungilla toteutettiin sosiaalialan työnvaativuuden tarkistus ja samalla tarkennettiin KVTES:n työnvaativuuden arvioinnin toimintamallia ja arviointikriteeristöä. Pohjois- 4 Joensuun seudun JHL 310 ry
Karjalan pelastuslaitoksella miehistölle tehtiin henkilökohtaisen palkan määrittämiseen uusi kriteeristö, jonka mukaiset palkanosat otettiin käyttöön vuonna 2013. Edunvalvonnan osaamista parannettiin järjestämällä yhdistyksen omia koulutuspäiviä ja osallistumalla JHL:n, SAK:n ja TSL:n alueelliseen ja valtakunnalliseen koulutukseen. Järjestettiin myös luottamusmiespalavereja sekä työpaikka- ja ammattialakohtaisia tapaamisia. Valtakunnalliseen ja alueelliseen edunvalvonnan kehittämistyöhön osallistuttiin JHL:n hallituksen, edustajiston ja Itä-Suomen alueryhmän, ammattialaverkostojen sekä SAK:n aluetoimikunnan ja paikallisjärjestön edustusten kautta. edustusten kautta. LUOTTAMUSMIEHET VUONNA 2013 JOENSUUN KAUPUNKI Pääluottamusmiehet Varsinainen KVTES Leena Turunen TTES, TS ja PPH Raimo Pennanen Hallinto- ja toimistoala Kaija Reijonmaa Liiketoimintayksikkö Ravintopalvelut Helena Timoskainen Laitoshuoltajat Minna Mikkonen Kiinteistöpalvelukeskus Pentti Pakarinen Teknisten sopimus Heimo Hassinen Varhaiskasvatus ja koulutuspalvelukeskus Koulutus Titta Pyykkö Päivähoito ja lastenkodit Heli Ylijoki Perhepäivähoitajat Riitta Lankinen Karelia ammattikorkeakoulu Tuula Sormunen Vara Toni Sorsa Tapio Laakkonen Tuija Gröhn Toni Sorsa avoin Petri Toikka Timo Karvinen Heidi Ranta Päivi Pehkonen Vieno Karvinen Marja Juka 5 Joensuun seudun JHL 310 ry
Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi Kulttuuri ja kirjasto Sirpa Havukainen Liikuntatoimi Sami Salmelainen Sosiaali- ja terveysvirasto Hoitohenkilöstö Heli Pyykkö Kotipalvelu Leena Salo Tekninen virasto Korjaamo/varasto Heikki Immonen Katurakentaminen Mika Käpyaho Hoito- ja kunnossapito Jukka Kiiskinen 30.4. asti Puistoyksikkö Pirjo Auvinen Tonttipalvelut Heikki Ratinen Joensuun Vesi Käyttö ja ylläpito Pekka Jelkänen Puhdistamo Ari Kinnunen Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Jari Kukkonen, Lieksa 30.4. asti Eno Tapio Laakkonen Kiihtelysvaara Seija Kärnä Anja Väisänen Kirsi Mustonen Anja Kärki Jarno Kärnä Matti Mononen Antti Soininen Tomi Sairanen 1.5. alk. varsinainen Petteri Uusoksa Ari Jormanainen Pekka Karjalainen Marko Heikkinen Heikki Pirinen, Kitee 1.5. alk. varsinainen avoin Pyhäselkä Seppo Puustinen Jarmo Kitunen MUUT TYÖNANTAJAT Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Sirpa Savolainen Itä-Suomen liikuntaopisto oy Kari Salo Tiina Ojala Heidi Parviainen 6 Joensuun seudun JHL 310 ry
Opiskelija-asunnot Joensuun Elli Kari Palviainen Karjalan tekstiilipalvelu oy Lauri Niemelä Minna Häyrynen Katri Kovero Pohjois-Karjalan tietotekniikkakeskus oy Juha Vetola Puhas oy Janne Väänänen Joensuun ev.lut. seurakunta Avoin TYÖSUOJELUVALTUUTETUT Liiketoimintayksikkö Toni Sorsa Tapio Laakkonen Tekninen toimi ja liikuntatoimi Heikki Immonen Pohjois-Karjalan tietotekniikkakeskus oy Juha Vetola Pauli Impivaara Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiina Ojala varalla 8. OPINTO- JA KOULUTUSTOIMINTA Yhteensä 203 kertaa yhdistyksemme jäsenet osallistuivat vuonna 2013 erilaisiin koulutustilaisuuksiin seuraavasti: Kurssin nimi Aika Osallistujien lkm Henkilökohtaisten avustajien kurssi verkkokurssina 25.2.2013 1 Kirjasto- ja tietopalvelualan ammatillinen seminaari 26. -27.9.2013 4 Koulunkäynninavustajien ja -ohjaajien ammatillinen seminaari 23.5.2013 34 Kunnan ja PTY:n tunti-tes 20. -22.3.2013 1 Kuvankäsittelyn peruskurssi 25. -27.9.2013 1 Luottamusmies 1 21. -22.2.2013 1 Luottamusmiestiedon ajankohtaispäivät 19. -20.9.2013 7 Luottamusmiestiedon ajankohtaispäivät, kunta 7. -8.2.2013 7 Monikulttuurisuus työpaikalla 16. -18.9.2013 2 Nuorisokurssi 25. -26.5.2013 3 7 Joensuun seudun JHL 310 ry
Puhdistus- ja ravitsemuspalvelualan opintopäivä 6.8.2013 4 Puhdistus- ja ravitsemuspalvelualan ammatillinen opintopäivä 23.1.2013 1 Sosiaali- ja terveysalan ammatilliset kehittämispäivät 24. -25.10.2013 3 Toimisto-, hallinto- ja it-alan seminaaripäivät 26. -27.9.2013 1 Työhyvinvointikorttikoulutus 31.1. -1.2.2013 1 Työsuojelun ajankohtaispäivät 21. -22.3.2013 5 Varhaiskasvatuksen ammatillinen opintopäivä 16.11.2013 22 Yhdistys- ja kansalaistoiminta 26. -28.8.2013 3 Yksityisen sektorin edunvalvontapäivät 18. -20.9.2013 2 Toimintasuunnitelma 2014 suunnittelu/ aktiivien matka JHL-opisto/Helsinki ja Tallinnan risteily 25. -26.10.2013 26 Yhdistyksemme kiittää jäseniä koulutukseen osallistumisesta/tiedon kartuttamisesta. 9. TAPAHTUMAT JÄSENISTÖLLE JA MUUT TILAISUUDET Kylpylämatka Siilinjärven Fontanellaan 16.2., 50 osallistujaa. Ikea/teatterimatka Kuopioon 23. -24.3., 38 osallistujaa. Jäsenistölle ilmaiset uinti/kuntosaliviikot 4. -10.3. ja 7. -13.10. Vesikossa ja Rantakylän uimahallissa. Kävijöitä yhteensä 381 uintia ja 30 kuntosalia. Itä-Suomen aluetoimiston järjestämä seikkailupäivä Nurmeksen Bomballa 18.5., 18 osallistujaa. Kesämatka Tallinnaan 14. -16.6., 42 osallistujaa. Onkikisat Utran saaressa 14.5., 31 osallistujaa. Puolukkaretki Ilomantsiin 14.9., 19 osallistujaa. Pikkujoulu Kerubin stand-up ilta 15.11., 96 osallistujaa. Ohjelmallinen perhepikkujoulu Pataluodon yläkoulu, Joensuu 4.12., 38 osallistujaa. Yhdistys on tukenut jäseniään 15 /jäsen liikuntapaikkojen kerta-, kuukausi-, vuosi- tai sarjalipuista, tuki maksettu 40:lle. Yhdistys on tukenut jäseniään 15 /jäsen kulttuuritapahtumiin, teatteri, konsertti tai museo, tuki on maksettu 55:lle. 8 Joensuun seudun JHL 310 ry
Yhdistyksen mökkiä Kelokoloa on käytetty kesäkaudella torstaisin jaostojen ym. yhdistyksen kokouksiin. Jäsenistöllä on ollut mahdollisuus varata 2 vrk kerrallaan omaan virkistyskäyttöön su-ti vuoroilla 25 :n maksusta ja pe-su vuorolla 40 :n maksusta, em. käyttökertoja on ollut 51. Juhannusajan 20. -23.6. vuokra oli 150. Kelokolon isäntinä ovat toimineet Tapio Laakkonen ja Raimo Hassinen. Yleisten kokousten yhteydessä on osallistujille jaettu 82 elokuvalippua. Työväenlehtitukea yhdistys on myöntänyt 7 /jäsen. Tukea on maksettu 664 jäsenen lehtitilauksesta. Jäsenten 50- ja 60-vuotismerkkipäiviä on muistettu lähettämällä Antti J. Kososen rahaston sähkösanoma 149 merkkipäiväänsä viettäneelle. 10. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Tiedotusjaoston vetäjä Sirpa Savolainen, jäsenet Helena Timoskainen, Kaija Reijonmaa, Leena Turunen, Raimo Pennanen. Jäsenlehti Seutunen ilmestyi kaksi kertaa, minkä vuoksi kokoonnuttiin 4 kertaa. Jäsenlehti julkaistiin myös yhdistyksen www -sivuilla. Seutusen lisäksi toiminnasta tiedotettiin paikallisten lehtien järjestöpalstoilla, Motiivi -lehdessä, työpaikkojen ilmoitustauluilla ja yhdistyksen nettisivuilla, www.jhl310.fi. 11. EDUSTUKSET Joensuun kaupunginvaltuutettuina toimivat yhdistyksemme jäsenet Eero Hirvonen, Sirpa Hyökki ja Eira Väänänen. JHL:n hallituksen jäsenenä Leena Turunen. JHL:n edustajiston jäsenenä Tapio Laakkonen. JHL:n Itä-Suomen alueryhmän varsinaisena jäsenenä Raimo Pennanen, varalla Sami Salmelainen. SAK:n P-K:n aluetoimikunnan varapuheenjohtajana Leena Turunen. SAK:n Joensuun ammatillisen paikallisjärjestön kokousedustajina Helena Timoskainen, Kaija Reijonmaa, Juha Vetola, Leena Turunen, Raimo Pennanen, Riitta Lankinen, Eero Väyrynen ja Aimo Ylijoki. SAK:n Joensuun ammatillisen paikallisjärjestö ry:n hallituksen varsinaisina jäseninä Helena Timoskainen ja Leena Turunen. TSL:n vuosikokousedustajina toimivat Tiina Muona, Leena Turunen, Kaija Reijonmaa ja Sirpa Savolainen. 9 Joensuun seudun JHL 310 ry
Teknisen keskuksen johtoryhmän varsinaisena jäsenenä Leena Turunen ja varajäsenenä Raimo Pennanen. Vapaa-aikatoimen johtoryhmän varajäsenenä Leena Turunen. Sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmän varsinaisena jäsenenä Leena Turunen. Kaupungin YTT:n varsinaisina jäseninä Leena Turunen ja Raimo Pennanen, varalla Toni Sorsa ja Tapio Laakkonen. Liiketoimintayksikön YTT:n varsinaisina jäseninä Helena Timoskainen, Tapio Laakkonen ja Leena Turunen, varalla Minna Mikkonen, Raimo Pennanen ja Heimo Hassinen sekä varsinaisena jäsenenä työsuojeluvaltuutettu Toni Sorsa. Kulttuuri-, liikunta ja nuorisotoimen YTT:n varsinaisina jäseninä Merja Wasenius, Kaija Laitinen ja Sami Salmelainen, varajäsen Sirpa Havukainen, työsuojeluvaltuutettu Heikki Immosella on läsnäolo-oikeus. Varkon YTT:n varsinaisina edustajina Jukka Salo ja Heli Ylijoki ja varalla Markku Rinne. Sosiaali- ja terveystoimen YTT:n varsinaisina jäseninä Anja Kärki ja Seija Kärnä, varalla Helena Lappalainen ja Leena Turunen. Tevi:n YTT:n varsinaisina jäseninä Heikki Immonen, Raimo Pennanen ja Markku Ryynänen, varalla Jukka Kiiskinen, Leena Turunen ja Pirjo Auvinen. Karelia ammattikorkeakoulun YTT:n jäsenenä Tuula Sormunen. P-K:n Pelastuslaitoksen YTT:ssä varsinaisena edustajana Heikki Pirinen. P-K:n maakuntaliiton YTT:ssä oli alkuvuoden varsinaisina Tiina Ojala ja Sirpa Savolainen ja varalla Lahja Ryynänen. 11.9.2013 lähtien Sirpa Savolainen ja varalla Lahja Ryynänen. P-K:n Tietotekniikkakeskuksen YTT:n varajäsenenä Kaija Airaksinen. Työsuojeluvaltuutettu Juha Vetolalla on osallistumisoikeus ytt:n kokouksiin. JHL:n toimistoalan valtakunnallisessa verkostossa varsinaisena jäsenenä Leena Turunen ja varalla Sirkka-Liisa Sallinen. JHL:n terveydenhoitoalan valtakunnallisessa verkostossa varajäsenenä Anja Kärki. JHL:n kirjasto- ja tietopalvelualan ammatillisessa verkostossa varsinaisena jäsenenä Sirpa Havukainen ja varajäsenenä Tuula Sormunen. Henkilöstökassan johtokunnan jäsenenä Juha Vetola. Kiinteistö Oy Joensuun Kauppakatu 32:n yhtiökokousedustajana Juha Vetola. Kiinteistö Oy Joensuun Torisuvanto Torikatu 17:n hallituksen jäsenenä Juha Vetola. 10 Joensuun seudun JHL 310 ry
Seutuvaltuustossa JHL:n edustajana Raimo Pennanen. Vajaatyökykyisten uudelleensijoittamistyöryhmän varajäsenenä Leena Turunen. Kontiolahti-Joensuu sekä Outokumpu-Joensuu yhteistoiminta-alueen ohjaus- ja henkilöstötyöryhmässä varsinaisena jäsenenä Leena Turunen. 12. LOPPUKATSAUS Kertomusvuonna yhdistyksen talous on ollut vakaa ja toteutunut talousarvion mukaisesti. Yhdistyksen toiminta on ollut aktiivista ja hallituksen kokouksiin on osallistuttu kiitettävästi samoin kuin tarjolla olleisiin koulutuksiin. Toiminnan jatkuva kehittäminen jäseniä kiinnostavaksi ja uusia jäseniä houkuttavaksi asettaa suuria haasteita yhdistyksen hallitukselle toimijoineen ja jaostoineen myös tulevina vuosina. JOENSUUN SEUDUN JHL RY HALLITUS 11 Joensuun seudun JHL 310 ry