Veneteollisuus Vesa Kojola 3.5.2007
DM 28470 11-2006 Copyright Tekes Mitä teknologiaohjelmat ovat? Tekesin teknologiaohjelmat ovat rahoitus- ja asiantuntijapalveluiden kokonaisuuksia, jotka on suunnattu Suomen elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin kohteisiin joissa Tekes rahoittaa määritellyille aihealueille kohdistuvia tutkimus- ja kehitysprojekteja ja tarjoaa ohjelman tavoitteita tukevia ohjelmapalveluita jotka kestävät kukin noin 3-5 vuotta joiden kautta kanavoituu noin puolet Tekesin myöntämästä rahoituksesta
DM 28470 11-2006 Copyright Tekes Mistä teknologiaohjelmat tulevat? Ideat uusista teknologiaohjelmista perustuvat Tekesin asiakkaiden aloitteisiin ja Tekesin strategian sisältölinjauksiin. Sisältölinjaukset on tehty vuorovaikutuksessa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kanssa. Tekes valmistelee teknologiaohjelmia avoimissa valmisteluseminaareissa ja yhteistyössä elinkeinoelämän järjestöjen ja liittojen, yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten sekä julkishallinnon toimijoiden kanssa. Ohjelmien käynnistämisestä päättää Tekesin hallitus.
Teknologiaohjelmat ovat Tekesin valintoja tutkimus- ja kehitysrahoituksen vaikuttavimmiksi kohteiksi DM 28470 11-2006 Copyright Tekes Vuonna 2006 Tekesin myöntämästä rahoituksesta kanavoitui 41 prosenttia teknologiaohjelmien kautta. Osuutta kasvatetaan lähivuosina. 41 % 59 % Loppuosuus Tekesin rahoituksesta myönnetään projekteille, jotka eivät kuulu teknologiaohjelmiin. Näiden projektien aihealueita ei pääsääntöisesti ole rajattu.
Teknologiaohjelmien tunnuslukuja Vuoden 2006 lopussa ohjelmia oli käynnissä 23 Yritykset osallistuvat noin 2500:aan ja tutkimusyksiköt noin 1500:aan teknologiaohjelman projektiin vuosittain Vuonna 2006 Tekesin, yritysten ja tutkimuslaitosten yhteenlaskettu panostus ohjelmiin eli ohjelmien kokonaislaajuus oli 380 miljoonaa euroa Tekes rahoittaa ohjelman koordinoinnin ja noin puolet ohjelman projektien kustannuksista Toisen puolikkaan ohjelman projektien kustannuksista maksavat niihin osallistuvat yritykset ja tutkimuslaitokset
Miten teknologiaohjelmat hyödyttävät yhteiskuntaa? Teknologiaohjelmat ovat olleet Tekesin tärkeimpiä työkaluja jo yli 20 vuotta, koska ne tutkitusti vahvistavat kansallista osaamispohjaa edistävät elinkeinoelämän uudistumista ja kilpailukykyä edistävät tutkimustoimintaa lisäävät yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja julkisen sektorin välistä yhteistyötä
Mitä teknologiaohjelmat tarjoavat yrityksille ja tutkimusorganisaatioille? Ohjelmaan osallistujat saavat suuremman hyödyn kuin vain yksittäisen projektin rahoituksen. Teknologiaohjelmat tarjoavat: rahoitusta ohjelman tavoitteiden mukaisille tutkimus- ja kehitysprojekteille ohjelmapalveluita, joilla edistetään ohjelmaan osallistujien verkottumista kansainvälistymistä liiketoimintaosaamisen kehittymistä tutkimustulosten siirtoa pk-yrityksiin yhteisön, jossa myös kilpailijat voivat kohdata toisensa kumppaneina mahdollisuuksia saada julkisuutta ohjelmassa toteutettujen projektien tuloksille DM 28470 11-2006 Copyright Tekes
DM 28470 11-2006 Copyright Tekes Tekesin strategian sisältölinjaukset teknologiaohjelmien perustana Sovellusten painopisteet Uudistuvat tuotteet ja liiketoimintamallit Ympäristö ja energia Terveys ja hyvinvointi Palvelut Turvallisuus Työ ja vapaa-aika Teknologioiden painopisteet Tieto- ja viestintäteknologia Bioteknologia Materiaaliteknologia Nanoteknologia Liiketoimintaosaamisen ja liiketoiminnan kehittämisen
Teknologiaohjelman valmisteluun kuuluvat toimenpiteet sidosryhmätapaamiset ja työpajat keskustelut Tekesin sisällä rajanvetojen ja synergiaetujen määrittely muiden teknologiaohjelmien kanssa synergiaetujen määrittely muiden kansallisten ja kansainvälisten ohjelmien kanssa tehtyjen ja tekeillä olevien alan teknologiaa koskevien selvitysten läpikäynti kansainväliset selvitykset ohjelman tavoitteiden saavuttamista tukevien uusien ohjelmatoimintojen ja lisäarvopalveluiden rakentaminen edellisten perusteella tehtävä tarkempi kuvaus ohjelmasta. Modifioitu materiaaliyhdistelmät teknologiaohjelman valmistelun tekstistä
Vuoden 2006 lopussa valmisteilla olleet teknologiaohjelmat Biomassatuotteiden markkinat ja liiketoiminta -BioRefine Digitaalinen tuoteprosessi Ekotehokas yhdyskunta Lääketeollisuuden kilpailukyvyn parantaminen Polttokennot Tuotantokonseptit Turvallisussalan teknologiaohjelma Jokapaikan tietokone Ubicom Uudet materiaalit Veneteollisuus Vesa Kojola lyhyt versio kuvat: Muova
Veneteollisuuden teknologiaohjelma 2007-2010 - Ulkopuolelta tulevat paineet - Vesa Kojola lyhyt versio
Jälkiteollisen yhteiskunnan haasteet Agraarikulttuuri Käsityö ja kauppa Teollistunut yhteiskunta Jälkiteollinen yhteiskunta -10000-1000 -100-10 Kotimarkkinat katoavat Luova yhteiskunta? Informaatioyhteiskunta? Palveluyhteiskunta? Taantuva talous? Innovaatioyhteiskunta? Käänteinen kehitys? Sijoitusyhteiskunta?
Mikä on innovaatio? Innovaatio tarkoittaa kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettyä tietoa ja osaamista. Teknologisen innovaation tunnuspiirteet: uusi tai parannettu tuote, tuotantomenetelmä, jonka teknologiset ominaisuudet eroavat selvästi aikaisemmasta Liiketoiminnallinen innovaatio? Palveluliiketoiminnallinen innovaatio?
Innovaatiotoiminnan ja markkinavoimien vaikutukset yrityksiin Siirtyy kasvavien markkinoiden lähelle ja alhaisen kustannustason maihin Alhainen jalostusarvo ja heikko tuottavuus Karsiutuu kannattamattomana pois Yritys Korkea jalostusarvo ja tuottavuus Innovaatiotoiminnan tuloksena syntyy uutta tuottavampaa työtä. Heikosti tuottava työ siirtyy tai karsiutuu pois kansainvälisen kilpailun vaikutuksesta.
Millä pärjäämme tulevaisuudessa? Hinta Laatu Yhteistyö Tuotantoteknologia ja tuotekehitys Ostot Palvelutaso Brandi Muotoilu Markkinointi Nälkäiset myyntimiehet Lainaus: Jouko Huju, Finnboat 2006 Vesa Kojola lyhyt versio
Venealan yrityksen kehittämispaineet Kilpailu kiristyy Teknologiat kehittyvät Materiaalit kehittyvät Toimintatavat kehittyvät Kotimarkkinat häviävät Markkinat kasvavat Aktiivisuuden herättäminen, Tiedottaminen, Kehityksen tukeminen Johdon valinta Erottuminen Muotoilu Aistiergonomia Innovatiivisyys Brandin rakentaminen Teknologiavalinnat Tuottavuuden nosto Palvelut osaksi tuotetta Uudet markkina-alueet Vesa Kojola lyhyt versio
Tavoitteena on Fokus, visio ja strategia 2010? Innovatiiviset toimialaa uudistavat kilpailukykyiset tuote-, tuotantoja liiketoimintakonseptit Tuottavuutta parantava tietotekniikan ja automaation hyödyntäminen Toimintaa tukevien palvelujen ja liiketoimintojen kehittäminen Globaalit markkinaselvitykset ja trendianalyysit Aistiergonomia ml. muotoilu Poikkiteknologiset oivallukset Yhteistyö, erikoistuminen ja parhaan osaamisen käyttöön otto mutta mitä? Vesa Kojola lyhyt versio kuvat: Muova
ProBoat Veneteollisuus ProBoat alueohjelma pilottina
REGIONPROGRAM (EAKR) 1998 Konkurrenskraft med laserbeläggning 1999 ProBoat 2003 2000 Kompetenscentrumsprogram för kemi 2001 Förstärkning av den traditionella industrin med datateknik 2001 Start av samarbetsprojektet TEKNO 2003 2002 Huvudprojektet TEKNO 2003 2002 Ny automationsteknologi i processindustrin 2003 Trådlös dataöverföring inom energiindustrin 2003 Regionalt projekt för ren energi och miljö 2003 Företagsverksamhet ur forskning inom vindkraftverkssektorn 2005 Bodyscan inom kläd- och båtindustri
ProBoat 2003 CENTRALA AKTÖRER Båtföretagen i regionen Handelskammaren Viexpo, Concordia Yrkesskolan i Jakobstad Mellersta Österbottens yrkeshögskola Teknologiservicecentret KETEK Mellersta Österbottens vuxenutbildningscenter Konsultbyråer i regionen Finnboat VTT, TEAK, Sicomp, Trätek m.fl. Tekes, TE
ProBoat 2003 VISIO 2003 Liikevaihto kaksinkertainen: n. 500 M (valtakunnallinen tavoite) Käsityön määrä vähentynyt ratkaisevasti Ala kiinnostaa nuoria Veneklusterin tuotantoyhteistyö on joustavaa ja kannattavaa myös matalasuhdanteessa Pohjanmaan veneklusteri on kilpailukykyinen ja kansainvälisesti tunnettu
ProBoat 2003 STRATEGIA Tuottavuuden parantaminen teknologian keinoin Tuottavuuden parantaminen verkostomaisia toimintatapoja kehittämällä Ydinosaamiseen keskittyminen Koulutuksen kehittäminen
ProBoat teknologiafokus laminointimenetelmät, injektio, prepreg malli- ja muottitekniikka 3D-suunnittelutekniikka CNC- avusteinen mallin- ja muotinvalmistustekniikka robottitekniikka, pintakäsittelyssä, laminoinnissa ja leikkauksessa tuotekehitysprosessit valmistusprosessit muotoilu materiaalitekniikka, materiaalitekniset tutkimukset
STRATEGIAN TOTEUTTAMINEN Kehittämisprojektit 60 kpl /n.8,5 M Internetportaali, Aluekeskusyhteistyö Pietarsaari - Kokkola Ostrobothnian boatbuilder julkaisu Ketek-Marine teknologiapalvelut Venealan insinöörikoulutus
Veneyritysten liikevaihdon kehitys ProBoat 2003 -projektin aikana 1999-2003 Vuosi Yhteensä M Vienti M 1999 238 (92) 111 2000 273 125 2001 327 174 2002 375 203 2003 430 (n. 250) 224 (Pohjanmaa punaisella)
ProBoat tutkimukset Vaasan yliopisto, Venealan kärkiyritysten tuottavuusanalyysi (1999) House Chydenia, Veneteollisuuden kilpailukyky (2000) VTT, Tuotteet ja tuotanto, Utreding över båtindustrins behov av forskingstjänster i Österbotten (2002) VTT, Tuotteet ja tuotanto, Venealan Teknologioiden road-map (2003) Jyväskylän yliopisto, Chydenius Instituutti, Perusselvitys Pohjanmaan veneteollisuuusklusterista (2003) Vaasan yliopisto, ProBoat 2003-ohjelman väliraportti (2002)
Miten turvata toimialan tulevaisuus jatkossa?
Veneteollisuus-ohjelman selvitykset 2007: 1. Finnboat 2. Finpro 3. Nummelin & Ljungeld 4. Kauppakamari 5. Tekes
1. Finnboatin toimialaselvitys 2/1 7/5 11/1 4/2 3/1 22/9 10/4 jäseniä/valmistajia Vesa Kojola lyhyt versio
Finnboatin selvityksen aikataulu ja resurssit Valmistelu käynnistyi 1.11.2006 ja päättyy 1.6.2007 Selvitystä johtaa Finnboat ry (vastuullisena vetäjänä toiminnanjohtaja Jouko Huju) tukenaan ohjausryhmä, johon kuuluvat osarahoittajien KOSEK:n ja Concordian edustajat sekä Finnboatin hallituksen kolme edustajaa. Hankkeen markkinaselvityksen ja muotoiluosion toteuttajina ovat Strama Oy (Ph.D Petri Parviainen, DI Jaakko Aspara, teollinen muotoilija Vesa Liuhanen). Perusselvityksen teknisen osion toteuttaa VTT (Markku Hentinen, Perttu Jolma, Karl-Johan Furustam
Finnboatin selvitystyön sisältö Kasvavien markkina-alueiden strategisen liiketoimintaosaamisen haasteet ja puutteet Tarkastellaan best practice vertailulla kansainvälistä alan osaamista Määritetään alan visio ja prosessikuvaus siitä, miten asiat voivat muuttua Selvitetään teollisen muotoilun ja muotokielen yhteyksiä liiketoiminnan tulevaisuuteen Selvitetään muotoilun reunaehtoja tekniikan ja tuotannon kehittämiselle Selvitetään yritysten näkemyksiä alan kehittymismahdollisuuksista ja sitoutuminen toimialan yhteiseen teknologiaohjelmaan Selvitetään toimialan yritysten näkemykset niistä lisäarvopalveluista, joita teknologiaohjelman pitäisi tuoda alan yritysten ja tutkimuslaitosten käyttöön. Selvitetään mahdollisuudet julkisten toimijoiden yhteistyön tekemiselle
2. Finpron-ohjelmavalmistelun kvselvitykset 1. Kv-selvitys (kasvavat markkinat, Kiina, Kauko-Itä, Venäjä) 2. USA benchmarkingtutkimus (markkinajohtaja ja uudet teknologiat) Kari Pokkinen Jarmo Karesto Esa rantanen Matti Niemelä Timo Klemetti Leonard La Vardera
3. Nummelin & Ljungeld -selvitystyö Kolme työpajatilaisuutta (yksi ruotsinkielinen) Tukee Finnboatin selvitystä Konsulttina Heikki Nummelin (Turku) ja Jarl Ljungeld (Kokkola) Tavoitteet: 1. Aktivointi kehittämistyöhön 2. Kehittämistarpeiden tunnistaminen 3. Kentän ajatusten kirjaaminen 4. Työpajaluonne, vuorovaikutteisuus
Venetoimialan veturit ja alihankkijat 5 50 500 Meriklusteri Veneklusteri Vesa Kojola lyhyt versio
Kohderyhmä Venealan yritykset Alihankkijat Komponenttitoimittajat Suunnittelutoimistot Muotoilutoimistot Alan tukipalvelut Tutkimus
4. Venealan yritysten suhdannenäkymät Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla 2006 Kauppakamarin ennakointiselvitys
4. Venealan yritysten suhdannenäkymät Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla 2006 Kauppakamarin ennakointiselvitys
5. Tekesin veneteollisuus-ohjelman valmistelutiimi 1. Lauri Ala-Opas - vastuullinen johtaja 2. Vesa Kojola - valmisteluvastaava, Pohjanmaan yhteydet 3. Esa Lindqvist - MERIKE, Varsinais-Suomen yhteydet 4. Harri Kivelä - Itä-Suomen yhteydet 5. Raimo Pulkkinen - Kv. Selvitykset 6. Sanna Karvonen - tiedotus ja yhteydet Finnboatin viestintään 7. Johanna Kujala - valmistelutiimin sihteeri
Tekes overseas offices Linking Finland s industrial clusters via Tekes technology programmes with global knowledge hubs and growth regions Offices in USA and Japan creating and strengthening contacts and co-operation with leading R&D centres and organisations Offices in China building up contacts with key R&D centres, organisations and growth regions Brussels office interfacing with EU R&D&I programmes and policies Permanent staff of 12 technology experts Helsinki Beijing San Jose Washington, D.C. Brussels Shanghai Tokyo Docs 32102
http://www.tekes.fi/ohjelmat
Ohjelmavalmistelun eteneminen ja aikataulu 30.10.2006 Ohjelmavalmistelupäätös DM 227918 2.11.2006 Esiselvityspäätös 2257/31/06 10.1.2007 Venetiimin järjestäytyminen 18.1.2007 Internetsivut 16.2.2007 Valmistelun välikatsaus messukeskuksessa 28.2.2007 Ostopalvelurahoitusesitys selvityksistä 1.6.2007 Veneseminaarit 1.6.2007 Ohjelma- ja sektorisuunnitelma 1.6.2007- Ohjelmasuunnitelman esittely Tekesillä 1.6.2007- Ohjelmakoordinaattorin hakuprosessin käynnistäminen 20.6.2007 Päätös ohjelman käynnistämisestä tai muusta jatkosta