YMP658/1103/2012 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 232) Kunnantalon korttelin muuttaminen monipuoliseksi julkisten- ja kaupallisten palveluiden sekä asumisen kortteliksi Päivityshistoria 19.11.2013 YMP 13.2.2017 YMP 1
Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoitustyön alkaessa osana kaavatyön ohjelmointia. Siinä esitetään suunnitelma osallistumisen ja muun vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista. OAS:n laatiminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL 63 ). OAS tehdään ennen muuta osallisia varten. Osallisia ovat mm. asukkaat, kiinteistöjen omistajat, yhteisöt sekä kunnan ja valtion viranomaisia tai muut joiden asumiseen, työtekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (MRL 62 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tulisi antaa osallisille perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista niin, että osalliset voivat arvioida omalta kannaltaan hankkeen merkitystä sekä tarvetta osallistua kaavan valmisteluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarvittaessa tarkentaa kaavoitushankkeen aikana aina ehdotusvaiheeseen asti. Suunnitelman tarkistuksesta tiedotetaan osallisille esim. kuulutuksella. Jos OAS ei osallisen mielestä ole asianmukainen, hän voi esittää kaavoittajalle ja viime kädessä Pirkanmaan ELY-keskukselle neuvottelua sen riittävyydestä (MRL 64.3 ). Esitys on tehtävä ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville. Suunnittelualue Suunnittelualue sijoittuu Pirkkalan keskustaan ja se käsittää kunnantalon korttelin, osan Pyhäojan puistoa sekä rajoittuvat katualueet, rajautuen pohjoisessa Suupantiehen idässä Koulutiehen, lännessä kahteen asuinkerrostalotonttiin (704/2-3) ja etelässä koulukeskuksen tonttiin (709/1). Kunnantalon miljöö koostuu puistomaisen pihan, kunnanviraston ja virkailijoiden talon muodostamasta kokonaisuudesta. Kunnantalo on rakennettu vuonna 1964 ja sen laajennusosa valtuustosaleineen on valmistunut 1977. Virkailijoiden talo on valmistunut 1956 virkailijoiden asuintaloksi. Vanhimman osan saneeraus on valmistunut vuonna 2012. Vuonna 2011 ilmenneiden sisäilmaongelmien johdosta terveysviranomaiset asettivat laajennussiiven pohjakerroksessa olevat toimistotilat käyttökieltoon, ja tiloissa sijainneet työntekijät on siirretty kunnantalon paikoitusalueelle sijoitettuihin parakkeihin. Kunnantalon heikentynyt kunto ja jo hieman vanhentuneen päärakennuksen remontoimisen kalleus sekä remonteilla saavutettava elinkaaren lyhyys ovat johtaneet arvioimaan uudelleen kunnantalon korttelin kehitysmahdollisuuksia. Suunnittelualue,Ktj-selaintietopalvelu, Maanmittauslaitos 2013 Vireilletulo Alueen kaavoitus on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä KH 22.10.2012 296. Alustavat tavoitteet Tavoitteet hankkeen alussa 2012 Keskustan maankäytön tehostaminen sekä asumisen ja palveluiden kehittäminen kuntakeskuksessa puoltavat ajatusta uudenlaisesta konseptista kunnantalon korttelin osalle. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa kunnantalon korttelin muuttaminen monipuoliseksi hallinnon, julkisten- ja kaupallisten palveluiden sekä asumisen kortteliksi. Kortteli kytkee toisiinsa koulun ja urheilutalon korttelin Suupantoriin ja edelleen Naistenmatkantien pohjoispuolelle Naistenmatkanlahteen. Tämän akselin jäntevöittäminen ja muuttaminen kuntalaisia palvelevaksi keskustakortteliksi on suunnittelun keskeinen tavoite. Täydennysrakentamisen sovittaminen ympäröivään rakentamiseen, keskustan autopaikoituksen keskittäminen sekä liikenteelliset ratkaisut ovat osaltaan tutkittavia asioita asemakaavamuutoksen laadinnassa. Kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtuurin osalta tavoitteena on mahdollistaa laadukasta ja omaleimaista keskustarakentamista. Erityistavoitteena on mahdollistaa veistoksellinen keskustan maamerkki kunnan hallinnolliseen keskukseen. Muita tavoitteita ovat mm. keskustan elämän virittäminen ympärivuorokautiseksi, monikäyttöisyys liike- ja toimistotilojen sekä paikoituksen osalta, viihtyisä ja urbaani asuminen, kävelykeskustan kehittäminen sekä joukkoliikenteeseen tukeutu- Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3
va ja esteetön kaupunki. Määrällisiksi tavoitteiksi on alustavasti kaavailtiin korttelin mahdollistavan kunnan omia tiloja 4000-5000 ke-m2, liike- ja toimistotiloja 4000-5000 ke-m2 ja asuinrakennusoikeutta 13000-14000 ke-m2. Tarkistetut tavoitteet 2016 - Uusi ehdotus Kaavaprosessin aikana muuttuneet olosuhteet johtivat siihen, että syksyllä 2016 kunnanviraston tontin kehittämishankkeessa päädyttiin luopumaan kunnanviraston tilojen osalta uudisrakentamisesta ko. tontille. Tontin kaavoitus kuitenkin nähtiin järkeväksi jatkaa muilta osin alkuperäisin tavoittein. Kortteliin halutaan asumista ja liiketiloja sekä mahdollisuudet keskustatoimintoja tukevalle rakentamiselle. Määrälliset tavoitteet tarkentuivat käsittämään liike- ja toimistotiloja 2000-5000 k-m2 ja asuinrakennusoikeutta 18000-21000 k-m2. Keskustan maankäytön tehostaminen sekä asumisen ja palveluiden kehittäminen kuntakeskuksessa puoltavat ajatusta uudenlaisesta konseptista kunnantalon korttelin osalle. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tutkia kunnantalon korttelin muuttamista monipuoliseksi hallinnon, julkisten- ja kaupallisten palveluiden sekä asumisen kortteliksi. Kortteli kytkee toisiinsa koulun ja urheilutalon korttelin Suupantoriin ja edelleen Naistenmatkantien pohjoispuolelle Naistenmatkanlahteen. Tämän akselin jäntevöittäminen ja muuttaminen kuntalaisia palvelevaksi keskustakortteliksi on suunnittelun keskeinen tavoite. Täydennysrakentamisen sovittaminen ympäröivään rakentamiseen, keskustan autopaikoituksen keskittäminen sekä liikenteelliset ratkaisut ovat osaltaan tutkittavia asioita asemakaavamuutoksen laadinnassa. Kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtuurin osalta tavoitteena on mahdollistaa laadukasta ja omaleimaista keskustarakentamista. Erityistavoitteena on mahdollistaa veistoksellinen keskustan maamerkki kunnan hallinnolliseen keskukseen. Muita tavoitteita ovat mm. keskustan elämän virittäminen ympärivuorokautiseksi, monikäyttöisyys liike- ja toimistotilojen sekä paikoituksen osalta, viihtyisä ja urbaani asuminen, kävelykeskustan kehittäminen sekä joukkoliikenteeseen tukeutuva ja esteetön kaupunki. Määrällisiksi tavoitteiksi on alustavasti kaavailtu korttelin mahdollistavan kunnan omia tiloja 4000-5000 ke-m2, liike- ja toimistotiloja 4000-5000 ke-m2 ja asuinrakennusoikeutta 13000-14000 ke-m2. Kaavatilanne, suunnitelmat, selvitykset ja päätökset Maakuntakaava Alueella on voimassa Pirkanmaan 1. maakuntakaava (2007) ja Pirkkalan yleiskaava (1996). Maakuntakaavassa alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Maakuntakaava 2007 Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4
Yleiskaava Oikeusvaikutteinen Pirkkalan keskusta-alueen yleiskaava 2020 on saanut lainvoiman kaavaprosessin aikana (17.2.2016). Uusi taajamayleiskaava lähtee siitä, että aluetta keskustan välittömässä läheisyydessä kehitetään aiempaa yleiskaavaa tehokkaampana keskustatoimintojen alueena. Yleiskaavassa suunnittelualue on merkitty Keskustatoimintojen alueeksi (C) ja Virkistysalueeksi (V). Alueelle sijoittuu kulttuurihistoriallisesti arvokas kulttuuriympäristön kohde, kunnanvirasto ja virkailijatalo. Aluetta sivuaa Naistenmatkantien melualue --merkintä. Alueen eteläosan Pyhäojan puistoon sijoittuu Ohjeellinen ulkoilureitti - merkintä. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5
Taajamayleiskaava 2020 Asemakaava Alueella on voimassa valtuuston 25.9.2003 hyväksymä asemakaava. Siinä kunnantalon tontti on merkitty hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi (YH). Rakennusoikeutta tontilla on 8400 ja sallittu kerroskorkeus Suupantien varressa kuusi kerrosta ja nykyisen kunnantalon rakennustenkohdalla sekä niiden eteläpuolella neljä kerrosta. Voimassa oleva asemakaava, 13.2.2017. Tampereen kaupunkiseudun rakennussuunnitelma 2030 Ote rakennesuunnitelmasta. Pirkkalan keskusta on kohde 27. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6
Yleissuunnitelma 2004 Pirkkalan keskustan täydennysrakentaminen perustuu 2003 järjestetyn arkkitehtikilpailun tuloksena syntyneeseen keskusta-alueen yleissuunnitelmaan (A-Konsultit, 2004). Yleissuunnitelman keskeinen tavoite oli esittää tapa, jolla keskustan matalalla tehokkuudella rakennetut korttelit täydennysrakennetaan vaiheittain. Yleissuunnitelma on toteutunut Koulutien itäpuolen osalta sekä torin, Suupantien Naistenmatkantien ja Nordean kiinteistön rajaaman korttelin osalta. Kunnantalon korttelin osalta yleissuunnitelma oli hyvin säilyttävä ja esitti kunnantalon tontille vain pientä lisärakentamista. Nykyinen kunnantalo säilyisi nykyisellään samoin kuin ns. virkailijoiden talo kunnantalon eteläpuolella. Maanomistus Alueen pinta-ala on yhteensä 10880 m2 ja niiden maanomistajana on Pirkkalan kunta. Selvitykset Lähtökohtana kunnantalon korttelin täydennysrakentamiseen ovat kunnantalon lisäsiiven sisäilmaongelmat sekä yleisesti kiinteistöllä olevien rakennusten huono kunto. Kunnantalon korttelin kehittämiseksi on laadittu taloudellinen selvitys, jonka pohjatietoina on ollut teknisen toimen valmistelemien peruskorjaus- ja laajennustarveselvitys, ulkopuolisen asiantuntijan tekemä arviolausunto ja kehittämisanalyysi joulukuussa 2012 sekä maankäytön ja taloushallinnon lausunnot asiasta. Vaihtoehtoista mahdollisuutta kehittää kunnanviraston tonttia tutkittiin alueen kokonaisvaltaisella suunnitelmalla. Suunnitelman sisältämää ratkaisumallia tarkasteltiin myös taloudellisuuden osalta kortteli- ja kohdetasolla. Alustavassa ja karkeassa arviossa kohteen tulokertymäksi arvioitiin n. 10,7 miljoonaa euroa. Kunnanviraston tontin kehittämisestä laaditun taloudellisen selvityksen, kaavoituksen ja maankäytön selosteessa antaman lausunnon, teknisen toimen valmistelemien peruskorjaus- ja laajennustarveselvitysten sekä taloushallinnon asiasta antaman lausunnon perusteella on arvioitavissa kokonaisuutena, että kunnanviraston tontin jatkokehittäminen on perusteltua toteuttaa uudisrakentamisvaihtoehdon pohjalta. Aluetta koskien on teetetty modernin rakennusperinnön selvitys (M. Hinnerichsen, 2008) ja Pirkkalan Kylätonttien muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti, 2008). Kaavamuutosalue sijoittuu osittain alueelle, joka on em. inventoinnin mukaan vanha kylätontti. Selvityksessä todetaan, että alue on kaikilta osin rakennettu tai muokattu eikä kunnanviraston tontille sijoitu muinaisjäännöstä. Muita olemassa olevia selvityksiä on Naistenmatkantien meluselvitys (Ramboll Oy, 2011), Naistenmatkantien (mt 3022) liikenneselvitys (Sito Oy, 2007, 2013); Pirkkala liikenne-ennusteen päivitys vuodelle 2030, (Kalenoja, 2008); Erikoiskuljetusreittien kehittäminen Pirkkalan kunnan alueella, (Sito, 2009); Pirkkalan keskustan luontoselvitys Yleiskaavaan, (Ramboll Oy, 2009), Kunnantalon laajennusosan kosteustekninen kuntotutkimus, A-insinöörit Oy, 2011). Laadittavia taustaselvityksiä tässä asemakaavan laajennuksessa on keskusta-alueen paikoitusjärjestelyt sekä Suupan liikennejärjestelyiden yleissuunnitelma. Päätökset Alueen kaavoitus on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä KH 22.10.2012 296, Päätösesitys valtuustolle kunnantalon kehittämisestä edellä kuvatusti uudisrakentamispohjalta käsiteltiin kunnanhallituksessa, KH 6.5.2013 170, Valtuusto päätti kunnantalon kehittämisestä KH:n esityksen mukaisesti VALT 13.5.2013 83, Pormestari on päätöksellään 9.9.2013 3/2013 nimennyt kunnanviraston tontin kehittämistyöryhmän, Kunnanhallitus hyväksyi kunnanviraston kehittämistä koskevan projektisuunnitelman KH, 28.10.2013 335. Vaikutukset ja niiden arviointi Vaikutusalueeseen kuuluu Pirkkalan keskusta kokonaisuudessaan. Keskeisin vaikutusalue rajautuu lännessä Lentoasemantiehen, pohjoisessa Naistenmatkantiehen, idässä Suupantien risteykseen ja Vähäjärveen ja etelässä koulukeskuksen eteläpuolelle Ollikantiehen. Kaavoitustyön aikana arvioidaan asemakaavan laajennuksen vaikutuksia. Olennaisia arviointikohteita tällä suunnittelualueella on: ympäristövaikutukset, terveellisyys, turvallisuus, viihtyisyys yhdyskuntarakenteen taloudellisuus liikenteelliset vaikutukset (liikenneturvallisuus, kevyt liikenne, liittymät, toimivuus) rakennettu ympäristö Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7
kaupunkikuva, maisemakuva palveluverkko Kaavaa valmisteltaessa vaikutusten arvioinnin tarvetta täsmennetään. Ketkä ovat osalliset ja sidosryhmät? Osallisia asiassa ovat suunnittelualueen ja lähialueen asukkaat sekä toimijat, joiden olosuhteisiin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Viranomaisten ja yhteisöjen osalta osallistuminen ja vuorovaikutus asemakaavoituksen yhteydessä tapahtuvat etupäässä neuvotteluiden ja lausuntojen kautta. Asemakaavan laajennuksesta tiedotetaan seuraaville osapuolille: Naapuritonttien omistajat Kunnan hallintokunnat Tampereen aluepelastuslaitos Tampereen kaukolämpötoiminta Elenia Oy Pirkanmaan Ely-keskus Pirkkalan ympäristöyhdistys Pirkkala-Seura Ry Pirkanmaan liitto Pirkanmaan maakuntamuseo Asukasyhdistykset Muut ilmoituksensa mukaan Miten voi osallistua miten suunnittelusta tiedotetaan? Suunnitteluvaihe Työstäminen Käsittely Osallistuminen Tiedottaminen Tavoiteaika-taulu Aloitusvaihe Vireille tulo kaavoituskatsauksella OAS:n riittävyyden OAS nähtävillä 1-11/2013 Yleisten tavoitteiden tai arviointi. Suunnitel- Kuulutus kaavan vireille- asettelu, erikseen Kunnanhallituksessa man riittävyydestä tulosta ja OAS:n nähtävil- lähtötietojen kokoaminen (KH). voi jättää kirjallisen läolosta. Kaavan vireilletuman Viranomaisneuvottelut mielipiteen. losta tiedotetaan Pirkkalai- OAS:n laadinta tarvittaessa nen lehdessä, virallisilla (MRA 26 ). Oas ilmoitustauluilla sekä kunnan käsitellään ympäristölautakunnassa. www-sivuilla sekä kirjeitse muulla paikkakunnalla asuville maanomista- Valmisteluvaihe 11/2013-4/2013 Ehdotusvaihe 5-9/2014 Uusi Ehdotus 10/2014-4/2017 Hyväksymisvaihe 5-7/2017 Kaavaluonnoksen laadinta Kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen luonnos työstetään kaavaehdotukseksi. Muutettu uusi ehdotus. 1. ehdotuksesta saadut muistutukset ja lausunnot huomioidaan. Kaavan hyväksymisen päätöksenteko (kunnanhallitus, valtuusto). Kaavaluonnos käsitellään ympäristölautakunnassa (YMPLA). Valmisteluaineisto nähtävillä 30 pv. Kaavaehdotus käsitellään YMPLA:ssa ja KH:ssa joka asettaa ehdotuksen nähtäville 30 pv. 2. Viranomaisneuvottelu (MRA 26 ). Kaavaehdotus käsitellään YMPLA:ssa ja KH:ssa joka asettaa ehdotuksen nähtäville 30 pv. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kaavan hyväksymistä. Mielipiteen esittäminen valmistuneesta aineistosta kirjallisesti ja suullisesti nähtävillä olon aikana. Mahdolliset muistutukset kirjallisesti nähtävilläolon aikana Mahdolliset muistutukset kirjallisesti nähtävilläolon aikana Mahdolliset valitukset Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. jille. Luonnos nähtävillä kunnanvirastossa ja wwwsivuilla. Tiedottaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja www-sivuilla. Ehdotus nähtävillä kunnanvirastossa ja wwwsivuilla Tiedottaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja www-sivuilla. Ehdotus nähtävillä kunnanvirastossa ja wwwsivuilla Tiedottaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja www-sivuilla. Kuulutus hyväksymispäätöksestä lehdessä ja virallisilla ilmoitustauluilla. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8
Kuka valmistelee kaavaa ja mistä saa lisätietoa? Asemakaavoitusta tekee Pirkkalan kunnan maankäyttö. Lisätietoja antavat Kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen 050 303 4966 Arkkitehti Santeri Kortelahti 050 435 5109 Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@pirkkala.fi Käyntiosoite: Pirkkalan kunta Maankäyttö Suupantie 11 33960 PIRKKALA Suunnittelun etenemistä voi seurata netissä osoitteessa www.pirkkala.fi/palvelut/asuminen/kaavoitus/vireillaolevat-kaavat/naistenmatkan-asemakaavan-muutos-nro-232/ Miten mielipide tai muistutus annetaan? Mielipiteen tai muistutuksen voi jättää kaavan nähtävillä ollessa postitse vapaamuotoisella kirjeellä, sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@pirkkala.fi tai käymällä henkilökohtaisesti maankäytön palvelupisteessä. Kommentointi sähköisessä muodossa on toivottavaa, koska se helpottaa viestien käsittelyssä prosessin eri vaiheissa. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6
Asemakaavaprosessi Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 232 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7