Monta tapahtumaa nähnyt, yli 70-vuotias, on edelleen Suomen merkittävin urheilurakennus. Kesäkuussa 1938 käyttöön vihitty rakennus edusti valmistuttuaan modernia funktionaalista tyylisuuntaa, joka näkyi julkisivun valkoisena värinä, ilmavuutena, valoisuutena, yksinkertaisina muotoina sekä siinä, että rakennusmateriaalina oli käytetty betonia. Olympiastadionin 72 metriä korkeasta tornista tuli rakennuksen tunnusmerkki jo heti sen valmistuttua. Yhä edelleen se toimii maamerkkinä, jota kohti on helppo suunnistaa. Uusi urheiluareena oli muutakin kuin yleisurheilukenttä. Ensimmäisellä kesäkaudella 1938 stadionilla järjestettiin yli 20 tilaisuutta. Mukana oli pesäpalloa, jalkapalloa, voimistelua ja rintamamiesjuhla. Tapahtumien monipuolisuus on jatkunut läpi vuosikymmenten. Ohjelmistoon on mahtunut konsertteja, monenlaista urheilua, uskonnollisia tilaisuuksia ja jopa koiranäyttely. Talvina 1941 1964 stadionille jäädytettiin luistelukenttä. Lisäksi rakennuksen monipuoliset, ympäri vuoden käytössä olevat sisäliikuntatilat ovat lisänneet lajikirjoa entisestään. Olympiastadionilla on toiminut ja toimii edelleen useita yrityksiä ja järjestöjä. Tänä päivänä sieltä löytyvät muun muassa retkeilymaja sekä omassa siipirakennuksessaan Suomen Urheilumuseo, Suomen Urheilukirjasto ja Tietopalvelu sekä Suomen Urheiluarkisto. Funktionalistinen ajatus kaikkien stadionista on toteutunut mitä parhaimmalla tavalla. on juurtunut syvälle suomalaisten sydämiin. Helsingin Olympiastadionista valmistettu pienoismalli.
Stadionin rakentamisen taustalla eli haave saada järjestää olympiakisat Suomessa. Tähän kannusti kotimaisten urheilijoiden 1910- ja 1920- luvuilla saavuttama hyvä menestys kansainvälisissä kilpailuissa. Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen ja Ville Ritolan johdolla suomalaiset saavuttivat 1912-1928 olympiakisoista 122 mitalisijaa. Ei siis ihme, että olympiainnostus kasvoi. omista olympiakisoista edellytti kuitenkin ajanmukaisen stadionin rakentamista. STADION HELSINKIIN! Siinä päämäärä, jonka saavuttamisen Suomen Urheilulehti on ottanut elämäntehtäväkseen, ja lehti toivoo ja tietääkin, että Suomen mainehikas urheilijakansa on tehtävässä yksimielisesti mukana.. Suomen Urheilulehti 16.1.1922, nro2. Maratonin reittimerkki Antwerpenin olympiakisoista 1920. Juoksun voitti Suomen Hannes Kolehmainen. tässä Asia nytkähti merkittävästi eteenpäin vuoden 1927 joulukuussa, kun olympiamitat täyttävän urheiluareenan rakentamiseksi perustettiin Stadion-säätiö Helsingissä 1.12.1927. Säätiön puheenjohtajaksi valittiin Erik von Frenckell, jolla oli riittävästi vaikutusvaltaa ja tahtoa viedä hanketta eteenpäin. Frenckell toimi säätiön puheenjohtajana aina kuolemaansa, vuoteen 1977, asti. Uuden stadionin sijoittamisesta käytiin runsaasti keskustelua. Lopulta se päätettiin rakentaa Töölöön Tivolinmäelle, Pallokentän itäpuolelle. Varsinaisesta rakennuksesta järjestettiin arkkitehtikilpailu vuonna 1933. Kilpailun voitti työ nimeltä 1500, jonka takaa paljastui kaksi arkkitehtia; Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti. Lindegrenistä tuli myöhemmin olympiavoittaja Lontoon 1948 olympiakisojen taidekilpailuissa. Kummatkin arkkitehdit olivat mukana in myöhemmissä rakennusvaiheissa.
Stadion tavaramerkin myynti oli valtion rahoituksen ohella merkittävä tulonlähde Olympiastadionin rakentamisessa. Suomalaiset innostuivat ostamaan tavaramerkillä varustettuja kulutustavaroita jopa yli odotusten. Kahvi oli yksi suosittu ostoskohde. in rakennustyöt aloitettiin 2. helmikuuta 1934. Ensimmäisenä valmistui keskikenttä kesällä 1935. Seuraavana olivat vuorossa tornin ja katsomoiden rakentaminen. Stadionin peruskiveä oli muuraamassa joukko arvovieraita, kuten KOK:n puheenjohtaja Henry de Baillet-Latour. Tornin rakentaminen 1930-luvun tekniikoilla oli vaativa urakka, jota vaikeuttivat syksyn tuuliset säät. Lopulta 72 metriä korkea stadionin tunnusmerkki valmistui. Tornin alaosaan rakennettiin kahteen kerrokseen selostamotilat kuuluttajille ja radioselostajille. Ensimmäinen televisiolähetys selostamosta lähettiin katsojille 1957, kun Suomi pelasi Ruotsia vastaan ensimmäisissä jääpallon MM-kisoissa. KOK:n puheenjohtaja Henry de Baillet-Latour muurasi Stadionin peruskiven tällä lastalla 8.6.1936.
12. kesäkuuta 1938 kaunis, puhtaanvalkoinen stadion vihittiin käyttöön. Rakennus oli ilmava, valoisa ja moderni - funktionaalisen arkkitehtuurin suomalainen taidonnäyte. Se täytti helsinkiläisten odotukset ja sille keksittiin komealta kuulostavia nimiä, kuten Stadionlinna tai Suomen Stadion. Kaikki ei ollut vielä avajaispäivänä valmista, sillä iso osa itäsivun katsomoa oli kokonaan rakentamatta. Tilaa katsomoissa oli nyt n. 26 000 hengelle. Tornia markkinoitiin alusta alkaen näköalapaikkana ja vajaan vuoden sisällä avaamisesta siellä oli vieraillut reilut 100 000 kävijää.
Antti Salmenlinnan Riihimäen lasille suunnittelema maljakko, jonka kyljessä olympiarenkaat ja Helsinki 1940. Vuoden 1940 olympiakisat oli alun perin annettu Tokion järjestettäviksi. Japanin jouduttua luopumaan kisoista, KOK valitsi syyskuussa 1938 isäntäkaupungiksi Helsingin. Tämä tarkoitti vasta käyttöönotetulla stadionilla uusia rakennus- ja laajennustöitä. Keskeneräiseksi jäänyt itäsivu oli rakennettava valmiiksi ja katsomopaikkoja lisättävä. Syksyllä 1939 katsomoihin oli saatu tilaa 62 000 kisavieraalle rakentamalla betonisen katsomon ympärille väliaikaiset puiset lisäkatsomot. Nyt alkoi kuitenkin olla epävarmaa toteutuisivatko kisat lopulta Helsingissäkään. Uudessa Suomessa kirjoitettiin 3.9.1939: Järjestelytoimikunta seuraa luonnollisesti tilanteen kehitystä, mutta jatkaa valmistelutöitään kuten ennenkin. Toistaiseksi ei ole ilmennyt niin painavia syitä, että niiden perusteella ilman muuta keskeytettäisiin hyvässä vauhdissa olevat kisavalmistelut. Onhan vielä olemassa mahdollisuus, että kansainvälinen tilanne helpottuu. Valtiovalta ja kaupungin johto antavat tilanteen niin vaatiessa määräykset järjestely ja valmistelutöiden lopettamisesta. J.W. Ragnell Uusi Suomi 3.9.1939 23.4.1940 kisojen järjestelytoimikunta teki päätöksen luopua kisoista II maailmansodan takia. Stadion sai jäädä odottamaan olympiaunelman toteutumista. 1940 olympiakisoja varten valmistettu karhuveistos. Veistoksia myytiin lopulta sotainvalidien hyväksi.
Olympiakisojen peruunnuttua kesältä 1940 stadionilla kilpailtiin Suomi- Ruotsi-Saksa kolmimaaottelu Talvisota keskeytti in uudelleen käynnistyneet rakennustyöt. Jatkosodan aikana lähes koko rakennus, torni mukaan lukien oli sotilaskäytössä. Helmikuussa 1944 pommit osuivat stadionille aiheuttaen kuitenkin melko vähäisiä vaurioita. Laitteiden ja varusteiden lisäksi rikkoontui osa katsomosta ja kahvilatilat.
Augusti Tuhkan suunnittelema soihtuviestiplaketti. Niitä jaettiin Helsingin olympiakisojen soihtuviestiin osallistuneille. Sota ei ollut haudannut suomalaisten olympiahaaveita. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 23.4.1947 hakea vuoden 1952 olympiakisoja. Jännittävän äänestyksen jälkeen tehtiin Tukholmassa 17.6.1947 päätös, jonka mukaan 15. olympiadin kisat saisi järjestää Helsinki. Rakennustyöt alkoivat jälleen. 1952 kisoja varten in etelä- ja pohjoiskaarteisiin rakennettiin väliaikaiset puiset lisäkatsomot ja betonikatsomoita laajennettiin. Näin katsomoihin saatiin tilaa yli 70 000 hengelle. Lisäksi rakennettiin tilapäisiä pukuhuoneita sekä remontoitiin radioselostamoa ja lehdistötiloja ajanmukaisemmiksi. Kentän päällysteitä ja suorituspaikkoja alettiin uusia 1950. Juoksuradan pinnoite säilyi punaisena tiilimurskana, kuten se oli ollut vuonna 1938 stadionin valmistuttua. 1952 kisoihin saatiin jo vuoden 1940 kisoihin suunniteltu sähköinen tulostaulu.
Kohti a Lähdeaineisto: Hannula, Riitta (toim.): Urheilu museossa. Suomen Urheilumuseosäätiön julkaisuja n:o 37, Keuruu 2008. Höggström, Hilkka: Olympiastadion. Rakennushistoriallinen selvitys ja inventointi, 1993. Nygrén, Helge: Olympiastadion, Helsinki 1982. Nygrén Helge: Olympiatuli joka sammui sodan tuuliin, Suomen urheilumuseosäätiön julkaisuja n:o 9, Helsinki 1991. Nygrén,Helge: Suuri Areena, Helsinki 1988. Kolkka, Sulo (toim.): XV Olympiakisat Helsingissä 1952. Järjestelytoimikunnan virallinen kertomus, Porvoo 1955. Suomen Urheilulehti 16.1.1922, nro2. Uusi Suomi 3.9.1939. Suomen Urheilumuseon esine- ja valokuvakokoelma 30.8.2010. Suomen Urheilukirjaston ja Tietopalvelun urheilutilastoja; Suomen mitalit kesäolympiakisoissa.