Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Toimialan toimintaympäristö Maa- ja metsätalousministeriön toimialan elinkeinot ja hallinnonalan tehtävät ovat suurten globaalien muutosten ja haasteiden edessä samalla kun toiminnan ympäristövaikutuksille asetetaan yhä tiukempia vaatimuksia. Ilmastonmuutos, vesistöjen rehevöityminen sekä luonnon monimuotoisuuden vähentyminen ovat esimerkkejä maailmanlaajuisista ympäristökysymyksistä. Toimialan menestyminen perustuu korkeatasoiseen ja laaja-alaiseen osaamiseen sekä innovaatioiden nopeaan hyödyntämiseen luonnonvarojen kestävässä käytössä mukaan lukien biotalouden ja vesivarat, uusiutuvan energian tarjoamissa mahdollisuuksissa sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Euroopan unioni on sitoutunut yksipuolisesti vähentämään 20 prosentilla kasvihuonekaasujaan vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Suomen maataloussektorille asetetun tavoitteen mukaan kasvihuonepäästöjen tulee olla 13 % alhaisemmat vuonna 2020 kuin vuonna 2005. Metsien ja maankäytön merkitys ilmaston muutoksen hillinnässä on korostunut edelleen. Myös energian riittävyyden varmistaminen on haaste ja siihen liittyen energiatehokkuuden lisääminen ja energiasäästötoimet sekä uusiutuvan energian lisääminen. Euroopan unioni on sitoutunut kasvattamaan uusiutuvan energian osuutta 20 prosenttiin koko unionin alueella vuoteen 2020 mennessä. EU:n energia- ja ilmastopakettiin sisältyy Suomelle velvoite lisätä uusiutuvan energian osuus energian loppukäytöstä laskettuna vuoden 2005 tasolta 28,5 prosentista vuoteen 2020 mennessä 38 prosenttiin. Uusiutuvan energian velvoitepaketin (2010) mukaan metsähakkeen energiakäyttötavoite on 13,5 milj. kuutiometriä vuonna 2020. Vuonna metsähaketta käytettiin energiaksi 7,5 milj. kuutiometriä. Ruoan hinnan nousu ja globaali ruoan kysynnän kasvu lisäävät mahdollisuutta päätyä uuteen ruokakriisiin. Ruokaketjun pidentyminen lisää mm. turvallisuusriskejä. Kuluttajat haluavat enemmän ja varmistettua tietoa ruoan alkuperästä ja tuotantotapojen vastuullisuudesta. Suurpedot ja vaelluskalat kiinnostavat kansalaisia aiempaa enemmän. Tietovarantojen ja niitä hyödyntävien tietojärjestelmien merkitys toimialalla vahvistuu. Muutokset vaikuttavat tavoitteisiin ja valintoihin maa-, metsä-, kala- ja vesitaloudessa. Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan vaikuttaminen tapahtuu pitkälti EU-politiikkojen, säädösvalmistelun sekä tulosohjauksen ja kehittämistoimenpiteiden kautta. Vuonna muutoksia tapahtuu seuraavissa asiakokonaisuuksissa: Kaikki merkittävät maatalouden sekä kalatalouden EU:n ja kansalliset tukijärjestelmät ovat uudistumassa lähivuosina. Valmistautuminen näihin vuoden jälkeistä aikaa koskeviin uudistuksiin ja EU:n tulevaan rahastokauteen edellyttävät Suomen kansallisten tavoitteiden asettamista, maatalous- ja maaseutupolitiikan tavoitteiden yhteensovittamista sekä tavoitteiden mukaista vaikuttamista Euroopan unionissa. Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet politiikkasektoreittain Lukuperusteluissa on kuvattu toimenpiteitä, joita toteutetaan yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden toteutumiseksi. Maaseudun kehittäminen Maaseutu kehittyy kilpailukykyisenä asuinympäristönä ja yritysten sijoituspaikkana harvaan asutun ja ydinmaaseudun väestökehitys tasapainottuu, työllisyys paranee ja elinkeinotoiminta monipuolistuu. Tunnusluvut 2006 2007 2008 2009 2010 arvio Väkiluvun muutos (%) Harvaan asuttu maaseutu -1,25-1,29-1,35-1,06-1,10 Hidastuu Ydinmaaseutu -0,10-0,09-0,19-0,14-0,16 Hidastuu Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 1
Maatalous Kotimaisen elintarvikeketjun tarvitsemien laadukkaiden raaka-aineiden ja kuluttajien odotuksia vastaavien tuotteiden tuottaminen maatalouden kannattavuuden turvaaminen ja elintarvikeketjun kilpailukyvyn edistäminen sekä tuotannon jatkuminen koko Suomessa luomu- ja lähiruoan osuuden kasvattaminen maataloustuotannon ravinnekuormituksen ja maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Tunnusluvut 2008 2009 2010 arvio tavoite 1. Maatalouden kannattavuuden turvaaminen Maatalouden yrittäjätulo (kokonaistasolla), milj. euroa 1) 584 478 797 655 nousee Kirjanpitotilojen yrittäjätulo euroa/tila 1) 17 500 14 200 22 000 19 400 nousee Kannattavuuskerroin 2) hyvät tilat 3) 0,84 0,71 0,83 0,83 nousee keskiarvo tilat 0,43 0,33 0,46 0,42 nousee heikot tilat 3) -0,18-0,24-0,01-0,13 nousee 2. Raaka-aineiden tuottaminen Omavaraisuus-% maito, neste 99 99 97 95 ennallaan naudanliha 85 86 83 83 ennallaan sianliha 116 112 109 103 ennallaan siipikarjanliha 110 102 99 103 ennallaan kananmunat 117 106 117 116 ennallaan Rukiin viljelyala, ha 23 800 16 400 25 200 27 100 kasvaa Rehuviljan (rehuohra/kaura/sekavilja) viljelyala, ha 843 600 814 600 691 500 728 000 ennallaan Valkuaiskasvien viljelyala, ha 6 300 9 300 19 600 23 600 kasvaa 3. Luomuruoka Luomuviljelty peltoala, % 6,6 7,2 7,5 8,1 nousee Luomukotieläintilojen lukumäärä (kpl) 511 548 574 >574 nousee 4. Ympäristökuormituksen vähentäminen Valtakunnallinen typpitase, kg N/ha 4) 50,8 38,0 55,5 47,7 laskee Valtakunnallinen fosforitase, kg P/ha 4) 5,0 2,4 4,7 3,4 laskee Maataloussektorin kasvihuonekaasupäästöt, milj. tonnia CO2/ekv 5) 5,9 5,7 5,7 <5,7 alenee Maatalouden maankäyttösektorin kasvihuonepäästöt, milj. tonnia CO2/ekv 6) 6,3 6,5 6,5 <6,5 alenee 1) Maatalouden yrittäjätulo kokonaistasolla kuvaa kaikkien tilojen (runsaat 60 000 tilan) taloudellista asemaa ja muut kohdan 1 tunnusluvut kirjanpitotilojen (n. 38 000 suurimman tilan) taloudellista asemaa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 2
2) Kannattavuuskerroin osoittaa, kuinka suuri osa oman työn palkkavaatimuksesta ja oman pääoman korkovaatimuksesta yrittäjätulo kattaa. Esim. MTT:n kannattavuustietojen perusteella tavoitteeksi asetettu oman työn palkkavaatimus oli 13,0 euroa vuonna 2008, 13,5 euroa vuonna 2009, 14,0 euroa vuonna 2010 ja 14,1 euroa vuonna. Oman pääoman korkovaatimus oli 5 % vuosina 2008 2009 ja keskimäärin 6,2 % vuosina 2010. 3) Kannattavuuskertoimen hyvät-ryhmä on muodostettu vuosittain kannattavuudeltaan parhaimmista tiloista siten, että paras 10 prosenttia painotetusta tila-aineistosta on jätetty pois ja seuraavaksi parhailta 20 prosentilta tiloista on laskettu keskimääräinen kannattavuuskerroin. Heikot-ryhmä on muodostettu samalla periaatteella heikoimmin kannattavista tiloista. 4) Typpi- ja fosforitase kuvaavat peltohehtaarille käytetyistä panoksista tulevien ja lopputuotteisiin sitoutuneiden ravinnemäärien erotusta (lukutiedot MTT). 5) Maataloussektorin kasvihuonekaasupäästöiksi luetaan metaanipäästöt kotieläinten ruuansulatuksesta ja lannankäsittelystä sekä dityppioksidipäästöt lannankäsittelystä ja viljelymaasta, lukutiedot MTT. Vuosien 2010 ja luvut ovat arvioita. 6) Maatalouden maankäyttösektorin (maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätaloussektori) kasvihuonepäästöjä ovat maatalousmaasta, viljelemättömästä maatalousmaasta ja kalkituksesta syntyvät hiilidioksidipäästöt, lukutiedot MTT. Vuosien 2010 ja luvut ovat arvioita. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Eläinten ja kasvien terveys sekä maatalouden tuotantopanosten turvallisuus ja laatu säilyy edelleen hyvänä eläinten hyvinvoinnin korkeata tasoa ylläpidetään ja parannetaan elintarvikevälitteiset ja eläinten ja ihmisten välillä leviävät tautitapaukset vähenevät ja vieraiden aineiden esiintyminen elintarvikkeissa pysyy nykyisellä hyvällä tasolla, ja alkuperä- ja tuotantotapamerkinnät ovat luotettavia ja kuluttajien tiedonsaanti elintarvikkeista ja niiden ominaisuuksista paranee. Kala-, riista- ja porotalous Kala- ja riistakantoja hyödynnetään kestävästi ja monipuolisesti elinkeinokalatalous on kannattavaa vapaa-ajan kalastuksen suosio säilyy ja se tuottaa sosiaalista ja taloudellista hyötyä kalavarat säilytetään suunnitelmallisella hoidolla geneettisesti monimuotoisina ja tuottavina riistakannat säilyvät elinvoimaisina ja riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja ja konflikteja rajoitetaan metsästys ja riistanhoito on eettistä ja vastuullista, ja porotalouden kannattavuus paranee ja poromäärät mitoitetaan laidunten kestävän käytön mukaan. Vesitalous Vesistöjen käytettävyys ja tila ovat hyvät tulva- ja patoriskit ovat hallinnassa, ja puhtaan veden riittävyys ja vesihuoltopalvelujen saatavuus on varmistettu. Metsätalous Metsiin perustuva liiketoiminta vahvistuu ja tuotannon arvo kasvaa metsätalouden kannattavuus paranee, ja metsien monimuotoisuus, ympäristöhyödyt ja hyvinvointivaikutukset vahvistuvat. Tavoitteisiin pyritään toteuttamalla hallitusohjelman mukaisesti Kansallista metsäohjelmaa ja siihen liittyvää Etelä- Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO). Tunnusluvut 2009 toteutuma 2010 toteutuma toteutuma arvio tavoite 2015 tavoite 1) Metsiin perustuva liiketoiminta vahvistuu Metsätalouden bruttotuotos, milj. euroa (vuoden rahanarvossa) 1) 4 085 4 173 4 271 4 950 5 000 5 615 Metsähakkeen käyttö, milj. m 3 6,1 6,9 7,5 9,0 9,5 10 12 2)3) 2) Metsätalouden kannattavuus paranee Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 3
2009 toteutuma 2010 toteutuma toteutuma arvio tavoite 2015 tavoite Ainespuun hakkuukertymän nostaminen kestävien hakkuumahdollisuuksien tasolle, milj. m³ 42,0 52,6 54,2 55,0 55,0 65 70 2) Taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien pinta-alasta on laadultaan hyviä, % 23 25 25 27 30 40 2) Yksityismetsätalouden liiketulos, euroa/ha (vuoden rahanarvossa) 53,4 88,3 87,8 100 100 Vähintään 110 2) Nuoren metsän hoidon määrä, 1 000 ha/v 4) 257 230 235 240 245 280 2) Yksityismetsien puuntuotannon reaalinen sijoitustuotto, % (ilman kantohintojen vuotuista muutosta) 3,6 3,8 3,8 3,8 4,9 4,0 3) Metsien monimuotoisuus, ympäristöhyödyt ja hyvinvointivaikutukset lisääntyvät METSO-ohjelman toimenpiteet yksityismetsissä, ha (kumulatiivinen) 18 904 23 089 34 785 41 285 45 000 82 000 173 000 2) 1) Toimialaluokituksen (TOL 2008:02) mukaisesti metsätalouden bruttotuotos ei sisällä puun kaukokuljetusta, metsäojitusta, metsäteiden rakentamista, metsäteiden perusparannusta ja Suomen metsäkeskuksen toimintaa. 2) Vuonna 2010 tarkistetun Kansallinen metsäohjelma 2015:n ja METSO-ohjelman tavoitteet. METSO-ohjelman tavoitteet asetettu vuodelle 2020. 3) Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmän 20.4.2010 asettama tavoite on 13,5 m3 vuoteen 2020. 4) Sisältää taimikonhoidon ja nuoren metsän kunnostuksen. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri Kiinteistö- ja maastotietojärjestelmät turvaavat yhteiskunnan perustietovarantoina osaltaan yksityisen maanomistuksen ja luototus- ja vakuusjärjestelmän toimivuuden sekä kiinteistöjä ja maastoa koskevan tiedon hyvän hallinnan ja saatavuuden turvataan lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin kirjattujen tietojen luotettavuuden korkea taso ja palveluiden hyvä saatavuus kiinteistöjä ja maastoa koskevat tiedot ja tietopalvelut ovat valtakunnallisesti kattavia, ajantasaisia ja riittävän laadukkaita, ja paikkatietoa keräävillä ja ylläpitävillä organisaatioilla on käytössään tukipalveluita, jotka edistävät tiedon tehokasta yhteiskäyttöä ja vähentävät tarpeetonta päällekkäistä tiedonkeruuta. Maa- ja metsätalousministeriön asettamat hallinnonalan toiminnallisen tuloksellisuuden alustavat tavoitteet vuodelle EU:n tulevan rahastokauden valmistelussa tavoitteena on tukijärjestelmien hallintotaakan vähentäminen sekä julkisessa hallinnossa että tuen saajan osalta. Hallinnonalan virastot osallistuvat ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi toteutettaviin toimenpiteisiin. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan sektoritutkimusta kohdennetaan yhteiskunnan ja päätöksenteon tarpeita laajasti vastaaviin tutkimusohjelmiin ja -hankkeisiin. Tutkimuslaitosten toimintoja kootaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön hallinnonalojen Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymää (LYNET) hyödyntäen. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä koskevan tutkimuksen vahvistamiseksi, toiminnan tehostamiseksi ja tutkimustoiminnan vaikuttavuuden lisäämiseksi maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla valmistaudutaan Luonnonvaratutkimuskeskuksen muodostamiseen. Valmistelun lähtökohtana on muodostaa yksi tutkimuskeskus nykyisistä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta, Metsäntutkimuslaitoksesta sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta vuoteen 2016 mennessä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 4
Talousarvioesitys on laadittu tukemaan hallinnonalan virastojen ja laitosten tuottavuusohjelmien toteuttamista 4.4. hyväksytyn valtiontalouden kehyspäätöksen mukaisesti. Varmistetaan, että valtion aluehallinnossa toimialan tehtävissä toteutetaan tuottavuustoimenpiteitä ja että tehtäviin kohdistetaan riittävät voimavarat. Sukupuolten välinen tasa-arvo Maa- ja metsätalousministeriön pääluokan menoista noin 90 % on siirtomenoja, joilla tuetaan eri politiikkasektoreiden vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista. Pääsääntöisesti tukien myöntämisperusteena ei ole saajan sukupuoli. Tuottavuuden parantaminen Julkisen sektorin tuottavuuden lisääminen on osa hallitusohjelmaan kirjattua hallituksen talouspoliittista strategiaa. Valtionhallinnon tuottavuusohjelma on korvattu uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla. Hallitusohjelman mukaan mittaluokaltaan toimintojen tehokkuuden lisäämiselle asetetut tavoitteet säilytetään taloudelliselta kokonaisvaikutukseltaan ennallaan. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla toteutetaan aiemmin päätettyjä tuottavuustoimia, joiden yhteenlaskettu henkilöstötarvetta vähentävä vaikutus vuonna on 62 henkilötyövuotta (vastaava määrärahojen vähennys on -0,890 milj. euroa). Metsähallinnon valtionapuorganisaatioissa arvioidaan toteutuvan henkilöstövähennyksinä 50 henkilötyövuotta. Talousarvioesitykseen sisältyy tuottavuustoimenpiteiden määrärahavähennyksiin liittyvät, ministeriön käyttöön jääviä varoja vastaavat tuottavuushankkeisiin kohdistettavat kertaluonteiset henkilötyövuosi- ja määrärahaehdotukset (tuottavuussäästöjen käyttö yhteensä 8,208 milj. euroa, 20 henkilötyövuotta). Valtion yhteiset toiminnot ja palvelut Hyödynnetään valtiokonsernin palveluja mahdollisimman täysimääräisesti. Vuonna virastot ja laitokset valmistautuvat valtion talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmän (Kieku) käyttöönottoon. Hallinnonalan virastot ja laitokset jatkavat valtion yhteisten tietojärjestelmien käyttöönottoa sekä sähköisten palveluiden ja prosessien kehittämistä ottaen huomioon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain (634/) vaatimukset ja julkisen hallinnon IT-arkkitehtuuriperiaatteet. Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa) varsinainen talousarvio esitys 30.10.61 EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 69,030 44,320 30.10.62 Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 62,127 40,274 30.20.40 Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v) myöntämisvaltuus 518,000 42,000 30.20.43 Maatalouden ympäristötuki, eläinten hyvinvointia edistävät tuet ja ei-tuotannolliset investoinnit (siirtomääräraha 2 v) myöntämisvaltuus 520,900 140,800 30.20.44 Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) myöntämisvaltuus 1 600,000 10,000 30.20.49 Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) korkotukivaltuus 300,000 250,000 30.60.44 Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) myöntämisvaltuus 28,000 25,000 Hallinnonalan määrärahat Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 5
TA 1000 LTA I 1000 LTA II 1000 LTA III 1000 LTA IV 1000 LTA V 1000 Yhteensä 1000 01. Hallinto 101 009 510 0 0 2 374 0 103 893 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 31 012-61 30 951 02. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 6 089-25 6 064 03. Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 27 487-38 27 449 04. Lautakuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 895-2 893 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) 669 669 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 3 343 510 3 853 29. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 28 000 2 000 30 000 40. Bioenergiatuotannon avustukset (siirtomääräraha 3 v) 500 500 66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) 3 514 3 514 10. Maaseudun kehittäminen 171 240 0 0 0 0 0 171 240 50. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v) 7 168-190 6 978 54. Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion osuutena kertyvillä varoilla (siirtomääräraha 2 v) 952 952 55. Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha) 4 420 190 4 610 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen 80 500 0 0 80 500 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 6
TA 1000 LTA I 1000 LTA II 1000 LTA III 1000 LTA IV 1000 LTA V 1000 Yhteensä 1000 (arviomääräraha) 62. Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) 78 200 0 0 78 200 20. Maatalous 2 049 016 3 778 0 0-40 976 0 2 011 818 01. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 31 830 0-76 31 754 40. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v) 511 000 511 000 41. EU-tulotuki ja EUmarkkinatuki (arviomääräraha) 545 200 545 200 42. Satovahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) 6 560 6 560 43. Maatalouden ympäristötuki, eläinten hyvinvointia edistävät tuet ja ei-tuotannolliset investoinnit (siirtomääräraha 2 v) 364 329 15 064 379 393 44. Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) 422 673-11 000 411 673 45. Luopumistuet ja - eläkkeet (siirtomääräraha 2 v) 97 370-286 0 97 084 46. Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 4 861 4 861 47. Elintarvikeketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 3 293 3 293 48. Puutarhatalouden erityistoimenpiteet (siirtomääräraha 3 v) 2 000 2 000 49. Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) 58 900-40 900 18 000 60. Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha) 1 000 1 000 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 7
TA 1000 LTA I 1000 LTA II 1000 LTA III 1000 LTA IV 1000 LTA V 1000 Yhteensä 1000 30. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu 52 961 0 0 0-93 0 52 868 01. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 41 783-93 41 690 20. Eläinlääkintähuolto (arviomääräraha) 4 730 0 4 730 41. Eräät korvaukset (siirtomääräraha 2 v) 6 448 6 448 40. Kala-, riista- ja porotalous 63 904 4 620 0 1 000-41 0 69 483 01. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 17 478 0-41 17 437 20. Kalakannan hoitovelvoitteet (siirtomääräraha 3 v) 2 400 0 2 400 41. Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) 5 400 5 400 42. Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) 4 300 3 220 7 520 43. Porotalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 1 764 1 764 50. Riistatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 10 187 10 187 51. Kalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 5 987 5 987 52. Kalastuslupamaksujen palautukset ja saimaannorpan suojeluun liittyvät sopimuspalkkiot (arviomääräraha) 3 592 3 592 62. Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 12 039 1 400 13 439 77. Kalataloudelliset rakentamis- ja kunnostushankkeet 757 1 000 1 757 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 8
TA 1000 LTA I 1000 LTA II 1000 LTA III 1000 LTA IV 1000 LTA V 1000 Yhteensä 1000 (siirtomääräraha 3 v) 50. Vesitalous 37 386 400 0 1 100-5 000 0 33 886 20. Vesivarojen käytön ja hoidon menot (siirtomääräraha 3 v) 14 508 400 1 100 16 008 31. Vesihuollon ja tulvasuojelun tukeminen (siirtomääräraha 3 v) 12 079 12 079 43. Eräät valtion maksettavaksi määrätyt korvaukset (arviomääräraha) 420 420 48. Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) 10 379-5 000 5 379 60. Metsätalous 179 920 0 0 3 000-122 0 182 798 01. Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 44 302 0-122 44 180 41. Metsäpuiden siemenhuolto (siirtomääräraha 2 v) 600 0 600 42. Valtionapu Suomen metsäkeskukselle (siirtomääräraha 2 v) 45 458 45 458 43. Eräät korvaukset (arviomääräraha) 100 100 44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) 61 480 3 000 64 480 45. Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 7 527 7 527 47. Pienpuun energiatuki (siirtomääräraha 2 v) 18 000 18 000 50. Eräät metsätalouden valtionavut (siirtomääräraha 2 v) 2 443 2 443 83. Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (siirtomääräraha 3 v) 10 10 63. Metsähallitus 6 373 0 0 0 0 0 6 373 50. Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät 6 373 6 373 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 9
TA 1000 LTA I 1000 LTA II 1000 LTA III 1000 LTA IV 1000 LTA V 1000 Yhteensä 1000 (siirtomääräraha 3 v) 70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri 61 680 0 0 0-169 0 61 511 01. Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 51 052-155 50 897 02. Geodeettisen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 628-14 5 614 40. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) 5 000 5 000 Yhteensä 2 723 489 9 308 0 5 100-44 027 0 2 693 870 Henkilöstön kokonaismäärä 1) 5 170 5 165 5 103 1) Lisäksi pääluokan 30 määrärahoja (mom. 30.10.61 ja 62, 30.20.43 ja 47, 30.40.41, 42, 50, 51, 62 ja 77, 30.50.20 ja 31, 30.63.50 ja 30.70.40) voidaan käyttää 574 henkilötyövuotta vastaavasti tilapäisluonteisiin tehtäviin palkattavien määräaikaisten henkilöiden palkkaamiseen valtion virastoihin tai laitoksiin. Lisäksi hallinnonalan tehtäviä hoitaa toisten pääluokkien henkilöstömäärissä: TEM: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset noin 790 htv EU:n maatalous-, maaseutu- ja kalastuspolitiikan toimeenpanotehtävissä ja noin 200 htv vesivarojen käyttö- ja hoitotehtävissä, YM: 27 htv vesivarojen käyttö- ja hoitotehtävissä, VM: Aluehallintovirastot: 55 htv eläinlääkintähuollon ja elintarvikevalvonnan tehtävissä ja noin 50 htv tullilaitoksessa tarkastustehtävissä sekä UM: 6 erityisasiantuntijaa. 01. Hallinto Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto-luvussa budjetoidut virastot ja muu toiminta tukevat. Tässä luvussa on budjetoitu maa- ja metsätalousministeriön toimialan hallinnosta maa- ja metsätalousministeriön, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) ja Maaseutuviraston (Mavi) sekä valituslautakuntien menot. Virastot hankkivat talous- ja henkilöstöhallinnon tuki- ja asiantuntijapalvelut Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskukselta ja palveluja Valtion IT-palvelukeskukselta. Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia tehtäviä hoidetaan valtion aluehallinnossa (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa ja aluehallintovirastoissa), joiden määrärahoja ei ole budjetoitu tässä pääluokassa. Maatalous- ja maaseutupolitiikan, kalastuspolitiikan sekä maa- ja metsätalousministeriön toimialan vesitalouden toimeenpanotehtäviä valtion aluehallinnossa hoitavat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. ELY-keskusten toimintamenot on budjetoitu työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan. Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluviin tehtäviin kohdistui vuonna yhteensä noin 990 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, josta EU:n maatalous-, maaseutu- ja kalastuspolitiikan toimeenpanotehtävissä noin 790 henkilötyövuotta ja vesivarojen käyttö- ja hoitotehtävissä noin 200 henkilötyövuotta. Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä elintarviketurvallisuuden valvonnan tehtäviä valtion aluehallinnossa hoitavat aluehallintovirastot. Niiden toimintamenot on budjetoitu valtiovarainministeriön pääluokkaan, missä vuonna toimi noin 55 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö eläinlääkintähuollon ja elintarvikevalvonnan tehtävissä. Vesitalouden tehtäviin käytetään edelleen myös pääluokassa 35 budjetoituja ympäristöhallinnon voimavaroja. Lisäksi tullilaitos suorittaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan edellyttämiä tarkastustehtäviä (toimintamenot momentilta 28.10.02). Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 10
01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 31 012 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös eräiden Suomen tekemien kalastusta koskevien sopimusten valvonnasta aiheutuvien menojen sekä kalastuslain (286/1982) 14 :n mukaisten korvausten sekä eläinkoelautakunnan menojen maksamiseen. Maa- ja metsätalousministeriö tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa toiminnalleen vuoden talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti seuraavat tulostavoitteet: Toiminnallinen tuloksellisuus Toiminnallinen tehokkuus Ministeriön toimintatapoja kehitetään ja tuottavuutta parannetaan. Taloudellisuus Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenojen ja henkilöstön jakautuminen tehtävittäin htv milj. htv milj. htv milj. Maaseudun kehittäminen ja maatalous 89 6,3 85 6,3 85 6,8 Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu 53 3,8 54 4,1 54 4,4 Kala-, riista- ja porotalous 35 3,9 34 4,1 34 5,1 Vesitalous ja maanmittaus 25 1,8 25 2,2 25 2,1 Metsätalous 29 2,3 28 2,3 27 2,2 Keskitetyt tukitehtävät 52 7,9 55 9,5 56 10,4 Yhteensä 283 26,0 281 28,5 281 31,0 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) toteutuma varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot 31 423 31 061 33 612 Bruttotulot 3 118 2 600 2 600 Nettomenot 28 305 28 461 31 012 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 183 siirtynyt seuraavalle vuodelle 884 Kalastuksen valvonnan menot ovat yhteensä 1 560 000 euroa. Vastaavat EU-osuuksien tuloutukset on otettu huomioon momentilla 12.30.04. Tenojoen kalastuslupamaksutuloista vuonna valtiolle kuuluvana osuutena on otettu huomioon 135 000 euroa. Tenojoen kalastuslupatuloista vuonna kertyväksi arvioitu tulo on merkitty momentille 12.30.41. Määrärahasta käytetään edelleen 1 100 000 euroa Maaja metsätalousministeriön tietopalvelukeskukselta hankittaviin IT-palveluihin. Hallitusohjelmaan perustuen perustetaan eläinsuojeluasiamiehen virka. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 11
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Palkeet-hinnoittelun yhtenäistäminen -12 Siirto momentilta 30.01.03 781 Siirto momentilta 30.30.01 1 000 Siirto momentilta 30.30.20 100 Tuottavuussäästöjen kertaluonteisen käytön poistaminen (-1 htv) -802 Tuottavuussäästöjen tilapäinen käyttö (1 htv) 570 Hallinnon tilatehokkuus (HO) -700 Palkkausten tarkistukset 794 Yhteishankintojen lisääminen (HO) -1 011 Tasomuutos 1 831 Yhteensä 2 551 talousarvio 31 012 000 II lisätalousarvio 438 000 talousarvio 28 461 000 tilinpäätös 26 006 000 Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 31 012 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös eräiden Suomen tekemien kalastusta koskevien sopimusten valvonnasta aiheutuvien menojen sekä kalastuslain (286/1982) 14 :n mukaisten korvausten sekä eläinkoelautakunnan menojen maksamiseen. IV lisätalousarvioesitys HE 165/ vp (24.10.) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta. IV lisätalousarvio -61 000 talousarvio 31 012 000 tilinpäätös 28 899 000 tilinpäätös 26 006 000 Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 02. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 089 000 euroa. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike) on palveluyksikkö, joka huolehtii sille laissa määrätyistä tilasto-, rekisteri- ja tietohallintotehtävistä sekä hoitaa maa- ja metsätalousministeriön ja sen hallinnonalan tukitehtäviä sen mukaan kuin maa- ja metsätalousministeriö on määrännyt. Tike tukee vuodelle maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaperusteluissa esitettyjen toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista tuottamalla luotettavaa ja ajankohtaista tietoa maatalouden, maaseudun ja maaseutuympäristön tilasta ja muutoksista sekä tarjoamalla hallinnon käyttöön tehokkaita ja luotettavia tietojärjestelmäpalveluita. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden talousarvioesityksen valmisteluun liittyen tietopalvelukeskukselle alustavasti seuraavat tulostavoitteet: Toiminnallinen tuloksellisuus Toiminnallinen tehokkuus Toimintamenot palvelukokonaisuuksittain tilinpäätös Menot 1 000 Htv Tulot 1 000 varsinainen talousarvio Menot 1 000 Htv esitys Tulot 1 000 Menot 1 000 Htv Tulot 1 000 Tilastoviranomaistehtävät 2 377 30-2 142 24-2 000 24 - IT-palvelut 1) 7 285 103 7 519 7 510 106 7 025 7 500 106 7 125 Muut palvelut 1 708 30-1 343 30-1 400 29 146 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 12
tilinpäätös Menot 1 000 Htv Tulot 1 000 varsinainen talousarvio Menot 1 000 Htv esitys Tulot 1 000 Menot 1 000 Htv Tulot 1 000 Maksullinen toiminta 2) 168 1 168 200 2 300 450 4 450 Yleishallinto 2 806 32 14 2 605 28 63 2 500 26 40 Yhteensä 14 344 196 7 701 13 800 190 7 388 13 850 189 7 761 1) Perustuvat Tiken ja MMM:n hallinnonalan virastojen ja laitosten välisiin palvelusopimuksiin. 2) Tiken maksuasetuksen mukaisten suoritteiden tuottaminen. Tuottavuuden tunnuslukuja Tuottavuus toteutuma arvio tavoite Tietojärjestelmien tuotantoympäristön toimenpidepyynnöt, kpl 5 235 5 500 5 700 Tietojärjestelmien ylläpito- ja kehittämispalveluiden toimenpidepyynnöt, kpl 5 685 5 900 6 000 Tietojärjestelmämuutosten tuotantoonviennit, kpl 311 330 350 Painettujen tilastojulkaisujen levikki, kpl 1 122 1 300 850 Sähköisten tilastojulkaisujen levikki, lataukset 7 233 3 500 3 800 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) toteutuma varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot 14 344 13 800 13 850 Bruttotulot 7 701 7 388 7 761 Palvelusopimuksiin perustuen 7 519 7 025 7 125 Maa- ja metsätalousministeriö 1 100 1 100 1 100 Maaseutuvirasto 4 200 3 900 3 900 Elintarviketurvallisuusvirasto 1 600 1 600 1 600 Muut virastot ja laitokset 619 425 525 Maksuasetukseen perustuen 168 300 450 Muut tulot 14 63 186 Nettomenot 6 643 6 412 6 089 Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 375 siirtynyt seuraavalle vuodelle 702 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 13
Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) toteutuma varsinainen talousarvio esitys Maksullisen toiminnan tuotot 7 647 7 325 7 575 Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset erilliskustannukset 3 340 5 973 5 500 osuus yhteiskustannuksista 4 840 1 406 2 000 Kustannukset yhteensä 8 180 7 379 7 500 Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -533-54 75 Kustannusvastaavuus, % 93 99 101 Bruttomenoissa ja bruttotuloissa on otettu huomioon lisäyksenä 100 000 euroa palvelusopimuksiin perustuvan toiminnan johdosta ja 273 000 euroa muun maksullisen toiminnan kasvusta. Tuottavuustoimenpiteiden johdosta vähennetään yhtä henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, vähennyksestä ei aiheudu muutoksia määrärahaan. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tuottavuussäästöjen kertaluonteisen käytön poistaminen (-1 htv) -716 Tuottavuussäästöjen tilapäinen käyttö (1 htv) 70 Palkkausten tarkistukset 323 Yhteensä -323 talousarvio 6 089 000 II lisätalousarvio 181 000 talousarvio 6 412 000 tilinpäätös 5 970 000 Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 089 000 euroa. IV lisätalousarvioesitys HE 165/ vp (24.10.) Momentilta vähennetään 25 000 euroa. Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta. IV lisätalousarvio -25 000 talousarvio 6 089 000 tilinpäätös 6 593 000 tilinpäätös 5 970 000 Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentilta vähennetään 25 000 euroa. 03. Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 27 487 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös maaseutuelinkeinojen tukitehtäviähoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetussa laissa (1336/1992)tarkoitettujen korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnalle. Maaseutuviraston (Mavi) tehtävänä on EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, yhteisön osaksi rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden hallinto- ja toimeenpanotehtävät. Mavi tukee osaltaan pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti: Suorittamalla tukijärjestelmien ja muiden toimenpiteiden suunnittelu-, ohjaus- ja toimeenpanotehtäviä. Toimeenpanemalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman täysimääräisesti. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 14
Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Maville seuraavat tulostavoitteet: Valmistaudutaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen toteuttamalla uudistuksesta johtuvat tukijärjestelmämuutokset. Valmistaudutaan ohjelmakauden 2007 sulkemiseen aikataulusuunnitelman mukaisesti sekä valmistaudutaan uuden ohjelmakauden toimeenpanon vaatimiin muutoksiin ja uudistuksiin. Varmistetaan tulosohjauksen keinoin ELY-keskusten vastuulla olevien ohjelman toimeenpanoon liittyvien toimien toteuttaminen menestyksellisesti. Mavi kehittää sähköisiä palveluitaan painopisteen siirtyessä yhä enemmän hallinnon prosessien sähköistämiseen. Toiminnallinen tuloksellisuus Toiminnallinen tehokkuus Toimintamenot ja henkilötyövuodet toiminnoittain toteutuma Kustannukset Toiminnot 1 000 Htv 1) arvio Kustannukset 1 000 Htv 1) esitys Kustannukset 1 000 Htv 1) Tukijärjestelmien suunnittelu ja hallinnointi 7 048 75 6 838 75 6 828 75 Hakemusten käsittely 1 300 13 1 226 13 1 229 13 Tukimaksujen käsittely 2 010 20 1 859 21 1 912 21 Tukien valvonta ja tarkastukset 2 167 24 2 279 25 2 185 25 Tukien takaisinperintä ja saatavien seuranta 866 10 797 10 819 10 Yhteistyö ja kehittäminen 1 466 16 1 403 16 1 366 15 Sisäinen tarkastus ja valvonta 460 5 417 5 410 5 Tietotekniikka ja -hallinto 13 638 48 13 078 47 12 738 46 Yhteensä 28 955 211 27 897 212 27 487 210 1) Htv- ja kulujakaumat on laadittu työajanseurantajärjestelmän tietojen perusteella. Htv-määrät sisältävät myös teknisellä avulla palkatut, joiden htv-kertymä ei ole tuottavuustoimien eikä kiintiöksi asetetun henkilötyövuosien enimmäismäärän piirissä. Teknisellä avulla palkattujen htv-kertymä oli vuonna noin 8 htv, tason arvioidaan säilyvän samana vuosina ja. Tuotokset ja laadunhallinta Mavi laajentaa sähköisiä palveluitaan mm. sähköistämällä hallinnon prosesseja. Mavi tukee, ohjeistaa, kouluttaa, neuvoo ja ohjaa ELY-keskuksia, kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisia ja toimintaryhmiä. Asiakastyytyväisyyskyselyjen tulokset ja muu palaute otetaan huomioon toiminnan kehittämisessä ja laadunhallinnassa. Virasto kehittää tukijärjestelmien toimeenpanossa käytettäviä tietojärjestelmiä. Henkilötyövuosissa on otettu huomioon 1 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien johdosta. Mitoituksessa on otettu huomioon 1 henkilötyövuoden lisäys FLEGT-lisätoimiasetuksen (Puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattavien toimijoiden vahvistamisesta annettu EU:n parlamentin ja neuvoston asetus N:ro 995/2010) mukaisten toimeenpanotehtävien johdosta. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) toteutuma varsinainen talousarvio esitys Bruttomenot 29 647 26 082 28 152 Bruttotulot 692 575 665 Nettomenot 28 955 25 507 27 487 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 15
toteutuma Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 8 519 siirtynyt seuraavalle vuodelle 4 025 varsinainen talousarvio esitys Määrärahasta käytetään 3 900 000 euroa Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskukselta hankittaviin tietotekniikkapalveluihin. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) FLEGT-toimeenpanotehtävät (siirto momentilta 30.60.42) 100 Muu toiminnan supistuminen -297 Siirto momentille 30.01.01-781 Sähköinen pinta-alatukien haku (momentilta 28.70.20 siirretyn lisäyksen poistaminen) -200 Tukisovelluksen uudistaminen (siirto momentilta 28.70.20) 1 300 Tuottavuussäästöjen kertaluonteisen käytön poistaminen (-10 htv) -2 881 Tuottavuussäästöjen tilapäinen käyttö (9 htv) 2 298 Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -50 Palkkausten tarkistukset 491 Tasomuutos 2 000 Yhteensä 1 980 Ahvenanmaan kunnille maksetaan korvauksia niistä tehtävistä, joita ne hoitavat maa- ja metsätalousministeriön ja muiden maaseutuelinkeinoviranomaisten, valtion ja Euroopan unionin varoista myöntämiin ja maksamiin avustuksiin, korvauksiin, palkkioihin ja muihin tukiin liittyen. Korvausten maksaminen on Maaseutuviraston tehtävä. Korvaukset suoritetaan valtioneuvoston asetuksen mukaisesti. talousarvio 27 487 000 II lisätalousarvio 375 000 talousarvio 25 507 000 tilinpäätös 24 461 000 Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 27 487 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös maaseutuelinkeinojen tukitehtäviähoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetussa laissa (1336/1992)tarkoitettujen korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnalle. IV lisätalousarvioesitys HE 165/ vp (24.10.) Momentilta vähennetään 38 000 euroa. Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta. IV lisätalousarvio -38 000 talousarvio 27 487 000 tilinpäätös 26 382 000 tilinpäätös 24 461 000 Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentilta vähennetään 38 000 euroa. 04. Lautakuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään 895 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan menoihin. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta käsittelee muutoksenhakuviranomaisena maaseutuelinkeinohallinnon, lähinnä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, Suomen riistakeskuksen sekä kalastusalueiden päätöksistä tehtyjä valituksia ja ns. prosessuaalisia kanteluja. Valituslautakunta on antanut päätöksiä seuraavasti: 354 kpl v. 2008, 348 kpl v. 2009, 246 kpl v. 2010 ja 266 kpl v.. Valitusasian keskimääräinen käsittelyaika valituslautakunnassa 2000-luvulla on ollut noin 6,1 kk. Valitusten keskimääräinen käsittelyaika v. oli noin 6,9 kk. Tavoitteena on jatkossa pitää käsittelyaika enintään noin 6 kuukaudessa. EU:n ja kansallisten maatalousoikeudellisten säädösten määrällä ja moniportaisuudella sekä tiheäl- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 16
lä muuttuvuudella on kuitenkin vaikutuksensa valitusasioiden vaikeusasteeseen ja käsittelyaikaan. Valituslautakunnan päätöksistä voi hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, kuitenkin tukiasioissa yleensä vain valitusluvalla. Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan tehtävänä on antaa asiantuntijalausuntoja eläinlääkintään liittyvissä hoitovirhekysymyksissä. Arviolautakunta antoi vuonna yhteensä 25 lausuntoa ja niiden käsittely kesti keskimäärin noin 6,5 kk. Määrärahan arvioitu käyttö (euroa) Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta 835 000 Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta 60 000 Yhteensä 895 000 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Palkkausten tarkistukset 22 Yhteensä 22 talousarvio 895 000 II lisätalousarvio 13 000 talousarvio 873 000 tilinpäätös 871 000 Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään 895 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan menoihin. IV lisätalousarvioesitys HE 165/ vp (24.10.) Momentilta vähennetään 2 000 euroa. Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta. IV lisätalousarvio -2 000 talousarvio 895 000 tilinpäätös 886 000 tilinpäätös 871 000 Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentilta vähennetään 2 000 euroa. 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään 669 000 euroa. 1) niiden kulutusmenojen maksamiseen, jotka aiheutuvat yhteistyöstä kansainvälisten järjestöjen puitteissa solmituista kansainvälisistä ja valtioiden välisistä sopimuksista ja muusta alan kansainvälisestä yhteistyöstä 2) maa- ja metsätalousministeriön toimialan lähialueyhteistyöhankkeisiin ja niiden valmistelusta ja hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin sekä kansainvälisen taloudellis-teknologisen yhteistyön edistämiseen tähtäävien soveltuvuustutkimusten yms. selvitysten hankkimiseen 3) kansainväliseen toimintaan liittyviin valtionapuihin. Määrärahaa saa käyttää enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. talousarvio 669 000 talousarvio 669 000 tilinpäätös 669 000 Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään 669 000 euroa. 1) niiden kulutusmenojen maksamiseen, jotka aiheutuvat yhteistyöstä kansainvälisten järjestöjen puitteissa solmituista kansainvälisistä ja valtioiden välisistä sopimuksista ja muusta alan kansainvälisestä yhteistyöstä 2) maa- ja metsätalousministeriön toimialan lähialueyhteistyöhankkeisiin ja niiden valmistelusta ja hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin sekä kansainvälisen taloudellis-teknologisen yhteistyön edistämiseen tähtäävien soveltuvuustutkimusten yms. selvitysten hankkimiseen 3) kansainväliseen toimintaan liittyviin valtionapuihin. Määrärahaa saa käyttää enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 17
22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 343 000 euroa. 1) eri virastoilta, laitoksilta tai muilta organisaatioilta hankittavista, maa- ja metsätalousministeriön toimialan strategista ohjaamista ja kehittämistä tukevista tutkimuksista, selvityksistä sekä arvioinneista aiheutuviin menoihin ja palkkioihin 2) valtionapujen myöntämiseen. Määrärahaa saa käyttää myös määräaikaisen enintään 61 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Nettobudjetoinnissa on otettu huomioon valtion virastojen ja laitosten osuudet yhteistutkimushankkeisiin. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. Määrärahalla hankitaan tutkimustietoa pääluokkaperusteluissa todettuja vaikuttavuustavoitteita ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteita tukevan päätöksenteon tueksi. Määrärahalla rahoitetaan sektoritutkimuksen ohjausjärjestelmän mukaisia, valtioneuvoston määrittämien aihepiirien tutkimusohjelmia. Määrärahalla rahoitetaan EU:n ERA-NET -ohjelmiin liittyviä kansallisia tutkimushankkeita ja muiden EU:n strategioiden ja toimintasuunnitelmien toimeenpanoon liittyvien tutkimushankkeiden kansallisia osuuksia. Muiden valtion virastojen ja laitosten rahoitusosuudet tästä määrärahasta rahoitettaviin maa- ja metsätalousministeriön kokonaisvastuulla oleviin yhteistutkimushankkeisiin tuloutetaan tälle momentille. Tulokertymäksi arvioidaan 300 000 euroa. talousarvio 3 343 000 talousarvio 3 343 000 tilinpäätös 3 643 000 Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 343 000 euroa. 1) eri virastoilta, laitoksilta tai muilta organisaatioilta hankittavista, maa- ja metsätalousministeriön toimialan strategista ohjaamista ja kehittämistä tukevista tutkimuksista, selvityksistä sekä arvioinneista aiheutuviin menoihin ja palkkioihin 2) valtionapujen myöntämiseen. Määrärahaa saa käyttää myös määräaikaisen enintään 61 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Nettobudjetoinnissa on otettu huomioon valtion virastojen ja laitosten osuudet yhteistutkimushankkeisiin. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. I lisätalousarvioesitys HE 52/ vp (23.5.) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. Määrärahan lisäys liittyy tarpeeseen valmistella suunniteltua luonnonvarakeskusta, johon on tarkoitus yhdistää ministeriön hallinnonalan nykyisiä sektoritutkimuslaitoksia. I lisätalousarvio 510 000 talousarvio 3 343 000 tilinpäätös 3 343 000 tilinpäätös 3 643 000 Eduskunnan kirjelmä EK 21/ vp (19.6.) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. 29. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään 28 000 000 euroa. talousarvio 28 000 000 talousarvio 28 000 000 tilinpäätös 26 338 207 Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään 28 000 000 euroa. IV lisätalousarvioesitys HE 165/ vp (24.10.) Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 18
Lisämäärärahan tarve aiheutuu arvonlisäverokantojen korotuksesta. IV lisätalousarvio 2 000 000 talousarvio 28 000 000 tilinpäätös 27 215 943 tilinpäätös 26 338 207 Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa. 40. Bioenergiatuotannon avustukset (siirtomääräraha 3 v) IV lisätalousarvioesitys HE 165/ vp (24.10.) Momentille myönnetään 500 000 euroa. 1) valtioneuvoston asetuksessa (607/2008) tarkemmin säädettävin perustein biomassan käyttöä edistäviin investointi- ja selvityshankkeisiin 2) biotalouteen liittyviin selvitys- ja kehittämishankkeisiin 3) EU:n energiatehokkuusdirektiivin (/27/EU) ja uusiutuvan energian edistämisestä annetun direktiivin (2009/28/EY) toteuttamiseen maatilasektorilla 4) valtakunnallisen bioenergiakoordinaation ja -neuvonnan järjestämiseen ja koulutus- ja tiedotushankkeisiin 5) muihin bioenergiaan liittyviin koulutus- ja tiedotushankkeisiin sekä muihin kuin kohdissa 1) 2) mainittuihin selvityshankkeisiin. Määrärahaa saa käyttää myös enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisena edellä mainittuihin hankkeisiin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan kokonaishenkilöstömäärää lisäämättä ja muihin kulutusmenoihin. Määrärahaa voidaan myöntää yrityksille, valtion laitoksille, kunnille ja muille yhteisöille. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. Vuoden varsinaisessa talousarviossa ja kolmannessa lisätalousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 500 000 euroa. Määrärahaa käytetään valmisteilla olevan kansallisen biotalousstrategian käynnistämiseen ja toimeenpanoon. Määrärahaa tarvitaan EU:n energiatehokkuusdirektiivin (/27/EU) toteutukseen liittyvän maatalouden energiaohjelman toteuttamiseen sekä erilaisiin selvitys-, kehittämis-, koulutus- ja tiedotushankkeisiin. Energiatehokkuusdirektiivin (EU:n energiapalveludirektiivi (2006/32/EY) on korvattu vuonna energiatehokkuusdirektiivillä) velvoitteiden mukaan jäsenmaiden on kesäkuusta 2014 alkaen tarjottava maatiloille mahdollisuus energiasuunnitelmien tai -katselmusten sekä tilakohtaisten energiatehokkuussopimusten tekemiseen. Näiden palveluiden rahoituksen on suunniteltu siirtyvän tältä momentilta osaksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014 2020. Koska kehittämisohjelman uusien toimenpiteiden käynnistyminen on siirtynyt vuoden 2015 alkuun, määrärahalla tehdään mahdolliseksi näin energiatehokkuusdirektiiviin liittyvien toimenpiteiden jatkuminen ennen uuden ohjelmakauden toimenpiteiden käynnistymistä. Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa. IV lisätalousarvio 500 000 tilinpäätös 5 500 000 tilinpäätös 10 855 000 Eduskunnan kirjelmä EK 26/ vp (27.11.) Momentille myönnetään 500 000 euroa. 1) valtioneuvoston asetuksessa (607/2008) tarkemmin säädettävin perustein biomassan käyttöä edistäviin investointi- ja selvityshankkeisiin 2) biotalouteen liittyviin selvitys- ja kehittämishankkeisiin 3) EU:n energiatehokkuusdirektiivin (/27/EU) ja uusiutuvan energian edistämisestä annetun direktiivin (2009/28/EY) toteuttamiseen maatilasektorilla 4) valtakunnallisen bioenergiakoordinaation ja -neuvonnan järjestämiseen ja koulutus- ja tiedotushankkeisiin 5) muihin bioenergiaan liittyviin koulutus- ja tiedotushankkeisiin sekä muihin kuin kohdissa 1) 2) mainittuihin selvityshankkeisiin. Määrärahaa saa käyttää myös enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisena edellä mainittuihin hankkeisiin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan kokonaishenkilöstömäärää lisäämättä ja muihin kulutusmenoihin. Määrärahaa voidaan myöntää yrityksille, valtion laitoksille, kunnille ja muille yhteisöille. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena. Vuoden varsinaisessa talousarviossa ja kolmannessa lisätalousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 500 000 euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 19
66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään 3 514 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää maa- ja metsätalousministeriön toimialaan liittyvien jäsenmaksujen ja vapaaehtoisten rahoitusosuuksien maksamiseen muissa maissa ja Suomessa toimiville kansainvälisille organisaatioille sekä muihin kansainvälisistä sitoumuksista aiheutuviin maksuihin. Eduskunnan kirjelmä EK 36/ vp (21.12.) Momentille myönnetään 3 514 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää maa- ja metsätalousministeriön toimialaan liittyvien jäsenmaksujen ja vapaaehtoisten rahoitusosuuksien maksamiseen muissa maissa ja Suomessa toimiville kansainvälisille organisaatioille sekä muihin kansainvälisistä sitoumuksista aiheutuviin maksuihin. talousarvio 3 514 000 talousarvio 3 514 000 tilinpäätös 3 714 000 10. Maaseudun kehittäminen Väestön väheneminen maaseudulla on tasaantunut, mutta väestörakenne on vinoutunut. Maaseudun elinkeinorakenne on monipuolistunut. Mikro- ja pienyritysten määrä on kasvanut erityisesti kaupunkien läheisellä maaseudulla. Muuta yritystoimintaa harjoittavien maatilojen suhteellinen osuus on lisääntynyt. Kaupunkien läheisen maaseudun kehitysero suhteessa harvaan asuttuun ja ydinmaaseutuun on kuitenkin edelleen hieman kasvanut. Kehityssuunnan arvioidaan jatkuvan. Toimintaympäristön muutosta kuvaavat tunnusluvut Maaseudun väestön osuus koko maan väestöstä 1) 2006 2007 2008 2009 2010 arvio Harvaan asuttu maaseutu 9,6 9,4 9,2 9,1 9,0-0,2 Ydinmaaseutu 13,2 13,1 13,0 13,0 12,9-0,1 Kaupunkien läheinen maaseutu 13,3 13,4 13,4 13,5 13,5 +0,2 Maaseutu yhteensä 36,1 35,9 35,6 35,6 35,4-0,1 1) Lähde: Tilastokeskuksen maaseutuindikaattoripalvelu. Ensisijaisena tavoitteena on maaseudun elinvoiman säilyminen kestävällä tavalla. Erityinen haaste on harvaan asutun ja ydinmaaseudun väestökehityksen tasapainottuminen, työllisyyden paraneminen ja elinkeinotoiminnan monipuolistuminen. Tähän vaikutetaan kehittämällä maaseutua kilpailukykyisenä asuinympäristönä, yritysten sijoituspaikkana ja asukkaiden työllistäjänä. Maaseudun säilymistä asuttuna ja elinvoimaisena tuetaan maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla muun muassa maaseudun yritys-, tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä maaseudun neuvonnan avulla. Voimavaroja suunnataan erityisesti harvaan asutulle ja ydinmaaseudulle. Lisäksi maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen antamia mahdollisuuksia hyödynnetään. Keskeisten toimenpiteiden vaikuttavuustavoitteet Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti maaseudun kehittämisen politiikkasektorille seuraavat pääluokkaperusteluissa esitettyjä tarkentavat toimenpiteiden vaikuttavuustavoitteet: ohjelmakaudella 2007 luodaan vähintään 4 000 uutta yritystä, vähintään 10 000 uutta työpaikkaa ja koulutetaan vähintään 165 000 henkilöä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. 20