KIRJALLINEN KYSYMYS 434/2003 vp Vammaisten kuntoutusmäärärahojen leikkaukset Eduskunnan puhemiehelle Eräissä kunnissa, Heinolan kaupunki tilastojen mukaan räikeimpänä esimerkkinä, on leikattu vammaisten kuntoutusmäärärahoja erittäin rajusti. Näyttää siltä, että paikkakuntien välillä linjassa on merkittäviä eroja riippuen kuntoutuksesta vastaavan henkilön ja Kansaneläkelaitoksen paikallistoimiston omaksumasta linjasta. Määrärahojen leikkauksia voidaan perustellusti pitää kyseenalaisina, silä ne lienee tarkoitettu vammaisten toimintakyvyn ylläpitämiseen ja kotona asumisen mahdollistamiseen. Mikäli määrärahojen tasoa leikataan liian alas, johtaa se nopeasti vammaisten kunnon rapistumiseen ja laitoshoitoon joutumiseen. Se on taas yhteiskunnalle koituvien kustannustenkin kannalta huomattavasti kotihoitoa huonompi ratkaisu. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen, että joillain paikkakunnilla on vammaisten henkilöiden kuntoutusmäärärahojen tasoa leikattu erittäin rajusti niin, että heidän kotona asumismahdollisuutensa heikkenevät nopeasti kunnon rapistuessa ja he joutuvat varsin nopeasti laitoshoitoon ja katsooko hallitus, että tämä on vammaisten ja yhteiskunnan etujen kannalta oikea linja? Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 2003 Raimo Vistbacka /ps Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 434/2003 vp: Onko hallitus tietoinen, että joillain paikkakunnilla on vammaisten henkilöiden kuntoutusmäärärahojen tasoa leikattu erittäin rajusti niin, että heidän kotona asumismahdollisuutensa heikkenevät nopeasti kunnon rapistuessa ja he joutuvat varsin nopeasti laitoshoitoon ja katsooko hallitus, että tämä on vammaisten ja yhteiskunnan etujen kannalta oikea linja? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Vammaisten ja vaikeavammaisten kuntoutusta järjestetään pääasiassa kunnallisen terveydenhuollon ja Kansaneläkelaitoksen toimesta. Vammaisten ja vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisen suoriutumisen tueksi sosiaalitoimen tehtävänä on järjestää muun muassa vammaispalveluja ja asumispalveluja. Kansaneläkelaitoksella on lakisääteinen velvollisuus järjestää vaikeavammaiselle henkilölle lääkinnällistä kuntoutusta Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksesta annetun lain 3 :n mukaan. Tämän mukaan Kansaneläkelaitoksen on järjestettävä laitoshoidon ulkopuolella olevalle vaikeavammaiselle muut kuin sairaanhoitoon liittyvät pitkäaikaiset tai vaativat kuntoutusjaksot työ- ja toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. Lisäksi edellytyksenä on, että vaikeavammainen saa korotettua tai erityishoitotukea, korotettua tai erityisvammaistukea taikka kansaneläkelain mukaista korotettua tai erityishoitotukea alle 65- vuotiaana tai tämän sijaan myönnettyä vammaistukilain mukaista korotettua tai erityishoitotukea. Kuntoutuksen saamisen edellytyksiä on lisäksi täsmennetty Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksesta annetussa asetuksessa. Vaikeavammaisella henkilöllä, joka täyttää lain edellytykset, on siis niin sanottu vahva oikeus saada Kansaneläkelaitoksen järjestämää kuntoutusta hänelle laaditun kuntoutussuunnitelman mukaisesti. Kansaneläkelaitoksen pyrkimys yhtenäistää kuntoutushakemusten käsittelyä takaa sen, että myöntämiskriteerit ovat samoja eri puolilla maata. Kansaneläkelaitos järjesti vuonna 2002 lakisääteistä kuntoutusta noin 20 000 vaikeavammaiselle henkilölle; kustannukset olivat runsaat 72 miljoonaa euroa. Vuonna 2001 kuntoutujia oli vastaavasti runsaat 19 000. Vuonna 2002 tuli 2 600 uutta vaikeavammaista henkilöä kuntoutuksen piiriin, ja vuonna 2001 uusia kuntoutujia oli 2 500. Vaikeavammaisten kuntoutusta saavien määrä on siis joka vuosi kasvanut. Lisäksi Kansaneläkelaitos järjestää harkinnanvaraisena kuntoutuksena vammaisille henkilöille sairausryhmäkohtaisia kuntoutuskursseja ja sopeutumisvalmennuskursseja (noin 10 000 henkilölle vuonna 2002) ja kuntoutuslaitosjaksoja (noin 4 600 henkilölle vuonna 2002). Tämänkin kuntoutuksen määrä on kokonaisuutena kasvanut edelliseen vuoteen nähden. Terveyskeskusten ja sairaaloiden tehtävänä on järjestää lääkinnällistä kuntoutusta siltä osin kuin sitä ei ole säädetty Kansaneläkelaitoksen tehtä- 2
Ministerin vastaus KK 434/2003 vp Raimo Vistbacka /ps väksi. Hallitus on tietoinen, että tässä suhteessa kuntoutukseen pääsyssä on alueellisia eroja. Kansallisen terveyshankkeen hankerahoituksen ja laatusuositustyön avulla pyritään tukemaan sairaanhoitopiirien kehittämishankkeita lääkinnällisen kuntoutuksen saatavuuden ja laadun parantamiseksi. Kuntien järjestämiä vammaispalveluja käyttää vuosittain noin 90 000 suomalaista (1,7 % väestöstä). Vammaispalvelujen asiakkaista lähes kaksi kolmannesta on yli 65-vuotiaita, joten ikääntyneet käyttävät eniten vammaispalveluja. Kuntien vammaispalvelujen asiakasmäärä ja kustannukset ovat kasvaneet nopeasti 1990-luvulla. Vuonna 1993 vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien kokonaiskustannukset olivat noin 92 miljoonaa euroa ja vuonna 2001 noin 164 miljoonaa euroa. Vaikeavammaisten kuljetuspalveluja sai vuonna 1993 noin 39 000 henkilöä. Tuensaajien määrä on kasvanut vuonna 2002 vajaaseen 74 000 henkilöön. Vammaisten palveluja on kehitetty vuonna 2003 valtakunnallisella laatusuositustyöllä, jonka tarkoituksena on ohjata kuntia julkisten palvelujen saatavuuden ja laadun parantamisessa. Yksilölliset palvelut, toimivat asunnot ja esteetön ympäristö, vammaisten ihmisten asumispalveluiden laatusuositus -julkaisussa on laajasti käsitelty vammaisten asumiseen liittyviä kysymyksiä. Apuvälinepalveluiden laatusuositus ohjaa kuntia ja sairaanhoitopiirejä parantamaan palvelujen saatavuutta ja riittävyyttä muun muassa esittämällä yhteisten toimintalinjojen sekä työn- ja vastuunjaon sopimista paikallisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön hankerahoituksen avulla pyritään edistämään alueellisten apuvälinekeskusten syntymistä. Suositukset tukevat kuntia vammaisten henkilöiden asumisen suunnittelussa sekä asumis- ja apuvälinepalveluiden kehittämisessä. Suosituksessa on nostettu esille muun muassa vammaisten ihmisten asumisen tarpeet, ja siinä korostetaan vammaisten ihmisten mahdollisuutta saada yhdenvertaisesti palveluja ja riittävästi esteettömiä ja toimivia asuntoja. Käsitykseni mukaan laatusuositusten käyttöönotto tulee vaimentamaan kuntakohtaisia eroja kuntoutuspalveluissa. Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa laatusuositusten vaikutusta kuntien toimintaan ja sitä, miten asetetut tavoitteet saavutetaan. Tarvittaessa ministeriössä arvioidaan myös tarvetta muihin toimenpiteisiin. Siltä osin kuin kysymys koskee Kelan Heinolan toimiston käyttämää lain soveltamislinjaa, Kelan terveys- ja toimeentuloturvaosaston kuntoutuslinjan toimesta on pyydetty 22.10.2003 erillistä selvitystä Kelan Etelä-Suomen aluekeskukselta Heinolan toimiston ratkaisukäytännön lainmukaisuudesta. Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2003 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Herr talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf undertecknade skriftliga spörsmål SS 434/2003 rd: Är regeringen medveten om att anslagsnivån för rehabilitering för handikappade personer på vissa orter har skurits ned så kraftigt att deras möjligheter att bo kvar hemma snabbt minskar när de blir sämre och att de mycket snabbt hamnar i anstaltsvård och anser regeringen att detta är rätt linje med tanke på de handikappades och samhällets intressen? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Rehabilitering för handikappade och gravt handikappade ordnas i huvudsak av hälso- och sjukvården samt Folkpensionsanstalten. För att stöda de handikappade och gravt handikappade så att de klarar sig själva skall socialförvaltningen ordna bl.a. service för handikappade och boendeservice. Folkpensionsanstalten har enligt 3 lagen om rehabilitering som ordnas av folkpensionsanstalten lagstadgad skyldighet att ordna medicinsk rehabilitering för en gravt handikappad. Enligt paragrafen skall Folkpensionsanstalten för en gravt handikappad som står utanför anstaltvården ordna sådana långvariga eller krävande rehabiliteringsperioder som inte ansluter sig till sjukvård för att bevara eller förbättra personens arbetsoch funktionsförmåga. En förutsättning är dessutom att den gravt handikappade får förhöjt vårdbidrag eller specialvårdbidrag, förhöjt handikappbidrag eller specialhandikappbidrag, förhöjt vårdbidrag eller specialvårdbidrag enligt folkpensionslagen för dem som inte fyllt 65 år, eller i stället för detta beviljats förhöjt vårdbidrag eller specialvårdbidrag enligt lagen om handikappbidrag. Förutsättningarna för erhållande av rehabilitering har dessutom preciserats i förordningen om rehabilitering som ordnas av folkpensionsanstalten. En gravt handikappad person som uppfyller villkoren i lagen har så kallad stark rätt att få rehabilitering som ordnas av Folkpensionsanstalten i enlighet med en rehabiliteringsplan som utarbetats för honom eller henne. Folkpensionsanstaltens strävan efter att förenhetliga behandlingen av rehabiliteringsansökningarna säkerställer att kriterierna för beviljande av rehabilitering är de samma i hela landet. Folkpensionsanstalten ordnade år 2002 lagstadgad rehabilitering för ungefär 20 000 gravt handikappade personer och kostnaderna uppgick till drygt 72 miljoner euro. År 2001 fick på motsvarande sätt drygt 19 000 personer rehabilitering. År 2002 började 2 600 nya gravt handikappade personer omfattas av rehabiliteringen och år 2001 var antalet nya personer i rehabilitering 2 500. Antalet personer som får rehabilitering för gravt handikappade har alltså ökat varje år. Dessutom ordnar Folkpensionsanstalten så som behovsprövad rehabilitering för handikappade rehabiliteringskurser och anpassningsträningskurser för bestämda sjukdomsgrupper (för ca 10 000 personer år 2002) och rehabiliteringsperioder vid rehabiliteringsinrättningar (för ca 4 600 personer år 2002). Också antalet personer som får denna rehabilitering har totalt sett ökat jämfört med föregående år. 4
Ministerns svar KK 434/2003 vp Raimo Vistbacka /ps Hälsovårdscentralerna och sjukhusen skall ordna medicinsk rehabilitering till den del det inte har bestämts att den skall ordnas av Folkpensionsanstalten. Regeringen är medveten om att det finns regionala skillnader i möjligheterna att få rehabilitering. Med hjälp av projektfinansiering från det nationella hälsovårdsprojektet och kvalitetsrekommendationer försöker man stöda sjukvårdsdistriktens utvecklingsprojekt för att förbättra tillgången och kvaliteten på den medicinska rehabiliteringen. Varje år använder ca 90 000 finländare (1,7 % av befolkningen) den service för handikappade som kommunerna ordnar. Av handikappservicens klienter är nästan två tredjedelar över 65 år, vilket innebär att servicen för handikappade mest används av de äldre. Antalet klienter inom servicen för handikappade samt kostnaderna för den har ökat snabbt i kommunerna på 1990-talet. År 1993 uppgick de totala kostnaderna för service och stöd enligt lagen om handikappservice till ca 92 milj. euro och år 2001 till ca 164 milj. euro. Omkring 39 000 personer fick färdtjänst för gravt handikappade år 1993. Antalet stödtagare har ökat till knappt 74 000 år 2002. Servicen för handikappade har år 2003 utvecklats med hjälp av en riksomfattande kvalitetsrekommendation som syftar till att vägleda kommunerna vid förbättrandet av tillgången och kvaliteten på offentliga tjänster. Frågor som rör de handikappades boende har behandlats ingående i en publikation med kvalitetsrekommendationer för individuell service, fungerande bostäder och tillgänglig miljö samt boendeservice för handikappade personer. Kvalitetsrekommendationen för hjälpmedelsservice hjälper kommunerna och sjukvårdsdistrikten att förbättra tillgången på och tillräckligheten i servicen bland annat genom att föreslå att man lokalt skall enas om gemensamma riktlinjer för verksamheten samt arbets- och ansvarsfördelningen. Syftet är att genom projektfinansiering av social- och hälsovårdsministeriet främja uppkomsten av regionala hjälpmedelscentraler. Rekommendationerna stöder kommunerna i planeringen av de handikappades boende samt i utvecklandet av boende- och hjälpmedelsservicen. I rekommendationen har bl.a. de handikappades boendebehov lyfts fram och de handikappades möjlighet att jämlikt få service och tillräckligt tillgängliga och fungerande bostäder har understrukits. Enligt min uppfattning kommer ibruktagandet av kvalitetsrekommendationerna att minska skillnaderna mellan kommunerna när det gäller rehabiliteringstjänster. Social- och hälsovårdsministeriet följer med hur kvalitetsrekommendationerna inverkar på kommunernas verksamhet och hur de uppställda målen nås. Vid behov bedömer man vid ministeriet också behovet av andra åtgärder. Till den del spörsmålet gäller tilllämpningen av lagen vid FPA:s kontor i Heinola pågår sedan tidigare en separat utredning om kontorets linje vad beträffar tillämpningen av lagen. På uppdrag av rehabiliteringslinjen vid FPA:s avdelning för hälsovård och utkomstskydd har den 22 oktober 2003 av FPA:s kretscentral för Södra Finland begärts en separat utredning om lagenligheten i Heinolakontorets beslutspraxis. Helsingfors den 4 november 2003 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 5