KIRJALLINEN KYSYMYS 469/2008 vp Mielenterveyskuntoutujien hoito-olot Eduskunnan puhemiehelle Stakesin tuoreen selvityksen mukaan väestöryhmien väliset erot ovat kasvaneet Suomessa. Merkittävää selvityksen mukaan on se, että Suomi on vauraampi, mutta samalla kuitenkin selvästi eriarvoisempi ja moniarvoisempi yhteiskunta kuin esimerkiksi 15 vuotta sitten. Kuntien erot kyvyssä turvata palveluiden saatavuus ovat kasvaneet, ja ne ovat nyt suuremmat kuin koskaan viimeisten 12 vuoden aikana. Palveluiden laadun ja saatavuuden heikentyminen konkretisoituu valitettavan usein hiljaisten ja pienten ryhmien kohdalla, ryhmien, jotka eivät jaksa pitää ääntä itsestään. Näihin ryhmiin kuuluvat mm. mielenterveyskuntoutujat, joiden hoito-oloihin olisi perusteltua kiinnittää erityistä huomiota. Mielenterveyshoidossa on jo pitkään vallinnut pyrkimys siirtää potilaat laitoksista avohoitoon. Samaan aikaan on perustettu erilaisia kuntoutus- ja hoitokoteja, joihin sairaaloiden potilaat on siirretty asumaan. Mielenterveyskuntoutujien siirtäminen erilaisiin laitoksiin altistaa kuitenkin potilaat syrjäytymisvaaraan, sillä monet kuntoutus- ja hoitokodeista sijaitsevat taajamien ulkopuolella, kuten psyyken sairaalat aiemmin. Erilaisissa asumispalveluyksiköissä asuu tällä hetkellä noin 6 700 henkilöä, ja useimmille heistä se on vuosia kestävä tai jopa pysyvä asumismuoto. Kuntoutus- ja hoitokodeissa potilaille tarjotaan asunto, ruoka ja hoito, mutta todellinen kuntoutustoiminta on varsin vähäistä. Laitoksilla ei ole riittäviä resursseja esimerkiksi kuntoutumisen kannalta tärkeän, potilaiden mieltä virkistävän toiminnan tarjoamiseen. Ihminen tarvitsee asunnon ja ruoan lisäksi myös hieman henkilökohtaista rahaa, jotta voisi matkustaa esimerkiksi linja-autolla harrastuksiinsa, ostaa vaatteita tai huolehtia henkilökohtaisesta hygieniastaan. Laissa ei ole määritelty minimikäyttörahaa hoitokodeissa asuville, vaan samassa yksikössä asuvat ja eri kunnista kotoisin olevat voivat olla henkilökohtaisten varojensa suhteen hyvinkin eriarvoisessa asemassa. Henkilökohtaisten varojen niukkuus johtaa helposti väärään säästämiseen ja siihen, että potilaat tulevat riippuvaisiksi hoitokodeistaan. Potilaiden mahdollisimman itsenäistä päätöksentekoa on perusteltua tukea sekä kiinnittää huomiota hoito-oloihin, jotta laitostumisriski olisi mahdollisimman vähäinen ja normaaliin elämään palaaminen mahdollisimman todellinen vaihtoehto. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä mielenterveyskuntoutujien hoito-olojen parantamiseksi ja potilaiden laitostumisriskin pienentämiseksi? Helsingissä 4 päivänä kesäkuuta 2008 Sari Palm /kd Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Sari Palmin /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 469/2008 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä mielenterveyskuntoutujien hoito-olojen parantamiseksi ja potilaiden laitostumisriskin pienentämiseksi. Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kirjallinen kysymys käsittelee viime vuosikymmeninä tapahtuneen ja edelleen jatkuvan psykiatrisen palvelujärjestelmän yhtä keskeisintä kysymystä. Psykiatristen sairaansijojen määrä oli vuonna 1980 noin 20 000 ja nyt määrä on noin 4 600. Sairaansijojen väheneminen on tapahtunut siten, että valtaosa pitkäaikaispotilaista on siirtynyt erimuotoisen tuetun asumisen piiriin. Selvästi käytetyin asumismuoto on erilaiset pienryhmä- ja kuntoutuskodit. Näissä asuu, kuten kysymyksessä todetaan, tutkija Markku Salon tekemän selvityksen mukaan noin 6 700 kuntoutujaa. Mielenterveyden keskusliiton tutkija Markku Salo on yhdessä tutkija Mari Kallisen kanssa tehnyt ansiokasta perustutkimusta kuntoutujien asumisoloista ja kuntoutumisen todellisuudesta niissä. He ovat vertailleet keskenään eri yksiköitä todeten myös kysyjän mainitsemat isot laadulliset erot, jotka koskevat sekä fyysistä ympäristöä, toiminnan sisältöä että maantieteellistä sijaintia. Asumispalvelut voivat olla kuntien, säätiöiden ja järjestöjen sekä yksityisten tuottamia. Yksityisten tuottamien palvelujen laadussa on ilmennyt suurimmat erot. Niissä on sekä hyvin korkeatasoisia että laadultaan selvästi heikompia yksiköitä. Yksityisten tuottamien palvelujen ostamisessa olisi erityisen tärkeää, että kunnallinen tilaaja palveluja ostaessaan varmistaa ja edellyttää, että palvelujen laatu vastaa mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen kehittämissuosituksissa esitettyjä standardeja. Markku Salon ja Mari Kallisen tutkimuksissa on myös selvinnyt, että kuntoutujan mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin ja toimintoihin on myös hyvin vaihtelevaa. Tämän pitäisi olla melkeinpä itsestään selvyys samoin kuin mahdollisuus vertaistoimintoihin ja -tukeen, jotka kaikki ovat tärkeitä edellytyksiä kuntoutumiselle. Mielenterveyskuntoutujien hoito-olojen ongelmista tietoisena sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi keväällä 2007 laajan yhteistyön tuloksena laaditun kehittämissuosituksen: "Asumista ja kuntoutusta. Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen kehittämissuositukset". Tässä määritellään asumispalveluissa edellytettävät fyysiset tilat, tarvittavan henkilöstön määrä kuntouttavan toiminnan painopisteet. Kehittämissuositukset on tarkoitettu asumispalveluyksiköille, kunnille näitä ostaessaan sekä lääninhallituksille niitä valvoessaan. Sosiaali- ja terveysministeriön Mieli 2009 -työryhmä laatii eduskunnan aloitteesta vuoden 2008 loppuun mennessä kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman, jossa linjataan kokonaisvaltaisesti maamme mielenterveys- ja päihdetyö tulevaisuudessa. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat ja heidän asumispalvelunsa tulee olemaan yksi laadittavan suunnitelman painopistealueita. Lopuksi on tärkeä nähdä mielenterveyskuntoutujat ja heidän asumispalvelunsa osana laajaa mielenterveyspalvelujen kokonaisuutta. Asiakaslähtöisyyden pitää olla keskeistä. Mielenterveyspalvelujen kokonaisuuden tulee painottua 2
Ministerin vastaus KK 469/2008 vp Sari Palm /kd laaja-alaisiin ja monipuolisiin avopalveluihin, joissa peruspalvelut ovat keskeinen toimija. Mielenterveystyö ei myöskään saa rajoittua ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintoihin vaan kaikkien sektorien panostusta tarvitaan. Näin on myös ja erityisesti mielenterveyskuntoutujien kohdalla. Onhan kyse pohjimmaltaan arjessa elämisestä mahdollisimman itsenäisesti. Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2008 Peruspalveluministeri Paula Risikko 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 469/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Sari Palm /kd: Vad ämnar regeringen göra för att förbättra förhållandena för rehabiliteringsklienterna inom mentalvården och minska risken för hospitalisering? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Spörsmålet gäller en av de mest centrala frågorna inom det gångna och pågående psykiatriska tjänstesystemet under de senaste decennierna. År 1980 var antalet vårdplatser inom den psykiatriska vården ca 20 000 och nu är det ca 4 600. Vårdplatserna har minskat genom att största delen av patienterna inom långtidsvården har flyttat till olika former av serviceboende. Den form av boende som används klart mest är olika grupp- och rehabiliteringshem. Som det konstateras i spörsmålet bor det i dessa hem ca 6 700 rehabiliteringsklienter, enligt en undersökning gjord av forskaren Markku Salo. Forskaren Markku Salo vid Centralförbundet för mental hälsa rf och forskaren Mari Kallinen har tillsammans bedrivit förtjänstfull grundforskning om rehabiliteringsklienternas förhållanden i hemmen och om rehabiliteringens verklighet där. Forskarna har jämfört olika enheter och precis som spörsmålsställaren konstaterat att det finns stora skillnader i kvalitet vad gäller fysisk miljö, verksamhetsinnehåll och geografiskt läge. Boendetjänster kan tillhandahållas antingen av kommunerna eller av stiftelser, föreningar och privata. De största skillnaderna i kvalitet förekom inom de privata tjänsterna. Bland dem fanns det både enheter med mycket hög kvalitet och enheter med klart sämre kvalitet. När man köper privata tjänster är det ytterst viktigt att den kommunala beställaren vid köpet av tjänsterna försäkrar sig om och förutsätter att kvaliteten på tjänsterna motsvarar de standarder som lades fram i utvecklingsrekommendationen om boendetjänster för rehabiliteringsklienter inom mentalvården. I Markku Salos och Mari Kallinens undersökningar framkom det även att rehabiliteringsklientens möjlighet att påverka beslut och funktioner som gäller honom eller henne själv även är mycket varierande. Detta bör dock vara något av en självklarhet, precis som möjligheten till verksamhet och stöd av sådana i samma situation. Allt detta är en viktig förutsättning för rehabilitering. På grund av problemen med vården av rehabiliteringsklienter inom mentalvården publicerade social- och hälsovårdsministeriet våren 2007 utvecklingsrekommendationen "Boende och rehabilitering. Utvecklingsrekommendation om boendetjänster för rehabiliteringsklienter inom mentalvården". Rekommendationen var ett resultat av ett omfattande samarbete. I den fastställs kraven på de fysiska lokalerna, den personalstruktur som behövs och rehabiliteringsverksamhetens tyngdpunkter. Utvecklingsrekommendationen är gjord för enheter med boendetjänster, och för kommuner som köper och länsstyrelser som övervakar dessa tjänster. 4
Ministerns svar KK 469/2008 vp Sari Palm /kd Social- och hälsovårdsministeriets arbetsgrupp Mieli 2009 ska före slutet av 2008 göra upp en nationell plan för psykisk hälsa och missbruksarbete på initiativ av riksdagen. I planen ges övergripande riktlinjer för mental- och missbruksarbetet i vårt land i framtiden. En av tyngdpunkterna i planen kommer att vara rehabiliteringsklienterna inom mental- och missbrukarvården och deras boendetjänster. Slutligen är det viktigt att se rehabiliteringsklienterna inom mentalvården och deras boendeservice som en del av en större helhet av mentalvårdstjänster. Det centrala är att vara kundorienterad. Mentalvården som helhet bör prioritera ett brett och mångsidigt utbud av öppenvårdstjänster med basservicen som huvudsaklig aktör. Mentalvårdsarbetet får inte begränsas endast till social- och hälsovårdsfunktioner, utan insatser från alla sektorer behövs. Detta gäller även och särskilt rehabiliteringsklienterna inom mentalvården. I grund och botten handlar det om att leva sitt liv så självständigt som möjligt. Helsingfors den 24 juni 2005 Omsorgsminister Paula Risikko 5