Yhteistyotoimikunta 25.10.2016 56 Kuntayhtymähallitus 27.10.2016 151 HaapajäM Karsämäld Pyhäjärvi Reisjärvi Selänne Peruspalvelukuntayhtymä o ohjeita sovelletun tyon tekemiseksi o voimassa 3112.2018 saakka järjestäminen Sovellettu työ ja sen
Tässä ohjeessa kuvataan, mitä sovellettu työ on, miten sen vastuuyksikköon, missã tyontekijàn työsopimus on, kun sovellettua slihen Iiittyvän tuen mallia. Kokeilusta saatujen kokemusten perusteella työkyvyttomyyseläkkeelle siirtymiseen, kohdistuvat työtä aletaan suunnitella. varhaiselàkemenoperusteiset maksukustannukset siihen Mikäli sovelletun työn kokeilu ei onnistu, vaan johtaa tyontekijan vaihtoehtona tyontekijan uudelleen sijoittamisessa. Sovellettu tyo on pààtetään uudelieensijoitustoiminnasta sàilyttää sovellettu tyo yhtena osa varhaisen tuen mallin mukaista työkyvyn tukiohjelmaa. 3 Palvelussuhdeasiat 2 Sovellettu työ 1 Johdanto sovellettua tyotä kokoaikaisena. Harkinnanvaraiset Iisât mãäritellããn omasta pyynnosta vãhemmän vaativaan tehtãväãn. Nàin ollen palkan mäãrittãmisessä sovelletaan kuuuoinkin voimassa olevan KVTES: n tehtävàkohtaisesta palkasta edellyttäen, ettà työntekijä tekee mäàritetään siten, ettã se vastaa 85 % henkilon aiemmasta työn vaativuudesta. Näin omen myös tehtãväkohtainen palkka Sovellettuun tyohon siirtyminen perustuu tyontekijan hakeutumiseen palkkausluvun 10.1 :n 3 kohtaa. Palkan mãärittãmisen perusteena on sovelletun tyon vaativuus, joka vastaa 85 % tyontekijàn aikaisemman työnantajan yhteinen sopimus sovelletusta tyosta ja perustuu tapaturmavakuutusyhtion tukemaa tyokokeilua on kãytetty ensin. käyttoon pãäsããntöisesti vasta sen jãlkeen, kun Kevan tai työntekijãn tahtoon ja vapaaehtoisuuteen. Sovellettu työ otetaan Sovellettu työ on tyantekijãlie mahdollisuus. Se on tyontekijãn ja yksilowsen työkyvyn mukaiseksi. Kyseisiä tehtävãnkuvia ei ole niitä tekee osatyokykyinen tyontekijä. tyotehtavasta. Kokonaisuus rakennetaan jokaisen tyontekijan vãlttàmãttà ollut aikaisemmin olemassa, vaan ne Iuodaan esim. jossa tehtävànkuva koostuu useammasta erikseen muokatusta Sovellettu tyo on enemmàn kuin kevennetty työ, se on kokonaisuus, irrottamalla normaalista tyäprosessista kevyempia tehtäviä ja luodaan tyontekijaiden tehtãvistä poistetaan joitakin tyovaiheita tai tehtãviä ja niistã uusi tyokokonaisuus. Tãllöin normaalin tyokyvyn omaavien sijoittua sovellettuun tyohön johonkin toiseen tyoyksikkoon. omassa työymparistossaan ns. sovelletussa tyossa tai tarvittaessa tehtäviä järjestellään ni, että kyseinen tyontekija voi jatkaa joko Sovelletun työn tarkoituksena on, että osatyokykyisen tyontekijan Työntekijãllä tarkoitetaan tässã asiakirjassa sekã tyosopimussuhteessa olevia tyontekijöita että viranhaltijoita. ohjeen kanssa. saamisen edellytykset. Tätä ohjetta Iuetaan rinnan Varhaisen tuen maui toteuttamista tuetaan rahallisesti, mistä ja miten tuki haetaan sekã tuen Tyontekijoden työssà jatkamisen tukemiseksi ja varhaiselãkemaksujen vàhentämiseksi on kuntayhtymassa kokeillaan ns. sovehetun tyon ja
4 Sovelletun tyon järjestämisessä otetaan huomloon palkan Iisäksi myös seuraavat asiat: palkkausluvun osa-aikatyota koskevan maarayksen mukaisesti ja osa ratkaisu kuin jãädä tyokyvyttomyyselakkeelle, sairauslomalle tai toimeentulotuelle, vaikka palkka tãssä járjestelyssa on aiempaa pienempi. EdeIIä kuvattu toimintamalli on tyontekijãlle rahallisesti edullisempi 20164.1 ) aikapalkan Iaskentapohjana on sovelletun tyon palkka.( KVTES 2014- kuntayhtymän johtajalta Hitteenä olevalla Iomakkeella. Sovelletun tyon jàrjestãmiseen tarkoitettua tyoskentely haetaan uhka joutua tyokyvyttomyyselakkeelle. jatkumiselle edellytyksia. tukiohjeman vaihtoehdot on kokeiltu ensin. aikana yleensä selviäã se, onko tyontekijan palvelusuhteen yhteensã enintãän kahdeksi vuodeksi. Thmàn kahden vuoden Ensisijaisesti sovellettua työtä tarjotaan nilile henkilöille, joilla on Nuoret tyontekijat ohjataan kuitenkin ensisijaisesti Sovellettua työtà myonnetààn enintàän vuodeksi kerrallaan ja uudefleenkoulutukseen ja sitä kautta takaisin tyoelàmãän. palvelulinjojen talousarvioon varatuilla rahoilla. asiakirjaliitteenä, että tyotekija hakeutuu omasta tehtävästäán määräaikainen vakanssi. vähemmän vaativaan tehtävään. tätä tehtävää koskevalla uudella työsopimuksella. olla kerrallaan enintään yksi vuosi. siirretään sovellettuun tyotehtavaan tuomat edut. viranhoitomaarãys. nimikkeillä Sovellettua tyotã tehdãàn kuntayhtymassa kaytössä olevilla Sovellettua tyotà tekevã henkilö vapautetaan omasta tehtãvästä ja Tyosopimuksessa sovitaan sovelletun tyon määräaikaisuus, joka voi Sovelletussa tyossa vol olia enintään kaksi tyontekijaa yhta aikaa. Tarvittaessa perustetaan erillinen sovebettuun tyohön tarkoitettu Tyosopimukseen kirjataan kohtaan Iisätiedot tal erillisenä Palkka, tyoaika ja tehtävãt sovitaan tyosopimuksen muutoksella tal Sovelletun tyon tekijällä on voimassa kaikki työsuhteen mukanaan Virkasuhteisen kanssa ei tehdä työsopimusta, vaan annetaan uusi 5 Sovelletun työn järjestämisen myöntämisperusteet Sovelletun tyon jàrjestämistä rahoitetaan kyseisen tyontekijan oman Sovelletun tyon myontämisen edeuytyksena on, ettà muut tyokyvyn 6 Sovelletun työn taloudellisen tuen hakeminen ja asiakirjojen arkistointi osa-aikaisena, mããrãytyy palkka kulloinkin voimassa olevan KVTES:n erikseen ottaen huomioon uusi tyo. MikäIi sovellettua tyotä tehdäàn
tyoterveyslaakarin sopivuuslausunto. toimittamiseen tyontekijan suostumus. Mikäli han ei anna Hakemukseen liitetään tyokykykeskustelumuistio (t) ja - johtajalle. neuvottelumuistio (t), seurantakokousmuistio (t) ja kuntayhtymän johdossa. tyoterveyshuollon keinoin eikä ole todettu terveydellistâ estettã sovelletulle työlle. Yflämainittujen dokumenttien pohjalta hakemus käsitelläân Tyoterveyshuollon edustaja tarkistaa, että terveydentila on selvitetty suostumustaan, ei hakemusta voida tehdä Iainkaan. Koska asiakirjat sisältävàt arkaluontoisia asioita, tarvitaan niiden http://www.sulo.selanne.net. Lomakkeet ovat kâytettavissa sähköisessä muodossa: muutkin työsopimukset ja nhihin liittyvät asiakirjat. siirretään pysyväisarkistoon samalla tavalla, kuin tyontekijãã koskevat voimassaoloajan kuntayhtymän johtajan arkistossa, jonka jälkeen ne Hakemus asiakirjaliitteineen sàilytetâan sovefletun työn Hakemus palautetaan tarvittaessa lisaselvitysta varten. salatussa sãhköpostissa tai suljetussa kirjekuoressa kuntayhtymän Työntekijän esimies lähettäà hakemuksen joko salasanafla
Tyontekijã ajalle nykyisestä tyotehtavastã Sovellettava tyoaika Poissaoloaika Nykyinen tyotehtãvã Liitteet: työkykykeskustelumuistio (t) ja -neuvottelumuistio (t), seurantakokousmuistlo (t) ja tyoterveyslaakarin sopivuuslausunto. Kuntayhtyman johtaja I 20 Al lekirjoitus Hakemus hylãtaan Hakemus hyvaksytaän ajalie Päätös: Vapaamuotoinen hakemus sovellettuun työhön HAKEMUS SOVELLETTUUN TYOHON