Minä haluan tuonne! - Esimerkkejä VIA-kartoituksista liikkumisvapauteen ja esteettömyyteen liittyen Asukkailla on oikeus valita oma asuinpaikkansa ja asumismuotonsa sekä halutessaan vaihtaa sitä. Päätöstä asumisesta ei pidä tehdä asukasta kuulematta. Asukasta pitää kuulla, vaikka hänellä olisi edunvalvoja. Asukkaan kuulemista ei saa sivuuttaa myöskään sillä perusteella, että asukas tarvitsee vaihtoehtoisia kommunikointikeinoja ilmaistakseen oman näkemyksensä ja tahtonsa. Asukkaiden tulee voida liikkua sekä asumisyksikön sisällä, sieltä ulos ja uudelleen sisään että asumisyksikön ulkopuolella. Yleensä on hyvä, jos asumisyksikkö sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella lähellä palveluita ja normaalia asutusta. Asuinpaikan valinta Asukkaat eivät aina ole tietoisia siitä, että heillä on oikeus valita asuinpaikkansa. Eräässä 1 / 10
asumisyksikössä kerrottiin, että kaikki asukkaat eivät haluaisi asua tässä yksikössä. Asuinpaikan ja -muodon vaihtamisen oikeudesta tulee kertoa asukkaille, vaikka tämä tarkoittaisikin paikkakunnan tai asumismuodon vaihtumista ja aiheuttaisi vaivaa asumisyksikön henkilökunnalle ja sosiaalitoimen työntekijöille. Asumisyksiköiden henkilökunta sanoo usein, että asuinpaikan vaihtaminen on vaikeaa, koska sopivia yksikköjä ei ole välttämättä tarjolla eikä paikkoja vapaana. Asiaa tulee kuitenkin ajatella laajemmin ja joustavammin. Asukkaalle voi olla mahdollista järjestää esimerkiksi vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen tavalliseen omistus- tai vuokra-asuntoon. Tällöin on epäolennaista, onko jossakin asumisyksikössä tilaa vai ei. Erityisesti kehitysvammapuolella ryhmämuotoinen asuminen tuntuu olevan laitosten purkamisesta huolimatta hyvin vakiintunut ajatus, josta henkilökunnan ja asukkaidenkin on vaikea irtautua. Eräässä asumisyksikössä asukas oli vasten tahtoaan siirretty toiseen saman yksikön rakennukseen, vaikka hän piti ensimmäistä paikkaa kotinaan. Syynä siirtoon oli alkuperäisen asumispaikan esteellisyys. Asukkaan liikuntakyky oli heikentynyt ja siksi hänet siirrettiin esteettömämpään yksikköön. Asukkaan oikeutta valita asuinpaikkansa ei saa loukata tällaisella perusteella. Tilanteeseen on löydettävissä ihmisoikeuksia kunnioittava ratkaisu, esimerkiksi alkuperäisen asuinpaikan muuttaminen esteettömämmäksi asunnon muutostöiden avulla ja/tai asukkaan toimintamahdollisuuksien lisääminen hakemalla hänelle henkilökohtaista apua. Esteellisyys 2 / 10
Asumisyksiköiden, niiden tilojen ja laitteiden tulisi olla esteettömiä. Esteellisyys voi tarkoittaa suoranaista estettä päästä haluamiinsa paikkoihin tai jäämistä tapahtumien, palvelujen ym. ulkopuolelle. Monissa asumisyksiköissä on esteettömyyttä parantavia ratkaisuja, kuten automaattiovia, luiskia ja matalia tasoja. Riittävistä apuvälineistä ei kuitenkaan aina huolehdita yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Eräässä asumisyksikössä asukas ei saanut oveaan lukkoon apuvälineen puuttumisen vuoksi, eikä yhteiskäytössä olevassa tietokoneessa ollut näkövammaisille tarkoitettua apuvälinettä, vaikka ainakin yksi asukas olisi tarvinnut sellaista. Liikkumisvapaus Liikkumisvapaus on perus- ja ihmisoikeus, johon ei saa kajota ilman erityisen pätevää perustetta. Asukkaiden pitää voida liikkua asumisyksikössä, eli kotonaan, vapaasti. Eräässä yksikössä kuitenkin rajoitettiin asukkaiden liikkumista keittiöön. Asukkaiden tulee voida liikkua myös asumisyksikön ulkopuolella rajoituksetta. Eräässä asumisyksikössä liikkumista rajoitettiin kiellolla matkustaa suurempaan lähikuntaan. Rajoitusta käytettiin rangaistuksena yksikön henkilökunnan laatimien sääntöjen rikkomisesta. 3 / 10
Liikkumisvapautta saatetaan rajoittaa myös epäsuorasti, jos henkilökuntaa ei riitä kattavasti asumisyksikön ulkopuoliseen toimintaan. Tämä vaarantaa asukkaiden liikkumisvapauden ja osallisuuden ympäröivään yhteiskuntaan. Aikuisten ihmisten liikkumisvapautta ei saa säännellä myöskään kotiintuloajoilla. Eräässä asumisyksikössä kaikilla asukkailla oli kotiintuloaika. Kotiintuloaika oli aikuisten ihmisten tavallisia menoja ajatellen aikainen, ja poikkeukset siitä olivat harvinaisia. Liikkumisvapautta rajoitetaan myös siten, että asukkaille ei anneta avaimia. Joissakin asumisyksiköissä asukkailla ei ole omia avaimia ulko-oveen. Eräässä asumisyksikössä ulko-ovet pidettiin yöaikaan sisältäpäin lukossa niin, että ainoa avain oli vuorossa olevalla työntekijällä. Tällainen käytäntö on arveluttava sekä asukkaiden liikkumisvapauden että henkilökohtaisen turvallisuuden kannalta. Jos tällaisessa yksikössä sattuu hätätilanne, voi olla tuhoisaa, jos asukkaat eivät pääse ulos talosta. Riittävät henkilöstöresurssit mahdollistavat sen, ettei kukaan asukas joudu yöaikaan vaaratilanteeseen, vaikka ovia ei lukita sisäpuolelta. Asumisyksikön sijainti 4 / 10
Asumisyksikön on yleensä hyvä sijaita tavallisella asuinalueella, jossa on myös peruspalvelut. Asukkaiden tulee voida liikkua helposti eri paikkoihin, joten hyvät liikenneyhteydet ovat myös tärkeitä. Asumisyksikön syrjäinen sijainti korostaa laitosmaisuutta. Syrjäinen sijainti ja huonot kulkuyhteydet huonontavat olennaisesti mahdollisuuksia osallisuuteen yhteiskunnassa. Tällä on vaikutusta myös sosiaalisten- ja perhesuhteiden ylläpitoon. Osa asumisyksiköistä sijaitsee keskellä normaalia asutusta ja palveluita, ja liikenneyhteydet ovat hyvät. Eräässä asumisyksikössä julkisen liikenteen käyttäminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä lähellä sijaitsevalta pysäkiltä kulki busseja vain harvoin. Eräs toinen yksikkö sijaitsi alueella, jossa oli vain teollisuuskiinteistöjä. Kansainvälisiä esimerkkejä Kansainvälisistä esimerkeistä näkyy, että Suomi ei ole ainoa maa, jossa vammaisten asuinpaikkaan ja -muotoon liittyvät asiat ovat ongelmallisia. Esimerkit osoittavat, että liikkumisvapauteen ja esteettömyyteen suhtaudutaan hieman eri lailla eri maissa. Maakohtaiset käytännöt herättävät onneksi myös kritiikkiä tuomioistuimia myöten. 5 / 10
Asumispaikan valinta Tanskassa on arvosteltu sitä, ettei kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia ja mahdollisuutta vaikuttaa päätöksiin siitä, missä, miten ja kenen kanssa he asuvat, ole kunnioitettu. Mahdollisuudet valita asumispalveluja muualta kuin omasta kunnasta ovat rajoitetut. Tämä johtuu kuntien politiikasta ja palvelustandardeista. Tanskassa asumispalvelumarkkinoiden sääntelyllä pyritään kuitenkin alentamaan julkisen palvelutuotannon kustannuksia ja järjestämään optimaaliset olosuhteet julkisten instituutioiden sekä julkisten ja yksityisten palveluntuottajien väliselle kilpailulle. Tällä halutaan kannustaa myös palvelujen laadun kehittämiseen. Markkinasäätelyllä pyritään vammaisen henkilön aseman vahvistumiseen ja äänen kuulemiseen. Vammaisten henkilöiden odotetaan omaksuvan aktiivisempi rooli. Heidän toivotaan haastavan perinteinen palvelujen järjestämisen malli ja esittävän vaatimuksia siitä, mitä he haluavat palveluntarjoajilta sekä valinnanvapaudesta eri palveluntarjoajien välillä. Hollannissa kehitysvammalaitosten ja ryhmäkotien asukkaalla puolestaan on erittäin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa asumisjärjestelyihinsä. On yleistä, ettei pienessäkään ryhmäkodissa ole taattua, että asukkaat saavat valita omat asuinkumppaninsa tai asuinpaikkansa. Myös paikallisen terveydenhuollon valvontaviraston asumisyksikköjen kartoituksissa yksikköjen palvelujen laadun on usein todettu olevan huolestuttavan huonoa. Skotlannissa järjestöjen tietoon on tullut tapauksia, joissa yksilöllisesti asuneita henkilöitä on sijoitettu ryhmä- tai hoivakoteihin. Tällaisiin ratkaisuihin saatetaan päätyä etenkin sellaisten 6 / 10
henkilöiden kohdalla, joiden tuen tarpeet ovat kompleksisia ja laajoja. Kehitys kertoo paluusta sijoittamiskäytäntöön, jossa asumisratkaisuja koskevaa päätöksentekoa ohjaa vapaiden asumispalvelupaikkojen sijainti sen sijaan, että yksilöllisiä asumisratkaisuja pohdittaisiin asukkaan tarpeista lähtien. Yksinasumistakin saatetaan Skotlannissa suosia. Sosiaalitoimen edustajat korostavat erityisesti, että ryhmämuotoinen asuminen ei sovellu henkilöille, joiden käyttäytyminen on haastavaa. Haastavan käyttäytymisen on todettu lisääntyvän ryhmämuotoisessa asumisessa, kun henkilöt ovat pakotettuja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Lisääntynyt haastava käyttäytyminen saattaa myös tu ottaa henkilökunnan toimintaan laitosmaisia tapoja heidän pyrkiessään vastaamaan siihen. Tällaisen käyttäytymisen on todettu usein vähentyvän henkilön muuttaessa omaan erilliseen asuntoonsa. Arviointi tapahtuu kuitenkin tässäkin tapauksessa ulkoapäin, eikä asukkaan mahdollisuuksista vaikuttaa tilanteeseen ole mainintaa. Skotlannissa sosiaalipalveluita säätelevänä valvontaviranomaisena toimii Care Inspectorate. Pa lveluntuottajien on rekisteröidyttävä valvontavirastolle, joka myöntää toimiluvat, valvoo palveluntuottajien toimintaa ja antaa rajoituksia esimerkiksi asukasmääristä. Osana tarkistustoimintaa toimijat pisteytetään kuusiportaisella asteikolla. Arviointi kohdennetaan hoivan ja tuen laatuun, ympäristön laatutekijöihin, henkilöstöön sekä palvelun hallinnointiin ja johtamiseen. Tarkistusraportit ovat julkisesti saatavilla, joten palvelunkäyttäjät voivat periaatteessa tehdä informoituja valintoja. Valinnanvapaus ei kuitenkaan koske kaikkia. Skotlannissa kehitysvammaisuus luokitellaan edelleen lainsäädännössä mielisairaudeksi, jolloin erityisesti kehitysvammainen haastavasti käyttäytyvä henkilö voidaan lainsäädännön perusteella määrätä pakkohoitoon. Henkilöillä, joiden pakkohoitopäätös puretaan, on usein hyvin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen, 7 / 10
millaiseen asumisratkaisuun he päätyvät. Erityisenä ongelmana järjestötoimijat Skotlannissa nostavat esiin sairaala-asumisen. Skotlannissa kehitysvammaisia henkilöitä asuu edelleen sairaalaympäristöissä, joko lyhytaikaishoidossa, arviointi- ja toimenpideyksiköissä tai pitkäaikaishoivan piirissä. Erään järjestöedustajan mukaan jotkut tällä hetkellä sairaaloissa asuvat kehitysvammaiset henkilöt siirrettiin sairaaloihin suoraan laitoksista. Sairaalayksiköihin tehdään kuitenkin myös uusia sijoituksia. Erityisesti haastavasti käyttäytyvien henkilöiden tilanne on heikko. Saksassa varsinkin ympärivuorokautista tukea tarvitsevien asuminen muualla kuin laitosympäristössä tai suurissa ryhmäkodeissa näyttää hyvin vaikealta. Näiden henkilöiden mahdollisuus tosiasiallisesti valita asuinpaikkansa on erittäin kyseenalainen. Vuonna 2009 julkaistussa raportissa kerrotaan esimerkkitapauksesta, jossa henkilö päätyi laitoshoitoon, vaikka hänen omana toiveenaan oli lähiyhteisössä asuminen. Lakiin sisältyvän lähiyhteisöllisen asumisen ja tuen ensisijaisuutta koskevasta periaatteesta huolimatta taloudellisia argumentteja priorisoidaan, kun sosiaalihallinnossa tehdään palveluiden järjestämistä koskevia päätöksiä. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea totesi Australian raportin pohjalta antamissaan kommenteissa, että vaikka Australiassa oli suljettu suuria laitoksia, uudet vammaisten asumisyksiköt olivat yhä laitosmaisia. Monien vammaisten oli pakko asua asumisyksiköissä saadakseen riittävät palvelut. Komitea kehotti Australiaa kehittämään ja ottamaan käyttöön suunnitelman, jonka pohjalta laitokset lopetettaisiin ja riittävät varat kohdennettaisiin tukemaan vammaisten henkilöiden asumista yhteiskunnan yhdenvertaisina jäseninä. Komitea vaati Australiaa ryhtymään välittömiin toimiin varmistaakseen, että vammaiset henkilöt voivat vapaasti valita missä ja kenen kanssa he haluavat asua, ja että he saavat riittävän avun riippumatta asumispaikastaan ja asumismuodostaan. 8 / 10
Komitea ilmaisi 2013 huolensa siitä, että Itävallassa vammaisten laitosasuminen oli lisääntynyt viimeisten 20 vuoden aikana. Komitean mukaan laitosasumisen lisääntyminen oli sopimuksen 19 artiklan vastaista ja asetti vammaiset henkilöt alttiiksi väkivallalle ja hyväksikäytölle. Komitea kehotti Itävaltaa purkamaan laitoksia ja antamaan vammaisten henkilöiden itse valita, missä he haluavat asua. Esteettömyys asumisessa Ruotsin palveluasunnoissa on yleensä tehty mukautuksia asukkaiden tarpeisiin, ja asunnot ovat usein samassa talossa tai toistensa läheisyydessä sijaitsevissa taloissa. Uudisrakentamisessa on rakennussäännösten kautta varsin korkeat esteettömyyskriteerit. Esteettömyys ja käytettävyys ovat liikuntavammaisen henkilön näkökulmasta yksi kaavoitus- ja rakennuslakiin sisältyvistä teknisistä vaatimuksista. Rakentamismääräykset sisältävät yksityiskohtaisia esteettömyysvaatimuksia, koskien esimerkiksi asuinrakennusten sisäänkäyntiä ja asuntojen märkätiloja. Henkilöt voivat myös saada tukea asunnon muutostöihin, jotta itsenäinen elämä asunnossa mahdollistuu. Tuessa ei ole tarveharkintaa. Hollannissa annettiin vuonna 2003 uudet rakennussäännökset, jotka sisältävät uusille asunnoille asetettavan vaatimuksen esteettömyydestä. Esteettömyyttä koskevat säännökset eivät kuitenkaan koske vanhaa asuntokantaa. 9 / 10
Skotlannissa on standardina kodin ja sen ympäristön helppokulkuisuus. Rakennuksen tulee mahdollistaa nostolaitteiden, ympäristön hallintaa koskevien välineiden, kutsujärjestelmien, hälyttimien, kommunikointivälineiden ja uuden hoivateknologian asentaminen. Kaksi- tai useampikerroksissa rakennuksissa on oltava hissi. Iso-Britannia on saanut moitteita Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta. Tuomioistuin katsoi alentavaksi kohteluksi sen, että henkilön vessa ja sänky olivat esteellisiä. 10 / 10