KANSALAISOPISTOON! Kädessäsi on nyt Karstulan kansalaisopiston 52. lukuvuoden opinto-ohjelma. Kansalaisopiston keskeisenä tehtävänä on tarjota alueen asukkaille tilaisuuksia opiskella, kehittää itseään, pitää huolta kunnostaan ja sosiaalisista suhteistaan. Kansalaisopiston kynnys on matala. Kuka tahansa voi tulla mukaan toimintaan. Pääsykokeita ei järjestetä eikä todistuksia kysellä. Riittää, kun on halu kehittyä. Tänä vuonna itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Maamme itsenäisyyden aika on ollut monessa suhteessa menestystarina. Omalta osaltaan kansalaisopistot ovat olleet luomassa tätä tarinaa. Jokaisessa Suomen kunnassa kuka tahansa voi kehittää osaamistaan itseään kiinnostavissa aiheissa. Tämä taas säteilee monella tapaa koko yhteiskuntaan ja työelämään. Kuntien rooli tulee lähitulevaisuudessa muuttumaan. Varsin monet kunnalliset palvelut siirtyvät maakuntien hoidettaviksi. Kuntien tehtäviksi jää huolehtia elinvoimaisuudesta ja hyvinvoinnista. Tällöin myös kansalaisopiston rooli korostuu. Opiston merkittävänä tehtävänä on kansalaisten aktivoiminen huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Yhä useampi palvelu on siirtynyt tai on siirtymässä tietoverkon kautta toimivaksi. Tämä edellyttää kansalaisopistoltakin paitsi alan koulutuksen järjestämistä myös uusien verkon kautta tapahtuvien koulutuspalveluiden kehittämistä. Tulevaisuuden kansalaisopisto voi toimia osittain myös itse kunkin olohuoneessa. Näitä palveluita kehitetään niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Tervetuloa siis taas mukaan kansalaisopiston toimintaan. Tässä ohjelmassa on koko lukuvuoden tarjonta, joten pidä se tallessa. Lue myös huolella opiskelijan ohjeet. Hannu Patamaa rehtori ILMOITTAUTUMINEN Opintopiireihin tai kursseille ilmoittaudutaan kansalaisopiston osoitteessa https://www.opistopalvelut.fi/karstula tai puhelimitse. Toivomme, että asiakkaat käyttäisivät mahdollisimman paljon netti-ilmoittautumista myös piireihin osallistuessaan. Musiikin yksilöopetukseen ilmoittautuminen tapahtuu puhelimitse toimistoon 044 4596 656. 2 MUUTOKSENA AIEMPAAN KÄYTÄNTÖÖN ENNAKKO- ILMOITTAUTUMINEN ON PAKOLLINEN KAIKILLE KURSSEILLE. Kurssin peruuntumisesta osallistujien vähäisyyden johdosta ilmoitamme tekstiviestillä. Jos et osallistu kurssille, jolle olet ilmoittautunut, tulee osallistuminen peruuttaa. Koko lukuvuoden osalta peruutukset tehdään heti ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen. Peruuttaminen on tällöin maksutonta. Lyhytkurssit tulee perua viimeistään ilmoittautumisajan päättyessä. Kurssit perutaan joko sähköpostitse tai puhelimitse. Jos joudut perumaan osallistumisesi ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen, sinulta peritään 10 e:n maksu. Jos osallistuminen jää sinulta peruuttamatta, veloitetaan koko kurssimaksu. Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan kurssimaksun. Jos haluat mukaan kesken lukukauden, ota yhteys toimistoon tai piirin vetäjään. Opintomaksua ei palauteta, jos opiskelija keskeyttää opintonsa. OPINTOMAKSUT Opintomaksut laskutetaan lukuun ottamatta lyhytkursseja, joissa on käteismaksu (mainittu ohjelmassa). Opintomaksun voi maksaa myös Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä. Jos maksat koko lukuvuoden kestävän kurssin Smartum-seteleillä, toimita ne viimeistään 9.10. Karstulassa kansalaisopiston toimistoon sekä Kivijärvellä yhdyshenkilö Hannu Ahoselle ja Kyyjärvellä kunnanvirastoon tai kirjastoon. Samoin toimitetaan Kyyjärven tyky-setelit ja PAMin osasto 072:n setelit. Setelillä ei voi maksaa materiaalimaksuja. Seteli on henkilökohtainen. ALENNUKSET OPINTOMAKSUIHIN Karstulan kansalaisopisto on saanut opetushallitukselta opintosetelityyppistä avustusta, jolla voidaan korvata tai alentaa seniorien, maahanmuuttajien ja eläkkeellä olevien sekä työttömien opintomaksua. Opintosetelihakemuksia saa toimialueen kirjastoista, kansalaisopiston toimistosta, yhteispalvelupisteestä, Kyyjärven kunnanvirastosta ja Kivijärven kunnanvirastosta Hannu Ahoselta. Seniorien ja eläkkeellä olevien seteli on arvoltaan 10 e. Yksi henkilö voi käyttää ainoastaan yhden setelin. Työtön henkilö saa lukuvuoden aikana hakemuksesta yhteensä 30 e:n alennuksen kansalaisopiston opintomaksuista. Setelin liitteenä on oltava kopio Kelan/työttömyyskassan viimeisimmästä maksutositteesta tai Kelan työvoimapoliittisesta lausunnosta, jossa todetaan työttömyyden alkaminen (voi tulostaa netistä). Seteli palautetaan Karstulassa kansalaisopiston toimistoon tai kirjastoon, Kivijärvellä Hannu Ahoselle tai kirjastoon ja Kyyjärvellä kunnanvirastoon tai kirjastoon viimeistään 9.10. Maahanmuuttajien opintoseteleillä rahoitetaan suomen kielen kurssit ja lisäksi voi hakea 40 e arvoisen setelin käytettäväksi mihin tahansa ryhmäopetukseen. Alennukset myönnetään setelien saapumisjärjestyksessä niin kauan kuin määrärahaa riittää. Opintoseteleitä jaetaan toimialueen kuntien asukkaille asukaslukujen suhteessa. Opistossamme on edelleen perhealennus, jonka saavat samassa piirissä käyvät tai samalle kurssille osallistuvat samassa ruokakunnassa asuvat saman perheen jäsenet seuraavasti: 1. osallistuja maksaa täyden maksun, 2. osallistuja saa 25 % alennuksen ja 3. jäsenestä alkaen alennus on 50 % opinto-maksusta. Alennukset eivät koske yksilöopetusta. Muista opiskelijakohtaisista maksujen muutoksista päättää rehtori kirjallisen hakemuksen perusteella. VAKUUTUS Kansalaisopistolla on voimassa toiminta-alueensa, Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven, alle 70-vuotiaita opiskelijoita koskeva tapaturmavakuutus. Ulkopaikkakuntalaisten tulee huolehtia itse omasta vakuutuksestaan.
TIEDOTTAMINEN Kansalaisopisto tiedottaa ajankohtaisesta toiminnastaan, esim. kesken lukuvuoden alkavista uusista kursseista sekä luennoista, konserteista ja tapahtumista kotisivullaan www.karstula.fi/vapaa-aika/kansalaisopisto ja facebookissa. Myös Viispiikkinen on edelleen ilmoituskanavamme sekä Kivijärvellä kuntatiedote ja Kyyjärvellä nettisivu www.nopolanews.fi. Voit kysyä tarjonnasta opiston toimistosta, jonne voit kertoa myös ideoita uusiksi kursseiksi. Muista laittaa ilmoittautumislomakkeen alareunaan rasti, jos haluat että kansalaisopisto lähettää sinulle sähköpostiin tietoja uusista kursseista. Näitä sähköpostitietoja ei luovuteta eteenpäin. OPISTOLAISYHDISTYS Jokainen kansalaisopiston opiskelija kuuluu automaattisesti opistolaisyhdistykseen. Yhdistys ei ole rekisteröity eikä sillä ole jäsenmaksua. Yhdistyksen tehtävinä ovat mm. yhteiset materiaalihankinnat ja virkistystoiminta. Yhdistyksellä on vuosikokous keväällä, jolloin myös valitaan hallitus ja puheenjohtaja. Tällä hetkellä yhdistyksen puheenjohtajana toimii Terttu Möttönen. Ilmoittaudu: www.opistopalvelut.i/karstula tai 044 459 6656 Netti-ilmoittautuminen 1.9. klo 7 alkaen, puh. klo 8. MUUTOKSENA AIEMPAAN KÄYTÄNTÖÖN ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN ON PAKOLLINEN KAIKILLE KURSSEILLE. KIELET Suomea maahanmuuttajille/finnish for foreigners 120001 Lukio, luokka 141, Koulutie 13, joka toinen viikko To 19.00 20.30 joka toinen viikko, Lotta Manni 21.9.2017 30.11.2017, 10 oppituntia 11.1.-19.4.20187, 14 oppituntia Opintosetelirahoitus, ei kurssimaksua. Enint. 12 opiskelijaa. Kurssilla opit kertomaan itsestäsi ja perheestäsi sekä toimimaan suomen kielellä arkipäivän tilanteissa. Harjoittelemme keskustelua, lukemista ja kirjoittamista. Englannin jatko-/puhekurssi 120300 Lukio, luokka 141, Koulutie 13 Ma 18.00 19.30, Lotta Manni 18.9. 27.11.2017, 20 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 15 opiskelijaa. Meneekö kieli solmuun, kun puhut englantia vai hukkuvatko kaikki osaamasi sanat juuri silloin, kun pitäisi sanoa jotakin? Tule avaamaan solmuja ja löytämään hukassa olevia sanoja. Kurssin tarkoitus on vahvistaa suullista kielitaitoasi ja lisätä puherohkeuttasi, niin että selviydyt erilaisissa arkipäivän puhetilanteissa. Opiskelu on kannustavaa ja sopivan rentoa eikä virheistä sakoteta. Tervetuloa mukaan! Ranskan kielen alkeet 120600 Lukio, luokka 141, Koulutie 13 Ti 16.30 18.00, Lotta Manni 19.9. 28.11.2017, 20 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 15 opiskelijaa. Käytännönläheistä ranskaa. Kurssilla opitaan arkipäivän puhetilanteita kuten esittäytymistä, ostoksilla ja ravintolassa käyntiä sekä matkustamista. Kurssikirja Parfait! 1. Mukaan voit tulla, jos hallitset ranskan kielen alkeet tai tarvitset kielitaidon aktivoimista. Venäjän kielen keskusteluryhmä 120701 Lukio, luokka 233, Koulutie 13 Ke 18.30 20.00, Violetta Chornobil 20.9. 29.11.2017, 20 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 20 opiskelijaa. Alkeet jo hallitseville. Keskustelua venäjän kielellä erilaisissa arkipäivän tilanteissa. Englannin kielen peruskurssi 120340 Tainionmäen koulu Ke 18.00 19.30, Salla Raasakka 20.9 29.11.2017, 20 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 15 opiskelijaa. Suomea maahanmuuttajille 120031 Kyyjärvi, kirjasto, Tuliharjuntie 43 Ke 16.30 18.00, Lotta Manni 20.9.2017 29.11.2017, 20 oppituntia 10.1.2018 11.4.2018, 26 oppituntia Opintosetelirahoitus, ei kurssimaksua. Enintään 12 opiskelijaa. Englannin kielen puhekurssi 120330 Kyyjärvi, kirjasto, Tuliharjuntie 43 Ke 18.30 20.00, Lotta Manni 20.9. 29.11.2017, 20 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 15 opiskelijaa. Meneekö kieli solmuun, kun puhut englantia vai hukkuvatko kaikki osaamasi sanat juuri silloin, kun pitäisi sanoa jotakin? Tule avaamaan solmuja ja löytämään hukassa olevia sanoja. Kurssin tarkoitus on vahvistaa suullista kielitaitoasi ja lisätä puherohkeuttasi, niin että selviydyt erilaisissa arkipäivän puhetilanteissa. Opiskelu on kannustavaa ja sopivan rentoa eikä virheistä sakoteta. Tervetuloa mukaan! 3
MUOTOILU, KÄDENTAIDOT Kudonta 110404 Oinoskylän kylätalo, Kivijärventie 1189 Ti 9.00 11.30, Annemari Takkala 19.9. 28.11.2017, 30 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 39 oppituntia Kurssimaksu 50 e. Enintään 20 opiskelijaa. Kudonta 110405 Kansalaisopisto, kudontaluokka, Hämeenpurontie 1 Ma 17.30 20.00, Annemari Takkala 18.9. 27.11.2017, 30 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 39 oppituntia Kurssimaksu 50 e. Enintään 18 opiskelijaa. Kalannahasta tuotteeksi 110407 Tolppila, käsityöluokka, Koulutie 5 La 10.00 16.30, Saija Lehtonen 14.10.2017, 8 oppituntia Kurssimaksu 15 e, käteismaksu. Enintään 10 opiskelijaa. Kurssilla tehdään pieni tai pari pientä työtä kalannahasta. Työnä voi olla esimerkiksi ranneke, pussukka, avaimenperä tai napit. Kalannahkaa voi yhdistää myös toiseen nahkaan tai muuhun materiaaliin, jolloin isommankin työn tekeminen onnistuu. Jos itselläsi ei ole valmiita parkittuja nahkoja, voit ostaa niitä opettajalta. Ilm. viim. 6.10. Tekninen työ 110408 Ropotti, Heikkilänmäentie 30 Ma 17.30 19.45, Pauliina Koivula-Rautjoki 18.9. 27.11.2017, 30 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 39 oppituntia Lampaannahkarukkaset 110409 Tolppila, käsityöluokka, Koulutie 5 La 10.00 16.30 ja su 10.00 16.30, Saija Lehtonen 4.11.2017 5.11.2017, 16 oppituntia Kurssimaksu 20 e + mat.maksu. Enintään 10 opiskelijaa. Kurssilla ommellaan käsin lämpimät ja hyvin istuvat rukkaset lampaannahasta. Halutessasi voit koristella rukkaset. Ilm. viim. 24.10. Mosaiikkia 110410 Kansalaisopiston saviluokka, Hämeenpurontie 1 To 18.00 20.15, Riikka Jokisalo 28.9. 12.10.2017, 9 oppituntia Kurssimaksu 15 e, käteismaksu. Enintään 20 opiskelijaa. 3 kerran lyhytkurssi. Lasi-, kaakeli- ja kierrätysmosaiikin valmistaminen betonille ja puulle. Erilaisten pintojen ja muotojen elävöittäminen mosaiikin avulla. Materiaali- ja työvälineinfoa saat ilmoittautumisen yhteydessä. (Ostaa saa myös opettajalta.) Ilm. viim. 21.9. Liitä ja muokkaa metallia 110411 Ropotti, Heikkilänmäentie 30 Ke 18.00 20.30, Jari Heikkilä 20.9. 29.11.2017, 30 oppituntia 10.1. -11.4.2018, 39 oppituntia Kurssimaksu 50 e. Enintään 15 opiskelijaa. Korjaa, ehosta tai valmista kodin metalliesineitä. Keramiikka 110424 Kansalaisopiston saviluokka, Hämeenpurontie 1 Ma 18.00 20.15, Riikka Jokisalo 18.9. 27.11.2017, 30 oppituntia 8.1. 23.4.2018, 39 oppituntia Kurssimaksu 50 e. Enintään 15 opiskelijaa. Keramiikan muotoilu. Muotoillaan savea perehtymällä savityön perustekniikoihin (makkara-ja levytekniikat sekä käsinrakentaminen). Työpajassa voi myös mm. dreijata savea sekä siirtää omia valokuvia tai piirroksia savipinnalle. Saven ja lasitteet saa ostaa työpajasta. Kudonta 110441 Kivijärvi/Valoharju Ke 17.00 19.30, Riikka Jokisalo 20.9. 29.11.2017, 30 oppituntia 10.1. 18.4.2018, 39 oppituntia Kurssimaksu 50 e. Enintään 18 opiskelijaa. Käsinkudotun kankaan rakentaminen kangaspuihin. Kudontaan perehtyminen ja oman mallin suunnittelu. Perinteiset kudontamallit ja uudet ideat sovitellaan yhdessä ryhmän kanssa. Puutyö 110442 Tainionmäen koulu, teknisen työn luokka Ke 18.00 21.00, Tuomas Kultalahti 20.9. 29.11.2017, 40 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 52 oppituntia Kurssimaksu 70 e. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssilla tehdään uutta ja korjataan tai entisöidään vanhaa. Ei tarvitse olla mitään aiempaa kokemusta puutöistä. Opettajalta on mahdollista ostaa pieniä määriä materiaaleja. Huom. kurssi miehille ja naisille. Mosaiikkia 110449 Tenholan koulu To 18.00 20.15, Riikka Jokisalo 9.11. 23.11.2017, 9 oppituntia Kurssimaksu 15 e, käteismaksu. Enintään 20 opiskelijaa. 3 kerran lyhytkurssi. Lasi-, kaakeli- ja kierrätysmosaiikin valmistaminen betonille ja puulle. Erilaisten pintojen ja muotojen elävöittäminen mosaiikin avulla. Materiaali- ja työvälineinfoa saat ilmoittautumisen yhteydessä. (Ostaa saa myös opettajalta.) Ilm. viim. 2.11. Pitsinnypläyskurssi 110450 Heitjärven kylätalo To 17.30 20.00, la 10.00 15.00, Arja Virtanen 17.5. 9.6.2018, 18,8 oppituntia Kurssimaksu 20 e. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssi sopii alkeista aloittaville ja jatkaville. Alkeista aloittaville nypläystekniikan perusteet kansainvälisen värisymboliikan mukaan pienin harjoituspitsein. Kurssipäivät to 17.5., la 19.5., to 7.6. ja la 9.6. Elokuussa 2018 seuraavat kurssit. Ilm. viim. 7.5.2018 Kehrätään kierrätysmateriaaleja 110451 Tenholan koulu To 18.00 20.15, Riikka Jokisalo 1.2. 15.2.2018, 9 oppituntia Kurssimaksu 15 e, käteismaksu. Enintään 20 opiskelijaa. 3 kerran lyhytkurssi. Ilm. viim. 25.1.2018 KÄSITYÖMESSUMATKA Tampereelle 18.11. Lähtö Kivijärveltä klo 7 ja Karstulan matkahuollossa noin 7.40. Matkan hinta 18 e (sis. sisäänpääsyn ja kyydin). www.kadentaidot.fi. Ilm. viim. 11.11. 4
Tekninen työ (miehet) 110430 Nopolan koulu, alakoulun teknisen työn luokka Ke 17.30 20.00, Hannu Kellokoski 20.9. 29.11.2017, 27 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 33 oppituntia Kurssimaksu 45 e. Enintään 15 opiskelijaa. Syyslukukaudella 9 kertaa, keväällä 11. 1. kurssikerralla sovitaan päivät. Materiaalit hankkii kukin itse. Sopii aloittelijoillekin. Tekninen työ (naiset) 110431 Nopolan koulu, alakoulun teknisen työn luokka Ti 17.00-21.00, Hannu Kellokoski 19.9. 28.11.2017, 27 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 33 oppituntia Kurssimaksu 45 e, Enintään 15 opiskelijaa. Kokoontumisia ei ole joka viikko. Ajankohdat sovitaan ensimmäisessä kokoontumisessa 19.9. Varaa mukaan tarvikkeita jo 1. kerralle. Syksyllä 6 kertaa ja keväällä 8 kertaa. Kudonta 110432 Kyyjärvi/Paloasema Ti 15.00 17.15, Riikka Jokisalo 19.9. 28.11.2017, 15 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 15 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 20 opiskelijaa. Käsinkudotun kankaan rakentaminen kangaspuihin. Kudontaan perehtyminen ja oman mallin suunnittelu. Perinteiset kudontamallit ja uudet ideat sovitellaan yhdessä ryhmän kanssa. Syyslukukaudella 5 kertaa, keväällä 5. Syyskaudella alussa 3 kertaa peräkkäin, sitten 1x kk. Kevätkaudella 2 kertaa peräkkäin, sitten 1x kk. Päivämäärät ilmoitetaan 1. kokoontumiskerralla. Betoniherkkuja 110433 Honkosella, Anttilantie 13 Ti 18.00 20.15, Riikka Jokisalo 19.9. 3.10.2017, 9 oppituntia Kurssimaksu 15 e, käteismaksu. Enintään 20 opiskelijaa. 3 kerran lyhytkurssi betonitöistä. Tutustumme kuivabetonin käyttöön käsityömateriaalina. Valamme pieniä betoniesineitä monenmuotoisiin muotteihin. Käsinrakennetaan veistoksia. Kotoa löytyviä muotti-ideoita ilmoittautumisen yhteydessä. Betonia ja muuta materiaalia saa ostaa opettajalta. Ilm. viim 12.9. Mosaiikkia 110434 Kyyjärvi/Kumpulan koulu, Ti 18.00 20.15, Riikka Jokisalo 24.10. 7.11.2017, 9 oppituntia Kurssimaksu 15 e, käteismaksu. Enintään 20 opiskelijaa. 3 kerran lyhytkurssi. Lasi-, kaakeli- ja kierrätysmosaiikin valmistaminen betonille ja puulle. Erilaisten pintojen ja muotojen elävöittäminen mosaiikin avulla. Materiaali- ja työvälineinfoa saat ilmoittautumisen yhteydessä. (Ostaa saa myös opettajalta.) Ilm. viim. 17.10. Kehrätään kierrätysmateriaaleja 110435 Nopolan koulu, käsityöluokka ti 18.00 20.15, Riikka Jokisalo 23.1. 6.2.2018, 9 oppituntia Kurssimaksu 15 e, käteismaksu. Enintään 20 opiskelijaa. 3 kerran lyhytkurssi. Ilm. viim. 16.1.2018 Solmeilua 110436 Kyyjärvi/Kumpulan koulu, Ti 18.00 20.15, Riikka Jokisalo 13.3. 27.3.2018, 9 oppituntia Kurssimaksu 15 e, Enintään 20 opiskelijaa. 3 kerran lyhytkurssi Kumpulassa. Perinteiset solmeilutekniikat (makramee, nyörit ja nauhat) uusiokäyttöön. Kuinka taipuu metallilangat makrameeksi, nyörit nyplättäväksi jne. Ilm. viim. 6.3.2018 TEATTERI Heitjärven kesäteatteri 110244 40 oppituntia, kurssimaksu 40 e. Aloitus 11.1. klo 19 Tainionmäen koululla. Tiedustelut Ilari Kotilainen 044 459 6515. Kyyjärven kesäteatteri 110230 Kyyjärvi, Heikki Luoman Areena, Nurmijoentie 296 40 oppituntia, kurssimaksu 40 e. Ilm. viim. 27.10. Tiedustelut Suvi Kantonen 0400 564 954. HISTORIA Perinnepiiri 130101 Himmeli, kokoushuone 134, Virastotie 4 Pe 14.00 16.00 joka toinen viikko, Taisto Poikonen 22.9-17.11.2017, 13,4 oppituntia 12.1. 6.4.2018, 18,7 oppituntia Kurssimaksu 30 e Syyslukukaudella 5, keväällä 7 kokoontumiskertaa. Kotiseutu tutuksi 130102 Himmeli/sivistysosaston neuvotteluhuone, Virastotie 4 Ti 18.00 20.00, vaihtuva luennoitsija 23.1. 10.4.2018, 13,5 oppituntia Kurssimaksu 15 e. Enintään 20 opiskelijaa. Tutustutaan kotiseudun kulttuurihistoriallisiin kohteisiin. Kokoontumiset: 23.1., 13.2., 6.3., 20.3., 10.4. Kurssilla käydään läpi Karstulan kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita ja niihin liittyviä tarinoita. Kurssilla saa valmiuksia toimia paikallisoppaana. Ilm. viim. 16.1. Perinnepiiri 130140 Kirjasto, Keskustie 32 B Ke 12.00 13.30 joka toinen viikko, Pirkko Oinonen 20.9. 29.11.2017, 10 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 14 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Perinnepiiri jatkaa vanhojen valokuvien parissa ja hautausmaita tutkien. Entiset ja uudet jäsenet, tervetuloa! 5
LIIKUNTA Seniorijumppa 830101 Kansanopisto, liikuntasali, Kokkolantie 12 Ma 11.00 11.45, Anita Poikonen 18.9. 27.11.2017, 10 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 13 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Enintään 70 opiskelijaa. Miesten jumppa 830102 Kansanopisto, liikuntasali, Kokkolantie 12 Ma 12.00 12.45, Anita Poikonen 18.9. 27.11.2017, 10 oppituntia 8.1. 6.4.2018, 13 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Enintään 70 opiskelijaa. Ensisijaisesti seniorimiehille tarkoitettu perusliikuntakurssi. Rantakylän liikuntapiiri 830103 Rantakylän koulu Ke 11.00 12.00, Anita Poikonen 20.9. 29.11.2017, 13,3 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 30 opiskelijaa. Kuntomix 830104 Tolppila, sali, Koulutie 5 Ke 18.00 19.00, Marika Viiru 20.9. 29.11.2017, 13,3 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 40 opiskelijaa. Venyttely / kehonhuolto 830105 Tolppila, sali, Koulutie 5 Ke 19.00 19.45, Marika Viiru 20.9. 29.11.2017, 10 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 13 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Enintään 40 opiskelijaa. Kimingin liikuntapiiri 830106 Kimingin kylätalo To 11.00 12.00, Anita Poikonen 21.9. 30.11.2017, 13,3 oppituntia 11.1. 12.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 30 opiskelijaa. Seniorinaisten kuntosali (ti) 830107 Liikuntahalli, kuntosali, Koulutie 13 Ti 10.00 11.00, Heli Alapiha 19.9. 28.11.2017, 13,3 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 25 opiskelijaa. Huom! Voit ilmoittautua vain yhteen kuntosaliryhmään. Seniorinaisten kuntosali (pe) 830108 Liikuntahalli, kuntosali, Koulutie 13 Pe 10.00 11.00, Heli Alapiha 22.9. 1.12.2017, 13,3 oppituntia 12.1. 20.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 25 opiskelijaa. Huom! Voit ilmoittautua vain yhteen kuntosaliryhmään. Seniorinaisten ja -miesten kuntosali 830109 Liikuntahalli, kuntosali, Koulutie 13 Pe 11.00 12.00, Heli Alapiha 22.9. 1.12.2017, 13,3 oppituntia 12.1. 20.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 25 opiskelijaa. Huom! Voit ilmoittautua vain yhteen kuntosaliryhmään. Shindo / rentoutus 830110 Kruukkila, Muhosentie Ma 18.00 19.00, Anita Poikonen 18.9. 27.11.2017, 13,3 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 15 opiskelijaa. Lepohetki arjen keskelle. Alusta, tyyny ja peitto mukaan. Lavis-lavatanssijumppa (Iltaryhmä) 830111 Liikuntahalli, peilisali, Koulutie 13 Ti 18.30 19.30, Heli Alapiha 19.9. 28.11.2017, 13,3 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 25 opiskelijaa. Lavis on liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Lavista tanssitaan yksin, joten et tarvitse paria. Tunnilla tanssitaan tuttuja suomalaisia lavatanssilajeja kuten humppaa, jenkkaa, foksia ja valssia. Lavis-lavatanssijumppa (Päiväryhmä) 830112 Liikuntahalli, peilisali, Koulutie 13 To 15.00 16.00, Heli Alapiha 21.9. 30.11.2017, 13,3 oppituntia 11.1. 12.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 25 opiskelijaa. Kehonpainoharjoittelu 830113 Liikuntahalli, peilisali, Koulutie 13 Ma 19.00 20.00, Sam Sahlberg 18.9. 27.11.2017, 13,3 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 25 opiskelijaa. Lihaskuntoharjoittelua oman kehon painoa hyödyntäen. Liikuntarajoitteisten lihasvoima ja tasapainoryhmät 830114 & 830115 Uusjokelan kuntosali, Anita Poikonen 21.9. 30.11.2017, 10 oppituntia 11.1. 12.4.2018, 13 oppituntia Kurssimaksu 25 e, Enintään 12 opiskelijaa. To 12.30 13.15 ryhmä 1 To 13.15 14.00 ryhmä 2 Kurssi on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia arjessa liikkumisessa Tuolijumppa 830116 Uusjokelan päiväsali Ma 13.00 13.45, Anita Poikonen 18.9. 27.11.2017, 10 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 13 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Enintään 18 opiskelijaa. Lihaksistoa vahvistavaa ja nivelten liikkuvuutta ylläpitävää kuntojumppaa pääsääntöisesti tuolilla istuen. Avustaja voi tulla mukaan. Liikuntatuokio 830117 Karstulan toimintakeskus Ti 13.00 13.30 ja pe 9.00 9.30, Heli Alapiha 19.9. 1.12.2017, 13,4 oppituntia 9.1. 17.4.2018, 17,4 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Enintään 17 opiskelijaa. Virkistävää ja hauskaa perusliikuntaa. Jooga 830118 Tolppila, sali, Koulutie 5 Ti 19.00 20.30, Seija Haukilehto 19.9. 28.11.2017, 20 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 40 opiskelijaa. Kaikille sopivaa lempeää joogaa. Jumppa-alusta mukaan! 6
Seniorijumppa 830141 Kivijärvi/liikuntasali Ma 15.45 16.45, Päivi Hakkarainen 18.9. 27.11.2017, 13,3 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 50 opiskelijaa. Mukavaa liikunnan ilosta nauttimista yhdessä, mutta kuitenkin lempeän tehokasta ja kehoa monipuolisesti huoltavaa liikuntaa. Jumppakepit mukaan. Starttikurssi kuntosalille 830142 Kuntosali Impulssi Ke 18 19, Mervi Kolehmainen 27.9. 11.10.2017, 4 oppituntia Kurssimaksu 5 e, käteismaksu. Enintään 10 opiskelijaa. Ohjausta kuntosalilaitteiden käyttöön. Jooga 830143 Kivijärvi/liikuntasali Ma 17.00 18.30, Päivi Hakkarainen 18.9. 27.11.2017, 20 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 40 opiskelijaa. Rauhallista hatha- tai yinjoogaa osallistujien toiveista riippuen. Tämä kurssi sopii sinulle, joka olet aiemmin jo tutustunut joogaan. Jumppa-alusta, mukavat vaatteet, ehkäpä villasukat ja viltti mukaan! Joogaa aloittelijoille 830144 Kivijärvi/liikuntasali Ma 18.45 20.00, Päivi Hakkarainen 18.9. 27.11.2017, 17 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 22 oppituntia Kurssimaksu 35 e. Enintään 40 opiskelijaa. Tällä kurssilla pääset harjoittelemaan hellittämistä ja kehotietoisuutta. Lempeiden hathajoogaharjoitusten ja hengityksen seuraamisen avulla lisätään läsnäoloa ja rentoutta elämään. Harjoitukset tehdään lattialla pääasiassa maaten, joten ota mukaasi jumppa-alusta sekä pue vaatteet joissa et jää itseäsi ihastelemaan tai vihastelemaan. Villasukat ja viltti voivat olla mukavana lisänä loppurentoutuksessa. Kurssi sopii jokaiselle. Jumppapäivä 830146 Tainionmäen koulu/liikuntasali La 11.00 14.00, Mervi Kolehmainen 30.9.2017, 4 oppituntia Jumppapäivän hinta 5 e. Maksu käteisellä tai Smartum-seteleillä opettajalle. Enintään 30 opiskelijaa. Kahvakuula/HIIT, circuit-kiertoharjoittelu, kehonhuolto. Oma jumppa-alusta ja kahvakuula mukaan. Jooga 830131 Kyyjärvi/Nuorisotalo Rientola Ti 15.15 16.45, Kai Heikkilä 19.9. 28.11.2017, 20 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 30 opiskelijaa. Jooga sopii kaiken ikäisille, aloittelijoille ja jatkajille, miehille ja naisille. Astanga- tai Yin-joogaa ryhmän toivomuksen mukaan. Tarkempi ohjelma sovitaan yhdessä. Jokaisen harjoituksen päätteeksi loppurentoutus. Seniorivesijumppa 830132 Kyyjärvi/Monitoimitalo Kiviranta Ma 16.30 17.15, Tanja Kyrönlahti 18.9. 27.11.2017, 7 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 10 oppituntia Kurssimaksu 90 e. Enintään 11 opiskelijaa. Lempeää vesijumppaa. Syksyllä 7 kertaa, keväällä 10 kertaa. Vesijumppa 830133 Kyyjärvi/Monitoimitalo Kiviranta Ma 17.15 18.00, Tanja Kyrönlahti 18.9. 27.11.2017, 7 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 10 oppituntia Kurssimaksu 90 e. Enintään 11 opiskelijaa. Syksyllä 7 kertaa, keväällä 10 kertaa. Keppijumppa 830134 Kyyjärvi/liikuntasali Ti 14.15 15.00, Kai Heikkilä 19.9. 28.11.2017, 10 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 13 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Enintään 30 opiskelijaa. Seniorijumppa 830137 Kyyjärvi/liikuntasali Ma 10.00 10.45, Jarkko Parkkonen 18.9. 27.11.2017, 10 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 13 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Enintään 50 opiskelijaa. Miesten liikunta 830138 Kyyjärvi/liikuntasali To 18.30 19.30, Jarkko Parkkonen 21.9. 30.11.2017, 13,3 oppituntia 11.1. 19.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 40 opiskelijaa. Naisten liikunta 830139 Kyyjärvi/liikuntasali, Ma 18.30 19.30, Tanja Kyrönlahti 18.9. 27.11.2017, 13,3 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 30 e. Enintään 50 opiskelijaa. TANSSIEN KUNTOA Ensin tanssitaan helppoja, tuttuja senioritansseja. Sen jälkeen paljon toivottu Lavis lavatanssijumppa. Puolen tunnin tehokkaat lihaskuntoharjoitteet päättävät TANS- SIEN KUNTOA -illan. Ohjaajana Heli Alapiha. KIVIJÄRVELLÄ TENHOLAN SALISSA TORSTAISIN Syksyllä: 21.9., 5.10., 26.10., 16.11. Keväällä: 11.1., 15.2., 22.3., 12.4. 17.15 18.00 Senioritanssi (10 e) 18.00 19.30 Lavis-lavatanssijumppa + lihaskuntojumppa (15 e) KYYJÄRVELLÄ LIIKUNTASALISSA KESKIVIIKKOISIN Syksyllä: 20.9., 4.10., 25.10., 15.11. Keväällä: 10.1., 14.2., 14.3., 11.4. 17.00 17.45 Senioritanssi (10 e) 18.00 19.30 Lavis- lavatanssijumppa + lihaskuntojumppa (15 e) TERVETULOA TANSSIMAAN! Muistathan ilmoittautua 7
TANSSI Senioritanssi 110501 Kansalaisopiston sali, Hämeenpurontie 1 To 9.30 11.00, Riitta Pitkänen 21.9. 30.11.2017, 20 oppituntia 11.1. 12.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Tanssitaan vanhoja tuttuja ja opetellaan ihan uusia senioritansseja. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Tervetuloa mukaan kaikki entiset ja uudet harrastajat. Lavatanssin alkeet 110505 Wanhat Wehkeet, Erämäentie 368 Ti 17.30 18.30 Tarja ja Tapio Perälä Kurssimaksu 25 e. Enintään 40 opiskelijaa. Tutustutaan ja opetellaan lavatanssien perusteita ihan alusta alkaen. Edetään rauhallisesti ryhmän omaan tahtiin. Kurssilla ei tarvitse aiempaa tanssikokemusta. Syyslukukaudella: 19.9., 26.9., 3.10., 24.10., 7.11., 21.11. Tanssit: Foksi, valssi ja humppa. Kevätlukukaudella: 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 6.3., 20.3., 3.4. Tanssit: Kävelyjenkka, tango, fusku ja kertaus. Lavatanssi jatkoryhmä 110506 Wanhat Wehkeet, Erämäentie 368 Ti 18.30 20.30 Tarja ja Tapio Perälä Kurssimaksu 30 e. Enintään 40 opiskelijaa. Kerrataan ja syvennetään opittua. Opetellaan uusia kuvioita ja musiikin tulkintaa. Soveltuu kaikille, joilla perusaskel ja -liikkuminen hallussa. Syyslukukaudella: 19.9., 26.9., 3.10., 24.10., 7.11., 21.11. Tanssit: Kuviohumppa, tango, rumba, foksi vapaalla ajoituksella, bugg + tanssijoiden oma toive. Kevätlukukaudella: 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 6.3., 20.3., 3.4. Tanssit: Hidas valssi, cha cha, jenkka, valssi (musiikin tulkinta), salsa + 2 omaa toivetta. LAVATANSSISUNNUNTAIT Wanhat Wehkeet, Erämäentie 368 Su 14.00 17.00, Tarja ja Tapio Perälä Kurssimaksu 10 e, käteismaksu. Lajien perusteiden osaajille lisää haastetta. 29.10. fusku 110507 19.11. rumba-bolero 110508 11.2. jive 110509 18.3. hidas valssi 110510 Ilm. viim. viikkoa aiemmin. Lasten musiikkiliikuntaryhmät 110459 & 110550 Tainionmäen koulu, Siru Pyhälahti 18.9. 27.11.2017, 10 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 13 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Ma 17.15 18.00 2 4-vuotiaiden ryhmä. Ma 18.15 19.00 5 6-vuotiaiden ryhmä. TIETOTEKNIIKKA Tietotekniikka ja internet tutuksi 340101 Laaksola, ATK-luokka, Koulutie 13 To 16.00 17.30, Ilari Kotilainen 21.9. 30.11.2017, 20 oppituntia Kurssimaksu 20 e. Enintään 12 opiskelijaa. Kurssi aloitteleville tietokoneen käyttäjille. Verkkoasiointi 340102 Laaksola, ATK-luokka, Koulutie 13 To 16.00 17.30, Ilari Kotilainen 11.1. 22.3.2018, 20 oppituntia Kurssimaksu 20 e. Enintään 12 opiskelijaa. Kurssilla käsiteltävät aiheet opiskelijoiden toiveiden mukaan, esim. verkkoasiointi pankissa ja laskujen maksaminen (edellyttää verkkopankkitunnuksia), asiointi potilastietokannassa ja sähköinen resepti. Ostosten tekeminen netissä ja matkalippujen varaaminen. Tiedonhaku netissä. Sähköposti ja netti yhteydenpitovälineenä. Ilm. viim. 4.1.2018 8 Seniorien tietotekniikan ja internetin jatkokurssi 340141 Tainionmäen koulu Ma 18.00 20.00 ja ti 18.00 20.00 Juha Koskinen 18.9. 3.10.2017, 16 oppituntia Kurssimaksu 15 e. Enintään 12 opiskelijaa. Opetellaan valokuvien siirtoa/tallennusta. Muokataan valokuvia ja harjoitellaan tilaamaan netin kautta paperikuvia. Kerrataan sähköpostin käyttöä ja tutustutaan muihin internetin yhteydenpitovälineisiin, kuten Skypeen ja Facebookiin. Lisäksi opetusaiheita kurssilaisten toiveiden mukaan. Internet tutuksi / sähköinen asiointi 340130 Nopolan koulu, ATK-luokka To 17.00 18.30, Marko Aksela 21.9. 30.11.2017, 20 oppituntia Kurssimaksu 20 e. Enintään 12 opiskelijaa. Kurssilla käsiteltävät aiheet opiskelijoiden toiveiden mukaan. Kurssi tarkoitettu aloitteleville ja jo hiukan internetiä käyttäville. Sisältöinä mm. haku, tietoturva, sähköposti ja sähköinen asiointi.
YKSILÖOPETUS Musiikin yksilöopetuksessa voit kehittää musiikkiharrastustasi omien tavoitteidesi mukaan. Yksilöopetuksen ajat ovat 20 ja 30 minuuttia. Soitinopetuksessa 30 minuutin aikoja on rajoitetusti. Osallistumismaksu määräytyy opetusajan pituuden mukaan: 20 minuutin aika 125 e, 30 minuutin aika 165 e. Ilmoittautuminen musiikin yksilöopetukseen 1.9. alkaen vain puhelimitse, 044 4596 656. Piano ja yksinlaulu 110101 Kansalaisopiston sali, Hämeenpurontie 1, Ma 12.00 17.30, Mikko Kallio 18.9. 27.11.2017, 8.1. 16.4.2018 Yksinlaulu 110102 Kansalaisopiston sali, Hämeenpurontie 1 Ti 13.00 17.45, Anu Savela 19.9. 28.11.2017, 9.1. 10.4.2018 Piano 110104 Rantatien koulu, Koulutie 5 To 14.00 16.15 Mervi Puukki 14.9. 23.11.2017, 11.1. 12.4.2018 Piano ja yksinlaulu 110105 Kansalaisopiston sali, Hämeenpurontie 1 Ma 13.00 17.00, Taina Marja-aho 18.9. 27.11.2017, 8.1. 16.4.2018 Piano 110106 Rantatien koulu, Koulutie 5 Pe 12.10 16.00, Ulla Pihlainen 8.9. 17.11.2017, 12.1. 20.4.2018 Harmonikka 110115 Himmeli, sivistysosasto, Virastotie 4 Ma 12.45 16.00 Marjo Kinnunen 4.9. 13.11.2017, 8.1. 16.4.2018 Soitinopetus (kitara, rummut) 110116 Laaksola, musiikkiluokka, Koulutie 13 Su 16.10 19.20, Niilo Oikari 24.9. 3.12.2017, 7.1. 15.4.2018 Piano ja yksinlaulu 110144 Tainionmäen koulu Ma 16.15 17.55, Siru Pyhälahti 18.9. 27.11.2017, 8.1. 16.4.2018 Piano ja yksinlaulu 110130 Kyyjärvi/Monitoimitalo Kiviranta To 13.00 18.00, joka toinen viikko, Anu Savela 21.9. 30.11.2017, 11.1. 12.4.2018 Yksinlaulu 110132 Nopolan koulu, alakoulu Ti 17.00 18.00, Siru Pyhälahti 19.9. 28.11.2017, 9.1. 10.4.2018 MUSIIKKIRYHMÄT Mieskuoro 110117 Kansalaisopiston sali, Hämeenpurontie 1 MUSIIKKI 9 Ma 18.00 21.00, Olli Oikari 18.9. 27.11.2017, 30 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 39 oppituntia Kurssimaksu 50 e. Enintään 50 opiskelijaa. Tule mukaan viettämään mukavia lauluiltoja. Paikalla nelisenkymmentä muuta könsikästä. Koelaulua ei ole, innostus riittää. Mukaan mahtuu vielä. Naiskuoro AIKA 110118 Kansalaisopiston sali, Hämeenpurontie 1 Ke 17.30 18.45, Johanna Valkeinen 20.9. 29.11.2017, 16,7 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 21,7 oppituntia Kurssimaksu 35 e. Enintään 40 opiskelijaa. Äänenhuoltoharjoituksia sekä moniäänistä kuorolaulua pääosin kevyen musiikin saralta. Uusia laulajia mahtuu mukaan! Viihdeorkesteri 110119 Laaksola, musiikkiluokka, Koulutie 13 Ti 18.00 19.30, Olli Oikari 19.9. 28.11.2017, 20 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 15 opiskelijaa. Mukavaa musisointia yhdessä soittaen ja laulaen kukin kykyjensä mukaan. Musiikkivirkistys 110140 Kivijärven toimintakeskus, To 17.00 17.45 joka toinen viikko, Kari Keurulainen 21.9. 30.11.2017, 5 oppituntia 11.1. 5.4.2018, 7 oppituntia Kurssimaksu 10 e. Enintään 40 opiskelijaa. Viihdekuoro 110141 Tainionmäen koulu To 19.00 20.30, Kari Keurulainen 21.9. 30.11.2017, 20 oppituntia 11.1. 19.4.2018, 26 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 30 opiskelijaa. Mukavia yhteislauluiltoja. Ei koelaulua, oma innostus riittää. Ikäihmisten laulelmapiiri 110142 Kivijärvi/OP kerhohuone To 14.00 15.00 joka toinen viikko, Kari Keurulainen 21.9. 30.11.2017, 7 oppituntia 11.1. 5.4.2018, 9 oppituntia Kurssimaksu 15 e. Enintään 40 opiskelijaa. Musiikkivirkistys Hopearanta 110143 Kivijärven Palvelutalo Hopearanta To 15.15 16.00 joka toinen viikko, Kari Keurulainen 21.9. 30.11.2017, 5 oppituntia 11.1. 5.4.2018, 7 oppituntia Kurssimaksu 10 e. Enintään 40 opiskelijaa. Eläkeläisten kuoro 110133 Monitoimitalo Kiviranta Ma 12.30 13.30, Johanna Valkeinen 18.9. 27.11.2017, 13,3 oppituntia 8.1. 16.4.2018, 17,3 oppituntia Kurssimaksu 35 e. Enintään 30 opiskelijaa. Mukavia yhteislaulutuokioita. Ei koelaulua, oma innostus riittää.
TAITEEN PERUSOPETUS Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää opetusta. Yleisen oppimäärän tehtävänä on luoda pohjaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteen harrastamiseen. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää ja säilyttää kansallista kulttuuria sekä tukea oppilaan kykyä arvostaa muita kulttuureita ja toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Tarkoituksena on avata oppilaalle uusia mahdollisuuksia ymmärtää taidetta ja kulttuuria. Tehtävänä on myös kehittää ajattelun taitoja ja luovuutta. Taiteen perusopetuksen tuntimäärä on 500 tuntia. Taiteen perusopetuksen ryhmiin ilmoittaudutaan viimeistään 4.9. Opetus alkaa viikolla 36. Kuvataiteessa on yksi ryhmä Karstulassa ja yksi Kyyjärvellä. Käsityössä on yksi ryhmä Karstulassa. Teatteritaiteessa ryhmiä on kolme. Perusteissa opetusta on 60 tuntia lukuvuodessa ja työpajaopintoja pitäisi kertyä 140 tuntia. Työpajaopintoja voi tehdä jo perusteiden aikana. Kurssien hyväksymisestä osaksi tutkintoa päättää rehtori. Teatteritaiteen perusopetuksen ryhmät Kansalaisopisto, Nurkkateatteri, Hämeenpurontie 1 Raija Saarelainen 7.9. 14.12.2017, 11.1. 10.5.2018 Kurssimaksu 45 e. Ilm. viim. 4.9. Kurssilla harjaannutaan ilmaisemaan monipuolisesti ja tutustutaan teatterin eri osa-alueisiin. Harjoitteena tehdään pieni esitys. To 14.30 16.00 7 9-vuotiaiden ryhmä 110204 To 16.15 17.45 10 12-vuotiaiden ryhmä 110205 To 18.00 19.30 13 17-vuotiaiden ryhmä 110206 Kuvataiteen perusopetus 110209 Laaksola, kuvisluokka, Koulutie 13 Ke 14.15 15.45, Heini Tenokoski 6.9. 20.12.2017, 10.1. 2.5.2018 Kurssimaksu 45 e + materiaalimaksu 30 e. Ilm. viim. 4.9. Enintään 12 opiskelijaa. Opintojen tavoitteena on kehittää opiskelijan kuvallisen ilmaisun taitoja. Sisältöinä mm. piirtäminen, maalaaminen, grafiikka, kolmiulotteinen työskentely. Käsityökoulu 110403 Tolppila, käsityöluokka, Koulutie 5 ma 14.00 15.30, Annemari Takkala 4.9. 11.12.2017, 8.1. 7.5.2018 Kurssimaksu 45 e + materiaalimaksu 30 e. Ilm. viim. 4.9. Enintään 12 opiskelijaa Harjoitellaan käsityön perustaitoja ja käyttämään monipuolisesti materiaaleja ja välineitä. Tutustutaan niin tekstiilien työstämiseen kuin puu- ja metallityöhönkin. Kuvataiteen perusopetus 110370 Nopolan koulu, alakoulu Ma 15.15 16.45, Riikka Jokisalo 4.9. 11.12.2017, 8.1. 7.5.2018 Kurssimaksu 45 e + materiaalimaksu 30 e. Ilm. viim. 4.9. Enintään 12 opiskelijaa. Opintojen tavoitteena on kehittää opiskelijan kuvallisen ilmaisun taitoja. Sisältöinä mm. piirtäminen, maalaaminen, grafiikka, kolmiulotteinen työskentely. Kurssi on tarkoitettu peruskouluikäisille. Myös aloittelevat opiskelijat tervetulleita. Lukuvuonna 2017 2018 karstulalaisten taiteen perusopetuksen opiskelijoiden on mahdollista saada opintoseteliavustusta kurssimaksuun. Seteliä haetaan toimistosta saatavalla lomakkeella 29.9.2017 mennessä. Setelin myöntämisen perusteena on perheen taloudellinen tilanne. KOTITALOUS Herrain keittiö 810201 Laaksola, kotitalousluokka, Koulutie 13 To 18.00 21.00, Suvi Norring 21.9. 30.11.2017, 28 oppituntia 11.1. 19.4.2018, 40 oppituntia Kurssimaksu 50 e + materiaalimaksu Enintään 12 opiskelijaa. Syyslukukaudella 7 ja kevätlukukaudella 10 kokoontumiskertaa, jotka sovitaan 1. kokoontumiskerralla 21.9. Valmistetaan herkullisia ateriakokonaisuuksia kurssilaisten toiveiden mukaisesti. Herrain keittiö 810231 Nopolan koulu, alakoulun kotitalousluokka Ti 18.00 21.00, Virpi Humppi 19.9. 28.11.2017, 16 oppituntia 9.1. 10.4.2018, 28 oppituntia Kurssimaksu 45 e + materiaalimaksu Enintään 12 opiskelijaa. Syksyllä 4 kertaa, keväällä 7 kertaa, jotka sovitaan 1. kokoontumiskerralla 19.9. Valmistetaan herkullisia ateriakokonaisuuksia kurssilaisten toiveiden mukaisesti. Ruuanvalmistuksen peruskurssi 810202 Laaksola, kotitalousluokka, Koulutie 13 To 14.30 16.45, Virpi Humppi 5.10. 30.11.2017, 24 oppituntia 11.1. 12.4.2018, 30 oppituntia Kurssimaksu 40 e. Enintään 12 opiskelijaa. Ilm. viim. 28.9. Ruuanvalmistuksen perusteet. Helppoja perusruokia. Syksyllä 8 kertaa, keväällä 10 kertaa. 10 SIENIKURSSI 16.9. klo 10 15, Karstulan ampumaradan maastossa. Hinta 25 e. Opettajana Hanni Kuronen. Etsimme ja tunnistamme sieniä ja valmistamme niistä ruokaa. Ilm. viim. 8.9.
KUVATAITEET Avoin kuvataidetyöpaja 110301 Kansalaisopiston ateljee, Hämeenpurontie 1 Ke 18.00 20.15, Laura Hetemäki 20.9.2017 29.11.2017, 30 oppituntia 10.1.2018 11.4.2018, 39 oppituntia Kurssimaksu 50 e. Enintään 20 opiskelijaa. Työpajassa saa työskennellä erilaisilla tekniikoilla, esim. akvarelli, akryyli, muste ja öljyväri. Tarkoituksena on löytää oma tekniikka kokeilujen ja yhdistelyjen kautta ja syventyä siihen. Sopii vasta-alkajille ja jo pidempään harrastaneille. Omat välineet mukaan tai materiaalimaksu. Piirretään luonnoskirjaan 110302 Laaksola, kuvisluokka, Koulutie 13 La 10.00 15.00, Laura Hetemäki 16.9.2017 11.11.2017, 18 oppituntia Kurssimaksu 20 e. Enintään 15 opiskelijaa. Kolmen lauantain lyhytkurssi, jossa jokainen osallistuja saa oman luonnoskirjan. Kirjaan kokeillaan eri tekniikoita ja siihen voi yhdistää myös valokuvia, tekstejä, lehtileikkeitä Mitä ikinä keksiikään! Kurssi sopii vasta-alkajille ja pidempään kuvataidetta harrastaneille. Käteismaksu + materiaalimaksu. Kurssipäivät 16.9. (sään salliessa Kirkkovuorella), 14.10. ja 11.11. Ilm. viim. 11.9. Suomen taidehistoriaa maalaten 110303 Laaksola, kuvisluokka, Koulutie 13 To 18.00 21.00, Laura Hetemäki 12.10.2017 2.11.2017, 16 oppituntia Kurssimaksu 15 e + materiaalimaksu. Enintään 15 opiskelijaa. Käydään läpi Suomen taidehistoriaa 100 vuoden takaa tähän päivään. Jokaisen tunnin alussa on n. puolen tunnin alustus käsiteltävään taidesuuntaukseen, jonka jälkeen kurssilaiset tekevät omia maalauksia inspiroituneena käsitellystä aiheesta. Maalaustekniikoina akvarelli, akryyli ja öljyväri. Kurssille ovat tervetulleita kaikki historiasta ja kuvataiteesta kiinnostuneet! Ei vaadita ennakko-osaamista, kiinnostus ja innostus riittävät. Paikalta saa tarvikkeita materiaalimaksua vastaan, tai omat maalausvälineet mukaan. Ilm. viim. 4.10. Helppoa grafiikkaa 110304 Laaksola, kuvisluokka, Koulutie 13 Pe 17.00 21.00 ja la 10.00 15.00 Laura Hetemäki 2. 3.2.2018, 12 oppituntia Kurssimaksu 15 e. Enintään 15 opiskelijaa. Tutustutaan monotypia- ja kopiografiikkatekniikoihin ja yhdistetään niitä. Ne ovat uniikkeja, yksinkertaisia painomenetelmiä. Kurssi sopii ensikertalaisille ja pidempään harrastaneille. Kurssilta voi ostaa materiaalit. Käteismaksu + materiaalimaksu. Ilm. viim. 26.1. Taidemaalausta (Kivijärvi) 110340 Tainionmäen koulu Ti 18.00 20.15, Laura Hetemäki 19.9. 28.11.2017, 30 oppituntia 10.1. 10.4.2018, 39 oppituntia Kurssimaksu 50 e. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssilla tutustutaan maalauksen mahdollisuuksiin erilaisten harjoitusten kautta ja vapaasti maalaten. Kurssin tarkoituksena innostua ja nauttia maalaamisesta ilman suorituspaineita! Tekniikoina akvarelli, akryyli, öljyväri ja mustemaalaus. Sopii vasta-alkajille ja jo pidempään harrastaneille. Omat välineet mukaan tai materiaalimaksu. Posliininmaalaus 110331 Nopolan koulu, alakoulu Ke 15.30 18.00, Raili Väisänen 20.9. 29.11.2017, 24 oppituntia 10.1. 11.4.2018, 27 oppituntia Kurssimaksu 45 e. Enintään 15 opiskelijaa. Syksyllä 8 kertaa ja keväällä 9 kertaa. Ensimmäisellä kerralla sovitaan päivät. Kokeilevaa piirtämistä havainnosta ja mielikuvituksesta 110332 Kyyjärvi /Kylätupa La 10.00 14.00, Laura Hetemäki 28.10. & 25.11.2017, 10,6 oppituntia Kurssimaksu 15 e. Enintään 20 opiskelijaa. 2 lauantain lyhytkurssilla tutustutaan eri piirustusvälineisiin, muun muassa lyijykynä, hiili, värikynät, muste ja pastelliliidut. Tekniikoita yhdistellään ja tehdään kollaaseja. Kurssille tervetulleita ovat kaikki piirtämisestä innostuneet, vasta-alkajat ja pidempään harrastaneet! Opettajalta voi ostaa materiaaleja. Ilm. viim. 20.10. TERVEYS Ensiapukurssi, EA 1 610101 Tolppilan koulu La 9.30 16.00, Päivi Muhonen 30.9. 7.10.2017, 16 oppituntia Kurssimaksu 45 e. Enintään 15 opiskelijaa. Kurssimaksu sisältää opetuksen ja kortin. Ilm. viim. 22.9. Ensiavun kertauskurssi / hätäensiapu 610102 Tolppilan koulu La 9.30 14.00 Päivi Muhonen 11.11.2017, 6 oppituntia Kurssimaksu 25 e. Enintään 15 opiskelijaa. Ensiavun kertauskurssin avulla ylläpidät hätäensiaputaitoja. Hätäensiapukurssit jatkavat Ensiapukurssi EA1 ja EA2 -kurssien voimassaoloa 3 vuodella, kumpikin kurssi voidaan päivittää suorittamalla kertauskurssi yhden kerran. Ilm. viim. 3.11. Hygieniapassi 830205 Laaksola, auditorio, Koulutie 13 La 10.00 16.00, Hanni Kuronen 14.4.2018, 6 oppituntia Kurssimaksu 45 e. Enintään 39 opiskelijaa. Kurssin päätteeksi suoritetaan hygieniapassikoe. Kurssimateriaalin voi hakea toimistolta ennakkoon. Kurssimaksu sisältää materiaalin, luennon, tentin ja passin (ei uusintatenttiä). Ilm. viim. 6.4. 11
KIRJALLISUUS JA SANATAIDE Lukupiiri 120100 Kirjasto, Koulutie 15 To 17.30 19.00, Minna Pollari 21.9. 23.11.2017, 8 oppituntia 11.1. 5.4.2018, 10 oppituntia Kurssimaksu 20 e. Enintään 15 opiskelijaa. Piiri kokoontuu joka 3. viikko, syksyllä 4 ja keväällä 5 kertaa. 1. kurssikerralla sovitaan päivät. Elämäni tarinat 110601 Himmeli/sivistysosaston neuvotteluhuone, Virastotie 4 Ti 18.00 20.00, Hannu Patamaa 19.9. 21.11.2017, 9 oppituntia 9.1. 19.4.2018, 12 oppituntia Kurssimaksu 25 e Kurssilla kirjoitetaan tarinoita elämän varrelta ja samalla perehdytään luovan kirjoittamisen tyyleihin ja keinoihin. Aikaisempaa kirjoittajakokemusta ei tarvita. Yhdeksän kokoontumiskertaa ja kaksi puolen tunnin yksilöllistä ohjausta. Kokoontumiskerrat sovitaan 1. kerralla. Luovan kirjoittamisen kurssit (syksy 110603 ja kevät 110604) Kansalaisopiston sali, Hämeenpurontie 1 Taija Tuominen 29.9. 1.10.2017, 17 oppituntia 9.3. 11.3.2018, 17 oppituntia Kurssimaksu 35 e, jos osallistut molemmille kursseille, maksu 60 e. Enintään 15 opiskelijaa. Syyskauden 2017 kokoontumiset: pe 29.9. klo 18 21, la 30.9. klo 9 15.30, su 1.10. klo 9 14. Ilm. viim. 20.9. Kevätkauden 2018 kokoontumiset: pe 9.3. klo 18 21, la 10.3. klo 9 15.30, su 11.3. klo 9 14. Ilm. viim. 28.2.2018. HYVÄÄN VaNHUUTEEN KUULUU MaHdOLLISUUS PÄÄSTÄ ULOS! IKÄIHMISTEN ULKOILUPYSÄKKI torstaisin klo 10 Heikin Tuvan edestä (Virastotie 3, Karstula). Ulkoilupysäkiltä pääset mukaan maksuttomaan ohjattuun ikäihmisten liikuntatoimintaan. ULKOILUYSTÄVÄKSI IÄKKÄÄLLE -koulutus (8 h) ma 18.9. klo 12 15 ja ma 25.9. klo 12 15 Kruukkila (Muhosentie, Karstula) Lisätietoja ja ilmoittautumiset: puh. 044 459 6511 mirka.oinonen@karstula.fi Koulutus on maksuton. IKIS-LUENNOT LaaKSOLaN auditoriossa SYYSKaUdELLa 2017 2.10. klo 15 Siirtoväen sopeutuminen, FT Heli Kananen 25.10. klo 14 Kivut ja niiden hoito, neurokirurgian erikoislääkäri Kari Sulkko (verkkoluento) 22.11. klo 14 Syövän pelko on viisauden alku vai onko? dosentti Vesa Kataja, KSSHP (verkkoluento) 23.11. klo 15.00 16.30 Punaisen leijonan maa - Suomen hullu joulukuu 1917, tietokirjailija Janne Könönen Lukupiiri 120130 Kyyjärvi, kirjasto, Tuliharjuntie 43 To 19.00 20.30, Tuula Härkönen 21.9. 30.11.2017, 8 oppituntia 11.1.-19.4.2018, 10 oppituntia Kurssimaksu 20 e. Enintään 15 opiskelijaa. Piiri kokoontuu syksyllä 4 ja keväällä 5 kertaa. Lukupiirin teemana Suomi 100 vuotta. 1. kerralla 21.9. sovitaan muut kokoontumispäivät. STUdIa generalia Ma 25.9. klo 18.00 auditorio Karstusta urheilumenestystä, rehtori Jouko Vierimaa Ti 10.10. klo 18.00 Suojan talolla Elokuva leikkaajan näkökulma, Samu Heikkilä Luennon yhteydessä Siperiaan, rakkaani -dokumenttielokuvan maailmanensi-ilta (käsikirjoitus ja leikkaus Samu Heikkilä), ilm. viim. 6.10. 12 OTA YHTEYTTÄ Opiston toimisto Karstulan kunnanviraston alakerrassa, Virastotie 4, 43500 Karstula Avoinna arkisin ma pe klo 9 15. www.karstula.fi/vapaa-aika/kansalaisopisto Hannu Patamaa, rehtori, 044 459 6653, hannu.patamaa@karstula.i Maria Poikonen toimistosihteeri 044 459 6656, maria.poikonen@karstula.i Kuntien yhdyshenkilöt Hannu Ahonen, Kivijärvi 044 459 7872, hannu.ahonen@kivijarvi.i Maarit Ohranen, Kyyjärvi kirjasto, 044 459 7062 maarit.ohranen@kyyjarvi.i OPI KOE NAUTI Taitto ja sivunvalmistus: Viispiikkinen. Paino: PPD - Painotalo Plus Digital Oy.