Kunnioitatko minua? - Esimerkkejä VIA-kartoituksista fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen sekä turvallisuuteen liittyen Asukkaan fyysinen ja henkinen kunnioittaminen on keskeistä ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Sillä on vaikutusta myös turvallisuuden kokemiseen. Asukkaan ei pidä joutua pelkäämään tai tuntemaan turvattomuutta omassa kodissaan. Yleinen asukkaan kunnioitus On tärkeää, että henkilökunta kuuntelee aidosti asukasta avustamistilanteessa ja ottaa huomioon hänen mielipiteensä. Henkilökunnan tulee muistaa, että asukkaan yksityisten asioiden on pysyttävä yksityisinä ja luottamuksellisina. Asukkaasta ja hänen asioistaan on puhuttava kunnioittavaan sävyyn. Henkilökunnan tulee toimia niin, että asukkaat eivät kuule toistensa asioita henkilökunnan puhuessa niistä keskenään. 1 / 7
Eräässä asumisyksikössä asukkaat selkeästi luottivat henkilökuntaan ja johtajaan. Asukkaat kokivat, että he voivat kääntyä henkilökunnan puoleen asioineen ja ongelmineen. Asukkaiden luottamus viestii sekä arvostavasta suhtautumisesta asukkaisiin että asukkaiden fyysisen ja henkisen koskemattomuuden kunnioittamisesta. Eräässä toisessa yksikössä asukkaiden huono kohtelu puolestaan johtui henkilökunnan asenteesta ja puutteista asukkaiden kuulemisessa. Asukkaat saattoivat esimerkiksi joutua pohtimaan, kenelle uskaltavat kertoa ongelmista ja kuka henkilökunnasta ottaa heidät vakavasti. Erään asumisyksikön esimiehen mukaan henkilökunta saattoi kiusata asukkaita, eivätkä kaikki asukkaat uskaltaneet kertoa asiasta. Jos asumisyksikön johtaja edes epäilee kiusaamista, hänen on heti aktiivisesti puututtava tilanteeseen. Eräässä yksikössä asukkaiden tyytyväisyyttä kohteluunsa selvitettiin asukastyytyväisyyskyselyllä. Asukkaita ohjeistettiin tekemään rikosilmoitus, mikäli he halusivat ilmoittaa henkilökunnan jäsenen väärinkäytöksestä. Ilmoitukset väärinkäytöksistä kirjattiin asukastietojärjestelmään. Rajoitus- ja suojatoimenpiteet 2 / 7
Rajoitus- ja suojatoimenpiteitä pitää käyttää erittäin harkiten. Niiden korvaamista muilla keinoilla tulee aina pohtia, sillä niillä puututaan usein vahvasti henkilön perusoikeuksiin ja itsemääräämisoikeuteen. Jos näihin toimenpiteisiin joudutaan turvautumaan, tulisi päätöksen niiden käytöstä perustua asumisyksikön toimintaohjeisiin rajoittavien toimenpiteiden käytöstä. Toimenpiteiden on aina oltava mahdollisimman lieviä, kestettävä mahdollisimman lyhyen aikaa, ja asukkaan perustarpeista on toimenpiteiden aikana huolehdittava. Tilanne tulee käydä asukkaan kanssa läpi, kun toimenpide on ohi. Joskus rajoitus- ja suojatoimenpiteiden käyttäminen tulee tarpeettomaksi, kun syy asukkaan käyttäytymiselle selviää. Esimerkiksi haastavan käyttäytymisen syynä saattaa olla inhimillinen, harmitusta aiheuttava asia, jonka poistuessa poistuu myös haastava käytös. Eräässä asumisyksikössä jokaisen asukkaan kohdalla mietittiin erikseen, mikä on lievin mahdollinen pakko- tai rajoitustoimenpide. Eräässä toisessa yksikössä käytettiin asukkaiden rajoittamisen sijaan erilaisia hyvän käytöksen palkitsemiskeinoja. Palkitsemisjärjestelmä koettiin tässä yksikössä tehokkaammaksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi kuin rajoittaminen. Palkitsemiskäytäntö tuotti kaikkien osapuolten mielestä paremman tuloksen kuin rajoittamiskäytäntö. On hyvä, että asumisyksiköissä pohditaan rajoitustoimenpiteiden seurauksia. Eräässä yksikössä asukkaan sulkemista omaan huoneeseensa ei käytetty ollenkaan, koska oman huoneen nähtiin silloin muuttuvan asukkaalle epämiellyttäväksi tai mahdollisesti jopa pelottavaksi. 3 / 7
Työntekijöillä, jotka mahdollisesti joutuvat työssään käyttämään pakkokeinoja, tulisi olla riittävä tieto ja asiantuntemus niistä, niiden vaikutuksesta ja seurauksista. Paljon käytetty menetelmä pakkotoimien mahdollisimman hyvään hallintaan on HFR (hallittu fyysinen rajoittaminen). Sen tarkoituksena on, ettei asukasta satuteta vaan otteet ovat turvalliset. Eräässä asumisyksikössä käytettiin HFR:ää, ja pakkotoimista oli lisäksi selkeät toimintaohjeet. HFR:ää käytettiin silloin, kun asukas saattoi vahingoittaa itseään tai muita ihmisiä. Asukas ohjattiin pois muiden asukkaiden luota ja häntä pidettiin kiinni, jottei hän satuttanut itseään. Selkeät toimintaohjeet ovat tarpeen, sillä hallittukin fyysinen rajoittaminen on pakkotoimi ja merkitsee tuntuvaa puuttumista henkilön oikeuksiin. Asumisyksiköissä on usein epäselvää myös se, mitä kaikkea pakkotoimilla tarkoitetaan. Henkilökuntaa pitääkin kouluttaa tunnistamaan sellaiset käytännöt ja toimintatavat, jotka todellisuudessa ovat pakkotoimia ja jotka siis rajoittavat asukkaiden oikeuksia. Jokaisen pakkotoimen tarve tulee todennäköisemmin asianmukaisesti selvitetyksi, jos henkilökunta tunnistaa pakkotoimen. Jos pakkotoimi katsotaan välttämättömäksi, siitä on tehtävä kirjallinen päätös tai sen käyttö on muuten dokumentoitava. Ennakoivia pakkotoimipäätöksiä on harkittava erityisen tarkasti, mielellään moniammatillisessa työryhmässä. Eräässä asumisyksikössä oltiin sitä mieltä, että yksikössä ei käytetä pakkotoimia, vaikka käytössä oli HFR-menetelmä. Ovien lukossa pitämistä ei myöskään tulkittu pakkotoimeksi. Joissakin asumisyksiköissä käytetään myös rangaistuksen luonteisia toimenpiteitä, joita ei tunnisteta pakko- tai rajoitustoimiksi. Eräässä asumisyksikössä käytettiin rangaistuksia kasvattavassa tarkoituksessa. Asukkaita rangaistiin, jos he esimerkiksi olivat humalassa, tekivät jotain henkilökunnan mielestä tyhmää, polttivat tupakkaa, karkasivat asumisyksiköstä, myöhästyivät kotiintuloajasta tai käyttäytyivät 4 / 7
väkivaltaisesti toista asukasta kohtaan. Kirjallisia ohjeita rangaistus- tai kasvatuskäytännöistä ei tässä yksikössä ollut. Rangaistukset rajoittavat oikeutta fyysiseen ja henkisen koskemattomuuteen, ja ne voivat rajoittaa myös muita oikeuksia. Eräässä asumisyksikössä käytettiin rangaistus- ja kasvatuskeinoina esimerkiksi sosiaalista eristämistä. Henkilökunta rajoitti esimerkiksi tyttö- tai poikaystävän tapaamista. Näin kajottiin paitsi itsemääräämisoikeuteen myös yksityisyyden suojaan. Rangaistus, jossa asukkailta otetaan pois heidän omaisuuttaan, kuten kännyköitä, tupakkaa tai työrahaa, loukkaa omaisuuden, yksityisyyden ja viestinnän suojaa sekä itsemääräämisoikeutta. Mahdolliset ihmisoikeuksien rajoitukset eivät koskaan saa automaattisesti koskea kaikkia asukkaita vaan niiden tarve on aina harkittava erikseen ja asianmukaisesti jokaisen asukkaan kohdalla. Ovia ei voida pitää lukossa kaikilta yhden karkailevan asukkaan takia. Joissakin asumisyksiköissä ratkaisu tällaiseen tilanteeseen oli, että asukkaat pääsivät liikkumaan sisään ja ulos omia avaimia tai kulkuläpyskää käyttäen. Turvallisuuden tunteminen 5 / 7
Erityisesti lasten kohdalla aikuisen tuottaman turvan merkitys korostuu. Eräässä asumisyksikössä normaali lapsuus oli huomioitu siten, että esimerkiksi illalla pelkäävä lapsi saatettiin ottaa sohvalle nukkumaan yöhoitajan seuraan. Hoitohenkilökunnan työvuorot pyrittiin tekemään niin, että lasten omahoitajat viettivät mahdollisimman paljon aikaa omien lastensa kanssa. Yksikkö oli ahdas, mutta toisaalta esimerkiksi se, että kaksi pientä lasta saattoi jakaa huoneen, lisäsi heidän turvallisuudentunnettaan. Vanhemmat saivat osallistua hoitoon niin paljon kuin pystyivät ja halusivat. Tavallisista pienten lasten elämän tapahtumista, kuten pottaharjoittelun edistymisestä, iloittiin yhdessä. Erään yksikön asukkaalla turvallisuuden tunteeseen vaikutti puolison paikallaolo. Avun laatu ja asukkaan kohtelu olivat parempia, jos puoliso oli paikalla. Väkivallan uhan kohdalla henkilökunnan ennakointikyky on tärkeää. Asukkaat voivat tuntea olonsa vapautuneemmaksi ja pystyvät tekemään asioita monipuolisemmin jos henkilökunta ennakoi tilanteita. Näin asukkaiden tarvitse olla jatkuvasti varuillaan. Kansainvälisiä esimerkkejä YK:n erityisraportoijan (Special Rapporteur, Nowak) raportin 2008 mukaan asumisyksiköissä käytetään usein siteitä ja eristämistä sekä aikuisten että lasten kohdalla. Erityisesti pitkittynyt eristäminen voi muodostua kidutukseksi. Näiden lisäksi ylilääkitseminen on tavallista. 6 / 7
YK:n erityisraportoijan (Special Rapporteur, Mendez) raportin 2013 mukaan psykiatristen potilaiden eristäminen on aina katsottava julmaksi ja epäinhimilliseksi kohteluksi. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea huomautti Australian raportin pohjalta vuonna 2013, että vammaiset henkilöt, erityisesti kehitysvammaiset ja mielenterveysongelmaiset, joutuivat kohtaamaan pakkotoimia kuten kemiallista, mekaanista ja fyysistä rajoittamista sekä eristämistä muun muassa kouluissa, mielenterveyksiköissä ja sairaaloissa. Komitea totesi vielä, että erityisesti naiset ja lapset joutuivat usein väkivallan kohteiksi laitoksissa ja muissa suljetuissa olosuhteissa. Komitean mukaan Australian tuli viipymättä tutkia suljetuissa olosuhteissa tapahtuneita väärinkäytöksiä ja ryhtyä toimenpiteisiin niiden johdosta. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea totesi johtopäätöksissään Itävallan raportin johdosta vuonna 2013, että Itävallassa oli yhä mielisairaaloissa ja kehitysvammalaitoksissa käytössä verkkosänkyjä sekä muita pakkotoimia. Komitea suositteli, että Itävalta kieltäisi verkkosänkyjen, rajoitusten ja muiden pakkotoimien käytön mielisairaaloissa ja kehitysvammalaitoksissa ja tarjoaisi sairaaloiden ja laitosten työntekijöille koulutusta kidutuksen ja julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistusten ehkäisemisestä. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea kehotti kommenteissaan Unkarin raportin pohjalta vuonna 2012, että Unkari poistaisi lainsäädännöstään kohdat, jotka sallivat vapaudenriiston vammaisuuden nojalla ja varmistaisi, että kaikki terveydenhuolto perustuu vammaisen henkilön omaan, riittävään tietoon pohjautuvaan suostumukseen. 7 / 7