TOIMINTAKERTOMUS 2011 Jaakko Suvala Kuopion kaupunginkirjasto Pohjois-Savon maakuntakirjasto
Vuoden 2011 toimintaa Vuosi 2011 oli Kuopion palvelualueuudistuksen ensimmäinen vuosi. Palvelualueuudistuksen tavoitteet toteutuivat niiltä osin kuin mitä uudistuksesta ehdittiin linjata ennen vuodenvaihdetta 2011. Organisaatiorakenne saatettiin yhtenäiseksi ja toimintasääntö hyväksyttiin tammikuussa 2011. Toimintasääntöä päivitettiin tarvittavilta osin joulukuussa 2011. Myös keskitettyjen tukipalveluiden tehtäväkokonaisuuksia yhtenäistettiin. Erilaisia hankkeita kirjastossa oli vuonna 2011 kolme kappaletta. Minna Canthin tuotannon digitoinnin selvityshankkeeseen saatiin Ely-keskukselta rahaa 40 000. Tua Korhonen selvitti missä Minna Canthin käsikirjoituksia, kirjeitä ym. on ja minkä verran. Asiakaspalveluhankkeeseen, jota veti Päivi Savinainen, saimme Ely-keskukselta 4 000. Saimme myös koulutuksiin, joissa opetetaan kirjoittamista verkkoon, 17 000. Kuopion kaupunginkirjastoon hankittiin vuonna 2011 uusi verkkokirjasto CsLibrary ruotsalaiselta Teknikhusetilta. Verkkokirjasto otettiin käyttöön 9.5.2011. Kuopion kaupunginkirjaston lainamäärä pieneni viime vuonna 5,6 %. Myös käyntien ja lainaajien lukumäärä väheni; käynnit vähenivät 13,5 % ja lainaajat 1,8 %. Ainoastaan lastenlainojen määrä kääntyi viime vuonna nousuun 1 % verran. Vaikka lainojen määrä laskikin, muu toiminta kirjastossa on ollut vilkasta. Kirjastonkäytön opetusryhmien määrä kasvoi 13 % ja oppilaiden määrä kasvoi 10,6 %. Kirjavinkkauksen kohdalla kasvu oli rajumpaa; ryhmien määrä kasvoi 59 % ja osallistujien määrä kasvoi peräti 71 %. Lukupiirien määrä kasvoi 22 % ja lukupiireihin osallistujien määrä 25 %. Lasten satutuntien määrä on laskenut 22 % ja osallistujien määrä on laskenut 28 %. Nukketeatteriesitysten ja muiden lastentapahtumien määrä on taas noussut 45 % ja osallistujien määrä kasvanut 16,5 %. Aikuisille tarkoitettujen tilaisuuksien, kuten esim. kirjailijavierailujen ja esitelmien määrä on laskenut hiukan, mutta osanottajien määrä on melkein kaksinkertaistunut, eli kasvua on 92 %. Vuonna 2011 saimme joukkoomme kolme uutta työntekijää; Jynkän kirjastoon valittiin kirjastovirkailijaksi Kaisu Kokko, kirjastoautoon valittiin kuljettaja-virkailijaksi Vesa Grönlund ja lastenosaston osastonjohtajaksi valittiin Anu Parviainen. Marja Tiittanen-Savolainen kirjastotoimenjohtaja (Hannu Miettinen)
1. Kirjaston toimipisteet Kirjasto on perustettu vuonna 1872. Vuonna 1967 kirjasto sai maakuntakirjasto-oikeudet. Pääkirjaston peruskorjausremontti tehtiin vuonna 2000. Kuopion kaupunginkirjasto on toiminut vuodesta 1988 lähtien islantilaisen kirjallisuuden keskuksena Suomessa. Pääkirjasto Maaherrankatu 12 puh. kanslia 017 182314 PL 157, 70101 Kuopio fax. 017 182341/182340 Internet kotisivu: http://kirjasto.kuopio.fi Sähköposti: kirjasto@kuopio.fi Lähikirjastot Jynkän kirjasto, Soikkokuja 12 puh. 182 354 Karttulan kirjasto, Kissakuusentie 20 puh. 187 505 Kettulan kirjasto, Koulukatu 3 puh. 187 705 Kurkimäen kirjasto, Kurkimäentie 455 puh. 187 719 Neulamäen kirjasto, Juontotie 6 puh. 182 351 Puijonlaakson kirjasto, Mailatie 2 puh. 187 709 Pyörön kirjasto, Jalkasenkatu 3 puh. 182 345 Riistaveden kirjasto, Vaarutie 1 puh. 187 728 Särkiniemen kirjasto, Särkiniementie 4 puh. 187 716 Vehmersalmen kirjasto, Vehmersalmentie 27 puh. 182 937 Laitoskirjasto palvelee Niuvanniemen sairaalassa. Kirjastoautoja on kaksi Elina ja Oskar ja pysäkkejä yhteensä 105 (78+27). (Vicente Serra)
2. Kirjastopalvelut Lainaajat, kävijät ja lainaus Taulukko 1: Toiminnan vertailu vuosina 2010 ja 2011 v. 2010 v. 2011 Lainoja 2 070 754 1 955 042 Lainoja/asukas 21,5 20,1 Käyntejä 1 268 280 1 095 176 Käyntejä/asukas 13 11,3 Lainaajia 42 409 41 654 Lainaajia asukkaista 44,1 % 43,0 % Verkkokäynnit 443 746 521 864 Kuvio 1: Lainaus aineistotyypeittäin (lainoja 1 955 042)
Tietopalvelu Tietopalvelu palveli fyysisenä tietopalveluna tietopalvelupisteissä, verkkotietopalveluna ja puhelimitse. Tietopalvelupisteitä on pääkirjaston eri osastoilla ja tietopalvelua on tarjolla myös lähikirjastoissa ja kirjastoautoissa. Verkkotietopalvelu tapahtui valtakunnallisen Kysykirjastonhoitajalta palvelun kautta. Kuopiossa verkkopalvelussa vastattiin vuoden 2011 aikana 52 tietopalvelukysymykseen. Tietopalvelutyö sisälsi asiakkaiden henkilökohtaista neuvontaa, opastusta omatoimiseen tiedonhakuun, eriaiheisten tiedonhakujen tekemistä, tiedonhaun ja kirjastonkäytön opetustunteja ryhmille sekä aineistojen sisällön avaamista eri keinoin. Asiakkaita neuvottiin heidän tarpeidensa mukaisesti useissa aihepiireissä. Omatoimisessa tiedonhaun opastuksessa neuvottiin asiakkaille verkossa olleen kirjaston oman tietokannan (WebOrigon) käyttöä sekä muista tietokannoista ja verkosta hakemista. Tiedonhaun ja kirjastonkäytön opetustunteja pidettiin eri-ikäisille ja erilaisille ryhmille, esim. koululaiset, opiskelijat, maahanmuuttajat. Aineistojen sisältöjä avattiin vuoden 2011 aikana tiedottavien näyttelyiden, luku- ja runopiirien, kirjavinkkausten, kirjaesittelyjen ja muiden mm. eri toimijoiden kanssa yhteistyössä toteutettujen tapahtumien avulla. (Vicente Serra) Sosiaalinen kirjastopalvelu Kotipalvelu Kotipalvelu on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät voi itse käydä kirjastossa liikuntavamman, sairauden, vanhuuden tai muun syyn takia. Kotipalvelussa lainat tuodaan perille ja haetaan asiakkaan kotoa. Käytettävissä on koko kirjaston kokoelma. Palvelu on maksuton. Vuonna 2011 kirjaston kotipalvelua käytti 35 asiakasta. Asiakasmäärä nousi vuoden aikana 16,6 %. Asiakkaiden ikäjakauma on 55 97 vuotta. Kotipalvelua hoiti yksi kirjastovirkailija pääkirjaston lainaustoimistosta kolmena päivänä viikossa. Asiakkaan luona käydään kolmen viikon välein.
Potilaskirjasto Potilaskirjasto toimii Niuvanniemen sairaalassa. Kirjasto on avoinna 2 päivänä viikossa, ja lainauksia siellä tehtiin 19 892 kappaletta. Lainaus pieneni 14,9 % edellisvuodesta. Kirjastoa hoiti maakuntakirjaston kirjastovirkailija. Kirjastojärjestelmä ja verkkopalvelut Työasemia kirjastossa oli yhteensä 190, joista aineistohakukoneita on 24, yleisönettikoneita 32 ja henkilökunnan koneita 134. Kirjastojärjestelmä on ATP-origo. Kuopion kaupunginkirjastoon hankittiin vuonna 2011 uusi verkkokirjasto CsLibrary ruotsalaiselta Teknikhusetilta. Verkkokirjasto otettiin käyttöön 9.5.2011. Verkkokäyntien määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 17 %. Verkkokäyntejä oli 521 862 kpl ja sivulatauksia oli 9.5. 31.12. välisenä aikana peräti 2 705 862. Kirjastossa on Ellibsin e-kirjoja 837 kpl ja niitä lainattiin 778 kertaa. Kirjastossa on käytössä myös lehtitietokanta Pressdisplay, jossa käyttäjiä oli 1540. Eniten luettuja lehtiä olivat Iltalehti, Kauppalehti ja Kainuun sanomat. Asiakkaat voivat käyttää kirjastokortillaan myös musiikkitietokanta Naxosta. (Vicente Serra)
3. Toimintavuosi Taulukko 2: Aukiolotunnit, aukiolopäivät, kävijät ja kävijät/päivä Aukiolopäivät Aukiolotunnit Kävijät Kävijät/päivä Pääkirjasto 301 2505 676 570 2 372 Lähikirjastot 2 760 15 568 413 443 1 712 kirjastoauto Elina 214 1 025 64 057 299 Jynkkä 284 1 671 31 571 111 Karttula 251 1 506 18 783 75 kirjastoauto Oskar 102 311 11 526 113 Kettula 204 1 224 24 357 119 Kurkimäki 201 905 13 568 68 Neulamäki 283 1 666 28 442 101 Puijonlaakso 284 1 671 83 165 293 Pyörö 284 1 671 91 779 323 Riistavesi 201 1 206 11 993 60 Särkiniemi 251 1 506 20 122 80 Vehmersalmi 201 1 206 14 070 70 Potilaskirjastot 80 326 5 173 65 Niuvanniemi 80 326 5 173 65 KAIKKI YHTEENSÄ 3 141 18 399 1 095 176 4 149 Lainaus-, lasten- ja musiikkiosastot olivat avoinna 284 pv/v, talviaikana 6 pv/vko, kesällä 5 pv/vko. Lehtisali oli avoinna 301 pv/v, 6 pv/vko. Lähikirjastoista olivat avoinna 6 pv/vko Jynkän kirjasto, Neulamäen kirjasto, Puijonlaakson kirjasto ja Pyörön kirjasto. 5 pv/vko olivat avoinna Karttulan kirjasto, Kettulan kirjasto ja Särkiniemen kirjasto ja 4 pv/vko Kurkimäen kirjasto, Riistaveden kirjasto ja Vehmersalmen kirjasto. Kirjastot olivat suljettuina kesälauantaisin 14.5. 27.8. välisen ajan lehtisalia lukuun ottamatta. 2.5. kaikki kirjastot olivat kiinni kirjastojärjestelmä Origon uudelle palvelimelle siirtämisen vuoksi. Kettulan lähikirjasto oli suljettuna remontin takia 13.6. 14.8. välisen ajan ja 4.11. kaikki kirjastot olivat kiinni koko henkilökunnan yhteisen koulutuspäivän vuoksi. (Vicente Serra)
Kirjastonkäytön ja tiedonhankinnan opetus ja lukuharrastuksen tukeminen Taulukko 3: Kirjastonkäytön opetus, kirjavinkkaus ja lukupiirit 2010 ja 2011 2010 2011 RYHMIÄ OPPIL. RYHMIÄ OPPIL. KIRJASTONKÄYTÖN OPETUS 161 2665 182 2948 KIRJAVINKKAUS 110 2187 175 3743 LUKUPIIRIT 36 293 44 367 YHTEENSÄ 307 5145 401 6686 Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetus Taulukko 4: Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetus KIRJASTONKÄYTÖN JA TIEDONHAUN OPETUS YHTEENSÄ ESI- + PERUSKOULU LUKIO AMMATILLISET OPPILAITOKSET MONIKULT.- RYHMÄT AIKUISRYHMÄT RYHMIÄ OPPIL. RYHMIÄ OPPIL. RYHMIÄ OPPIL. RYHMIÄ OPPIL. RYHMIÄ OPPIL. RYHMIÄ OPPIL. PÄÄKIRJASTO yht. 36 825 4 86 40 521 7 90 16 132 103 1652 AIKUISTENOSASTO 1 10 39 507 7 90 7 62 54 669 MUSIIKKIOSASTO 3 76 1 14 4 90 LASTENOSASTO 36 825 36 825 LEHTISALI 9 70 9 70 LÄHIKIRJASTOT yht. 79 1289 79 1289 AUTO: Elina 7 136 JYNKKÄ 26 424 KARTTULA 10 129 KETTULA 1 21 KURKIMÄKI 2 26 NEULAMÄKI 11 168 PUIJONLAAKSO 8 138 PYÖRÖ 8 144 RIISTAVESI 3 65 SÄRKINIEMI 2 24 VEHMERSALMI 1 14 YHTEENSÄ 115 2114 4 86 40 521 7 90 16 132 182 2943 Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetusta annettiin pääkirjastossa, lähikirjastoissa ja kirjastoauto Elinassa. Lastenosastolla esikouluikäisille ja 1-luokkalaisille tehdään kirjastonkäyttöä tutuksi kirjaleikin avulla. Kirjaleikki on roolileikki, jossa lapset harjoittelevat sekä asiakkaan roolia että kirjastovirkailijan roolia. 3-4 luokkalaiset nousevat askel askeleelta ylös tiedon ja taidon tikapuita ja 5-6 luokkalaiset opastetaan tutkimalla oppimaan. Peruskoulun ja lukion lisäksi annettiin opetusta myös ammattikorkeakoulujen, ammattiopistojen ja muiden aikuisoppilaitosten opiskelijoille.
Kirjastolla on kolme opetuspakettia; 3-4 luokkalaisten opetuspaketti: Opastaa kirjaston aineistotietokannantekijä- ja nimekehakuun sekä saatavuus ja sijaintitietoihin. Tutkivat oppilaat Jenna ja Janne esitelmää tekemässä: Siinä perusasteen oppilaita opastetaan tutkielman tekoon ja siihen liittyvään tiedonhankintaan. Askeleita tietoon: Se on nuorille suunnattu yleisopas tiedonhankintaan kirjastossa, lehdistä ja internetistä. Lukuharrastuksen tukeminen Taulukko 5: Kirjavinkkaus ja lukupiirit KIRJAVINKKAUS LUKUPIIRIT YHTEENSÄ RYHMIÄ OPPIL. RYHMIÄ OPPIL RYHMIÄ OPPIL. PÄÄKIRJASTO yht. 136 2689 26 234 162 2923 AIKUISTENOSASTO 8 118 26 234 MUSIIKKIOSASTO LASTENOSASTO 128 2571 LÄHIKIRJASTOT yht. 39 687 18 133 57 820 AUTO: Elina JYNKKÄ 3 59 KARTTULA 12 169 5 34 KETTULA KURKIMÄKI NEULAMÄKI PUIJONLAAKSO 6 97 9 76 PYÖRÖ 18 362 RIISTAVESI 4 23 SÄRKINIEMI VEHMERSALMI YHTEENSÄ 175 3376 44 367 219 3743 Kirjavinkkaus on lukemiseen kannustamista ja houkuttelemista. Vinkkausta annetaan sekä pääkirjastolla että lähikirjastoissa niin lapsille kuin aikuisillekin. Eniten kirjavinkkausta annettiin lasten- ja nuortenosastolla (128 kertaa ja 2571 oppilaalle). Kirjavinkkarin voi pyytää koululle tai esim. vanhustentaloon tai kuulijat voivat tulla kirjastolle. Lukemiseen innostavaa toimintaa on myös lukupiirien pito. Lukupiirejä ja runopiirejä pidettiin pääkirjaston aikuistenosastolla ja Puijonlaakson, Karttulan ja Riistaveden kirjastoissa. (Vicente Serra)
Satutunnit ja lasten ja nuorten tapahtumat Taulukko 6: Satutunnit, lastentapahtumat, pitokerrat ja osallistujat Satutunteja Muut tapahtumat Yhteensä Kertoja Lapsia Kertoja Lapsia Kertoja Osallist. Lastenosasto 39 876 21 920 60 1796 Jynkkä 36 854 36 854 Karttula 1 10 1 10 Kettula 4 41 4 41 Kurkimäki Neulamäki 13 312 6 106 19 418 Puijonlaakso 1 14 1 14 Pyörö 2 79 2 30 2 109 Riistavesi 5 91 1 70 6 161 Särkiniemi Vehmersalmi 1 85 1 85 YHTEENSÄ 100 2267 32 1221 130 3488 Pakkaspäiviä vietettiin tammikuun lopulla, 24. 28.1. Nukketeatteri Tädit esitti Pakkaspäiväviikolla nukkenäytelmän Kummitus Oskari 15 kertaa ja katsojia oli 839. Taiteiden juhlassa 26.8. lastenosastolla oli Anne Karjulan vetämä vauvaperheiden loruhetki. Loruhetkeen tuli 48 osallistujaa. HUMAK:in viittomakielen opiskelijat pitivät satutunteja lastenosastolla 18.11. Sadut sekä kerrottiin että viitottiin. Myös Liikenneturvan Heijastinkeiju piti satutuokion lastenosastolla 13.12. Nukketeatteri Sytkyt kiersi 18.11. neljässä lähikirjastossa, Karttulassa, Riistavedellä ja Vehmersalmella. Sytkyt esitti nukkenäytelmän Juhani ja kapsäkki, joka kertoo Juhani Ahon elämästä. Taulukko 7: Satutunnit ja lastentapahtumat 2010 ja 2011 2010 2011 Kertoja Osallistujia Kertoja Osallistujia Lasten satutunnit 129 3153 100 2267 Nukketeatteri + muut lastentapahtumat 22 1048 32 1221 Yhteensä 149 4201 130 3488 (Ulla Ritvanen)
Tapahtumat ja tilaisuudet Taulukko 8: Kirjailijavierailut, yleisötilaisuudet ja näyttelyt Kirjailijavierailut Yleisöluennot Tilaisuudet Näyttelyt Kertoja Osallist. Kertoja Osallist. Kertoja Osallist. Kertoja Pääkirjasto yht. 6 479 5 237 1 130 124 Aikuistenosasto 3 280 4 217 64 Lastenosasto 43 Musiikkiosasto 1 130 13 Maakuntakirjasto 3 199 1 20 4 Lähikirjastot yht. 7 228 210 Auto: Elina Jynkkä 4 163 32 Karttula 2 Kettula Kurkimäki 5 Neulamäki 28 Puijolaakso 2 55 52 Pyörö 1 10 36 Riistavesi 12 Särkiniemi 38 Vehmersalmi 5 Yhteensä 6 479 5 237 8 358 334 Kirjasto oli järjestämässä yhdessä Kirjakantin kanssa Kirjakantti-tapahtumaa. Kirjakantin avajaiset pidettiin pääkirjastolla 18.11. Kirjakantin avajaisten yhteydessä julkistettiin kirjallisuuspalkinto Savonian palkintoehdokkaat, joita Johanna Hulkko ja Salla Simukka haastattelivat 19.11. Taiteiden juhlassa 26.8. pääkirjastolla oli vierailemassa kirjailija Marko Kilpi ja konserttivieraana kuopiolainen rockbändi Block Buster. Anna Tarvainen luennoi unkarilaisesta kirjallisuudesta 24.10. ja Helena Riekki ja Heikki Lukkarinen pitivät Kalmiston kertomaa luennon 23.11. Taulukko 9: Kirjailijavieraat, yleisöluennot ja muut tilaisuudet 2010 ja 2011 2010 2011 Kertoja Osallist. Kertoja Osallist. Kirjailijavierailut 6 245 6 479 Yleisöluennot 6 163 5 237 Muut tilaisuudet, esim. konsertit 9 152 8 358 Yhteensä 21 560 19 1074
(Vicente Serra) Maakuntakirjastotoiminta Kuopion kaupunginkirjasto Pohjois-Savon maakuntakirjasto on toiminut vuodesta 1967 alueellisena yleisten kirjastojen keskuskirjastona Pohjois-Savon maakunnan alueella. Maakuntakirjaston toiminta-alueeseen kuuluu 21 kirjastoa. Karttulan kunta liittyi Kuopion kaupunkiin vuoden 2011 alusta. Maakuntakirjasto toimii Pohjois-Savon maakunnan yleisten kirjastojen kaukopalvelukeskuksena. Kaukolainapyyntöjä saapui 2538 kpl ja Kuopion kaupunginkirjaston asiakkaiden pyyntöjä lähetettiin muihin kirjastoihin 2638 kpl. Maakuntakirjasto hankkii toiminta-alueeseensa liittyvää aineistoa maakuntakokoelmaan, jossa oli vuoden 2011 lopussa aineistoa yhteensä 27 581 kappaletta, joista kirjoja oli 23588 kpl, avaineistoa ja muuta aineistoa 947 kpl ja mikrotallenteita 3046 kpl. Kokoelmaan kuuluu lisäksi sanoma- ja aikakauslehtiä, karttoja, lehtileikekokoelma, kotiseutukirjailijoiden valokuvakokoelma, pienpainatteita sekä julisteita. Maakuntakokoelma on ei-lainattava kokoelma. Maakuntakirjasto perehdytti ja koulutti alueensa kirjastojen henkilökuntaa kirjastoalan ajankohtaisissa asioissa. Maakuntakirjasto toimi Savonia-palkintoraadin kanssa yhteistyössä ja toimitti raadin jäsenille palkintoehdokkaina olevia teoksia. Ehdokasteoksista sekä palkitusta kirjasta järjestettiin näyttely pääkirjaston lainaushallissa. Kirjasto järjesti asiakkailleen Varjo-Savonia -äänestyksen ehdolla olleista teoksista. Maakuntaosasto ylläpiti bibliografiaa Aapeli ja muita tuttavia. Pohjois-Savon maakuntakirjasto on toiminut islantilaisen kirjallisuuden keskuksena Suomessa vuodesta 1988 lähtien. Lainattava Islanti-kokoelma sijaitsee aikuisten lainausosastolla, ja siitä lähetetään sekä kaukolainoja että siirtokokoelmia muihin kirjastoihin.
4. Henkilöstö Taulukko 10: Vakinaisen henkilöstön määrä nimekkeittäin vuonna 2011 Nimeke Määrä Kirjastoammatilliset Kirjastotoimenjohtaja 1 Palvelupäällikkö 2 Kirjastonjohtaja 6 Osastonjohtaja 3 Informaatikko 4 Erikoiskirjastonhoitaja 1 Kirjastonhoitaja 9 Kirjastosihteeri 1 Vastaava kirjastovirkailija 4 Kirjastovirkailija 35 Kirjastoauton kulj.-virk. 3 Kirjasto ei ammatilliset Verkkoasiantuntija 1 Hallintosihteeri 2 Toimistosihteeri 1 Vahtimestari 3 Järjestelyapulainen 2 Kirjojenkorjaaja 1 Yhteensä 79 Kirjaston määrärahoilla palkatun henkilökunnan henkilötyövuosien määrä vuonna 2010 oli yhteensä 77,70, joista kirjastoammatillisten osuus oli 72,70 henkilötyövuotta. Muun henkilökunnan osuus oli 12,30. Uusia työntekijöitä eläkkeelle jääneiden tilalle palkattiin kolme; Jynkän kirjastoon kirjastovirkailija Kaisu Kokko, autokirjastoon kuljettaja-virkailija Vesa Grönlund ja lasten- ja nuortenosastolle osastonjohtaja Anu Parviainen. Pääkirjasto Hallinto- ja taloustoimisto Tiittanen-Savolainen Marja, kirjastotoimenjohtaja Hujanen Juha, vahtimestari Kosunen Marjo, toimistosihteeri Mikkanen Kirsti, hallintosihteeri Pelkonen Leila, hallintosihteeri, sairauslomalla 29.8. lähtien, vs. Päivi Ronkainen Puurtinen Kimmo, vahtimestari Rissanen Petri, vahtimestari Atk- ja kokoelmatukiosasto Rossi Liisa, palvelupäällikkö Härkönen Juha, tietoverkkoasiantuntija Pursiainen Liisa, kirjojenkorjaaja Tanner Meeri, järjestelyapulainen Toivanen Anne, kirjastovirkailija Tuominen Anitta, kirjastonhoitaja Väänänen Mervi, kirjastovirkailija
Aikuistenosasto Rissanen Pirjo, palvelupäällikkö (myös lehtisali) Savinainen Päivi, informaatikko Leskinen Marjosisko, kirjastosihteeri (myös lehtisali) Eskelinen Seija, kirjastovirkailija, hoitovapaalla 2.10 saakka, vs. Sari Mäkinen Happonen Sinikka, kirjastovirkailija Huuho Tuija, kirjastovirkailija Kolehmainen Päivikki, kirjastonhoitaja Korhonen Pirkko, informaatikko Kuikka Päivi, kirjastovirkailija Kärkkäinen Päivi, kirjastovirkailija Parviainen Maija, informaatikko Piitulainen Raimo, kirjastovirkailija, työaika 20 h/vko Pohjolainen Sirpa, kirjastovirkailija Räsänen Marja, kirjastonhoitaja Röynä Pirjo, kirjastonhoitaja Tiilikainen Maarit, kirjastovirkailija Toivanen Eija, kirjastonhoitaja Tuunanen Leena, kirjastonhoitaja Virtaniemi Merja, kirjastovirkailija, osa-aika eläkkeellä, vs. Marko Kosonen Väänänen Pirjo, kirjastovirkailija Väätäinen Helena, järjestelyapulainen Lasten- ja nuortenosasto Parviainen Anu, osastonjohtaja 1.8. alkaen Kainulainen Tiina, kirjastonhoitaja Kettunen Pia, kirjastovirkailija Makkonen Paula, kirjastovirkailija Sorvali Maileena, kirjastonhoitaja Airaksinen Laura, vs. kirjastovirkailija 31.7. saakka Lehtisali Mäkinen Sari, kirjastovirkailija, sijaisena aik. osastolla, vs. Halttunen Jari Ottoila Liisa, kirjastovirkailija, osa-aika eläkkeellä, vs. Kosonen Marko 2.10. saakka ja vs. Mäkinen Sari 3.10. alkaen Musiikkiosasto Ahonen Helena, osastonjohtaja Fehrmann Eija, kirjastovirkailija Hämäläinen Nanna-Mari, kirjastonhoitaja Kilvensalo Ilona, kirjastovirkailija Kokkonen Tiina, kirjastovirkailija Ritvanen Ulla, erikoiskirjastonhoitaja Suomala Helena, informaatikko Maakuntaosasto Anttila Arja, osastonjohtaja,( myös autokirjasto) Oosi-Villikka Johanna, kirjastovirkailija Tuovinen Hannele, kirjastovirkailija Autokirjasto Elina Grönlund Vesa, kirjastoauton kuljettaja-virkailija, 1.8. alkaen Nykänen Jouni, kirjastoauton kuljettaja-virkailija Tuominen Tarja, kirjastovirkailija Vainikainen Tero, kirjastoauton kuljettaja-virkailija
Lähikirjastot Jynkän kirjasto Soininen Tarja, kirjastonjohtaja Kokko Kaisu, kirjastovirkailija 1.5. alkaen Hallikainen Raija, kirjastovirkailija Karttulan kirjasto Tossavainen Tiina, vastaava kirjastovirkailija Varis Mika, kirjastovirkailija Kettulan kirjasto Anttila Terhi, kirjastonjohtaja Korhonen-Heiskanen Kaarina, kirjastovirkailija 1 pv/vko Kurkimäen kirjasto Korhonen-Heiskanen Kaarina, vastaava kirjastovirkailija Neulamäen kirjasto Jaamalainen Aira, kirjastonjohtaja Jaskanen Juhani, kirjastovirkailija Suihko Salme, kirjastovirkailija, osa-aikaeläkkeellä vs. Virtasola Mikko 31.8. saakka ja vs. Airaksinen Laura 1.9. alkaen Puijonlaakson kirjasto Vidgren Mari, kirjastonjohtaja Heikkilä Sari, kirjastovirkailija Juvonen Sirkka, kirjastovirkailija Plaketti Ulla, kirjastovirkailija Pyörön kirjasto Pohjolainen Helena, kirjastonjohtaja Hujanen Maarit, kirjastovirkailija Hälinen Marja, kirjastovirkailija Koistinen Anu, kirjastovirkailija Kolehmainen Kirsti, kirjastovirkailija Riistaveden kirjasto Huovinen Pirjo, vastaava kirjastovirkailija Särkiniemen kirjasto Ryhänen Seija, kirjastonjohtaja Rautio Riitta, kirjastovirkailija Vehmersalmen kirjasto Heiskanen Sisko, vastaava kirjastovirkailija
Yhteistyö ja johtaminen Kirjastoa johti kirjastotoimenjohtaja Marja Tiittanen-Savolainen. Kirjastotoimenjohtajan apuna toimi kirjaston johtoryhmä. 1. Johtoryhmään kuuluivat vuonna 2011: pääkirjaston aikuistenosaston palvelupäällikkö Pirjo Rissanen, atk- ja kokoelmatukiosaston palvelupäällikkö Liisa Rossi, hallintosihteeri Leila Pelkonen, hallintosihteeri Kirsti Mikkanen ja henkilöstön edustajina kirjastonhoitaja Marja Räsänen ja kirjastonjohtaja Mari Vidgren. Johtoryhmä kokoontui viisi (5) kertaa vuoden aikana. 2. Osaston- ja lähikirjastonjohtajien kokouksia pidettiin 7 kertaa. 3. Työpaikkakokouksia on pidetty tarpeen mukaan viikoittain/kuukausittain sekä osastoittain että kirjastoittain. 4. Koko henkilökunnan yhteinen koulutus- ja toimintasuunnitelmapäivä pidettiin 4.11. 5. Kirjaston työryhmät vuonna 2011: Hakeutuvan palvelun työryhmä: Jaamalainen Aira Oosi-Villikka Johanna Pohjalainen Sirpa Koulutus- ja tapahtumatyöryhmä: Happonen Sirkka Suomala Helena Pelkonen Leila Tossavainen Tiina Monikulttuurisuustyöryhmä: Makkonen Paula Mäkinen Sari Parviainen Maija Pohjolainen Helena Rossi Liisa Suomala Helena Nuorten palvelut työryhmä: Kainulainen Tiina Kuikka Päivi Pohjolainen Helena Ritvanen Ulla Sorvali Maileena Toivanen Eija Strategiatyöryhmä: Leskinen Marjosisko Savinainen Päivi Soininen Tarja Suomala Helena Tiittanen-Savolainen Marja Väänänen Mervi WWW-työryhmä: Härkönen Juha Kainulainen Tiina Korhonen Pirkko Makkonen Paula Ritvanen Ulla Rossi Liisa Räsänen Marja Vidgren Mari 6. Osallisuudet Omatoimisen hyvinvoinnin hallinnossa: o johtotiimi; Marja Tiittanen-Savolainen o kehittämistoimikunta; Päivi Savinainen
(Vicente Serra) Koulutus Henkilökunnan koulutukseen käytettiin7,9 /henkilö, mikä on 0,07 % henkilöstön palkkasummasta. Suurin osa koulutuksesta on ollut työhön liittyvää atk-, verkko-, oppimis- ja esimieskoulutusta. Koulutuspäiviä oli 2,5/henkilö ja koulutuksiin käytettiin 210 yhteensä henkilötyöpäivää. Koulutuksissa kävi yhteensä 66 osallistujaa. Ely-keskukselta saimme koko maakunnan kirjastojen henkilökunnalle tarkoitettuun asiakaspalvelukoulutukseen 4000 ja verkkokirjoittamiskoulutukseen 17 000. Osa näistä koulutuksista järjestettiin jo vuoden 2011 aikana. (Vicente Serra)
5. Tilastot Kirjaston käyttö Taulukko 11: Kirjaston käyttö vuosina 2005-2011 Vuosi Lainoja Lainoja/ Lainaajia Asiakas- Asiakasasukas Lainaajia asukkaista käyntejä käyntejä/ asukas 2005 2 256 715 26,8 47 008 55,90 % 1 351 671 16,1 2006 2 277 484 25 46 559 55,20 % 1 443 727 16 2007 2 203 041 23,3 44 334 46,90 % 1 386 872 14,6 2008 2 167 343 22,8 45 164 47,60 % 1 297 539 13,6 2009 2 121 441 22,2 43 492 45,00 % 1 303 127 13,5 2010 2 068 352 21,5 42 409 44,00 % 1 268 280 13 2011 1 952 540 20,1 41 654 43,00 % 1 095 176 11,3 Kuvio 2: Aineiston hankintamenot vv. 2006-2011 680 000 660 000 640 000 620 000 600 000 580 000 560 000 540 000 520 000 2006 2007 2008 2009 2010 2011
Lainaukset Taulukko 12: Lainaukset kirjastoittain ja osastoittain 1.1. 31.12.2011 Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto Lainaukset 1.1. - 31.12.2011 Kirjat AV-ain. Muut Yht. 2010 Muutos (%) Pääkirjasto Aikuistenosasto *) 467 932 109 964 3 242 581 138 623 990-6,9 % Lastenosasto 154 637 44 037 5 455 204 129 201 911 1,1 % Lehtisali 970 456 26 874 28 300 29 773-4,9 % Maakuntaosasto 5 462 1 915 631 8 008 9 437-15,1 % Musiikkiosasto 49 151 131 262 1 202 181 615 207 208-12,4 % Pääkirjasto yht. 678 152 287 634 37 404 1 003 190 1 072 319-6,4 % Kirjastoauto Kirjastoauto, Kuopio 109 990 7 369 20 452 137 811 141 063-2,3 % Kirjastoauto, Karttula 17 071 3 656 2 490 23 217 23 331-0,5 % Kirjastoauto yht. 127 061 11 025 22 942 161 028 164 394-2,0 % Lähikirjastot Jynkkä 78 977 7 418 7 887 94 282 99 955-5,7 % Karttula 20 105 3 918 2 368 26 391 28 922-8,8 % Kettula 35 617 3 658 3 561 42 836 54 623-21,6 % Kurkimäki 27 232 2 858 1 407 31 497 30 661 2,7 % Neulamäki 53 057 5 589 4 224 62 870 67 565-6,9 % Puijonlaakso 126 854 11 839 8 195 146 888 151 081-2,8 % Pyörö 214 018 25 971 14 421 254 410 261 366-2,7 % Riistavesi 27 212 3 771 1 351 32 334 34 673-6,7 % Särkiniemi 39 284 4 439 3 951 47 674 50 239-5,1 % Vehmersalmi 22 754 4 509 1 949 29 212 29 176 0,1 % Lähikirjastot yht. 645 110 73 970 49 314 768 394 808 261-4,9 % Potilaskirjastot Niuvanniemi 6 725 10 793 2 374 19 892 23 378-14,9 % Potilaskirjastot yht. 6 725 10 793 2 374 19 892 23 378-14,9 % Kaikki yht. 1 457 048 383422 112034 1 952 504 2 068 352-5,6 % Siirtokokoelmat Kotipalvelu 2 427 522 73 3 022 2 841 6,4 % Leväsen palvelukeskus 99 - - 99 300-67,0 % Valkeinen 398 - - 398 399-0,3 % kotipalvelu = lainauksia (sisältyvät pääkirjaston aikuistenosaston lainoihin) ; muut siirtokokoelmat = niteitä kokoelmassa *) Aikuistenosaston kirjalainoissa mukana e-kirjat 778 lainaa Kettulan kirjasto oli suljettuna 13.6. 14.8. remontin takia
Lainaustoiminta ja kirjavarat Taulukko 13: Lainaustoiminta ja kirjavarat vv. 2006 2011 KIRJASTOTOIMI/KUOPIO 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Asukkaita 91 026 94 509 94 838 95 484 96 135 96 793 LAINAUSTOIMINTA Lainaukset yhteensä 2277484 2 203041 2 167343 2 128431 2 070754 1 955042 pääkirjasto 1 149438 1 132779 1 101518 1 113916 1 075859 1 006709 kirjastoautot 143 987 144 313 151 969 151 670 164 394 161 028 lähikirjastot 960 042 902 669 892 608 842 171 808 261 768 394 laitoskirjastot 24 017 21 059 21 248 20 674 23 378 19 892 Lainoista AV-lainauksia yhteensä 457 260 422 570 436 065 423 618 425 239 423 528 musiikkiäänitteet 234 525 215 727 198 311 181 547 166 855 142 792 videot 139 470 35 377 18 943 7 519 2 099 630 DVD-levyt 115 968 144 144 158 123 174 971 168 072 muu av-aineisto 83 265 9 506 5 867 6 623 8 597 112 034 Lainoja asukasta kohti 25,0 23,3 22,8 22,2 21,5 20,2 OPM:n tavoite lainauksia/asukas 18 18 18 18 18 18 Lastenkirjojen osuus kirjalainauksista 36,6 37,4 38,1 37,9 38,4 38,5 Lainaajien lukumäärä 46 559 44 334 45 164 43 492 42 409 41 654 Lainaajia asukkaista % 55,2 46,9 47,6 45 44 43 OPM:n tavoite lainaajia asukkaista 45 45 45 45 45 45 1 443 1 386 1 297 1 303 1 268 1 095 Kirjastokäyntejä 727 872 539 127 280 176 kirjastokäyntejä asukasta kohden 16 15 14 14 13 11,3 OPM:n tavoite/asukas 10 10 10 10 10 10 KIRJAVARAT JA AV-AINEISTO Kirjavarat 622 662 596 462 586 891 556 875 553 576 543 817 Hankinta 26 568 28 060 29 951 32 105 31 054 28 555 hankinta 1000 asukasta kohti 292 297 316 336 323 295 OPM:n tavoite kirjahankinta/asukas 350 350 350 350 400 400 Poistot vuoden aikana 35 676 32 336 38 238 70 068 53 623 36 107 poistot 1000 asukasta kohti 392 385 437 734 608 373 Kirjoja asukasta kohti 6,8 6,3 6,1 5,8 5,6 5,4 Kirjoja 1000 asukasta kohti 6 840 6 311 6 188 5 832 5 562 5399
2 006 2 007 2 008 2 009 2 010 2011 AV-aineisto 59 175 55 568 57 649 57 548 59 500 59 952 Hankinta 4 413 4 156 5 415 6 142 5 416 4 603 hankinta 1000 asukasta kohti 48 43 57 64 56 47,6 OPM:n tavoitehankinta/1000 as. 50 50 50 50 100 100 Poistot vuoden aikana 3 244 4 144 3 236 5 777 4 849 3 492 AV-aineisto 1000 asukasta kohti 650 588 608 603 611 619 Lehtivuosikerrat (maksulliset) 946 1 030 749 739 712 676 Lehtivuosikerrat/1000 asukasta 10 11 8 8 7,4 7 OPM:n tavoitehankinta/1000 as. 15 15 15 15 15 15 AINEISTON HANKINTAMENOT kokonaismenot 571 803 613 237 628 214 653 947 602 649 574 241 joista kirjojen osuus 372 910 409 282 423 428 427 843 399 115 420 108 Hankintamenot/asukas 6,28 6,48 7,19 6,84 6,26 5,93 %-osuus kaikista menoista 12,1 12,3 12,4 13,3 10,8 10,6 Kirjastoaineisto Taulukko 14: Kirjastoaineiston hankinta ja kokoelmat 2011 Aineistonhankinta ja kokoelmat v. 2011 Aineisto Hankinta kpl Kokoelma yht. Kirjat 28 033 522 579 Nuotit ja partituurit 522 18 965 Musiikkiäänitteet 2 270 44 627 Muut äänitteet (äänikirjat) 871 6 507 Videot 0 605 Cd-rom-levyt 17 902 DVD-levyt 1 303 8 928 Muu aineisto 142 3 739 Yhteensä kpl 33 158 606 852
Kirjaston talous Taulukko 15: Kirjaston talous vv. 2010 ja 2011 Kirjaston menojen jakautuminen 2010 2011 % % Aineiston hankintamenot: kirjat, lehdet, AV-aineistot 603 778 10,90 % 574 241 10,60 % Henkilöstömenot 3 124 304 56,60 % 3 027 636 56,25 % Huoneistomenot 1 368 226 24,80 % 1 341 413 24,90 % ATK-kulut 298 791 5,40 % 300 148 5,60 % Muut menot (mm. kirjastoauto) 125 685 2,30 % 138 726 2,65 % Menot yhteensä (brutto) 5 520 784 100 % 5 382 164 100 % Kirjaston tulot 653 443 499 019 Nettomenot 4 867 341 4 883 145 Kuvio 3: Kirjaston menojen jakautuminen prosentteina v. 2011
Taulukko 16: Kirjaston menot; euro/asukas ja euro/lainaus v. 2011 2011 /asukas /lainaus Bruttomenot 5 382 164 56 2,75 Tulot 499 019 5,2 0,25 Nettomenot 4 883 145 50,8 2,52 Henkilöstömenot 3 027 636 31,5 1,54 Taulukko 17: Kirjaston menojen vertailu vv. 2010 2011 Käyttömenot/asukas/laina v. 2010 v. 2011 Käyttömenot (netto) 4 867 341 4 883 145 Käyttömenot/asukas 50,8 50,8 Käyttömenot/laina 2,36 2,52 (Ulla Ritvanen)