KIRJALLINEN KYSYMYS 1065/2005 vp Kunnan ja valtion työllistämisvelvoitteen tulkinta työvoimapalvelulain mukaan Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapalvelulaissa määritellään kunnalle tiettyjä velvoitteita työllisyyden edistämiseksi (esimerkiksi 7 luku, 6, Alueelliset näkökohdat ja aluevelvoite). Sen mukaan valtion, kuntien ja yritysten yhteisin talous- ja työllisyyspoliittisin toimin huolehditaan alueellisesti tasapainoisesta työllisyydestä niin, ettei minkään työmarkkinaalueen työttömyys olennaisesti ylitä maan keskimääräistä tasoa. Työmarkkina-alueella tarkoitetaan valtioneuvoston asetuksella määriteltävää kunnan tai useamman kunnan muodostamaa aluetta, jolla työssäkäynti on tavanomaista. Kunta on velvollinen järjestämään työntekomahdollisuuksia 1 momentissa säädetyssä tarkoituksessa työttömille työnhakijoille (aluevelvoite), ei kuitenkaan vuositasolla useammalle kuin yhdelle prosentille kunnan työvoimasta. Valtio on vastaavassa tarkoituksessa velvollinen järjestämään työntekomahdollisuuden niille työttömille työnhakijoille, joita kunta ei ole työllistänyt. Kunnalla on oikeus saada työllistämistukea työllistetyistä, jotka työvoimatoimisto on osoittanut sen työllistettäviksi aluevelvoitteen perusteella. Valitettavasti vuosien ajan joillain työmarkkina-alueilla on ylitetty se työttömyyden suhteellinen raja, jota valtion talousarvioperusteiden ja työvoimapalvelulain mukaan ei saisi ylittää, vaan rajan ylittyminen pitäisi estää jo ennakoivilla toimilla. Valtio on luistanut vastuustaan vuosi vuoden jälkeen, mutta nyt esiintyy epäselvyyttä myös kunnan velvoitteiden ja niiden laskentaperusteiden suhteen. Vuodenvaihteessa voimaan tulevan uuden työvoimapalvelulain (12 Lisätuki) mukaan kuntien työllistämismahdollisuuksien tukemiseksi lisätuen suuruuden määräytymisperusteita ehdotetaan väljennettäviksi. Ehdotuksen mukaan lisätuen osuus olisi 10 prosenttia, kun työllistettyjen osuus kunnan työvoimasta on 0,5 prosenttia (nykyisin 1,0 prosenttia), ja lisätuen osuus olisi 20 prosenttia, kun sanottu työllistettyjen osuus on vähintään 1,0 prosenttia (nykyisin 1,5 prosenttia). Samassa lakiuudistuksessa muuttuu työmarkkinatuki määräaikaiseksi ja käyttöön otetaan 500 päivän raja, jonka jälkeen viimeistään pyritään järjestämään aktivointitoimia pitkään työttömänä olleille työmarkkinatuella eläville, ja jos työtön kieltäytyy tarjotusta toimeenpiteestä, häneltä evätään työmarkkinatuki määräämättömäksi ajaksi. Nämä muutokset yhdessä aiempien lain velvoitteiden kanssa aiheuttavat mielenkiintoisen asetelman valtion ja kuntien työllistämisvelvoitteen (aluevelvoite) osalta sekä sen laskentaperusteen suhteen, jolloin katsotaan kunnan täyttäneen oman työllistämisvelvoitteensa (aluevelvoite). Edelleen nämä tulkinnat vaikuttavat kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksiin, koska ne usein toimivat kiinteässä yhteistyössä kuntien kanssa. Versio 2.0
Monet kunnathan ovat supistaneet taloudellisen pakon tai muiden syiden vuoksi rajusti omaa työllistämistään. Tästä syystä eri osapuolten velvoitteiden ja niiden laskentaperusteiden selvennys lienee paikallaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Milloin työministeriö katsoo valtion, ja toisaalta kuntien, työllistämisvelvoitteen täyttyneen, kun työmarkkinaalueen työttömyys olennaisesti ylittää maan keskiarvon ja ketkä työllistetyt lasketaan mukaan siihen kiintiöön, joka kunnan velvoitteeksi on määrätty (1 prosentti työvoimasta)? Helsingissä 26 päivänä joulukuuta 2005 Markus Mustajärvi /vas 2
Ministerin vastaus KK 1065/2005 vp Markus Mustajärvi /vas Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Markus Mustajärven /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1065/2005 vp: Milloin työministeriö katsoo valtion, ja toisaalta kuntien, työllistämisvelvoitteen täyttyneen, kun työmarkkinaalueen työttömyys olennaisesti ylittää maan keskiarvon ja ketkä työllistetyt lasketaan mukaan siihen kiintiöön, joka kunnan velvoitteeksi on määrätty (1 prosentti työvoimasta)? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) 7 luvun 6 :ssä todetaan, että "Valtion, kuntien ja yritysten yhteisin talous- ja työllisyyspoliittisin toimin huolehditaan alueellisesti tasapainoisesta työllisyydestä niin, ettei minkään työmarkkina-alueen työttömyys olennaisesti ylitä maan keskimääräistä tasoa. Työmarkkinaalueella tarkoitetaan valtioneuvoston asetuksella määriteltävää kunnan tai useamman kunnan muodostamaa aluetta, jolla työssäkäynti on tavanomaista. Kunta on velvollinen järjestämään työntekomahdollisuuksia 1 momentissa säädetyssä tarkoituksessa työttömille työnhakijoille (aluevelvoite), ei kuitenkaan vuositasolla useammalle kuin yhdelle prosentille kunnan työvoimasta. Valtio on vastaavassa tarkoituksessa velvollinen järjestämään työntekomahdollisuuden niille työttömille työnhakijoille, joita kunta ei ole työllistänyt. Kunnalla on oikeus saada palkkatukea työntekijöistä, jotka työvoimatoimisto on osoittanut sen työllistettäviksi aluevelvoitteen perusteella." Valtion viime vuosien, kuten myös vuoden 2006, talousarvioiden työministeriön pääluokan luvun 06 lukuperusteluissa on todettu, että työministeriön määritelmän mukaisesti julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa oleva toteamus työmarkkina-alueen työttömyyden olennaisesta maan keskimääräisen työttömyyden tason ylityksestä tarkoittaa vuositasolla työmarkkinaalueen työttömyyden ylittymistä 80 prosentilla maan keskimääräisestä tasosta. Määrärahojen käyttö voidaan kuitenkin aloittaa työttömyyden tason ylittymisen estämiseksi, kun työmarkkinaalueen työttömyys ylittää vuositasolla vähintään 60 prosentilla maan keskimääräisen tason. Laissa todettu kuntien työntekomahdollisuuden järjestäminen tarkoittaa, että kunta on palkannut henkilön työllisyysmäärärahoilla. Kunnalla on velvollisuus työntekomahdollisuuden järjestämiseen työttömille työnhakijoille sen jälkeen, kun työmarkkina-alueen työttömyysaste on ylittänyt 1,8-kertaisesti koko maan työttömyysasteen. Edellä mainitussa tilanteessa kunta on velvollinen järjestämään työntekomahdollisuuksia enintään yhdelle prosentille kunnan työvoimasta. Monet kunnat työllistävät palkkatuella enemmänkin kuin yhden prosentin työvoimastaan. Valtio maksaa lisätukea, kun kunta on työllistänyt työllisyysmäärärahoilla vähintään puoli prosenttia kunnan työvoimasta. Valtio on aluevelvoitteen nojalla velvollinen järjestämään työntekomahdollisuuden niille työttömille työnhakijoille, joita kunta ei ole työllistänyt. Valtioneuvoston oikeuskansleri on 23.9.2002 antamassaan päätöksessä todennut, 3
Ministerin vastaus että aluevelvoitetta koskevan säännöksen soveltamisessa on otettava huomioon alueellisten työttömyyserojen osoittamiseen ja tasaamiseen liittyvien oikeudellisten määritelmien antama harkinnanvara. Aluevelvoitetta koskeva säännös korostaa julkisen ja yksityisen sektorin toimenpiteitä työllisyyden alueellisen tasapainon toteuttamisessa. Alueellisesti tasapainoisen työllisyyden toteuttamiseksi alueellisten työttömyyserojen supistaminen otetaan huomioon tulo- ja menoarvion valmistelussa ja siltä osin kuin tavoitteeseen ei voida päästä muiden hallinnonalojen toimenpiteillä tarvittavat määrärahat osoitetaan työministeriön pääluokkaan. Lähtökohtana tulee yleensäkin olla alueellisen tasapainon toteuttaminen pitkävaikutteisin toimenpitein, jotka tasapainottavat alueellista työllisyyskehitystä pysyväisluonteisesti erityisesti elinkeinoelämää kehittäen. Tämä edellyttää toimenpiteitä useilla yhteiskuntapolitiikan lohkoilla, muun muassa talous-, työvoima- ja asuntopolitiikassa. Alueellisten työttömyyserojen tasapainottamista on lisäksi arvioitava suhteessa kulloinkin vallitsevaan työmarkkinatilanteeseen ja toimintaympäristön muutokseen. Alueellisten näkökohtien lisäksi työllisyysmäärärahoja käytettäessä tulee ottaa huomioon työttömyyden rakenne ja työttömien työnhakijoiden tarpeet. Aluevelvoitteen nojalla ei perusteta kenellekään henkilölle oikeutta työntekomahdollisuuteen. Aluevelvoite kohdistuu työttömyysasteen alentamiseen eikä määrättyyn työttömien ryhmään kuuluvien työllistämiseen. Aluevelvoitetta voidaan näin ollen osittain harkinnanvaraisesti säännellä taloudellisen tilanteen ja työllisyystilanteen mukaisesti. Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 Työministeri Tarja Filatov 4
Ministerns svar KK 1065/2005 vp Markus Mustajärvi /vas Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1065/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Markus Mustajärvi /vänst: När anser arbetsministeriet att statens, och dels kommunernas, sysselsättningsskyldighet är uppfylld, då arbetslösheten inom någon arbetsmarknadsregion väsentligt överskrider den genomsnittliga nivån i landet och vilka av de sysselsatta inkluderas i den kvot som har fastställts som kommunens skyldighet (1 procent)? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I 7 kap. 6 i lagen om offentlig arbetskraftsservice (1295/2002) konstateras: "Genom statens, kommunernas och företagens gemensamma åtgärder inom den ekonomiska politiken och sysselsättningspolitiken ombesörjs en regionalt balanserad sysselsättning så att arbetslösheten inte inom någon arbetsmarknadsregion väsentligt överstiger den genomsnittliga nivån i landet. Med arbetsmarknadsregion avses ett genom förordning av statsrådet definierat område som en kommun eller flera kommuner bildar och där arbetstagare vanligen pendlar. Kommunen är skyldig att ordna arbetsmöjligheter för arbetslösa arbetssökande i det syfte som anges i 1 mom. (regional garanti), på årsnivå dock inte för flera arbetssökande än en procent av arbetskraften i kommunen. Staten är skyldig att i motsvarande syfte ordna arbetsmöjligheter för sådana arbetslösa arbetssökande som kommunen inte har sysselsatt. Kommunen har rätt att få sysselsättningsstöd för sådana sysselsatta personer som arbetskraftsbyrån anvisat kommunen att sysselsätta med stöd av den regionala garantin." I föregående års statsbudgetar, såsom i statsbudgeten för 2006, konstateras i motiveringen till kapitel 06 under arbetsministeriets huvudtitel att enligt arbetsministeriets definition innebär konstaterandet i lagen om offentlig arbetskraftsservice att arbetslösheten inte inom någon arbetsmarknadsregion väsentligt överstiger den genomsnittliga arbetslöshetsnivån i landet att arbetslösheten inom en arbetsmarknadsregion på årsbasis skulle överstiga den genomsnittliga nivån i landet med 80 procent. Anslaget kan emellertid börja användas för att hindra att denna arbetslöshetsnivå överskrids när arbetslösheten i arbetsmarknadsregionen på årsbasis överstiger den genomsnittliga nivån i landet med minst 60 procent. Med lagens konstaterande att kommunen är skyldig att ordna arbetsmöjligheter avses att kommunen har anställt någon med sysselsättningsanslag. Kommunen är skyldig att ordna arbetsmöjligheter för arbetslösa arbetssökande, när arbetsmarknadsregionens arbetslöshetsgrad har överstigit hela landets arbetslöshetsgrad 1,8 gånger. I ovan nämnda situation är kommunen skyldig att ordna arbetsmöjligheter till högst en procent av kommunens arbetskraft. Många kommuner sysselsätter mer än en procent av sin arbetskraft med lönesubvention. Staten utbetalar tilläggsstöd, när kommunen med sysselsättningsanslag sysselsatt minst en halv procent av kommunens arbetskraft. Staten är med stöd av den regionala garantin skyldig att ordna arbetsmöjlighet för sådana arbetslösa arbetssökande som kommunen inte har 5
Ministerns svar sysselsatt. Statsrådets justitiekansler har i sitt beslut av den 23.9.2002 konstaterat att man vid tilllämpningen av bestämmelsen om den regionala garantin måste beakta den prövningsmån som de juridiska definitionerna i anslutning till uppvisande och utjämnande av regionala skillnader i arbetslösheten lämnar utrymme för. Bestämmelsen om den regionala garantin betonar den offentliga och den privata sektorns åtgärder för att uppnå regional balans i arbetslösheten. Minskande av regionala skillnader i arbetslösheten i syfte att åstadkomma en regionalt balanserad sysselsättning beaktas vid beredningen av budgeten. Till de delar som detta mål inte kan uppnås genom åtgärder av de övriga förvaltningsområdena, anvisas behövliga anslag under arbetsministeriets huvudtitel. Utgångspunkten bör i allmänhet vara att den regionala balansen uppnås med långverkande åtgärder, som balanserar den regionala utvecklingen inom sysselsättningen på ett varaktigt sätt och som speciellt utvecklar näringslivet. Detta förutsätter åtgärder inom flera samhällspolitiska sektorer, bland annan inom den ekonomiska politiken samt arbetskrafts- och bostadspolitiken. Balanseringen av de regionala skillnaderna i arbetslösheten skall dessutom bedömas i förhållande till den aktuella arbetsmarknadspolitiken och ändringen i verksamhetsomgivningen. Utöver de regionala aspekterna bör man vid användningen av sysselsättningsanslag beakta arbetslöshetens struktur och behoven hos de arbetslösa arbetssökandena. Med stöd av den regionala garantin har ingen enskild person rätt till arbetsmöjlighet. Den regionala garantin är inriktad på en sänkning av arbetslöshetsgraden och inte sysselsättandet av personer i en viss grupp av arbetslösa. Således kan den regionala garantin delvis regleras genom behovsprövning utgående från den ekonomiska situationen och sysselsättningsläget. Helsingfors den 23 januari 2006 Arbetsminister Tarja Filatov 6