KIRJALLINEN KYSYMYS 73/2010 vp Arvonlisäverosta aiheutuva epätasa-arvo yksityisessä ja julkisessa terveydenhuollossa Eduskunnan puhemiehelle Yksityisessä ja julkisessa hammashoidossa ja perusterveydenhoidossa maksetaan kaikesta arvonlisävero, jota yksityisellä sektorilla ei kuitenkaan voi poistaa mistään. Sen sijaan julkisella sektorilla maksettu arvonlisävero voidaan hakea pois kustannuksista. Tämä tilanne asettaa yksityisen palvelun eriarvoiseen asemaan. Kustannuksia arvioitaessa pitäisi hinnoittelussa molemmilla olla sama lähtötilanne kaikessa, kuten kaluston hankinnassa ym. Työtä terveydenhuollon molemmilla sektoreilla tarjoutuu niin paljon kuin jaksetaan tehdä. Kyse on siitä, että eriarvoisuus jäytää helposti hyvää yhteistyön henkeä. Hyvin sujuvaa yhteisen tekemisen ilmapiiriä ei paranna esim. HUS:n ja TAYS:n aikomus muodostaa yhtiöitä konsernin sisälle. Tämä on sinänsä kannatettava aie, mutta miten toteutuksessa otetaan huomioon arvonlisäverosta aiheutuva epäkohta, kun tilat ovat päivisin yliopiston ja iltaisin sekä viikonloppuisin yksityisen puolen käytössä? Miten arvonlisävero otetaan huomioon esim. vuokrassa ja muissa kiinteissä kuluissa? Vastaava esimerkki eriarvoisuudesta löytyy Suomeen tuotujen käytettyjen autojen verokohtelusta, johon piti hakea EU:n tasolta ratkaisu. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä, että arvonlisäverosta aiheutuva epätasa-arvo yksityisen ja julkisen terveydenhuollon palveluiden väliltä poistuu? Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2010 Lyly Rajala /kok Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lyly Rajalan /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 73/2010 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä, että arvonlisäverosta aiheutuva epätasa-arvo yksityisen ja julkisen terveydenhuollon palveluiden väliltä poistuu? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Arvonlisäverolain (1501/1993) yleisten säännösten mukaan kunnat ovat verovelvollisia liiketoiminnan muodossa harjoittamastaan tavaroiden ja palvelujen myynnistä. Samalla tavalla kuin verovelvolliset yritykset kunnat voivat vähentää tätä toimintaa varten tekemiinsä hankintoihin sisältyvän arvonlisäveron. Pääosa kuntien toiminnasta jää kuitenkin arvonlisäverotuksen ulkopuolelle. Verotonta on nimenomaisten verottomuussäännösten perusteella esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoito, sosiaalihuolto ja koulutustoiminta. Kunnilla ei ole vähennysoikeutta verotonta toimintaa varten tehdyistä hankinnoista. Arvonlisäverolain 130 :n mukaan valtio palauttaa kunnille ja kuntayhtymille verotonta toimintaa varten tehtyihin hankintoihin sisältyvät verot. Palautusjärjestelmän avulla toteutetaan hankintaneutraalisuus kuntien ja kuntayhtymien itse tuottamien ja ostamien verollisten palvelujen välillä. Ilman palautusoikeutta kuntien olisi edullisempaa tuottaa palveluja itse verotta kuin ostaa niitä ulkopuolisilta verolliseen hintaan. Palautusoikeuden seurauksena ostettujen palvelujen hankintahintaan sisältyvä vero ei muodostu hankintahetkellä kunnalle tai kuntayhtymälle kustannukseksi, joten vero ei vaikuta hankintamuodon valintaan. Aikaisemmin palautukset perittiin kunnilta takaisin takaisinperintäjärjestelmän avulla (laki arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta 79/1994), joten arvonlisäverokustannus rasitti kunnan taloutta tätä kautta. Vuoden 2002 alusta takaisinperintä uudistettiin luopumalla erillisestä takaisinperintäjärjestelmästä. Laki arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta kumottiin ja muutos otettiin huomioon muissa valtion ja kuntien välisissä rahavirroissa. Kuntien yhteisöveron jako-osuutta alennettiin ja valtionosuuksien perusteena olevista kustannuspohjista vähennettiin arvonlisäveron osuus. Ennen vuonna 2002 tehtyä uudistusta kunnille palautettiin ainoastaan verollisten hyödykkeiden ostohintaa rasittava arvonlisävero. Tästä aiheutui neutraalisuusongelma kuntien ja kuntayhtymien itse tuottamien ja ostamien verottomien palvelujen välillä. Kunnan tuottaessa verottoman palvelun itse se sai palautuksena verotonta toimintaa varten tekemiinsä hankintoihin sisältyvän veron, eikä kustannuksiin siten sisältynyt veroa. Yksityisen verottoman toiminnan harjoittaja ei voi arvonlisäverotuksessa vähentää toiminnassa käyttämiinsä hyödykkeisiin sisältyvää veroa, joten palvelun myyntihintaan sisältyy piilevä arvonlisävero. Yksityisen kunnalle tarjoaman palvelun hinta oli siten hankintatilanteessa piilevän veron verran korkeampi kuin kunnan itse tuottaman palvelun kustannukset. Kunta ei saanut tätä veroa palautuksena, joten sen oli verotuksellisesti kannattavampaa tuottaa palvelu itse. Kuntien verottomiin hankintoihin liittyvän neutraalisuusongelman lieventämiseksi kunnille myönnetään nykyisin laskennallinen palautus siitä piilevästä verosta, joka sisältyy yksityiseltä 2
Ministerin vastaus KK 73/2010 vp Lyly Rajala /kok sektorilta tehtyihin verottomiin terveyden- ja sairaanhoitoon sekä sosiaalihuoltoon liittyviin hankintoihin. Palautuksen suuruus on 5 prosenttia palvelun tai tavaran hankintahinnasta. Tämä vastaa yksityiseltä sektorilta ostettuihin palveluihin keskimääriin sisältyvää piilevää arvonlisäverokustannusta. Arvonlisäverotuksessa sovellettavan veropohjan laajuudesta on säädetty Suomea sitovasti yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetussa neuvoston direktiivissä (2006/112/EY). Suomi ei voi kansallisin päätöksin supistaa direktiivin mukaista veropohjaa. Yksityisiin terveyden- ja sairaanhoitopalveluihin sisältyvän piilevän arvonlisäveron poistaminen ei ole kansallisin toimenpitein mahdollista, vaan se edellyttää muutoksia Euroopan unionin lainsäädäntöön. Euroopan komissiossa on parhaillaan käynnissä laajempi julkisen toiminnan arvonlisäverokohtelua koskeva selvitystyö, jonka yhteydessä myös nämä kysymykset tulevat tarkastelun kohteeksi. Kuntien hankintoihin liittyvän laskennallisen veron palautusjärjestelmän avulla on toteutettu hankintaneutraalisuus kuntien itse tuottamien ja yksityiseltä sektorilta ostamien terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen välillä siinä määrin kuin se Euroopan unionin nykyisen arvonlisäverodirektiivin puitteissa on mahdollista. Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 2010 Valtiovarainministeri Jyrki Katainen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 73/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Lyly Rajala /saml: Vad tänker regeringen göra för att den ojämlikhet till följd av mervärdesskatten som finns mellan privata och offentliga hälsovårdstjänster ska försvinna? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt de allmänna bestämmelserna i mervärdesskattelagen (1501/1993) är kommunerna skattepliktiga för rörelsemässig försäljning av varor och tjänster. Kommunerna har på samma sätt som skattepliktiga företag rätt att dra av den mervärdesskatt som ingår i anskaffningar som gäller sådan verksamhet. Största delen av verksamheten i kommunerna omfattas dock inte av mervärdesbeskattningen. Enligt uttryckliga bestämmelser om skattefrihet är t.ex. hälso- och sjukvården, socialvården och utbildningen skattefri verksamhet. Kommunerna har inte rätt till avdrag för anskaffningar som gjorts inom sådan verksamhet. Enligt 130 i mervärdesskattelagen får kommuner och samkommuner återbäring för skatt som betalas på anskaffningar som gäller skattefri verksamhet. Genom återbäringssystemet genomförs anskaffningsneutralitet mellan de skattpliktiga tjänster som kommunerna och samkommunerna själva producerar och de tjänster som de köper. Utan rätten till återbäring skulle det vara förmånligare för kommunerna att själva producera tjänsterna än att köpa dem av utomstående till skattebelagt pris. Till följd av återbäringen blir den skatt som ingår i anskaffningspriset på köpta tjänster inte en kostnad för kommunen eller kommunförbundet vid tidpunkten för upphandlingen, vilket innebär att skatten inte påverkar valet av anskaffningsform. Tidigare återkrävdes återbäringen hos kommunerna med stöd av ett system för återkrävande (lag 79/1994 om återkrävande av mervärdesskatteåterbäring hos kommunerna), vilket innebar att mervärdesskattekostnaden belastade kommunernas ekonomi på detta sätt. Vid ingången av 2002 reformerades förfarandet och man avstod från systemet för återkrävande. Lagen om återkrävande av mervärdesskatteåterbäring hos kommunerna upphävdes och ändringen beaktades i det övriga penningflödet mellan staten och kommunerna. Den del av samfundsskatten som tillfaller kommunerna minskades och mervärdesskatteandelen dras av från de kostnader som statsandelarna beräknas på. Före 2002 års reform återbars till kommunerna endast den mervärdesskatt som gällde inköpspriset på skattebelagda produkter. Detta innebar ett neutralitetsproblem mellan de skattefria tjänster som kommunerna och samkommunerna själva producerade och de tjänster som de köpte. I sådana fall där en kommun själv producerade en skattefri tjänst fick den i återbäring den skatt som ingick i upphandling som kommunen gjort med anledning av den skattefria tjänsten, vilket betydde att det inte ingick någon skatt i kostnaderna. Privata producenter med skattefri verksamhet har däremot i fråga om mervärdesbeskattningen inte rätt till avdrag för den skatt som ingår i produkter som de använder i sin verksamhet, vilket betyder att det i försäljningspriset ingår en dold mervärdesskatt. Detta betyder att priset på en tjänst som erbjöds kommunen av en privat producent blev högre än kostnaderna för en tjänst om 4
Ministerns svar KK 73/2010 vp Lyly Rajala /kok kommunen själv producerade. Prisskillnaden var lika med den dolda mervärdesskatt som gällde vid upphandlingsögonblicket. Kommunen fick inte återbäring på denna skatt och det var sålunda i skattehänseende lönsammare för kommunen att själv producera tjänsten. I syfte att lindra det neutralitetsproblem som är förknippat med kommunernas skattefria upphandling medges kommunerna i dagens läge en kalkylerad återbäring för den dolda skatt som ingår i deras skattefria upphandling hos den privata sektorn inom hälso- och sjukvården och socialvården. Återbäringen är fem procent av uppköpspriset på tjänsten eller varan. Detta motsvarar den dolda mervärdesskattekostnad som i snitt ingår i tjänster som upphandlas på den privata sektorn. Omfattningen av den skattebas som ur mervärdesskattesynpunkt är tillämplig fastställs i rådets direktiv 2006/112/EG om ett gemensamt system för mervärdesskatt. Bestämmelserna är bindande för Finland. Det är inte möjligt för Finland att genom nationella åtgärder snäva in den skattebas som anges i direktivet. Det går inte att ta bort den dolda mervärdesskatten i privata hälso- och sjukvårdstjänster genom nationella åtgärder. Detta skulle nämligen förutsätta ändringar i Europeiska unionens lagstiftning. I Europeiska kommissionen pågår som bäst ett större utredningsarbete om mervärdesskatt på verksamhet som sköts av det allmänna. I detta sammanhang kommer också dessa frågor att blir föremål för utredning. Systemet för återbäring av den kalkylerade skatt som ingår i kommunernas upphandling ger upphandlingsneutralitet mellan de hälso- och sjukvårdstjänster som kommunerna själva producerar och de tjänster som de köper upp på den privata sektorn, i den omfattning som är möjlig inom ramarna för Europeiska unionens nuvarande mervärdesskattedirektiv. Helsingfors den 18 mars 2010 Finansminister Jyrki Katainen 5