Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 32/2004 vp Yksityisten koulujen alv-vähennykset Eduskunnan puhemiehelle Yksityiset koulut monimuotoistavat peruskoulujärjestelmäämme ja antavat valinnanvaraa perheille valita erilaisia painotuksia, joiden pohjalta perusopetusta maassamme järjestetään. Osa yksityisistä kouluista joutuu järjestämään opetusta 90 %:lla siitä yksikköhinnasta, joka maksetaan kunnan koulun oppilaista. Tämä asettaa haasteita korkean laadun ylläpitämiselle, johon yksityisetkin koulut pyrkivät. Yksityiset koulut joutuvat tekemään myös hankintansa arvonlisäverollisina, kun kunnan koulut saavat vähentää hankinnoistaan tämän vero-osuuden. Olisiko tätä samaa alv-vähennysoikeutta mahdollista ulottaa yksityisiin peruskouluin, jotka ovat omalta osaltaan tekemässä hyvää ja laadukasta perusopetustyötä lastemme hyväksi? Tämä helpottaisi merkittävästi yksityisten koulujen kireää taloustilannetta ja vapauttaisi resursseja laadukkaaseen opetustoimintaan: riittäviin opetusresursseihin ja kunnollisiin oppimisvälineisiin. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lisätäkseen yksityisten koulujen resursseja laadukkaan opetustoiminnan helpottamiseksi? Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2004 Leena Rauhala /kd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Leena Rauhalan /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 32/2004 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lisätäkseen yksityisten koulujen resursseja laadukkaan opetustoiminnan helpottamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 :n mukaan koulutustoiminta on vapautettu verosta. Lain 40 :n mukaan verottomalla koulutustoiminnalla tarkoitetaan yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, korkeakouluopetusta sekä taiteen perusopetusta, jota lain nojalla järjestetään tai jota lain nojalla avustetaan valtion varoin. Verottoman koulutuksen järjestäjänä voi olla julkinen tai yksityinen yhteisö. Peruskoulujen antama lakisääteinen koulutus on siten vapautettu arvonlisäverosta ylläpitomuodosta riippumatta. Koska lakisääteinen koulutus on verotonta, toimintaa varten hankittujen tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvät verot ovat arvonlisäverotuksen yleisten periaatteiden mukaan vähennyskelvottomia. Hankintoihin sisältyvän veron tulee siten jäädä kunnan ylläpitämän ja yhtiö- tai säätiömuotoisen oppilaitoksen kustannukseksi. Arvonlisäverolain 130 :n mukaan valtio palauttaa kunnille ja kuntayhtymille verotonta toimintaa varten tehtyihin hankintoihin sisältyvät verot. Palautusjärjestelmän avulla toteutetaan hankintaneutraalisuus kuntien ja kuntayhtymien itse tuottamien ja ostamien palvelujen välillä. Ilman palautusoikeutta kuntien olisi edullisempaa tuottaa koulutustoiminnassa käytettäviä tukipalveluja itse verotta kuin ostaa niitä ulkopuolisilta verolliseen hintaan. Palautusoikeuden seurauksena ostettujen palvelujen hankintahintaan sisältyvä vero ei muodostu hankintahetkellä kunnalle tai kuntayhtymälle kustannukseksi, joten vero ei vaikuta hankintamuodon valintaan. Aikaisemmin palautukset perittiin kunnilta takaisin takaisinperintäjärjestelmän avulla (laki arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta 79/1994), joten arvonlisäverokustannus rasitti kunnan taloutta tätä kautta. Vuoden 2002 alusta takaisinperintä uudistettiin luopumalla erillisestä takaisinperintäjärjestelmästä. Laki arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä kunnilta kumottiin ja muutos otettiin huomioon muissa valtion ja kuntien välisissä rahavirroissa. Kuntien yhteisöveron jako-osuutta alennettiin ja valtionosuuksien perusteena olevista kustannuspohjista vähennettiin arvonlisäveron osuus. Palautusoikeuden johdosta kunnan tai kuntayhtymän ylläpitämän oppilaitoksen hankintoihin sisältyvä vero ei näy oppilaitoksen välittömänä kustannuksena. Yksityisoikeudelliset yhteisöt jäävät palautusjärjestelmän ulkopuolelle, joten yhtiö- tai säätiömuodossa ylläpidetyssä oppilaitoksessa arvonlisävero näkyy välittömänä kustannuksena. Tämän vuoksi koulutuksen järjestäminen vaikutti ennen vuotta 2002 toteutettua muutosta edullisemmalta kunnan tai kuntayhtymän oppilaitoksessa kuin yksityisoikeudellisten organisointimuotojen käyttäminen. Vuonna 2002 toteutetun takaisinperintäjärjestelmän uudistamisen yhteydessä edellä mainittu ongelma poistettiin opetustoimen rahoitusjärjestelmän muutoksella. Uudistuksen jälkeen kunnille ja kuntayhtymille maksetaan opetustoimen yksikköhintarahoitus arvonlisäverottomiin kustannuksiin perustuen. Arvonlisäveron palautusjärjestelmän soveltamisalaan kuulumattomille yksityisille oppilaitoksille maksettavaan yksikköhintaan sisältyy lisäksi sitä korottava arvonlisäveron osuus. 2

3 Ministerin vastaus KK 32/2004 vp Leena Rauhala /kd Arvonlisäverotuksessa sovellettavan veropohjan laajuus on säädetty Suomea sitovasti Euroopan yhteisöjen neuvoston kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä (77/388/ETY). Direktiivin mukaan koulutus on vapautettu verosta ja siihen liittyvät hankinnat ovat vähennyskelvottomia. Hankintoihin sisältyvän veron palauttaminen kunnille on katsottu mahdolliseksi, koska kysymys on julkisyhteisöjen välisistä rahoitusjärjestelyistä. Vähennys- tai palautusoikeutta ei kuitenkaan voida direktiivin mukaan laajentaa yksityiseen koulutustoimintaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998), jäljempänä rahoituslaki, 16 :n mukaan valtioneuvosto vahvistaa vuosittain seuraavan varainhoitovuoden rahoituksen perusteina käytettävät opetustoimen keskimääräiset yksikköhinnat. Nämä keskimääräiset yksikköhinnat vahvistetaan arvonlisäverottomina. Vuonna 2004 perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta on 4 863,43 euroa/oppilas (asetus 873/2003). Opetusministeriö määrää kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien yksikköhinnat rahoituslain 17 :n laskentaperusteiden mukaisesti. Yksityisen perusopetuksen järjestäjän yksikköhinta määräytyy sen kunnan perusopetuksen yksikköhinnan perusteella, jossa opetus pääasiassa järjestetään, eli käytännössä oppilaitoksen sijaintikunnan yksikköhinnan mukaan. Rahoituslain 23 a :n mukaan muun muassa perusopetuksen ja lukion yksikköhintoja kuitenkin korotetaan yksityisen koulutuksen järjestäjän osalta siten, että korotus vastaa yksityisten koulutuksen järjestäjien maksamien arvonlisäverojen osuutta yksityisille koulutuksen järjestäjille aiheutuneista arvonlisäverottomista kustannuksista mainitussa koulutusmuodossa. Jos yksityinen opetuksen järjestäjä on ylläpitänyt perusopetusta tai sitä vastaavaa opetusta antavaa oppilaitosta 31 päivänä heinäkuuta 1998, opetuksen järjestäjän yksikköhinta on sama kuin sijaintikunnalle määrätty yksikköhinta. Jos yksityiselle opetuksen järjestäjälle on myönnetty lupa järjestää perusopetusta mainitun ajankohdan jälkeen, yksikköhinta on 90 prosenttia sijaintikunnan yksikköhinnasta. Vuoden 1999 alusta koululainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä voimaan tullutta rahoituslakia säädettäessä on katsottu, että yksityisen koulun yksikköhinnan tulee olla alempi, koska yksityisellä koululla ei ole samanlaista kokonaisvastuuta perusopetuksesta kuin kunnilla. Kunnilla tulee olla valmius osoittaa koulupaikka jokaiselle sen alueella asuvalle oppivelvolliselle, ja kuntien vastuu esimerkiksi järjestää erityisopetusta on yksityisiä kouluja laajempi. Valtionosuus on uuden koululainsäädännön tultua voimaan vuoden 1999 alusta lähtien maksettu suoraan yksityiselle ylläpitäjälle eikä kunnan kautta kuten aiemmin. Yksityinen koulutuksen järjestäjä saa valtiolta rahoituksena yksikköhinnan ja oppilasmäärän mukaisen rahoituksen kokonaisuudessaan, eli yksityisen koulutuksen järjestäjän rahoitus vastaa valtionosuuden perustetta. Rahoituslain 17 :n mukaan opetusministeriö voi myös erityisestä syystä korottaa säännöksen tarkoittamalla tavalla laskettua yksikköhintaa. Viime vuosina laskennallisiin keskimääräisiin yksikköhintoihin toteutetut tasotarkistukset ovat parantaneet sekä kuntien että yksityisten ylläpitäjien taloudellisia edellytyksiä opetuksen järjestämiseen. Valtioneuvosto on 14 päivänä joulukuuta 2003 hyväksynyt koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman vuosille Ikäluokkien pienentyessä vapautuvat voimavarat kohdistetaan koulutuksen kehittämiseen suunnitelman edellyttämällä tavalla. Helsingissä 2 päivänä maaliskuuta 2004 Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 32/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Leena Rauhala /kd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att öka resurserna för privatskolor och göra det lättare för dessa skolor att erbjuda undervisning av hög kvalitet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 39 mervärdesskattelagen (1501/1993) är utbildningsverksamhet befriad från moms. Enligt lagens 40 avses med momsfri utbildningsverksamhet allmänbildande utbildning och yrkesutbildning, högskoleundervisning samt grundundervisning i konst som ordnas med stöd av lag eller som med stöd av lag understöds med statens medel. Momsbefriad utbildning kan ordnas av såväl offentliga som privata sammanslutningar. Den lagstadgade utbildning som ges i grundskolorna är således befriad från moms oberoende av vem som är huvudman. Eftersom den lagstadgade utbildningen är befriad från moms kan momsen som ingår i de varor och tjänster som köps in för att användas inom verksamheten inte dras av enligt de allmänna kriterierna i momsbeskattningen. Momsen som ingår i inköpen kommer således utgöra en kostnad för läroanstalterna oberoende av om de har kommunen som huvudman eller drivs av bolag eller stiftelser. Enligt 130 mervärdesskattelagen återbetalar staten till kommuner och samkommuner den moms som ingår i inköp som gjorts för att användas inom den momsfria verksamheten. Med hjälp av systemet med återbäring genomförs förvärvsneutralitet mellan kommunernas och samkommunernas egen produktion och köpta tjänster. Utan återbäringsrätt skulle det bli förmånligare för kommunerna att själva producera momsfria stödtjänster som de använder inom utbildningen än att köpa momsbelagda tjänster av utomstående. Återbäringssystemet för med sig att den moms som ingår i anskaffningspriset på köpta tjänster inte utgör en kostnad för kommunen eller samkommunen vid tidpunkten för inköpet, och därför påverkar momsen inte valet av anskaffningsform. Tidigare återkrävdes återbäringarna hos kommunerna med stöd av ett återkravssystem (lagen om återkrävande av mervärdesskatteåterbäring hos kommunerna 79/1994), varvid momsen kom att belasta kommunens ekonomi som en kostnad. I början av 2002 reviderades återkravssystemet och systemet slopades. Lagen om återkrävande av mervärdesskatteåterbäring hos kommunerna upphävdes och följderna av ändringen beaktades i andra penningflöden mellan staten och kommunerna. Utdelningen av samfundsskatt till kommunerna sänktes och andelen mervärdesskatt drogs av från de kostnadsunderlag som utgör grunden för statsandelarna. Till följd av återbäringssystemet framträder den moms som ingår i de anskaffningar som görs av en läroanstalt med en kommun eller samkommun som huvudman inte som en direkt kostnad för läroanstalten. Privaträttsliga sammanslutningar faller utanför återbäringssystemet, och på grund av detta utgör momsen en direkt kostnad för läroanstalter som drivs av bolag eller stiftelser. Före ändringen 2002 framstod det därför som förmånligare att ordna utbildning med en kommun eller en samkommun som huvudman än att låta privaträttsliga organisationer driva utbildningen. I samband med reformen av återkravssystemet 2002 eliminerades det ovannämnda proble- 4

5 Ministerns svar KK 32/2004 vp Leena Rauhala /kd met genom en ändring av undervisningsväsendets finansieringssystem. Efter reformen får kommuner och samkommuner anslag för undervisningsverksamheten enligt priserna per enhet som baserar sig på de momsfria kostnaderna. I de anslag enligt priserna per enhet som betalas till privata läroanstalter utanför tillämpningsområdet för systemet med mervärdesskatteåterbäring inkluderas dessutom andelen mervärdesskatt som ingår i kostnaderna. I det sjätte mervärdesskattedirektivet (77/388/EEG) som antagits av i Europeiska gemenskapernas råd finns bindande bestämmelser om omfattningen av det beskattningsunderlag som tillämpas i mervärdesskattelagstiftningen. Enligt direktivet är utbildning befriad från moms och anskaffningar som anknyter till denna är inte avdragsgilla. Återbäring till kommunerna av den moms som ingår i anskaffningarna har ansetts möjlig, eftersom det är fråga om finansiella arrangemang mellan offentliga samfund. Enligt direktivet är det emellertid inte möjligt att utvidga avdrags- och återbäringsrätten till den privata utbildningsverksamheten. Enligt 16 lagen om finansiering av undervisnings- och kulturverksamhet (635/1998), nedan kallad finansieringslagen, fastställer statsrådet årligen de genomsnittliga priser per enhet som läggs till grund för finansieringen för det följande finansåret. Dessa genomsnittliga priser per enhet fastställs utan moms. År 2004 är det genomsnittliga priset per enhet för den grundläggande utbildningen 4 863,43 euro/elev (förordning 873/2003). Undervisningsministeriet fastställer priserna per enhet för kommunala och andra utbildningsanordnare i enlighet med beräkningsgrunderna i 17 finansieringslagen. Priset per enhet för en privat anordnare av grundläggande utbildning bestäms enligt priset per enhet för den grundläggande utbildningen i den kommun där undervisningen huvudsakligen ordnas, i praktiken enligt priset per enhet för den kommun där läroanstalten är belägen. Enligt 23 a finansieringslagen höjs emellertid priserna per enhet för bland annat grundläggande utbildning och gymnasier som drivs av privata utbildningsanordnare så att höjningen motsvarar den andel som de privata utbildningsanordnarnas mervärdesskatt utgör av de kostnader utan mervärdesskatt som nämnda utbildningsformer orsakar de privata utbildningsanordnarna. För en privat utbildningsanordnare som den 31 juli 1998 drev en läroanstalt som ger grundläggande utbildning eller motsvarande utbildning är priset per enhet detsamma som det pris som fastställts för den kommun där läroanstalten är belägen. Om en privat anordnare efter den ovannämnda tidpunkten har beviljats tillstånd att driva grundläggande utbildning är priset per enhet 90 procent av priset för den kommun där undervisningen huvudsakligen ordnas. Vid stiftandet av finansieringslagen som trädde i kraft i början av 1999 i samband med totalreformen av utbildningslagstiftningen ansågs det att priset per enhet för privata skolor bör vara lägre, eftersom de privata skolorna inte har samma övergripande ansvar för den grundläggande utbildningen som kommunerna. I kommunerna skall det finnas beredskap att erbjuda en utbildningsplats till alla kommunens läropliktiga invånare och kommunerna har ett större ansvar än de privata skolorna till exempel för att ordna specialundervisning. Sedan början av 1999 efter att den nya utbildningslagstiftningen trädde i kraft betalas statsandelarna direkt till de privata utbildningsanordnarna i stället för via kommunen som tidigare var fallet. En privat utbildningsanordnare beviljas full statlig finansiering enligt antalet elever och priserna per enhet till ett belopp som motsvarar statsandelsgrunden. Enligt 17 finansieringslagen kan undervisningsministeriet av särskilda skäl höja det pris per enhet som beräknats på det sätt som avses i bestämmelsen. De nivåjusteringar som under de senaste åren har genomförts i de kalkylerade genomsnittliga priserna per enhet har förbättrat såväl kommunala som privata utbildningsanordnares ekonomiska möjligheter att ordna utbildning. Statsrådet godkände den 14 december 2003 en utvecklingsplan för utbildning och forskning för De resurser som frigörs när åldersklasserna blir mindre används för att utveckla utbildningen på det sätt som avses i planen. 5

6 Ministerns svar Helsingfors den 2 mars 2004 Andra finansminister Ulla-Maj Wideroos 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 613/2004 vp Yksityisen sairaankuljetustoiminnan arvonlisäverovelvollisuus Eduskunnan puhemiehelle Väestön ikääntymisen myötä tulemme kiistatta tarvitsemaan yhä enenevässä määrin sairaankuljetuspalveluja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 73/2010 vp Arvonlisäverosta aiheutuva epätasa-arvo yksityisessä ja julkisessa terveydenhuollossa Eduskunnan puhemiehelle Yksityisessä ja julkisessa hammashoidossa ja perusterveydenhoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 587/2010 vp Tornion ja Haaparannan kielikoulun valtionavun palauttaminen Eduskunnan puhemiehelle Tornion ja Haaparannan yhteistyö on jatkuvasti tiivistynyt. Yhteistyön laajuus edellyttää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 843/2013 vp Suomalaisen yksityiskoulun toiminnan jatkuvuus Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Espanjan Aurinkorannikolla on jo parinkymmenen vuoden ajan toiminut yksityinen suomalainen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 39/2004 vp Yksityishenkilön oikeudenkäyntikulut Eduskunnan puhemiehelle Suomessa yksityishenkilön oikeudenkäyntikulut ovat suuret, ja siksi niitä tulisikin keventää. Kohtuullista olisi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 489/2005 vp Polttoaineen valmisteveron palautus linja-autoyrityksille Eduskunnan puhemiehelle Bussien linjaliikenteen matkustajamäärät ovat jatkuvassa laskussa. Etenkin maaseudulla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 249/2010 vp Yksityisten opetuksen järjestäjien kotikuntakorvaukset ja mahdollisuudet rakenteelliseen kasvuun Eduskunnan puhemiehelle Noin kaksi prosenttia perusopetuksen oppilaista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 620/2004 vp Liikenne- ja ansiolentäjäkoulutukseen osallistuvien epätasa-arvoinen kohtelu Eduskunnan puhemiehelle Finnair on jo vuosia saanut opetusministeriöltä tukea lentäjäkoulutukseensa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 181/2008 vp Yksityisten peruskoulujen määrän lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen koulujärjestelmä on jo usean kerran todettu OECD:n Pisa-tutkimuksessa maailman parhaimmaksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2008 vp Tehostetun palveluasumisen kriteeristön laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Vuodesta 1995 lähtien palveluasumisen asiakasmäärä on kasvanut 63 prosenttia. Vuonna 1994 asukkailta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1147/2010 vp Koulutuspalvelujen arvonlisäverottomuus Eduskunnan puhemiehelle Kilpailuneutraliteetti edellyttää, ettei julkisyhteisöille luoda verotuksen avulla sellaista erityisasemaa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 290/2007 vp Viittomakielentaitoisen luokanopettajan pätevyys Eduskunnan puhemiehelle Asetuksessa kuulovammaisten ja näkövammaisten sekä liikuntavammaisten kouluista (724/1984) säädellään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1224/2002 vp Kittilän kunnan terveyskeskuksen ja vuodeosaston saneeraus Eduskunnan puhemiehelle Kittilän kunnan terveyskeskus ja sen vuodeosasto ovat siinä kunnossa, että ne vaativat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 11/2006 vp Tarkastuslautakuntien aseman kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain uudistuksen yhteydessä vuonna 1995 muodostettiin kuntiin uusi toimielin, tarkastuslautakunta.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 690/2006 vp Kuntien vastuu erikoissairaanhoidon järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa on terveydenhuollon järjestäminen säädetty kuntien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 603/2003 vp Perusopetuksen valtionosuuksien ja toteutuneiden kustannusten vastaavuus Eduskunnan puhemiehelle Kuntien tehtävänä on perusopetuksen käytännön toteutus. Valtio antaa tähän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2013 vp Aurinkorannikon suomalaisen koulun oppilaiden asema Eduskunnan puhemiehelle Espanjan Aurinkorannikolla on vuodesta 1991 lähtien toiminut yksityinen suomalainen peruskoulu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 809/2004 vp Negatiivinen valtionosuus Eduskunnan puhemiehelle Varsinais-Suomessa sijaitseva Perttelin kunta on Suomen suurin opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksien väliinputoaja.

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 474/2010 vp Eräiden yksityisten koulujen valvonta ja oppilaiden oikeusturva Eduskunnan puhemiehelle Suomessa toimii noin 80 yksityistä koulua, joiden piiriin kuuluu 20 000 oppilasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 148/2009 vp Vapaan sivistystyön laitosten sitouttaminen yhteisiin opetussuunnitelmiin Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö on lisäämässä määrärahoja maahanmuuttajien suomen kielen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1054/2005 vp Syöpäkipulääkkeiden saatavuus ja korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Suomessa kuolee syöpään noin 10 000 ihmistä vuodessa, ja 75 prosenttia heistä kärsii kivuista, jotka

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2002 vp Galleriatoiminnan arvonlisäverotus Eduskunnan puhemiehelle Gallerioissa tapahtuvalle taiteen ensimyynnille kaavaillaan 22 %:n arvonlisäveroa ja taiteilijoille 8 %:n arvonlisäveroa.

Lisätiedot