Selkämeri ja Saaristomeri. Push up-rysän lasku Porissa. Kuva: Suomen Ammattikalastajaliitto r.y.

KESTÄVÄN KALATALOUDEN MALLIALUEET Selkämeri ja Saaristomeri Push up-rysän lasku Porissa. Kuva: Suomen Ammattikalastajaliitto r.y. Haastatteluraportti Johanna Möttönen / J.Heikurinen tmi 2014

Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 AMMATTIKALASTUS SELKÄMERELLÄ... 5 MERIKARVIA-PORI... 5 LUVIA-EURAJOKI... 8 RAUMA... 9 PYHÄRANTA-UUSIKAUPUNKI... 11 AMMATTIKALASTUS SAARISTOMERELLÄ... 14 KUSTAVI... 14 TAIVASSALO-MYNÄLAHTI... 15 KUHAN VERKKOKALASTUS TAIVASSALOSSA JA MYNÄLAHDELLA... 16 SILAKAN RYSÄKALASTUS TAIVASSALOSSA JA MYNÄLAHDELLA... 17 AIRISTO... 18 SILAKAN RYSÄKALASTUS AIRISTOLLA... 21 TURUNMAAN RUOTSINKIELINEN SAARISTO... 23 KESTÄVÄN AMMATTIKALASTUKSEN MÄÄRITTELY - LUONTO ON IHMISTÄ VAHVEMPI... 25 KALASTUSMATKAILU SELKÄMERELLÄ JA SAARISTOMERELLÄ... 26 ON HELPPO MENNÄ NÄIDEN ARVOJEN TAAKSE, KUN ME MYYDÄÄN ELÄMYKSIÄ... 29 LIITE 1. HAVAINTOJA SELKÄMEREN KALASTUKSESTA... 30 LIITE 2. HAVAINTOJA SAARISTOMEREN KALASTUKSESTA... 31 2

Johdanto Selkämeri ja Saaristomeri ovat Suomen kala-aittoja. Rannikkovesillämme Merikarviasta Kasnäsiin toimii noin 170 päätoimista ammattikalastajaa. Jokaisella alueella on omanlaisensa kalastustavat ja erilaisia tapoja hankkia saaliille lisäarvoa. Rannikon kalastuskulttuuri on perinteikästä ja monimuotoista. Ammattikalastajien määrä laskee vuosi vuodelta, ja enää kuusi prosenttia suomalaisten syömästä kalasta on peräisin ammattikalastajan pyydyksestä. Julkisuudessa käydään keskustelua siitä, mitä on kestävä kalastus ja kalavarojen käyttö. Tämä haastatteluraportti kokoaa yhteen ammattikalastuksen alueellisia erityispiirteitä, sekä sivuaa myös kalastusopastoimintaa. Millaista kalastus on? Missä kalastajat toimivat? Miten pyyntipaikat ovat muuttuneet? Millaisia pyydysteknisiä muutoksia on tapahtunut vuosien saatossa? Miten yrittäjät näkevät ammattikalastuksen tulevaisuuden? Jokaisella alueella on omanlaisensa kalastuskulttuuri, jonka vuoksi raportti on jaettu maantieteellisesti mielekkäisiin osa-alueisiin. Raportti sivuaa hieman yksityiskohtaisemmin Airiston ja Taivassalon-Mynälahden alueita, jossa teemana ovat silakan rysäkalastuksessa ja kuhan verkkokalastuksessa tapahtuneet muutokset. Yhteenveto summaa kalastajien ajatuksia kestävästä kalastuksesta ekologisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista näkökulmista. Haastattelut tehtiin tammikuun ja huhtikuun alun välisenä aikana. Ammattikalastajat haastateltiin kasvotusten. Kalastajahaastattelut äänitettiin kalastajien suostumuksella. Äänitetystä aineistosta kertyi yhteensä 300 sivua litterointiaineistoa. Haastatteluiden ohessa merikorteille kerättiin tietoa kalastusoppaiden ja ammattikalastajien nykyisistä ja vanhoista pyyntialueista. Kalastusoppaiden haastattelut tehtiin kokonaan puhelimitse. Tämä koontiraportin tarkoitus on esittää sekä ammattikalastaja- että kalastusopashaastatteluiden ydinasiat tiiviissä ja toteavassa muodossa. Litterointiaineistoon ja karttamateriaaliin tutustumalla on mahdollista perehtyä syvällisemmin eri alueiden kalastuskulttuuriin ja viime vuosikymmeninä tapahtuneisiin muutoksiin. Ammattikalastajien oma kokemusmaailma välittyy litterointiaineistosta selkeästi. Kalastajien näkemykset yhdistettynä kartta-animaatioihin luovat yhdessä elävän kuvan menneestä ja nykytilanteesta, ja aineiston antaa hyvät valmiudet myös tulevaisuuden pohdiskelulle. Ammattikalastajahaastatteluista Rannikkomme 170 ammattikalastajasta 17 kalastajaa toimii troolikalastuksen parissa, joko yrittäjänä tai troolirenkinä. Loput toimivat yksityisinä ammatinharjoittajina pienimuotoisen rannikkokalastuksen parissa. Haastatteluaineisto koostuu teemahaastatteluista, joilla saatiin kokonaisuudessaan kartoitettua noin 74 prosenttia I-ryhmään rekisteröityjen rannikkokalastajien toiminnasta. Kalastusta harjoitetaan usein yhdessä joko sisarusten, puolison tai omien vanhempien kanssa, joten yhdellä haastattelulla saatiin tavallisemmin tietoa useamman kalastajan toiminnasta. Tavoittamatta jäi lopulta 26 prosenttia kalastajista. Tavallisimmin haastattelua ei saatu sovittua aikataulullisista syistä. Joukossa oli myös troolikalastajia, jotka olivat useita viikkoja kerrallaan puhelimen ulottamattomissa. Ruotsinkielisen saariston haastatteluita haittasi paitsi poikkeuksellisen aikaisessa ollut kevät, myös pitkät ja hankalat etäisyydet saariin. Varsinaisia haastattelusta kieltäytyneitä oli vain kahdeksan prosenttia. Tavallisin syy haastattelusta kieltäytymiseen oli joko eläköityminen, tai haluttomuus osallistua hankkeeseen. 3

Kalastusopashaastatteluista Kesäkuussa 2013 astui voimaan uusi laki koskien kalastusmatkailun toimintaedellytysten turvaamista. Kyseisellä lailla kalastusmatkailuyrittäjät saivat mahdollisuuden hakea ELYkeskukselta lupaa kalastusmatkailutilaisuuksien järjestämiseen korkeintaan kuudelle kalastajalle kerrallaan ja joissa harjoitetaan kalastuslain 8 :n 1 momentissa tarkoitettua onkimista, pilkkimistä tai viehekalastusta. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimialueella oli vuoden 2013 lopussa yhteensä 24 kalastusmatkailuyritystä, joille oli myönnetty läänikohtainen opaslupa. Näistä yrityksistä tavoitettiin puhelinhaastatteluilla 22 kappaletta. Kaksi kolmasosaa yrityksistä toimii ensisijaisesti kalastusmatkailusektorilla. Kolmannes yrityksistä oli erilaisia ohjelmapalveluita alihankintana tarjoavia majoitus-, ja maaseutumatkailuyrityksiä. 24 yrityksestä 17:n toimipaikka sijaitsi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimialueella. V-S ELYkeskuksen toimialueen ulkopuolella sijaitsevat yritykset olivat tavallisimmin pääkaupunkiseudulla toimivia kalastusmatkailuun keskittyneitä yrityksiä. Taulukko: Selkämeren ja Saaristomeren haastattelut alueittain. Ammattikalastajat (I-ryhmä Kalastusoppaat Ammattikalastajia yhteensä (kpl) Haastateltu / saatu tietoja (kpl)* Kalastusoppaita / - opaspalveluita tarjoavia yrityksiä yhteensä (kpl) Haastateltu (kpl) Merikarvia-Pori 36 26 3 3 Luvia-Eurajoki 10 8 - - Rauma 6 3 - - Pyhäranta- Uusikaupunki 23 19 2 Kustavi 8 8 1 1 Taivassalo- Mynälahti 26 24 - Airisto 36 26 7 6 Turun ruotsinkielinen saaristo Kartoitettu yhteensä, % 27 14 11 74 % 91 % * Yhdellä haastattelulla on usein saatu kartoitettua esim. samassa perheessä kalastavien tai lähialueiden kollegojen toimintaa. 2-10 4

Ammattikalastus Selkämerellä Merikarvia-Pori Merikarvian-Porin alue rajautuu Deiskerin edustalta Viasvedenlahdelle. Alueella toimi vuonna 2013 36 I-ryhmän ammattikalastajaa, joista 15 Merikarvialla ja 21 Porissa. Merikarvia on Selkämeren rannikon ainoa kunta, jossa I-ryhmän kalastajien määrä ylittää II ja III-ryhmän kalastajien määrän. Alue on lohen ja siian pyynnin kannalta lounaisen rannikon keskeisintä aluetta. Merikarvialla silakan ajoverkkokalastus käynnistyi 1860-luvun lopulla. Silakan kalastus työllisti monella tapaa: elantoa riitti verkonkutojille, veneenrakentajille, kala-astiateollisuudelle ja suolaamoille. Kalamarkkinoilla käytiin Porista Saloon asti. Jalostus- ja markkinaperinne elää vielä tänäkin päivänä Osa merikarvialaisista ammattikalastajista myy kalaa torilla ja osa kiertää syksyn tullen rannikon kalamarkkinoita. 1980-luvulle tultaessa perinteikäs silakan ajoverkkopyynti päättyi. Lohen rysäkalastus alkoi 1970-luvun alussa. Lohen rysäpyynti olikin uutena kalastusmuotona merikarvialaisen ammattikalastuksen kantava voima - parhaimpina aikoina Merikarvian edustalla saattoi olla yli 100 lohirysää pyynnissä. 1980-luvun alkupuolella lohta pyydettiin myös pienillä alle 20 metrisillä avomerialuksilla, jotka olivat usein vanhoja silakanpyyntialuksia. Vuonna 1986 Selkämerellä astuivat voimaan astuivat ensimmäiset lohenpyynnin rajoitukset. EU:n ajoverkkokalastuskiellon (2008) myötä loppui lohen ja vaellussiian ajoverkkopyynti Selkämeren alueella. Lohi on edelleen taloudellisesti merikarvialaisen ammattikalastuksen selkäranka, mutta yksinomaan lohenpyynnin varaan ei voi enää laskea. Vaelluskalapolitiikka ja 2000-luvulla nousuun ampaissut harmaahylkeiden lukumäärä ovat tehneet lohen rysäkalastuksesta haasteellista. Silakan rysäpyynti jatkuu edelleen ja silakka onkin Merikarvialaisille ammattikalastajille tärkeä laji. Merikarvian silakkasaaliit ovat vuositasolla noin 150 000 kilon luokkaa. Rysäsaaliit ovat alhaisempia kuin takavuosina, mutta määrät ovat lähteneet viime aikoina nousuun nuorten ammattikalastajien elvyttäessä perinteistä rysäpyyntiä. Merikarvian vesialueet ovat ammattikalastukselle otolliset. Moni kalastaja toimii omasta rannasta käsin, mutta ammattikalastaja on etuoikeutettu kalavesien vuokraaja osakaskuntien ja kalastajainseurojen hallinnoimilla vesialueilla. Lisäksi valtion vesialueet ovat lyhyen matkan päässä rannikosta. Myös infrastruktuuri on kunnossa: Kasalasta löytyy hyvin varusteltu kalasatama, jossa on jääasema, kalankäsittely- ja kylmäsäilytystilat ja pyydysten kunnostamiseen tarkoitetut tilat. Näis paikois on aina kalastettu Merikarvialainen ammattikalastus on pitkälti eri sesonkeja hyödyntävää monilajikalastusta, joka rakentuu käytännössä taloudellisesti merkityksellisimpien lajien, kuten lohen, siian ja silakan kalastuksen ympärille. Tärkein pyyntimuoto on rysäkalastus. Tavallisesti kalastajilla on käytössään 6-11 lohen tai pyyntiin tarkoitettua rysää. Push up-rysien osuus on alueella merkittävä. Silakan rysäpyyntiä harjoitetaan alueella edelleen, vaikka moni vanha silakkarysäpaikka toimii nykyään siikarysäpaikkana. Joillakin kalastajilla on käytössään myös maderysiä. Myös vähempiarvoisen kalan rysäpyyntiin on panostettu 5

alueella vahvasti. Rysäkalastusta täydennetään mm. ahvenen, hauen, mateen, kuhan ja silakan verkkopyynnillä. Verkkokalastuksen keskeisin sesonki on talvi. Verkkojen lukumäärä vaihtelee kalastajakohtaisesti ja pyyntimenetelmien painotuksesta riippuen. Joillakin kalastajilla on käytössään 40-80 verkkoa, joillakin verkkojen lukumäärä yltää jopa 400-500 kappaleen kieppeille, sillä jokaiselle saalislajille on omanlaisensa verkot. Merikarvialla sijaitsee Suomen suurin merimetsokolonia. Pesiä oli vuoden 2014 laskentojen mukaan yli kolme tuhatta kappaletta. Lintujen koetaan vaikuttavan haitallisesti erityisesti ahvenen verkkokalastukseen. Erään haastatellun kalastajan kokemuksen mukaan merimetsojen ilmestyttyä alueella heinäkuun loppupuolella ahvensaaliit putosivat kolmessa päivässä 150 kilosta ensin yhdeksäänkymmeneen kiloon ja lopulta muutamaan kappaleeseen. Sama kalastaja kertoi todistaneensa merimetson hajottaneen matalikoille kudulle pyrkivät silakkaparvet. Verkkovahingoiksi hän arvioi noin 140 kappaletta vuodessa. Tuoreimmissa ravinnonkäyttötutkimuksissa on käynyt ilmi, että Merikarvian alueella pesivät merimetsot käyttävät ravinnokseen myös siikaa. Kolmekymmentä vuotta siikaa pyytänyt kalastaja kertoo, että siian käyttäytyminen on muuttunut merimetsojen takia. Kahdeksankymmentäluvulla parhaina keväinä kalastaja saattoi saada parin viikon aikana kahdeksan tuhatta kiloa siikaa samalta pyyntipaikalta. Nyt siika pysyy paikoillaan korkeintaan muutaman tunnin, yhden verkon laskun ajan. Jokainen kalastaja mainitsi harmaahylkeen vaikeuttavan kalastusta. Merikarvia on ensimmäisiä alueita, jossa kokeiltiin hylkeen kestäviä pyydyksiä. Moni mainitsikin push up-rysän rantautumisen pelastaneen lohen rysäkalastuksen. Harmaahylkeestä on edelleen kuitenkin haittaa erityisesti syyskalastukselle, sillä hylkeet joko karkottavat kalat alueelta, tai saavat kalat ikään kuin lamaantumaan paikalleen saalistajan pelossa. Verkot ovat edelleen hylkeiden armoilla. Hurjimmillaan kalastajat arvioivat hylkeiden aiheuttamien pyydysvahinkojen olevan viiden ja kymmenen tuhannen euron välillä vuosittain. Haittaeläinten aiheuttamista murheista huolimatta alueen ammattikalastuksen tulevaisuus näyttää valoisalta suhteessa muuhun rannikkoon. Ammattikalastajat ovat rakentaneet toimintamallin, joka pohjautuu useiden kalalajien pyytämiseen, jolloin kalastajien on helpompi toimia haittaeläinten ja epävarman lohipolitiikan kanssa. Merikarvian kunta tunnustaa alueelle perinteikkään ammatin arvon ja tukee aktiivisesti alueen kalataloutta. Paikalliset arvostavat lähialueelta pyydettyä kalaa. Ostajia löytyy myös Porin alueen suurista tukuista ja alueella on nuoria kalastajia, jotka panostavat perinteisiin ja uusiin pyyntimuotoihin. 6

Porilaisen ammattikalastuksen historia ulottuu ainakin 1800-luvulle asti. Viasvesi, Kuuminainen, Outoori ja Säppi olivat tärkeitä kalavesiä, jossa harjoitettiin siian rysä- ja pesäverkkokalastusta. Myöhemmin koko Suomen merialueelle levinnyt ajoverkkokalastus on alun perin lähtöisin 1860- luvun Ahlaisten Talloorasta. Silakan ohella ajoverkoilla ja kiintosiimoilla kalastettiin myös siikaa ja lohta. Preiviikinlahden ensimmäinen silakkarysä laskettiin mereen vuonna 1895. Troolarilaivasto kasvoi 1960 luvulla nopeasti ja sen myötä syntyi mm. Reposaaren kalasatama. 1970 - luvulla silakan menekkivaikeudet ohjasivat kalastajia lohenpyyntiin ajoverkoilla. Ajoverkkopyynnin, kiintosiimakalastuksen ja rannikon la heisen troolauksen loputtua merkitta va osa Porin avomeren pyyntiponnistuksesta katosi. Haastatelluilla kalastajilla on ollut satoja ajoverkkoja, joillakin jopa yli tuhat kappaletta, jotka ovat tänäkin päivänä säilössä kalastajien pyydysvarastossa. Pyynti on siirtynyt rannikon läheisyyteen. Hylkeen myötä myös pesäverkkokalastus on kuihtunut. Siian ja lohen rysa kalastusta harjoitetaan edelleen, ja se on porilaisen ammattikalastuksen taloudellinen kivijalka. Myös suomukalan verkkokalastus on tärkeä pyyntimuoto. Haastatellut kalastajat luonnehtivat ammattikalastusta potentiaaliseksi, mutta tällä hetkellä käytännössä hyvin haasteelliseksi elinkeinoksi. Porin edustan vesialueet ovat monimuotoisia. Kalastajilla on käytössään omia vesiä, vuokravesiä, kaupungin ja valtion vesialueita. Lohta, siikaa ja meritaimenta pyydetään pääasiassa rysillä. Viime vuosina alueella on kokeiltu myös vähempiarvoisen kalan rysäpyyntiä. Keskimäärin kalastajilla on käytössään 8 rysää per kalastaja. Lisäksi alueelta pyydetään suomukalaa, ahventa ja kuhaa, rysillä ja verkoilla. Verkoilla pyydetään myös siikaa ja silakkaa. Keskimäärin kalastajilla on käytössään noin 50-90 verkkoa. Myös Porin alueella kalaa myydään jonkin verran suoramyyntinä kuluttajille. Harmaahylkeitä on Porin alueella runsaasti. Kalastajat ovat tehneet säännöllisiä hyljehavaintoja satama-alueilla ja esimerkiksi Pihlavanlahdella, hyvin lähellä Kokemäenjoen suistoaluetta. Porin kaupungin edustan merialueilla kalastuskaudesta on pudonnut pois käytännössä kokonainen kvartaali, sillä verkkokalastus on hylkeiden takia vaikeaa. Saaliit voivat pudota 100-150 kg päiväsaaliista lähes nollaan parissa päivässä. Porin merimetsokoloniat sijaitsevat Preiviikinlahdella, Viasvedenlahdella, sekä Ahlaisten pohjoispuolella Lanskatanlahdella. Kaupungin vesialueilla merimetsoista ei ole ollut kalastajille haittaa. Viime aikaisen uutisoinnin mukaan Porin pesimäluodot olisivat tyhjentyneet kenttähavaintojen mukaan linnut ovat siirtyneet Luvian ja Merikarvian puolelle. 7

Luvia-Eurajoki Luvian-Eurajoen alue rajautuu Viasvedenlahden eteläpuolelta Olkiluodon pohjoisosaan. Alueella toimii yhteensä 11 I-ryhmän ammattikalastajaa, joista yli puolet harjoittaa tai on harjoittanut silakan troolikalastusta. Luvialla päätoimisia rannikkokalastajia on jäljellä enää kolme kappaletta. Eurajoella toimii enää yksi I-ryhmän ammattikalastaja. Vuonna 1997 koko alueella toimi seitsemäntoista ammattikalastajaa, joista neljätoista Luvialla. Luvia on vanha kalastuspitäjä, jossa erityisesti troolikalastus on ollut merkittävää. Parhaimmillaan kolmisenkymmentä taloutta on ollut jollakin tapaa osallisena troolikalastuksessa. Kalastajat toimivat joko ns. troolirenkinä tai aluksen omistajina. Varsinaisia kalastajaperheitäkin on ollut lähemmäs parikymmentä. Rannikon tuntumassa on kalastettu silakkaa, siikaa ja lohta rysillä. Myös siian ajoverkkokalastus on ollut tärkeä pyyntimuoto. Talvikauden kalastus keskittyi ja keskittyy edelleen ahvenen, hauen ja mateen verkkopyyntiin. Rannikkokalastajien lukumäärä alkoi vähenemään Luvialla ensimmäisten lohen kalastusrajoitusten astuttua voimaan 1980-luvun puolivälissä. Samaan ajankohtaan ajoittuvat myös troolialusten tarjoamat työllisyysmahdollisuudet, silakan menekkivaikeudet sekä ammattikalastajien ikääntyminen. Kalastus rakentuu perinteisesti silakan ja ahvenen verkkopyynnin, sekä siian- ja lohen rysäpyynnin ympärille. Nuorempi polvi kalastaa troolialuksilla. Troolivedet sijaitsevat Selkämeren ja Saaristomeren alueella. Rannikkotroolausta Luvian edustalla ei ole ollut, sillä alus vaatii alleen vähintään 30-40 metriä vettä. Luvian vedet ovat yksityisiä ja pirstoutuneet moniin pieniin vesialueisiin. Laitakarissa on toimiva kalasatama, ja alueella toimii myös suuri kalan ostaja Kala-Valtanen. Kalastajakonkareiden kertomusten mukaan harmaahylkeitä on esiintynyt Luvialla jo 1940-luvulla, jolloin hylkeet aiheuttivat suurta haittaa puuvillalangasta kudotuille lohirysille. Hylje on ilmestynyt uudelleen alueelle 1990-luvun lopussa, ja on vaikeuttanut erityisesti siian verkkokalastusta. Marjakarin merimetsoyhdyskunta on yksi Suomen suurimmista. Merimetsojen lukumäärä on vuoden aikana lisääntynyt dramaattisesti erityisesti Mustakarin, Santakarin ja Kaarlenkarin saarten rantakivillä. Nykyisistä kalastajista osa on siirtynyt troolikalastajaksi, sillä harmaahylje ja merimetso tekivät rannikkokalastuksesta mahdotonta. Aikaisemmin trooli- ja rannikkokalastusta on usein harjoitettu rinnakkain. Haastateltujen kalastajien mukaan alueelle mahtuisi uusia ammattikalastajia ja infrastruktuurikin on kunnossa, mutta uusien kalastajien selviytymisen ehto on kalastajien näkemyksen mukaan haittaeläinongelman ratkaisu. Eurajoen kalastus on muun rannikon mittakaavassa vaatimatonta, sillä alueen päätoimisten ammattikalastajien lukumäärä on ollut jo pitkään laskettavissa yhden käden sormilla. III-ryhmän ammattikalastajia alueella on kuusi kappaletta. Eurajoensalmi on poikkeuksellinen alue suhteessa pohjoisnaapuriinsa Luviaan ja etelänaapuriinsa Raumaan. Olkiluodon lauhdevesien lämmittämä suojaisa salmi on kuhan suosiossa. Eurajoen kokonaissaaliit ovat pyörineet viiden tuhannen kilon molemmin puolin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ahvenen osuus saaliista on yli puolet, ja sitä pyydetään pääasiassa rysillä, ja sivussa tulee myös hiukan kuhaa. Alueella on myös panostettu kuoreen poistopyyntiin. Verkoilla pyydetään silakkaa, siikaa ja haukea. Kalat tuodaan omaan rantaan, kalasatamaa alueella ei ole. 8

Rauma Rauman alue rajautuu Olkiluodon eteläpuolelta Rihtniemeen. Vuonna 2013 Raumalla toimi kuusi I- ryhmän ammattikalastajaa, joista yksi kalastaja on tehnyt uran troolikalastuksen parissa Pohjanlahdella. Vuonna 1997 I-ryhmän ammattikalastajia oli Raumalla yhdeksän kappaletta. Rauman museon vuonna 1990 julkaiseman Saaristolaisela ma a -kirjan mukaan Rauman saaristossa on 1900-luvun alussa ollut parhaimmillaan 18 kalastustilaa. Vuoteen 1960 mennessä useat kalastustilat ovat päättäneet toimintansa. Vuonna 1964 Raumalla on tietojen mukaan toiminut 34 päätoimista ammattikalastajaa, 55 sivutoimista kalastajaa ja 1689 vapaa-ajan kalastajaa. Teoksen mukaan silakka ja siika ovat olleet Rauman rannikolla pääasiallisia saalislajeja. Sekä silakkaa että siikaa pyydettiin isorysillä 1880-1900 luvulta lähtien. Silakkaa pyydettiin hieman myös pohjaverkoilla ja 1930-luvun aikoihin myös ajoverkoilla. Siian rysäpyynti vaihtui 1930- luvulle tultaessa pesäverkkoihin, joita on ollut Nurmeksen ja Kallan alueilla tiettävästi ainakin viisikymmentäluvulla. Silakan verkkopyyntiä jatkui 1960-luvun alkuun, rysäpyynti sinnitteli 1970-1980 luvulle asti. Rauman edustalla on myös haastatelluissa saatujen tietojen mukaan harjoitettu paljon siian ja meritaimenen ajoverkkokalastusta, sekä lohen siimakalastusta. Kirjallisuuslähteiden mukaan lohella ei kuitenkaan ole ollut Rauman kalastukselle kovin suurta merkitystä. Muina pyynnin kohteina olivat myös ahven, hauki ja made, joita pyydettiin pikkurysillä. Talviaikaan haukea ja madetta kalastettiin iskukoukuilla. Kalaa myytiin kuusikymmentäluvun alkuun yksinomaan torilla, jonne kalaa toivat niin ammattikalastajat, kuin sivutoimiset harrastekalastajat. Rauman seudulla oli yleistä, että alueen ulkopuolella asuvat ja työskentelevät henkilöt tulivat loma-aikoinaan harjoittamaan ajoverkkokalastusta ensluokkasil vehkeil ja verkoil. Tämän tyyppinen harrastekalastus on ollut sen verran voimakasta, että haastateltavat totesivat toiminnan verottaneen ammattikalastajien leipää ainakin viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan. Olis resurssei, ku olis vaan joku hullu et rupeis kalastamaan Historiastaan huolimatta Raumalle ei ole muodostunut yhtä voimakasta rannikkokalastuskulttuuria kuin muualla. Haastateltavat kertoivat kahdeksankymmentäluvun taitteen karsineen ammattikalastajien määrää rajusti. Kun kalastuksessa oli menossa huono kausi, saariston asukkaat saattoivat käydä satamassa tilapäisissä töissä. Kun satama vakinaisti työsuhteita, moni siirtyi helpomman ja säännöllisemmän ansiotulon perässä kaupunkiin. Nykyisin Rauman saaristossa on runsaasti vapaa-ajan asutusta. Kaupunki omistaa suuren osan Rauman edustan vesialueista. Ammattikalastajien tulee hakea verkko- ja rysäluvat joka vuosi erikseen ympäristölautakunnalta. Pääasiallinen saalislaji on ahven, joka muodostaa valtaosan ammattikalastajien tulonlähteistä. Muita saalislajeja ovat hauki ja siika. Eteläosista on syksyllä saatavissa myös jonkin verran kuhaa. Yhdellä kalastajalla on käytössään keskimäärin 50-70 tuplamittaista pohjaverkkoa. Pienin sallittu solmuväli on 45 millimetriä toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Ahvenen syyspyynnissä käytetty solmuväli on tyypillisesti 40 millimetriä. Rauman alueella kalaa ostavat Eurajoella, Säkylässä ja Uudessakaupungissa toimivat tukkuliikkeet, sekä yksi raumalainen kalanjalostusyritys. Raumalla on noin kymmenen vuoden ajan puhuttu liian tiheästä harmaahyljekannasta. Erityisesti siian syyskalastus on haastateltujen mukaan erittäin vaikeaa hylkeiden takia. Huonojen jäätalvien ohella Olkiluodon voimalan lämpimät lauhdevedet mahdollistavat hylkeiden oleskelun Rauman vesillä myös talviaikaan. Runsaasta vesiliikenteestä huolimatta hylkeet ovat erittäin rohkeita, sillä niiden on usein nähty liikkuvan särkikalaparvien perässä Rauman kanaalissa asti. Erään kalastajan 9

mukaan tietyltä hyväksi todetulta pyyntipaikalta ahvensaaliit saatavat pudota sadan kilon päiväsaaliista pariinkymmeneen tai jopa nollaan kiloon hylkeen ilmestyttyä alueelle. Suurimmat merimetsokoloniat Raumalla sijaitsevat Puskkarin edustalla, mutta lintuja esiintyy myös Kuuskarin alueella. Kalastajan havainnon mukaan merimetsot karkottavat ahvenet ilmestyttyään paikalle. Lintujen kaikotessa kalat palaavat takaisin. Rauman kaupungin kalasatamaa ollaan kehittämässä voimakkaasti. Kalasatamarakennus on ollut tyhjillään vuodesta 2008. Tällä hetkellä satamassa ei ole jääkoneita, käsittely- tai kylmiötiloja. Rauman kaupunki suunnittelee myös uudistavansa ammattikalastuslupia niin, että ne myönnettäisiin jatkossa viiden vuoden ajaksi. Suomukalan ja siian kalastuksen ohella myös pienimuotoisella silakan rysäkalastuksella uskotaan olevan potentiaalia, ja alueella on edelleen vahva vapaa-ajan kalastuksen kulttuuri. Ammattimaisten kalastajien vähyyden johdosta vesialueita voisi haastatellun kalastajan arvion mukaan riittää myös uusille kalastajille. Kalastajien toiveissa on, että kalasatamainfran kunnostamisen myötä Rauman seudulle voidaan alkaa luomaan uudenlaista rannikkokalastuskulttuuria. 10

Pyhäranta-Uusikaupunki Pyhärannan-Uudenkaupungin alue rajautuu pohjois-etelä suunnassa Rihtniemestä Lokalahteen. Alueella toimii 22 I-ryhmän ammattikalastajaa, joista neljä on troolikalastajia. Vuonna 1997 I- ryhmän ammattikalastajia on ollut 40 kappaletta, eli kalastajien määrä on puolittunut 17 vuoden aikana. Uudenkaupungin edustan troolikalastus on ollut ja on edelleen vahvaa. Pyhämaan alueella on myös ollut troolikalastajia, jotka sittemmin ovat vaihtaneet täysin rannikkokalastuksen pariin. Pyhäranta ja Pyhämaa Pyhämaan alueella on perinteisesti harjoitettu kauppamerenkulkua. Talonpoikaispurjehdusta harjoitettiin tilojen ja kylien yhteistyössä maataloustuotteiden, eläinten nahkojen, kalan, tervan ja käsityötuotteiden viemiseksi lähikaupunkeihin ja myöhemmin myös ulkomaille. Talvikaudella rinnalla tehtiin usein metsätöitä, ja kun purjehdusaluksilla ei riittänyt töitä, moni siirtyi kalastajaksi. Höyrylaivojen yleistyttyä yhä useampi siirtyi kalastuksen pariin, jota harjoitettiin usein maanviljelyksen ohella. Alueella on paljon pienimuotoista silakan jalostusta ja toreilla sekä kalamarkkinoilla kiertäviä kalastajia. Osa kaloista myydään tukkuun Uudenkaupungin alueelle. Ensimmäinen siikarysä ilmestyi Pyhämaalle kalastajien kertoman mukaan vuonna 1895. Siikaa kalastivat talolliset, verkkokalastus oli torppariva en alaa. Siikabuumia jatkui aina 1960-luvulle asti, jonka jälkeen pyynti romahti. Silakan rysäkalastus yleistyi 1950-luvun puolella ja hiipui 1990- luvulle saavuttaessa. Pyhämaan alueella on haastateltujen kalastajien mukaan ollut jopa viisikymmentä silakkarysää, jokaisella kalastajalla oli neljästä viiteen kappaletta pyydyksiä. Ajoverkkopyyntiä harjoitettiin 6-9 metriä korkeilla ja 90 metriä pitkillä verkoilla, joita laskettiin noin nelisenkymmentä kerrallaan. Ensimmäinen sysäys ajoverkkokalastuksen hiipumiselle tapahtui hylkeen saavuttua alueelle 1990-luvun lopussa. Ajoverkkokalastuskiellon myötä avomerellä tapahtunut siian ja lohen pyynti vaihtui täysipäiväisesti pienimuotoiseen rannikkokalastukseen. Alue on haastava erityisesti syyskalastuksen kannalta. Niemen kärki kurkottaa kauas Selkämerelle, joten avomeri tulee vastaan muutaman sadan metrin jälkeen. Syystuulien puhaltaessa pienelle alukselle soveltuvat kalastuspäivät ovat vähissä, mikäli pyyntialueet sijaitsevat Pyhämaan edustalla. Syyskausi kestää syyskuun puolivälistä lokakuun puoliväliin. Tärkeimmät saalislajit ovat tätä nykyä silakka, ahven ja siika, joita pyydetään rysä- ja verkkopyynnillä. Verkot ovat kolmemetrisiä ja tuplamittaisia (60 m) ja kalastajilla on pari-kolme kymmentä verkkoa pyynnissä kerrallaan. Eräs kalastaja yhdistää siian ja ahvenen pyynnin käyttämällä 43 millin solmuväliä, joka on ahvenen pyyntiin poikkeuksellisen suuri. Kuhaa Pyhämaan vesillä juuri esiinny, veden arvellaan olevan kuhalle liian kirkasta. Ku Saaristomerel ei tiedetty hylkeistä mitään niin tääl oli sillon jo rantoja myöten Merimetsot ovat ilmestyneet Pyhärannan ja Pyhämaan alueelle vuoden 2007 kieppeillä. Linnusta aiheutuu vaihtelevasti haittaa kalastajille. Pyhämaan kärjessä kalastaville linnuista on haittaa keväällä ja syksyllä, mantereen lähettyvillä kalastaville ongelmia aiheutuu lähinnä syksyisin. Ensimmäiset hyljehavainnot Pyhämaan alueelta on tehty jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Vuoden 1998 kieppeillä kalastajat tekivät ensimmäiset havainnot pyydysvahingoista. Vuonna 1999 kalastajat, silloinen TE-keskus ja kunta rahoittivat ensimmäisen hylkeenkestävän pyydyksen prototyypin. Samoihin aikoihin ikääntyneet kalastajat alkoivat siirtymään eläkkeelle. Nuoria ei 11

tullut tilalle. Nyt jäljellä on enää muutama kalastaja. Ulkomeren läheisyyden vuoksi myös pyyntipaikkojen vaihtaminen hylkeen takia on ollut vaikeaa. Moni onkin vaihtanut suomukalarysiin dyneema-perät. Ahventa on alkanut tulemaan Pyhämaan ja Pyhärannan rantojen tuntumasta kaislikoista ym. epätyypillisistä paikoista. Käytöstä poistuneet alueet sijaitsevat pääasiassa Pyhämaan nokan ulkopuolella. Vaikka kalastajat kertoivat, että usea vuokravesilohko on jäänyt huutokaupoissa vaille vuokralaista, vajaahyödynnettyjä alueita ei Pyhämaassa käytännössä ole. Moni kalastaja harmitteli kalan ja erityisesti ahvenen katoamista alueelta. syyskalastuskausi on liian lyhyt. Heikon kalan tulon vuoksi yhä useampi kalastaja on siirtynyt reissutyöläiseksi hankkimalla uusia pyyntialueita Uudestakaupungista ja Halikonlahdelta. Tämä ilmiö on ainutlaatuinen koko Selkämeren ja Saaristomeren alueella, sillä usein kalastaja pystyy hankkimaan itselleen kotivesillä kohtalaisen elannon. Alueen ammattikalastajat ovat huolissaan alueen tulevaisuudesta, ja moni veikkasi, ettei Pyhämaalla ole enää viidentoista vuoden päästä ammattikalastajia jäljellä. Uusikaupunki Uudenkaupungin alueella toimii seitsemän I-ryhmän ammattikalastajaa, joista kolme toimii troolikalastuksen parissa. Uudenkaupungin kalasatamassa toimii tällä hetkellä kuusi troolialusta. Pyyntialueet ulottuvat Selkämereltä Suomenlahdelle ja eteläiselle Itämerelle. Selkämerellä troolia vedetään Uudenkaupungin avomerialueelta ulottuen Ruotsin rannikolle. Selkämeren kansallispuiston alueella toimintaa ei ole. Troolikalastajien vinkkelistä tulevaisuuden ongelmia ovat pitkät, huonot sesongit, vanhentunut kalusto ja ikääntynyt henkilöstö. Troolialuksien palkkalistoilla on nuoria, mutta kalastajien mukaan pätevää henkilöstöä on ollut vaikea löytää. Työntekijöitä on rekrytoitu toisilta aluksilta, jotka ovat lopettaneet toimintansa. Rannikkokalastuksen historiaan alueella kuuluu silakan rysäkalastus, sekä siian avomeripyynti ajoverkoilla. Ajoverkkokalastus alkoi hiipumaan yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä, ja päättyi lopulta EU:n asettamaan ajoverkkokalastuskieltoon. Silakan rysäpyynti on hiipunut yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella. Kuten monessa muussakin kaupungissa, silakan rysäpyynti kaatui kannattavuusongelmiin. Nykyisin rannikkokalastajat keskittyvät ahvenen, kuhan ja siian rysä- ja verkkopyyntiin. Useita vanhoja silakkarysäpaikkoja on valjastettu uudelleen käyttöön suomukalarysien pyyntipaikoiksi. Kuhan pyyntiin käytetään tuplamittaisia pohjaverkkoja ja pienin sallittu solmuväli on kalastusalueen määräyksestä 45 millimetriä. Rysät ovat tyypillisesti suomukalalle soveltuvia vannerysiä. Ahvenen sesonki alkaa keväällä, syksy on parasta kuhan kalastuksen aikaa. Kalaa toimitetaan tukkuihin ja ravintoloihin. Saaliille haetaan lisäarvoa fileerauksella. Kalastajat ovat havainnoineet alamittaisten kalojen lukumäärän korreloivan haittaeläinten läsnäolon kanssa. Merimetsokoloniat sijaitsevat Lokalahden edustalla Pohilaisen luodolla ja Uudenkaupungin edustalla Urpoisten saarella. Harmaahylje on saapunut alueelle vuosituhannen vaihteen lähestyessä, noin vuonna 1998. Kalastajien arvioiden mukaan verkoille aiheutuu hyljevahinkoja, arviolta noin 25% pyydyksistä menee rikki vuoden aikana. Jotkut kalastajat kompensoivat tilannetta lisäämällä pyynnissä olevien verkkojen lukumäärää ja toimimalla entistä laajemmalla alueella, jolloin työpäivät voivat venyä jopa kuuteentoista tuntiin. Myös työstä aiheutuvat kustannukset kasvavat. Uudenkaupungin alueella käytöstä poistuneet pyyntialueet sijaitsevat avomerellä. Kalastajien mukaan vajaasti hyödynnettyjä vesialueita ei seudulta löydy, sillä hyljeongelman vuoksi niin Uudenkaupungin edustalla kuin Lokalahdellakin toimivat kalastajat ovat joutuneet lisäämään pyyntiponnistusta pitääkseen saalismäärät kannattavalla tasolla. Alueella on kuitenkin potentiaalia, 12

sillä troolikalastuksen ansiosta satamainfrastruktuuri on kunnossa. Nuoremman polven kalastajia on rannikkokalastuksen parissa, ja heitä on myös renkeinä troolialuksilla. 13

Ammattikalastus Saaristomerellä Kustavi Kustavin alue käsittää pyyntialueet pohjois-eteläsuunnassa Kaurissalosta Iniöön. Idän suunnassa aluerajaus päättyy Laupuisiin. Vuonna 2013 alueella toimi kahdeksan I-ryhmän ammattikalastajaa. Alueella kalastetaan pääasiassa silakkaa ja ahventa. Silakan pyynti tapahtuu rysillä, ja ahventa pyydetään sekä rysällä että verkoilla. 2000-luvun alkuun asti Kustavissa on myös kalastettu kuhaa verkoilla, mutta kalastajien mukaan hyljeongelma on tehnyt kuhan verkkokalastuksesta vaikeaa. Alueella kalaa ottaa vastaan Saariston Jäädyttämö, jonne puretaan myös troolisaaliita. Kustavi on perinteinen kalataloudesta elänyt pitäjä. Alueella on ollut runsaasti kalankasvatusta, troolialuksia ja rannikkokalastusta. 1960-1970 luvulla silakkarysäpaikoista ollut suoranainen puute. Talvisin Kustavissa on vedetty talvinuottaa ja kalastettu iskukoukuilla haukea ja madetta. Tätä nykyä kustavissa kalastetaan edelleen troolilla ja silakkarysällä, mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Silakan rysäkalastajilla on tavallisimmin käytössään kymmenisen silakkarysää, joiden perät ovat kooltaan tavallisimmin noin 8-10*12-15 metriä. Rysät ovat kasvaneet muutamalla metrillä aikojen saatossa. Rysäsilakkaa tullut kalastajien mukaan viime vuosien aikana hyvin, mutta kalan koko on vaihdellut hieman. Silakan ohella keskeisimpiin saalislajeihin kuuluvat myös ahven ja kuha. Kuhan verkkopyynti tapahtuu 1,5-3 metrin verkoilla, 43-45 millimetrin solmuvälillä ja 0.20-langalla. Ahvenen verkkopyynnissä käytössä on tavallisimmin 38-40 millimetrin verkko ja keväisessä pyynnissä käytetään vannerysiä. Myös norssin rysäpyyntiä ja särkikalojen poistopyyntiä on kehitetty alueella voimakkaasti. Kustavin kalastusalue on istuttanut meritaimenta ja kuhaa, mutta istutukset eivät ole ainakaan meritaimenen osalta tuottaneet tulosta. Kalastajien havaintojen mukaan pientä kuhaa näkyy silloin tällöin saaliissa. Siikaistutusten koettiin toimivan ja monen kalastajan mielestä saalismäärät ovat selkeästi lisääntyneet. Särkikalasaaliit ovat myös lisääntyneet. Harmaahylje on ilmaantunut Kustavin vesille 2000-luvun alkupuolella. Kalastajien havaintojen mukaan kuhasaaliit kääntyivät laskusuuntaiseksi samoihin aikoihin. Kustavin alueella on 1980- luvulla kalastettu verkoilla kalankasvatusaltaista karanneita kirjolohia suuressa mittakaavassa, eikä hylkeestä ollut tällöin ongelmaa. Kalankasvatusaltaiden lähistöllä kalastavilla tilanne on erityisen vaikea, sillä hylkeet päivystävät alueella heti jäiden lähdön jälkeen, jolloin ongelma on käytännössä ympärivuotinen. Merimetsot haittaavat Kustavin kalastajia lähinnä syksyisin, kun linnut saapuvat Taivassalon ja Uudenkaupungin alueilta syönnökselle. Kustavin ammattikalastajat vaikuttavat melko tyytyväisiltä oman kalastuksensa ja kalavesiensä tilaan. Pyyntialueet ovat pysyneet melko samoina läpi vuosikymmenten, Kustavin alueella ei ole koettu niin rajua muutosta pyyntimenetelmissä tai pyyntialueissa kuin Selkämeren tai Airiston pyyntialueilla. Kalastajilla ei ollut ongelmia vesialueiden hankkimisessa ammattikalastuskäyttöön ja kalastajat kokevat, että alueella riittäisi kalavettä myös uusille kalastajille. 14

Taivassalo-Mynälahti Taivassalon ja Mynälahden alue käsittää pyyntialueet pohjois-etelä suunnassa Saarenaukosta Salavaisiin. Itä-länsi suunnassa alue rajoittuu Askaisten lännenpuoleisesta rannasta Tuulveteen. Vuonna 2013 alueella toimi 22-ryhmän ammattikalastajaa, joista lähes kaikki kalastavat kuhaa joko pääasiallisena saalislajina, tai silakan tai ahvenen rysäpyynnin ohessa. Alueella sijaitsee myös yksi tärkeimmistä Saaristomeren kuhan kutualueista. Taivassalon ja Mynälahden alue on yksi perinteisimmistä alueista, jossa kalastusta on harjoitettu. Ammattikalastajien kertoman mukaan kalastusta harjoitettiin miltei jokaisessa taloudessa maanviljelyn ohella. Mynälahdella sijaitsevalta korkealta näköalakalliolta saattoi seurata kun viitisenkymmentä tervattua kalastusvenettä, kyydissään joko pariskunta tai isä ja poika, lähtivät merelle kalastamaan. 1980-1990 luvuille saakka alueen pääasiallisin saalislajeina olivat silakka, lahna ja ahven, sekä talvisin made ja hauki. Kuhaa kalastettiin vähäisesti, lähinnä kevätkesällä kalan saapuessa kudulle. 1990-luvulle tultaessa alueen kuhasaaliit alkoivat kääntyä nousuun. Syynä tähän olivat kuhakantojen vahvistuminen, sekä luultavasti myös silakan ja lahnan muuttunut markkinatilanne. Airiston vedet miellettiin vielä tähän aikaan Taivassaloa ja Mynälahtea keskeisimmiksi kuhankalastusalueiksi. Siinä missä Airiston aluetta leimaa voimakas pyyntipaikkojen ja tapojen muuttuminen 1990-luvun lopulta alkaen, Taivassalon ja Mynälahden pyyntipaikat ovat pysyneet pitkälti samoina. Mynälahden vesialueet jaettiin 1950-luvulla, mikä vaikuttaa osaltaan siihen, ettei kalastajilla ole mahdollisuutta vaihtaa pyyntialueita. Ammattikalastajat toimivat osin omilla ja osin vuokratuilla vesialueilla. Moni ammattikalastaja kommentoikin pyyntipaikkojen olevan sen verran vakiintuneita, ettei omia alueita voi juuri vaihtaa. Tilaisuus uusien vesialueiden hankintaan tulee lähinnä silloin, kun toinen kalastaja lopettaa. Alueen ammattikalastajilla on muihin alueisiin verrattuna vahva usko kalastuksen jatkuvuuteen tulevaisuudessa ja alueen kalastajat vaikuttivat keskivertoa tyytyväisemmältä alan tilaan vaikka harva suosittelisi ammattia omalle jälkikasvulleen. Suurin osa uskoi, että ainakin silakan rysäkalastukselle löytyy jatkajia. Verkkokalastuksen sen sijaan uskottiin katoavan. 15

Kuhan verkkokalastus Taivassalossa ja Mynälahdella Muutokset pyyntipaikoissa Pyyntipaikat ovat pysyneet suurin piirtein samana rannikon tuntumassa. Velkuan ja Rymättylän välisellä merialueella sijaitsivat ainoat verkkokalastusalueet, jossa on käytöstä pois jätettyjä pyyntialueita kala on siirtynyt rannikon tuntumaan. Pyydystekniset muutokset verkkokalastuksessa Pyydysteknisiä muutoksia ei kuhan kalastuksessa ole juuri tapahtunut. Käytetty verkon solmuväli (43-55 mm), pyyntisyvyys, sekä pohjaverkkojen korkeus (1,5-3m) ovat pysyneet samana. Ainoastaan verkkomäärät ovat vuosien saatossa vähentyneet, pääasiassa hyljevahinkojen vuoksi. Moni silakan rysäkalastaja, joka on rysäpyynnin ohella kalastanut myös suomukalaa verkoilla, on tämän vuosituhannen puolella joko luopunut kokonaan verkkopyynnistä, tai vähentänyt verkkojen lukumäärää huomattavasti. Pienen kuhan määrä on lisääntynyt Puukonmittaista, 10-20 cm kokoista kuhaa on alkanut kalastajien havaintojen mukaan tulemaan enemmän kuin ennen. Määrät liikkuvat parinkymmenen kappaleen luokassa, ja poikasia esiintyy satunnaisesti. Poikaset jäävät hampaistaan kiinni verkkoon, ja niitä on tavattu jopa rysän 25 - millisestä peräliinasta. Se muutti koko kalastuksen hylkeestä on monenlaista riesaa Harmaahylkeen vaikutus Taivassalon ja Mynälahden alueella alkoi näkyä hiukan Airiston aluetta myöhemmin, 2000-luvun alkupuolella. Verkkokalastus on pääasiassa kuhaa kalastavilla ollut aikaisemmin ympärivuotista, mutta 2000-luvun alun puolivälin jälkeen verkot nostetaan hyljeongelman takia orsille loka-marraskuussa. Harmaahylkeitä esiintyy alueella myös keväisin, mutta ei niin suuressa mittakaavassa kuin syksyisin. Kalastajien kuvaukset hylkeiden määrien lisääntymisestä olivat havainnollistavia. Eräs haastateltu kalastaja kertoi nähneensä 2000-luvun alkuun mennessä yhteensä neljä hyljettä. Toissa syksynä hylkeitä oli pahimmillaan kuusi kappaletta veneen vieressä. Pahimmillaan samaiselta kalastajalta oli rikkoutunut 12 uutta verkkoa yhdessä yössä. Toinen silakan rysäpyynnin ohella kuhaa verkoilla pyytävä kalastaja arvioi pilalle menneiden verkkojen määrän olevan jopa 200 verkkoa vuodessa. Tavallisimmin rikki menneiden verkkojen osuus on noin 20 prosentin luokkaa kokonaisverkkomäärästä vuosittain. Oma aikansa kuluu myös rikottujen, mutta vielä käyttökelpoisten verkkojen paikkaamiseen. Yksi haastateltu harmitteli, ettei osannut ennakoida hyljeongelmaa tarpeeksi ajoissa, jotta olisi voinut hankkia itselleen pyyntipaikkoja Mynälahden sisemmistä osista hyljeongelman räjähdettyä käsiin sisemmät vedet olivat jo varattuja. Tällöin ainoa vaihtoehto kalastajalle on yrittää elää tilanteen kanssa. Monta kalastajaa mainitsi ottavansa verkot pois pyynnistä hetkeksi aikaa ja laittavansa ne sitten eri paikkaan takaisin. Jos verkot jätti paikalleen, saaliit vähenivät ja tilalle tuli kalanpäitä ja reikiä verkossa. Väistelytaktiikalla kalastaja sai hetken jatkaa kalastamista rauhassa, ennen kuin hylje löysi uudet verkkopaikat. 16

Kuhan verkkokalastuksen painopiste on siirtynyt ympärivuotisesta talvipainotteisemmaksi. Havaintojen mukaan hyvät jäätalvet hillitsevät hyljevahinkojen syntymistä, mutta lämpiminä ja vähäjäisinä talvina tilanne on toivoton. Hylkeen tultua alueelle kalastajien talvisaaliit kasvoivat, mutta syyssaaliit vähenivät. Ilmiö on todennettavissa kalastajien saalispäiväkirjoista. Silakan rysäkalastus Taivassalossa ja Mynälahdella Muutokset pyyntipaikoissa Silakkarysien pyyntipaikoissa ei yleisesti ottaen ole tapahtunut muutoksia. Joillakin paikat pysyneet samana, joillakin paikat vaihtelevat hiukan. Kala liikkuu määrätyissä paikoissa ja siirtämällä rysää pienenkin matkan voi saada enemmän saalista. Rysäpaikat tuntuvat kierta va n kalastajien keskuudessa. Vertailtaessa datataulukon käytössä olevia ja vanhoja rysäpaikkoja keskenään, molempien taulukoiden sarakkeista löytyi tasaisesti samoja pyyntipaikkoja. Huomionarvoista on, että vuosikymmenten saatossa rysien kokonaislukumäärä Saaristomeren alueella on laskenut rajusti. Pahin pudotus rysa paikkojen lukuma a ra ssa on tapahtunut sodan ja lkeisia vuosikymmenia ja 80-90 lukuja vertailtaessa. Haastatelluilla kalastajilla oli tyypillisesti 6-10 rysää käytössä. Alueella toimii myös muutama kalastaja, joilla rysiä on lähemmäs parikymmentä. Aikaisemmin silakan rysäkalastusta harjoitettiin muun maatalouden ohessa ja tällöin rysiä oli useammassa talossa, mutta niitä oli lukumääräisesti vähemmän. Nykyisin pienempi määrä kalastajia pyytää yhä suuremmalla rysämäärällä. Rysämäärä vähenee tyypillisesti kalastajan ikääntymisen myötä. Pyydystekniset muutokset Moni kalastaja on muuttanut pyydyksiään raskaista paanurysistä kehikkomaisiin ponttonirysiin. Rysän perä on kasvattanut kokoaan, kalastajien arvioiden mukaan koko on kasvanut puolella 80- lukuun verrattuna. Rysän perän koko on tyypillisesti 5-6 metriä leveä ja 15 tai 20-22 metriä pitkä. Rysät koetaan tilanteen mukaan, mutta harvemmin kaloja jätetään sumppuun. Tavallisesti rysät tyhjennetään kerralla ja koetaan sesongin aikana päivittäin. Muita huomioita Taivassalon ja Mynälahden alueella miellettiin silakan kasvattaneen kokoaan viime vuosien aikana ja moni totesikin, että silmämääräisesti on havaittavissa silakan olevan suurempaa. Suurempia silakoita on saaliissa keskimääräistä enemmän. Sivusaaliina tulee kämmenen kokoisia särkikaloja ja vaatimattomia määriä kuhaa, ahventa ja joitakin siikoja. Silakan kutuun vaikuttaviksi tekijöiksi kalastajat arvioivat ensisijaisesti veden lämpötilan. Myös pohjan lietteisyys, tuulen suunta mainittiin haastatteluissa. Silakan kalastajahinta koettiin kohtuulliseksi, ja rysäkalastajat vaikuttivat huomattavasti tyytyväisemmiltä tilanteeseensa kuin esimerkiksi kuhan kalastajat. Silakkarysät saavat olla rauhassa haittaeläimiltä ja voimakkaiden silakkakantojen myötä pienimuotoinen rysäkalastus on myös turvassa markkinoita horjuttavilta keskusteluilta. 17

Airisto Airiston alue käsittää pyyntialueet pohjois-etelä -suunnassa Askaistenlahdelta Naantalin ja Turun edustan merialueelta Aaslaluodon eteläpäähän. Itä-länsi suunnassa alue rajoittuu Kaarinan Kuusistonsalmesta Rymättylään. Vuonna 2014 alueella toimi 11 I-ryhmän ammattikalastajaa, joista kaikki joko harjoittavat tai ovat harjoittaneet kuhan verkkokalastusta Airistolla. Sotien aikaan Airiston kalastus oli keskittynyt silakan, lahnan ja ahvenen pyyntiin. Tärkeimmät pyydykset tuohon aikaan olivat rysät, nuotat ja verkot. Kalastus on ollut ympärivuotista ja monimuotoista. Käytettyjen pyydysten lukumäärä on ollut moninkertainen nykypäivään verrattuna, sillä kalastusta harjoitettiin lähestulkoon jokaisessa saaressa ja niemennokassa. Kuha on tullut Airiston alueella pyynnin kohteeksi 1970-luvun loppupuolella. Tällöin kuhan verkkokalastus oli aiemmin yksinomaan kevätpyyntiä, sillä kuhien elinalueet sijaitsivat vakituisesti Airiston ulkovesillä. Paras sesonki oli muutaman viikon ajan keväällä kuhan kutuvaelluksen aikaan, jonka jälkeen kuhan tulo loppui. Vuosien saatossa Airiston selkä ja syvät vedet muodostuivat Suomen parhaimmiksi kuhankalastusalueiksi. Kuha liikkui syksyllä matalikkoihin aina Luonnonmaasta pohjoiseen saakka, mikä mahdollisti kevätkalastuksen ohella myös syyskalastuksen. Kalastajat näkivät Airiston kuhan kalastuksessa valtavan kaupallisen potentiaalin. 1990-luvun loppupuolella tilanne alkoi muuttua radikaalisti. Viimeisen 15 vuoden aikana kuhan verkkopyynti on pääosin siirtynyt Airiston selältä sisäsaariston lahtialueille. Ensimmäiset kalastajat poistuivat Airiston syviltä alueelta 2000-luvun vaihteessa kalastuksen käytyä hyljeongelman takia kannattamattomaksi. Vuosikymmenen puoliväliin mennessä verkkokalastus oli käytännössä kadonnut eteläiseltä Airistolta ja Airiston selältä. Pyydystekniset muutokset Pyyntialueiden muuttumisesta seurasi pyydysteknisiä muutoksia. Korkeat välivesiverkot vaihtuivat mataliin pohjaverkkoihin. Verkkojen pyyntipinta-alan ohella myös verkkojen lukumäärä on käytännössä katsoen puolittunut. Etelä-Airiston ja Airiston selän kuhan pyynti tapahtui 6-15 metriä korkeilla välivesiverkoilla kymmenien metrien syvyisistä vesistä. Tavallisimmin kalastajilla oli käytössään alueen koosta riippuen 50-100 tuplamittaista verkkoa. Verkon solmuväli oli 45 mm ja langan paksuus oli tavallisimmin 0.17. Talviaikaan kalastajat käyttivät ohuempilankaisia verkkoja (0.15) paremman liikkuvuuden ja pyytävyyden vuoksi. Avovesiaikana erityisesti eteläisellä Airistolla 0.15-lankaiseen verkkoon tarttui kalastajien mukaan risaksi asti simppuja. Askaistenlahti - Luonnonmaa alueella ohutlankaisessa verkossa riesana olivat puolestaan norssit. Korkeat välivesiverkot vaihtuivat matalille rantavesille siirryttäessä 1,5 3 metriä korkeisiin, tuplamittaisiin pohjaverkkoihin, joita kalastajilla oli haastattelujen mukaan tavallisimmin käytössä noin 40-50 kappaletta. Langan paksuus on noussut 0.20:een. Vuodesta 2001 eteenpäin kalastusalueiden päätösten tai suositusten mukaisesti kuhan kalastuksessa käytettävien verkkojen pienin sallittu solmuväli oli joko 43 mm tai 45 mm. Poikkeuksellisesti Kakskerran seudulta on tiedossa samoina pysyneitä verkkoalueita, joissa 45 mm solmuväli ja 0.20-vahvuinen lanka on toiminut aina. Talviaikaan Kakskerran kalastajat ovat käyttäneet pyyntiin jopa 0.15-vahvuista lankaa. 18

Viime vuosien aikana kuhaa on alettu pyytää myös hylkeenkestävillä rysillä muutaman kalastajan toimesta Luonnonmaan ja Kakskerran alueilla verkkopyynnin käytyä kannattamattomaksi. Rysät eivät kuitenkaan kokonaan ratkaise hylkeen läsnäolon aiheuttamaa ongelmaa. Jos kala on kadonnut alueelta, pyydysinvestoinnit eivät ratkaise ongelmaa. Vain kourallinen kalastajia on vaihtanut verkkopyydykset hylkeenkestäviin rysiin. Tätä nykyä keskeisin sesonki on jäiden lähdöstä kesäkuun puoliväliin, sekä elo-syyskuulta marraskuulle. Syys- ja alkutalven sesongit olisivat normaalisti parasta sesonkia kuhan määrän ja laadun osalta. Koentaväli on tihentynyt syyssesongin aikana. Ennen verkkojen tarkastaminen pari kertaa viikossa oli riittävästi. Nyt tilanteesta ja alueesta riippuen kalastaja joutuu tarkastamaan pyydyksensä 1-2 päivän välein. Muutokset pyyntipaikoissa Keskeisimmät kuhan pyyntialueet Airistolla ulottuivat Ominaisista Satavan, Kakskerran, Maanpään ja Ruissalon kautta Luonnonmaalle. Hylkeen ilmestyminen alueelle sai kalat ja kalastajat siirtymään Kakskerran ja Kaarinan suntteihin tai pohjois-airistolle. Ruissalon alueen edustan pyynti on käytännössä loppunut, alueella harjoitetaan satunnaista pyyntiä kevättalvella, sillä laivaliikenteen myötävaikutuksesta alueelta lähtevät jäät ensimmäisenä. Maanpään, Haarlansuntin ja Vapparin alueen pyyntipaikat ovat pysyneet samoina, mutta alueella toimivien kalastajien määrä on lisääntynyt. Pohjois-Airistolla kuhan kalastajat ovat siirtyneet Lapilan ja Luonnonmaan alueilta Särkänsalmen sillan yläpuolelle 2004 seutuvilla. Pohjois-Airistolla toimiva ammattikalastaja kertoi, että verkkoja pidetään tietyissä paikoissa eräänlaisena puskurina hyljettä vastaan, jotta pohjoisempana voidaan kalastaa rauhassa. Luonnonmaalla hylje asustaa jo miltei ympärivuotisesti, mutta pohjukasta kalat eivät kalastajien mukaan lopu, joten Särkänsalmesta pohjoiseen kalastajat kokevat olevansa jossain määrin turvassa. Kuhaa pyydetään nykyisin sellaisilta alueilta, mistä ennen pyydettiin 1980-1990 luvulla lahnaa. Jokainen haastateltu ammattikalastaja totesi, ettei kukaan olisi koskaan kuvitellutkaan kyseisten alueiden soveltuvan kuhan pyyntiin, sillä kuhan kalastaminen alueilla kuten Särkänsalmen sillan pohjoispuoli, Askaistenlahti tai Vappari, ei ole ennen ollut mielekästä. Kuhan kalastuksen kulta-ajan tuottoisat alueet ovat nykyään silakan troolivesiä. Kaksi kolmasosaa Airiston entisistä kuhavesistä on tänä päivänä tyhjillään. Vajaahyödynnetyiksi näitä alueita ei voida kuitenkaan lukea, sillä alueella ei enää ammattikalastajien mukaan ole riittävästi kuhaa hyödynnettäväksi. Hyljevahingot näkyvät saaliissa Jos kalaa on, sata verkkoo riittää ihan hienosti. Jos kalaa ei ole, niin kolmesataa verkkookaan ei riitä. Kalastajien havaintojen mukaan hylkeet lähtevät ulkoluodoille karvanvaihtoon kesäkuussa. Pyyntiteho heikkenee syksyä kohden hyljemäärän lisääntyessä. Syyskuun puolivälissä hylkeitä tapaa jo Merimaskun vesiltä. Kalastuskausi päättyy yhä aikaisemmin, toisinaan jopa lokakuun puolivälissä. Jäiden tulon myötä kalaa tulee ammattikalastajien havaintojen mukaan paremmin. Mikäli kunnon jäätalvea ei tule, harmaahylkeet jatkavat oleskeluaan sisävesillä. Avovesikaudella kalastaminen sujuu niin kauan kunnes hylje löytää paikalle. Hyljehavaintojen jälkeen saaliit romahtavat parissa päivässä. Airiston syvillä vesillä korkeilla verkoilla kalastettaessa saaliit saattoivat olla 200 kiloa päivässä. Kalastajien kertomusten mukaan loppuvaiheessa saaliit olivat pahimmillaan pari-kolme kuhaa 19

päivässä. Vapparin alueen saaliit moninkertaistuivat hylkeen saapuessa etelä-airistolle. Saaliit myöhemmin olleet sisäsalmissakin laskusuuntaisia. Kalastajien esimerkit ovat pysäyttäviä: 800 metriä verkkoa, kolme yötä: Saaliina yksi siika ja yksi kuha. Kahden viikon päästä, jäiden ilmaannuttua, miltei samalla verkkomäärällä saalis oli 120 kg kuhaa. Askaistenlahdella toimiva kalastaja kertoi haastattelussa saaneensa viime vuonna kuhaa saman verran kuin mitä vuosituhannen vaihteessa kahdessa viikossa. Hänen kalastustulonsa koostuivat vuosituhannen vaihteessa puoliksi suomukalasta ja silakan rysäkalastuksesta. Nyt suomukalan osuus on enää viidesosa. Vuoden 2013 syksy on ollut poikkeuksellisen vaikea. Kalastajien havaintojen mukaan pyydysten ympärillä pyörii tavallisesti useampi harmaahylje. Saalisvahinkojen arviointi on haasteellista. Tuhotun saaliin perusteella tehty arvio on puutteellinen, sillä usein hylkeen vierailusta ei jää jäljelle kuin reikä. Muutama haastateltu totesi, että saalisvahinkoja ei voi arvioida, jos jättää hylkeen takia verkot naulaan. Verkkojen käyttöikä on lyhentynyt. Joidenkin mukaan verkot kestävät käytössä keskimäärin vuoden. Ennen samoilla verkoilla on voinut kalastaa viisikin vuotta. Kalastajien mukaan hyljevahingot ovat kymmeniä verkkoja vuodessa, joiltakin menee jopa puolet verkkoarsenaalista uusiksi kauden jälkeen. Solmuväli- ja alamittakeskustelu Kalastajien mukaan Saaristomeren kuhakanta on vahva. Kokeneimmat totesivat, että kuhakannat ovat tänä päivänä voimakkaat, sillä kuhaa kalastetaan nykyään miltei ympäri vuoden. Aikaisemmin Saaristomerellä on ollut enemmän ammattikalastajia, ja moninkertainen määrä pienemmän solmuvälin verkkoja. Verkkopyyntiä on harjoitettu ympäri vuoden (pyydetty samalla ahventa, särkikaloja), mutta kuhakanta ei pyyntipaineesta huolimatta järkähtänyt. Eräs kuhan verkkokalastaja Airiston pohjoispuolella kertoo pyytävänsä madetta talvella 55 mm verkolla jään alta, mutta ei ole saanut kymmeneen vuoteen sivusaaliina yhtäkään kuhaa. Kalastajat näkevät lämpötilan miltei ainoana kuhan kasvuun vaikuttavana tekijänä, ja he epäilevät ettei kuha kasvaisi hyvin esimerkiksi 50 cm pyyntikokoon Saaristomerellä. Kalastajat epäilivät myös ravintoloitsijoiden innokkuutta ottaa isokokoista fileetä vastaan. Nykyinen kuhafileen annoskoko ja kala-annoksen hinta mielletään ravintoloille ja kuluttajille sopivaksi. Alamittaisten ja pienten kuhien osuus saaliissa. Puukonmittaista pikkukuhaa ei ole kalastajien havaintojen esiintynyt syvilla alueilla, eika esimerkiksi Luonnonmaallakaan. Sen sijaan Airiston pohjukassa (Merimasku) pientä kuhaa ja myös ahventa näkyy verkoissa. Maskulaisen kalastajan mukaan pieniä ahvenia ei ole aiemmin näkynyt niin runsaissa määrin. Kuhia sen sijaan on jäänyt kiinni jopa 90-100 mm lahnaverkkoihin. Pikkukuhia tulee aalloittain. Joskus pientä kuhaa tarttuu kalastajien verkkoon hampaistaan kiinni parin-kolmen päivän ajan ja sen jälkeen saattaa mennä kolme kuukauttakin ettei tule mitään. Eräs kalastaja arvioi määräksi parikymmentä kappaletta per verkko. Kuhan vaellusten ja käyttäytymisen muutokset Kuhan kutualueisiin kohdistuvia vaikutuksia ei osattu arvioida, sillä ammattikalastajat ovat kesällä kalastustauolla. ja hylkeetkin karvanvaihdossa. Ruoppausmassojen läjityksen uskottiin vaikuttavan enemmän silakkaan kuin kuhaan. 20