KIRJALLINEN KYSYMYS 961/2009 vp Velallisen tiedonantovelvollisuus konkurssi- tai ulosottomenettelyssä Eduskunnan puhemiehelle Korkein oikeus purki 20.10.2009 antamassaan ns. Uoti-päätöksessä (KKO:2009:80) oman aiemman tuomionsa rikosasiassa, joka koski törkeää velallisen petosta. Korkeimman oikeuden päätöksessä tiivistetään tapauksen tausta ja tuomion purku seuraavasti: "Samanaikaisesti kun A oli asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin ja hänet oli määrätty vannomaan pesäluettelo, A oli ollut syytteessä velallisen epärehellisyysrikoksista. A oli pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan katsoen, että hänellä oli oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. A oli tuomittu korkeimman oikeuden ratkaisulla KKO 2009:27 vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, koska hän oli jättänyt pesäluetteloa vannoessaan omaisuuttaan ilmoittamatta. A vaati tuomion purkamista, koska siinä oli rikottu Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan turvaamaa itsekriminointisuojaa. Korkein oikeus katsoi, että konkurssissa annettaviksi vaaditut tiedot olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti vireillä olleeseen rikosasiaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö huomioon ottaen A:lla oli pesäluetteloa vannoessaan ollut oikeus olla ilmoittamatta omaisuuttaan siltä osin kuin hänet oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta. Päätöksestä ilmenevin perustein tuomio, jossa omaksuttu tulkinta itsekriminointisuojan sisällöstä oli ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kanssa, purettiin ja syyte hylättiin." Kyseinen purkupäätös on herättänyt paljon julkista keskustelua. Esiin on nostettu perustellusti huoli siitä, että KKO:n päätös suosii taitavia ja epärehellisiä velallisia rehellisten kustannuksella. Päätöshän merkitsee sitä, että konkurssi- ja ulosottomenettelyissä velallisen mahdollisuudet salata ja vaieta kasvavat selkeästi. Kun velallinen on lain mukaan velvollinen kertomaan ulosottomiehelle monia tietoja mm. varallisuudestaan, sopimus- ja yhtiöjärjestelyistään ja omistuksistaan, niin siitä seuraa se, että rehellinen, konkurssin tehnyt tai ulosottoselvitykseen joutunut yrittäjä joutuu kertomaan kaiken. Epärehellinen velallinen sen sijaan voi korkeimman oikeuden ratkaisuun vedoten ja syytevaaraa väittäen vaieta myös silloin, kun mitään syytevaaraa ei ole, vaan on vain vaara siitä, että paljastuisi sellaisia hänen ei-rikollisia oikeustoimiaan, jotka saataisiin peräytettyä velkojien hyväksi siviiliprosessuaalisella takaisinsaantikanteella tai siviilioikeudellisella ns. keinotekoisen järjestelyn sivuuttamisella. Koska edellä kuvailtu tilanne on epärehellisiä velallisia suosiva, on se yleistä lainkuuliaisuutta ja velanmaksumoraalia heikentävä. Näin ollen oikeusministeriön tulisi ryhtyä pikaisesti harkitsemaan sitä, millaisin lainsäädäntö- tai muin toimin muodostunut yleistä oikeustajua vastaamaton tilanne voitaisiin korjata ja epärehellisiä ve- Versio 2.0
lallisia suosivaa nykytilannetta voitaisiin parantaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallituksella suunnitelmia lainsäädäntö- tai muin toimin pyrkiä muuttamaan korkeimman oikeuden päätöksen (KKO:2009:80) takia aiheutunutta nykytilannetta, joka voi suosia epärehellisiä velallisia silloin, kun velallinen voi itsekriminointisuojan varjolla kieltäytyä kertomasta konkurssi- ja ulosottomenettelyissä myös sellaisista ei-rikollisista omaisuus-, sopimus- ja varallisuusjärjestelyistään, joita vastaan velkojat voivat saada siviilioikeudellista oikeussuojaa takaisinsaantikanteella tai ns. keinotekoisen järjestelyn sivuuttamisella? Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2009 Raimo Vistbacka /ps 2
Ministerin vastaus KK 961/2009 vp Raimo Vistbacka /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 961/2009 vp: Onko hallituksella suunnitelmia lainsäädäntö- tai muin toimin pyrkiä muuttamaan korkeimman oikeuden päätöksen (KKO:2009:80) takia aiheutunutta nykytilannetta, joka voi suosia epärehellisiä velallisia silloin, kun velallinen voi itsekriminointisuojan varjolla kieltäytyä kertomasta konkurssi- ja ulosottomenettelyissä myös sellaisista ei-rikollisista omaisuus-, sopimus- ja varallisuusjärjestelyistään, joita vastaan velkojat voivat saada siviilioikeudellista oikeussuojaa takaisinsaantikanteella tai ns. keinotekoisen järjestelyn sivuuttamisella? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kysymyksessä viitattu korkeimman oikeuden ratkaisu koski velallisen tietojenantovelvollisuutta konkurssimenettelyssä. Tapauksessa velallinen oli asetettu konkurssiin ja määrätty vannomaan pesäluettelo. Samanaikaisesti velallinen oli syytteessä velallisen epärehellisyysrikoksista. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan, että konkurssimenettelyssä vaaditut tiedot olivat sellaisessa yhteydessä vireillä olleeseen rikosasiaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan konkurssivelallisella oli pesäluetteloa vannoessaan oikeus olla ilmoittamatta omaisuuttaan. Tämä vaitiolo-oikeus oli voimassa siltä osin kuin velallinen oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta. Korkein oikeus purki antamansa aiemman tuomion, joka oli ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kanssa. Korkeimman oikeuden ratkaisu tai ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö ei merkitse yleistä vaitiolo-oikeutta velalliselle, vaan tietojen tulee olla ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevällä tavalla yhteydessä rikokseen, josta velallinen on syytteessä tai josta häntä epäillään. Korkeimman oikeuden mainitusta ratkaisusta ilmenevä oikeuskäytännön muutos, jossa on otettu huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, on synnyttänyt kysymyksen siitä, millä tavalla itsekriminointisuojan toteutuminen tulee varmistaa esimerkiksi konkurssimenettelyssä. Ulosottokaaressa itsekriminointisuoja on jo otettu huomioon. Lain 3 luvun 73 :n 1 momentin 2 kohdassa ulosottomiestä kielletään luovuttamasta sellaisia tietoja, jotka on saatu olennaisin osin velalliselta itseltään, jos tiedoista käy ilmi, että velallinen on saattanut syyllistyä muuhun kuin ulosottomenettelyssä tehtyyn rikokseen, ja tiedon luovuttaminen saattaa hänet syytteen vaaraan. Säännöksellä pyritään turvaamaan se, että ulosottovelallisen tulee antaa ulosottokaaressa säädetyt tiedot ulosottomiehelle kaikissa tilanteissa, mutta ulosottomies ei saa luovuttaa tietoja eteenpäin, jos tiedon luovuttaminen saattaa velallisen syytteen vaaraan. Näin pyritään saamaan esiin myös esimerkiksi lahjoitustoimet ja mahdolliset keinotekoiset järjestelyt. Tietoja tällaisista toimista saadaan luovuttaa myös velkojille, mutta hekään eivät saa käyttää tietoja velallisen syytteeseen saattamiseen (ulosottokaaren 3 luvun 91 ). Velkoja voi sen sijaan käyttää tietoja takaisinsaantioikeudenkäynnissä, 3
Ministerin vastaus konkurssimenettelyssä ja mahdollisessa vahingonkorvausprosessissa (HE 216/2001 vp ulosottolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi). Mainittu ulosottokaaren luovutusrajoitus ei koske ulosottomenettelyssä tehtyjä rikoksia. Ulosottomies voi näin ollen antaa tietoja esimerkiksi esitutkintaviranomaiselle silloin, kun velallinen on antanut ulosottomiehelle vääriä tietoja tai kieltäytynyt antamasta tietoja. Tällöin kysymys on velallisen petoksesta. Konkurssilaissa ei ole vastaavia säännöksiä kuin ulosottokaaressa. On syytä harkita, tulisiko samantyyppiset säännökset ottaa myös konkurssilakiin tai ratkaista itsekriminointisuojan turvaaminen jollakin muulla tavalla. Kysymyksessä on poikkeuksellisen vaikea juridinen ongelma ja käytäntöön vaikuttava kysymys, jota koskeva mahdollinen lainmuutos tulee valmistella huolella ja varata valmistelulle myös riittävästi aikaa. Oikeusministeriössä selvitetään tällä hetkellä, missä yhteydessä tätä asiaa voitaisiin valmistella. Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2009 Oikeusministeri Tuija Brax 4
Ministerns svar KK 961/2009 vp Raimo Vistbacka /ps Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 961/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf: Har regeringen planer på att genom lagstiftningsåtgärder och övriga åtgärder försöka förändra det nuläge som orsakats på grund av högsta domstolens beslut (HD 2009:80) och som kan gynna oärliga gäldenärer när gäldenären i skuggan av skyddet mot självinkriminering kan låta bli att vid konkurs- och utsökningsförfarande uppge även sina icke-kriminella egendoms-, avtals- och förmögenhetsarrangemang mot vilka borgenärerna kan få civilrättsligt rättsskydd genom återvinningstalan eller genom s.k. förbigående av konstgjorda arrangemang? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Det avgörande av högsta domstolen som nämns i spörsmålet gällde gäldenärens skyldighet att lämna upplysningar vid konkursförfarande. I det aktuella fallet hade gäldenären försatts i konkurs och ålagts att bestyrka boförteckningen. Gäldenären hade samtidigt stått under åtal för oredlighet som gäldenär. Högsta domstolen ansåg i sitt avgörande att de upplysningar som krävdes vid konkursförfarandet stod i sådant samband med den anhängiga straffprocessen att konkursgäldenären enligt Europeiska människorättsdomstolens rättspraxis hade haft rätt att låta bli att uppge egendom när han bestyrkte boförteckningen. Denna rätt att tiga gällde till den del gäldenären hade blivit dömd till straff för grovt gäldenärsbedrägeri. Högsta domstolen återbröt sin tidigare dom, som stod i strid med artikel 6 i europeiska människorättskonventionen. Högsta domstolens avgörande eller människorättsdomstolens rättspraxis innebär inte att gäldenären har allmän rätt att tiga, utan upplysningarna ska på ett sådant sätt som framgår av människorättsdomstolens praxis ha samband med det brott som gäldenären står åtalad för eller är misstänkt för. Den ändrade rättspraxis som framgår av det nämnda avgörandet av högsta domstolen och där det har tagits hänsyn till människorättsdomstolens rättspraxis har väckt frågan om på vilket sätt tillgodoseendet av skyddet mot självinkriminering (dvs. rätten att inte behöva belasta sig själv) kan säkerställas t.ex. vid konkursförfarande. Skyddet mot självinkriminering har redan beaktats i utsökningsbalken. Enligt 3 kap. 73 1 mom. 2 punkten är det förbjudet för utmätningsmannen att lämna ut uppgifter som till sina väsentliga delar har inhämtats hos gäldenären själv, om det av uppgifterna framgår att gäldenären kan ha gjort sig skyldig till något annat brott än ett brott i samband med utsökningsförfarandet och utlämnandet av uppgiften medför risk för åtal. Syftet med bestämmelsen är att säkerställa att utsökningsgäldenären i alla situationer lämnar utsökningsmannen de uppgifter som föreskrivs i utsökningsbalken. Utsökningsmannen får dock inte lämna uppgifterna vidare, om utlämnandet av uppgifterna medför risk för att gäldenären ställs under åtal. Avsikten är att på detta sätt få fram även t.ex. korruptionsåtgärder och eventuella konstgjorda arrangemang. Uppgifter om åtgärder av detta slag får lämnas ut även till 5
Ministerns svar borgenärerna, men inte heller de får använda uppgifterna i avsikt att åtal väcks mot gäldenären (3 kap. 91 i utsökningsbalken). Borgenären kan däremot använda uppgifterna vid en återvinningsrättegång, vid konkursförfarande och vid en eventuell skadeståndsprocess (RP 216/2001 rd med förslag till lag om ändring av utsökningslagen och vissa lagar som har samband med den). Det nämnda förbud mot utlämnande av uppgifter som ingår i utsökningsbalken gäller inte brott i samband med utsökningsförfarandet. Utsökningsmannen kan således lämna t.ex. förundersökningsmyndigheten uppgifter när gäldenären har lämnat utsökningsmannen felaktiga uppgifter eller vägrat lämna uppgifter. Det handlar då om gäldenärsbedrägeri. Konkurslagen innehåller inte några bestämmelser som motsvarar bestämmelserna i utsökningsbalken. Den oklara situation som uppkommit ger anledning att reflektera över om bestämmelser av samma typ bör tas in även i konkurslagen eller om frågan om möjligheterna att trygga skyddet mot självinkriminering kan avgöras på något annat sätt. Det handlar om ett exceptionellt svårt juridiskt problem och en fråga som påverkar praxisen. En eventuell lagändring som gäller detta bör beredas omsorgsfullt och det bör också reserveras tillräckligt med tid för beredningen. Justitieministeriet håller som bäst på att utreda i vilket sammanhang denna fråga skulle kunna beredas. Helsingfors den 10 december 2009 Justitieminister Tuija Brax 6