Osuuskauppa Keulan toimintakatsaus 2016
Kuvat Teemu Laulajainen, Linda Eurèn ja Piia Saarinen
OSUUSKAUPPA KEULA S-ryhmä 2016 S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta ja seitsemästä paikallisosuuskaupasta. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n. Vuoden 2016 lopussa S-ryhmän asiakasomistajien määrä oli 2 292 039. Asiakasomistajille maksetiin Bonusta yhteensä 353 miljoonaa euroa. S-ryhmän liiketoiminnan tarkoituksena on tuottaa kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajille. Ryhmän päämääränä on tarjota asiakasomistajilleen kaikkialla Suomessa monipuoliset palvelut ja laaja toimipaikkaverkosto. Kaiken toiminnan lähtökohtana ovat asiakkaan palvelutarpeet ja arjen helpottaminen hyödyllisten palveluiden ja etujen avulla. S-ryhmän liiketoiminta S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, rautakauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppa. Lisäksi S-Pankki tarjoaa pankkipalveluja. Prisma, S-market, Sale, ABC, Sokos Hotels ja lukuisat muut suomalaisille tutut ketjut ovat S-ryhmän toimipaikkoja. S-ryhmällä oli vuoden 2016 lopussa yhteensä 1 633 toimipaikkaa. TOIMINTA-AJATUS Osuuskauppa Keulan toiminnan tarkoituksena on tuottaa asiakasomistajilleen kilpailukykyisiä palveluita ja etuja kannattavasti. ARVOT Olemme asiakasta varten Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Uudistamme jatkuvasti toimintaamme Toimimme tuloksellisesti Osuuskauppa Keulalle on merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta myönnetty Avainlipputunnus. OSUUSKAUPPA KEULAN KESKEISET LUVUT VUONNA 2016 (M ) Osuuskauppa Keulan vähittäismyynti 171,2 Keulan bonusmyynti 137,2 Asiakasomistajille maksettu Bonus ja maksutapaetu 6,7 Keulan investoinnit 5,5 Keulan tulos 4,1
Helmikuussa aukeaa uusi Kello ja Koruliike Raumalle Prismaan. Tervetuloa! LIIKENNEASEMA EURAJOKI Keulan toimialue Osuuskauppa Keula toimii 4 kunnan ja 2 kaupungin alueella. Salet ja ABC -automaattiasemat Köyliössä ja Luvialla sekä AuoPalin ja Karla Raumalla ovat Satakunnan Osuuskaupan toimipaikkoja. Keulan toimipaikkaverkosto 2017 Prisma 1 S-market 7 Sale 9 ABC-liikennemyymälä 1 ABC-automaattiasema 7 Liikenneasema Talliketo 1 Car Wash 1 Lämmitysöljypalvelu 1 Amarillo 1 Presso 2 PizzaBuffa 1 Laitilan Tupa 1 Hesburger 3 Emotion 1 Rauman HiusPrisma 1 Yhteensä 38 RAUMA EURA TALLIKETO PYHÄRANTA SÄKYLÄ LAITILA Ravintola Laitilan Tupa MEILTÄ SAAT S-ETUKORTILLA BONUSTA OSUUSKAUPPA KEULAN ALUEELLA BONUSTA MYÖS MEILTÄ S-Etukortilla kannattaa myös maksaa! S-ryhmän Suomen toimipaikoissa voit saada Bonuksen päälle myös 0,5% maksutapaetua, kun maksat ostosi S-Etukortilla. Lue lisää: s-kanava.fi/ maksutapaetu Ravintola Laitilan Tupa LIIKENNEASEMA TALLIKETO S-Pankissa peruspankkipalvelut käyttötili, verkkopankki ja S-Etukortti Visa ovat asiakasomistajille maksuttomia.
VUOSI 2016 OLI INVESTOINTIEN VUOSI Vuosi 2016 oli Osuuskauppa Keulan palveluiden kehittämisen vuosi. Investointimme toimialueellemme olivat yhteensä ennätykselliset 5,5 miljoonaa euroa. Vuosi alkoi ABC -liikennemyymälöiden uudistamisella. Uudistimme ABC Laitilan ja ABC Tallikedon ravintoloiden tilat. Asiakkaita palvelevat nyt Laitilan Tupa ja Liikennemyymälä Tallikedon Kahvila. Euromääräisesti suurin panostus investoinneista kohdistui uuden S-market Kehätien valmistumiseen maaliskuussa. Toinen isompi investointi kohdistui uuden S-market Säkylän rakennustöiden käynnistämiseen kesäkuussa. Elokuussa avasimme asiakkaillemme Kauppakassi-palvelun Prismaan. Kauppakassi-palvelussa asiakkaat voivat tilata ja maksaa ostoksensa verkossa. Valmiiksi kerätyt ja maksetut ostokset noudetaan erillisestä Kauppakassinoutopisteestä. Elokuussa Rauman Prismaan avattiin Posti 26100 Rauma. Uudessa postin myyntipisteessä asiakkaat voivat kätevästi hoitaa postiasiansa kauppareissullaan Prisman laajojen aukioloaikojen puitteissa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Laitilassa uudistimme täydellisesti Sale Laitilan myymälän, mm. kaikki kylmäkalusteet uusittiin vastaamaan tämän päivän energiatehokasta tekniikkaa. Tallikedon CarWash autonpesulinja sai vuoden lopussa uuden tehokkaamman pesukoneen, joka palvelee autoilevia asiakkaitamme entistä paremmin. Päätoimialallamme, päivittäistavarakaupassa, kasvatimme myyntiä +2,1 %. Myynnin kasvun myötä Keulan päivittäistavarakaupan markkinaosuus nousi 52 %:iin. Markkinaosuudelle kertyi kasvua +0,7 % -yksikköä. Keulan asiakasomistajatalouksien määrä kasvoi vuoden aikana lähes tuhannella uudella omistajalla. Asiakasomistajien määrä ylitti joulukuussa 30 000 rajan. Hyvä myynnin kehitys ja onnistunut kustannusten hallinta siivittivät Keulan tulosta vuonna 2016. Toiminnan tulos oli 4,1 miljoonaa euroa. Tulos oli hieman edellistä vuotta pienempi, mikä selittyy ennätysinvestoinneilla. Lokakuussa otimme ABC -mittarikentillämme käyttöön S-ryhmässä ensimmäisten joukossa mobiilitankkauksen. Tankkaamiseen tarvitaan vain älypuhelin, johon on ladattu S-mobiili ja mobiilitankkaussovellus. Kun ajat mittarikentälle tankkaamaan, valitset vain mittarin, jolta haluat tankata. Pistooli tankkiin ja tankki täyteen. Maksukortteja ja seteleitä ei tarvita. Onnistunut vuosi oli Keulan henkilökunnan ansiota. Olemme strategian mukaisesti kiinnittäneet huomiota henkilökuntamme työtyytyväisyyteen. Henkilöstön työtyytyväisyystutkimuksessa saavutimme historiamme korkeimman kokonaistuloksen 77,9, jossa oli kasvua peräti 4 yksikköä. Kokonaistuloksella olimme S-ryhmätasolla paras. Tämän erinomaisen tuloksen innoittamina olimme mukana Suomen innostavimmat työpaikat -kilpailussa, jonka järjestää Corporate Spirit -tutkimuslaitos. Tässä kilpailussa sijoituimme sijalle kolme ja kehityksessä olimme paras. Tahdon kiittää asiakasomistajiamme sekä Keulan henkilökuntaa hyvin onnistuneesta vuodesta 2016. Kiitän myös yhteistyökumppaneitamme ja hallintoamme hyvästä yhteistyöstä. Mika Marttila, toimitusjohtaja
ASIAKASOMISTAJUUS KEULASSA Keulan asiakasomistajana saat 1-5 %:n Bonuksen (=lisäedun) ostoksistasi Keulan ja koko S-ryhmän toimipaikoista ympäri maan. Bonusta kertyy myös yhteistyökumppaneiltamme tehdyistä hankinnoista: Osuuskauppa Keulan asiakasomistajille maksetaan Bonusta tämän bonustaulukon mukaan. LähiTapiolan vakuutuksista Elisan kotimaan puheluista ja tekstiviesteistä Saunalahti Mobiililaajakaistaliittymästä Saunalahti Satakieli 2000 puheluista ja viesteistä Ostoista Silmäasema -liikkeistä Piilolinssiostoista Silmäaseman nettikaupassa Elisa Laajakaistan kuukausimaksuista Herz-autovuokraamosta Oral-hammassairaalan palveluista Kello-, koru- ja lahjatavaraostoista Me.Korut ja Kellot liikkeestä (Prisma). Itsehoitotuotteista ja sairaanhoitajapalveluista Rauman Keskus-Apteekista. S-mobiilin suosio singahti sovellus ylitti miljoonan latauksen rajan Suomen ainoa pankin ja kaupan yhdistävä sovellus S-mobiili on ladattu nyt yli miljoona kertaa. Jatkuvasti kehittyvä sovellus saa keväällä taas uusia ominaisuuksia: rahan siirtäminen omalta tililtä kaverin tilille onnistuu pian kännykällä pelkän puhelinnumeron perusteella ja pankkipalveluihin on pian mahdollista kirjautua omalla sormenjäljellä. S-ryhmän asiakasomistajille ja S-Pankin asiakkaille tarkoitettu maksuton S-mobiili-sovellus on ylittänyt miljoonan latauksen virstanpylvään. Tieto käy ilmi Googlen, Applen ja Microsoftin sovelluskauppojen keräämistä lataustilastoista. S-mobiili tuo arkea helpottavia palveluita kätevästi suoraan S-ryhmän asiakasomistajien ja S-Pankin asiakkaiden kännyköihin. Palkitusta sovelluksesta löytyvät jo kauppa-, pankki- ja sijoituspalvelut sekä ABC-mobiilitankkaus ja sähköiset kuitit. Joulukuusta lähtien S-mobiilista ovat löytyneet myös LähiTapiolan vakuutukset. Maaliskuussa S-Pankki tuo ensimmäisten pankkien joukossa asiakkailleen mahdollisuuden siirtää rahaa henkilöltä toiselle pelkällä puhelinnumerolla ja reaaliaikaisesti jopa eri pankkien välillä. Automatian kehittämä Siirtomaksujärjestelmä tulee osaksi S-mobiilia.
Asiakasomistajuus kannattaa Osuuskauppa Keulan omistavat 30 036 sen toimialueella asuvaa taloutta. Keulan toiminta-ajatuksena on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja kannattavasti asiakasomistajilleen. Yksi asiakasomistajia hyödyttävä etu on ostohyvitys eli Bonus. Asiakasomistajat ovat nimensä mukaisesti niin asiakkaita kuin omistajiakin. Asiakasomistajien määrä kehittyy Keulan asiakasomistajien määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2016. Asiakasomistajien määrä vuoden lopussa oli 30 036 eli 72 % toimialueen talouksista on Keulan asiakasomistajia. Uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana 1 651. Asiakasomistajaksi liitytään maksamalla kerralla 100 euron osuusmaksu. Vaihtoehtoisesti voi liittyä maksamalla vähintään 20 euron suuruisen osaosuusmaksun, jolloin osuusmaksun täyteenmaksamisaikaa on kaksi vuotta. Asiakasomistajaksi voi liittyä missä tahansa Keulan toimipaikassa. Bonusta ja maksutapaetua 6,7 miljoonaa euroa Vuonna 2016 Keulan asiakasomistajille maksettiin Bonuksena ja maksutapaetuna keskimäärin 225 euroa asiakasomistajaa kohti. Yhteensä asiakasomistajille maksettiin Bonusta 6,6 miljoonaa euroa ja maksutapaetua 103 tuhatta euroa. Tämän lisäksi asiakasomistajaa hyödyttävät lukuisat yksinomaan asiakasomistajille suunnatut tuote- ja palveluedut. Suomen suurin ja kuitittomin yritysten etuohjelma S-ryhmä tarjoaa laajan palvelukirjonsa myös yritysasiakkaiden käyttöön. S-Business -kortti käy maksuvälineenä market- ja ABC -toimipaikkojen lisäksi myös kaikissa S-ryhmän Suomen hotelleissa ja ravintoloissa. Korttia voi käyttää yhteensä yli 1 600 S-ryhmän toimipaikassa ja sillä saa etuja ja alennuksia ostoistaan niissä kaikissa. Kuittisirkukselle voi heittää hyvästit, sillä korttiostoista saa kuukausittaisen, kirjanpitokelpoisen laskun. Maksuton S-Business-mobiilisovellus viimeistelee S- Business -asiakkuudesta juohevan, hyödyllisen ja näppärästi mukana kulkevan kokonaisuuden. Se helpottaa kulukäsittelyä ja kerryttää ostoista mukavia, maukkaita ABC-etuja. NYT DIGINÄ BONUSTIEDOT VALITSE MIELEISESI TAPA SEURATA BONUKSEN KERTYMISTÄ! S-MOBIILI SÄHKÖPOSTI S-KANAVA ITSEPALVELUPISTE Unohda kuitit Saat ostoistasi kirjapitokelpoisen laskun kuukausittain. Aja edullisemmin ABC-asemilta alennusta polttonesteistä 2,5-4 snt/l, autonpesuista 5-20 % ja lasinpesunesteistä 15 %. Yövy halvemmin 3-5% alennus päivän huonehinnasta S-ryhmän hotelleissa. Osta huokeammin 2% alennusta S-ryhmän marketeissa. Hyödy laveasti S-Business -kortti käy maksuvälineenä yli 1600 S-ryhmän toimipaikassa. Älä maksa maksamisesta S-Business-kortti on maksuton. Osuuskaupalta saamasi bonuslaskelma siirtyy digiaikaan. Saat Yhteishyvän mukana aiemmin jaetun bonuslaskelmasi jatkossa helposti sähköisten kanavien kautta. S-KANAVA.FI/BONUSTIEDOT
S-PANKKI S-Pankki Ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä pankkipalveluita S-Pankki on suomalainen pankki, jonka keskeisenä tehtävänä on tehdä asiakkaidensa arjesta sujuvaa. Tämä tapahtuu tarjoamalla helppoja ja hyödyllisiä ratkaisuja päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen ja hankintojen rahoittamiseen. S-Pankin toiminta perustuu helppoihin tuotteisiin, nopeaan ja aktiiviseen palveluun, läpinäkyvään hinnoitteluun, helppoon saavutettavuuteen ja yhteistyöhön kaupan kanssa. S-Pankki panostaa vahvasti digitaalisten palveluiden kehittämiseen, ja sen tavoitteena on tuottaa Suomen paras digitaalinen pankkipalvelukokemus. Digitaalisten palveluiden keihäänkärkenä toimii kansainvälisesti palkittu, kaupan ja pankin asiakkuuden puhelimeen tai tablettiin nerokkaasti yhdistävä S-mobiili. Vuoden 2016 aikana S-mobiili täydentyi ABC-mobiilitankkauksella, jonka avulla tankkauksen maksaminen hoituu muutamalla painalluksella. S-Pankki palvelee yli 700 S-ryhmän ja LähiTapiolaryhmän toimipaikassa kautta maan. Päivittäiset pankkiasiat hoituvat asiakaspalvelupisteissä kauppareissun yhteydessä aamusta iltaan, ja lisäksi käteisen nostaminen ja tallettaminen onnistuu yli 1 000 S-ryhmän toimipaikan kassalla. Arkea helpottavat myös helppokäyttöinen verkkopankki, S-mobiili ja puhelinpalvelu. S-Pankin omistavat S-ryhmä (75 %), LähiTapiola-ryhmä (23,5 %) ja Elo (1,5 %). Merkiksi suomalaisuudesta S-Pankki on saanut Avainlippu-tunnuksen. Vuoden aikana tehtiin useita tuoteavauksia. Helmikuussa lanseerattiin ABC-ketjun kanssa yhteistyössä mobiilitankkauspalvelu, jossa polttoaineen voi maksaa älypuhelimella. Huhtikuussa julkistettiin hyötylaskuri, jolla voi verrata eri pankkien tarjoamien palveluiden etuja ja kustannuksia. Lokakuussa FIM lanseerasi turvapaikanhakijoiden työllistymistä tukemaan suunnitellun vaikuttavuussijoittamisen hankkeen ja marraskuussa metsäkiinteistöihin sijoittavan Metsärahaston. Joulukuussa S- mobiili täydentyi LähiTapiolan vakuutuksilla, minkä lisäksi S-Pankki toi markkinoille omistusasumisen maltilliset kuukausikustannukset mahdollistavan, jopa 45 vuoden asuntolainan. S-PANKIN LAINA. MÖKKIIN JA MONEEN MUUHUN. S-Pankin vuosi 2016 Vuosi 2016 oli S-Pankille vahvan kasvun vuosi. Vuoden aikana S-Pankki sai yli 130 000 uutta asiakasta, ja 25 000 asiakasta siirsi palkkatilinsä myötä pääasiallisen pankkiasiointinsa S-Pankkiin. S-Pankin asuntolainakanta kasvoi viisi kertaa markkinaa nopeammin. Lisäksi joulukuussa lanseeratun pitkän, jopa 45 vuoden asuntolainan saaman julkisuuden myötä asuntolainahakemusten määrä nousi uuteen ennätykseen. Kesällä menoja riittää. On laituria, mökkiä, remppaa, matkaa, puutarhaa ja vaikka mitä. Vakuudeton ja edullinen S-Laina auttaa. Hae toimipaikoissa tai s-pankki.fi/s-laina. Palvelemme lähellä sinua: Tähän voi listata alueosuukaupan toimipaikat, joissa S-Laina myynnissä. S-PANKKI.FI
PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPA Keulan päivittäistavarakaupan markkinaosuus vahvistui Osuuskauppa Keulan päivittäistavarakauppa kävi vuonna 2016 haasteellisesta markkinatilanteesta huolimatta hyvin. Myyntimme kasvoi päivittäistavarakaupassa 2,1 % ja tämän ansiosta ruokakauppamme markkinaosuus kasvoi vuoden 2016 aikana 0,7 prosenttiyksikköä ollen vuoden 2016 lopussa 52,0 %. Vuoden 2017 aikana tavoitteenamme on vahvistaa markkinajohtajuutta edelleen. Parempia palvelua asiakkaillemme Osuuskauppa Keulan seitsemäs S-market, S-market Kehätie avattiin maaliskuussa Raumalle Spindeltielle. Uusi S-market paransi merkittävästi Keulan tarjoamia ruokakaupan palveluita Rauman pohjoisosassa. Uuden uusinta tekniikkaa edustavan myymälän palveluja täydentävät Kivikylän Kotipalvaamon palvelutiskin tarjoamat liha-, kala- ja valmisruokatuotteet sekä paistopiste. S-marketissa toimii myös Postin palvelupiste. Laitilan Salessa tehtiin loppuvuonna uudistusremontti. Remontissa uusittiin mm. kaikki kylmäkalusteet vastaamaan tämän hetken uusinta energiatehokasta tekniikkaa. Uudistaminen mahdollistaa nyt paremmat, asiakkaan ostamista helpottavat esillepanot. S-market Säkylä avataan huhtikuussa 2017 Osuuskauppa Keulan uusi S-market avataan Säkylässä huhtikuussa. Uusi S-market on rakennettu ABC-automaattiaseman kanssa samalle tontille Säkylän uudelle liikealueelle. Rakennustöiden valmistelut tontilla aloitettiin kesäkuussa 2016. Uusi S-market on toteutettu hyödyntäen uusinta tekniikkaa: energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja eli mm. kaupan kylmälaitteistojen kylmäaineena on hiilidioksidi. Uusi S-market tulee tarjoamaan laajat ruokakaupan valikoimat väljissä, nykyaikaisissa tiloissa. Palveluihin tulevat kuulumaan myös Kivikylän palvelutiski ja sen yhteyteen tuleva lounaskahvila, jossa voi nauttia palvelutiskistä ostettuja valmisruokatuotteita. S-marketin vahvuuksia ovat jatkossakin edullinen hintataso, asioinnin helppous ja nopeus sekä asiakkaiden tarpeisiin suunnitellut oikeanlaiset valikoimat. S-marketin kanssa samaan kiinteistöön muuttaa myös Säkylän apteekki.
21.00 ASTI Ensimmäiset Keulan kaupat olivat auki laajennetuin aukioloajoin jo uudenvuodenpäivänä S-ryhmä vapautti asiakkaidensa arjen aikatauluja ja laajentamalla markettiensa aukioloaikoja ympäri Suomen. Keulasssa myymälät hyödynsivät uusia aukiolomahdollisuuksia välittömästi vuoden vaihduttua. Heti tammikuun alussa aukioloajat pitenivät Prismassa ja S-marketeissa. Lisää työtä Prismassa ja S-marketeissa tehtyjen henkilötyötuntien määrä on lisääntynyt. Henkilökunnalla on ollut mahdollisuus saada halutessaan lisää työtunteja. Tämä on ollut hyvä tilaisuus henkilöstöllemme. Pidemmät aukioloajat antavat mahdollisuuden arjen joustoihin. Ilta- ja viikonlopputunnit merkitsevät monipuolisempien työaikojen lisäksi parempia ansaintamahdollisuuksia, jatkaa Markela. Esimerkiksi Rauman Prisma on pitänyt ovensa auki uusilla sunnuntaiaukioloilla jo uudenvuodenpäivänä 1.1.2016. Asiakkailta innostunut vastaanotto On ollut ilo huomata, miten suurella innolla ilmoituksemme aukioloaikojen laajentamisesta otettiin tuoreeltaan vastaan. Ihmiset kaipaavat selkeästi lisää väljyyttä arjen aikataulujen suunnittelemiseen. Kun kauppareissut voi suunnitella aikaisempaa joustavammin esimerkiksi ilta-aikaan, vapautuu aikaa perheelle ja harrastuksiin. Isojen markettien aukioloaikoja ei ole koskaan pidennetty tällä tavalla. Asiakkaat ova päässeet kokeilemaan uudenlaisia kaupassakäyntiaikoja. Käytännön kokemusten perusteella olemme saaneet tietää, että tämä toimii usemmissa myymälöissä, toteaa toimialajohtaja Marko Markela.
S-ryhmä halpuutti kotimaisten kasvisten hinnat Yhä useammalla pitää olla varaa syödä terveellisesti S-ryhmä halpuuttaa lähes 900 suomalaisten suosikkituotteen hintaa. Nyt Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa ja Alepoissa laskivat erityisesti kotimaisten kasvisten hinnat. S-ryhmä ohjaa halpuuttamiseen vuoden 2017 aikana 45 miljoonaa euroa. Tämä nostaa halpuuttamiseen käytetyn summan yli 150 miljoonaan euroon. Tämän halpuutuksen myötä halpuutettujen tuotteiden kokonaismäärä nousee lähelle kolmea tuhatta. Kasvishalpuutus laskee yli sadan kotimaisen kasviksen hintaa. Muutoksella halutaan madaltaa kynnystä kasvisten monipuoliseen käyttöön. Kasvisten voimakas hintavaihtelu tuo oman haasteensa niiden pitkäaikaisen alhaisemman hintatason määrittelemiseen. Nopeampi kierto, paremmat valikoimat Halpuuttaminen on aina nostanut tuotteiden menekkiä. Esimerkiksi kotimaisen lihan ja juustojen myynti on halpuuttamisen myötä kasvanut miljoonilla kiloilla. nyt isketään hampaat hae satokauden parhaat meiltä. Digitalisaatio tuo helpostusta asiakkaille NYT DIGINÄ KASSAKUITIT HEITÄ HYVÄSTIT PAPERIKUITEILLE! Lataa S-mobiili ja ota käyttöön sähköinen kassakuittipalvelu. Se tuo kuitin puhelimeesi heti ostotapahtuman jälkeen. S-KANAVA.FI/KASSAKUITTI
PRISMA JA ERIKOISTAVARAKAUPPA Kauppakassipalvelu avattiin Prismaan Osuuskauppa Keula aloitti ruuan verkkokauppa alvelun Kauppakassin Rauman Prismassa. Verkkokauppaan tarvittavien tilojen, n. 160 neliön lisätila, rakentaminen aloitettiin keväällä. Uusi Kauppakassi-palvelu oli asiakkaiden käytössä elokuussa. Kauppakassi -palvelun tarvitsemat tilat rakennettiin Prisman kaupungin puoleiseen päätyyn ja lähimmät pysäköintiruudut varattiin Kauppakassi -asiakkaille. Kauppakassi palvelussa asiakas tilaa ruokaostoksensa netissä, S-ryhmässä yleisesti käytössä olevalta Foodie.fi -sivustolta, valiten sieltä toimipaikakseen Rauman Prisman. Ostokset noudetaan Prisman noutopisteestä. Kauppakassi -palvelu nopeuttaa ja helpottaa kauppareissua merkittävästi varsinkin silloin, kun kyse on isoista ostoksista. Kauppakassi - palvelua käyttämällä ostoksien tekemiseen kuluu aikaa vain muutama minuutti. Kauppakassi -palvelussa ovat voimassa normaalit, edulliset hintamme. Omistajat saavat Bonusta jopa 5 % sekä Kauppakassi -ostoistaan että keräilymaksusta. Postin myyntipiste siirtyi Prismaan Rauman Prismaan avattiin elokuussa Posti 26100 Rauma. Prismaan avatusta postin myyntipisteestä asiakkaat saavat lähes kaikki postipalvelut Prisman laajoilla aukioloilla. Asiakkaat voivat näin kätevästi hoitaa myös postiasiat kauppareissullaan iltaisin ja viikonloppuisinkin. Postin myyntipiste sijaitsee Prisman kauppakäytävällä, neuvontaa vastapäätä. Myyntipiste on avoinna koko Prisman aukioloajan ma - la 8-21 ja su 10-21. Uuden Postin asiakaspalvelutehtäviin koulutettiin yhteensä 15 henkilöä, joista osa on työskennellyt jo aikaisemmin Prismassa. Postin tulo on parantanut osaltaan Rauman Prisman asiakkailleen tarjoamia palveluja entisestään. Prisman liikekeskuksesta saa saman katon alta Prisman palveluiden lisäksi ravintola-, pankki-, parturikampaamo-, kauneus-, kulta ja kello- ja teleoperaattoripalvelut sekä nyt myös postipalvelut.
HEMMOTTELUA JA HYVÄÄ OLOA HiusPrisma Rauman Hiusprisma tarjoaa asiakkailleen monipuolisia kampaamopalveluita. Hiustenleikkuut sekä ripsien ja kulmien värjäykset onnistuvat kätevästi myös ilman ajanvarausta. Hiusprisman Kauneuspisteessä tehdään mm. Genie Lash -ripsien pidennykset ja tuuhennukset sekä meikit. Emotion-kauneuspiste Emotion-kauneuspiste tarjoaa kauneuspalveluita asiakkaalle ammattitaidolla. Kauneuspisteen palveluihin kuuluvat: kulmien muotoilu ja värjäys, ripsien värjäys, kynsien kestolakkaus ja geelaus. Lisäksi kauneuspisteessä loihditaan asiakkaalle kaunis juhlameikki ja tietysti myös häämeikki morsiamelle. Muoti kuuluu kaikille Prisma on uudistanut pukeutumistarjontaansa määrätietoisesti. Keväällä Prisma toi Jackpotin ja Cottonfieldin takaisin Suomen muotimarkkinoille. Syksy kasvatti valikoimaa vielä nuorison suosimalla Zoo York mallistolla. Kaikenkokoisten ja -ikäisten pitää saada mieluisia vaatteita sieltä missä he tekevät muutkin ostoksensa. Nokialla toimivan vaatetehdas Neulomon oma mallisto on saapunut yksinmyyntioikeudella Prismoihin kautta maan. Suuren nettisuosion saavuttanut kotimainen neuletehdas suunnittelee vaatteensa suomalaiselle naiselle, yhdessä suomalaisten naisten kanssa.
Omistajan etu #7: ABC-MOBIILITANKKAUS Maksa tankkaus puhelimellasi! Lue lisää abcasemat.fi Palvelun mahdollistavat
ABC LIIKETOIMINTA Maailman helpoin mobiilitankkaus otettiin käyttöön Keulan ABC asemilla Auton tankkaaminen muuttui entistä helpommaksi. Suosittu mobiilitankkaus on ollut mahdollista Osuuskauppa Keulan 9 ABC-asemalla lokakuusta 2016 lähtien. Tarvitset vain älypuhelimen, jonka S- mobiili-sovellukseen on rekisteröity S-Etukortti Visan tiedot. ABC-asemalla puhelimen sovellus tunnistaa auton sijainnin, jolloin tankkaajan tehtäväksi jää valita sovelluksesta mittari ja tankata. Maksaminen hoituu automaattisesti maksukortilta. Tankkaus vaatii yhteensä vain kolme painallusta älypuhelimella. Kun olet ottanut mobiilitankkauksen käyttöön, pystyt seuraamaan puhelimestasi myös polttoaineen kulutusta euroissa ja litroissa. Palvelu on saatavilla iphone-, Android- ja Windows-älypuhelimille. Osuuskauppa Keulan tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja omistajillemme. Olemme iloisia, kun voimme helpottaa heidän arkeaan tarjoamalla tämän edistyksellisen mobiilitankkauspalvelun, kertoo Osuuskauppa Keulan toimialajohtaja Tanja Paloluoto. S-mobiili-sovellus on S-ryhmän tarjoama kansainvälisestikin ainutlaatuinen palvelu. Maailmasta ei löydy vastaavaa ostamisen, maksamisen ja pankkiasioinnin yhdistävää sovellusta. Maksuton S- mobiili sovellus tuo puhelimeesi mobiilitankkauspalvelun lisäksi kertyneen Bonuksen, S-Pankin raha- asiat, S-ryhmän parhaimmat edut ja toimipaikat sekä ostostesi takuukuitit. ABC siirtyy tankkausbonukseen ABC on tähän asti maksanut bensa-ja dieselostoista prosenttiperusteista Bonusta. Siirryimme ABC-asemilla maaliskuussa 2017 prosentit senteiksi -malliseen Tankkausbonukseen, sanoo ABC:n ketjujohtaja Antti Heikkinen. Bensan ja dieselin hinnasta 65 prosenttia on veroa. Verot ovat nousseet, viimeisimmän kerran 2,5 senttiä per bensalitra vuodenvaihteessa. Toistaiseksi ei ole näköpiirissä selkeitä signaaleita siitä, että veroaste laskisi lähivuosina ratkaisevasti, vaikka julkisuudessa liikenteen järjestelyistä keskustellaankin. Tällä hetkellä litra bensiiniä maksaisi ilman veroja noin 50 senttiä. Tankkausbonus: prosentit muuttuvat senteiksi Tankkausbonus toimii niin, että jos asiakasomistajan bonusprosentti on kuun lopussa kolme, tankatun polttonesteen litrahinta on tolppahinta miinus kolme senttiä. Etu on senteissä per litra samansuuruinen kuin bonusprosentti kuukauden lopussa eli maksimissaan 5 senttiä per litra. Tankkausbonus maksetaan seuraavassa kuussa samaan aikaan Bonuksen kanssa. Kaikki ostot, mukaan lukien tankkausostot, kasvattavat kuukauden bonusprosenttia kuten ennenkin. Lisäksi asiakas saa edelleen 0,5 prosenttia maksutapaetua maksaessaan S-Etukortilla. Tankkausbonuksen perusperiaate on sama kuin aikaisemmassa prosenttimallissa: mitä enemmän tankkaa ja keskittää S-ryhmään, sitä enemmän saa Tankkausbonusta polttonesteostoista. Ensimmäiset Tankkausbonukset maksetaan 10.4.2017. KUUKAUDEN BONUSOSTOT MAKSETTAVA BONUS YHTEENSÄ MUUT OSTOT TANKKAUSOSTOT BONUS 351,00 189,00 351,00 x 3,0 % = 135 L TANKKAUSBONUS 135 L x 3,0 snt = 10,53 + 4,05 = YHTEENSÄ 540,00 14,58
RAVINTOLAKAUPPA Herkuttelua arkeen ja juhlaan Keulan ravintoloissa löytyy tarjontaa monipuolisesti erilaisiin herkutteluhetkiin. Tarjontaa löytyy Hesburgereiden nopeasta syömisestä Pressojen monipuoliseen kahvilatarjontaan sekä ravintoloiden ruoka-annoksiin. Amarillossa voi nauttia kaupungin tulisinta tex-mexiä ja vaikka bailata keskiviikkoisin suositussa caliente-illassa. Uusi PizzaBuffa -ravintola avattiin maaliskuussa 2015 Rauman Prisman yhteyteen ja se saavutti heti avauksesta lähtien Prismakeskuksen asiakkaiden keskuudessa suuren suosion. Buffan herkulliset pitsat ja maukas kotiruokalounas täydentävät hyvin Presso-kahvilan ja Hesburgerin tarjontaa. PizzaBuffan viime vuosi oli myynnillisesti onnistunut. Uusi uniikkiravintola Laitilan Tupa Laitilan ABC restaurant muuttui vuoden 2016 alussa ravintola Laitilan Tuvaksi. Uusi uniikki konsepti tarjoaa Laitilassa monipuolisen tarjonnan a la carte annoksia, pitsoja, kotiruokalounasta ja kahvilatuotteita kaikki toteutettuna paikallisesti asiakasta kuunnellen. Hesburger Laitila jatkaa normaalisti täydentäen ravintolan tarjontaa. Maukkaita pitsoja voi nauttia myös kotona, kun tilaa pitsan kotipakettiin. Isosta pitsasta riittää jaettavaa useammallekin herkkusuulle. Tupa Laitilan
HENKILÖKUNTA Innostava työnantaja Onnistunut vuosi oli Keulan henkilökunnan ansiota. Olemme strategian mukaisesti kiinnittäneet huomiota henkilökuntamme työtyytyväisyyteen. Henkilöstön työtyytyväisyystutkimuksessa saavutimme historiamme korkeimman kokonaistuloksen 77,9, jossa oli kasvua peräti 4 yksikköä. Kokonaistuloksella olimme S-ryhmätasolla paras. Tämän erinomaisen tuloksen innoittamina olimme mukana Suomen innostavimmat työpaikat -kilpailussa, jonka järjestää Corporate Spirit -tutkimuslaitos. Tässä kilpailussa sijoituimme sijalle kolme ja tuloskehityksessä olimme paras. Kaupan alan kiinnostavuus työnantajana kasvaa jatkuvasti. Osuuskauppa Keulan hyvä työnantajakuva rakentuu tutkimusten mukaan luotettavuudesta, turvallisuudesta, hyvistä mahdollisuuksista kouluttautua ja edetä uralla, reilusta esimiestoiminnasta ja työpaikkahengestä sekä hyvistä henkilöstöeduista. Osuuskauppa Keula on toimialueensa suurin palvelualan työnantaja. Vuonna 2016 se työllisti 467 kaupan ja palvelualan ammattilaista (31.12.2016 tilanne). Osuuskauppa Keula haluaa kantaa vastuunsa myös nuorten työllistäjänä ja antaa mahdollisimman monelle vielä koulu- ja opiskeluikäiselle todellisen mahdollisuuden päästä kiinni työelämään. Vuonna 2016 se tarjosi kesätyöpaikan yli 120 nuorelle. Tutustu ja tienaa -projektin kautta tarjosimme työtä lisäksi yli 100 nuorelle.
Keulan toimipaikat ja esimiehet 2017 Prisma, Rauma Elintarvikeosasto, palvelupäällikkö Päivi Kuismin Pukeutuminen/sport myyntipäällikkö Eila Ruskamo Koti/rak./rem./puutarha myyntipäällikkö Paula Summanen Viihde/kodintekniikka myyntipäällikkö Teemu Tammi Kassaosasto kassapäällikkö Rita Sippola S-market Eura marketpäällikkö Mika Suominen S-market Eurajoki marketpäällikkö Stiina Hirvilammi S-market Kehätie marketpäällikkö Turo Ala-Siuru S-market Laitila marketpäällikkö Miikka Koskinen S-market Säkylä marketpäällikkö Sami Laine S-market Äyhö marketpäällikkö Tero Leino Sale Kalliokatu myymäläpäällikkö Harri Partanen Sale Kauttua myymäläpäällikkö Riikka Sevänen Sale Lahdenkatu myymäläpäällikkö Nina Nevala Sale Laitila myymäläpäällikkö Johanna Sulo Sale Lappi myymäläpäällikkö Outi Tuominen Sale Monnankatu myymäläpäällikkö Emmi Palm Sale Syväraumankatu myymäläpäällikkö Piia Virtanen Sale Pyhäranta myymäläpäällikkö Sari Niemi Amarillo ravintolapäällikkö Sami Pihlajaniemi Laitilan Tupa ravintolapäällikkö Miia Akkanen Presso/PizzaBuffa, Prisman ravintolamaailma ravintolapäällikkö Marita Saarinen Presso Äyhön liikekeskus ravintolapäällikkö Mirjami Telen Liikenneasema Talliketo liikennemyymäläpäällikkö Jarkko Nieminen ABC Kortela liikennemyymäläpäällikkö Maria Hyysalo Emotion myymäläpäällikkö Kirsi Koskenvaara HiusPrisma myyntipäällikkö Lea Viianen
HALLINTO Hallitus 2017 Toimitusjohtaja Mika Marttila (puheenjohtaja) Toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa (varapuheenjohtaja) Hallintojohtaja Sari Salo Yrittäjä Sirkku Reko Toimitusjohtaja Jussi Seppälä Palvelupäällikkö Päivi Yli-Karro Hallituksen sihteeri, hallintopäällikkö Ari Pakaslahti. Hallintoneuvosto 2017 Hallintoneuvoston jäsenet: asianajaja Sinikka Kelhä (hallintoneuvoston puheenjohtaja), palvelupäällikkö Leena Wartiainen (varapuheenjohtaja), myynnintuen päällikkö Virpi Autio, upseeri Markus Halkonen, aluejohtaja Sari Huhtinen, eläinlääkäri Anna Kangas, toimitusjohtaja Jani Konsi, konsultti Ismo Kuuri, yrittäjä Jarkko Laivo, johtaja Rami Sainio, HRD Specialist Kaisa Strander, lehtori Daniela Tanhua, erityisopettaja Jussi Perkkola, asianajaja Kaija Ruosteenoja, henkilöstöpäällikkö Soili Vaimala. Edustajisto 2014-2017 Rauma: Pentti Vilo, pankinjohtaja, eläkeläinen; Annukka Mäkelä, kokki; Tuula Isotupa, hammaslääketieteen lisensiaatti; Seppo Numminen, kihlakunnan ulosottomies; Susanna Ruponen, matkalaskun käsittelijä; Jouni Seikkula, yrittäjä, maanviljelijä; Elina Junnila, sairaanhoitaja; Tuula Östman, sairaanhoitaja; Hannu Ollila, keittiömestari; Leea Hiltunen, johtava hoitaja, SHJ, eläkeläinen; Rainer Lehti, paperityöntekijä; Ilkka Kekki, viiniasiantuntija; Matias Marttinen, opiskelija/valtiotieteen yo; Sari Seimelä, lääketyöntekijä; Miika Yli-Karro, maaseutuyrittäjä; Sari Sandelin, opiskelija, myyjä; Irmeli Merenlehto, eläkeläinen Eura: Annina Keskilä, myyjä: Seija Ilomäki, vartija, eläkeläinen; Riitta Elovaara, yrittäjä; Hanna Huila, lastentarhanopettaja Eurajoki: Eeva Nuurma, yrittäjä; Elina Tähtivuori, yrittäjä; Sarianna Niemi, turvallisuusinsinööri Laitila: Reija Nurmi, yrittäjä; Tommi Vippola, maanviljelijä, agronomi; Lahja Pavela, emäntä, lastentarhanopettaja Pyhäranta: Tatja Penttilä, yrittäjä Säkylä: Marita Torkkeli, emäntä, eläkeläinen Keulan henkilökunnan edustajina ovat ravintolapäällikkö Miia Akkanen ja myyjä Sirpa Viitanen. Tilintarkastajat: päävastuullisena tilintarkastajana KHT, JHT Anne Hakala, HTM Erkki Viitanen, varalla KMPG yhteisönä. Osuuskauppa Keulan hallintoneuvosto
Osuuskauppa Keulan hallitus Hallituksen pj. Keulan toimitusjohtaja Mika Marttila Hallituksen varapj, toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa Hallituksen jäsen, yrittäjä Sirkku Reko Hallituksen jäsen, hallintojohtaja Sari Salo Hallituksen jäsen, toimitusjohtaja Jussi Seppälä Hallituksen jäsen, palvelupäällikkö Päivi Yli-Karro Hallintoneuvoston pj. asianajaja Sinikka Kelhä Hallintoneuvoston varapj. palvelupäällikkö Leena Wartiainen Hallituksen sihteeri, hallintopäällikkö Ari Pakaslahti Johtoryhmä Toimitusjohtaja Mika Marttila Toimialajohtaja Marko Markela Toimialajohtaja Sami Junnila Toimialajohtaja Tanja Paloluoto Hallintopäällikkö Ari Pakaslahti Laskentapäällikkö Kirsi Läksy Asiakkuuspäällikkö Marja-Liisa Lehtonen (30.6.2017 saakka) Kehityspäällikkö Jyrki Maula Asiakkuus- ja viestintäpällikkö Johanna Sainio (1.7.2017 alkaen) Controller Lauri Friman toimii johtoryhmän sihteerinä
Osuuskauppa Keulalta hyöty toimialueelleen yli 37 miljoonaa euroa! Palkat ja palkkiot henkilökunnalle 11,1 milj. Ostot toimialueelta Bonusta ja 18,7 milj. maksutapaetua 6,7 milj. Investoinnit 5,5 milj. Veroja 1,0 milj. Asiakasomistajien ostot 137,1 milj. Bonusta ja maksutapaetua asiakasomistajille 6,7 milj. Palkat ja palkkiot henkilökunnalle 11,1 milj. Ostot ja investoinnit toimialueelta 18,7 milj. Tulos 4,1 milj. Verot 1,0 milj. Ylivoimainen hyöty omasta kaupasta. Omistajan käyntikortti
4. Ässä-kenttä Kaaron koululle Kannustaja-toiminta KannustajaBonuksella Osuuskauppa tukee KannustajaBonuksen piiriin kuuluvien seurojen tai yhteisöjen junioritoimintaa. Tukisumma perustuu ko. seuran Kannustajiksi ilmoittautuneiden vuoden aikana keräämään Bonukseen. Kannustaja saa itselleen kertyneen Bonuksen normaalisti. KannustajaBonus on osuuskaupan maksama lisätuki. Kannustajiksi voi ryhtyä asiakasomistajatalouden pääjäsen ja sen voi tehdä kätevästi S-kanavalla. Vuonna 2016 KannustajaBonus -tukea seuroille maksettiin yhteensä 18 tuhatta euroa. Kannustajaseurat 2017 Pallo-Iirot ry, Rauman Lukko ry, Lännen Kiekko ry, Rauman SalBa ry, Rauman Urheilijat ry, Rauman Poikasoittokunta, Pyhärannan Myrsky ry, Lapin Salama ry, Laitilan Jyske ry /yl.urheilu, Laitilan Jyske ry/ jalkapallo, Eurajoen Veikot ry, Fera ry, Euran Pallo ry, Rasti-Lukko ry, Narvi Pallo S-ryhmän ja Palloliiton Ässäkenttä-ohjelma jatkuu aktiivisesti vuonna 2017. Alkavana vuonna rakennetaan 16 uutta monitoimikenttää ympäri Suomea. Palloliitto ja S-ryhmä ovat käsitelleet alueosuuskauppojen esitysten perusteella vuoden 2017 Ässäkenttä-hakemukset. Rakennuspäätöksen ja 10 000 euron avustuksen sai kaikkiaan 16 monitoimikenttää, jotka otetaan käyttöön ensi vuonna. Keulan toimialueelle seuraava Ässä-kenttä rakennetaan Raumalle Pyynpään koulun pihoille. Viime vuonna Ässä-kenttä rakennettiin Raumalle Kaaron koulun pihalle. Aikaisemmat kentät on rakennettu Euran Kirkonkylän ja Kauttuan koulujen pihalle. Vuonna 2014 alkanut Ässäkenttä-ohjelma on S-ryhmän ja Palloliiton yhteinen hanke, jonka tavoitteena on rakentaa kaikkiaan 100 monitoimikenttää suomalaisten alakoulujen pihoille. Nyt kenttiä on valmiina jo 63. S-ryhmän osuuskaupat ovat mukana Ässäkenttä-ohjelmassa, sillä liikunta on olennainen osa lasten ja nuorten arkea ja hyvinvointia. Ässäkentät kuuluvat myös S-ryhmän vastuullisuusohjelmaan, jolla rakennamme asiakasomistajiemme kanssa Suomesta parasta paikkaa elää.
Osuuskauppa Keulan investoinnit toimialueelleen 5,5 miljoonaa euroa! UUSI S-market Säkylä, Palomiehentie 10, Säkylä avataan huhtikuussa 2017 S-market Kehätie, S-market Laitila Spindeltie 2, Rauma avattiin maaliskuussa 2016 Kauppakatu 8, Laitila kesäkuussa 2016 avattiin S-Pankin asiakaspalvelupiste ja helmikuussa 2017 Postin myyntipiste. Liikennemyymälä Talliketo, Tallikedonkatu 12, Rauma Kahvilatilat uudistettiin helmikuussa 2016 ABC CarWash Uusi pesukone otettiin käyttöön joulukuussa 2016. Prisma Porintie 4, Rauma Kauppakassi-palvelu avattiin elokuussa 2016 Postin myyntipiste avattiin Prismassa elokuussa 2016 Laitilan Tupa Kauppakatu 8, Laitila Ravintolan uudistusremontti valmistui maaliskuussa 2016. Sale Laitila Keskuskatu 11, Laitila Myymälän udistusremontti valmistui marraskuussa 2016.
Liikevaihto milj. Jäsenmäärä 160,0 140,0 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 0,0 142,4 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 35000 30000 25000 20000 15000 10000 30 036 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Toiminnan tulos % lv Talouspei*o % 4,0 % 3,5 % 3,0 % 2,5 % 2,0 % 1,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % 2,9 % 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 75,0 % 70,0 % 65,0 % 60,0 % 55,0 % 50,0 % 72,0 % 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Investoinnit milj. Makse&u Bonus milj. 6,0 5,5 8 5,0 7 6,6 4,0 6 3,0 5 2,0 4 1,0 3 0,0 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Omavaraisuusaste % Henkilöstö 80,0 % 70,0 % 60,0 % 50,0 % 40,0 % 30,0 % 20,0 % 10,0 % 0,0 % 71,0 % 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 600 500 400 300 200 100 0 479 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Sijoitetun pääoman tuo.o % Päivi%äistavarakaupan markkinaosuus % 11,0 % 55 52,0 9,0 % 7,0 % 7,8 % 50 45 40 5,0 % 35 3,0 % 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 30 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016
Prisma, Porintie 4, 26100 Rauma, puh. 02-8330 400 S-market Eura, Satakunnankatu 4, 27510 Eura, puh. 02-8330 600 S-market Eurajoki, Kirkkotie 5, 27100 Eurajoki, puh. 02-8330 650 S-market Kehätie, Spindeltie 2, 26200 Rauma, puh. 02 8330 780 S-market Laitila, Kauppakatu 8, 23800 Laitila, puh. 02-8330 550 S-market Säkylä, Pyhäjärventie 16, 27800 Säkylä, puh. 02-8330 630 S-market Äyhö, Äyhönjärventie 1, 26100 Rauma, puh. 02-8330 250 Sale Kalliokatu, Kalliokatu 2, 26100 Rauma puh. 02-8330 670 Sale Kauttua, Toritie 1, 27500 Kauttua, puh. 02-8330 740 Sale Lahdenkatu, Lahdenkatu 9, 26200 Rauma, puh. 02-8330 690 Sale Laitila, Keskuskatu 11, 23800 Laitila, puh. 02-8330 770 Sale Lappi, Sahamäentie 25, 27230 Lappi, puh. 02-8330 750 Sale Monnankatu, Monnankatu 6, 26660 Rauma, puh. 02-8330 680 Sale Syväraumankatu, Syväraumankatu 9, 26100 Rauma, puh. 02-8330 540 Sale Pyhäranta, Pajamäentie 3, 23950 Pyhäranta, puh. 02-8330 760 Emotion, Porintie 4, 26100 Rauma, puh. 02-8330 500 Rauman HiusPrisma, Porintie 4, 26100 Rauma, puh. 02-8330 355 Amarillo, Savilankatu 1, 26100 Rauma, puh. 02-8330 530 Prisman Ravintolamaailma, Porintie 4, 26100 Rauma, puh. 02-8330 330 Presso, Äyhön Liikekeskus, Äyhönjärventie 1, 26100 Rauma, puh. 02-8330 270 ABC Kortela, Unajantie 2 (valtatie 8), 26840 Rauma, puh. 044-7330 516 Laitilan Tupa, Kauppakatu 8, 23800 Laitila, 02-8330 560 LiikenneasemaTalliketo, Tallikedonkatu 12, 26100 Rauma, puh. 02-8330 570 Osuuskauppa Keula Äyhönjärventie 1 (PL 130), 26100 Rauma puh. 02-8330 220 etunimi.sukunimi@sok.fi www.keula.fi