Osuuskauppa Keula Toimintakatsaus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osuuskauppa Keula Toimintakatsaus 2014"

Transkriptio

1 Osuuskauppa Keula Toimintakatsaus 2014

2 Toimintakatsauksen kuvat Kari Mankonen

3 Mikä on S-ryhmä? S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta ja kahdeksasta paikallisosuuskaupasta. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n. S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajien määrän kasvu jatkui, kun vuoden 2014 aikana niihin liittyi uutta jäsentä. Vuoden lopussa osuuskauppojen jäsenten eli asiakasomistajien kokonaismäärä oli Asiakasomistajille maksettiin Bonusta vuoden aikana yhteensä 361 miljoonaa euroa, joka oli viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. S-ryhmän liiketoiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille. Ryhmän päämääränä on tarjota asiakasomistajilleen kaikkialla Suomessa monipuoliset palvelut ja laaja toimipaikkaverkosto. Kaiken toiminnan lähtökohtana ovat asiakkaan palvelutarpeet ja arjen helpottaminen hyödyllisten palveluiden ja etujen avulla. Toiminnan selkärankana ovat arvot: Olemme asiakasta varten Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Uudistamme jatkuvasti toimintaamme Toimimme tuloksellisesti S-ryhmän liiketoiminta S-ryhmä tuottaa päivittäis- ja käyttötavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan, auto- ja autotarvikekaupan sekä maatalouskaupan palveluja. Lisäksi S-Pankki tarjoaa asiakasomistajille pankkipalveluja. Kotimarkkinoiden lisäksi S-ryhmällä on kansainvälistä liiketoimintaa Venäjällä ja Baltian maissa, jossa harjoitetaan marketkauppaa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppaa. S-ryhmällä oli vuoden 2014 lopussa toimipaikkaa. S-ryhmän henkilöstömäärä oli vuoden 2014 lopussa Osuuskauppojen henkilömäärä oli ja SOK-yhtymän OSUUSKAUPPA KEULA TOIMINTA-AJATUS Osuuskauppa Keulan toiminnan tarkoituksena on tuottaa asiakasomistajilleen kilpailukykyisiä palveluita ja etuja kannattavasti. ARVOT Olemme asiakasta varten Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Uudistamme jatkuvasti toimintaamme Toimimme tuloksellisesti Osuuskauppa Keulalle on merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta myönnetty Avainlipputunnus. OSUUSKAUPPA KEULAN KESKEISET LUVUT VUONNA 2014 (M ) Osuuskauppa Keulan vähittäismyynti 173,1 Keulan bonusmyynti 141,2 Asiakasomistajille maksettu Bonus ja maksutapaetu 6,8 Keulan investoinnit 1,3 Keulan tulos 4,0

4 Helmikuussa aukeaa uusi Kello ja Koruliike Raumalle Prismaan. Tervetuloa! Aukioloajat arkisin 10-19, lauantaisin Keulan toimipaikkaverkosto 3/2015 Keulan toimialue Osuuskauppa Keula toimii 4 kunnan ja 2 kaupungin alueella. Prisma 1 S-market 6 Sale 9 ABC-liikennemyymälä 3 ABC-automaattiasema 6 Amarillo 1 Presso 2 PizzaBuffa 1 Hesburger 3 Emotion 1 Rauman HiusPrisma 1 Yhteensä 34 Eurajoki Rauma Eura Pyhäranta Laitila Säkylä Meiltä saat s-etukortilla Bonusta osuuskauppa keulan alueella Bonusta Myös Meiltä S-Etukortilla kannattaa myös maksaa! s-ryhmän suomen toimipaikoissa voit saada Bonuksen päälle myös 0,5% maksutapaetua, kun maksat ostosi s-etukortilla. lue lisää: s-kanava.fi/ maksutapaetu HesBurgerit:PrisMan ravintolamaailma, abc kortela ja abc laitila s-pankissa peruspankkipalvelut käyttötili, verkkopankki ja s-etukortti Visa ovat asiakasomistajille maksuttomia.

5 ONNISTUIMME YHDESSÄ Suomen kansantalous on pitkäaikaisessa laskussa. Kuluttajien ostovoima on pudonnut jo useana vuonna peräkkäin ja tämä on vaikuttanut suuresti kaupan alan kehitykseen. Osuuskauppa Keula ei ole immuuni talouden taantumalle. Kansantalouden heikot näkymät ja ennusteet asiakkaiden ostovoiman supistumisesta käynnistivät vuodenvaihteessa pohdinnan siitä, miten Keulan tuloksentekokyky varmistetaan haasteellisessa suhdannetilanteessa. Toimenpiteet jaettiin myynnin kasvua tukeviin tekemisiin ja niin sanottuun kustannusjahtiin, jota varten koko henkilökunta pyydettiin mukaan ideatalkoisiin. Tavoitteena oli löytää säästökohteita kustannuksista kuitenkin siten, etteivät hyvät työskentelyolosuhteet vaarantuisi. Henkilökunta etsi säästökohteita innostuneesti ja jokaisesta työryhmästä saatiin ideoita kustannusjahdin toteuttamiseksi. Kustannusjahdin myötä onnistuimme löytämään noin euron kustannussäästöt. Henkilökunnan sitoutuminen ohjelman toteuttamiseen johti vielä odotettuakin parempaan toiminnan tulokseen. Osuuskauppa Keulan tulos vuonna 2014 oli 4,0 milj.euroa ja liikevaihto 142,2 milj.euroa. Tulos oli euroa edellisvuotta parempi, vaikka liikevaihto laski noin 1,2 milj.euroa. Liikevaihdon lasku johtui Rauman Sokoksen sekä Keulan Kirjan toimintojen lakkauttamisesta vuodenvaihteessa Osuuskauppa Keulan liiketoimintoja kehitettiin laajasti. Vuosi 2014 alkoi Rauman Prisman käyttötavaraosastojen täydellisellä uudistamisella. Käyttötavarakaupan valikoimia uudistettiin ja kalusteet päivitettiin vastaamaan uusia valikoimia. Sokoksen ja Keulan Kirjan lopettamisen myötä Prismassa laajennettiin erityisesti kirja- ja paperi - sekä pukeutumisen tuotealueita. Käyttötavaraosastojen uudistus vaikutti myös niiden pinta-ala jakoon Prisman sisällä. Prisma-keskuksessa avattiin helmikuussa Osuuskauppa Keulalle täysin uusi konsepti, kun Rauman Emotion avasi ovensa. S-ryhmän kosmetiikkaan erikoistunut ketju tuli paikkaamaan Sokoksen sulkemisen myötä kosmetiikkakauppaan jäänyttä aukkoa. Prisma-keskuksen uudistukset jatkuivat elokuussa, kun S-Pankille avattiin uusi palvelupiste. Syksyllä Rauman Emotionin konseptia kehitettiin edelleen, kun tarjontaan lisättiin myös kauneudenhoitopalvelut. Huhtikuussa Euran Kauttualle avattiin Osuuskauppa Keulan yhdeksäs Sale lähimyymälä. Vuonna 2014 investoitiin myös merkittävästi tietojärjestelmiin, kun käyttöjärjestelmät ja maksupäätteet uudistettiin vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Tietojärjestelmäinvestointi kirjattiin suoraan kuluksi vuoden 2014 tulokseen. Yksi kevään 2014 merkittävimmistä tapahtumista Keulassa oli Osuuskaupan edustajiston vaalit. Maaliskuussa pidetyissä vaaleissa valittiin Keulalle uusi 30-jäseninen edustajisto seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Edustajistoon valituista 70 % on naisia ja kokonaan uusia jäseniä on 60%. Uusi edustajisto aloitti toimintansa huhtikuussa. Vuoden 2014 aikana Osuuskauppa Keulan strategia päivitettiin. Strategiatyöhön osallistuivat koko henkilökunta, esimiehet, johtoryhmä sekä Keulan hallitus. Päivitys käynnistyi keväällä ja lopullisen sinettinsä se sai joulukuussa osuuskaupan hallintoneuvoston vahvistaessa päivitetyn strategian kokouksessaan. Strategiapäivityksen yhteydessä päivitettiin myös Osuuskauppa Keulan verkosto- ja investointisuunnitelmat vuoteen 2020 asti. Haluan kiittää asiakasomistajiamme ja henkilökuntaamme onnistuneesta vuodesta Kiitän myös yhteistyökumppaneitamme ja hallintoamme hyvästä yhteistyöstä. Mika Marttila, toimitusjohtaja

6 ASIAKASOMISTAJUUS KEULASSA Omistajan käyntikortti Keulan asiakasomistajana saat 1-5 %:n Bonuksen (=lisäedun) ostoksistasi Keulan ja koko S-ryhmän toimipaikoista ympäri maan. Bonusta kertyy myös yhteistyökumppaneiltamme tehdyistä hankinnoista. BONUSTAULUKKO Osuuskauppa KEULA Talouden Bonus Bonusta kuukausiostot % vuodessa vähintään vähintään 900 5, , , , , , , , ,0 6 LähiTapiolan vakuutuksista Elisan kotimaan puheluista ja tekstiviesteistä Saunalahti Mobiililaajakaistaliittymästä Saunalahti Satakieli 2000 puheluista ja viesteistä Ostoista Silmäasema -liikkeistä Piilolinssiostoista Silmäaseman nettikaupassa Elisa Laajakaistan kuukausimaksuista Niemi Palveluiden muuttopalveluista Herz-autovuokraamosta Oral-hammassairaalan palveluista Bonusta ja etuja matkoista, kun varaat ne osoitteesta: Kello-, koru- ja lahjatavaraostoista Me.Korut ja Kellot liikkeestä (Prisma). Itsehoitotuotteista ja sairaanhoitajapalveluista Rauman Keskus-Apteekista. LATAA S-MOBIILI! KÄTEVÄSTI Bonusostot Bonus Edut S-Pankki Takuukuitit Sijoitukset

7 Asiakasomistajuus kannattaa Osuuskauppa Keulan omistavat sen toimialueella asuvaa henkilöä. Keulan toiminta-ajatuksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajilleen. Yksi asiakasomistajia hyödyttävä etu on ostohyvitys eli Bonus. Asiakasomistajat ovat nimensä mukaisesti niin asiakkaita kuin omistajiakin. Asiakasomistajien määrä kehittyy Keulan asiakasomistajien määrä jatkoi kasvuaan vuonna Asiakasomistajien määrä vuoden lopussa oli eli 70,7 % toimialueen talouksista on Keulan asiakasomistajia. Uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana Asiakasomistajaksi liitytään maksamalla kerralla 100 euron osuusmaksu. Vaihtoehtoisesti voi liittyä maksamalla vähintään 20 euron suuruisen osaosuusmaksun, jolloin osuusmaksun täyteenmaksamisaikaa on kaksi vuotta. Asiakasomistajaksi voi liittyä missä tahansa Keulan toimipaikassa. Bonusta ja maksutapaetua lähes 7 miljoonaa euroa Vuonna 2014 Keulan asiakasomistajille maksettiin Bonuksena ja maksutapaetuna keskimäärin 244 euroa asiakasomistajaa kohti. Yhteensä asiakasomistajille maksettiin Bonusta 6,7 miljoonaa euroa ja maksutapaetua 93 tuhatta euroa. Tämän lisäksi asiakasomistajaa hyödyttävät lukuisat yksinomaan asiakasomistajille suunnatut tuote- ja palveluedut. Keulan liiketoiminnan tuotto jää omalle toimialueelle asiakasomistajien hyväksi. Liiketoiminnassa kiertävä raha ei mene ulkopuolisen hyödyksi, vaan koituu lopulta kaikkien asiakasomistajien hyväksi uusina palveluina ja toimipaikkoina omalle toimialueelle. PALVELUJA YRITYSASIAKKAILLE S-ryhmä tarjoaa laajan palvelukirjonsa myös yritysasiakkaiden kyttöön. S-Business -kortti alkoi viime vuonna käydä maksuvälineenä market- ja ABC -toimipaikkojen lisäksi myös kaikissa S-ryhmän Suomen hotelleissa ja ravintoloissa. Nyt korttia voi käyttää yhteensä yli S-ryhmän toimipaikassa. Bonusyhteistyö LähiTapiolan kanssa käynnistyi kesäkuussa Kesäkuun alusta alkaen asiakasomistajat ovat saaneet Bonusta LähiTapiolan vakuutuksista. Yhteistyön alkaminen on otettu ilolla vastaan asiakkaiden keskuudessa. Bonuksen piiriin voi rekisteröityä kätevästi LähiTapiolan nettisivuilla, palvelupisteissä ja asiakaspalvelussa. Kortitkin yhteistyön merkkinä Vakuutusyhteistyö on osa S-ryhmän laajempaa strategista yhteistyötä LähiTapiolan kanssa. LähiTapiolan ja S-ryhmän yhteisille asiakkaille bonusyhteistyö näyttäytyy konkreettisesti maksuominaisuudella varustetuissa S-Etukorteissa, joihin liitetään LähiTapiolan logo. LähiTapiolan logo tulee niiden asiakasomistajien maksuominaisuudella varustettuun S-Etukorttiin, jotka ovat käyneet rekisteröitymässä Bonuksen piiriin Lähi- Tapiolan vakuutuksista. Uusi kortti on yksikielinen, S-Pankin logo vaihtaa kortissa paikkaa ja Visa-logo muuttuu. Uuden ulkoasun omaavia kortteja on alettu lähettää kesäkuun alusta alkaen. Uusissa korteissa on myös lähimaksuominaisuus. Bonusta kertyy vakuutuksista Bonusta maksetaan seuraavista vakuutuksista asiakas voidaan ohjata katsomaan tarkemmin lahitapiola.fi/ bonus Vahinkovakuutukset - Liikenne- ja kaskovakuutukset - Koti- ja maatilavakuutukset (yksityistalouden osuus) - Eläinvakuutukset (koira, kissa, hevonen) - Venevakuutukset - Lasten ja aikuisten sairaskuluvakuutukset - Yksityistapaturma- ja matkavakuutukset Henkivakuutukset - Perus- ja pariturva henkivakuutukset - Reilumpi asuntolainavakuutus - Henkivakuutus LähiTapiola henkivakuutukset - S-Arkiturva

8

9 S-PANKKI Ylivoimaista helppoutta ja hyötyä S-Pankki on Suomen ainoa kauppapankki. Sen toiminnan tarkoituksena on asiakasomistajuuden uudistaminen ja syventäminen. S-Pankin tuote- ja palveluvalikoiman ytimenä toimivat osuuskauppojen asiakasomistajille suunnatut maksuttomat peruspankkipalvelut. Niiden myötä yhä useampi asiakas on siirtänyt palkkansa tai eläkkeensä S-Pankkiin ja nauttii näin asiakasomistajana saamastaan edusta täysimääräisesti. Kokonaisuudessaan S-Pankin tuotevalikoima koostuu käyttö- ja säästötileistä, rahastoista ja varainhoidon palveluista, kulutusluotoista ja vakuudellisista lainoista, kansainvälisistä maksukorteista sekä verkkopankista ja mobiilipankista. S-Pankin tavoitteena on olla apuna asiakkaan arjessa - tuottaa ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä pankkipalveluita. Uuden S-Pankin vuosi 2014 Vuonna 2014 S-Pankin merkittävin tapahtuma oli toukokuun alussa toteutunut fuusio LähiTapiola Pankin kanssa. Fuusiossa vanhan S-Pankin ja LähiTapiola Pankin toiminta lakkasi ja niiden toimintaa jatkamaan perustettiin uusi S-Pankki. S-Pankin omistus jakautuu S-ryhmän ja LähiTapiola-ryhmän kesken osuuksin 75 prosenttia ja 25 prosenttia. S-Pankin tuotevalikoima oli jo aiemmin, FIMin osakeenemmistön ostamisen myötä täydentynyt asiakkaiden toivomilla rahastoilla, ja nyt fuusion myötä valikoimaan tulivat myös kauan kaivatut vakuudelliset luotot, kuten asuntolainat. Lisäksi S-Pankin tuotevalikoima laajeni vuoden 2014 aikana S-Asuntorahastolla ja S-Säästövakuutuksella, joka on S-Pankin ja LähiTapiolan yhteinen tuote. Laajentuneen tuotevalikoiman ja erittäin kattavan palveluverkostonsa avulla S-Pankki pystyy olemaan asiakkaidensa kumppanina yhä useammissa elämän käänteissä. asiakkaalla on käytössään S-Etukortti Visa -maksukortti. S-Pankin pankkitunnukset puolestaan löytyvät yli Osuuskauppa Keulan asiakkaalta. Vuoden lopussa S-Pankissa oli talletuksia 4 057,2 miljoonaa euroa ja myönnettyjä luottoja 2 571,1 miljoonaa euroa. Rahastot uuden ajan säästöpossu S-Säästörahastot Varovainen, Kohtuullinen ja Rohkea mahdollistavat S-ryhmän ostoksista maksettavan Bonuksen säästämisen helposti rahastoon. Rahastojen saama suuri suosio kertoo yksinkertaisen ja tuottavan säästämistavan tilauksesta ja niiden myötä yhä useampi suomalainen on päässyt alkuun rahastosäästämisessä. S-Pankin välittämät rahastot ja varainhoidon palvelut tuottaa sen tytäryhtiö FIM. S-Säästörahastojen menestyksen myötä FIMin rahastojen osuudenomistajien määrä ylitti vuoden 2015 alussa osuudenomistajan rajan. Vuoden 2014 lopussa FIMin hallinnoitavat varat olivat kokonaisuudessaan miljoonaa euroa. Prisman uusittu pankkipiste Rauman Prisma on ollut nykyisillä sijoillaan vuodesta 2007 ja yhtä kauan sen kupeessa on ollut S-Pankki. Siitä huolimatta moni on huomannut vasta nyt entistä pankkimaisemmaksi muuntautuneen asiakaspalvelupisteen. Sisälle uutuuttaan hohkaavaan intiimiin pankkitilaan astelee päivittäin kolmisenkymmentä asiakasta. Asiakkaita houkuttavat ennen kaikkea ilmaiset peruspankkipalvelut ja nuoria aikuisia lisääntyvässä määrin S-Mobiili. Palkansiirtojakin tehdään S-Pankkiin entistä enemmän, tietää pankissa, infopisteessä ja toisinaan Prisman kassoilla työskentelevä Mari Sammaljärvi, yksi talon monitaitureista. Yhä useampi hyötyy S-Pankin asiakkuudesta Vuoden 2014 lopussa S-Pankilla oli yli 2,7 miljoonaa asiakasta. S-Pankin kansainvälinen maksukortti löytyi vuoden lopussa yli 1,6 miljoonan asiakkaan lompakosta ja sähköisten palveluiden käytön mahdollistavat pankkitunnukset oli lähes 1,5 miljoonalla asiakkaalla. Vuoden 2014 lopussa Osuuskauppa Keulan yli

10

11 PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPA Päivittäistavarakauppa Osuuskauppa Keulassa vuonna 2014 onnistui hyvin haasteellisesta taloustilanteesta huolimatta ja saavutimme asetetut tavoitteemme. Keulan päivittäistavarakaupan markkinaosuus kasvoi vuoden 2014 aikana 0,1 prosenttiyksikköä ja vuoden lopussa markkinaosuutemme oli 49,0 %. Markkinaosuuden odotetaan kasvavan myös vuonna Uusi Sale Kauttua avattiin keväällä 2014 Vuoden 2014 huhtikuussa avasimme Euraan Kauttualle Keulan yhdeksännen Sale -myymälän. Salen asiakaslupaus: Sale siellä missä sinäkin kuvastaa tavoitettamme tuoda ruokakauppa lähemmäksi asiakkaitamme, kauttualaisia asiakasomistajiamme. Uusi Sale työllistää kymmenen kaupanalan osaajaa, joista kahdeksan on uusia keulalaisia. Keula mukana jakamassa tuotteita hyväntekeväisyyteen Osuuskauppa Keula on jo vuosia ollut mukana jakamassa ruoka-apua lahjoittamalla tuotteita hyväntekeväisyyteen. Viimeisten vuosien aikana yhteistyö on laajentunut koskemaan jo lähes jokaista toimipaikkaa. Keula toimii yhteistyössä Rauman Seudun Katulähetyksen kanssa ja heidän toimestaan jaetaan föliruokaa eli ruoka-apukasseja niitä tarvitseville. Sale Kauttua on myymäläilmeeltään ja -tekniikaltaan Keulan modernein myymälä. Kaikissa toteutuksissa oli tavoitteena mahdollisimman energiatehokkaat ja ympäristöystävälliset toteutukset kylmäkalusteissa, valaistuksessa ja lämmityksessä. Lisää palveluita Nykyisissä toimipaikoissa olemme myös uusineet kalusteita, kassalinjoja ja kylmäkalusteita on vaihdettu nykyaikaisiin ja ympäristöystävällisempiin kalusteisiin. Euran, Laitilan ja Äyhön S-marketeissa on palveluita parannettu entisestään kehittämällä olemassa olevaa palvelutiskitarjontaa. S-market Säkylä on kokenut suurimman muutoksen, kun marketiin rakennettiin kokonaan uusi palvelulinjasto. Asiakkaiden palautteet remonteista ovat olleet positiivisia.

12

13 Paikallisten tuotteiden osuus korostuu Osuuskauppa Keulassa Haluamme myydä paikallisten toimittajien tuotteita Osuuskauppa Keulan myymälöissä. Jokaisella myymälällä on valikoimissa mm. paikallisia vihanneksia, leipää, munia, juomia, hunajaa ja lihatuotteita. Jokaisella myymälällä on mahdollisuus vaikuttaa omaan valikoimaansa ja pyrimme muokkaamaan valikoimat mahdollisimman hyvin asiakastarpeita vastaaviksi. Kotimaisten tuotteiden osuus kokonaismyynnistä on selvässä kasvussa. Suomalaista ruokaa suomalaisesta kaupasta: S-ryhmällä uusi Kotimaistatuotesarja Kotimista on S-ryhmän ruokakuppojen uusi tuotemerkki, jonka avulla S-ryhmän asiakkaat tunnistavat suomalaiset kaupan oma merkki -tuotteet valikoimista aiempaa paremmin. Tuotteet ovat aina kotimaisia ja hinnaltaan edullisia. Ensimmäiset tuotteet tulivat kauppaan vuoden 2014 alussa ja tuotteiden lukumäärä lisääntyy syksyä kohden. Tavoitteena on, että valikoimiin tulee yli 400 Kotimaista-tuotetta. Kotimaista-valikoima kattaa kaikki ruoanlaiton perusraaka-aineet. Tuotesarjaan kuuluvat esimerkiksi jauheliha, maito, hernekeitto, luomukananmunat ja leipä. Tuotteita tulee ympäri Suomen kaikkiin ruokakauppoihin: Prisma, S-market, Sale, Alepa sekä ABC-market.

14

15 PRISMA JA ERIKOISTAVARAKAUPPA Prisma Alkuvuoden 2014 aikana toteutetuissa muutostöissä laajennettiin Prisman erikoistavarakaupan valikoimia entisestään ja uusittiin tilajakoja ja esillepanoja. Uskomme, että taloudellisesti vaikeampinakin aikoina pystymme lisäämään myyntiä selkeän ja siistin myymälän, parempien esillepanojen sekä monipuolisuuden ja edullisuuden avulla. Alensimme ruoan hintaa pysyvästi alkaen. Uuden hinnoittelun johdosta kotimaisten tuotteiden osuus kokonaismyynnistä on selvässä kasvussa. Helmikuun lopussa 2014 avattiin Raumalle Emotion Prisman liiketiloissa. Emotion on kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliike, jonka valikoimiin kuuluvat mm. kosmetiikka- ja hygieniatuotteet, tuoksut sekä terveystuotteet. Osaava henkilökuntamme takaa ystävällisen ja asiantuntevan palvelun. Koko henkilökunta on suorittanut sekä kauneusneuvoja- että kosmetologikoulutuksen. Henkilökunnastamme löytyy myös kaksi parturi-kampaajaa sekä meikkaaja. Myymäläpäällikkönä Emotionissa toimii Kirsi Koskenvaara. Emotion-kauneuspiste Emotion-kauneuspiste tarjoaa kauneuspalveluita asiakkaalle ammattitaidolla. Kauneupisteen palveluihin kuuluvat: Kulmien muotoilu ja värjäys, ripsien värjäys, kynsien kestolakkaus ja geelaus. Lisäksi kauneuspisteessä loihditaan asiakkaalle kaunis juhlameikki ja tietysti myös häämeikki morsiammelle. Prismakeskuksessa palvelevat asiakkaita myös S-Pankin asiakaspalvelupiste, parturi-kampaamo Rauman Hiusprisma, Prisman ravintolamaailma, Hiusstudio Tino s, Säästöpankki, Itellan Smartposti, Me. Korut ja Kellot, DNA-kauppa, Elisa ja Kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliike Emotion. HiusPrisma Myynti liiketoiminta-aloittain (%). Keulan kokonaismyynti vuonna 2014 oli 171,5 milj.euroa. ABC - liiketoiminta 24 % Ravintolaliiketoiminta 2 % Hiusprisman vuosi oli kasvun aikaa, sillä myynnin kehitys oli reilusti Keulan keskimääräistä myynnin kehitystä suurempi. Asiakasomistajamme saavat Bonusta jopa 5 % myös parturi- ja kampaamopalveluista, kampaamotuotteista sekä meikkauksista. Rauman Hiusprisma pyrkii jatkuvasti uudistamaan ja kehittämään toimintaansa. Vuoden 2014 alussa parturi-kampaamon tilat järjesteltiin toimivimmiksi henkilökunnan tekemien suunnitelmien mukaan. Myös kampaamotuotteiden valikoimaa ja esillepanoja uudistettiin ja tuotteille saatiin lisää myyntitilaa Prisman puolelta. Hius PARTURI-KAMPAAMO RAUMAN PRISMA Päivittäis- ja erikoistavarakauppa 74 %

16

17 ABC LIIKETOIMINTA Keulan ABC-liikennemyymälät tarjoavat monipuoliset palvelut tienpäällä liikkuville ja lähialueiden asukkaille. Vuonna 2014 ABC-liikennemyymälöiden tuotteiden ilmettä ja palveluita uudistettiin valtakunnallisesti. Lähtökohtana uudistuksessa oli enemmän tuoreutta ja paikan päällä liikennemyymälässä valmistettuja tuotteita. Asiakkaan tarpeet ja odotukset otetaan huomioon paremmin ja valikoimat esim. vitriinin tuotteissa vaihtelevat vuorokauden ajankohdan mukaan. Myös edullisia ruoka-annoksia tuotiin enemmän valikoimiin. ABC-liikennemyymälästä löytyy nyt kuukausittain vaihtuva edullinen À la carte annos asiakasomistajille hintaan 9,90 euroa. Peukuttavaa palvelua ABC-liikennemyymälöistä Vuosi 2014 oli palvelukokemuksen uudistamisen vuosi ABC-liikennemyymälöissä. Jokainen ABCliikennemyymälän työntekijä osallistui asiakaspalvelukoulutukseen. Koulutuksen ydinajatuksena oli persoonallista palvelua viihtyisästä liikennemyymälästä jopa 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Iloinen ja asiakkaat huomioiva palvelu on liikennemyymälöissä tärkeintä. Huolehdin Sinusta on ABC-liikennemyymälän jokaisen työtekijän palvelulupaus asiakkaalle. ABC ravintoloiden vitriinituotetarjonta on uudistunut. Murea, rapea. Raikas, mehukas. Tuore, makea. Maista ja ihastu uusiin makuihimme. Polttonestekaupassa hieno kehityksen vuosi Polttonestekaupan hieno kehitys ylitti jopa odotukset vuoden 2014 osalta. Osuuskauppa Keula vahvisti markkina-asemaansa polttonestekaupassa omalla toimialueellaan. Polttonesteiden kuluttajakaupassa Osuuskauppa Keulan 2014 markkinaosuus oli 33,6 % ja kehitystä oli vuodesta 2013 jopa 1,4 %. Yhdeksän ABC:n myyntipistettä Keulan toimialueella tarjoaa kattavat palvelut asiakasomistajille. Säkylän ABC -automaattiasema. ABC Kortelaan avattiin vuonna 2014 Rauman Energian toimittama sähköauton pikalatauspiste, jossa sähköauton voi ladata jopa puolessa tunnissa. Auton latautumista odottaessa asiakas voi käydä vaikka ruokailemassa noutopöydässä tai ostoksilla ABC Kortelan S-marketissa.

18

19 RAVINTOLAKAUPPA Keulan ravintoloista herkkuja moneen makuun Syö hyvin ja ota lisää! Keulan ravintolat tarjoavat monipuolisesti jokaiselle jotakin ison ja pieneen nälkään. Voit Pressossa ja Hesburgerissa nopeasti ostosten lomassa nauttia lounasta tai istua iltaa perheen tai kavereiden kesken tunnelmallisessa Amarillossa ja herkutella sopivan tulisilla tex mex-ruuilla. Aina tuoretta kahvia ja uunituoreita leivonnaisia tarjoavat Raumalla kaksi Presso-kahvilaa. Uusi PizzaBuffa avattiin maaliskuussa 2015 Prisman Ravintolamaailman palvelut paranivat maaliskuun 2015 alussa, kun Hesburgerin ja Presson rinnalle avattiin PizzaBuffa. Koko ravintola uudistettiin ja sisustus sai raikkaan, tyylikkään ilmeen. PizzaBuffa on koko perheen helppo ja runsas ruokapaikka, jonne voi piipahtaa päivällä nopealle lounaalle tai tulla vaikka ruokailemaan porukalla kauppareissun yhteydessä. PizzaBuffassa voi nauttia pitsoja, salaatteja ja lämpimiä ruokia niin paljon kuin jaksaa kiinteään hintaan. Lounasaikaan PizzaBuffasta tarjoillaan maukasta kotiruokalounasta kahdella eri pääruokavaihtoehdolla. Lounasajan jälkeen lämmin ruoka sisältää mm. kanansiipiä, hot dogeja, lihapullia jne. Koko PizzaBuffan aukioloajan tarjolla on laaja ja runsas salaattipöytä ja vähintään neljää eri pitsaa. Kiinteään hintaan kuuluu aina myös virvoitusjuomat ja jälkiruokakahvi. Maukkaita pizzoja voi nauttia myös kotona, kun tilaa pitsan kotipakettiin. Isosta pitsasta riittää jaettavaa useammallekin herkkusuulle.

20 HENKILÖKUNTA Osuuskauppa Keula on toimialueensa suurin palvelualan työnantaja. Vuonna 2014 se työllisti 486 kaupan ja palvelualan ammattilaista. Lisäystä oli edellisvuoteen 11 henkilöä. Osuuskauppa Keula haluaa kantaa vastuunsa myös nuorten työllistäjänä ja antaa mahdollisimman monelle vielä koulu- ja opiskeluikäiselle todellisen mahdollisuuden päästä kiinni työelämään. Vuonna 2014 se tarjosi kesätyöpaikan yli 120 nuorelle. Tutustu ja tienaa -projektin kautta tarjosimme työtä lisäksi yli 50 nuorelle. Kiinnostava työnantaja Kaupan alan kiinnostavuus työnantajana kasvaa jatkuvasti. Osuuskauppa Keulan hyvä työnantajakuva rakentuu tutkimusten mukaan luotettavuudesta ja turvallisuudesta, hyvistä mahdollisuuksista kouluttautua ja edetä uralla, reilusta esimiestoiminnasta ja työpaikkahengestä sekä hyvistä henkilöstöeduista. Keulalaisten keski-ikä viime vuonna oli 33,2 vuotta. Reilu kolmasosa henkilöstöstä on alle 25-vuotiaita. Sukupuolijakauma on palvelualalle tyypillinen: naisia 86,7 ja miehiä 13,3 prosenttia. Henkilökunnan osaamista kehitetään Osuuskauppa Keulassa jatkuvasti. Merkittävimmät koulutuspanostukset vuonna 2014 kohdistuivat myynti- ja tuoteryhmäkoulutuksiin sekä esimiesvalmennuksiin. Henkilökunnan Kilta Henkilökunnan kerho, Keulan Kilta järjestää henkilökunnalle vuoden aikana lukuisia tapahtumia. Vuonna 2014 Kilta järjesti useita tapahtumia erilaisista liikuntaelämyksistä teatterimatkoihin ja kädentaitojen kehittämiseen.

21 20-24 v 20 % v 25 % Henkilökunnan ikäjakauma 2014 <20 v 10 % 13,1 % >60 v 2 % 4,7 % 2,5 % v 4 % 10,1 % 25,4 % v 14 % 20,2 % v 25 % Keulan toimipaikat ja esimiehet 2015 Prisma, Rauma Elintarvikeosasto, palvelupäällikkö Päivi Kuismin Pukeutuminen/sport/puutarha myyntipäällikkö Eila Ruskamo Koti/rakentaminen/remontointi myyntipäällikkö Paula Summanen Viihde/kodintekniikka myyntipäällikkö Teemu Tammi Kassaosasto kassapäällikkö Rita Sippola S-market Eurajoki Marketpäällikkö Stiina Hirvilammi S-market Eura Marketpäällikkö Mika Suominen S-market Säkylä Marketpäällikkö Sami Laine S-market Laitila Marketpäällikkö Miikka Koskinen S-market Äyhö Marketpäällikkö Tero Leino Sale Monnankatu Myymäläpäällikkö Topi Koskinen Sale Syväraumankatu Myymäläpäällikkö Piia Virtanen Sale Lahdenkatu Myymäläpäällikkö Nina Nevala Sale Kalliokatu Myymäläpäällikkö Harri Partanen Sale Laitila Myymäläpäällikkö Johanna Sulo Sale Lappi Myymäläpäällikkö Outi Tuominen Sale Pyhäranta Myymäläpäällikkö Sari Niemi Sale Kauttua Myymäläpäällikkö Riikka Sevänen Amarillo Ravintolapäällikkö Sami Pihlajaniemi Presso/PizzaBuffa, Prisman ravintolamaailma -20 Ravintolapäällikkö Marita Saarinen Presso Äyhön Liikekeskus Ravintolapäällikkö Mirjami Telen ABC Talliketo25-34 Liikennemyymäläpäällikkö Jarkko Nieminen ABC Kortela Liikennemyymäläpäällikkö Maria Hyysalo ABC Laitila Liikennemyymäläpäällikkö Miia Akkanen Emotion 60- Myymäläpäällikkö Kirsi Koskenvaara HiusPrisma Myyntipäällikkö Lea Viianen

22 Keulan palveluvuosiansiomerkkien saajat vuonna vuotta palvelleet Raija Männistö, myyjä, Prisma koti Merja Rantanen, myyjä, Prisma kassaosasto Sari Salmi, myyjä, Prisma, kassaosasto 25 vuotta palvelleet (SOK:n 25-vuotisansiomerkki) Heli Jokinen, myyjä, Prisma pt Kirsi Lehtonen, myyjä, S-market Eurajoki Sirkku Tyni, myyjä, Prisma kassaosasto 20 vuotta palvelleet Mika Marttila, toimitusjohtaja 10 vuotta palvelleet Minna Kauhanen, myyjä S-market Äyhö Elina Kovanen, myyjä, prisma, kassaosasto Mira Laaksonen, myyjä, ABC Talliketo Anu Laitinen, kokki, Amarillo Terhi Lehtonen, liikennemyymälätyöntekijä, ABC Kortela Hannele Salminen, liikennemyymälätyöntekijä, ABC Kortela Terhi Nousiainen, myyjä, ABC Talliketo Tanja Rantasalo, toimialajohtaja Sari Salo, myyjä, S-market Eura Milla Sinkkonen, myyjä, S-market Eura HALLINTO Hallitus 2015 Toimitusjohtaja Mika Marttila (puheenjohtaja) KTM Jorma Hovi (varapuheenjohtaja) Hallintojohtaja Sari Salo Yrittäjä Sirkku Reko Toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa Toimitusjohtaja Jussi Seppälä Yrityskonsultti Harri Tammiruusu Hallituksen sihteeri, hallintopäällikkö Ari Pakaslahti. Hallintoneuvosto 2015 Hallintoneuvoston jäsenet: asianajaja Sinikka Kelhä (hallintoneuvoston puheenjohtaja), Hr-asiantuntija Leena Wartiainen (varapuheenjohtaja), aluejohtaja Sari Huhtinen, henkilöstöpäällikkö Minna Justen, eläinlääkäri Anna Kangas-Nevalainen, konsultti Ismo Kuuri, painopinnanvalmistaja Päivi Kyllöinen, yrittäjä Jarkko Laivo, vartija Kalle Leppikorpi, palkanlaskija Tarja Malen, HRD Specialist Kaisa Pelamo, luokanopettaja Juha-Matti Tallila, majuri Kari Toivonen, henkilöstöpäällikkö Soili Vaimala, emäntä Marjo H. Venno. Keulan henkilökunnan edustajina ovat liikennemyymäläpäällikkö Miia Akkanen ja myyjä Sirpa Viitanen. Tilintarkastajat: HTM Erkki Viitanen, varalla KHT Peter Forsell ja Anne Hakala päävastuullisena, varalla KMPG yhteisönä (SOK:n nimeämä) Johtoryhmä Toimitusjohtaja Mika Marttila Toimialajohtaja Marko Markela Toimialajohtaja Sami Junnila Toimialajohtaja Tanja Rantasalo Hallintopäällikkö Ari Pakaslahti Laskentapäällikkö Kirsi Läksy Asiakkuuspäällikkö Marja-Liisa Lehtonen Kehityspäällikkö Jyrki Maula Controller Lauri Friman toimii johtoryhmän sihteerinä

23 Osuuskauppa Keulan hallitus Hallituksen puheenjoht. Keulan tj. Mika Marttila Hallituksen varapuheenjoht. KTM Jorma Hovi Hallituksen jäsen, toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa Hallituksen jäsen, yrittäjä Sirkku Reko Hallituksen jäsen, hallintojohtaja Sari Salo Hallituksen jäsen, toimitusjohtaja Jussi Seppälä Hallituksen jäsen, yrityskonsultti Harri Tammiruusu Hallintoneuvoston puheenjoht. asianajaja Sinikka Kelhä Hallintoneuvoston varapuheenjoht. Hr-asiantuntija Leena Wartiainen Hallituksen sihteeri, hallintopäällikkö Ari Pakaslahti Johtoryhmä Edustajisto Rauma: Pentti Vilo, pankinjohtaja, eläkeläinen; Annukka Mäkelä, kokki; Heljä Siitonen pankkitoimihenkilö eläkkeellä; Tuula Isotupa, hammaslääketieteen lisensiaatti; Seppo Numminen, kihlakunnan ulosottomies; Susanna Ruponen, matkalaskun käsittelijä; Jouni Seikkula yrittäjä, maanviljelijä; Elina Junnila, sairaanhoitaja; Tuula Östman, sairaanhoitaja; Hannu Ollila, keittiömestari; Leea Hiltunen, johtava hoitaja,shj, eläkeläinen; Rainer Lehti, paperityöntekijä; Ilkka Kekki, viiniasiantuntija; Matias Marttinen, opiskelija/valtiotieteen yo; Sari Seimelä, lääketyöntekijä; Miika Yli-Karro, maaseutuyrittäjä; Sari Sandelin, opiskelija, myyjä; Irmeli Merenlehto, eläkeläinen Eura: Annina Keskilä, myyjä: Seija Ilomäki, vartija, eläkeläinen; Riitta Elovaara, yrittäjä; Hanna Huila, lastentarhanopettaja Eurajoki: Eeva Nuurma, yrittäjä; Elina Tähtivuori, yrittäjä; Sarianna Niemi, turvallisuusinsinööri Laitila: Reija Nurmi, yrittäjä; Tommi Vippola, maanviljelijä, agronomi; Lahja Pavela emäntä, lastentarhanopettaja Pyhäranta: Tatja Penttilä, yrittäjä Säkylä: Marita Torkkeli, emäntä, eläkeläinen

24 Osuuskauppa Keulalta hyöty toimialueelleen 33 miljoonaa euroa! Palkat ja palkkiot henkilökunnalle 10,4 milj. Bonusta ja maksutapaetua 6,8 milj. Ostot toimialueelta 13,5 milj. Investoinnit 1,3 milj. Veroja 0,8 milj. Asiakasomistajien ostot 142 milj. Bonusta ja maksutapaetua asiakasomistajille 6,8 milj. Palkat ja palkkiot henkilökunnalle 10,4 milj. Ostot ja investoinnit toimialueelta 14,8 milj. Tulosulos 4,0 milj. Verot 0,8 milj. Ylivoimainen hyöty omasta kaupasta. Omistajan käyntikortti

25 Kannustaja-toiminta KannustajaBonuksella osuuskauppa tukee KannustajaBonuksen piiriin kuuluvien seurojen tai yhteisöjen junioritoimintaa. Tukisumma perustuu ko. seuran Kannustajiksi ilmoittautuneiden vuoden aikana keräämään Bonukseen. Kannustaja saa itselleen kertyneen Bonuksen normaalisti. KannustajaBonus on osuuskaupan maksama lisätuki. Kannustajiksi voi ryhtyä asiakasomistajatalouden pääjäsen. Kannustajaseurat 2014 Keula maksoi vuonna 2014 KannustajaBonusta 12 seuralle junioritoimintaan 20 tuhatta euroa! Pallo-Iirot ry Rauman Lukko ry Lännen Kiekko ry Rauman SalBa ry Rauman Urheilijat ry Rauman Poikasoittokunta Pyhärannan Myrsky ry Lapin Salama ry Laitilan Jyske ry /yl.urheilu Eurajoen Veikot ry Fera ry Euran Pallo ry

26 Liikevaihto milj. Jäsenmäärä 160,0 140,0 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 0, Toiminnan tulos % lv Talouspei*o % 3,5 % 3,0 % 2,5 % 2,0 % 1,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % ,0 % 70,0 % 68,0 % 66,0 % 64,0 % 62,0 % 60,0 % 58,0 % 56,0 % Investoinnit milj. Makse&u Bonus milj. 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1, ,8 0, Omavaraisuusaste % Henkilöstön määrä 70,0 % ,0 % ,0 % 40,0 % 30,0 % 20,0 % 10,0 % ,0 % Sijoitetun pääoman tuo.o % Päivi1äistavarakaupan markkinaosuus % 10,0 % 49,5 8,0 % 6,0 % 49 48,5 48 4,0 % 47,5 2,0 % 47 46,5 0,0 %

27

28 Prisma, Porintie 4, Rauma, puh S-market Eura, Satakunnankatu 4, Eura, puh S-market Eurajoki, Kirkkotie 5, Eurajoki, puh S-market Laitila, Kauppakatu 8, Laitila, puh S-market Säkylä, Pyhäjärventie 16, Säkylä, puh S-market Äyhö, Äyhönjärventie 1, Rauma, puh Sale Kalliokatu, Kalliokatu 2, Rauma puh Sale Lahdenkatu, Lahdenkatu 9, Rauma, puh Sale Laitila, Keskuskatu 11, Laitila, puh Sale Lappi, Sahamäentie 25, Lappi, puh Sale Monnankatu, Monnankatu 6, Rauma, puh Sale Syväraumankatu, Syväraumankatu 9, Rauma, puh Sale Pyhäranta, Pajamäentie 3, Pyhäranta, puh Sale Kauttua, Toritie 1, Kauttua, puh Emotion, Porintie 4, Rauma, puh Rauman HiusPrisma, Porintie 4, Rauma, puh Amarillo, Savilankatu 1, Rauma, puh Prisman Ravintolamaailma, Porintie 4, Rauma, puh Presso, Äyhön Liikekeskus, Äyhönjärventie 1, Rauma, puh ABC Kortela, Unajantie 2 (valtatie 8), Rauma, puh ABC Laitila, Kauppakatu 8, Laitila, ABC Talliketo, Tallikedonkatu 12, Rauma, puh Osuuskauppa Keula Äyhönjärventie 1 (PL 130), Rauma puh , fax etunimi.sukunimi@sok.fi

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA KAUPAN YLEINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomen talouden kehitys on jatkunut vaisuna ja odotettuakin heikompana. Kokonaistuotanto on edelleen supistunut alkuvuonna

Lisätiedot

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on

Lisätiedot

Juhlasta juhlaan. Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta. uuteen S-Pankkiin. Osuusmaksulle 10 prosenttia korkoa. Meidän kauppa.

Juhlasta juhlaan. Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta. uuteen S-Pankkiin. Osuusmaksulle 10 prosenttia korkoa. Meidän kauppa. Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Toukokuu 2014 Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta Tervetuloa uuteen S-Pankkiin Juhlasta juhlaan Osuusmaksulle

Lisätiedot

Osuuskauppa Keula Toimintakatsaus 2010

Osuuskauppa Keula Toimintakatsaus 2010 Osuuskauppa Keula Toimintakatsaus 2010 Toimintakatsauksen kuvat Kari Mankonen ja Marja-Liisa Lehtonen Mikä on S-ryhmä? S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se

Lisätiedot

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän

Lisätiedot

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 1 LEHDISTÖTIEDOTE 13.2.2008 Julkaisuvapaa TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 Vuoden 2007 päätapahtumat TOK:n myynti kasvoi markkinoita nopeammin (+ 20 %) TOK:n palveluverkosto kehittyi 12 uudella toimipaikalla

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija Nimenmuutos 23.4.2013: Keskimaa Osk on nyt Toiminta-ajatus Keskimaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajille - Keskimaa

Lisätiedot

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys.

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Esityksessä tarvittavat tekstit ja kuvat löytyvät harjoituskansiosta. 1. Aloita uusi esitys 2. Lisää esitykseen teksti tiedostosta HOK_esitys_teksti.doc Lisää Diat

Lisätiedot

Tulevaisuuden työpaikat ja uusien kilpailutekijöiden asettamat vaatimukset. Millaisia tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa?

Tulevaisuuden työpaikat ja uusien kilpailutekijöiden asettamat vaatimukset. Millaisia tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa? Tulevaisuuden työpaikat ja uusien kilpailutekijöiden asettamat vaatimukset Millaisia tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa? Marja Kyllönen henkilöstöjohtaja Turun Osuuskauppa Turun Osuuskauppa (TOK) Toimii

Lisätiedot

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 SOK Viestintä ja julkaisut 19.8.2010 1(7) Tiedotusvälineille 19.8.2010 klo 13.00 S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 (S-ryhmän vähittäismyyntiluvut on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa)

Lisätiedot

Vastuullisuus S-ryhmS

Vastuullisuus S-ryhmS Vastuullisuus S-ryhmS ryhmässä Ympärist ristöpäällikkö Juhani Ilmola SOK Vastuullisuusyksikkö 1 Esityksen sisält ltö S-ryhmä lyhyesti S-ryhmän vastuullisen liiketoiminnan kehittäminen Sidosryhmien odotukset

Lisätiedot

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2 99 99 ras. 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 75 kg 5 75 Kainuun Kirjolohi Omistajan käyntikortti 95 pkt 2 95 Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

VIHREÄN KORTIN VOIMAA

VIHREÄN KORTIN VOIMAA VIHREÄN KORTIN VOIMAA S-kanava.fi/kso Mukaan omistamaan Asiakasomistajana olet mukana omistamassa oman alueesi osuuskauppaa. Toimintamme idea on tarjota tarpeisiisi mahdollisimman hyvää palvelua. Siksi

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2012

Tilinpäätöstiedote 2012 Tilinpäätöstiedote Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa kehitti voimakkaasti palveluita Kanta- ja Päijät-Hämeessä vuonna ABC Autokauppa Hotellit ja ravi Kodin Terra Prisma S-market Sale Sokos 17 7 3 4 26

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2013

Osavuosikatsaus 2013 Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaan myynti edellisen vuoden tasolla ABC Autokauppa Hotellit ja ravi Kodin Terra Prisma S-market ABC Autokauppa Sale Hotellit ja ravi Sokos Kodin Terra Hämeenmaa-konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2013

Osavuosikatsaus 2013 Osavuosikatsaus 2013 Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaan myynti edellisen vuoden tasolla ABC Autokauppa Hotellit ja ravi Kodin Terra Prisma S-market ABC Autokauppa Sale Hotellit ja ravi Sokos Kodin Terra

Lisätiedot

S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa

S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa 1 S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa 27.10.2011 SOK Mari Junnila S-ryhmän rakenne 2 S-ryhmän henkilöstötyö Toiminnan tarkoitus Osaava ja sitoutunut henkilöstö toteuttaa asiakaslupauksemme ja S-ryhmän

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

Osuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys

Osuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys 1 Osuuskauppa Maakunta Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta 2018 S-ryhmän kehitys 1.1. 31.12.2018 S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli vuonna

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2019 23.8.2019 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Marko Lehtonen Sisältö Puolivuosikatsaus 2019 Q2/2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Analyytikkoaamiainen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 19.3.2014

Analyytikkoaamiainen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 19.3.2014 Analyytikkoaamiainen Talous- ja rahoitusjohtaja 19.3.2014 Kesko Liikevaihto 9,3 mrd Liikevoitto 239 milj. 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa

Lisätiedot

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista 9.1.2013 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, Satakunnan Osuuskauppa Luomu vastaa useisiin kuluttajatrendeihin

Lisätiedot

NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI. hyödyt talteen. hok-elanto.fi

NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI. hyödyt talteen. hok-elanto.fi NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI hyödyt talteen hok-elanto.fi OMISTAJA ALKAA S-KIRJAIMELLA: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on tuottaa palveluja ja etuja juuri Sinulle.

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016 Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa Corporate Governance Statement 1.1.2016 2 Johdanto Tässä osuuskaupan hallinnointitapaa kuvaavassa selostuksessa (Corporate Governance Statement) kerrotaan, millä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville!

159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville! Suomalainen 1 99 rs Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 400 g (4,98/kg) 3 89 kg 0 99 Kariniemen Kananpojan Grilliboxi n. 1,7 kg 99 pkt Atria Atrilli Grillimakkara 400 g (2,48/kg) 159 pkt Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 1 Keskeiset tapahtumat Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi hieman ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla Rauta- ja

Lisätiedot

S-ryhmän tulevaisuuden näkymät uuden strategian valossa

S-ryhmän tulevaisuuden näkymät uuden strategian valossa S-ryhmän tulevaisuuden näkymät uuden strategian valossa Pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK Itä-Suomen yliopisto Osuustoimintaseminaari 6.5.2014 7.5.2014 Taavi Heikkilä 2 Satavuotiset osuustoiminnalliset arvot

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 24.4.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä parani ja oli 19,1 milj. Keskon liikevaihto 2,1 mrd., kehitys -1,4 % Myynti kasvoi

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2017 Julk. 3.8.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous jatkoi alkuvuoden aikana kasvuaan. Pitkän odotuksen jälkeen vientinäkymät

Lisätiedot

VIHREÄN KORTIN VOIMAA

VIHREÄN KORTIN VOIMAA VIHREÄN KORTIN VOIMAA hok-elanto.fi Mukaan omistamaan Asiakasomistajana olet mukana omistamassa oman alueesi osuuskauppaa HOK-Elantoa. Toimintamme idea on tarjota tarpeisiisi mahdollisimman hyvää palvelua.

Lisätiedot

TYÖKYKYJOHTAMINEN. 19.11.2013 HOK-Elanto Jari Malmström

TYÖKYKYJOHTAMINEN. 19.11.2013 HOK-Elanto Jari Malmström TYÖKYKYJOHTAMINEN 19.11.2013 HOK-Elanto Jari Malmström 20.11.2013 S-ryhmä 20.11.2013 20 alueosuuskauppaa 20.11.2013 HOK-Elanto 20.11.2013 HOK-Elanto tänään S-ryhmän suurin alueosuuskauppa HOK-Elanto 2013:

Lisätiedot

Osuuskauppa Keulan toimintakatsaus

Osuuskauppa Keulan toimintakatsaus Osuuskauppa Keulan toimintakatsaus 2016 Kuvat Teemu Laulajainen, Linda Eurèn ja Piia Saarinen OSUUSKAUPPA KEULA S-ryhmä 2016 S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä.

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys SOK:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkitsemisen periaatteet SOK:ssa SOK:n hallintoneuvosto on asettanut pysyvän palkitsemisvaliokunnan, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää koko S-ryhmän ylimmän

Lisätiedot

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019

Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj:n yhtiökokous 8.4.2019 2 Suurin yhteinen haasteemme on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen 3 8.4.2019 Pääjohtajan katsaus Kesko Oyj yhtiökokous 2019 K tarjoaa kestäviä ratkaisuja

Lisätiedot

Tervetuloa osuuskaupan omistajaksi! Nauti omistajan hyödyistä

Tervetuloa osuuskaupan omistajaksi! Nauti omistajan hyödyistä Tervetuloa osuuskaupan omistajaksi! Nauti omistajan hyödyistä Osuuskauppasi. 2 Tervetuloa osuuskauppaan Tiedätkö, mikä tekee osuuskaupasta erilaisen? Prismat, ABC:t ja Rossot ovat sinulle takuulla tuttuja,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 22.7.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä tammi-kesäkuussa edellisen vuoden tasolla Keskon liikevaihto oli 4,5 mrd., kehitys

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

Toimintakatsaus. Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

Toimintakatsaus. Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Toimintakatsaus 2012 Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Toimintakatsaus 2012 Taitto: I-print plus Kuvat: Jaakko Kuivamäki, Arttu Laitala Paino: I-print Oy Kannet: Cocoon offset 200g Sisus: Cocoon offset 120g

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2016 Julk. 5.8.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous kääntyi alkuvuoden aikana loivaan kasvuun. Viennin kasvu jatkui kuitenkin

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015

-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 0 89 1 59 0 98 4 95 Tervetuloa S-Etupäiville! S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 3.-9.8.2015-15% S-Market Joki-Jussi puh. 050 311 6975 ma pe 8 21, la 8 18, su 12 21 Palvelemme sunnuntaisin klo 12

Lisätiedot

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet:

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet: Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala 11.6.2016 Kultamitalijoukkueet: M35 4 x 1500 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 18.30,10 Lasse Kero Timo Kero Jukka Savonheimo Juha Kukkamo M40 4

Lisätiedot

3. Edellisen tilikauden tuloslaskelma tai tuloslaskelman yhteenveto sekä tase.

3. Edellisen tilikauden tuloslaskelma tai tuloslaskelman yhteenveto sekä tase. 1. Yhtiön nimi sekä valtion omistus- ja äänivaltaosuus. HAUS kehittämiskeskus Oy Suomen valtio omistaa koko osakekannan. 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä. 2 Yhtiön toimiala Yhtiö toimii julkisia hankintoja

Lisätiedot

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TAKANA TULOKSEKAS VUOSI Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä Oma Säästöpankin markkina-asema jatkoi vahvistumistaan viime vuonna. Tahtotilamme jatkon suhteen on selkeä,

Lisätiedot

SSO Rauta-Maatalous Oy Vesa Tyykilä

SSO Rauta-Maatalous Oy Vesa Tyykilä SSO Rauta-Maatalous Oy Vesa Tyykilä 13.3.2017 SSO RAUTA-MAATALOUS Oy aloitti toimintansa SSO Maatalous Oy:nä 1.1.2016 nimenmuutos 1.12.2016 toimialat Maatalouskauppa Viljakauppa Konekauppa Ammattipuutarhakauppa

Lisätiedot

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä 30.6.2017 Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Stockmann Herkut Suomessa siirtyvät S-ryhmälle S-ryhmä ostaa Stockmann Herkkujen päivittäistavaraliiketoiminnan

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Päivi Heikkinen 8.1.2016. Julkinen

Päivi Heikkinen 8.1.2016. Julkinen Muistio 1 (5) Käteistä kaupan kassalta - yleinen palvelukuvaus 1 Käteisen saatavuus Suomessa 2 Käteistä kaupan kassalta Käteisen jakelukanavista merkittävin on Otto.-automaattiverkko, jonka kautta jaetaan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Verkkokaupan strategiaseminaari Finlandia-talolla CASE: S-Verkkopalvelut Oy

Verkkokaupan strategiaseminaari Finlandia-talolla CASE: S-Verkkopalvelut Oy Verkkokaupan strategiaseminaari Finlandia-talolla 21.5.2013 CASE: S-Verkkopalvelut Oy Ilkka Brander toimitusjohtaja S-ryhmä / S-Verkkopalvelut Oy 1 2 Esityksen teemat S-ryhmä ja S-Verkkopalvelut Oy S-ryhmän

Lisätiedot

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1. Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.2015 S-ryhmän rakenne * Marketkauppa S-RYHMÄN TOIMINNAN TARKOITUKSENA ON

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 VARUBODEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Toimintaympäristö Odotukset taloudellisesta kasvusta ovat pienentyneet vuoden alku puoliskolla. Inflaatio on kiihtynyt kallistuneiden

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016 Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015

Lisätiedot

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN. 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN. 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN Velaton kauppahinta noin 60 milj. euroa Suomen Lähikaupalla on 643 Siwaa ja Valintataloa Liikevaihto 2014

Lisätiedot

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous

Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous 12.4.2019 Toimitusjohtajan katsaus 12.4.2019 Toimitusjohtaja Marko Saarelainen HONKA LUKUINA 1958 perustettu 50 maata 85 000 rakennusta Maailman ensimmäinen teollisesti

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Forssan kaupunki Tekninen ja ympäristötoimi MYÖNNETYT LUVAT 12.05.2015 08.04.2015-12.05.2015 08:08:09 1 (5)

Forssan kaupunki Tekninen ja ympäristötoimi MYÖNNETYT LUVAT 12.05.2015 08.04.2015-12.05.2015 08:08:09 1 (5) 08.04.2015-12.05.2015 08:08:09 1 (5) 061-2015-89 061-2015-88 061-2015-87 061-2015-91 13.04.2015 061-2015-80 061-2015-81 061-2015-82 61-15-733-2 Puiden kaataminen tontilta 61-8-219-7 61-5-129-3 Tontilta

Lisätiedot

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä 25.6.2014 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Perustietoa liikenneasemista virallisten

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki 1 Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

SUOMEN PARAS ASIAKKUUSINDEKSI MITEN SE SAAVUTETAAN? DATA JA TIETO PÄÄOMAKSI PAULIINA HANHINEN, S-PANKKI

SUOMEN PARAS ASIAKKUUSINDEKSI MITEN SE SAAVUTETAAN? DATA JA TIETO PÄÄOMAKSI PAULIINA HANHINEN, S-PANKKI SUOMEN PARAS ASIAKKUUSINDEKSI MITEN SE SAAVUTETAAN? DATA JA TIETO PÄÄOMAKSI PAULIINA HANHINEN, S-PANKKI TYÖHISTORIANI Tutkija Consumer Insight Manager Research Insight Manager Insight Manager Luvut: 31.12.2016

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Eteläisen Piirinmestaruudet, Honkatalo,NS (25) 16 PARASTA Porvoon DK 2 Tiia Lavikainen (1) Kartanon Tikkaklubi 2.

Eteläisen Piirinmestaruudet, Honkatalo,NS (25) 16 PARASTA Porvoon DK 2 Tiia Lavikainen (1) Kartanon Tikkaklubi 2. Kirsi Nieminen Eteläisen Piirinmestaruudet, 13.10.2007 Honkatalo,NS (25) 16 PARASTA Porvoon DK 2 Tiia Lavikainen (1) 2 3 Miia Kalliokoski 3 Hannele Lehtokari Porvoon DK Miia Kalliokoski 2 (28,24) Laura

Lisätiedot

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset Sakun Kesäkisat Vierumäki 8/31/2041 yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset TULOKSET M 100 m Tuuli: -0,1 1. Ilari Teerikangas Ammattiopisto Luovi 12,55 2. Teemu Lehmusto Suomen Urheiluopisto 13,13 3. Matti

Lisätiedot

ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2

ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2 ROCK N SWING AULANKO GP kilpailut Hämeenlinna 18.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 20 Juho Päivinen Mari Munne Bolero Turku 49 Masi Saurén Anna Tyutyunyuk Comets Helsinki 50 Miika Aspiala Emilia Reitamo Comets

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Koillismaan Osuuskauppa

Koillismaan Osuuskauppa 2010 Koillismaan Osuuskauppa Koillismaan Osuuskauppa on asiakkaittensa omistama osuustoiminnallinen liikeyritys. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen

Lisätiedot

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo

LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo Yrityksen nimi LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 01395577 Osoite Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo n tyyppi aloitettu

Lisätiedot

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011 Turku 05. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Hanna Pitkänen KaA 99 98 98 99 394 28x 2. Elin Liewendahl ÅSSF 99 96 99 100 394 25x 3. Jenni Leppänen V-SA 94 97 97 97 385 4. Hanna Nivus KaA 94 97 96 97 384

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

Analyytikkotapaaminen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 12.6.2014

Analyytikkotapaaminen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 12.6.2014 Analyytikkotapaaminen Talous- ja rahoitusjohtaja 12.6.2014 Kesko Q2/13-Q1/14 Liikevaihto 9,3 mrd Liikevoitto 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Kiinteistöjen tasearvo 1,4 mrd, vuokravastuut 2,4

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2010

Tilinpäätöstiedote 2010 Tilinpäätöstiedote Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa jatkoi voimakasta investoimista Kanta- ja Päijät-Hämeeseen vuonna Hämeenmaan toiminnan kehitys jatkui voimakkaana vuonna. Hämeenmaan myynti kasvoi

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Keskeiset luvut... 42

Keskeiset luvut... 42 S-ryhmä... 1 Pääjohtajan katsaus... 1 Pääjohtajan katsaus Ylivoimaista hyötyä ja helppoutta omasta kaupasta... 1 S-ryhmä lyhyesti... 2 Alueosuuskaupat... 2 Liiketoimintamalli... 3 Arvot, visio ja strategia...

Lisätiedot