1 Matkalla Afrikkalaisiin häihin... Keväinen tervehdys Kyprokselta! Viime kirjeestä onkin hurahtanut jo yli kaksi kuukautta. Helmikuu lähenee loppuaan, ja me saamme nauttia täällä jo t-paita keleistä. Talvi onkin ollut harvinaisen lämmin, ja paikalliset povaavat myös super kuumaa kesää. Itse mietimme paljonko se voi vielä viime kesästä kuumentua tällä kertaa tosin lähdemme kuumuutta pakoon, ja vietämme heinä-elokuuta Suomessa, osin töitä tehden ja osin lomaillen. Lämmintä tai ei, niin viimeiset viikot ovat olleet meillä hiljaiseloa. Flunssa virus on kaatanut meistä jokaisen vuorotellen sänkyyn, ja muutenkin sairaalassa juokseminen on jatkunut normaaliin tapaan. Täytyy todeta että onneksi meillä on hyvä vakuutus! Vaikka sairastelun suhteen arki on pysynyt vakiona, niin muuten se on nyt kuitenkin radikaalisti muuttunut, kun Regia ja Repe aloittivat kotikoulun helmikuussa. Kotikoulun seurauksena saamme nauttia iloisemmista ja jälleen energisistä lapsista, ja sen kautta huomattavasti sujuvammasta arjesta. Omalta osaltani päätös on tosin lisännyt työmäärää, sillä Regian ja Repen opettaminen vie nyt kaikki aamupäivän tunnit, jonka seurauksena olen joutunut siirtämään enemmän töitä iltoihin ja yhdistelemään niitä omiin menoihini. Lisäksi Rebeccan ja Rafaelan koulusta hakemiset ja läksyt jatkuvat normaaliin tapaan.
2 Rukousaiheita: SAT-7 Network tapahtuma Lisää varoja ja vapaaehtoisia ihmiskaupan vastaiseen työhön Terveyttä Kotikoulun sujuminen Repe ja muut asukit Ihmiskaupan vastainen työ Kiitos kaikista rukouksista ja tuesta ihmiskaupan vastaisen työn suhteen! Tällä hetkellä olemme jännittävässä vaiheessa, sillä työskentelen nyt yhteistyössä Wellspring nimisen järjestön kanssa, ja tarkoituksemme on avata ensimmäinen puolivälin talo maaliskuun aikana! Tarjoamme paikan eheytyä ja kuntoutua 3-4:lle seksiperäisen ihmiskaupan tai muun seksuaalisen hyväksikäytön uhrille. Parhaillaan etsimme sopivaa taloa, sekä lisää vapaaehtoisia työskentelemään talossa. Lisäksi tarvitsemme runsaasti lisää varoja, sillä jo pelkkä talon kalustaminen ja varustaminen vie yllättävän paljon rahaa, vaikka yritämmekin saada mahdollisimman paljon huonekaluja yms. lahjoituksina. Tämän lisäksi työskentelen erään tanskalaisen miehen ja eteläafrikkalaisen naisen kanssa täällä Nikosiassa. Tarkoituksemme on avata ns. Day Care Center, tapaamis / koulutus paikka ihmiskaupan uhreille ja heidän lapsilleen. Juuri eilen kokoustimme
3 Nicosia Mercy Center nimisen järjestön johtajien kanssa, ja saimme luvan käyttää heidän tilojaan päiväkeskuksen toimintaan! Minä ja Thomas tulemme vastaamaan lasten kasvatuksesta / sosiaalistamisesta, ja parhaillaan etsimme ihmisiä jotka olisivat valmiit työskentelemään samanaikaisesti lasten äitien kanssa. (englanninkielen opettamista, vanhemmuustaitoja, yms.) Näihin molempiin projekteihin, sekä ylipäätään koko ihmiskaupan vastaiseen työhön liittyen olemme nyt perustaneet erillisen lähetysrenkaan omine tili- ja viitenumeroineen. Jos siis koet kutsua avustaa rahallisesti erityisesti tätä työtä, tai haluat saada uutiskirjeen vain ja ainoastaan ihmiskauppa työhön liittyen nykyisen uutiskirjeemme lisäksi, niin löydät siihen liittyvät yhteystiedot, sekä tili- ja viitenumerot tämän kirjeen lopusta. Positiivisena yksityiskohtana ihmiskauppa työhön liittyen voisin mainita ns. hevosterapian. Helmikuun aikana olen vienyt turvatalosta hakemiani tyttöjä hevostalleille. On ollut hienoa huomata miten hevostalleilta on löytynyt yhtymäkohtia heidän elämälleen. Eräänkin tytön isoisällä oli ollut hevosia, ja kyseinen tyttö todella nautti kun pääsi ensimmäistä kertaa sitten lapsuutensa olemaan hevosten kanssa. Muutenkin on ollut selvästi havaittavissa, kuinka tallien rauhallinen ilmapiiri, eläimet, ja vihreä ympäristö ovat selvästi rauhoittaneet tyttöjä. Talleilta on löytynyt myös yllättävää apua kielen kanssa. Useimmat uhrit eivät puhua englantia kuin välttäen, mutta tallin työntekijöiden joukosta on löytynyt ihmisiä, jotka ovat puhuneet tyttöjen äidinkieltä. Näin tytöillä on ollut mahdollisuus puhua pitkästä aikaa omaa kieltään, ja tulla täydellisesti ymmärretyksi edes hetkellisesti. Näin sitä taas saa huomata kuinka Jumala voi käyttää omia harrastuksiammekin apuna toisten ihmisten kohtaamisessa! Uhrien tekemiä nukkeja
4 SAT-7 SAT-7:n vuosittainen networking tapahtuma lähenee. Se pidetään tällä kertaa Turkin Ismirissä 26.-28.3 ja on jo käytännössä täynnä. Tapahtuma on isoin SAT-7 historiassa, ja tuo yhteen kaikki SAT-7 yhteistyökumppanit ja tukijat, samoin kuin SAT-7 työskentelevät ja työstä kiinnostuneet ihmiset. Rene matkaa Turkkiin tapaamaan ohjelmien tekijöitä ja rahoittajia, sekä puhumaan työstä kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Maltalla pidetystä, Lähi-idän kristittyjen vuosittaisesta seminaarista puolestaan kantautui positiivisia uutisia. Monet pienet, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idässä olevat seurakunnat ovat saaneet uusia jäseniä ja kirkot ovat kokeneet että kristityksi tunnustautumisen kynnys on madaltunut ja ihmiset tuovat uskoaan rohkeammin esiin. Yhtenä syynä tähän mainittiin SAT-7 paikallisista seurakunnista lähettämiä ohjelmia ja suoria live-lähetyksiä, jotka liittävät yhteen näiden alueiden kristittyjä. Kiitosaiheita: Kotikoulun hyvä alku Yhteistyökumppaneiden löytyminen ihmiskaupan vastaiseen työhön Lasten hyvin sujuvat harrastukset Uusi perheenjäsen Forlan
5 Ihmiskaupanvastaisen työn tukeminen Ilmaisen uutiskirjeen jossa päivitän vain ihmiskauppatyön uutisia, voi tilata laittamalla sähköpostia osoitteeseen info@midwayhome.org tai täyttämällä tilauskaavakkeen suoraan linkistä: http://eepurl.com/n-o95 Pankkiyhteystiedot, Riihimäen Osuuspankki: FI 14 5043 1920 0034 52 SWIFT/BIC: OKOY FIHH viitenumero 261 75320 (Muistathan käyttää kyseistä viitettä!) Poliisihallinnon myöntämä keräyslupa 2020/2012/3864 Seuraa uusimmat kuulumiset osoitteesta www.lahetystyo.com tai tykkää meistä Facebookissa http://www.facebook.com/lahetystyo Perhe Rendic Rene, Pia ja lapset Regia, Repedeus, Rebecca ja Rafaela 20 Aristonikou, 2045 Strovolos, Nicosia Cyprus