VUOSIKERTOMUS 2013 Matkalla kohti tehokkaampaa logistista tulevaisuutta Tervetuloa tutustumaan Nurminen Logisticsin vuoteen 2013. Vuosi oli vaikea, ja yhtiö jäi sekä liikevaihdon että tuloksen osalta tavoitteistaan. Vuoteen mahtui kuitenkin myös paljon onnistumisia. Mittavien rakenteellisten muutosten ja tehostustoimenpiteiden jälkeen Nurminen Logistics lähtee vuoteen 2014 merkittävästi kilpailukykyisempänä.
Avainluvut 2013 Liikevaihto 63,8 Liikevoitto 0,2 milj. euroa. Liikevaihto vuotta aiemmin oli 78,4. milj. euroa. Liikevoitto vuotta aiemmin oli 5,4 milj. euroa. Liikevoitto-% 0,3 Omavaraisuusaste % 36,4 Liikevoitto-% vuotta aiemmin oli 6,9 %. Omavaraisuusaste vuotta aiemmin oli 42,7 %. Henkilöstön määrä Henkilöstön jakauma maittain % 261 Henkilöstön määrä vuotta aiemmin oli 341. Suomi 74,8 %, Baltia 12,6 %, Venäjä 12,6 %
Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtaja Olli Pohjanvirta, miten Nurminen Logisticsin vuosi 2013 meni? Yhtiön taloudellinen kehitys ei ollut tyydyttävää. Jäimme sekä liikevaihdon että tuloksen osalta tavoitteistamme. Operatiivinen liiketuloksemme ennen kertaeriä jäi 1,6 milj. euroon, kun se vuonna 2012 oli 5,6 milj. euroa. Markkinatilanne ei tainnut olla logistiikka-alalla toimivalle yritykselle helpoin mahdollinen? Suomen markkinoilla talouden yleinen alavireisyys jatkui, mikä heijastui luonnollisesti myös meidän toimintaamme. Myös Venäjän ja sen lähialueiden sisämarkkinoilla kasvumme jäi oletettua pienemmäksi. Tästä huolimatta kotimaassa olemme lähes kaikissa palvelusegmenteissämme kolmen suurimman toimijan joukossa, muun muassa huolinnassa, ja rautatiepuolella katetuissa vaunuissa markkinajohtajia Suomi - Venäjä -liikenteessä. Kuinka Nurmisella reagoitiin vaisuun kehitykseen? Vuonna 2013 toteutimme huomattavia toiminnan uudelleenjärjestelyitä ja sopeutimme kapasiteettiamme vallitsevaan tilanteeseen. Tämä tarkoitti muun muassa Vuosaaren-terminaalin prosessien kehittämistä, Vainikkalan-terminaalimme sulkemista, henkilöstökulujen karsimista ja uudistuksia myös yhtiön ylimmässä johdossa. Olen vakuuttunut, että kohtaamme vuoden 2014 merkittävästi kilpailukykyisempänä. Mitä myönteistä Nurminen Logisticsissa tapahtui menneenä vuonna? Paljonkin. Mittaviin teollisiin investointeihin liittyvissä projektikuljetuspalveluissa saavutimme ilahduttavia onnistumisia. Rautatiekuljetuspalveluissa saimme loppuvuodesta uusia asiakkuuksia Venäjältä. Kotimaassa markkinaosuutemme säilyi haastavista olosuhteista huolimatta suurin piirtein ennallaan. Lisäksi asiakkaidemme tyytyväisyys palveluitamme kohtaan pysyi korkealla tasolla, mikä osoittaa, että palveluksessamme on sitoutunutta ja poikkeuksellisen ammattitaitoista henkilöstöä. Mikä tekee yrityksestänne menestyjän? Viime vuonna tehtyjen rakenteellisten muutosten ja tehostustoimenpiteiden ansiosta meillä on hyvät edellytykset parempaan tuloskuntoon. Strategiamme ei muutu, mutta sen toteutustahti muuttuu. Aiomme alkaneena vuonna lisätä Venäjälle rekisteröityjen omien rautatievaunujemme määrää. Panostamme myös Venäjän-organisaatioomme tavoitteenamme uudet merkittävät asiakkuudet. Kasvatamme erikoiskuljetus- ja projektiliiketoimintaamme. Kehitämme kumppanuusverkostoamme keskeisillä markkinoilla. Menestyksemme kansainvälisillä markkinoilla turvaa kilpailukykyisen palvelun myös kotimaisille asiakkaillemme. Nurminen Logisticsin näkymät vuodelle 2014? Yhtiön liikevaihto kasvaa ja tulos paranee. Olemme olleet ainoa ulkomainen rautatieoperoija Venäjällä jo vuodesta 2001. Tunnemme
paikallisen logistiikkamarkkinan ja yhteiskunnan hyvin. Odotamme huomattavaa kasvua Venäjän ja IVY-maiden sisäisiltä rautatiemarkkinoilta sekä kansainvälisistä projektikuljetuksista. Saavutamme tuloksia aktiivisilla omilla toimillamme tiukasta markkinatilanteesta huolimatta. Haluan kiittää henkilöstöämme, asiakkaitamme, kumppaneitamme sekä muita verkostoomme kuuluvia sujuvasta yhteistyöstä ja sitoutuneisuudesta. Olemme yhdessä matkalla kohti tehokkaampaa logistista tulevaisuutta. "Olen vakuuttunut, että kohtaamme vuoden 2014 merkittävästi kilpailukykyisempänä" Olli Pohjanvirta President and CEO
Vuoden kohokohdat 01 02 03 Sellutehtaan laitteiston toimitus Valko-Venäjälle Nurminen Logistics hoitaa konepajakonserni Andritzin sellutehtaan laitteiden kokonaistoimituksen Svetlogorskiin Valko-Venäjälle. Mittavaan projektitoimitukseen kuuluu yli 450 kuormaa, joista noin kolmasosa on erikoiskuljetuksia. Toimitus sisältää kuljettamisen lisäksi logistiikan kokonaishallinnan. Projektin tavaraeriä lastataan noin 30 paikassa ympäri maailmaa. Toimitukset kestävät vuoden 2014 puoleen väliin. Yli 450 kuormaa, joista noin kolmasosa erikoiskuljetuksia
Strategia Nurminen Logisticsin tavoitteena on olla luotettavin ja laadukkain kansinvälinen rautatiekuljettaja sekä merkittävä logistiikan projektipalveluiden tuottaja ja ratkaisuntarjoaja Venäjällä, sen lähialueilla ja Suomessa. Nurminen Logisticsin strategiana on kasvaa Venäjän ja sen lähialueen kehittyvillä kuljetusmarkkinoilla orgaanisesti sekä investointien ja yritysjärjestelyiden kautta. Avainroolissa tässä ovat mittava kokemus venäläisestä logistiikkamarkkinasta ja oma moderni vaunukalusto. Muita kilpailuetuja ovat yhtiön kustannustehokkaat, laadukkaat ja joustavat, länsimaisen standardin mukaiset kuljetuspalvelut. Nurminen Logistics tarjoaa kaikilla markkina-alueillaan kokonaisvaltaisia logistiikkaratkaisuja, jotka tuovat asiakkaille lisäarvoa esimerkiksi aika- ja kustannussäästöinä. Strategiset tavoitteet vuoteen 2015 1. Uusia, merkittäviä asiakkuuksia Venäjällä Venäjän nopeasti kasvavan, liberalisoituvan rautatiemarkkinan hyödyntäminen. Kokonaismarkkina 25 miljardia euroa, josta Nurmiselle tärkeä katettujen vaunujen kohdemarkkina 2,5 miljardia markkinajohtajuuden vahvistaminen rautatieviennissä Suomesta Venäjälle ja sen lähialueelle. 2. Kasvu valikoitujen hankintojen ja hankkeiden kautta täsmäinvestoinnit ja -hankinnat kasvumarkkinoille ja -toimialoihin yhtiölle synergisten, asiakkaille lisäarvoa tuottavien palvelukonseptien kehittäminen. 3. Kannattavuuden parantaminen kansainvälistyminen ja kannattavien liiketoimien kasvattaminen toiminnan tuottavuuden ja tehokkuuden kehittäminen. Pitkän tähtäimen taloudelliset tavoitteet 1. Kasvu: Yhtiö kasvaa nopeammin kuin markkinat, vuosittain keskimäärin yli 15 %. Yli 50 % liikevaihdosta Venäjän ja muun IVY-alueen kasvumarkkinoilta. 2. Kannattavuus: Yhtiö parantaa kannattavuuttaan saavuttaen 10 % liikevoiton ja 20 % oman pääoman tuoton.
Nurminen Logisticsin strategia MÄÄRÄNPÄÄ ARVOT Kehtiä ja kehity asiakkaan parhaaksi Luota ja ole luottamuksen arvoinen Toimi tuloksellisesti Yrittäjyys on vastuuta KILPAILUEDUT Palveluiden korkea laatu, luotettavuus ja joustavuus Vahva osaaminen Suomen ja Venäjän välisessä sekä Venäjän ja sen lähialueiden sisäisessä logistiikassa Länsimaisen standardin mukainen asiakaspalvelu Oma, moderni kalusto ja laaja kumppaniverkosto TAVOITTEET 1. Uusia, merkittäviä asiakkuuksia Venäjällä 2. Kasvu valikoitujen hankintojen ja hankkeiden kautta 3. Kannattavuuden parantaminen Luotettavin ja laadukkain kansainvälinen rautatiekuljettaja sekä merkittävä logistiikan projektipalveluiden tuottaja ja ratkaisuntarjoaja Venäjällä, sen lähialueilla ja Suomessa Logistiikan trendit 1 Venäjän talouden kasvu 2 Valmistamisen globalisaatio Energiatehokkuus ja 3 ympäristövastuullisuus 4 Logistiikkapalveluiden ulkoistaminen
Hallitus Tero Kivisaari s. 1972 Jan Lönnblad s. 1952 Juha Nurminen s. 1946 Jukka Nurminen s. 1979 Alexey Grom s. 1971 Diplomi-insinööri ja ekonomi Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2013, hallituksen jäsen vuodesta 2010 Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista Kauppatieteiden maisteri Hallituksen jäsen vuodesta 2011 Riippumaton yhtiöstä, eiriippumaton merkittävistä osakkeenomistajista Kauppatieteiden maisteri Hallituksen jäsen vuodesta 1971*, hallituksen puheenjohtaja vuosina 1997* 2010 Riippumaton yhtiöstä, eiriippumaton merkittävistä osakkeenomistajista John Nurminen Events B.V.:n toimitusjohtaja Kauppatieteiden maisteri Hallituksen jäsen vuodesta 2009 (varajäsen vuonna 2008) Riippumaton yhtiöstä, eiriippumaton merkittävistä FESCO Transportation Groupin ensimmäinen varapääjohtaja Executive MBA Hallituksen jäsen vuodesta 2013 Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista
Johtoryhmä Nurminen Logisticsin johtoryhmään kuuluvat: Fedor Larionov, Senior Vice President Marko Tuunainen, Senior Vice President Hannu Vuorinen, Senior Vice President Olli Pohjanvirta, President and CEO Paula Kupiainen, CFO Lue lisää johtoryhmän jäsenistä
Tilinpäätös Tilinpäätös ja toimintakertomus 2013 Lue lisää... Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2013 Lue lisää... Satamakaari 24 00980 Helsinki, Finland Puh. +358 10 545 00 Fax. +358 10 545 2000 Y-tunnus: 0109707-8