Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Tekninen lautakunta 176 28.10.2014 Kunnanhallitus 294 03.11.2014 Kunnanhallitus 311 24.11.2014 Kunnanhallitus 327 01.12.2014 Tekninen lautakunta 50 19.04.2016 Kunnanhallitus 111 02.05.2016 Ehnroosin koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 295/10/2014, 439/10/2014 Tekninen lautakunta 15.04.2014 65 Ehnroosin koulun sisäilmaongelmien takia joudutaan nykyisten väistötilojen vuokra-aikaa jatkamaan sekä hankkimaan uusia väistötiloja. Nykyistä vuokra-aikaa jatketaan 12 kk 1.6.2014 alkaen 31.5.2015 saakka. Kuukausivuokra 1.6.2014 alkaen on 17 600 /kk (alv 0 %) ja sitä korotetaan 3 % vuosittain siten, että seuraava mahdollinen vuokrankorotusajankohta on 1.6.2015. Nykyisten vuokratilojen lisäksi tarvitsemme väistötiloiksi noin 37 eri tilaa luokka- ja hallintotiloiksi. Tällä hetkellä väistötiloja on vuokrattuna 17 luokkatilaa ja yksi hallintotila. Tälle vuodelle on varattu väistötiloihin määrärahaa käyttötalouteen yhteensä 200 000 vuokra- ja ylläpitokuluihin ajalle 1.1.-31.5.2014. Lisämäärärahaa tarvitaan nykyisille väistötiloille ajalle 1.6.-31.12.2014 sekä lisätiloille ajalle 1.10.-31.12.2014 (arvio 37 tilaa) yhteensä 360 000 (alv 0 %) vuokra- ja ylläpitokuluihin. Investointisuunnitelmassa on varattu vuodelle 2014 Ehnroosin koulujen sisäilmakorjauksiin yhteensä 400 000. Kyseisen määrärahan käyttötarkoitus muutettaisiin niin, että kyseinen summa varattaisiin lisäväistötilojen perustus-, kuljetus- ja asennuskustannuksiin sekä jo tehtyihin sisäilmatutkimuksiin kokonaisuudessaan. Valtuusto on päättänyt 7.4.2014, että käynnistetään välittömästi Ehnroosin koulua korvaavan ratkaisun suunnittelu koskien kaikkia tiloja tai osia ja ratkaisun tulee olla mahdollisimman nopeasti toteutettavissa. Sivistyspalvelut on yhteistyössä teknisten palvelujen kanssa laatinut alustavan tilaohjelman. Tarkistetun tilaohjelman jälkeen tulee käynnistää välittömästi hankesuunnittelu, ja hankesuunnitelma tullaan erikseen hyväksymään valtuustossa. (valmistelija / lisätietoja: tilapäällikkö Soile Karhinen, puh. 040 314 5459, tekninen johtaja Hannu Seppälä puh. 040 314 5934) Teknisen johtajan päätösesitys: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että
1) Ehnroosin koulun väistötilat vuokrataan niin pitkäksi aikaa, että uudet tilat on rakennettu. 2) Vuoden 2014 käyttötalouden talousarvioon myönnetään lisämääräraha vuokra- ja ylläpitokustannuksiin yhteensä 360 000. 3) Investoinneissa oleva vuoden 2014 Ehnroosin koulun sisäilmakorjauksiin varattu 400 000 siirretään Ehnroosin koulun investointiin lisäväistötilojen perustamis-, kuljetus- ja asennuskustannuksiin. 4) Uuden Ehnroosin koulun suunnittelukustannuksiin myönnetään lisämääräraha käyttötalouteen vuodelle 2014 yhteensä 100 000. 5) Vuoden 2015 talousarvion valmistelussa tullaan huomioimaan väistötiloista ja suunnittelusta aiheutuvat kustannukset Tekninen lautakunta päätti hyväksyä esityksen. Kunnanhallitus 22.04.2014 118 Kunnanjohtajan päätösesitys: Kunnanhallitus esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että 1) Ehnroosin koulun väistötilat vuokrataan niin pitkäksi aikaa, että uudet tilat on rakennettu. 2) Vuoden 2014 käyttötalouden talousarvioon myönnetään lisämääräraha vuokra- ja ylläpitokustannuksiin yhteensä 360 000. 3) Investoinnessa oleva vuoden 2014 Ehnroosin koulun sisäilmakorjauksiin varattu 400 000 siirretään Ehnroosin koulun investointiin lisäväistötilojen perustamis-, kuljetus- ja asennuskustannuksiin. 4) Uuden Ehnroosin koulun suunnitelukustannuksiin myönnetään lisämääräraha käyttötalouteen vuodelle 2014 yhteensä 100 000. 5) Vuoden 2015 talousarvion valmistelussa tullaan huomioimaan väistötiloista ja suunnittelusta aiheutuvat kustannukset Tekninen johtaja Hannu Seppälä esitteli asiaa kokouksessa. Käsittelyn kuluessa kunnanjohtajan muutti esitystään seuraavasti: Päätöksen ensimmäinen kohta muutetaan: ", kun tarvittavat toimivat tilat on rakennettu." Lisäksi päätökseen lisätään uudeksi kohdaksi viisi (vanha kohta viisi siirtyy kohdaksi kuusi): Pyydetään Työterveyslaitokselta pikaisesti lausunto koulun sisäilmaongelmien laadusta ja samalla mahdollisesti tarvittavista toimenpiteistä. Pyyntöön lisätään tähän mennessä tehtyjen tutkimusten tulokset. Selvitys on oltava valmiina hyvissä ajoin ennen talousarvion 2015 päätöksentekoa. Lisäksi kohtaan neljä tehdään muutos: "sana uusi pois lauseen alusta ". Uusi esitys kokonaisuudessaan: Kunnanhallitus esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että
1) Ehnroosin koulun väistötilat vuokrataan niin pitkäksi aikaa, kun tarvittavat toimivat tilat on rakennettu. 2) Vuoden 2014 käyttötalouden talousarvioon myönnetään lisämääräraha vuokra- ja ylläpitokustannuksiin yhteensä 360 000. 3) Investoinnessa oleva vuoden 2014 Ehnroosin koulun sisäilmakorjauksiin varattu 400 000 siirretään Ehnroosin koulun investointiin lisäväistötilojen perustamis-, kuljetus- ja asennuskustannuksiin. 4) Ehnroosin koulun suunnitelukustannuksiin myönnetään lisämääräraha käyttötalouteen vuodelle 2014 yhteensä 100 000. 5) Pyydetään Työterveyslaitokselta pikaisesti lausunto koulun sisäilmaongelmien laadusta ja samalla mahdollisesti tarvittavista toimenpiteistä. Pyyntöön lisätään tähän mennessä tehtyjen tutkimusten tulokset. Selvitys on oltava valmiina hyvissä ajoin ennen talousarvion 2015 päätöksentekoa. 6) Vuoden 2015 talousarvion valmistelussa tullaan huomioimaan väistötiloista ja suunnittelusta aiheutuvat kustannukset Hyväksyttiin muutetun esityksen mukaan. - Merkittiin, että Tapio Havula poistui kokouksesta tämän pykälän aikana 17.05. Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa. Kunnanvaltuusto 28.04.2014 48 Esitys: Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen esityksen. Hyväksyttiin esityksen mukaan. Tekninen lautakunta 28.10.2014 176 Tekniset palvelut on järjestänyt tarjouskilpailun Ehnroosin koulun esi- ja hankesuunnitelman laatimisesta. Tarjouskilpailun perusteella hankesuunnitelman laatiminen tilattiin P & R Arkkitehtuuria Oy:ltä hintaan 16 500, alv 0. Suunnittelutyötä johti ohjausryhmä, johon kuuluivat Hannu Seppälä, Pekka Savolainen, Soile Karhinen, Pekka Lintonen, Janne Mäkinen, Marko Lipponen, Taina Ahonen, Lauri Pouru ja Tapio Sillfors. Hankesuunnitelma valmistui 8.10.2014. Sen keskeinen ajatus oli suunnitella Ehnroosin yhtenäiskoulu, joka muodostuu nykyisestä Myllymäen alakoulusta rakentamalla siihen kiinteästi yhteydessä oleva yläkouluosa, jonka laajuus tässä yhteydessä laaditun tilaohjelman mukaan on 6.761 brm2. Yhtenäiskoulun keittiö, ruokasali ja hallintotilat on suunniteltu sijoitettavaksi laajennusosaan ja vastaavasti nämä tilat muunnetaan nykyisessä koulussa opetustiloiksi.
Hankesuunnitelmassa tutkittiin useita vaihtoehtoja, joista suunnitelmaan jätettiin mahdollisina sijoitustapoina vaihtoehdot A3, B2 ja C3. Vaihtoehtoa A3 pidettiin ohjausryhmässä parhaana, minkä johdosta kustannusarvio päätettiin tuottaa tämän vaihtoehdon perusteella. Kustannusarvio on 14,1 M, alv 0 (kustannustaso 9/2014), johon sisältyy vanhojen rakennusten purkua 625 000, pihatöitä 550 000 ja nykyisen Myllymäen koulun muutostöitä 290 000. Ehnroosin koulu on mahdollista toteuttaa elinkaarihankkeena, jolloin kustannukset sekä riskit jakaantuisivat 20 vuodelle ja koulun tulevat kustannukset ja mahdolliset yllättävät menot olisivat huomattavasti paremmin ennakoitavissa perinteiseen malliin verrattuna. Lisäksi elinkaarimallilla toteutettuna kiinteistönhoitoon ja siivoukseen sekä ruokapalveluun ei tarvitse palkata lisää henkilöstöä vaikka ylläpidettävät suoritteet kasvavat merkittävästi. Perinteisessä urakkamallissa riskit ovat Mäntsälän kunnalla koko rakennuksen elinkaaren ajan. Sivistyslautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle järjestetään hankesuunnitelmasta yhteinen esittelytilaisuus 28.10.2014 klo 17.00 alkaen, jonka jälkeen lautakunnat jatkavat päätöksentekoa omissa kokoonpanoissaan. Yritysvaikutusten arviointi Yritysvaikutusten tunnistamiseen liittyvät kysymykset Kyllä Ei EOS Vaikuttaako päätös yritysten X 0 0 liiketoimintamahdollisuuksiin? Vaikuttaako päätös työllisyyteen? X 0 0 Vaikuttaako päätös yritysten sijoittumiseen paikkakunnalle? X 0 0 Arvioi esiin nousseita yritysvaikutuksia a. Millaisia positiivisia yritysvaikutuksia päätöksellä on? Päätökset vaikuttavat suorasti rakennusalan työllistymiseen kunnassa. Vaikuttaa myös paikallisten ja seudun alueen yrittäjien mahdollisuuksiin saada urakka-, kiinteistönhoidon- ja kunnossapidon töitä. b. Millaisia negatiivisia yritysvaikutuksia päätöksellä on? Ei ole (Valmistelija / lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Seppälä, puh. 040 314 5934, rakennuttamispäällikkö Pekka Savolainen, puh. 040 314 5430, sivistysjohtaja Pekka Lintonen puh. 040 314 5192). Teknisen johtajan päätösesitys Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Ehnroosin yhtenäiskoulun hankesuunnitelman hyväksymistä. Ehnroosin koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun
rakentaminen toteutetaan vuosina 2017-2018. Vanhan koulun purkutyöt käynnistetään 2015 vuoden aikana. Tekninen lautakunta esittää, että kunnanhallitus ja edelleen kunnanvaltuusto valitsee uuden Ehnroosin yhtenäiskoulun rakentamisen toteutusmuodoksi joko elinkaarihankemallin tai perinteisen urakkamallin. Käsittelyn aikana Asko Eerola teki seuraavan täydennysesityksen; Päätöstekstiä täydennetään seuraavalla lauseella: Salitilan suunnittelussa pitää huomioida esittävän taiteen edellytykset. Jussi Heikkilä kannatti esitystä. Keskustelun aikana Rami Lindqvist teki seuraavan esityksen: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Ehnroosin yhtenäiskoulun hankesuunnitelman hyväksymistä. Ehnroosin koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun rakentaminen toteutetaan viimeistään vuosina 2017-2018. Leena Laine ja Jari Eloranta kannattivat ehdotusta. Keskustelun aikana Jari Eloranta teki seuraavan esityksen: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Ehnroosin yhtenäiskoulun hankesuunnitelman hyväksymistä. Ehnroosin koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun rakentaminen toteutetaan vuosina 2017-2018. Tekninen lautakunta päättää mahdollisista koulun purkutöistä, kun selviää uuden koulun suunnitelma ja muu jatkokäyttö. Tekninen lautakunta esittää, että kunnanhallitus ja edelleen kunnanvaltuusto valitsee uuden Ehnroosin yhtenäiskoulun rakentamisen toteutusmuodoksi joko elinkaarihankemallin tai perinteisen urakkamallin. Esitystä ei kannatettu. Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti lisättäväksi päätökseen Asko Eerolan täydennysesityksen esittävän taiteen luokan lisäämisestä suunnitelmaan. Teknisen johtajan muutettu päätösesitys: Keskustelun perusteella tekninen johtaja muutti ehdotustaan: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Ehnroosin yhtenäiskoulun hankesuunnitelman hyväksymistä. Ehnroosin koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun rakentaminen toteutetaan vuosina 2017-2018. Vanhan koulun tarvittavat purkutyöt käynnistetään 2015 vuoden aikana. A ja B osien purkamisesta päätetään erikseen. Tekninen lautakunta esittää, että kunnanhallitus ja edelleen kunnanvaltuusto valitsevat uuden Ehnroosin yhtenäiskoulun rakentamisen toteutusmuodoksi joko elinkaarihankemallin tai perinteisen urakkamallin. Puheenjohtaja ehdotti kädennostoäänestystä teknisen johtajan muutetusta päätösesityksestä ja Rami Lindqvistin tekemästä muutetusta ehdotuksesta. Ehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä teknisen johtajan muutettu esitys sai neljä (4) ääntä; Jussi Heikkilä, Anneli Sundberg, Hilkka
Virtanen ja Asko Eerola ja Rami Lindqvistin esitys sai viisi (5) ääntä; Leena Laine, Christina Kalenius, Jari Eloranta, Esko Tattari ja Rami Lindqvist. Puheenjohtaja totesi teknisen lautakunnan valinneen äänin 5-4 Rami Lindqvistin esityksen. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Ehnroosin yhtenäiskoulun hankesuunnitelman hyväksymistä. Ehnroosin koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun rakentaminen toteutetaan viimeistään vuosina 2017-2018. Salitilan suunnittelussa pitää huomioida esittävän taiteen edellytykset. Liite 1. Hankesuunnitelma Liite 2. Huonetilaohjelma Liite 3. Kustannusselvitys Liite 4. Rakennustapaselvitys Liite 5. Tontinkäyttösuunnitelma Liite 6. Havainnekuva Liite 7. Tilakaaviot Liite 8. Nykytilanne aluepiirustus Liite 9. Nykytilanne asemakaava Sivistyslautakunta 28.10.2014 79 Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Ehnroosin yhtenäiskoulun hankesuunnitelman hyväksymistä. Ehnroosin koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun rakentaminen toteutetaan vuosina 2017-2018. Vanhan koulun purkutyöt käynnistetään vuoden 2015 aikana. Käsittelyn kuluessa sivistysjohtaja muutti päätösesityksensä seuraavaksi: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Ehnroosin koulun hankkeen suunnittelun käynnistämistä. Ehnroosin koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun rakentaminen toteutetaan vuosina 2017-2018. Yläkoulun osalta rakennuksen laajuudessa huomioidaan paremmin oppilasmäärän kasvu. Pyritään rakentamaan monikäyttöisiä tiloja. Hankesuunnitelman edetessä laaditaan tarkempi tilojen kuvaus hankesuunnitelmaan. Sivistyslautakunnan edustaja nimetään hankkeen ohjausryhmään.
Sivistyslautakunta päätti hyväksyä esityksen. Kunnanhallitus 03.11.2014 294 Kunnanjohtajan päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy valmistellun Ehnroosin yhtenäiskoulun hankesuunnitelman ja esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Ehnroosin koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun rakentaminen toteutetaan viimeistään vuosina 2017-2018. Vanhan koulun purkamisen kustannuksista ja toteutuksesta tehdään selvitys, jonka jälkeen päätöksenteko asiasta. Ehnroosin koulun toteuttaminen esitetään otettavaksi Elinkaarihankkeeseen, mikäli Mäntsälän kunnan ja Tuusulan kunnan neuvottelu koskien Hyökännummen kouluinvestointia ja Kellokosken koulun käyttöä johtaa muutoksiin Mäntsälän oppilaiden sijoittumisessa. Tekninen johtaja Hannu Seppälä, opetuspäällikkö Janne Mäkinen ja sivistysjohtaja Pekka Lintonen esittelivät asiaa kokouksessa. Käsittelyn kuluessa kunnanjohtaja muutti esitystään niin, että asia jätetään pöydälle ja siirretään jatkovalmisteluun sekä myöhempään päätöksentekoon. Hyväksyttiin kunnanjohtajan muutetun esityksen mukaan. Kunnanhallitus 24.11.2014 311 Asiasta on käyty neuvottelu 18.11. ja Tuusulasta saadaan alustava vastaus 21.11. Esitys asiasta tehdään kokouksessa (tarvittaessa asiaa käsitellään vielä 1.12. kokouksessakin). Kunnanjohtajan päätösesitys: Annetaan kokouksessa. Sivistysjohtaja Pekka Lintonen, opetuspäällikkö Janne Mäkinen ja tekninen johtaja Hannu Seppälä esittelivät asiaa kokouksessa. Käsittelyn kuluessa kunnanjohtaja teki päätösesityksen: Asia merkitään tiedoksi ja asia käsitellään seuraavassa kokouksessa 1.12.2014. Hyväksyttiin esityksen mukaan. Merkittiin, että Sari Martniku saapui kokoukseen tämän pykälän aikana 15.08. Kunnanhallitus 01.12.2014 327
Kunnanjohtajan päätösesitys: Ehnroosin yhtenäiskoulun hankesuunnitelma merkitään tiedoksi. Asiaan palataan kun Hyökännummen ja Kellokosken kouluja koskeva ratkaisu on selvillä, kuitenkin viimeistään 31.3.2015 mennessä. Kunnanhallitus päättää, että Ehnroosin kouluhanke toteutetaan normaalina kunnan omana investointihankkeena. Ehnroosin vanhan koulun ja alueen käytöstä päätetään erillisselvityksen valmistumisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 31.3.2015 mennessä. Hyväksyttiin esityksen mukaan. Tekninen lautakunta 15.04.2014 65 Ehnroosin koulun sisäilmaongelmien takia joudutaan nykyisten väistötilojen vuokra-aikaa jatkamaan sekä hankkimaan uusia väistötiloja. Nykyistä vuokra-aikaa jatketaan 12 kk 1.6.2014 alkaen 31.5.2015 saakka. Kuukausivuokra 1.6.2014 alkaen on 17 600 /kk (alv 0 %) ja sitä korotetaan 3 % vuosittain siten, että seuraava mahdollinen vuokrankorotusajankohta on 1.6.2015. Nykyisten vuokratilojen lisäksi tarvitsemme väistötiloiksi noin 37 eri tilaa luokka- ja hallintotiloiksi. Tällä hetkellä väistötiloja on vuokrattuna 17 luokkatilaa ja yksi hallintotila. Tälle vuodelle on varattu väistötiloihin määrärahaa käyttötalouteen yhteensä 200 000 vuokra- ja ylläpitokuluihin ajalle 1.1.-31.5.2014. Lisämäärärahaa tarvitaan nykyisille väistötiloille ajalle 1.6.-31.12.2014 sekä lisätiloille ajalle 1.10.-31.12.2014 (arvio 37 tilaa) yhteensä 360 000 (alv 0 %) vuokra- ja ylläpitokuluihin. Investointisuunnitelmassa on varattu vuodelle 2014 Ehnroosin koulujen sisäilmakorjauksiin yhteensä 400 000. Kyseisen määrärahan käyttötarkoitus muutettaisiin niin, että kyseinen summa varattaisiin lisäväistötilojen perustus-, kuljetus- ja asennuskustannuksiin sekä jo tehtyihin sisäilmatutkimuksiin kokonaisuudessaan. Valtuusto on päättänyt 7.4.2014, että käynnistetään välittömästi Ehnroosin koulua korvaavan ratkaisun suunnittelu koskien kaikkia tiloja tai osia ja ratkaisun tulee olla mahdollisimman nopeasti toteutettavissa. Sivistyspalvelut on yhteistyössä teknisten palvelujen kanssa laatinut alustavan tilaohjelman. Tarkistetun tilaohjelman jälkeen tulee käynnistää välittömästi hankesuunnittelu, ja hankesuunnitelma tullaan erikseen hyväksymään valtuustossa. (valmistelija / lisätietoja: tilapäällikkö Soile Karhinen, puh. 040 314 5459, tekninen johtaja Hannu Seppälä puh. 040 314 5934) Tekninen lautakunta Hankesuunnitelman aiempi käsittely
Tekninen lautakunta on esittänyt päätöksessään 28.10.2014 176 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Ehnroosin koulun 8.10.2014 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä ja että koulun rakennussuunnittelu aloitetaan viimeistään 2016 ja koulun rakentaminen toteutetaan viimeistään vuosina 2017 2018. Salitilan suunnittelussa pitää huomioida esittävän taiteen edellytykset. Kunnanhallitus on käsitellyt edellä mainittua Ehnroosin koulun hankesuunnitelmaa 3.11.2014 294, 24.11.2014 311 ja 1.12.2014 327. Kunnanvaltuusto on käsitellyt 27.10.2014 93 kunnanvaltuustolle tehtyä valtuustoaloitetta monitoimisalin toteuttamisesta Ehnroosin uuteen kouluun. Kunnanhallitus on antanut aloitteesta päätöksen 26.10.2015 31. Lausunnot ja muut selvitykset Sivistyslautakunta on antanut lausunnon 28.10.2014 79 Ehnroosin koulun 8.10.2014 päivätystä hankesuunnitelmasta. Sivistyslautakunta on uudelleen käsitellyt Ehnroosin koulun uudisrakentamishanketta 8.3.2016 24 ja antanut lausunnon investointien ohjausryhmälle. Lausunnossaan sivistyslautakunta edellyttää aiemmin hyväksymäänsä hankesuunnitelmaan oleellisia muutoksia mm. sijainnin ja laajuuden osalta. Maankäyttölautakunnalta on pyydetty lausuntoa 2015 ja maankäyttölautakunta on käsitellyt asiaa 9.12.2015 147 ja lautakunta päätti yksimielisesti, että lausunnon antaminen siirretään helmikuun 2016 kokoukseen. Tekniset palvelut ei ole saanut pyydettyä lausuntoa ilmoitettuun aikaan mennessä. Tekniset palvelut on laatinut syksyn 2015 aikana vaihtoehtoja esittävän taiteen tilojen toteuttamisesta tehty valtuustoaloite huomioiden. Työryhmään kuuluivat tekninen johtaja Hannu Seppälä, sivistysjohtaja Pekka Lintonen, rehtori Marko Lipponen, opetuspäällikkö Janne Mäkinen, rakennuttamispäälliköt Pekka Savolainen ja Alexandre Zaitsev, kulttuurisihteeri Tarja Kuusela-Nissinen, liikuntasihteeri Harri Bister ja hankesuunnittelija Pertti Palmroos. Työryhmän tulokset on esitelty keskeisten investointien ohjausryhmässä. Tekniset palvelut on selvittänyt Ehnroosin koulun korttelialueelle esittävän taiteen tilojen lisäksi muun julkisen rakentamisen mahdollisuuksia nykyisen asemakaavan salliman rakennusoikeuden rajoissa. Lisäksi on tutkittu noin 4 5 ryhmäisen päiväkodin sijoittamismahdollisuuksia kortteliin. Hankkeen laajuus, aikataulu ja kustannukset Ehnroosin uuden koulun laajuus on 8.10.2014 päivätyn hankesuunnitelman mukainen eli n. 6 900 br-m2 sisältäen liikuntasalin n. 405m2. Koulun
valmistumisen alustava tavoiteaikataulu on heinäkuu 2018. Hankkeen kustannusarvio on 16,9 M. Lisäksi tulevat alueen aluerakentamisesta johtuvat kustannukset valitussa laajuudessa sekä olemassa olevan koulun purkukustannuksia. Kilpailullinen neuvottelumenettely Hankintalain (laki julkisista hankinnoista) 30.3.2007/348 5 :n 1 momentin 14) kohdan mukaan kilpailullisella neuvottelumenettelyllä tarkoitetaan hankintamenettelyä, jossa hankintayksikkö julkaisee hankinnasta hankintailmoituksen ja johon kaikki toimittajat voivat pyytää saada osallistua; hankintayksikkö neuvottelee menettelyyn hyväksyttyjen ehdokkaiden kanssa löytääkseen yhden tai usean ratkaisun, joka vastaa sen tarpeita ja jonka perusteella valittuja ehdokkaita pyydetään tekemään tarjouksensa. Kilpailullista neuvottelumenettelyä voidaan käyttää erityisen monimutkaisessa hankinnassa, jossa hankintayksikkö ei pysty objektiivisesti ennakolta määrittelemään hankinnan oikeudellisia, rahoituksellisia tai taloudellisia ehtoja ja yksityiskohtia taikka teknisiä keinoja tarpeidensa tai tavoitteidensa toteuttamiseksi. Lisäksi edellytyksenä on, että tarjouksen valintaperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta. Perustelut kilpailulliselle neuvottelumenettelylle Käyttämällä kilpailullista neuvottelumenettelyä on mahdollista saavuttaa Ehnroosin uuden koulun suunnittelussa ja toteutuksessa sellaisia uusia innovatiivisia ratkaisuja, joita aiemmassa hankesuunnittelussa ei ole tullut esille. Vuonna 2014 laaditun hankesuunnittelun jälkeen toimintaympäristö on muuttunut ja näkemykset yhtenäiskoulun tarpeellisuudesta. Mahdollinen päiväkodin sijoittuminen kortteliin asettaa suunnittelulle uusia vaatimuksia, samoin esitetyt tarpeet esittävän taiteen esitystiloista. Asettamalla pedagogisten tavoitteiden lisäksi kokonaistaloudellisia vaatimuksia mm. toiminnallisuuden ja energiankäytön osalta, voidaan rakennuksen elinkaaren aikana saavuttaa taloudellisia hyötyjä ja säästöjä. Hankkeesta annetut lausunnot huomioidaan jatkotyöskentelyssä. Edellä esitellyistä seikoista johtuen hanketta kokonaisuutena voidaan pitää hankintalain mukaisena monimutkaisena hankintana. Kilpailullinen neuvottelumenettely on Mänsälän kunnan tilahankkeiden toteutusohjeiden ja kuntastrategian 2014-2017 mukainen innovatiivinen hankintamuoto. Liite 1. Kilpailullinen neuvottelumenettely, tiivistelmäkaavio Yritysvaikutusten arviointi Yritysvaikutusten arviointi Yritysvaikutusten tunnistamiseen liittyvät kysymykset
Kyllä Ei EOS Vaikuttaako päätös yritysten X 0 0 liiketoimintamahdollisuuksiin? Vaikuttaako päätös työllisyyteen? X 0 0 Vaikuttaako päätös yritysten sijoittumiseen paikkakunnalle? X 0 0 Arvioi esiin nousseita yritysvaikutuksia a. Millaisia positiivisia yritysvaikutuksia päätöksellä on? Hankkeen laajuudesta johtuen päätöksellä on myönteistä vaikutusta paikallisten ja seudun alueen yrityksiin, yritysten mahdollisuuksiin saada rakennus-, kiinteistönhoidon- ja kunnossapidon toimeksiantoja. Päätöksellä on todennäköisiä positiivisia vaikutuksia rakennusalan työllisyyteen kunnassa. b. Millaisia negatiivisia yritysvaikutuksia päätöksellä on? Ei ole (Valmistelija / lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Seppälä, puh. 040 314 5934, hankesuunnittelija Pertti Palmroos, puh 040 314 5431) Teknisen johtajan päätösesitys: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle 8.10.2014 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä hankesuunnitelmassa esitetyssä laajuudessa ja investointipäätöksen tekemistä. Hankkeen kustannusarvio on 16,9 M. Hankintamenettelynä käytetään kilpailullista neuvottelumenettelyä ulkopuolista asiantuntijatahoa apuna käyttäen. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn jälkeen lopulliset suunnitelmat ja urakkahinnan hyväksyy tilahankkeiden toteutusohjeen mukaisesti tekninen lautakunta. Suunnitelmat arvioi valittu työryhmä, joka muodostuu maankäyttöpalveluista, sivistyspalveluista ja teknisistä palveluista. Tekninen lautakunta kiirehtii, että maankäyttölautakunta antaa pyydetyn lausunnon hankesuunnitelmasta ennen kilpailullisen neuvottelumenettelyn aloittamista. Asko Eerola esitti lisättäväksi, että hankintamenettelynä käytettävässä kilpailullisessa neuvottelumenettelyssä pitää rakennushankkeen suunnittelussa huomioida avoin, joustava ja muunneltava, nykyaikainen ja tulevaisuuteen luotaava oppimisympäristö. Hankesuunnitelmaan lisätään esittävän taiteen tilat. Tontinkäyttösuunnitelmassa pitää erityisesti huomioida kirkonmäen kulttuurihistoriallisesti arvokas miljöö. Jussi Heikkilä esitti hankesuunnitelman lähettämistä uudelleen valmisteltavaksi seuraavaan tekniseen lautakuntaan. Asko Eerola ja Leena Laine kannattivat esitystä. Uuden esityksen jälkeen Asko Eerola ja Leena Laine vetivät kannatuksensa pois vanhasta esityksestä.
Asko Eerola teki esityksen, että liikuntasali tehdään 600 m2 suuruisena ja lisätään esittävän taiteen tilat. Jussi Heikkilä muutti esitystään niin, että liikuntatila on 600 m2, vammaisten erityisopetustilat ja yhtenäiskoulu määritelmä poistetaan suunnitelmasta. Kulttuuritila mukaan suunnitelmaan erillisen aikataulun mukaisesti. Näillä muutoksilla hankesuunnitelmaa ei palautettaisi valmisteluun. Rami Lindqvist teki lisäyksen Jussi Heikkilän esitykseen, että liikuntatiloissa tulee huomioida muut liikuntakäyttäjät ja tilojen jakaminen kolmeen eri 200 m2 suuruiseen osaan. Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti tehdä muutetun yhteisen päätösesityksen. Teknisen lautakunnan muutosesitys: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle 8.10.2014 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä hankesuunnitelmassa esitetyssä laajuudessa ja investointipäätöksen tekemistä. Hankkeen kustannusarvio 16,9 M tulee esitettyjen muutosten johdosta muuttumaan. Hankintamenettelynä käytetään kilpailullista neuvottelumenettelyä ulkopuolista asiantuntijatahoa apuna käyttäen. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn jälkeen lopulliset suunnitelmat ja urakkahinnan hyväksyy tilahankkeiden toteutusohjeen mukaisesti tekninen lautakunta. Suunnitelmat arvioi valittu työryhmä, joka muodostuu maankäyttöpalveluista, sivistyspalveluista ja teknisistä palveluista. Tekninen lautakunta esittää yksimielisesti, että hankesuunnitelmassa liikuntatilat toteutetaan noin 600 m2 suuruisena, jossa huomioidaan tilojen jakaminen kolmeen noin 200 m2 suuruiseen tilaan, yhtenäiskoulun päätöksestä päättää kunnanvaltuusto ja esittävän taiteen tilat sekä kulttuuritilat otetaan mukaan hankesuunnitelmaan päätettäväksi erillisen aikataulun mukaisesti. Harjaantumisopetus säilyisi jatkossakin Hepolan koululla, jolloin vastaavat tilat poistetaan hankesuunnitelmasta. Tekninen lautakunta kiirehtii, että maankäyttölautakunta antaa pyydetyn lausunnon hankesuunnitelmasta ennen kilpailullisen neuvottelumenettelyn aloittamista. Tekninen lautakunta päätti hyväksyä esityksen. Kunnanhallitus 111 Kunnanjohtajan päätösesitys: Kunnanhallitus hyväksyy ja esittää edelleen valtuustolle, että 1. Ehnroosin hankesuunnitelma päivättynä 8.10.2014 hyväksytään. 2. Sen lisäksi kunnanvaltuusto päättää hankkeesta niin, että liikuntatilat ovat 405 m2 ja erillisiä esittävän taiteen sekä kulttuurin tiloja ei tehdä vaan ne ovat liikuntatilojen yhteydessä.
3. Ratkaisun pohjana on yhtenäiskoulu. 4. Harjaantumisopetus säilyy Hepolan koululla ja 5. Kokonaiskustannusten tulee olla enintään 16,9 milj.euroa ja ratkaisun yhteydessä tulee pyrkiä eri vaihtoehdoin alentamaan kokonaiskustannuksia edellä olevasta. Tekninen johtaja Hannu Seppälä, sivistysjohtaja Pekka Lintonen ja opetuspäällikkö Janne Mäkinen esittelivät asiaa kokouksessa. Käsittelyn kuluessa esittelijä muutti esitystään seuraavasti: päätöskohdan yksi teksti muutetaan: " Ehnroosin hankesuunnitelma hyväksytään erikseen päivitettynä kilpailullisen neuvottelumenettelyn yhteydessä ". Markku Laine esitti asian siirtämistä seuraavaan kokoukseen hankesuunnitelman päivittämiseksi. Sari Martniku kannatti tehtyä muutosesitystä. Puheenjohtaja tiedusteli, että voidaanko asia yksimielisesti siirtää seuraavaan kokoukseen. Siirtäminen hyväksyttiin yksimielisesti. Päätettiin siirtää asia seuraavaan kokoukseen. Merkittiin, että Sari Martniku poistui kokouksesta klo 15.50 tämän pykälän aikana ja saapui takaisin kokoukseen klo 17.12. Merkittiin, että Jarna Elomaa poistui kokouksesta tämän pykälän aikana klo17.03. Puheenjohtaja määräsi tauon tämän pykälän jälkeen.