LAKIA TYÖTÄ RAUHAA VALOA - 150 VUOTTA SÄÄNNÖLLISTÄ VALTIOPÄIVÄTOIMINTAA VALTIOPÄIVÄTOIMINNAN 150-VUOTISTAPAHTUMA ETELÄ-KARJALASSA LUUMÄKI 28.4.2014 Valtioneuvos Riitta Uosukainen: Kansakunnan kaapin päällä - Ensimmäinen nainen puhemiehenä VALTIOVALTA SUOMESSA KUULUU KANSALLE, JOTA EDUSTAA VALTIOPÄIVILLE KOKOONTUNUT EDUSKUNTA. Suomen perustuslain toisen pykälän sanat jysähtävät kuuluville vahvoina. Minulle ne merkitsevät mantraa, jonka varassa olen tehnyt ja teettänyt päätöksiä Suomen eduskunnassa 20 vuotta ja niistä eduskunnan puhemiehenä yhdeksillä valtiopäivillä. Puheenvuoroni muistuttanee 15 minuutin rakkaudentunnustusta parlamentarismille. Kädessäni on hopealaatta, jossa on sama latinaksi: Potestatem in Finlandia tenet populus. Noita sanoja voi kunnioittaa, ja ne pitävät enimmälti paikkansa. Suomen parlamentti ansaitsee puolustuksen. Se ansaitsee myös muistutuksen: Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. (29 ) Puhemiehen tehtävät eduskunnassa ovat moninaiset ja vaativat, eikä niissä ole mitään sellaista, mikä erottelisi naiset ja miehet. Nimimerkillä Kokenut Kaakkois-Suomesta totean, että työ sujuu sukupuolesta riippumatta eikä erityisesti sen ansiosta. Kuitenkin tuo ensimmäisyys naispuhemiehenä oli mielenkiintoa herättänyt ilmiö. Suomen naiset valittiin kansanedustajiksi eduskuntaan
maailman ensimmäisinä 1907. Jo ensi kerralla valittiin 19 naista kahdensadan parlamenttiin. Heti alusta suomalaisten naisedustajien työ eri tehtävissä on arvostettavaa. Kuitenkin puhetta johtamaan valittiin nainen vasta 1994. Tuolloin oli jo Pohjoismaissa naisia puhemiehinä - vain Tanskassa oli mies, niin myös Britanniassa ja Saksassa. Yhdysvalloissa Nancy Peloci tuli valituksi vasta 2007. Suomessa puhemiehistöön, II varapuhemieheksi, oli valittu ensinnä Anna-Liisa Linkola 1975-79. Valinta riippuu kokonaan eduskuntaryhmistä. Vaaleissa toiseksi eniten ääniä saanut puolue tavallisesti saa puhemiehen paikan. Ilkka Suominen ryhtyi Alkon johtoon puhemiehen paikalta, ja opetus- ja tiedeministerin tehtävästä ryhmäni valitsi minut puhemieheksi. Mitään muuta tehtävää en sen jälkeen halunnut. Eduskunnan puhemies voi toteuttaa kaikkein parhaiten kansanedustajan pyhää tehtävää, palvella kansaa oikeudenmukaisesti ja käytännöllisesti yli puoluerajojen. Viikko sitten Wienissä minulta kysyttiin, milloin Suomen eduskunnasta häviää nimike puhemies. Ei ikinä, vastasin, kyseessä ei ole sukupuoliosoitin vaan instituutio. Puhemies - talman on suomalaista traditiota, presidenttejä ja puheenjohtajia kuhisee eri instansseissa ja ympäri maailmaa. Tällä erää kysymys on akateeminen, sillä puheenjohtajistossa ei ole naista. Näin ovat ryhmät hyväksi nähneet, en kannata kiintiöitä tässäkään. Työni alkaessa oli hupaisaa, kun pohdittiin, miten selviydyn työstä, jossa oli ollut vain miehiä. Helsingin Sanomissa arvioitiin, että hyvinhän se sujui. Sama toteutui pari kertaa, kunnes tilanne normaalistui. Kun meitä sittemmin oli puheenjohtajistossa kolme naista (varapuhemiehinä Kerttu Törnqvist ja Sirkka-Liisa Anttila), nousi kohu. Miten voidaan ottaa vastaan esim. arabikulttuureista vieraita, kun ei ollut miestä ottamassa vastaan. Oi, hyvin sujui. Mutta onpahan nämäkin ennakkoluulot kohdattu ja voitettu.
Ajan taatusti naisten asiaa siinä kuin miestenkin, ja kiistattomat epäoikeudenmukaisuudet ja syrjinnät on poistettava. En kuitenkaan ole naiseuttani korostanut, en kuulu edes puolueeni naisten liittoon. Taisteltava on, kun on taistelun aika. Pohjoismaiden, Saksan, Ison-Britannian naispuhemiehet olivat rohkaisuksi ja malliksi muulle maailmalle. Esim. Etelä-Afrikan tasavallan parlamentin alahuoneen puhemies, tohtori Frene Ginvala oli kutsunut kokoon maailman naispuhemiehet tai varapuhemiehet (1998). Meitä oli Kapkaupungissa koolla parikymmentä tiukan seulan läpi mennyttä naista (YK:ssa silloin 192 maata). Yhteiskunnallinen kirjo oli huikea, naisten asema vaikkapa Ruandassa tai Zimbabwessa on todella erilainen kuin meillä, sanatkin tarkoittavat eri asioita. Mutta parlamenttien työskentely on ratkaisevaa, ja tietysti niiden työn johto samalla tavoin. Olivat opin ja tiedon vaihdon tilanteita. Likaisesta pelistä puhuttiin paljon. Mutta historiaan! Juhlimamme vuosi 1863 oli valtiopäivätoiminnan kannalta ratkaiseva. Esiin nousivat laki, työ, rauha ja valo, niin kuin keisari Aleksanteri II:n patsaan jalustassa Senaatintorilla lukee. Syksyllä 1863 keisari tuli Pietarista Helsinkiin avaamaan Suomen säätyvaltiopäivät. Tapahtuma oli merkittävä, sillä edellisistä valtiopäivistä oli kulunut viisikymmentä vuotta. Toimittaja Unto Hämäläinen on taiten kuvannut kehitystä edelleen: valtiopäivien aseman vakiintuminen johti siihen, että perustettiin puolueita. Ne kävivät poliittista väittelyä, jota varten tarvittiin sanomalehtiä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti perustettiin vuonna 1889 levittämään suomalaisuuden aatetta. Myös harvalukuiset naiset osallistuivat (Minna Canth, Tekla Hultin). Puolueiden ja sanomalehtien kiihkeäkin keskustelu pohjusti siirtymistä säätyvaltiopäivistä koko kansan eduskuntaan 1907. Runsaat 40 vuotta tarvittiin kehitykseen Euroopan vanhoillisimmasta valtiopäiväjärjestelmästä kaikkein
moderneimpaan: naiset ja säätyjen ulkopuoliset miehet saivat äänioikeuden. Niinpä äänioikeutettujen määrä kasvoi saman tien kuusinkertaiseksi. Otettiin hyppy keskiajasta Euroopan kärkeen. Kypsyminen itsenäisyyteen vaati kuutisenkymmentä vuotta 1860-luvun keskusteluista lähtien. Kun maassamme viime vuonna ryhdyttiin juhlimaan 150-vuotiasta valtiopäivätoimintaa, pohdin, milloin ja mistä Suomen edustuksellisen järjestelmän juuria pitäisi tutkia, missä on alku. Suomen poliittisen järjestelmän ja yhteiskuntamuodon perusta luotiin niiden yli 600 vuoden aikana, jolloin maa oli kiinteä osa Ruotsin valtiota. Tällöin syntyi myös valtakunnallisen päätöksenteon edustuksellinen järjestelmä, josta monta vuosisataa myöhemmin kehitettiin Suomeen jo mainittu yhtäläiseen äänioikeuteen nojautuva parlamentaarinen demokratia. Kuninkaan valta oli suuri, mutta useimmiten hänen oli hankittava alamaisiltaan tuki tärkeille verotuspäätöksille. Tämä tapahtui 1460-luvulta lähtien kutsumalla kokoon säätyvaltiopäivät, joilla olivat edustettuina aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat; kuitenkin talonpojat vasta vuodesta 1563 lähtien. Kun Suomi valloitussodan seurauksena liitettiin 1809 Venäjän imperiumiin erillisenä suuriruhtinaskuntana, se sai pitää luterilaisen uskontonsa, ruotsalaiset lakinsa ja säätyoikeutensa. Käytännössä Suomi siis säilytti vanhan yhteiskuntarakenteensa ja sai lisäksi oman keskushallintonsa. J.L.Runebergin runo Maaherra puhuu puolestaan: Te voiton saitte, teill on valta nyt, Te minun tehkää, mitä miellyttää! Vaan laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää. Millainen maa oli ja missä tilassa kansa vuonna 1863? Ylen tuottama ja toteuttama Valtiopeli 1863, tarina valtiopäivistä,
jotka tekivät Suomen, puhutteli. Kokenut senaattori J.V.Snellman valtiopäivistä suorastaan hurahtaneena pyrki uhkarohkeasti muuttamaan historian suuntaa ja oli suunnitellut valtiopäivien käsikirjoituksen valmiiksi. Hänen suunnitelmiaan uhkasivat kuitenkin sekä vanhoilliset venäläiset että radikaalit nuoret suomalaiset kahdella kielellä ja myös kokemattomat valtiopäivämiehet. Vahva alku oli kuitenkin saavutettu. Konkreettista valtiopeliesitystä seuratessani olin jotenkin tyrmistynyt. Miten oli mahdollista, että kovia kokenut ja oppimaton kansa pystyi kiepsahtamaan uuteen asentoon. Vuosisatojen ajan olivat sodat ja säät, nälkä, puute ja väkivalta, toistuvasti kuristaneet. Kuitenkin oli löytynyt opin ja sivistyksen halua ja ennen muuta sitkeyttä. Esimerkiksi Paavo Haavikon usein ilmaisema kyynisyys voi väistyä: Kun kansa saa vallan niin kuka sen saa. Missä se sitä pitää, säilyttää, sitä valtaa? Se ei viihdy navetassa. Se kuolee aitassa. (Paavo Haavikko, Ratsumies) Historiallisissa olosuhteissa oli tietämistä. Esimerkiksi 1600-luvulta alkaen sotien luettelo on hurja: vuosien 1609-1617 sotakausi, ruptuurisota 1658-1660, suuri Pohjan sota 1700-1721, hattujen sota 1741-1743, Kustaa III:n sota 1788-1790, Englannin laivasto Suomenlahdella 1801, 1807-1810, Krimin eli Oolannin sota 1854-1855. Sotaponnisteluihin joutui Suomi raskaasti osallistumaan kuninkaan tahi keisarin alamaisena. Niinpä Tsusiman meritaistelusta 1905 alkanut Suomen parlamentin historia ja kehitys saa toteamaan, millainen selviytyjäkansa tässä maassa asuu. Banzai! Sotien sarja toki jatkui: I maailmansota 1914 - ja vuosi 1918 ja
II maailmansota 1939-1945. Suomen itsenäistyminen 1917 ei tullut ilmaiseksi, eikä etenkään sen säilyttäminen. Kuin kirkas tähti on kuitenkin kansanvalta ja demokratian toimiminen. Eduskunta oli käynnissä Suomessa viime sotienkin aikana, meillä oli lailliset vaalit 1945, vaikka Lapin sota oli vielä meneillään, puhumattakaan Euroopan mantereen ja Tyynen meren tuolloin jatkuvasta sotatilasta. Nyt olemme saaneet elää syvässä rauhantilassa melkein 70 vuotta. Olemme saaneet kehittää elämänmenon kaikkia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ilmenemismuotoja. Sodista ja kriiseistä on selvitty niin naisten kuin miesten ansiosta. Avainsanoja ovat koulutus ja työ. Valtio-opillisesti arvostan tinkimättä parlamentarismia ja demokratiaa. Toisenkin kerran olen huudahtanut eri yhteyksissä saman kuin esitykseni alussa: Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Ja samassa yhteydessä rakkaan Montesquieun vallan kolmijako-oppi on saanut kunniaa (III ): Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Niin selkeää, niin kirkasta, niin arvostettavaa. Myös varsin hyvin toteutuvaa. Juuri näiden instituutioiden puute vie kerta kaikkiaan pohjan Ukrainan tapahtumilta juuri nyt ja estää kehityksen. Naisia ei näy päättäjien paikoilla - Julia Tymosenkoa lukuun ottamatta. Mistä johtuu sitten eduskuntaan kohdistuva napina. median valtoimenaan völlehtivä negatiivinen kritiikki, ylenpalttinen pilkka? Antavatko edustajat kohdella itseään miten vain? Jo
viime vuosisadalla totesin, että sylkykupiksi tällä palkalla voi ruveta, mutta kusitolpaksi ei milloinkaan. Onko runsas naisedustus liian kilttiä? Toki julkisuudessa monenlaista kritiikkiä pitää kestää. Näillä näkymin kuitenkin irvokas ja arvokas menevät sekaisin. Yhä enemmän on julkisuutta ja yhä vähemmän sisältöä. Levottomuus istuntosalissa ei ole uutta, mutta uudenmuotoista. Ennen riitti ilmiö, jota arvovieraat luonnehtivat mahraamiseksi ympäriinsä kuin mahatautiset. Nyt käsillä ovat uudet lelut, syventyminen internetin ihmeelliseen maailman täysin unohtaen edustajatoverien kuuntelemisen, kunnioittamisesta puhumattakaan. Valokuvia otetaan eri sivustoille. Naamakuvat eivät sisäistä maailmaa korvaa. Vakaa ja arvokas käytös ovat tärkeitä; tue sinä muotoja, niin muodot tukevat sinua. Mika Waltaria siteeraten totean kuitenkin vaikkapa ison salin levottomuuden olevan kärpäsen surinaa. Syvä ydin ja asiain käsittely valiokunnissa ovat kunnossa. Eduskunta on mainettaan parempi. Toivon, että suomalaiset tämän havaitsevat. Eduskunnan työ on arvokasta, ja sen kustannukset ovat sanalla sanoen kohtuulliset: Vuonna 2011 eduskunnan kaikkien menojen yhteissumma oli 107,8 miljoonaa euroa. Jokaista suomalaista kohden eduskunta siis maksoi 19,85 euroa. Tämän verran meillä jokaisella lienee varaa sijoittaa lakiin, työhön, rauhaan ja valoon. Riitta Uosukainen valtioneuvos