SOMERON KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA
2 SISÄLLYS A-osa KALA- JA RAPUTALOUS 3 JOHDANTO 3 1. KALASTUSALUETOIMINTA 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Yhteisaluelaki 4 1.3. Someron kalastusalue 4 2. YMPÄRISTÖTIEDOT JA VESIALUEOMISTUS 5 OSA-ALUE 1. Painiojärven alue 6 OSA-ALUE 2. Järviketjureitti 16 OSA-ALUE 3. Salkolanjärven alue 20 OSA-ALUE 4. Heinjärven alue 22 OSA-ALUE 5. Arimaa 28 OSA-ALUE 6. Oinasjärven alue 30 OSA-ALUE 7. Halkjärven alue 38 2.1. Viimeisimmät sähkökoekalastukset Someron kalastusalueen puroissa 45 2.2. Viimeisimmät koeravustukset Someron kalastusalueen puroissa ja järvissä 46 3. KALAVESIEN HOITO 49 3.1. Kalastuskuntien kysely ja Someron järvien vedenlaadun parantaminen 49 3.2. Paimionjoen latvavesien vedenkorkeuden säätely 50 3.3. Järvien rehevöityminen 51 3.4. Järvien happamoituminen 52 3.5. Kalaistutukset 54 3.6. Rapuistutukset 55 3.7. Kuhamerkinnät 57 3.8. Virkistyskalastus ja lupamyynti 57 B-osa 58 KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 58 YLEISPERIAATTEET KALASTUSALUEEN KALAVESIEN KÄYTÖLLE JA HOIDOLLE 58 1. KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN 58 2. KALA- JA RAPUVESIEN HOITO 59 3. KALATALOUDEN HAITTOJEN VÄHENTÄMINEN 59 4. KALASTUKSEN JA RAVUSTUKSEN VALVONTA 60 5. YHTEISTYÖ JA HANKETOIMINTA 60 Kirjallisuus 61
3 A-osa KALA- JA RAPUTALOUS JOHDANTO Someron kalastusalueen ensimmäinen käyttö- ja hoitosuunnitelma hyväksyttiin kalastusalueen valtuuston kokouksessa 1987. Tämä käyttö- ja hoitosuunnitelma on viides. Valmistelevaan työryhmään ovat kuuluneet Teuvo Aaltonen, Jorma Lemberg, Lauri Koli ja Pertti Kuisma. Käyttöja hoitosuunnitelman ovat laatineet Olli Ylönen ja Arto Katajamäki. 1. KALASTUSALUETOIMINTA 1.1. Yleistä Kalastusalueet perustettiin vuonna 1984 voimaan astuneen kalastuslain uudistamisen myötä edistämään alueensa kalataloutta. Kalastusalueet luetaan lakisääteisiin yleishyödyllisiin yhteisöihin, joilla on sekä julkisoikeudellisia että muita tehtäviä. Kalastusalueet ovat laatineet itselleen ohjesäännön, jonka viranomaistaho on hyväksynyt. Ohjesäännöissä määritellään mm. kalastusalueen kokoukselle ja hallitukselle kuuluvia tehtäviä. Kalastusalueen toimielimiä ovat kalastusalueen kokous, kalastusalueen hallitus ja isännöitsijä. Toimielimen jäsen ja toimihenkilö toimii kalastuslain hallinto- ja valvontatehtävissä virkamiehen vastuulla. Kalastusalueen jäseniä ovat alueen osakaskunnat, vesialueen omistajat sekä alueella toimivat virkistys- ja ammattikalastusjärjestöt. Vastuu kalastuksen järjestämisestä ja kalakantojen hoidosta kuuluu ensisijaisesti osakaskunnille ja yksityisvesien haltijoille eli vesialueiden omistajille. Kalastusalue toimii tässä kentässä vesialueiden omistajien yhteistyöelimenä ja neuvonantajana sekä toteuttaa käytännössä alueella tehtäviä kalavedenhoitoon liittyviä toimenpiteitä.
4 1.2. Yhteisaluelaki Vuoden 2001 alusta tuli toimintaan muutoksia yhteisaluelain mukana. Tämän lain mukaan kalastuskunta lakkaa olemasta. Kaikista yhteistä aluetta koskevista asioista päättää osakaskunta, jolla on rajoittamaton toimivalta siten, että se päättää kaikista omistajalle kuuluvista asioista. Osakaskunta jatkaa kalastuskunnan säännöillä, joita on kuitenkin muutettava niin, että ne vastaavat yhteisaluelain säädöksiä. Osakaskunnalla ei ole johtokuntaa vaan hoitokunta tai toimitsija. 1.3. Someron kalastusalue Someron kalastusalue käsittää pelkästään Someron kaupungin alueen. Vesien pinta-ala on 2 800 ha ja noin 90 % niistä on Someron itäisessä kolmanneksessa, Somerniemen alueella. Erikoista Someron alueelle on, että se on vedenjakaja-aluetta. Pääosa vesistä laskee Paimionjoen vesistöön. Lounais-koillis- suunnassa kulkeva Salpausselkä III jakaa alueen siten, että osa vesistä laskee Kokemäenjoen vesistöön ja osa Karjaanjoen vesistöön. Someron kalastusalueen kalalajeista taloudellisesti merkittäviä ovat kuha, lahna, hauki ja ahven. Siian merkitys mahdollisesti kasvaa tulevaisuudessa kantojen parantuessa. Someron vesissä tavatut rapu- ja kalalajit ovat: jokirapu, täplärapu, pikkunahkiainen, ankerias, purotaimen, kirjolohi, muikku, siika, kuore, hauki, särki, turpa, sorva, suutari, törö, toutain, salakka, pasuri, lahna, sulkava, ruutana, karppi, kymmenpiikki, kivennuoliainen, made, kivisimppu, kuha, ahven ja kiiski.
5 2. YMPÄRISTÖTIEDOT JA VESIALUEOMISTUS Isoimmat järviosa-alueet ovat kalastonhoidollisesti kokonaisuuksia, joten yhden osakaskunnan alue on jaettu muutamassa tapauksessa kahteen osa-alueeseen. Jokaisesta järvialueesta on kartta kalastuskuntien rajoineen. Osa-alue 1. Painiojärvi ja sen pohjoispuolella olevat pienet järvet. Osa-alue 2. Järviketju Pitkäjärvi-Hirsjärvi, pituus 26 km. Osa-alue 3. Salkolanjärvi ja Liesjärven eteläosa. Osa-alue 4. Heinjärvi ja sen eteläpuolella olevat metsäjärvet. Osa-alue 5. Arimaa Osa-alue 6. Oinasjärvi, Lahnalampi, Valkeet ja Ätämöt Osa-alue 7. Halkjärvi ja Pitkustat sekä joukko lampia
6 OSA-ALUE 1. Painiojärven alue Painiojärvi 784 ha Vesajärvi 47 ha Särkjärvi 40 ha Siikjärvi 48 ha Poikkipuoliainen 14 ha Valkjärvi 37 ha Mustajärvi 48 ha Yhteensä 1018 ha Painiojärvi Ympäristö- ja vesitiedot Painio on Paimionjoen latvajärvi, josta jokivesistön yläosan järviketju saa alkunsa. Se on pintaalaltaan 784 ha. Järvi on matalahko keskimäärin 5 metriä syvä järvi. Painio on luontaisesti rehevä ja runsasravinteinen järvi. Vettä Painioon tulee sen pohjoispuolisilta järvistä: Mustjärvestä, Poikkipuolisesta, Särkjärvestä, Siikjärvestä ja Vesajärvestä. Näistä järvistä tulevien vesien laatu on hyvä. Ravinteita Painioon tulee järven luonteiskulmaan laskevasta Mättäänojasta sekä etelästä laskevasta Hossinojasta. Järvi ei saisi rehevöityä enempää. Paimionjoen yläjuoksun järviä on säännöstelty vuodesta 1965 lähtien Turun kaupungin vedenhankintaa varten. Painion luontaiset kevättulvat ovat merkittävästi alentuneet. Suuri haittatekijä on veden takaisinvirtaus alajuoksun järvistä Painioon. Hovirinnankosken padon korjauksen (v. 2003) ja vesistömallin avulla vedenpinnan tavoitetasoja toivotaan voitavan noudattaa entistä helpommin, ja minimoida tai estää veden takaisinvirtaus Painioon. (Someron vesiensuojeluyhdistys ry. 2005).
7 Someron kaupunki otti vesinäytteitä vuonna 1999 kesällä. Painion pinta-alaltaan pienessä syvänteessä esiintyy huomattavaa hapen vajausta pohjan lähellä etenkin talvella. Kesällä on havaittu hapen ylikyllästystä, mikä liittyy runsaaseen levätuotantoon. Painion vesi on erittäin sameaa, mikä johtuu pääasiassa saviaineksesta ja planktonlevistä. Painion vedessä on melko runsaasti typpeä ja runsaasti fosforia. Kokonaistyppipitoisuus on ollut kesäisin 1990-luvulla 690-790 g/l ja kokonaisfosforipitoisuus 48-63 g/l. Järvessä on esiintynyt sinilevää. Painion veden yleistä laatua heikentävät sameus, suuri ravinteiden määrä ja runsas levätuotanto. Järven yleinen käyttökelpoisuusluokka on välttävä (Perttula 2000). Omistussuhteet Keltiäisten ok 218 ha Härjenlahden ok 130 ha Palikaisten ok 116 ha Yksityisiä 325 ha (Palikaisten kartano)
8 Kalasto Painio on hyvä kalavesi, jonka tärkein arvokala on kuha. Kuhakanta on kotoisin Lohjanjärvestä ja istutettu Painiojärveen 1930-luvulla. Painiojärvestä kuha on levinnyt vesistöä alaspäin aina Kosken kuntaan saakka. Painion kuhakanta on edelleen hyvä ja kasvunopeus normaali (Koli 1993). Painiojärveen on istutettu vuonna 1995 myös kesänvanhoja toutaimen poikasia. Someron vesiensuojeluyhdistyksen toteuttaman Painio-projektin yhteydessä suoritettiin heinäkuussa 2004 koekalastuksia sekä nuottaamalla että verkoilla. Kaikkiaan koekalastuksessa saatiin 12 eri kalalajia, joista 11 nuottauksessa ja 8 koeverkkosarjalla. Kalalajit olivat särki, salakka, lahna, pasuri, sulkava, toutain, ahven, kiiski, kuha, kuore, hauki ja karppi. Painiossa on aiemmin (FT Lauri Kolin mukaan) todettu esiintyvän 20 kalalajia. Vuoden 2004 koekalastuksissa jäi siis saamatta 8 kalalajia: made, suutari, ankerias, purotaimen, ruutana, kivennuoliainen, kivisimppu ja sorva (Savola 2004). Koeravustukset Painionjärvessä tehtiin täplärapuistutuksiin liittyen pienimuotoinen koeravustus 1999 ja täplärapuja saatiin saaliiksi 17 kpl. Rapuja oli 0,472 kpl /mertayö mikä vastaa harvaa rapukantaa (Tulonen ym. 1998). Rapujen keskipituus oli 115,7 mm. Vuoden 2006 koeravustuksissa saatiin yhteensä 54 täplärapua, joista 32 oli koiraita ja 22 naaraita. Yksikkösaalis oli 0,72 rapua/merta/yö, joten rapukanta on edelleen harva. Täplärapu kuitenkin lisääntyy järvessä. Pituuksien vaihteluvälit koirailla oli 60-135 mm ja naarailla 70-135 mm. Koiraiden keskipituus oli noin 96 mm ja naaraiden noin 98 mm. Vesajärvi Ympäristö- ja vesitiedot Vesajärven pinta-ala on noin 47 ha. Se on pitkulainen (pituus noin 2 km ja levein kohta noin 350 m) ja kivikkorantainen ja järviruokoa on jonkin verran. Pääosa järvestä on 3-6 metrin syvyistä.
9 Keskikohdalla on järven syvin kohta 12 m. Järven vesi sisältää melko runsaasti humusyhdisteitä ja veden ruskean sävyn takia näkösyvyyden arvo on vain yhden metrin luokkaa (Vogt 2000). Elokuussa 2005 järven pohjanläheinen vesi oli täysin hapetonta. Alkaliniteettiarvon mukaan veden happamoitumisen vastustuskyky oli välttävä. Järven ph oli vähän alle kuuden. Tammikuussa ph oli ollut jopa alle 4,5. Tuotantokerroksen veden fosforipitoisuus oli elokuussa lievästi reheville järville ominainen. Pohjan lähellä fosforipitoisuus oli yli nelinkertainen (100 µg/l) pintanäytteeseen verrattuna. Alusveden happitilanteen huononemisen myötä kohoaa veden fosforipitoisuus selvästi, mikä osoittaa pohjasedimentistä käsin tapahtuvaa järven sisäistä ravinnekuormitusta. Veden a- klorofyllipitoisuus oli kesällä 2005 samaa suuruusluokkaa kuin rehevissä järvissä. Näytteessä oli runsaasti limaleviä (Gonyostomum semen). Sinileviä ei sen sijaan ollut merkittäviä määriä. Vesajärvessä ilmenevän rehevöitymisen hallintaan saaminen edellyttää tehokkaita, koko valumaalueelle ulottuvia hoitotoimenpiteitä (Vogt 2000). Valuma-alue on kooltaan 902 ha, ja se on pääosin karuhkoa kangasmetsää ja ojitettuja suoalueita. Ranta-alueiden kaavoituksen myötä järven rannoille on tulossa nykyisten kymmenen loma-asunnon lisäksi ainakin saman verran lisää loma-asuntoja. Vesajärven vedenlaatu on hyvän ja tyydyttävän välillä. Omistussuhteet Järvi kuuluu Keltiäisten ok:lle lukuun ottamatta Salkolaan kuuluvaa 3 ha:ia pohjoispäässä. Kalasto Hauki, ahven, lahna, made, särki ja kiiski. Lounais-Suomen kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Vesajärvellä syyskuussa 2004. Koekalastuksessa saatuja kalalajeja olivat ahven, särki ja kiiski. Lisäksi tutkimuksen ulkopuolisista verkoista saatiin kuusi lahnaa (keskipaino 810 g) ja yksi hauki. Verkkokohtainen kokonaissaalis oli 349 g/verkkoyö ja 10 kpl/verkkoyö. Ahventen yksilömäärän prosentuaalinen osuus oli 37 % ja särkien 54 % koko kalasaaliista. Ahventen osuus koko kalasaaliin biomassasta oli 29 % ja särkien 66 %. Syvällä, yli 8 metrissä ollut yleiskatsausverkko oli täysin tyhjä, mikä viittaa hapen vähyyteen alusvedessä (Someron vesienhoitosuunnitelma 2006).
10 Ahvenkalat (ahven ja kiiski): Koekalastuksissa ahvenkalojen yksikkösaalis oli 4,7 kpl/verkkoyö ja 118 g/verkkoyö. Kiiskien yksilömäärä (yhteensä 8 kpl) oli vain 3 % koko kalasaaliista. Särki: Särjen yksikkösaaliin lukumäärä oli 5,5 kpl/verkkoyö ja biomassa 231 g/verkkoyö. Runsain pituusluokka oli 15-16 cm. Muut kalalajit: Madetta ei saatu koekalastuksessa yhtään. Tutkimuksen ulkopuolisissa verkoissa ollut 46,5 senttimetriä pitkä hauki painoi 370 grammaa. Vesajärveen on istutettu ainakin haukia ja ilmeisesti myös lahnoja, sillä kaikki saadut lahnat olivat tasakokoisia ja suuria, eikä lisääntymisestä näkynyt merkkejä. Lahnojen määrä vaikuttaa pieneen pyyntiponnistukseen nähden melko suurelta. Särkjärvi Ympäristö- ja vesitiedot Särkjärven pinta-ala on 40 ha. Valuma-alueen laajuus on 284 ha, ja se on pääosin karuhkoa harjumaista kangasmetsää ja ojitettuja suoalueita. Särkjärven ympärillä on noin 30 loma-asuntoa. Järvi ei ole kovin syvä, vaikkakin 5 metrin syvänteitä on eri puolilla järveä. Syvin kohta on 8 m keskellä järveä. Pohja on syvissä kohdissa liejua. Järven vesi sisältää jonkin verran ruskeata väriä ja myös hieman sameutta antavaa humusta, minkä vuoksi veden näkösyvyys on noin kaksi metriä. Humuksesta johtuen vesi on lievästi hapanta ja elokuussa 2005 sen puskurikyky oli alkaliniteettiarvon perusteella enintään tyydyttävä. Särkjärven vesi oli lämpötilan suhteen voimakkaasti kerrostunutta ja pohjanläheisen veden happitilanne oli huono. Syvännevedessä vallitsivat redox-arvon mukaan pelkistävät olosuhteet. Särkjärven veden fosforipitoisuus vastasi talvitutkimuksissa (11 µg/l) karujen ja kesällä (22 µg/l) lievästi rehevien järvien luokittelutasoa. Levätuotannon määrää ja samalla rehevyyttä ilmaiseva veden a-klorofyllipitoisuus oli korkeahko, rehevien järvien luokitustasoa. Kasviplanktonnäytteestä löytyi paljon limaleväsoluja (Gonyostomum semen), mikä osaltaan selittää klorofyllipitoisuutta. Sinileviä ei havaittu merkittäviä määriä.
11 Tuloksista voidaan päätellä Särkjärven tilan heijastavan vakavan ja huolestuttavan rehevöitymiskehityksen piirteitä, minkä vuoksi on kiireimmiten syytä ryhtyä järven tehokkaaseen hoitotyöhön. Yleisesti Särkjärvi voidaan luokitella reheviin järviin ja sen vedenlaatu on hyvän ja tyydyttävän välillä. Omistussuhteet Keltiäisten ok Kalasto Hauki, ahven, made, kiiski ja särki. Lisäksi järveen on istutettu lahnoja 1980-luvulla, joista osa tuotiin Painiosta (Koli 1993). Lounais-Suomen kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Särkjärvellä elokuussa 2004. Koekalastuksessa saatuja kalalajeja olivat ahven, särki ja kiiski. Lisäksi tutkimuksen ulkopuolisista verkoista saatiin yksi siika, 0,7 kg. Verkkokohtainen kokonaissaalis oli 510 g/verkkoyö ja 23 kpl/verkkoyö. Ahventen yksilömäärän prosentuaalinen osuus oli 52 % ja särkien 45 % koko kalasaaliista. Ahventen osuus koko kalasaaliin biomassasta oli 45 % ja särkien 52 % (Someron vesienhoitosuunnitelma 2006). Ahvenkalat (ahven ja kiiski): Koekalastuksissa ahvenkalojen yksikkösaalis oli 12,7 kpl/verkkoyö ja 243 g/verkkoyö. Kiiskien yksilömäärä (yhteensä 8 kpl) oli vain 3 % koko kalasaaliista. Särki: Särjen yksikkösaaliin lukumäärä oli 10,4 kpl/verkkoyö ja biomassa 267 g/verkkoyö. Runsain pituusluokka oli 13-14 cm. Muut kalalajit: Madetta ja haukea ei saatu koekalastuksessa yhtään. Särkjärveen on istutettu siikoja. Mikäli siiat lisääntyisivät järvessä luontaisesti, olisi pienempiä siikoja todennäköisesti saatu myös tutkimusverkoista.
12 Siikjärvi Ympäristö- ja vesitiedot Järven pinta-ala on 48 ha ja valuma-alueen laajuus 480 ha, josta 306 ha on Särkjärven valumaaluetta. Valuma-alue on pääosin karua kangasmetsää ja ojitettuja suoalueita. Rannoilla on 20 kesämökkiä ja seurakunnan leirikeskus. Järven keskellä on sen syvin kohta, 15 m. Järvi on ehytrantainen ja siten avoin tuulten vaikutuksille, mikä edistää vesimassojen kevät- ja syystäyskiertoja. Vesi on kirkasta ja läpinäkyvää, ja näkösyvyyden arvio onkin kolmen metrin luokkaa. Järven vesi on lievästi hapanta ja pehmeää; siihen liuenneiden elektrolyyttien ansiosta silti riittävästi puskuroitua ilmansaasteista johtuvan happamoitumisriskin torjuntaan (Vogt 2000). Siikjärven veden kokonaisfosforipitoisuus on ollut pintavedessä 7-13 µg/l. Alusveden kokonaisfosforipitoisuudet ovat kasvaneet viime vuosina selvästi, esimerkiksi talvella 2005 kokonaisfosforipitoisuus alusvedessä oli noin 30 µg/l. Siikjärvi voidaan luokitella karuihin tai lievästi reheviin järviin. Käyttökelpoisuusluokituksen perusteella Siikjärven vesi on hyvää tai jopa erinomaista. Kesäajan heikohko happitilanne ja kohonnut fosforipitoisuus saattavat kuitenkin viitata alkaneeseen rehevöitymiseen (Vogt 2000). Pitkällä aikavälillä tehokkainta vesiensuojelua on Siikjärven osalta ulkoisen vesistökuormituksen minimointi (Vogt 2000). Omistussuhteet Keltiäisten ok 45 ha Yksityiset 3 ha Kalasto Hauki, ahven, made, muikku, siika, särki, kiiski ja ankerias. Lounais-Suomen kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Siikjärvellä elokuussa 2004. Koekalastuksessa saatuja kalalajeja olivat ahven, muikku, siika, särki ja kiiski. Lisäksi tutkimuksen ulkopuolisista verkoista saatiin kaksi haukea, 0,9 kg ja 1,1 kg. Verkkokohtainen kokonaissaalis oli 513 g/verkkoyö ja 21 kpl/verkkoyö. Ahventen yksilömäärän prosentuaalinen osuus oli 54 % ja särkien 31 % koko kalasaaliista. Ahventen osuus koko kalasaaliin biomassasta oli 57 % ja särkien
13 36 %.Myös syvänteen pohjalla olleista verkoista saatiin kalaa, joten alusvesi ei tutkimushetkellä ollut ainakaan kokonaan hapetonta (Someron vesienhoitosuunnitelma 2006). Ahvenkalat (ahven ja kiiski): Koekalastuksissa ahvenkalojen yksikkösaalis Siikjärvellä oli 12,5 kpl/verkkoyö ja 300 g/verkkoyö. Kiiskien yksilömäärä (yhteensä 12 kpl) oli vain 6 % koko kalasaaliista. Särki: Särjen yksikkösaaliin lukumäärä oli 6,6 kpl/verkkoyö ja biomassa 186 g/verkkoyö. Runsain pituusluokka oli 13-14 cm. Muut kalalajit: Verkkokoekalastuksessa saatiin vain yksi siika, 62 g. Muikkuja saatiin 19 kappaletta. Niiden runsaimmat pituusluokat olivat 8-9 ja 9-10 cm. Ranta-asukas Kalle Ahosen mukaan Siikjärvessä on ollut lisääntyvä muikkukanta jo ainakin 1950-luvulta asti. Järveen on myös istutettu muikkuja, samoin siikoja. Ankeriasta ja madetta ei saatu vuoden 2004 koekalastuksissa. Koeravustus Siikjärven vuoden 2006 koeravustuksissa saatiin yhteensä 109 täplärapua, joista 47 oli koiraita ja 62 naaraita. Yksikkösaalis oli 2,22 rapua/merta/yö. Pituuksien vaihteluvälit koirailla oli 55-130 mm ja naarailla 55-115 mm. Koiraiden keskipituus oli noin 89 mm ja naaraiden noin 86 mm. Siikjärven yksikkösaalis 2,22 rapua/merta/yö kuvaa rapukannan olevan kohtalainen (Tulonen ym. 1998). Järven täplärapukanta on 2000-luvulla ollut jo niin hyvä, että järvestä on viety siirtoistukkaita Valkjärveen ja Painioon, sekä Arimaan ja Lahnalammen väliseen jokeen Poikkipuoliainen Ympäristö- ja vesitiedot Pinta-ala järvessä on 14 ha. Syvin kohta on 15 metriä ja muu osa noin 5 metriä syvää. Poikkipuoliainen on latvajärvi, joten sen valuma-alue, 124 ha, on samalla järven lähivaluma-alue. Valuma-alueella ei ole lainkaan peltoviljelyksiä eikä pysyvää asutusta. Järven rannalla on 15 kesämökkiä ja Someron kaupungin rantasauna.
14 Järven vesi on melko tummaa ja lievästi sameaa, minkä vuoksi vedessä on läpinäkyvyyttä vain metrin verran. Poikkipuoliaisen vesi on hapanta humusyhdisteiden runsauden takia ja veden puskurikykyä kuvaava alkaliniteettiarvo melko alhainen. Järvi on kallio- ja suorantainen. Järven veden fosforipitoisuus vastaa lievästi rehevien järvien luokitustasoa, mutta hapettomassa alusvedessä pohjasedimentistä tapahtuu fosforin merkittävää liukenemista veteen (Vogt 2000). Alusveden kokonaisfosforipitoisuus (200 µg/l) loppukesästä 2005 oli kuusinkertainen pintakerroksen pitoisuuteen verrattuna. Veden levämäärää kuvaava a-klorofyllipitoisuus vastasi rehevien järvien pitoisuuksia. Kasviplanktonnäyte sisälsi runsaasti limalevää (Gonyostomum semem), sen sijaan sinilevää ei ollut merkittäviä määriä. Poikkipuoliaisessa alusveden hapettomuus on mitä ilmeisimmin järven muodosta ja valuma-alueen soista johtuva luonnonmukainen ominaisuus (Vogt 2000). Kesällä kehittyvä hapettomuus näyttäisi korjaantuvan syksyn täyskierron aikana varsin hyvin, eikä happi jääpeitteisen jakson aikana välttämättä ehdi kulua vedestä loppuun. Sisäinen kuormitus kasvattaa Poikkipuoliaisen veden ravinnepitoisuuksia etenkin kesällä. Käyttökelpoisuudeltaan Poikkipuoliainen voidaan luokitella hyviin tai tyydyttäviin järviin. Omistussuhteet Keltiäisten ok, paitsi 0,2 ha, joka on yksityistä. Kalasto Hauki ja ahven. Järven alhainen ph (vuosina 2004 ja 2005 ph oli jopa alle 5) rajoittaa eri kalalajien esiintymistä. Lounais-Suomen kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Poikkipuoliaisella elokuussa 2004. Koekalastuksessa saatiin vain ahvenia. Verkoista, jotka olivat pahasti limoittuneet limalevästä, ei saatu montaa ahventa. Syvänteen pohjalla ollut verkko ei antanut saalista, johtuen todennäköisesti alusveden alhaisesta happitasosta. Verkkokohtainen kokonaissaalis oli 110,6 g/verkkoyö ja 5,4 kpl/verkkoyö. Tutkimuksen ulkopuolisilla suurisilmäisillä verkoilla saatiin lisäksi kolme haukea (210g, 245g ja 305 g) (Someron vesienhoitosuunnitelma 2006).
15 Valkjärvi Ympäristö- ja vesitiedot Valkjärvi on kaksiosainen järvi, jonka yhtenäinen pinta-ala on 70 ha. Valkjärven valuma-alue on 211 ha. Valkjärven vesi on pehmeää ja heikosti puskuroitua., minkä vuoksi ilmansaasteiden happamoittava vaikutus näkyy selvästi ja on uhka järven kalaston hyvinvoinnille. Valkjärvi sijoittuu veden fosfori- ja levätuotannon klorofyllipitoisuuksien perusteella karujen järvien luokkaan. Kokonaisfosforipitoisuus vuonna 2002 oli 6 µg/l, ja se on selvästi perustuotannon minimiravinne. Veden valaistusolot mahdollistavat pohjaan kiinnittyvien vesikasvien, esim. vesisammalten, kasvun teoriassa koko järven pohja-alalla (Vogt 2000). Happitilanne järvessä on ollut vuosina 1983, 1999 ja 2002 verraten hyvä, eikä ainakaan lyhyiden lämpimien jaksojen aikana kerrostuneisuutta pääse muodostumaan. Maaliskuun lopulla 2000 pohjanläheisen veden happitilanne oli huonohko (kyllästysaste 19 %) ja pintavedessäkin oli lievä hapen vajaus (hapen kyllästysaste 72 %). Omistussuhteet Keltiäisten ok 21 ha Yksityiset 15,7 ha. Loput järvialueesta on Someron kalastusalueen ulkopuolella. Kala- ja rapukanta Kalasto: Hauki, ahven, made Valkjärven vuoden 2006 koeravustuksissa saatiin yhteensä 4 täplärapua, joista kaksi oli koirasta ja kaksi naarasta. Yksikkösaalis oli 0,08 rapua/merta/yö. Koiraiden pituus oli 82 ja 93 mm ja naaraiden 75 ja 115 mm. Valkjärven yksikkösaalis 0,08 rapua/merta/yö kuvaa rapukannan olevan erittäin harva. Jokiravut katosivat Valkjärvestä, todennäköisesti rapuruton takia, vuosien 1998 ja 1999 välisenä aikana (Someron vesiensuojeluyhdistys ry 2003). Nykyinen täplärapukanta on peräisin Siikjärvestä. Vuonna 2002 Valkjärveen istutettiin 400 täplärapuemoa. Koeravustuksen perusteella täpläravun lisääntyminen Valkjärvessä on vielä hyvin heikkoa ja rapuistutuksia kannattaa jatkaa. Valkjärven
16 veden alhainen ph tai jokin muu veden parametri saattaa heikentää ravun lisääntymismenestystä järvessä. Mustajärvi Ympäristö- ja vesitiedot Mustajärvi on pinta-alaltaan 48 ha. Se on lähes luonnontilainen, jokseenkin puhdasvetinen, metsän ympäröimä järvi, jonka rannassa ei ole asutusta eikä mökkejä. Elokuussa 2004 veden happitilanne oli varsin hyvä, tosin pohjanläheisessä vedessä oli happivajausta. Maaliskuun lopulla 2005 pohjanläheisen veden happitilanne oli huonohko (2,4 mg/l eli 19 %) ja pintavedessäkin oli selvä hapenvajaus (9,1 mg/l eli 66 %). Viitteitä hapettomuudesta johtuvasta sisäisestä kuormituksesta ei ollut havaittavissa. Mustajärven vesi oli kummallakin tutkimuskerralla hapanta ja veden puskurikyky oli alkaliniteettiarvon perusteella huono. Mustajärvi onkin altis erityisesti ilmaperäiselle happamoitumiselle. Veden ravinnepitoisuudet ovat pieniä (kokonaisfosforipitoisuus 6 µg/l ja kokonaistyppipitoisuus 370 520 µg/l) ja karuille järville ominaisia. Mustajärven veden happitalouden perusteella järven yleinen käyttökelpoisuusluokitus on tyydyttävä, muiden arvojen perusteella järvi voidaan luokitella hyviin tai jopa erinomaisiin järviin. Kalasto Mustajärveltä ei ole kalastotietoja. OSA-ALUE 2. Järviketjureitti Hirsjärvi 236 ha Kirkkojärvi 105 ha Saarentaanjärvi 43 ha Rautelanjärvi 30 ha
17 Pusulanjärvi 62 ha Paimionjoki 8 ha Åvikinjärvi 7 ha Pitkäjärvi 34 ha Myllylampi 13 ha Yhteensä 538 ha Painio laskee harjujen aiheuttaman kapeikon kautta Hirsjärveen. Siitä alkaa 26 km pitkä, länsiluoteeseen suuntautuva järvijokireitti. Nämä järvet ovat veden laadultaan, syvyyksiltään ja kalastoltaan hyvin samankaltaisia, joten niitä voidaan tarkastella yhdessä. Hovirinnan padolla säännöstellään veden korkeutta, ja reittiin kuuluvien seitsemän järven vedenpinnat ovat samalla tasolla. Padon alapuoleisen Myllylammen ja sen yläpuolella olevan Pitkäjärven korkeusero on noin metri. Vesi on ruskeaa, savisameaa ja runsasravinteista.
18 Ympäristö- ja vesitiedot Hirsjärvi on kapea notkomainen järvi, jonka suurin syvyys on 30 m. Paimionjoki alkaa Painiosta, josta vesi virtaa Hirsjärveen ja sieltä edelleen Someron kaupungin halki Kirkkojärveen. Hirsjärven veden laatua on seurattu koko säännöstelyn ajan. Hirsjärven pintaveden happitilanne on ollut mittauksissa melko hyvä myös talvella. Kesällä voi esiintyä lievää hapen ylikyllästystä, mikä ilmentää runsasta plankton levätuotantoa. Syvänteessä on hapen vajausta sekä talvella että kesällä. Hirsjärven vedessä on melko runsaasti typpeä ja fosforia. Pintaveden kokonaistyppipitoisuus on ollut 1990-luvun mittauksissa talvella 1700 g/l ja kesällä välillä 600 ja 1000 g/l. Kokonaisfosforipitoisuuksien osalta vastaavat luvut olivat 100 ja 110 g/l ja 43 ja 55 g/l. Virkaanjoen kautta tuleva hajakuormitus lisää osaltaan bakteerien määrää Hirsjärvessä. Veden yleistä laatua huonontavat etenkin sameus ja suuret ravinnepitoisuudet. Hirsjärven yleinen käyttökelpoisuusluokka on välttävä (Perttula 2000). Suunnittelukeskus on selvittänyt 1980-luvulla Kirkkojärven ja Rautelanjärven vedenlaatua. Selvityksessä todettiin molempien järvien olevan reheviä ja talven ja kesän aikana happitilanne on järvien pohjalla heikko. Kirkkojärveen laskee Jaatilanjoki, joka tuo ravinteita runsaasti mukanaan. Kirkkojärvessä on vettä enimmillään 17, Rautelan järvessä 23 ja Pusulanjärvessä 23 metriä. Myllylampi on myös varsin syvä, jopa 30 metriä on mitattu. Omistussuhteet Harjun ok 35 ha Hirsjärven ok 61 ha Härkälän ok 25 ha Ihamäen ok 147 ha Joensuun ok 10 ha Jurvalan ok 7 ha Kimalan ok 29 ha Kivisojan ok 27 ha Pitkäjärven ok 60 ha Lahden ok 17 ha
19 Kerkolan ok 9 ha Lammin ok 11 ha Kärilän ok 4 ha Pappilan ok 30 ha Pusulan ok 19 ha Pyölin ok 1 ha Rautelan ok 23 ha Saarentaan ok 29 ha Sillanpään ok 8 ha Hirsjärvessä on yksityistä vettä 10 ha Kalasto Hirsjärven kalalajit ovat kuha, hauki, lahna, ahven, made, särki, siika, karppi, kuore, salakka, sulkava, pasuri, turpa, kiiski, kivisimppu, kivennuoliainen ja törö. Tärkeimmät istutuskalalajit ovat kuha ja toutain. Kesänvanhoja toutaimen poikasia istutettiin Hirsjärvelle vuosina 1994 ja 1996 1000-2000 yksilöä istutuskertaa kohden. Hirsjärvestä on saatu myös muutama pieni taimen 1990- luvun loppupuolella. Taimenet ovat peräisin ilmeisesti jostain istutuksesta. Koeravustukset Hirsjärvessä tehtiin pienimuotoinen koeravustus vuonna 1999 ja saaliiksi saatiin viisi täplärapua. Näiden keskipituus oli 116,7 mm. Rapuja oli 0,25 rapua/mertayö, mikä vastaa harvaa rapukantaa (Tulonen ym. 1998). Vuoden 2006 koeravustuksessa saatiin yhteensä 72 täplärapua, joista 42 oli koiraita ja 30 naaraita. Yksikkösaalis oli 1,47 rapua/merta/yö. Pituuksien vaihteluväli koirailla oli 60-130 mm ja naarailla 60-125 mm. Koiraiden keskipituus oli 94 mm ja naaraiden 95 mm. Hirsjärvessä yksikkösaalis 1,47 rapua/merta/yö kuvaa rapukannan olevan kohtalainen (Tulonen ym. 1998). Järven täplärapukanta on selvästi parantunut vajaassa kymmenessä vuodessa. Hirsjärveen tehtiin täplärapuistutuksia vuosina 1998 ja 1999. Vuosina 2000 ja 2001 tehtiin koeravustuksia ja ravut olivat jo silloin lisääntyneet.
20 OSA-ALUE 3. Salkolanjärven alue Ympäristö- ja vesitiedot Salkolanjärven lisäksi alueeseen kuuluu osa Liesjärveä. Salkolanjärven pinta-ala on 271 ha ja se on Kokemäenjoen vesistön eteläinen latvajärvi. Järveen tulee vähän laskuvesiä. Järven syvyys on enimmäkseen 4-6 m ja syvin kohta on 13,1 metriä. Vesi on melko kirkasta, hieman ruskeaa ja rautapitoista. Lähiympäristön maaperä on moreenia, erilaisia harjuaineksia ja jonkin verran turvetta. Järven rannat ovat valtaosaltaan metsiä. Järven syvänteessä tavataan happivajausta, mikä on tavallista monissa suomalaisissa järvissä varsinkin talvella. Salkolanjärvessä on kohtalaisen vähän typpeä (kesällä 310-580 g/l) ja vähän fosforia (kesällä 7-14 g/l). Talvisin on määritetty kesäarvoja pienempiä fosforipitoisuuksia. Salkolanjärven veden yleinen käyttökelpoisuusluokka on keskimäärin erinomainen. Levien esiintyminen voi huonontaa laatuluokkaa.
21 Omistussuhteet Salkolan ok 260 ha Tammelan kalastusalueeseen 5 ha Kalasto Hauki, muikku, ahven, särki, made, salakka, kiiski, siika, ankerias, lahna. Salkolanjärven muikkukantaa on pidetty alkuperäisenä, mutta varmaa tietoa tästä ei ole (Koli 1993). Lounais-Suomen kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Salkolanjärvellä loppukesällä 2004. Verkkokohtainen kokonaissaalis oli 726 g/verkkoyö ja saaliiksi saatiin kuutta eri lajia: ahven, hauki, kiiski, muikku, salakka ja särki. Ahventen yksilömäärän prosentuaalinen osuus kokonaiskalansaaliista oli 45 %, särkien 25 % ja kiiskien 21 % koko kalansaaliista. Saaliin kokonaispainosta ahventen osuus oli 40,8 % koko kalansaaliin biomassasta, särkien osuus 41,5 % (Someron vesienhoitosuunnitelma 2006). Ahvenkalat (ahven, kuha ja kiiski): Ahvenkalojen yksikkömäärä oli 18,8 kpl/verkkoyö ja yksikköbiomassa 352 g/verkkoyö. Saaliiksi ei saatu yhtään kuhaa. Särkikalat (salakka, särki ja lahna): Särkikalojen yksikkölukumäärä oli 9,1 kpl/verkkoyö ja yksikköbiomassa 334 g/verkkoyö. Lahnaa ei saatu koekalastuksessa lainkaan. Muut kalalajit: Muista kalalajeista koekalastuksessa saatiin yksi hauki, sekä 12 kappaletta muikkuja. Siikoja saatiin vain tutkimuksen ulkopuolisilla verkoilla, yksi 1,7 kg ja yksi 1,8 kg painoinen yksilö. Kalastonhoito Salkolanjärveen on istutettu ainakin haukea, kuhaa ja siikaa. Muikku ja hauki näyttäisivät menestyvän tämän koekalastuksen perusteella kohtalaisesti. Sen sijaan siian ja kuhan lisääntyminen järvessä ei ole ilmeisesti onnistunut. Ankeriaan poikasia on tuotu Salkolanjärveen 1970-luvun lopulla. Vuonna 1989 istutettiin 2000 kappaletta yksivuotiaita harjuksia, mutta heikolla menestyksellä (Koli 1993).
22 Koeravustus Salkolanjärven vuoden 2006 koeravustuksissa ei saatu yhtään rapua. Mertoja oli järvessä yhteensä 75 kappaletta. Salkolanjärveen on istutettu vuonna 2000 500 kappaletta ja vuonna 2001 300 kappaletta 1-kesäisiä jokirapuja ja vuonna 2002 380 kappaletta jokirapuemoja. Koeravustuksen perusteella jokiravun istutus on epäonnistunut, syynä mahdollisesti järveen iskenyt rapurutto. Rapukanta hävisi Salkolanjärvestä ilmeisesti rapuruton takia ensimmäisen kerran jo 1960-luvun puolessa välissä (Koli 1993). OSA-ALUE 4. Heinjärven alue Merkittävimmät järvet: Heinjärvi 190 ha Heinlammi 10 ha Vehka-Patamo 13 ha Kovelo 24 ha Levo-Paltamo 33 ha Myllyjärvi 20 ha Yhteensä 290 ha Omistussuhteet Kaikki osa-alueen vedet kuuluvat Härjänojan osakaskuntaan. Heinjärvi Ympäristö ja vesitiedot Heinjärvi kuuluu Karjaanjoen vesistöalueeseen. 190 hehtaarin Heinjärvestä kuuluu 34 hehtaaria Nummi-Pusulan kuntaan ja loput Someron Härjänojan kylään. Heinjärven koko valuma-alue, joka samalla on järven lähivaluma-alue, on 1 080 hehtaaria, järvi mukaan lukien. Järven syvyys on enimmäkseen 6-7 metriä, mutta suurin syvyys on noin 17 metriä. Rannat ovat enimmäkseen kovia.
23 Vesi on kirkasta ja sen väri on lievästi ruskeaa. Heinjärvi on lähes luonnontilainen latvajärvi, joka saa vetensä ympäröiviltä metsä- ja suoalueilta sekä parista pienestä lammesta. Järven säännöllinen seuranta on aloitettu vuonna 1995. Heinjärven pintaveden happipitoisuus on hyvä, eikä runsaaseen levätuotantoon liittyvää hapen ylikyllästystä esiinny kesällä. Syvällä pohjan läheisessä alusvedessä esiintyy etenkin talvella happivajausta, mutta myös kesällä happipitoisuus on alentunut pohjan lähellä. Veden ph on vaihdellut vuosien aikana välillä 6,0 7,0. Alkaliniteettiarvon perusteella järven puskurikyky happamoitumista vastaan on riittävä. Heinjärven vedessä on ollut viime vuosina melko vähän typpeä ja fosforia. Kokonaistypen pitoisuudet ovat olleet kesäisin pintavedessä 360-420 g/l ja kokonaisfosforin 7-15 g/l. Ravinteiden perusteella järvi voidaan luokitella niukkaravinteiseksi järveksi. Loppukesällä 2004 Heinjärven pintaveden kokonaisfosforipitoisuus (15 µg/l) oli lievästi rehevien järvien tasolla ja levätuotantoa kuvaava a-klorofyllimäärä karujen järvien tasolla, mihin todennäköisesti vaikutti kyseisen kesän kylmyys ja sateisuus. Heinjärven yleinen käyttökelpoisuusluokka on hyvä tai lähes erinomainen (Perttula 2000 ja SYKE 2005). Muutosuhan järvelle saattaa aiheuttaa melko pieneltä valuma-alueelta Heinjärveen tuleva kasvava hajakuormitus, joka saattaa aiheuttaa järven alusveden happitilanteen huononemista ja sen seurauksena sisäisen ravinnekuormituksen voimistumista (Vogt 1997).
24 Kalasto Hauki, lahna, ahven, made, särki, salakka, kuore ja kiiski. Järveen on istutettu muikkua 1980-luvun lopulla. Se on nykyisin lisääntyvä kanta. Heinjärvessä lisääntyneet muikut ovat levinneet alaspäin Saloveteen ja Vahermajärveen. Muita istutuslajeja Heinjärvessä ovat siika, ankerias, suutari ja kuha. 1990-luvun loppupuolella istutuslajiksi on valittu lähinnä kesänvanhoja siikoja. Heinjärvellä ei ole tehty koekalastusta, mutta ranta-asukkaiden ja osakaskunnan jäsenten havaintojen perusteella voidaan järven kalakantaa pitää hyvänä. Osa-alueen 4. muut järvet Arimaahan laskee pohjoisesta Myllyoja, joka tuo vesiä seitsemästä metsäjärvestä. Vehkapatamo on noin 13 ha. Suorantainen ja ruskeavetinen järvi, jossa on syvin kohta noin 7 m. Kalasto Hauki, ahven, made, särki ja kiiski.
25 Vehkapatamossa on ollut 1990 luvulla heikko rapukanta. Levo-Patamossa (Väli-Patamo tai vain pelkkä Patamo) (33 ha) on kolme matalien kynnysten erottamaa allasta, joiden suurimmat syvyydet ovat: pohjoisosa 6 m, keskiosa 3 m ja eteläosa 5 m. Levo-Patamo on melko luonnontilainen metsäjärvi. Koko valuma-alue on noin 1 600 ha, lähivaluma-alue järvi mukaan lukien noin 371 ha. Lähivaluma-alue on pääosin kangasmetsää ja ojitettuja suoalueita. Ainutlaatuiseksi Levo-Patamon tekee harvinaisen punakukkaisen lumpeen esiintymät järvellä. Järven vesi on kirkasta, mutta sisältää kohtalaisesti ruskeata väriä aikaansaavia humusyhdisteitä. Humuksen takia vesi on myös lievästi hapanta. Veden happitalouden perusteella järven yleinen käyttökelpoisuusluokitus on tyydyttävä, muiden arvojen perusteella järvi on käyttökelpoisuudeltaan hyvä tai jopa erinomainen järvi. Levo-Patamon veden ph on vaihdellut kaikki syvyydet huomioiden välillä 5,7 (2000) 6,6 (1999). Alkaliniteettiarvon perusteella veden puskurikyky on hyvä. Kesällä mitatut päällysveden fosfori- ja klorofyllipitoisuudet vastaavat lievästi rehevien järvien luokitustasoa. Elokuussa 1999 järven syvännealueen alusvesi oli hapetonta, mikä ilmentää järvessä orastavaa rehevöitymiskehitystä. Hapettoman alusveden kohonneet fosfori- ja typpipitoisuudet viittaavat myös pohjalietteestä käynnistyneeseen järven sisäiseen kuormitukseen (Vogt 2000). Kalasto Hauki, ahven, made, särki ja kiiski. Järveen on istutettu 1980-luvun lopulla siikaa, mutta tulos näyttää heikolta (Koli 1993). Vuonna 1990 istutettiin kesänvanhoja lahnoja ja 1990-luvun loppupuolella haukea ja uudelleen lahnaa. Lounais-Suomen Kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Levo-Patamossa kesäkuussa 2004. Koekalastusten verkkokohtainen kokonaissaalis oli 1009 g/verkkoyö ja 50,7 kpl/verkkoyö. Saatuja kalalajeja olivat ahven, hauki, kiiski ja särki. Särkien yksilömäärän prosentuaalinen osuus oli 61 % ja ahventen 37 % koko kalansaaliista. Ahvenien biomassan osuus oli 50 % kokonaissaaliin biomassasta, särkien vastaava osuus oli 49 %. Ahventen keskipituus oli noin 120 mm ja keskipaino noin 27 grammaa. Ahventen runsain pituusluokka sijoittui välille 100-110 mm. Kiiskien (7 kpl) keskipituus oli 70 mm ja keskipaino 4 grammaa. Särkien keskipituus oli 110 mm ja keskipaino 16 grammaa. Särkien runsaimmat pituusluokat olivat 8 9 sekä 10 11 cm. Haukia saatiin vain yksi
26 yksilö (14 g). Järven pohjoisosan syvänteessä olleessa verkossa oli vain yksi kala. Tämä tulos viittaa hapen puutteeseen syvänteen alusvedessä. Kovelon pinta-ala on 24 ha ja järven valuma-alue on 173 ha, joka käsittää pääosin karuhkoa kangasmetsää. Kovelo on latvajärvi, eikä siihen laske ojia muista järvistä. Järven suurin syvyys on noin kuusi metriä. Järvi on ruskeavetinen ja sen rannat ovat suureksi osaksi suokasvillisuutta. Vesi on luontaisesti melko hapanta ja alkaliniteettiarvon perusteella veden puskurikyky on tyydyttävä. Veden ph-arvot ovat vaihdelleet välillä 4,5 (2005) ja 6,5 (1984). Elokuussa 1999 veden happitilanne oli poikkeuksellisen heikko, sillä alusvesi oli hapetonta ja rikkipitoista jo 3,5 metrin syvyydestä alaspäin. Maaliskuussa 2000 happitilanne oli parempi ja happea oli vähäisessä määrin syvänneveden alinta kerrosta myöden. (Vogt 2000). Vuonna 2002 järven happitilanne oli jopa heikompi kuin kesällä 1999, sillä happi oli jo täysin loppu 3 metrin syvyydessä ja järven pohjakerroksen ravinteet, etenkin fosfori, olivat alkaneet muuttua liukoiseen muotoon. Syyskuussa 2004 hapen kyllästysaste oli pohjan tuntumassa 21 % ja happipitoisuus 2,5 mg O 2 /l. Vuosien 2004 ja 2005 näytteiden perusteella Kovelon vedenlaatu on käyttökelpoisuudeltaan tyydyttävän ja hyvän välillä. Vuosien 1984-2005 kokonaisfosforin määrien perusteella Kovelo voidaan luokitella keskiravinteisiin eli mesotrofisiin järviin. Loppukesästä 2004 mitatun tuottavan kerroksen fosfori- ja a-klorofyllipitoisuuksien (33 ja 23 µg/l) perusteella Kovelon rehevyystaso vastaa rehevien järvien luokitustasoa. Kalasto Hauki, ahven, made, särki ja kiiski. Koveloon on istutettu haukea vuosina 1995 ja 2001 ja kesänvanhoja lahnoja vuonna 1990 (Koli 1993). Mökkiasukas Esa Tapanainen kalastaa järvessä hoitokalastuspaunetilla. Lounais-Suomen Kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Kovelossa kesäkuussa 2004. Koekalastusten verkkokohtainen kokonaissaalis oli 328 g/verkkoyö ja 13,8 kpl/verkkoyö. Saatuja kalalajeja olivat ahven ja hauki (2 yksilöä). Ahvenien yksilömääräinen osuus saaliista oli 98,6 % ja biomassan osuus 52,1 % kokonaissaaliista. Ahventen keskipituus oli 104 mm ja keskipaino noin 12,6 grammaa. Ahventen runsaimmat pituusluokat sijoittuivat välille 71-80 ja 111-120 mm.
27 Särkikaloja ei koekalastuksissa saatu lainkaan. Järven eteläpäässä olevassa 6 metrin syvänteessä oli yksi koeverkko. Sillä ei saatu yhtään kalaa, mikä saattaa viitata alusveden hapenpuutteeseen. Koekalastukset eivät kertoneet koko totuutta järven kalakannasta, sillä Pekka Tapanaisen kirjanpidon mukaan oli vuosien 2003 ja 2004 aikana pyydetyissä paunetti-, katiska- ja verkkosaaliissa esiintynyt ahvenia, särkiä, haukia, madetta ja yksi kuha. Myllyjärvi ja Myllyoja Myllyjärven pinta-ala 20 ha ja se on samoja ruskeavetisiä järviä kuin edellisetkin. Järvestä lähtevä Myllyoja putoaa 17 metriä ennen kuin laskee Arimaahan. Siinä on kaksi vanhaa myllynpaikkaa. Myllyojaa on muutettu monenlaisin ruoppauksin, laajennuksin ja padoin (Koli 1993). Rannat ovat kivikkoisia ja pohja pehmeää liejua. Myllyjärven koko valuma-alueen laajuus on 23 km², josta Levo-Patamon valuma-alue käsittää noin 16 km². Järven suurin syvyys itäosan syvänteessä on noin 10 metriä. Myllyjärven alusveden happipitoisuus on ollut tyydyttävällä tasolla, muuten järvi voidaan luokitella yleisen käyttökelpoisuusluokituksen perusteella hyviin tai jopa erinomaisiin järviin. Myllyjärven ph on vaihdellut kaikki syvyydet huomioiden välillä 5,8 (2000) 6,5 (1999). Alkaliniteettiarvon perusteella veden puskurikyky on tyydyttävä. Elokuun 1999 kokonaisfosforin ja a-klorofyllimäärän perusteella Myllyjärvi voidaan luokitella lievästi rehevien järvien tasolle. Vesi oli hapetonta noin 6 metrin syvyydestä alkaen. Järven pohjanläheisessä vedessä on talvinäytteenotoissa ollut vähän happea. Syvännealueen heikko happitilanne ja koko vesimassan fosforitason lievä kohoaminen ovat ennusmerkkejä Myllyjärven orastavasta rehevöitymiskehityksestä (Vogt 2000). Kalasto Hauki, ahven, särki, kiiski ja made. Järveen on istutettu haukea ja lahnaa 1990-luvun loppupuolella. Lounais-Suomen Kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Myllyjärvessä heinäkuussa 2004. Koekalastusten verkkokohtainen kokonaissaalis oli 684 g/verkkoyö ja 35,9 kpl/verkkoyö. Saatuja kalalajeja olivat särki, ahven, lahna, kiiski ja hauki. Särkien yksilömäärän prosentuaalinen osuus oli 72 % ja ahventen 24 % koko kalansaaliista. Särkien prosentuaalinen osuus kokonaisbiomassasta oli
28 46 % ja ahventen 38 %. Syvänteen verkko oli tyhjä, mikä viittaa happiongelmiin. Lahna on selviytynyt järvessä hyvin, mutta sen luontaisesta lisääntymisestä ei ole merkkejä. Särkikalat (särki ja lahna): Särkikalojen yksikkölukumäärä oli 25,9 kpl/verkkoyö ja yksikköbiomassa 372 g/verkkoyö. Särkien runsain pituusluokka oli 8 9 cm. Keskipaino särjillä oli 12 g ja keskipituus 106 mm. Koekalastuksessa saatiin vain yksi lahna (587 g). Tutkimuksen ulkopuolella olleista suurisilmäisistä verkoista saatiin 12 lahnaa, joiden keskipaino oli 800 grammaa. Ahvenkalat (ahven ja kiiski): Ahvenkalojen yksikkölukumäärä oli 9,9 kpl/verkkoyö ja yksikköbiomassa 283 g/verkkoyö. Ahventen keskipituus oli 120 mm ja keskipaino 30 g. Vastaavasti kiiskien keskipituus oli 110 mm ja keskipaino 16 g. Ahventen runsain pituusluokka sijoittui välille 9 10 cm. Muut kalalajit: Haukia (291 g) saatiin vain yksi yksilö. OSA-ALUE 5. Arimaa Ympäristö- ja vesitiedot Arimaa on Karjaanjoen vesistöön kuuluva järvi, jonka pinta-ala on 185 ha ja sillä on pituutta lähes 4,5 km. Järven itäpäässä on syvin kohta 15,8 m. Arimaan länsipää on matala ja pehmeärantainen ja - pohjainen, kun taas itäpää on kallio ja kivikkorantainen ja -pohjainen. Pääosa vedestä tulee Myllyjokea pitkin pohjoisesta. Veden laatu on ollut hyvää, mutta pientä rehevöitymistä on tapahtunut. Veden väri on ruskeaa. Arimaan päällysvedessä on ollut kesämittauksissa kohtalaisesti tai melko runsaasti typpeä (440-560 g/l) ja kohtalaisesti fosforia (19 ja 28 g/l). Talvella fosforiarvot ovat olleet pienempiä kuin kesällä. Kesän 2005 a-klorofyllipitoisuuden (8,6 µg/l) mukaan levätuotanto on kohtalaisen runsasta. Ravinne- ja a-klorofyllipitoisuuden perusteella Arimaa on lievästi rehevä järvi. Arimaan yleinen käyttökelpoisuusluokka on hyvä (Perttula 2000, SYKE 2005).
29 Arimaahan Hyrkkölän suunnasta purkautuvan puron vesistökuormitus kohdistuu itäosan syvännealueeseen. Tämän kehityksen kannalta onkin ratkaisevaa miten tästä purosta järveen tulevan ulkoisen kuormituksen määrää kyetään vähentämään. Lisäksi järven pohjalietteestä tapahtuva sisäinen kuormitus (fosfori) on kyettävä torjumaan. Tämä edellyttää veden pitämistä hapekkaana pohjaan asti vesimassan kerrostuneisuuden aikana (Vogt 1997). Omistussuhteet: Härjänojan ok 80 ha Härjänlahden ok 18 ha Jakkulan ok 42 ha Hyrkkölän ok 44 ha (Ei kuulu Someron kalastusalueeseen.) Kalasto Arimaa on Someron parhaita kalavesiä (Koli 1993). Arimaassa on perussuomalainen kalakanta: hauki, lahna, ahven, made, särki, salakka, ruutana, kuore, kiiski ja kivisimppu. Arimaahan on myös istutettu kuhaa, karppeja, ankeriasta, siikaa sekä täplärapuja. Vuosina 1983-1987 tehtiin varsin
30 laaja kuhapoikasistutus. 1990-luvulla istutuslajina on ollut lähinnä siika ja kerran karppi. Karppeja ei ole kuitenkaan saatu saaliiksi. Siika on menestynyt Arimaassa kohtalaisesti. Hauki- ja lahnakannat ovat vahvat ja oma lisääntyminen riittävä. Lahnakanta on runsas ja nopeakasvuinen: parhaimmillaan lahnat tulevat kilon painoisiksi 8-9-vuotiaina. (Koli 1993.) Koeravustus Arimaan vuoden 2006 koeravustuksissa saatiin yhteensä 23 täplärapua, joista 13 oli koiraita ja 10 naaraita. Yksikkösaalis oli 0,47 rapua/merta/yö. Pituuksien vaihteluvälit koirailla oli 70-135 mm ja naarailla 75-130 mm. Koiraiden keskipituus oli noin 100 mm ja naaraiden noin 101 mm. Arimaassa yksikkösaalis 0,47 rapua/merta/yö kuvaa rapukannan olevan harva (Tulonen ym. 1998). Arimaahan on istutettu vuodesta 1993 lähtien täplärapua lähes joka vuosi. Koeravustuksen perusteella täpläravun lisääntyminen Arimaassa on vielä melko heikkoa ja rapuistutuksia kannattaa jatkaa. OSA-ALUE 6. Oinasjärven alue Tärkeimmät vedet: Oinasjärvi 105 ha Lahnalampi 23 ha Iso-Ätämö 36 ha Vähä-Ätämö 8 ha Pikku-Valkee 15 ha Iso-Valkee 32 ha Omistussuhteet Järvet kuuluvat Oinasjärven, Jakkulan ja Viuvalan osakaskuntiin. Yksityisvesiä on Iso-Valkee 32 ha.
31 Oinasjärvi Ympäristö- ja vesitiedot Oinasjärvi kuuluu Karjaanjoen vesistöön ja siinä Nummenjoen alueeseen. Oinasjärvi saa vettä Mäentaanjokea pitkin Lahnalammesta ja Arimaasta. Lounaasta Oinasjärveen laskee Rapakonoja. Puron latvoilla on kolme järveä: Pikku-Valkee, Vähä-Ätämö ja Iso-Ätämö. Pohjoispään vesi pulppuaa lähdealueesta. Laskujokena on Pitkiönjoki. Oinasjärven pinta-ala on 105 ha ja maksimisyvyys 23 metriä. Oinasjärvessä esiintyy etenkin talvella hapen vajausta tai happi voi kulua kokonaan loppuun. Myös kesällä syvänteen happipitoisuus on ollut huomattavasti alentunut. Pintaveden hapen kyllästysaste on usein etenkin loppukesästä ollut yli 100 %, mikä kertoo planktonlevien vilkkaasta yhteyttämisestä. Oinasjärven vedessä on ollut viime vuosina melko runsaasti typpeä ja kohtalaisesti fosforia. Heinäkuun 2004 kokonaisfosfori- ja a-klorofyllipitoisuuden perusteella Oinasjärvi voidaan luokitella lievästi rehevien ja rehevien järvien luokitustason rajalle. Kymmenen vuoden kuluessa kokonaisfosforipitoisuus on kasvanut vain hieman (18 µg/l 22 µg/l), mutta levätuotantoa kuvaava a-klorofylliarvo oli vuonna 2004 kolminkertainen vuoteen 1993 verrattuna (7,2 µg/l 22 µg/l). Kokonaistypen pitoisuudet olivat elokuussa 2004 ja 2005 pintavedessä 790 ja 680 g/l.
32 Oinasjärven yleinen käyttökelpoisuusluokka vuosien 1993-1996 vedenlaatutietojen perusteella oli hyvä (Perttula 2000). Vuosien 2000-2003 vedenlaatutietojen perusteella arvioidussa käyttökelpoisuusluokituksessa Oinasjärvi on luokiteltu vedenlaadultaan tyydyttävien järvien tasolle (SYKE 2005). Kesällä 2004 uimarannan vedenlaadun seurannan ulkopuolella uimarannan vedessä havaittiin sinilevää (Suomilammi-Salmela 2005). Alkaliniteettiarvon perusteella järven puskurikyky happamoitumista vastaan on tyydyttävä, eikä happamoitumisvaaraa näyttäisi järvellä olevan. Oinasjärven lähivaluma-alue on kooltaan noin 3 100 hehtaaria. Oinasjärveen kohdistuu melko suuri ulkoinen kuormitus, joka koostuu muun muassa järven lähistön asutuksen puhdistamattomista jätevesistä ja valuma-alueen muusta hajakuormituksesta, ennen kaikkea viljelysmaiden ravinne- ja suo-ojitusten humushuuhtoumista. Järven vesien vaihtuminen on onneksi niin nopeata ja järveen Mäentaanjoen kautta tulevat vedet ovat niin puhtaita, että järven tila on toistaiseksi säilynyt melko hyvänä (Vogt 1997). Kalasto Oinasjärven alkuperäiset kalalajit ovat hauki, ahven, kiiski, särki, salakka, made ja kuore. Järvitaimenta istutettiin 1920-luvulla, kuhaa 1930- ja 1940-luvuilla sekä myöhemmin lahnaa, siikaa ja muikkua (Koli 1993).
33 Lounais-Suomen Kalastusalue teki verkkokoekalastuksia Oinasjärvessä heinäkuussa 2004. Koekalastusten verkkokohtainen kokonaissaalis oli 556 g/verkkoyö ja 31,5 kpl/verkkoyö. Saatuja kalalajeja olivat salakka, särki, ahven, lahna, kiiski, kuha, kuore ja pasuri. Lisäksi tutkimuksen ulkopuolisista verkoista saatiin yksi hauki, kuha ja lahna. Toinen syvänteen verkoista oli täysin tyhjä, mikä viittaisi happitaloudellisiin ongelmiin ainakin osassa syvännettä. Särkikalat (salakka, särki, lahna, ja pasuri): Särkikalojen yksikkölukumäärä oli 9,2 kpl/verkkoyö ja yksikköbiomassa 242 g/verkkoyö. Särkien yksilömäärän prosentuaalinen osuus oli 19 % koko kalansaaliista ja kokonaisbiomassasta 22 %. Särkien runsain pituusluokka oli 13 14 cm. Ahvenkalat (ahven, kuha ja kiiski): Ahvenkalojen yksikkölukumäärä oli 21,6 kpl/verkkoyö ja yksikköbiomassa 310 g/verkkoyö. Ahventen yksilömäärän prosentuaalinen osuus oli 62 % ja osuus kokonaisbiomassasta 50 %. Kuhia saatiin kaksi kappaletta: 230 mm / 107 g ja 285 mm / 287 g. Muut kalalajit: Lohikalojen lahkoon kuuluvaa kuoretta saatiin kymmenen kappaletta. Niiden keskipituus oli 117 mm ja keskipaino 6,6 g. Madetta, siikaa ja muikkua ei saatu vuoden 2004 koekalastuksessa yhtään. Osa-alueen 6 muut vedet Lahnalampi Ympäristö- ja vesitiedot Lampi on pinta-alaltaan 23 ha. Järvi on matala (syvimmät kohdat vain noin 4 metriä) ja laajalti viljelysmaiden ympäröimä ja savipohjainen. Vesi on ruskeaa ja hieman savisameaa. Elokuussa 2004 pintavedessä oli hapenvajausta ja pohjanläheinen vesi oli täysin hapetonta. Kuitenkin maaliskuun lopulla 2005 pohjanläheisessäkin vedessä oli jonkin verran happea. Vesi oli vain lievästi hapanta ja alkaliniteettiarvon perusteella sen happamoitumisen vastustuskyky oli tyydyttävä.
34 Veden tuottavan kerroksen fosforipitoisuus oli elokuussa lievästi reheville järville ominainen (24 µg/l). Veden a-klorofyllipitoisuus oli samaa suuruusluokkaa kuin rehevissä järvissä. Näytteessä oli melko runsaasti limalevää (Gonyostomum semen), mutta ei merkittäviä määriä sinilevää. Lahnalammin vesi on käyttökelpoisuudeltaan tämän tutkimuksen perusteella hyvien ja tyydyttävien järvien tasolla. Kasvillisuusselvityksen perusteella Lahnalampi on muuttunut entistä rehevämmäksi järveksi. Omistussuhteet Jakkulan osakaskunta Kalasto Hauki, lahna, ahven, särki, kiiski, made ja salakka. Järveltä on saatu myös yläpuoliseen Arimaajärveen istutettuja kuhia ja siikoja. Lahnakanta on runsas ja saaliiksi saadaan monen kokoisia lahnayksilöitä. Vuonna 1992 istutettiin Lahnalampeen karppia (Koli 1993). Iso-Ätämö ja Vähä-Ätämö Ympäristö- ja vesitiedot Kirkasvetinen Iso-Ätämö on pinta-alaltaan 36 ha. Iso-Ätämön koko valuma-alue on noin 287 ha ja lähivaluma-alue noin 129 ha. Suurin osa valuma-alueesta on metsämaata. Iso-Ätämön lähivalumaalueesta noin 32 hehtaaria on luokkaan 1 (vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue) ja 2 (vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue) kuuluvalla pohjavesialueella. Lähivaluma-alueen maaalasta noin 41 ha ja järvestä noin 10 ha kuuluu Hyyppärän harjun Natura 2000-alueeseen (tunnus FI0200010). Iso-Ätämö on matala, sen vesi on suoalueilta tulevan humuksen johdosta ruskeaa, hapanta ja puskurikyvyltään heikkoa (Koli 1993). Järven maksimisyvyys on noin 2,6 metriä. Vuonna 1991 Iso- Ätämön ph oli 5,7, ja järvi luokiteltiin happamoitumiskartoituksen perusteella lähellä happamoitumista oleviin järviin (Vogt 1991). Elokuussa 2004 tehdyn vedenlaatututkimuksen perusteella järven veden ph oli noussut 6,4:ään ja alkaliniteettiarvon perusteella sen happamoitumisen puskurikyky oli välttävää. Maaliskuussa 2005 ph oli kuitenkin taas laskenut 5,7:ään.