Koulutus Henkilökohtaiseen kasvuun Partiokoulutus tukee partio-ohjelmaa ja on tärkeä osa partion kasvatustoimintaa. Koulutusjärjestelmän tehtävänä on tukea partiokasvatusta varmistamalla, että partiossa toimii riittävä määrä osaavia aikuisia ja nuoria johtajia. Koulutusjärjestelmä muutettiin vuonna 2008 tukemaan uudistunutta partio-ohjelmaa. Nykyinen koulutusjärjestelmä haluaa helpottaa koulutukseen osallistumista ja siinä huomioidaan aikaisempi osaaminen. Näkyvin muutos on koulutuksen moduulimaisuus, jossa pestejä tukevat koulutuskokonaisuudet on koostettu kestoltaan noin 1 6 tunnin moduuleista. Yksi moduuli voi kuulua useaan eri koulutuskokonaisuuteen, ja niiden avulla on helppo tunnistaa eri pestien koulutusten yhteiset osiot ja eroavaisuudet sekä poimia tarjolla olevasta koulutuksesta vain itselle tarpeelliset osat. Suomen Partiolaisten koulutusjärjestelmän rakenne ja periaatteet on kuvattu Koulutusjärjestelmävihkosessa. Koulutusjärjestelmällä halutaan aktivoida aikuisia ja nuoria johtajia kouluttautumaan. Kouluttautujalle tarjotaan ohjausta sekä mahdollisuuksia valita itselleen sopivin suoritustapa. Vinkki: Löydät ryhmänohjaajakoulutusmateriaalin verkosta osoitteesta www.partio.fi/rok 1
1. KO U LUTUSJÄRJESTE LMÄ Koulutusjärjestelmä määrittelee keskusjärjestön, piirien ja lippukuntien pesteihin liittyvän koulutuksen rakenteen, tehtäväjaon eri toimijoiden välillä, koulutuskokonaisuudet tavoitteineen ja sisältöineen sekä koulutuksen kehitys-, seuranta- ja arviointimenetelmät. Koulutusjärjestelmä tukee ohjelman toteuttamista kouluttaen aikuisia, jotka tukevat lasten ja nuorten toimintaa, jotta partion päämäärä toteutuisi. Koulutusjärjestelmän mukainen koulutus on suunnattu aikuisille (yli 22-vuotiaille) ja pesteissä toimiville nuorille. Lisäksi osa koulutuksesta voi tukea vaeltajaikäistä nuorta osana hänen partio-ohjelmaansa. Nuorten koulutukseen sisältyy aina lippukunnassa toimivan aikuisen tuki. 1.1. TAVOITE Koulutusjärjestelmän tarkoitus on varmistaa, että lippukunnissa, piireissä ja keskusjärjestössä toimii osaavia aikuisia ja nuoria johtajia riittävä määrä, jotta lippukunnissa toteutuu laadukas partio-ohjelma. Koulutusjärjestelmä onnistuu tehtävässään, kun on riittävästi henkilöitä, jotka haluavat toimia pesteissä toteutukseltaan ja sisällöltään sopivaa koulutusta järjestetään kukin osallistuja oppii koulutuksessa pestissään tarvitsemiaan asioita lippukunnassa toteutuu laadukas partio-ohjelma kaikissa ikäkausissa partion kasvatustavoitteet toteutuvat. 1.2. KOULUTUSJÄRJESTELMÄÄN LIITTYVÄT KÄSITTEET Moduuli Moduuli on sisältökokonaisuus, jolle on määritelty tavoitteet, sisältö ja laajuus. Yksi tai useampi moduuli muodostaa koulutuskokonaisuuden. Sama moduuli voi esiintyä useassa eri koulutuskokonaisuudessa. Aiemmin suoritettu moduuli voidaan hyväksi lukea uudessa koulutuskokonaisuudessa. Moduuli voidaan suorittaa usealla eri suoritustavalla. Koulutuskokonaisuus Koulutuskokonaisuus määrittelee tiettyyn pestiin tarvittavan peruskoulutuksen tavoitteet ja sisällöt. Koulutuskokonaisuus muodostuu yhdestä tai useammasta moduulista eri osaamisalueilta. Koulutuskokonaisuus. Koulutuskokonaisuus voidaan hyväksyä suoritetuksi, kun kaikki moduulit on suoritettu ja pestiin liittyvä koulutuksen päätöskeskustelu on käyty. Koulutustapahtuma Koulutustapahtuma on tiettynä aikana tietyssä paikassa järjestetty tilaisuus, jossa on tarjolla yksi tai useampi moduuli. Koulutustapahtumasta vastaa kouluttaja. Kurssi Kurssi on rajatun ajan kestävä koulutustapahtuma tai useamman koulutustapahtuman sarja. Kurssin järjestää kurssistaabi kurssin ajaksi muodostuneelle ryhmälle kouluttautujia. Kurssi voi sisältää ennakko- tai välitehtäviä ja se voi muodostaa koulutuskokonaisuuden. Kurssilla voi olla myös muita kuin moduuleissa mainittuja sisältöjä. Kurssista vastaa kurssistaabi. Monimuotokoulutus Monimuotokoulutus on rajatun ajan kestävä koulutuksen suoritustapa, jossa yhdistetään koulutustapahtumia, etäopiskelua ja ohjattua itseopiskelua. Monimuotokoulutus järjestetään kouluttajan tai staabin toimesta koulutuksen ajaksi muodostuneelle ryhmälle kouluttautujia. Monimuotokoulutus voi muodostaa koulutuskokonaisuuden, ja siinä voi olla myös muita kuin moduuleissa määriteltyjä sisältöjä. 1.3. KOULUTUKSEN TYÖNJAKO Koulutusjärjestelmän kokonaisvastuu on keskusjärjestön ja partiopiirien koulutustoiminnanalalla. Koulutustoiminnan alan vastuullisia toimijoita ovat lippukunnassa koulutusvastaava piirissä koulutusohjaajat ja partiokouluttajat keskusjärjestössä koulutusvaliokunta ja partiokouluttajat. 2
Keskusjärjestön tehtävänä on koulutusjärjestelmän kokonaisuuden ylläpito, arviointi ja kehittäminen. Keskusjärjestö huolehtii koulutusrekisterin pitämisestä ja koulutusjärjestelmään liittyvien yhteisten dokumenttien julkaisemisesta. Keskusjärjestön tehtävänä on sen vastuulle määriteltyjen koulutuskokonaisuuksien järjestäminen ja hyväksyminen sekä koulutusohjaajien koulutus sekä kouluttajien jatko- ja täydennyskoulutus. 1.5. MODUULIKARTTA Moduulikartassa on kuvattu, mitkä moduulit liittyvät kuhunkin koulutuskokonaisuuteen. Jokainen koulutuskokonaisuus muodostuu yhdestä tai useammasta moduulista, jotka ovat tarpeen kussakin pestissä. Sama moduuli voi esiintyä useammassakin koulutuskokonaisuudessa. Piirin tehtävänä on koulutusjärjestelmän toteutumisen arviointi ja kehittäminen piirissä. Piiri huolehtii koulutusrekisterin tietojen ylläpidosta piirin partiolaisten ja piirin järjestämään koulutukseen osallistuneiden osalta. Se järjestää piirin vastuulle määriteltyjen koulutuskokonaisuuksien järjestämisestä ja hyväksymisestä. Lisäksi piiri kouluttaa lippukuntien koulutusvastaavia ja tukee heitä pesteissään. Lippukunnan tehtäviä ovat lippukunnan johtajiston kouluttautumisen suunnitelmallinen ohjaus, omien luottamushenkilöidensä perehdyttäminen ja lippukunnan vastuulle määriteltyjen suoritusten ohjaaminen ja hyväksyminen. 1.4. KOULUTUSKOKONAISUUDET Seuraavaksi on lista koulutuskokonaisuuksista. Näistä Tervetuloa partioon -koulutuskokonaisuus on pääasiassa lippukunnan järjestämä, mutta tarvittaessa myös partiopiiri tai keskusjärjestö voi toteuttaa sen. Koulutuskokonaisuudet Tervetuloa partioon Akelan/sammon apulainen Johtajana lippukunnassa Akela Sampo Tarpojaluotsi Samoajaluotsi Vaeltajaluotsi Ikäkausivastaava Lippukunnan johtaminen Koulutusvastaava Tervetuloa piiriin Partiokouluttaja Ryhmän johtaminen piirissä Alueohjaaja Ohjelmaohjaaja Koulutusohjaaja Järjestöjohtaminen Partiojohtaja-peruskoulutus Partiojohtaja-jatkokoulutus 3
Moduulikartta 2014 13.12.2013 Koulutusjärjestelmä Koulutuskokonaisuudet Moduulin nimi Laajuus (h) Tervetuloa partioon -taso 3 Tervetuloa partioon Turvallisesti partiossa 1 Tätä on partio 2 Partiojohtaja peruskoulutustaso 14 43 Akela/Sampo Joh taj Partiojohtaja peruskoulutus Lapset 1 2 Minä akelana/sampona 1 Sudenpentu-/seikkailijaohjelma 5 Sudenpentu ja seikkailijaryhmän johtaminen 4 Sudenpentu- ja seikkailijaryhmän retki 2 Turvallisesti ryhmässä Johtaminen partiossa 4 Minä partiojohtajana 1 4 Tapahtuman johtaminen 4 Lapset ja nuoret ryhmässä 3 Partion perusteet, pikku "R" 3 Partio-ohjelma 3 Lippukunta 2 Turvallinen toiminta lippukunnassa 4 Ensiapu 16 Kaikille valinnaista jatkokoulutusta Lippukunnan viestintä 3 Lippukunnan talous 3 Ryhmänohjaajakoulutus lippukunnassa 2 Partiojohtaja jatkokoulutustaso ja peruskoulutus piiritehtäviin 8 4 18 16 5 12 14 Luotsi Koulutusvastaava Ikäkausivastaava Lippukunnan johtaminen Tervetuloa piiriin Ryhmän johtaminen piirissä Tarpoja-, samoaja-, vaeltajaohjelma käytännössä 2 Nuoret 1 2 Nuorten ohjaaminen 2 Minä luotsina 2 Projekti 2 3 Organisaation johtaminen 3 Koulutusjärjestelmän perusteet 2 Pesti ja aikuisen ohjaaminen 2 Aikuisryhmän johtaminen ja ohjaaminen 3 Partiojohtajuus 3 Lippukunnan toiminnan johtaminen 4 Yhdistyksen johtaminen 4 Kehittämishankkeen suunnittelu 3 Kasvun tukeminen 2 Lapset ja nuoret 2 3 Ohjelman soveltaminen 4 Leiri 1 Ko-Gi kurssi Partiokouluttaja Partio 3 Koulutusrupeaman suunnitelu, toteutus ja arviointi 6 Koulutuskokonaisuuden johtaminen 3 Partio 2 Johtaminen Toiminnan kehittäminen (Ko-Gi) Minä partiojohtajana Partio - Nyt 13 16 25 9 Ohjaaja- ja järjestöjohtamiskoulutus Alueohjaaja Ohjelmaohjaaja Koulutusohjaaja Ohjaaminen ja vaikuttaminen 4 Toiminnan kehittäminen 3 Ko-Gi ohjaaminen Koulutustoiminta piirissä 2 Koulutusjärjestelmä 6 Monimuotokoulutus, oppimisen ja ohjaamisen arviointi 6 Lippukunnan tukeminen 1 4 Projekti 2 3 Ohjelmatoiminta piirissä 2 Aluetoiminta piirissä 2 Lippukunnan tukeminen 2 3 Järjestöjohtaminen Järjestöjohtaminen 6 Toiminnanalan johtaminen 3 Kaikille valinnaista jatkokoulutusta Piirin talous ja varainhankinta 3 Partiopiirin viestintä 3 Strategian kehittäminen 4 Turvallisuusjohtaminen 6 Viestintä keskusjärjestössä 7 Järjestötalous ja varainhankinta 7 Muutoksen johtaminen 4 Organisaation johtaminen 3
2. LI PPUKU N NAN KO U LUTUSTE HTÄVÄ Lippukunnilla on partiokoulutuksen osalta oma merkittävä tehtävänsä. Lippukunta huolehtii lippukunnassa toimivien johtajien pesteistä (rekrytointi, koulutus, tuki, palaute) ja ohjaa johtajia hankkimaan kullekin tarpeellista koulutusta. 2.1. KOULUTUSVASTAAVA Koulutusvastaava on suhteellisen uusi pesti. Koulutusvastaavan pestin tavoitteena on varmistaa lippukunnan osaamisen kehittyminen sekä lippukunta- että yksilötasolla sekä tunnistaa lippukunnan toimijoiden vahvuuksia ja kehittymisalueita. Koulutusvastaavan tehtävät: laatii lippukunnan koulutussuunnitelman tiedottaa piirille lippukunnan koulutustarpeesta tiedottaa lippukunnan jäseniä tarjolla olevista kursseista vastaa lippukunnan ilmoittautumisista koulutukseen ylläpitää lippukunnan koulutusrekisteriä lippukunnan vastuulla olevista moduuleista seuraa piirin ja keskusjärjestön kurssitarjontaa innostaa lippukuntalaisia osallistumaan kursseille. Kuka voi toimia koulutusvastaavana? Koulutusvastaavan pesti sopii kokeneelle konkarille, joka on ollut jo muutaman vuoden sivussa lippukuntatoiminnasta tai nuorelle johtajalle, joka haluaa kokeilla jotain uutta. Koulutusvastaavan pestissä ei tarvita viikoittaista osallistumista lippukunnan toimintaan. Koulutusvastaavan osaaminen Koulutusvastaavan tulee tuntea koulutusjärjestelmän ja oman lippukuntansa toimintaperiaatteet ja johtajisto, jotta hän pystyy tekemään pitkäntähtäimen suunnitelman lippukuntansa koulutukselle. Hänen tulee myös tuntea piirinsä toimintamallit ja ilmoittautumiskäytännöt. Koulutusvastaavan pestissä tarvitaan lisäksi ohjaus- ja kannustustaitoja. Koulutusvastaavalle on koulutusjärjestelmässä oma koulutuskokonaisuus. Se muodostuu partiojohtajaperuskoulutuksesta sekä moduulista Pesti ja aikuisen ohjaaminen. Täydennys- ja jatkokoulutuksena on mahdollista käydä Partiokouluttajakoulutus, Ikäkausivastaavan- tai Lippukunnanjohtamiskoulutus. 2.2. TERVETULOA PARTIOON -KOULUTUSKOKONAISUUS Tervetuloa Partioon -koulutuskokonaisuuden järjestää yleensä lippukunta, mutta tarvittaessa myös partiopiiri tai keskusjärjestö voi toteuttaa sen. Tervetuloa Partioon -koulutuskokonaisuus on tarkoituksenmukaista järjestää silloin, kun lippukunnan toimintaan on tullut mukaan uusia partiosta kiinnostuneita aikuisia. Koulutus on hyvä järjestää myös silloin, kun johonkin lippukuntaan ollaan perustamassa vanhempainneuvostoa tai kun uusi lippukunta syntyy. Tietoiskutyyppisesti kurssin osia voi pitää myös esimerkiksi vanhempainillassa. Tervetuloa Partioon -koulutuskokonaisuuden ohjeellinen kesto on noin 4 tuntia. Jokainen koulutus voidaan räätälöidä osallistujien tarpeen mukaan. Koulutuskokonaisuus järjestetään joko 1 2 illan mittaisena koulutustapahtumana tai osana lippukunnan johtajiston muuta tapahtumaa. Kuten mikä tahansa lippukunnan tai piirin tapahtuman, olisi Tervetuloa Partioon -koulutuskokonaisuuden hyvä olla lippukunnan vuosisuunnitelmassa. Tervetuloa partioon -koulutuskokonaisuudessa on kaksi moduulia: Tätä on partio ja Turvallisesti partiossa. Tätä on partio -moduuli sisältää pääkohdat partioliikkeen historiasta, päämäärästä, arvopohjasta ja organisoitumisesta. Se perehdyttää kasvatustavoitteisiin, partiomenetelmään ja ikäkausiin. Lisäksi se opastaa, mitkä ovat partion tietolähteet ja käsikirjat. Turvallisesti partiossa -moduulissa tutustutaan voimassaoleviin turvallisuusohjeisiin ja harjoitellaan toimimista pienissä tapaturmatilanteissa. Tervetuloa partioon -koulutuskokonaisuuden taulukko ja moduulikuvaukset. 5
2.3. PARTIOJOHTAJA-PERUS KOULUTUKSEEN LIITTYVÄ OHJAAMINEN Ennen koulutuksen aloittamista lippukunta nimeää ohjaajan, ja kouluttautuja ja ohjaaja tapaavat. Tapaamisesta alkaa kouluttautuminen. Tässä ensimmäisessä tapaamisessa olisi hyvä käydä läpi ainakin seuraavia asioita: mitkä ovat kouluttautujan omat tavoitteet miten hyvin hän tuntee omanlippukunnan toimintatavat ja käytännöt tarvittaessa näitä tietoja voidaan syventää, esimerkiksi antamalla toimintasuunnitelma ja talousarvio tutustuttavaksi. millainen on hyvä johtamisharjoitustehtävä millainen on hyvä raportti mikä on ohjaajan rooli aikataulusta sopiminen. Johtamisharjoitus Tehtävä on harjoitus. Sen tehtävänä on antaa kouluttautujalle tilaisuus turvallisesti kokeilla omia kykyjään partiojohtajana. Harjoituksen jälkeen kouluttautuja tekee siitä kirjallisen raportin, johon liitetään ohjaajan lausunto. Johtamisharjoituksessa kouluttautuja toimii vastuullisena johtajana (unohtamatta kuitenkaan turvallisuusohjeiden määräyksiä). Johtamisharjoitustilaisuudella on selvä määritelty tavoite ja se on ohjelmallinen ja partiomainen. Kouluttautuja suunnittelee ja toteuttaa valitsemansa tehtävän itse. Ohjaajan tehtävänä on: seurata tehtävän suunnittelua alusta alkaen varmistaa, että kouluttautuja saa käyttöönsä tarvitsemansa resurssit (rahat, tilat, muut johtajat) antaa rakentavaa palautetta suunnittelun kuluessa vastata kysymyksiin ja neuvoa tarvittaessa osallistua itse johtamisharjoitustapahtumaan toimia johtamisharjoitustilaisuudessa kuten muutkin johtajat neuvoa ja tukea kouluttautujaa tapahtumassa tilaisuuden jälkeen yhdessä kouluttautujan kanssa käydä tapahtuma läpi ja arvioida tapahtumaa sekä toimintaa: Mikä meni hyvin? Missä jäi parantamisen varaa? Mitä olisi voinut tehdä toisin? Mitä kouluttautuja oppi? antaa kirjallinen palaute/ohjaajan lausunto. 2.4. LIPPUKUNNAN KOULUTUSTARPEEN SUUNNITTELU Lippukunnan koulutustarpeen suunnittelu liittyy sekä seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaan että pidemmän aikavälin kehittämissuunnitelma. Toimintasuunnitelmassa otetaan huomioon erilaiset koulutustapahtumat ja kurssit, joihin lippukunnan johtajisto on osallistumassa. Pidemmän aikavälin kehittämissuunnitelmassa on mukana toimintoja, joilla varmistetaan lippukunnan toiminnan jatkuvuus ja parannetaan toiminnan laatua. Kehittämissuunnitelmaa varten kannattaa tehdä toiminnan arviointi Kehittyvä lippukunta -menetelmällä (ks. Toiminta, 1.6. Toiminnan arviointi). Jos lippukunnasta esimerkiksi puuttuu jokin ikäkausi, sen mukaan ottamista kannattaa suunnitella kunnolla ja huomioida myös tulevat johtajaresurssit ja näiden tulevien johtajien koulutustarpeet. Kun uusi ikäkausi aloittaa toimintansa, ryhmiä johtaa koulutetut johtajat. Johtajien koulutus kannattaa ajoittaa hyvin lähelle ikäkausitoiminnan käynnistämistä, jotta johtajat pääsevät nopeasti viemään oppimiaan asioitaan käytäntöön. Kehittämissuunnitelmassa voi yhtenä painopistealueena olla johtajamäärän lisääminen. Tällöin mietitään, miten uusia johtajia rekrytoidaan. Samalla on valmistauduttava heidän kouluttautumiseen. Jos johtajia toivotaan löytyvän vanhempien joukosta, Tervetuloa partioon -koulutuskokonaisuus on hyödyllistä sijoittaa jonkin vanhemmille suunnatun rekrytointitilaisuuden läheisyyteen. Tarkkaa suunnitelmaa vanhempien kouluttamiselle ei voi tehdä, koska suunnitelmaa laadittaessa ei tiedetä vanhempien osaamistaustoja. Mutta se kannattaa miettiä, kuka tai ketkä käyvät mukaan lähtevien vanhempien kanssa pestikeskustelut. Jos samoja koulutustarpeita on useammalla vanhemmalla, kannattaa miettiä, kysyykö lippukunta piiriltä esimerkiksi mahdollisuutta järjestää joitakin moduuleita lippukunnalle räätälöityinä ja samalla avoimina tilaisuuksina myös muiden lippukuntien johtajille. Koulutustarpeen suunnittelussa pitää huomioida ikäkausien koot ja seuraavaan ikäkauteen siirtyvien määrät, näyttääkö siltä, että seuraavan toimintavuoden aikana on kaikissa ikäkausissa riittävästi johtajia. Jos ikäkauden arvioidusta koosta johtuen näyttää siltä, että johtajia ei ole riittävästi, on parempi hyvissä ajoin aloittaa uusien johtajien rekrytointi ja varautua heidän kouluttamiseen. Koulutustarpeita voi syntyä myös toimintakauden aikana. Kun koulutusvastaava tuntee lippukunnan johtajiston osaamisen ja piirin koulutustarjonnan, hänen on helpompi opastaa oikean koulutuksen pariin. Koulutusjärjestelmä mahdollistaa koulutuksen monimuotoisuuden. Vaikka sopivaa kurssia tai koulutustapahtumaa ei ole tulossa lähikuukausina, voidaan kouluttautujalle rakentaa ohjattuna itseopiskeluna oma koulutuspolku. 6