TOIMINTASUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA"

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA YLEISTÄ Rajamäen Metsänkävijät Ry on nurmijärveläinen yhteislippukunta, joka on tarjonnut partiotoimintaa rajamäkeläisille sekä lähialueiden lapsille, nuorille ja aikuisille jo pian 60 vuoden ajan. Kuluva vuosi on lippukunnan 58. toimintavuosi. Toiminnan tavoitteena on tarjota kaikenikäisille laadukasta ja perinteikästä partiotoimintaa, joka noudattaa Suomen Partiolaisten partio-ohjelmaa ja kasvatustavoitteita. Partio on monipuolista harrastustoimintaa, jonka tarkoituksena on tukea ihmisen kasvua ottaen huomioon ihmisen kehitysvaiheet ja yksilölliset ominaispiirteet. Kasvatuksen tavoitteena on, että yksilö toimii aktiivisesti ja vastuuntuntoisesti suhteessa omaan itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Partiossa oppii taitoja, tietoja, asenteita ja arvoja, jotka auttavat lasta, nuorta ja aikuista myös elämän muilla, kuin partioharrastuksen alueilla. Rajamäen Metsänkävijät Ry on Suomen Metsänkävijät ry:n jäsenjärjestö. PAINOPISTEET Lippukuntamme tarjoaa laadukasta ja perinteikästä partiotoimintaa, jonka pääpainopiste on ollut jo pitkään retkeilyssä ja retki- ja leiritaidoissa. Nuoria ja aikuisia ryhmänjohtajia kannustetaan viemään laumoja, joukkueita ja vartioita retkille maastoon tai tutulle retkikämpälle Solttilaan. Keskusjärjestö Vuonna 2017 Suomen Partiolaiset ry:n ohjelmapainotus on Yhdessä Metsään ja samalla tämä on myös Suomen Partiolaisten Suomi 100 juhlinnan -teema. Juhlavuoden aikana tavoitteena on tarjota mahdollisimman monille Suomessa asuville lapsille ja nuorille metsäkokemus. Lisäksi Suomen Partiolaisten Suomi 100 -juhlintaan kuuluvat esikoulujen partioviikko sekä johtajatulet. Uudenmaan partiopiiri Uudenmaan partiopiiri Ry:n vuoden suurtapahtuma on Hangon Syndalenissa järjestettävä piirileiri Säihke. Säihke on kaikille avoin ja houkutteleva sekä ilmeeltään värikäs ja rohkea tapahtuma. Se on Uudenmaan Partiopiirin kahdeksas piirileiri, ja näkyy piirin toiminnassa koko vuoden ajan ollen osana myös Suomi 100 -ohjelmaa. Leirille odotetaan noin 3000 kaikenikäistä osallistujaa ympäri Uuttamaata ja maailmaa.

2 Partiotaitokilpailut Partiotaitokilpailut ovat kuuluneet aina tärkeänä osana RaMe:n toimintaan. Kaikkia ikäkausia kannustetaan osallistumaan niin lippukunnan omiin, Suomen Partiolaisten, partiopiirin kuin lähialueiden lippukuntien järjestämiin partiotaitokisoihin. Nurmijärven alueen sudenpentu-seikkailija kisoissa on vuosittain ollut lippukunnastamme suuri edustus sekä järjestelyissä että kisaajissa. Keväällä 2017 RaMe:lla on järjestelyvastuu alueen sudenpentu-seikkailijakisoista. Lisäksi RaMe vastaa vuoden 2018 Uudenmaan piirin talvimestaruuskisoista, joiden järjestely aloitetaan jo vuoden 2017 aikana. Lippukuntamme tarjoaa myös omille jäsenilleen sekä lähialueiden lippukunnille leikkimielisiä partiotaitokisoja, näistä esimerkkinä jo vuosikymmenten ajan perinteisesti järjestetty RaRan Ralli ja uudempi, joitakin vuosia järjestetty Eeron Erehdys. ALUETYÖ Lippukunnan johtajisto toimii hyvässä yhteistyössä Nurmijärven ja Hyvinkään alueen lippukuntien kanssa. Aluetapaamisia järjestetään alueohjaajan johdolla noin neljä kertaa vuodessa. Muiden lippukuntien vartioita kutsutaan lippukunnan järjestämiin kilpailuihin sekä tarjotaan mahdollisuutta osallistua muihinkin tapahtumiin osallistujina sekä myös järjestelytehtävissä. Lippukuntamme jäsenet osallistuvat myös Uudenmaan Partiopiirin järjestämiin tapahtumiin, kilpailuihin, koulutuksiin sekä leireille aktiivisesti. Kesän 2017 tuleva piirileiri Säihke tulee varmasti lisäämään alueen yhteistyötä entisestään. LEIRITOIMINTA Vuoden 2017 leireilyn kohokohta tulee olemaan Uudenmaan piirileiri Säihke, jonne sudenpennut ja seikkailijat osallistuvat ja sitä vanhemmat Kansainväliselle vaeltajaikäisille suunnattulle leirille World Scout Mootille Islantiin on lisäksi lähdössä yksi ramelainen. JÄSENET oli lippukunnan jäsenmäärä 211 henkilöä, mikä on hienoinen lasku verrattuna vuoden takaiseen jäsenmäärään. Vuonna 2017 lippukunnassa on neljä samoajaryhmää, mikä osoittaa, että aktiivinen toiminta erityisesti tarpojaikäkauden aikana on tuottanut tulosta. Sudenpennut ovat 7-9 -vuotiaita lapsia, jotka kokoontuvat noin hengen laumoissa viikoittain. Laumoja johtaa vähintään kaksi akelaa. Tällä hetkellä lippukunnassa toimii kaksi seka-sudenpentulaumaa: Sudentassut jaliito-oravat. Tavoitteena on, että syksyllä voitaisiin aloittaa vähintään yksi uusi sekalauma tai yksi tyttö- ja yksi poikalauma. Johtajien jaksamista ajatellen on tärkeää, että jokaisessa laumassa on vähintään kaksi aikuista akelaa. Akeloiden tukena on aikuinen ikäkausivastaava.

3 Seikkailija ikäkauteen kuuluvat vuotiaat partiolaiset. Seikkailijat kokoontuvat viikoittain aikuisten sampojen johdolla. Seikkailijajoukkueet ovat sudenpentulaumojen kaltaisia ja jatkavat usein toimintaansa lähes samalla kokoonpanolla kuin sudenpentuikäkautena. Seikkailijajoukkueita on tällä hetkellä yksi: Karhut. Sampojen tukena on aikuinen ikäkausivastaava. Tarpojat ovat vuotiaita nuoria. Tarpojiin siirryttäessä jakaantuvat seikkailijat pienemmiksi vartioiksi. Tarpojaryhmiä ohjaavat samoajat tai vaeltajat, jokaisella vartiolla on tukena aikuinen luotsi sekä ikäkausivastaava. Tarpojaryhmiä lippukunnassa toimii kuusi ja ryhmät kokoontuvat viikoittain. Vartiot: Hillerit, Hiiret, Hukat, Ilvekset, Metsäjänikset ja Haisunäädät. Samoajat ovat vuotiaita nuoria. Ahmametsot, Kauriit, Kuutit ja Saukot kokoontuvat muutamia kertoja kuukaudessa tai harvemmin. Samoajatoiminta on enemmän tapahtumaja projektiluontoista, kuin viikottaisissa kokoontumisissa käymistä. Samoajat kokoontuvat myös koko ikäkauden kesken samoajaneuvostoon, joka kokoontuu noin joka toinen kuukausi. Samoajatoiminnan tukena ovat aikuiset luotsit sekä ikäkausivastaava. Lippukunnan tulevaisuuden kannalta olisi erityisen tärkeää huolehtia samoajien aktiivisesta toiminnasta sekä hyvinvoinnista. Ikäkaudessa on kasvamassa potentiaalisia, tulevia johtajia runsas joukko. Vaeltaja ikäkauteen kuuluvat kaikki vuotiaat nuoret aikuiset. Vaeltajatoimintaa ei lippukunnassamme ole ollut viime vuosina paljoakaan, mutta nykyisten samoajien pikkuhiljaa kasvaessa tilanne on elpymään päin. Toiminnassa mukana olevien vaeltajien tukeen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Ikäkauden aikana siteet toimintaan ovat löyhät. Oikean ja sopivan tuen myötä pystytään myötävaikuttamaan vaeltajan sitoutumiseen partioon. Vaeltajat ovat myös tärkeä voimavara esimerkiksi hallitustyöskentelyssä sekä projektien vastuuhenkilöinä. Vaeltajatoiminnan tukena on aikuinen luotsi. Aikuiset toimivat lippukunnassamme monissa eri tehtävissä aina viikoittaisen toiminnan johtamisesta monenlaisiin tukitoimintoihin. Aikuisten määrä on ollut viime vuosina hyvä. Aikuisrekrytointia on tehtävä kuitenkin jatkuvasti, jotta lippukunta pysyy toimintakykyisenä. Viikkotoiminnan johtajia kannustetaan osallistumaan heidän johtamis- sekä muita taitojaan tukeviin koulutuksiin. Johtajien hyvinvointiin kiinnitetään myös huomiota järjestämällä heidän tarpeitaan vastaavaa sekä virkistävää johtajahuoltoa muutaman kerran vuodessa ja pienimuotoisemmin johtajaneuvoston kokousten yhteydessä. TALOUS JA AVUSTUKSET Aktiivisen toiminnan ja jäsenten Säihke-leirimaksujen tukemisen myötä on paineita kasvattaa entisestään omaa varainhankintaa. Varainhankinnan keskeisimmät muodot ovat adventtikalenterimyynti, joulupukkipalvelu, Los Hidalgos miesvoimisteluryhmä, liikenteenohjaus sekä lettujen ja makkaran myynti. Avustuksia toiminnalle haetaan Nurmijärven kunnalta ja Nurmijärven seurakunnalta. TILAT JA KALUSTO Lippukunnan viikkokokoustila sijaitsee Rajamäellä osoitteessa Villentie 12. Herusten Solttilassa on jo vuosikymmeniä ollut lippukunnan käytössä Marsin maja. Altia Oyj:n omistaman kiinteistön tila on heikko. Jotta lippukunnan vartioiden retkeilyintoa saataisiin

4 lisättyä, olisi maja hyvä kunnostaa. Kalustoa on runsaasti, ja se on melko hyvässä kunnossa. Jäsenmäärän kasvun vuoksi etenkin telttakalustoa on viime vuosina hankittu lisää, ja kaluston uusimisen sekä kasvattamisen tarvetta seurataan edelleen aktiivisesti. HALLINTO JA TIEDOTUS Lippukuntaa johtaa kuusihenkinen hallitus ja lisäksi lippukunnan asioista keskustellaan myös johtajaneuvostossa, jonne kaikki lippukuntalaiset samoajaikäisistä ylöspäin ovat tervetulleita. Hallitus kokoontuu noin seitsemän kertaa vuodessa ja johtajaneuvosto noin neljä. Keväällä 2015 käyttöön otetun organisaatiouudistuksen tulokset alkavat näkyä, mutta toimintatapojen sisäänajossa menee vielä aikaa. Alkuvuodesta 2017 lippukunnalle on tehty hyvinvointisuunnitelma, jossa on kaksi tavoitetta: aktiivinen ja innostunut johtajisto sekä nuorten johtajien mukaanotto vastuutehtäviin. Aktiivisen ja innostuneen johtajiston saamiseksi lippukunnan pestejä kartoitetaan, pyritään pitämään kaikille johtajille pestikeskustelut ja huolehditaan kaikkien johtajien tuen saamisesta. Lisäksi hallituksen työtaakkaa yritetään entisestään hajauttaa laajemmalle alueelle johtajistoon. Tämä onnistuu muun muassa kehittämällä johtajaneuvoston toimintaa. Nuorten johtajien mukaan ottamiseksi nuorten johtajakoulutusta ja nuorten johtajien tukea kehitetään. Erityisesti samoajaikäkaudentukeminen on siis tärkeää. Lippukunnan vastuullisiin pesteihin aiotaan saada nyt mukaan erityisesti nuoria. Lippukunnanjohtaja, apulaisjohtaja sekä hallitus valitaan vuosikokouksessa Hallituksessa jatkavat Maarit Nummila, Pekka Valkonen ja Otto Puhakka. Erovuorossa on Riikka Kauhanen. Hallituksessa on ollut vuonna 2016 lippukunnanjohtajan ja lippukunnan apulaisjohtajan lisäksi neljä henkeä. Hallitus esittää, että hallituksen jäsenmäärää lisätään yhdellä nuorisojäsenellä. Tiedotuksen osalta hallitus päättää lippukunnan julkaisukanavista eli esimerkiksi lippukuntalehti Vieteristä sekä sosiaalisen median eri kanavista. TOIMINTAKALENTERI Piirin talvikisat Suomen Partiolaisten talvikisat Raaseporissa 5.3. Lippukunnan vuosikokous 7.3. Johtajaneuvosto Kirkkoväärtivuoro Samoajat Gone Wild -tapahtuma Lippukunnan vartionjohtajakurssi Rakovalkea -tapahtuma Piirin lippukuntapäivä ja kevätkokous 1.4. Mänkijäpäivä Rajamäellä

5 xx.4. Eeron Erehdys Piirin kevätkisat Törmä Kohtaaminen Johtajaneuvosto xx.5. Lippukunnan kolmiottelu Tarpojien piirimajakka Piirin samoajien Flaksi Suomen Partiolaisten kevätkisat Sudenpentu-seikkailijakisat Kuunsiru Piirin vaeltajapiknik xx.5. Lippukunnan kevätjuhla Piirileiri SÄIHKE World Scout Moot Islannissa Suomen Partiolaisten Johtajatulet Evolla xx.8. Lippukunnan syysavaus xx.9. Lippukunnan pimeäsuunnistuskilpailu xx.9. Piirin syyskisat Suomen Partiolaisten syysmestaruuskisat Raran Ralli Itsenäisyyspäiväkirkko, lupauksenantotilaisuus ja johtajakahvit xx.12. Lippukunnan joulujuhla Pukkipalvelu jouluaattona

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2011-14.8.2012 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 on Reippaitten Poikien 101. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2017 lopussa noin 120-130 jäsenen tasolla ja sitä pyritään kasvattamaan. Toiminnassa

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Vuosi 2019 on Reippaitten Poikien 102. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2018 lopussa noin 130 jäsenen tasolla ja se pyritään pitämään vähintäänkin samalla

Lisätiedot

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä. Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2009 uutta partiohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtuma on Susiveikkojen oma 30-vuotisjuhlakesäleiri.

Lisätiedot

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleistä: Mynämäen Maahiset ry on sekalippukunta, joka toimii Mynämäen kunnan alueella. Lippukunta tarjoaa partiotoimintaa kaikenikäisille.

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2017 on Töölön Sinisten 85. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme on Töölönkadun Kolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii Långvikin Kämppämme Kirkkonummella.

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2016 on Töölön Sinisten 84. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme ovat Töölönkadun Kolo ja Siltasaarenkadun Kallionkolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii

Lisätiedot

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Partiolippukunta Nummen Samoojat ry:ssä vuoden 2013 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. 40 v juhlavuosi 2. Tarpojaikäkausi 3. omatoiminen varainhankinta 4. Retkitoiminta

Lisätiedot

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sivu 1 (7) Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 YLEISTÄ Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry toimii yhteislippukuntana. Toiminnan perustana ovat sudenpentulaumojen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä ovat johtajien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Mankkaan Eräsudet ry 1 (6) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 25. toimintavuotenaan partio-ohjelman toteuttamista viikottaisten partiokokousten,

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2012

Toimintakertomus vuodelta 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille vuosi 2012 oli jälleen aktiivinen ja toiminnantäyteinen. Lisäksi lippukunnan jäsenmäärä kasvoi vahvasti syksyllä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 6 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 20. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2013

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y. Pestijohtaja: Soile Oikkonen Sudenpentuikäkausivastaava: Suvi Sipilä Seikkailijaikäkausivastaava: Jari Harju Tarpojaikäkausivastaava:

Lisätiedot

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. Vuonna 2014 Hespartossa painotetaan erityisesti lippukuntamme kehittämistä ja

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Mankkaan Eräsudet ry 1 (6) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 23. toimintavuotenaan partio ohjelman toteuttamista viikkokokousten, retkien, leirien, vaellusten

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1/7. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1/7. Yleistä Sivu 1/7 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2015 on Töölön Sinisten 83. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme ovat Töölönkadun Kolo ja Siltasaarenkadun Kallionkolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii

Lisätiedot

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

Partiolippukunta Tornipääskyt ry Partiolippukunta Tornipääskyt ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIPPUKUNNAN TAVOITTEET VUODELLE 2009 3 2 VARSINAINEN TOIMINTA 3 2.1 Sudenpentutoiminta 3 2.2 Seikkailijatoiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y. Pestijohtaja: Soile Oikkonen Sudenpentuikäkausivastaava: Suvi Sipilä Seikkailijaikäkausivastaava: Jari Harju Tarpojaikäkausivastaava:

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 2017 R A J A M Ä E N M E T S Ä N K Ä V I J Ä T R.Y. 1.YLEISTÄ Lippukunnan 58. toimintavuosi tarjosi suurleiriputken jatkeeksi Uudenmaan Partiopiirin 2500 leiriläisen Säihke-leirin Hangon

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2008 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Syksyllä siirryttiin useimpien ryhmien kohdalla partion

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(4) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Mankkaan Eräsusien kuudettatoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa käyttöön

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 1 (7) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Partiolippukunta jatkaa 24. toimintavuotenaan partio-ohjelman toteuttamista viikottaisten partiokokousten, retkien, leirien, vaellusten ja kilpailujen

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Mankkaan Eräsusien kahdeksantenatoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Strategia 2011-2014 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS TAUSTAA... 3 VISIO... 3 MISSIO... 3 TAVOITTEIDEN PURKU... 4 KÄSITTEET... 5 LIITTEET: Kolkkavihko Ruskea Linja, jermu-, vartio- ja vaeltajaohjelma

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2006 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Partiolippukunta Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:ssä vuoden 2018 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. Tarpojaikäkausi. Tarpojaikäkausi on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Olarinmäen Samoojat ry Toimintasuunnitelma 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2013 SISÄLTÖ YLEISTÄ. 3 PARTIO-OHJELMA/TOIMINTA 4 SUDENPENNUT.. 5 SEIKKAILIJAT.. 6 TARPOJAT.. 7 KOULUTUSJOUKKUE.. 8 SAMOAJAT..

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Mankkaan Eräsudet ry 1 (8) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 23. toimintavuotenaan partio-ohjelman toteuttamista viikottaisten partiokokousten,

Lisätiedot

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 5.11.2013 8.11.2013 2 SISÄLLYS JÄSENISTÖ... 5! TOIMINTA... 6! SUDENPENTUTOIMINTA... 7! SEIKKAILIJATOIMINTA... 7! TARPOJATOIMINTA... 8! SAMOAJATOIMINTA... 9!

Lisätiedot

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2013 oli Töölön Sinisten 80-vuotisjuhlavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 3. JÄSENISTÖ 2.HALLINTO 4. KOKOONPANOT

1. YLEISTÄ 3. JÄSENISTÖ 2.HALLINTO 4. KOKOONPANOT T O I M I N T A K E R T O M U S 2016 Koloemäntä: Merja Tikkaoja Kalustonhoitaja: Pekka Valkonen Ensiapuvastaava: Sari Niemelä Jäsenrekisterin hoitaja: Tuukka Karvonen Avustusvastaava: Tapio Ranta Tilinpäätösvastaava:

Lisätiedot

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!! MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 3. JÄSENISTÖ 4. KOKOONPANOT 2.HALLINTO

1. YLEISTÄ 3. JÄSENISTÖ 4. KOKOONPANOT 2.HALLINTO 1. YLEISTÄ Lippukunnan 57. toimintavuosi on ollut kaiken kaikkiaan vilkas. Viikkokokoustoiminta on ollut aktiivista, mutta toisaalta viikkotoiminnan johtajista on ollut pulaa. Jopa niin, että syksyllä

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 3. JÄSENISTÖ 2.HALLINTO 4. KOKOONPANOT

1. YLEISTÄ 3. JÄSENISTÖ 2.HALLINTO 4. KOKOONPANOT T O I M I N T A K E R T O M U S 2016 Koloemäntä: Merja Tikkaoja Kalustonhoitaja: Pekka Valkonen Ensiapuvastaava: Sari Niemelä Jäsenrekisterin hoitaja: Tuukka Karvonen Avustusvastaava: Tapio Ranta Tilinpäätösvastaava:

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015. RAJAMÄEN METSÄNKÄVIJÄT r.y.

TOIMINTAKERTOMUS 2015. RAJAMÄEN METSÄNKÄVIJÄT r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2015 RAJAMÄEN METSÄNKÄVIJÄT r.y. 1. Yleistä 2. Hallinto Lippukunnan 56. toimintavuosi oli hyvin vilkas ja monipuolinen. Vuoden päätapahtumaan, lippukunnan omalle KomioKarhu-leirille Lopella

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös Tasekirja

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös Tasekirja Tilinpäätös 2011-2012 Tasekirja Sivu 1 (14) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Partiolippukunta Susiveikot ry... 2 Yleistä... 2 Ikäkausitoiminta... 4 Lippukunnan merkittäviä tapahtumia vuonna 2010-2011...

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2011 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 6 4. Talousarvio

Lisätiedot

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2009 Tasekirja

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2009 Tasekirja Tilinpäätös 2009 Tasekirja Sivu 1 (12) Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 2-6 Tuloslaskelma 7-8 Tase 9 Liitetiedot 10 Tilinpäätöksen allekirjoitus 11 Tilinpäätösmerkintä 11 Tilintarkastuskertomus 12

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Petja Heiskanen. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Petteri Häkkinen. Antti Väisänen. poikia kuin tyttöjä.

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Petja Heiskanen. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Petteri Häkkinen. Antti Väisänen. poikia kuin tyttöjä. Sivu 1/7 Yleistä Vuosi 2016 oli Töölön Sinisten 84. toimintavuosi. Kokoontumispaikkana toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallion Kolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin Kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2010 Tasekirja

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2010 Tasekirja Tilinpäätös 2010 Tasekirja Sivu 1 (17) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Partiolippukunta Susiveikot ry... 2 Toimintakertomus 2010... 2 Ikäkausitoiminta... 4 Tuloslaskelma 01.01.2010-14.8.2010...

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 2/17

Hallituksen tiedote 2/17 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Hallituksen tiedote 2/17 05.3.2017 SISÄLLYS 1 Ajankohtaisia asioita 1.1. Keväretki peruttu, kevätiltanuotio järjestetään 29.5. 1.2. hallitus@kime.fi-sähköpostiosoite väliaikasesti

Lisätiedot

MIKÄ KLIFFA? KENELLE?

MIKÄ KLIFFA? KENELLE? MIKÄ KLIFFA? KENELLE? Kliffa 2018 eli Pääkaupunkiseudun partiolaisten kahdeksas piirileiri pidetään ensi kesänä 23.-31.7. Evolla. Kliffalle odotetaan arviolta 5000 osallistujaa, joista osa tulee ulkomailta.

Lisätiedot

LAADUN PORTAAT PAREMPAAN LIPPUKUNTAAN LAATUTYÖKALU VALMENTAJALLE JA LIPPUKUNNALLE

LAADUN PORTAAT PAREMPAAN LIPPUKUNTAAN LAATUTYÖKALU VALMENTAJALLE JA LIPPUKUNNALLE PORTAAT PAREMPAAN LIPPUKUNTAAN LAATUTYÖKALU VALMENTAJALLE JA LIPPUKUNNALLE Tämä korttipakka auttaa sinua selvittämään, miten lippukunnalla menee, mikä toimii hyvin ja mitä voisi tehdä paremmin. Tehdään

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2015

Toimintakertomus vuodelta 2015 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Vuosi 2015 oli Mankkaan Eräsusille toiminnantäytteinen. Lippukunnan jäsenmäärä on tasaantunut ja vuoden lopussa Mankkaan Eräsusissa oli 159 jäsentä. Maaliskuussa pidettiin

Lisätiedot