EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Järjestöt ja kunta hyvinvointia edistämässä Hankekoordinaattori Katja Häkkilä
ESKO- Ehkäisevän työn kärkihanke Oulussa 2009-2013 ESKO on Oulussa toteutettava sosiaali- ja terveysjärjestöjen sekä Oulun kaupungin yhteinen ehkäisevän työn hankekokonaisuus, jonka tavoitteena on lisätä oululaisten hyvinvointia elämän eri vaiheissa. Ehkäisevällä työllä tähdätään yksilön tai yhteisön hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen pyrkimällä estämään ennalta ongelmien syntymistä tai niiden pahenemista. ESKO -hankekokonaisuudessa tehdään ehkäisevää työtä näkyväksi ja levitetään hyviä toimintamalleja. RAY-rahoitteinen KASTE-hanke
ESKO hankkeet ja hallinnoijat ESKO muodostuu kolmesta eri ikäkausiin keskittyvästä ja yhdestä koordinoivasta hankkeesta. Hankekokonaisuuden kumppanuusverkostossa on mukana 46 järjestöä, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelujen, sairaanhoitopiirin, ev.lut. seurakunnan ja oppilaitosten toimijoita. VOIMAPERHE Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL), Pohjois-Pohjanmaan piiri ry TYÖIKÄISET-ESKO Pohjois-Pohjanmaan Sydänpiiri ry IKÄ-ESKO Oulun Seudun Setlementti ry KOORDINAATIO-ESKO SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Järjestöjen ja kaupungin yhteisiä toimintamuotoja ESKO-hankkeessa Yhteistyöfoorumit ja - verkostot Yhteiset toimintamallit Sähköinen hyvinvointikertomus Järjestöavustukset Hankehakemusyhteistyö
Yhteistyöfoorumit ja verkostot 1. Laajan osallistumisen yhteistyöfoorumit 2. Edustuksellinen yhteistyöelin 3. Yhteistyöryhmä 4. Tuotannollinen yhteistyöryhmä 5. Johtava ryhmä Yhteiset tapahtumat esim. Järjestömessut
Yhteiskehittämisen tuloksena syntyneet toimintamallit Lapset, nuoret, perheet Työikäiset Ikäihmiset Yhteistyöverkosto Perhepesä - toimintamalli Tolokkua elämää toimintamalli Etsivän työn alueellinen konsepti Järjestötoiminnan luokittelu Sykäys hyvään oloon Messissä koutsaus Puhelinringit Eläkeinfot Kulttuuriluotsit Ihimiset.fiportaali
Kokemuksellinen hyvinvointi sähköisessä hyvinvointikertomuksessa Turvallisuus Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus Osallisuus ja vaikuttaminen Elämänlaatu Asuminen ja ympäristö Henkinen hyvinvointi Terveys ja toimintakyky Varhaiskasvatus, koulut, opiskelu Työ ja toimeentulo Rakenne/ elinvoima /talous Kaikki ikäryhmät Lapset, lapsiperheet Nuoret Työikäiset Ikäihmiset Matti Vähäkuopus
Kokemuksellinen hyvinvointi / järjestöpäivät 26.4. 2013 Oulu / ESKO hankeen kanssa yhteistyössä Tarkastelunäkökulmia olivat Lapset, lapsiperheet ja nuoret sekä työikäiset ja ikäihmiset. Kokemuksellista hyvinvointia tarkasteltiin hyvinvoinnin teemojen (9 kpl) sekä väestöryhmien matriisissa. Keskustelun pohjana oli 4-kenttä, jossa tarkasteltiin niitä asioita jotka jo ovat hyvin ja tukevat hyvinvointia. Samoin oli sarake niille asioille, joita jo on mutta niitä tulisi kehittää. Lisäksi oli sarakkeet puuttuvista asioista/ toiminnoista sekä sarake asioille joista voidaan luopua kokonaan. Keskustelun tuloksista laadittu yhteenveto Turvallisuus Tasa-arvo, oikeudenmukaisuu s Osallisuus ja vaikuttaminen Elämänlaatu Asumine n & ympäristö Henkine n hyvinvointi Terveys & toimintakyky Varhaiskasvatus, koulut, opiskelu Työ ja toimeentulo Lapset, lapsiperheet Nuoret Työikäiset Ikäihmiset
TYÖIKÄISET Kuntalaisten hyvinvointi / järjestöpäivät 26.4.2013 Ovat olemassa/ säilytettävät / vahvistavat hyvinvointia Ovat olemassa, mutta tulee kehittä Nämä asiat puuttuvat ja niitä tarvittaisiin Näistä asioista voitaisiin luopua Varhaiskasvatus, koulut ja opiskelu: Liikunta ja kulttuuri: Terveys ja toimintakyky: + Työikäisten muistisairaiden päivätoiminta on hyvä toimintamuoto. + Kehittäjä asiakkaiden mukana olo palveluiden kehittömisessä (mielenterveyspuoli) + Pitkäaikaistyöttömien terveystarkastukset. + Muistineuvoja toiminta - Aikojen saamista sotepalveluihin tulee kehittää. - Asiointiavun kehittäminen - Palveluiden ja toimintojen kehittämisessä tulisi huomioida alueiden erityispiirteen. - Laitoshoidon purkaminen tuo kehittämistavoitteita avopalveluiden kehittämiseen. - Avohuollon henkilöstön tietämystä järjestötoimijoista tulee lisätä ja yhteistyötä edelleen kehittää. - Henkilökohtaisen avun järjestämistapojen edelleen kehittäminen - Äskettäin työttömiksi jääneiden terveystarkastuksien kehittäminen. - Sosiaalipalveluihin myös matalankynnyksen palvelua vrt. terveyspalvelut hyvinvointipisteessä. - Alueelliset palvelukoordinaattorit - Ennaltaehkäisevä näkökulma myös hoitoketjuihin. - Avokuntoutus puutteellista - Sektoroitunut ajattelumalli - Organisaatiolähtöisyys - Jatkuvat organisaatiomuutokset - Tilaaja- tuottaja malli
Kaupunkistrategia 2020 ja hyvinvoinnin painopisteet (09/2013) Linjaukset Indikaattorit Nykytila Tavoitetila v. 2016 Kuntalaisten hyvinvointi paranee Kuntalaisten oma vastuu ja yhteisöllisyys vahvistuu Liikunnallisen ja terveen elämäntavan vahvistaminen Vaikuttavat ja tehokkaat palvelut järjestetään asiakaslähtöisesti Ikävakioitu sairastavuusindeksi laskee (KELA) Terveydentilan kokeminen hyväksi 2009: 107,9 2010: 108,4 2011: 108,7 66,9 % (ikäluokan koon mukaan painotettu ka) 107,5 106,0 68 % 70 % Osallistuminen yhdistys- ja järjestötoimintaan (kysely) 40,9 % 44,0 % 47 % - Osallistuminen vähintään kerran viikossa järjestö-, harrastus- tms. lähiyhteisötoimintaan Yksinäisyyden kokeminen vähenee (kysely) 10,7 % (ikäluokan koon mukaan painotettu ka) 10 % 9 % Harrastaa riittävästi liikuntaa vapaa-ajallaan, %:a ikäryhmästä (ATH - tutkimus) Päihteiden käyttö vähenee: Alkoholin käyttö vähenee (THL/kouluterveyskysely ja ATH -tutkimus) 80,1 % (ikäluokan koon mukaan painotettu ka) 24 % (ikäluokan koon mukaan painotettu ka) 16,3 % (ikäluokan koon mukaan Huumausaineiden käyttö vähenee (THL/kouluterveyskysely ja ATH - tutkimus) painotettu ka) Ylipainoisten osuus väestöstä vähenee 17,5 % (ikäluokan koon mukaan painotettu ka) Palvelutyytyväisyys lisääntyy (KAPA tutkimus): Laaja asuinkuntaindeksi (yleinen palvelutyytyväisyys, asteikko 1-5) Kuntapalvelujen sähköisen asioinnin osuus nousee 30 %:iin - vähintään 30 % kuntalaisille tarjottavista palveluista on sähköistetty -80 % asioinnista tapahtuu sähköisen asiointikanavan kautta Asiakkaiden rooli vahvistuu palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja tuottamisessa ka 3,5 (uusi Oulu) 81 % 82 % 22 % 15 % Tavoitetila v. 2020 20 % 13 % 17 % 16,5 % 3,7 3,9 Selvitystyö käynnissä 30 % 35 % Tavoitteet asetetaan palvelujen järjestämisohjelman tarkistamisen yhteydessä 75 v. täyttäneistä asuu kotona tarvitsemiensa palvelujen tukemana 90,8 % 92 % 92 % 0-17 v. kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä laskee, hyödyntäen ennaltaehkäisevää toimintaa 1,3 % vastaavan ikäisestä väestöstä 1 % 1 %
Esitys uudesta järjestöavustusten kokonaisuudesta Oulun kaupunkiin Uudessa järjestöavustusten esityksessä hyödynnetään jo olemassa olevia jakoperusteita sekä esitetään uusia jakoperusteita vastaamaan entistä paremmin uuden Oulun strategisia elämänkaaren mukaisia painopisteitä, turvamaan järjestöjen toimintaedellytyksiä uuden Oulun alueella sekä tukemaan innovatiivista ja pitkäjänteistä järjestötoimintaa. Järjestöt toivotaan mukaan yhteisiin hyvinvointia lisääviin toimenpiteisiin, mutta avustuksissa nähdään tärkeänä myös ns. perustoiminnan tukeminen. Uudessa esityksessä painotetaan järjestöjen välistä yhteistyötä ja mahdollistetaan avustuksen hakeminen useammasta avustuskorista. Uuden avustuskäytännön tavoitteena on tukea perustoimintaa sekä vähentää kehittämistoiminnan pirstaleisuutta kohdentamalla avustusta laajempiin kokonaisuuksiin, joita toteutetaan järjestöjen välisenä yhteistyönä. Esitys uudesta järjestöavustuskäytännöstä odottaa vielä Oulun kaupungin hyvinvointilautakunnan päätöksentekoa. Tällä hetkellä kaupungissa selvitellään mahdollisuutta yhdistää hyvinvointipalvelujen sekä sivistys- ja kulttuuripalvelujen järjestöavustukset yhdeksi kokonaisuudeksi.
Uuden järjestöavustuksen avustuskorit Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustukset Hyvinvoinnin painopisteiden mukaiset avustukset Perustoimintaavustukset Kertaavustukset
Hankehakemusyhteistyö ESKOssa Ikäihmisten esimerkkiyhdistys x Lasten, nuorten ja lapsiperheiden verkosto - Hankeaihioiden esittely Työikäisten verkosto - Hankeaihioiden esittely Ikäihmisten verkosto - Hankeaihioiden esittely Järjestöjen ja kaupungin yhteistyöfooru mi kevätkausi Vireillä olevien hankehakemusten yhteiskäsittely ja viimeiset viilaukset Oulun kaupungin Konstiohjelma, kaupungin lausunnot -Vaaditaan ESKOpuumerkki - Plussaa linkittymisestä kaupunkistrategiaan ja hyvinvoinnin painopisteisiin R A Y
Yhteistä työskentelyä jäsentävä vuosikello Kaupungin järjestöavustushakemukset Hankeaihioiden valmistelu ja käsittely elämänkaari-verkostoissa ESKO-puumerkki Järjestöt tuottavat kokemustietoa sähköiseen hyvinvointikertomukseen Järjestöjen hankehakemukset Oulun kaupungin Konstiohjelmaan Hankehakemukset RAY:lle Kaupunginjärjestöavustukset Heinäsyyskuu Lokajoulukuu Tammimaaliskuu Hutikesäkuu Uusien hankeaihioiden suunnittelu seuraavan kevään hakua varten Hyvinvoinnin painopisteiden hyödyntäminen uusien hankeaihioiden valmistelussa ja kaupungin järjestöavustushakemuksissa Hyvinvoinnin painopisteet tulevalle vuodelle (sähköinen hyvinvointikertomus) Painopisteiden esittely järjestöille ja yhteinen työskentely
Sähköinen hyvinvointikertomus KASTE-yhteistyö Maakunnallinen järjestöjen neuvottelukunta Muut rakenteet ja teemat Oulun kaupungin yhteyshenkilö SOSTEn erityisasiantuntija Koko verkoston yhteinen foorumi. Kokoontuu 1 x kevät ja 1 x syksy. Kaikkia verkostoja koskevat yhteiset teemat. Aamupäivä yhteistä työskentelyä ja iltapäivällä jakaannutaan elämänkaariverkostoihin. Lapset, nuoret, lapsiperheet elämänkaariverkosto Työikäiset elämänkaariverkosto Ikäihmiset elämänkaariverkosto Häkkilä, Saarenpää 2013
Yhteiskehittämisen ja kumppanuuden avainasioita 1. Yhteiset tavoitteet 2. Riittävästi aikaa yhteistyölle 3. Moniäänisyys on rikkautta 4. Rohkeus 5. Avoin viestintä 6. Riittävät resurssit 7. Joustavat yhteistyörakenteet
Kiitos! www.kumppanuuskeskus.fi/esko