Aloite neuvoa-antavan kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Aloitteessa todetaan seuraavaa:

Samankaltaiset tiedostot
Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestysaloite liittyen mahdolliseen kuntaliitokseen Mänttä-Vilppulan kanssa. Aloitteessa todetaan seuraavaa:

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Seuraavat vaalit, joihin muutos vaikuttaisi, ovat:

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Tulkkilan koulun uuden liikuntasalin tarpeellisuutta koskevan kansanäänestysaloitteen käsittely

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

PALTAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kokoushuone Leino (kunnanhallituksen huone)

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvitys. Vaihtoehdot kuntalaisten kuulemiseen kuntaliitosprosessissa

Kansanäänestyksen järjestäminen Turun toriparkista

Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä.

Kesla 19 Valmistelija: asianhallintapäällikkö Ella Vuorela, puh ,

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Äänestysaluejaon muuttaminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Esitys uusiksi oppimisympäristöiksi / koulusuunnitelmien tarkentaminen. Kokouspöytäkirja liitteenä.

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 13 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

8 Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 32 9 Kaupunginvaltuuston kokoukset vuonna Ilmoitusasiat Muut asiat 38

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan valinta 265/ /2017. Kh

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaupunginjohtajan valinta / valintaprosessin keskeyttäminen / jatkotoimista päättäminen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 3 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3

Otsikko Sivu 29 Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden määrääminen

Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Sastamalan kaupungin ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2018 presidentinvaalissa

Aloite esityslistan liitteenä.

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 8/

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Äänekosken kaupungin äänestysaluejako alkaen

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Vuoden 2018 tasavallan presidentin vaalien ennakkoäänestyksen järjestäminen, ennakkoäänestyspaikat sekä vaalipäivän äänestyspaikat

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Keskusvaalilautakunta Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistaminen 607/031/2016. Keskusvaalilautakunta

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 27/ (43) Kaupunginhallitus. Aika klo 17:03-19:30. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Etelä-Pohjanmaan pohjoisen alueen hyvinvointikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

AIKA klo 16:00-16:20 Kokemäen kaupunginvirasto, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus 33

Keskusvaalilautakunta Kaupunginhallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 29 Presidentinvaalin 2018 äänestyspaikkoja, laitosäänestystä ja kotiäänestystä koskeva kuulutus

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Sivu 17 Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen 3 18 Ilmoitusasiat 5

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi esityksen Kiteen kaupungin hal lin to sään nök si

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Hallintosäännön uudistaminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 5 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 3 12.12.2016 Aloite neuvoa-antavan kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä 786/00.00.00.02/2016 Kh 07.12.2016 5 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, Lapuan kaupungille on jätetty aloite neuvoa-antavan kunnallisen kan san ää nes tyk sen järjestämiseksi Lapualla. Aloitteen luovutti 29.11.2016 Riitta Kangasluoma. Aloitteessa todetaan seuraavaa: "Me kansanäänestysaloitteen (kuntalaki 30 ja 31 ) al le kir joit ta neet vaadimme Lapuan kaupunginvaltuustoa päättäämään mah dol li simman pian kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä La puan kaupungin sopimuksesta kaupunkiin osoittamisesta ja ko tou tu mi sen edistämisestä, pakolaisten vastaanoton kuntapaikkoja kos ke vas ta sopimuksesta, ja kansainvälistä suojelua saaville nuorille tar koi te tun tukiasumisyksikön perustamisesta/perustamatta jät tä mi ses tä kaupunkiimme, sekä mahdollisesti ryhminä kaupunkiimme si joi tet tavien kiintiöpakolaisten/turvapaikanhakijoiden/oleskeluluvan saa neiden turvapaikanhakijoiden ottamisesta/ottamatta jät tä mi ses tä" ta menettelystä annetun lain 4 :n mukaan kuntalain 31 :ssä tar koi te tus sa kansanäänestyksen toimittamista tarkoittavassa kunnan asukkaiden aloitteessa on yksilöitävä asia, josta kan san ää nestys halutaan toimitettavaksi. Aloitteen tekijöiden on aloitteessa vakuu tet ta va, että he ovat äänestysoikeutettuja kunnan asukkaita. Aloit teen tekijöiden omakätisten allekirjoitusten alle on selvästi merkit tä vä heidän nimensä, ammattinsa tai toimensa ja osoitteensa. Äänestysoikeutta koskevan tarkistuksen perusteella aloitteen on lain vaatimalla tavalla allekirjoittanut 646 henkilöä eli noin 5,73 prosent tia vuoden 2012 kunnallisvaalien äänioikeutettujen määrästä (11.276). Allekirjoittaneista 95 ei täyttänyt edellä mainitun lain mukais ta vaatimusta allekirjoituksen, ammatin/toimen tai osoitteen merkit se mi ses tä. Väestörekisterikeskuksen ja oikeusministeriön sopiman käytännön pe rus teel la las ken ta pe rus tee na käytetään edellisten kunnallisvaalien ää ni oi keu tet tu jen määrää.

Kuntalain (365/1995) mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osal listua ja vaikuttaa kunnan toimintaan;... 7) järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä. Sovellettavat säännökset Kuntalain (365/1995) 31 :n mukaan kansanäänestysaloite on ratkais ta va valtuustossa, mikäli aloitteen tekijöitä on vähintään viisi (5) prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Valtuuston on vii pymät tä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kan san ää nestys. Kuntalain 30 :n mukaan valtuusto voi päättää, että kunnalle kuu luvas ta asiasta toimitetaan kansanäänestys. Kansanäänestys on neu voa-an ta va. Kunnallisesta kansanäänestyksestä säädetään kuntalaissa (365/1995). ta menettelystä on säädetty laki 16.7.1990/659: 2 : "Kansanäänestys toimitetaan kunnanvaltuuston määräämänä sunnuntaina.... Äänestys toimitetaan äänestysalueittain nou dattaen vaalilain (714/1998) 8 :n nojalla viimeksi määrättyä ää nes tysja ko alue ja koa. Valtuusto voi kuitenkin päättää, että useammalla äänestysalueella on yhteinen äänestyspaikka. Lapuan kaupunki on jaettu yhdeksään äänestysalueeseen, jotka ovat: Lapuan eteläinen (Ruhan koulu) Haapakoski (Haapakosken koulu) Hellanmaa (Hellanmaan koulu) Lapuan itäinen (Kauhajärven koulu) Keskusta (Lapuan lukio) Kirkonkylä (Keskuskoulu) Liuhtari (Palvelukeskus Hopearinne) Saarenkangas (Saarenpää-koti) Tiistenjoki (Tiistenjoen koulu) Äänestykseen voidaan osallistua myös ennakolta kirjeitse (kir jeää nes tys)..." 3 ; "Kunnanvaltuuston on päätettävä kansanäänestyksen toi mit tami ses ta viimeistään 60. päivänä ennen äänestyspäivää.

Päättäessään kansanäänestyksen toimittamisesta kunnanvaltuuston on samalla päätettävä äänestyksen aiheesta ja ajankohdasta sekä äänestäjille esitettävistä vaihtoehdoista. Vaihtoehdot voivat sisältyä samaan äänestyslippuun tai kutakin vaihtoehtoa varten voi olla oma äänestyslippu. Äänestäjällä tulee kuitenkin aina olla mahdollisuus ilmais ta, ettei hän kannata mitään esitetyistä vaihtoehdoista. Kun nanval tuus ton on päätöksessään määrättävä äänestyslippujen lu ku määrä, sisältö ja ulkomuoto." 5 : "Äänestysviranomaisina... ovat keskusvaalikunta ja äänestyslautakunnat." 6 "Kunnan keskusvaalilautakunta kokoontuu puheenjohtajan kutsus ta viimeistään kuukautta ennen äänestyspäivää, 20. päivänä ennen äänestyspäivää, äänestyspäivää edeltävänä perjantaina, ää nestys päi vä nä ja äänestyspäivän jälkeisenä päivänä sekä muul loin kin, milloin asian kä sit te ly sitä vaatii." 7 :n mukaan keskusvaalilautakunta vastaa kansanäänestyksen tiedottamisesta, ja lisäksi kunnanhallituksen on "viivytyksettä" il moitet ta va oikeusministeriölle kansanäänestyksen toimittamisesta. 8 :n mukaan keskusvaalilautakunta perustaa äänestysoikeutetuista henkilöistä äänestysrekisterin. "Kunnanhallituksen on viimeistään 55. päivänä ennen äänestyspäivää ilmoitettava Väes tö re kis te ri keskuk sel le kansanäänestyksen toimittamisesta ja siitä, haluaako se äänes tys re kis te riin otettavat tiedot konekielisenä vai pa pe ri tu los tei na." 9 : Kirjeäänestystä varten kunnan keskusvaalilautakunta lähettää viimeistään 19. päivänä ennen äänestyspäivää jokaiselle äänestysoi keu te tul le, jonka osoite on tiedossa... äänestyslipun, vaalikuoren, lähetekirjeen, lähetekuoren ja laatimansa ää nes tys oh jeet (kir jeää nes tys asia kir jat)." Ennakkoäänestys tapahtuu kunnallisvaaleista poiketen kirjeitse. Kansanäänestyksessä ei käytetä koti- ja laitosäänestystä. ta mennettelystä annetun lain 2 :n mukaan kansanäänestys toimi te taan kunnanvaltuuston määräämänä sunnuntaina. Äänestystä ei kuitenkaan voida määrätä toimitettavaksi uudenvuodenaattona tai -päi vä nä, loppiaisena, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, va pun aat to na tai -päivänä, helluntaipäivänä, itsenäisyyspäivänä taikka jou lu aat to na tai ensimmäisenä tai toisena joulupäivänä. Äänestystä ei saa mää rätä toimitettavaksi myöskään kunnallisvaalien, valtiollisten vaa lien tai valtiollisen kansanäänestyksen yhteydessä. Kuntalain 29 :n mukaan kunnan on tiedotettava asukkailleen kun-

nas sa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista. Kunnan tiedottamisvelvollisuus korostuu, mikäli päätetään järjestää kansan ää nes tys, jotta kuntalaisten aidot mielipiteet saadaan selville. 646 lapualaisen äänioikeutetun allekirjoittama aloite kan san ää nestyk sen järjestämisestä täyttää neuvoa-antavan kan san ää nes tyk sen edellyttämät muotovaatimukset. Aloitteesta ilmenee, mistä asiasta kansanäänestys esitetään järjestet tä väk si. Aloite täyttää myös lainsäädännön edellyttämät muotovaa ti muk set aloitteen tekijöiden yksilöimiseksi (omakätinen alle- kirjoi tus, nimi, ammatti tai toimi ja osoite). Kansanäänestyksen järjestämisestä arvioidaan aiheutuvan kus tannuk sia n. 15 000-20 000 euroa. Vuoden 2017 talousarvioon ei sisäl ly mää rä ra haa tä hän tarkoitukseen. Aloite on nähtävänä kokouksessa. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Ehdotus tehdään asiasta käytävän yleiskeskustelun jälkeen. Päätös: Asiasta käydyn yleiskeskustelun jälkeen vs. kaupunginjohtaja teki seu raa van päätösehdotuksen: Kaupunginhallitus 1. esittää aloitteen kuntalain (365/1995) 31 :n mukaisesti kaupun gin val tuus ton ratkaistavaksi ja 2. esittää lisäksi, että kansanäänestystä ei järjestetä. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, Kv 3 Aloite on nähtävänä kokouksessa. Valtuusto: Asiasta käydyn keskustelun jälkeen valtuutettu Veli- Martti Lah den-

suo esitti, että kansanäänestys tulee järjestää. Esitystä kannattivat val tuu te tut Lasse Rajala ja Olli Lahdensuo. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa asiassa on tehty kau pun gin hal li tuk sen esityksestä poikkeava esitys, jota on kan na tettu. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannat ta vat kaupunginhallituksen esitystä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kan nat ta vat Veli-Martti Lahdensuon esitystä, äänestävät "ei". Äänestys määrättiin pidettäväksi nimenhuutoäänestyksenä. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kaupunginhallituksen esitys sai 26 ääntä ja Veli-Martti Lahdensuon esitys 9 ääntä. Äänestysluettelo liitteenä. Kaupunginvaltuuston päätökseksi tuli kaupunginhallituksen esitys. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003,