SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Rajat ylittäviin liikenneonnettomuuksiin sovellettavan lain valinta: Rooma II -asetus, Haagin yleissopimus ja YHTEENVETO PE 462.492 FI
Tämä asiakirja on laadittu Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunnan pyynnöstä. LAATIJA Jenny PAPETAS Organisaatio Osoite VASTAAVA HALLINTOVIRKAMIES Vesna NAGLIC Politiikkayksikkö C: Kansalaisoikeudet sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasiat Euroopan parlamentti B-1047 Bryssel Sähköposti: vesna.naglic@europarl.europa.eu KIELIVERSIOT Alkuperäinen: EN Käännökset: BG/CS/DA/DE/EL/ES/ET/FR/IT/LV/LT/HU/MT/NL/PL/PT/RO/SK/SL/FI/SV TIETOJA TOIMITTAJASTA Yhteydenotot politiikkayksikköön tai sen kuukausitiedotteen tilaukset: poldep-citizens@europarl.europa.eu Euroopan parlamentti, käsikirjoitus valmistui lokakuussa 2012. Euroopan unioni, 2012. Tämä asiakirja on saatavilla internetissä osoitteessa: http://www.europarl.europa.eu/studies VASTUUVAPAUSLAUSEKE Laatija on yksin vastuussa tässä asiakirjassa ilmaistuista kannoista, jotka eivät välttämättä vastaa Euroopan parlamentin virallista kantaa. Kopiointi ja kääntäminen muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin on sallittu, kun lähde mainitaan ja julkaisijalle toimitetaan etukäteen kopio julkaisusta.
Rajat ylittäviin liikenneonnettomuuksiin sovellettavan lain valinta: Rooma II -asetus, Haagin yleissopimus ja YHTEENVETO Kun EU:ssa tapahtuu liikenneonnettomuus rajat ylittävässä tilanteessa, on mahdollista soveltaa kolmea eri oikeusjärjestelmää, jotka kaikki sisältävät lainvalintasääntöjä. Nämä oikeusjärjestelmät sisältyvät Rooma II -asetukseen 1, Haagin yleissopimukseen tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista 2 ja in 3. Liikennevakuutusdirektiivi on merkityksellinen tällä oikeuden alalla, koska valtaosan liikenneonnettomuuksista johtuvista korvausvaatimuksista maksaa vakuutuksenantaja eikä itse vahingonaiheuttaja. 4 Euroopassa vakuutuksenantajien on noudatettava toiminnassaan ssä annettuja sääntöjä. Yksi näistä säännöistä on se, että vakuutusturva on myönnettävä sen lainsäädännön mukaisesti, jota sovelletaan onnettomuuden tapahtumapaikalla tai jota sovelletaan siinä paikassa, missä ajoneuvo tavanomaisesti sijaitsee, riippuen siitä, kumpi laki takaa paremman vakuutusturvan. Jos vakuutusturvan tarjoamisessa otetaan huomioon paitsi vakuutuksesta maksettava enimmäiskorvaus myös vahinkotyyppi ja vahingon suuruus, tällä edistetään direktiivin tavoitteena olevaa uhrin etujen suojelemista riippumatta siitä, missä unionin valtiossa onnettomuus tapahtuu. Tämä voi kuitenkin myös olla ristiriidassa Rooma II -asetuksen sääntöjen kanssa. Rooma II -asetuksen soveltaminen johtaa todennäköisesti siihen, että valitaan sen maan laki, jossa onnettomuus tapahtuu 5, tai sen maan laki, jossa kanteen kumpikin osapuoli asuu 6. Poikkeustapauksessa asetuksen soveltaminen voi johtaa myös toisen lain valintaan, mikäli kysymyksessä on se laki, jota sovelletaan jäsenvaltiossa, joka liittyy selvästi läheisemmin sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen kuin se jäsenvaltio, jossa onnettomuus tapahtui, tai se jäsenvaltio, jossa kummallakin osapuolella on asuinpaikka. 7 Mikäli sovelletaan muun valtion kuin uhrin asuinvaltion lakia, tämä voi johtaa uhrille maksettaviin liian pieniin tai liian suuriin korvauksiin ja aiheuttaa myös määräaikaan tai vanhentumisaikaan liittyviä etuja tai haittoja. 8 Nämä säännöt voivat kuitenkin sisältyä ssä annetun lainvalintaa koskevan säännön soveltamisalaan. Voidaan todeta, että ssä annettua sääntöä voidaan pitää Rooma II -asetuksen 16 artiklassa tarkoitettuna pakottavana säännöksenä tai Rooma II -asetuksen 27 artiklassa tarkoitettuna yhteisön säännöksenä, jolla säännellään lainvalintaa erityisissä asioissa. Vaikka tällä tavoin voidaankin ymmärtää näiden kahden asiakirjan välistä suhdetta, tämä tarkoittaa myös sitä, että asiassa ei sovelleta vain yhtä lakia, vaan että yhtä lakia voidaan soveltaa vastuuta ja määräaikaa koskeviin kysymyksiin ja toista lakia vahingon tyyppiä ja vahingon suuruuden määrittämistä koskeviin kysymyksiin. Tällä voi olla ei-toivottuja seurauksia, joiden vuoksi uhrille maksettavat korvaukset voivat tarpeettomasti joko kasvaa liian suuriksi tai jäädä liian pieniksi. 1 Asetus (EY) 864/2007 sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II). 2 Tehty 4. toukokuuta 1971. 3 Direktiivi 2009/103/EY. 4 "Compensation of Victims of Cross-border Road Traffic Accidents in the EU: Comparison of National Practices, Analysis of Problems and Evaluation of Options for Improving the Position of Cross-border Victims", asianajotoimisto Demolin Brulard Barthélémyn komissiolle laatima kertomus uhreille maksettavista korvauksista EU:ssa tapahtuvien liikenneonnettomuuksien yhteydessä rajat ylittävissä tilanteissa, saatavana osoitteessa: http://ec.europa.eu/internal_market/insurance/docs/motor/20090129report_en.pdf. 5 Asetuksen 4 artiklan 1 kohta. 6 Asetuksen 4 artiklan 2 kohta. 7 Asetuksen 4 artiklan 3 kohta. 8 Ks. edellä alaviitteessä 4 mainittu komission kertomus, s. 22 23 ja 43 44. 3
POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT Rooma II -asetuksen 28 artiklan nojalla Haagin yleissopimusta voidaan edelleen soveltaa niissä jäsenvaltioissa, jotka olivat allekirjoittaneet 9 yleissopimuksen Rooma II -asetuksen voimaan tulleessa. Näissä kahdessa asiakirjassa annettavien sääntöjen nojalla voidaan päämääristä ja tavoitteista riippuen valita erilaisia lakiviittauksia. Yleissopimuksessa määrätään pääasiallisesti sovellettavaksi sen maan lakia, jossa onnettomuus tapahtui, tai tarvittaessa sen maan lakia, jossa ajoneuvo on rekisteröity. On kuitenkin vielä täsmennettävä, millainen Rooma II -asetuksen ja Haagin yleissopimuksen välinen suhde tarkasti ottaen on. Esimerkiksi sekä Rooma II -asetuksen 1 artiklassa että Haagin yleissopimuksen 1 artiklassa määritetään asiakirjan soveltamisala ja kummassakin viitataan vastuuseen sopimukseen perustumattomien velvoitteiden yhteydessä. Voidaan väittää, että tämä vaikuttaa yleissopimuksen 1 artiklan sanamuodon tulkintaan, kun sitä sovelletaan EU:n jäsenvaltioiden välillä, siten, että se heijastaa Rooma I- 10 ja Rooma II -asetuksessa käytettävien termien "sopimusvelvoite" ja "sopimukseen perustumaton velvoite" itsenäisiä ja toisensa pois sulkevia määritelmiä. Tämä seikka ei ole kuitenkaan täysin varma. On myös epäselvää, voidaanko ne lakivalintaa koskevat sopimukset, jotka sallitaan Rooma II -asetuksen nojalla, sallia myös yleissopimusta sovellettaessa. Vaikka Rooma II -asetuksen ja Haagin yleissopimuksen väliseen suhteeseen liittyvät epävarmuustekijät onnistutaan ratkaisemaan, tilanne todennäköisesti pysyy monimutkaisena ja kannustaa etsimään asianosaisille edullisinta oikeuspaikkaa, sillä asian ratkaisu voi vaihdella sen mukaan, missä asiaa käsitellään. Tästä ei ole apua niille, jotka pyrkivät selvittämään korvausvaatimukset ilman oikeudenkäyntiä, koska on mahdotonta sanoa täysin varmasti, mitä lakia tähän tarkoitukseen olisi sovellettava. Haagin yleissopimuksen ja n osalta näyttää melko selvältä, ettei yleissopimus saa rajoittaa direktiivin soveltamista. Yleissopimus ei sido Euroopan unionia, ja alle puolet jäsenvaltioista on allekirjoittanut sen. Jos yleissopimuksen annetaan vaikuttaa unionin oikeuden sääntöjen toimivuuteen, jäsenvaltiot soveltaisivat näitä sääntöjä epäyhtenäisesti, mikä olisi ristiriidassa yhtenäisyyden periaatteen kanssa. Direktiivin soveltaminen puolestaan johtaa siihen, että asiaan voidaan soveltaa kahta lakia, kuten Rooma II -asetuksen kohdalla. Nykytilanne ei ole tyydyttävä. Se on monimutkainen ja epäyhtenäinen ja siihen liittyy useita epävarmuustekijöitä. Suurin osa liikenneonnettomuuksista johtuvista korvausvaatimuksista selvitetään ilman oikeudenkäyntiä suoraan uhrien ja vakuutuksenantajien välillä. 11 Liikennevakuutusdirektiivin säännökset asettavat tässä tilanteessa uhrin etusijalle. Niissä tunnustetaan uhrin heikompi asema tässä suhteessa ja luodaan järjestelmä, jossa kanne voidaan esittää uhrin kotijäsenvaltiossa hänen äidinkielellään. Näitä perusteita ei sovelleta tapauksiin, joissa uhri ja vahingonaiheuttaja ovat tasavertaisessa asemassa. Sen sijaan kun kysymyksessä on suora kanne vakuutuksenantajaa vastaan, on jo olemassa järjestelmä, jonka pohjalta voidaan käsitellä vielä jäljellä olevia uhrien ongelmia. Nykytilanteen korjaamiseksi on jo esitetty muutamia vaihtoehtoja. Vahinkoja ja määräaikoja koskevan aineellisen oikeuden yhdenmukaistaminen ratkaisisi sovellettavaan lakiin liittyvät ongelmat. Vaikka onkin olemassa hienoinen mahdollisuus, että määräajoista päästään sopimukseen kohtalaisen ajan kuluessa, vahinkoja koskevan lainsäädännön 9 Seuraavat jäsenvaltiot ovat allekirjoittaneet myös Haagin yleissopimuksen: Alankomaat, Belgia, Espanja, Itävalta, Latvia, Liettua, Luxemburg, Puola, Ranska, Slovakia, Slovenia ja Tšekin tasavalta. 10 Asetus (EY) 593/2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I). 11 Ks. Englannissa sovellettavan järjestelmän osalta R., Lewis, "Insurance and the Tort System", 25 LS (2005). s. 85 88. Ks. myös E.W. Essenin kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevälle Haagin konferenssille laatima yleiskertomus "Actes et Documents de la XIN Session" 1970, osa III, s. 200 206, jossa käsitellään Sveitsin valtuuskunnan Haagin konferenssin kuudennelle kokoukselle esittämiä todisteita, jotka osoittivat, että 1000 liikenneonnettomuudesta 995 selvitettiin vakuutuksenantajan kanssa ilman oikeudenkäyntiä. 4
Rajat ylittäviin liikenneonnettomuuksiin sovellettavan lain valinta: Rooma II -asetus, Haagin yleissopimus ja yhdenmukaistamisen sanotaan olevan epärealistinen tavoite lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Tästä tuskin päästään sopimukseen lähitulevaisuudessa. Määräaikoja koskevien tietojen tarjoaminen ei toisi ratkaisua alaa koskevien lainvalintasääntöjen monimutkaisuuteen, ja laatijan mielestä sen vaikutukset eivät todennäköisesti riittäisi parantamaan nykyistä uhrien heikkoa asemaa. Ongelmiin ei ole olemassa täydellistä ratkaisua. Tässä muistiossa suositetaan lainvalintaratkaisua, jossa uhrin kotijäsenvaltion lakia olisi sovellettava korvausvaatimuksiin, jotka on pantu vireille suoraan vakuutuksenantajaa vastaan ja n mukaisesti. Tämä ratkaisu tukisi rajat ylittävää henkilöiden vapaata liikkuvuutta EU:ssa ja Euroopan komission toimia uhrien oikeuksien lujittamiseksi 12. On kuitenkin valittava, sovelletaanko tätä säädöstä täysimääräisesti ja sovelletaanko kuljettajan toimintaan sen valtion vastuuta koskevia sääntöjä, jossa hän ei toiminut onnettomuuden tapahtumahetkellä, vai sovelletaanko kahta lakia siten, että vastuun osalta sovelletaan sen valtion lakia, jossa onnettomuus tapahtui, ja kaikkien muiden korvausvaatimukseen sisältyvien näkökohtien osalta sovelletaan sen valtion lakia, jossa uhrilla on asuinpaikka. Kuten edellä todetaan, kahden lain soveltamista tällä tavalla voidaan kritisoida siitä, että se johtaa epäyhtenäisiin ratkaisuihin, minkä vuoksi uhreille maksettavat korvaukset voivat joko kasvaa liian suuriksi tai jäädä liian pieniksi. Tästä syystä, ja koska vakuutuksenantajiin jo sovelletaan kunkin jäsenvaltion lainsäädäntöä in, Rooma II -asetukseen ja/tai Haagin yleissopimukseen sisältyvien sääntöjen seurauksena, on perusteltua soveltaa täysimääräisesti sen maan lainsäädäntöä, jossa uhrilla on asuinpaikka, ottaen huomioon, että kantajan on valittava, esittääkö hän kanteen vakuutuksenantajaa vai vahingonaiheuttajaa vastaan, jotta voidaan välttää ongelmat muiden asiaan liittyvien kanteiden osalta. 12 Ks. Euroopan komission tiedonanto "Uhrin oikeuksien lujittaminen EU:ssa", COM(2011)0274 final. 5