JÄSENENÄ JÄRJESTÖSSÄ TOIMINTAKERTOMUS 2016 Alueyhdistys on tukenut alueen eri opettajaryhmiä niiden edunvalvonnassa ja pyrkinyt edistämään kasvatus- ja opetustyön arvostusta. OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys on kaksikielinen ja muodostuu 33 jäsenyhdistystahosta. Järjestäytymisen etuja on korostettu viestinnässä ja tarjoamalla jäsenryhmille laadukasta koulutusta sekä työssä jaksamista edistävää toimintaa. TYÖNTEON EDELLYTYKSET KUNTOON Alueen opettajaryhmien tavoitteita palkkaneuvottelijoille on välitetty OAJ:n valtuutettujen kautta. Riittävien resurssien turvaamista opetukselle ja varhaiskasvatukselle on pidetty esillä tiedotuksessa ja koulutuksessa. Kuntien ja kuntayhtymien vaikea taloustilanne sekä niihin liittyneet säästötoimet ovat työllistäneet alueyhdistyksen toimijoita, erityisesti alueasiamiestä. Paikallisen edunvalvonta- ja vaikuttamistyön tukemiseksi järjestettiin alueverkostotapaamisia ja vierailtiin paikallisyhdistysten tilaisuuksissa ja tarjottiin samalla kahvit. Paikallisyhdistysten vaikuttamistoimintaan jaettiin Koulut kuntoon -avustuksia hakemusten perusteella. Valtakunnallisten asioiden vaikuttavuutta alue- ja paikallistasolla seurattiin ja pyrittiin vaikuttamaan alueellisiin ja valtakunnallisiin päättäjiin. OAJ POHJANMAA VAHVA JA ARVOSTETTU ALUEELLINEN VAIKUTTAJA Päättäjätapaamisilla vaikuttavuutta Kansanedustajille on järjestetty Kokkolassa, Seinäjoella ja Vaasassa Koulutuskaffittilaisuuksia. Tilaisuuksissa on nostettu esille ajankohtaisia koulutusasioita.
Alkuvuodesta järjestettiin yhteinen koulutus- ja keskustelutilaisuus maakuntajohtajien kanssa. Yhteistyö todettiin tärkeäksi ja vastaava tilaisuus pyritään järjestämään vuosittain. Lokakuussa järjestettiin yhdessä OAJ:n toimiston kanssa OAJ on the Road -tapahtuma Kokkolassa. Päivän aikana OAJ:n puheenjohtaja ja Alueyhdistyksen edustajat tapasivat kaupungin ja muiden koulutuksen järjestäjien edustajia. Alueyhdistyksen vaikuttajina ovat toimineet myös OAJ:n valtuutetut, hallituksen jäsenet sekä OAJ:n eri toimikunnissa toimivat jäsenet. Tehokasta päätöksentekoa Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidettiin Härmän kuntokeskuksessa torstaina 21.4.2016. OAJ:n tervehdyksen vuosikokoukselle toi OAJ:n perusopetuksen asiantuntija Jaakko Salo. Hän kertoi kokousväelle mm. valmisteilla olevasti Kiky-sopimuksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista, perusopetuksessa menossa olevista uudistuksista, täydennyskoulutuksen tarpeellisuudesta sekä Joku roti -kampanjasta. Paikalla kokouksessa oli 46 virallista kokousedustajaa 185:stä mahdollisesta, ja he edustivat 19:ää jäsentahoa 33:sta mahdollisesta. Alueyhdistyksen hallitus piti vuoden aikana viisi kokousta, joissa se käsitteli yhteensä 96 pykälää. Hallituksen jäseninä ja (varajäseninä) olivat seuraavat henkilöt: OAY: alueyhdistyksen puheenjohtajana Ari Rousu Ilmajoelta sekä Tiina Hagström Kokkola (Mikko Metsäranta Kokkola), Jyrki Jokinen Vaasa (Aki Timo Vaasa), Kari Nieminen Seinäjoki (Felix de Silva Alajärvi), Paula Kotirinta Kurikka (Tiina Kuivanto Kauhava), Pia Latomäki Lapua (Outi Pyykkö Kuortane), Kyösti Pihlajamäki Soini (Ari-Jukka Katajisto Kauhajoki) ja Helena Penttinen Kaustinen (Eija-Liisa Jänkä Perho); OAO: Antti Ylinen Seinäjoki (Seppo Säätelä Vaasa), Marja-Liisa Saariaho Seinäjoki (Katriina Honkala Seinäjoki), Dieter Heiermann Kokkola (Merja Tomperi-Olkkonen Lappajärvi) ja Margareeta Verronen Vaasa ( Kristiina Lammi Vaasa); LTO: Monika Koivumäki Vaasa (Tarja Isotalo Kauhava) ja Christel Sandell Pietarsaari (Anna-Karin Tukkiniemi Vaasa); YLL: Heli Katajamäki Vaasa (Gun-Viol Vik Vaasa); FSL: Maria Hartman-Salminen Karleby (Cecilia Hägglund-Nygård Jakobstad) ja Marina Räfsbäck Närpes (Linda Felixon Korsholm). Hallituksen kokouksiin kutsuttiin myös alueasiamies Tuula Ala-Lantela sekä kaikki alueemme OAJ-valtuutetut: Martin Ahlskog, Olli Autio, Inger Damlin, Minna Herttua-Niemi, Hanna Ikonen, Jarmo Juupaluoma, Monika Koivumäki, Kari Nieminen, Matti Sippola, Jaakko Syrjänen Susanne Wickström ja Ulla-Maria Åstrand. Niin ikään hallituksen kokouksiin kutsuttiin alueyhdistyksen toimihenkilöt: taloudenhoitaja Taina Saikkonen, sihteeri Paula Kotirinta, koulutussihteeri Miia Raunio, tiedotussihteeri Lasse Mansikka-aho, nettivastaava Antti Hynönen, yhdistyskouluttaja Outi Pyykkö ja liikuntavastaava Risto Haverinen. Asiantuntijajäseninä kokouksiin kutsuttiin Timo Rajaniemi sekä Sannasirkku Autio. OAJ:n hallituksessa alueeltamme ovat olleet Jarmo Juupaluoma, Matti Sippola ja Inger Damlin. Vuoden viimeiseen hallituksen kokoukseen kutsuttiin lisäksi alueyhdistyksen uusi taloudenhoitaja Sirpa Kotamäki.
Osallistumisaktiivisuus hallituksen kokouksiin oli seuraava: Ari Rousu 5/5, Tiina Hagström 5/5, Maria Hartman-Salminen 2/5, Dieter Heiermann 0/5, Katriina Honkala 1/1, Jyrki Jokinen 3/5, Eija-Liisa Jänkä 1/1, Heli Katajamäki 4/5, Monika Koivumäki 5/5, Paula Kotirinta 5/5, Pia Latomäki 4/5, Kari Nieminen 3/5, Helena Penttilä 0/5, Kyösti Pihlajamäki 5/5, Marina Räfsbäck 1/5, Marja-Liisa Saariaho 4/5, Christel Sandell 2/5, Felix de Silva 2/2, Aki Timo 1/1, Margareeta Verronen 2/5, Antti Ylinen 5/5, Olli Autio 3/5, Martin Ahlskog 1/5, Inger Damlin 1/5, Minna Herttua-Niemi 5/5, Hanna Ikonen 3/5, Jarmo Juupaluoma 3/5, Matti Sippola 5/5, Jaakko Syrjänen 2/5, Susanne Wickström 0/5, Ulla-Maria Åstrand 4/5, Tuula Ala-Lantela 4/5, Miia Raunio 5/5, Lasse Mansikka-aho 5/5, Outi Pyykkö 3/5, Antti Hynönen 2/5, Taina Saikkonen 5/5, Risto Haverinen 2/5, Timo Rajaniemi 4/5, Sannasirkku Autio 0/5 sekä Sirpa Kotamäki 1/1. Työvaliokunta kokoontui vuoden mittaan 6 kertaa, tiedotustoimikunta 2 kertaa, koulutustiimi 3 kertaa ja edunvalvontaryhmä 2 kertaa. Liikuntatoimikunnalla oli 1 kokous. Koulutuksella hyvinvointia ja kestävää kasvua koulutus osaajien vankka tuki Koulutus on perinteisesti ollut monipuolista ja sitä on ollut tarjolla runsaasti. Järjestökoulutuksella on pyritty tukemaan niin alueyhdistyksen, paikallisyhdistysten kuin eri toimijoiden tarpeita kaikki opettajaryhmät huomioiden. Näkökulma on ollut ennen kaikkea edunvalvonnallinen, mutta mukaan on mahtunut myös opettajien ammatillista kasvua ja jaksamista tukevaa koulutusta sekä eläketietoutta. Kouluttajina ovat toimineet alueyhdistysten toimijoiden (puheenjohtaja, alueasiamies, yhdistystietouskouluttaja, valtuutetut, koulutussihteeri) lisäksi OAJ:n toimiston asiantuntijat. Vierailevina luennoitsijoina ovat toimineet kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen, opetuksen nobelistikilpailussa kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut matematiikan opettaja Maarit Rossi, Jan-Mikael Wikström, FSL, Liisa Vehmas, Laura Prusti, Sanna Karhumäki ja Marika Horila Seinäjoen Kaupungista, Lotta Saha Vaasan Kaupungista ja Fredrika Nyqvist Åbo Akademista. Koulutustilaisuuden nimi Paikkakunta Ajankohta Osallistujamäärä Yhteysopettajakoulutus Kurikka 26.1.2016 12 AKTA Edu-info Pietarsaari 18.2.2016 22 KVTES Edu-info Alavus 22.2.2016 24 Järjestöstartti X-FILES Vaasa 19. 20.2.2016 48 Jäsentilaisuus neuvottelutilaisuudesta Vaasa 10.2.2016 65 " Kokkola 11.2.2016 31 " Seinäjoki 18.2.2016 32 Digihien hinta Kokkola 15.3.2016 46 NOPE/OAJ Vaasa 16. 17.9.2016 26 Alueelliset lm-päivät /OAJ Jyväskylä 33 Liikettä keholle Härmä 19.3.2016 45 Liikettä keholle Härmä 2.4.2016 50
Joku roti -elokuvailta Kaustinen 4.4.2016 38 Koulutuskaffit Kokkola 11.4.2016 5 Joku roti -elokuvailta Ylistaro 19.4.2016 46 Lähiesimiesillalliset: LTO-illalliset Seinäjoki 9.3.2016 37 YSI-illalliset Seinäjoki 30.3.2016 22 OAO-illalliset Seinäjoki 6.4.2016 16 AMK & YLL -illalliset Seinäjoki 20.4.2016 14 Vapaa sivistystyö -illalliset Seinäjoki 27.4.2016 13 Valmistuvien info-tilaisuus Kokkola 23.5.2016 14 Ammatillisten reformi-ilta Härmä 8.9.2016 25 EduTeemailta: KVTES/LTO Härmä 13.9.2016 9 Nope-kurssi Tuuri 16. 17.9.2016 21 Joku roti -jäsentilaisuus Alajärvi 27.9.2016 26 OAO & YLL -keskusteluillalliset Vaasa 29.9.2016 27 Joku roti -jäsentilaisuus Vaasa 5.10.2016 30/40 teatterissa LTO-seminaari Härmä 7. 8.10.2016 64 Koulutuskaffit Vaasa 24.10.2016 4 YT-kurssi OAJ Keski-Suomen kanssa Kokkola 27. 28.10.2016 32(yht. 62) Maarit Rossin yleisöluento Seinäjoki 1.11.2016 85 EduTeemailta: Paikallinen sopiminen Härmä 8.11.2016 25 Eläketietoutta Seinäjoki 9.11.2016 89 Toimijakoulutusta pj:lle, siht., taloudenh. OAJ Keski-Suomen kanssa Härmä 11. 12.11.2016 21 (yht. 29) Koulutuskaffit Kokkola 14.11.2016 8 Yhdistysten toimijoiden ja OAJ:n jäsenistön kouluttaminen on yksi OAJ:n nykyisistä painoalueista. Alueellamme tätä koulutusta järjestäänkin paljon. Pienempien alueiden konferenssit kokoontuvat säännöllisesti ja yhdistyksillä on mahdollisuus jopa velvollisuus kutsua alueyhdistyksen kouluttajia oman yhdistyksensä tilaisuuksiin, X-files-koulutus esitteli tätäkin mahdollisuutta keväällä 2016. Yhdistyskouluttaja on vieraillut vuonna 2016 Soinin, Perhon ja Kuortaneen yhdistyksissä. Syksyllä 2016 järjestettiin Härmässä myös yhdistystoimijakoulutusta puheenjohtajille, sihteereille ja taloudenhoitajille yhteistyössä Keski-Suomen alueyhdistyksen kanssa. Paikalla on noin 30 kouluttautujaa, enin osa Pohjanmaan alueyhdistyksestä. Luennoitsijoina olivat Petri Kääriäinen, Jouko Salo, Outi Pyykkö, Tuula Ala-Lantela ja uusi alueyhdistyksen taloudenhoitaja Sirpa Kotamäki sekä Taina Inkeri, joka lopuksi ohjasi yhdistystoimijoita toiminnallisin menetelmin työyhteisöjen dynamiikkaan. Koulutukseen oltiin tyytyväisiä ja sitä suunnitellaan toteutettavaksi parin vuoden päästä uudestaan. Vuonna 2016 OAJ Pohjanmaan liikunnalliset päätapahtumat olivat kaksi Liikettä Keholle tapahtumaa Härmän kuntokeskuksessa. Päivät pidettiin maalis-huhtikuussa kahdessa 60 hengen ryhmässä. Liikunnallinen päivä sisälsi monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja, hyvää ruokaa ja annoksen myös järjestöasiaa. Molemmat päivät olivat palautteen perusteella
onnistuneita, joskin tiiviitä. Elokuussa järjestettiin alueemme jäsenille golftapahtuma Pohjanmaalla, johon otti osaa 14 henkeä. Myös kuntokorttikampanja pyöri keväällä, joskaan ei niin hyvällä menestyksellä kuin aikaisempina vuosina. Tänä vuonna perinteinen vaellus jäi pitämättä. Lisäksi monissa koulutuksissa oli liikunnallista ohjelmaa tuomassa virkeyttä istumisen oheen. Toimintaa tukeva talous Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuin, OAJ:n alueyhdistysavustuksella ja tarvittaessa edellisten vuosien ylijäämillä. Alueyhdistyksen henkilöjäsenmäärän lasku vaikutti siihen, että jäsenmaksutuotot jäivät hieman alle budjetoidun. Edunvalvontatuki saatiin kaikkien jäsenryhmien osalta. Maksuvalmius oli kertomusvuonna hyvä. Tavoite on tulojen ja menojen tasapaino. Työeläkevakuutusyhtiö Varmasta on otettu OAJ Pohjanmaan hallituksen kokouksiin kutsuttaville TYEL-luottamustoimieläkevakuutus koskien ansionmenetyksiä ja toimihenkilöpalkkioita. Kertomusvuonna tehtiin kalustosta maksimipoistot. Kertomusvuonna alueyhdistyksen OAO-jaoston puheenjohtajan, yhdistystietouskouluttajan ja nettivastaavan käyttöön hankittiin uudet kannettavat. Ajantasaista viestintää Alueyhdistys julkaisi toimintavuoden aikana kaksi Pohjanmaan opettaja - Österbottens lärare -jäsenlehteä. Jäsenyhdistyksille lähetettiin tiedoksi hallituksen kokousten esityslistat sekä tiedotettiin kokousten päätöksistä. Lisäksi alueyhdistyksen toimintaan liittyvistä asioista tiedotettiin yhdistyksen verkkosivujen (www.oajpohjanmaa.fi) ja yhdistyksen oman Facebook-sivuston kautta. Verkkosivuilla olevaan blogiin kirjoittivat toimintavuoden aikana yhdistyksen puheenjohtaja ja jaostojen puheenjohtajat seuraavasti: 20.1.2016: Inger Damlin, FSL (Allt börjar med ett skolombud / Kaikki alkaa yhteysopettajasta) 10.2.2016: Antti Ylinen, OAO (Ammatillisten opettajien työ arjen haasteissa ja epävarmuudessa) 10.3.2016: Ari Rousu, pj OAJ Pohjanmaa (Yhteiskuntasopimusta on tehty jo vuosi) 8.4.2016: Monika Koivumäki, LTO (Muutoksen vuosi varhaiskasvatuksessa) 1.5.2016: Heli Katajamäki,YLL (Yksin, yhteistyössä vai saman katon alla) 9.8.2016: Ari Rousu, pj OAJ Pohjanmaa (Opetuksen tulevaisuuden haasteet) 8.9.2016: Monika Koivumäki, LTO (Uusi arki) 28.10.2016 Antti Ylinen, OAO (Koulutuksen tasa-arvo vaarassa) 23.11.2016 Heli Katajamäki, YLL (Ongelmista ratkaisuihin) 9.12.2016 Ari Rousu, pj OAJ Pohjanmaa (Minne menet suomalainen koulu?) Hyvien mediasuhteiden ylläpitämiseksi järjestettiin Vaasassa ennen lukuvuoden alkua medialounastapaaminen.
JAOSTOT OAY-jaosto Yleissivistävä jaosto on kokoontunut neljä kertaa. Jaosto on koottu alueellisesti niin, että kaikista OAY:stä tai paikallisyhdistyksistä on ollut mahdollisuus lähettää yksi edustaja (puheenjohtajatasoa) jaoston kokouksiin. Lisäksi kokouksiin on kutsuttu alueen OAJ-YSI:n valtuutetut, alueasiamies sekä plm Timo Rajaniemi Kokkolasta. Puheenjohtaja on vastuussa jaoston toiminnasta ja rahankäytöstä alueyhdistyksen hallitukselle. Jaosto on käsitellyt alueemme ajankohtaisia edunvalvonta-asioita. Keskeisenä asiana on ollut henkilöstösäästöjen ja lomautusten torjunta, jotta yhteinen tiukka linja saataisiin pidettyä. Keväällä jaosto teki ehdotuksen OAJ:n hallituksen vaalia valmistelevalle YSI:n toimikunnalle toimialueemme edustajasta OAJ:n hallitukseen sekä ehdotti OAJ:n hallitukselle yleissivistäviä opettajajäseniä sen toimikuntiin. Jaosto on pyrkinyt jäsentensä kautta tiedottamaan paikallisyhdistyksiä OAJ:n tavoitteista. Lisäksi jaoston jäsenten esille ottamat asiat siitä, mitä maakunnassa tapahtuu tai suunnitellaan, ovat tärkeä tietolähde alueyhdistyksen hallitukselle ja muille toimijoille. OAY-jaosto on myöntänyt pedagogisille yhdistyksille/kerhoille avustusta. LTO-jaosto Varhaiskasvatuksessa on ollut meneillään muutoksen vuosi. LTO-jaosto on toiminnassaan seurannut 1.8. voimaan tulleen varhaiskasvatuslain heikennysten, mm. varhaiskasvatusoikeuden ja ryhmäkokosäädösten, vaikutuksia alueellamme. Vaikutustyössä olemme nostaneet esille lastentarhanopettajien määrän päiväkotiryhmissä, KVTES:n 5. liitteen mukaisen suunnitteluajan toteutumisen alueella sekä olemme tuoneet esille erilaisten säästötoimien vaikutuksia työhömme sekä lasten arkipäivään. Olemme käyneet monissa paikallisyhdistyksissä tapaamassa LTO-jäseniä mm. Kauhavalla ja Kurikassa. Eduryhmä järjesti erityisesti lastentarhanopettajien edunvalvontaan keskittyvän teemaillan KVTES 5. liitteestä luottamusmiehille Härmässä 13.9. Osallistuimme kaikkiin toteutuneisiin kansanedustajille kohdennettuihin Koulutuskaffit-tapaamisiin Vaasassa, Kokkolassa ja Seinäjoella. Aktiiviporukkamme osallistui myös LTOL:n varhaiskasvatuksen neuvottelupäiville Tampereella 23. 24.9. sekä OAJ:n varhaiskasvatuksen neuvottelupäivillä 30.9. 1.10. LTO-jaosto järjesti perinteisen LTO-seminaariin Härmässä 7. 8.10. aiheena toimintakulttuurin muutos ja TVT-tekniikka varhaiskasvatuksessa, vieraana Nina Lahtinen OAJ:stä. Jaosto kokoontui 17.2. Seinäjoella, 24.5. Vaasassa sekä 15.8. Härmässä, jossa oli mukana myös LTO-seminaarin koulutuspisteisiin osallistuvia jäseniä.
OAO-jaosto Ammatillinen jaosto kokousti ja järjesti edunvalvonnallista toimintaa aktiivisesti OAJ Pohjanmaan alueella. Muutamissa sopimustulkinnoissa pystyttiin luottamusmiestoimille tarjoamaan tukea. Haasteena toiminnassa ovat Suomen koulutuspolitiikan epäjohdonmukaisuudet ja talouden epävarmat ajat. Ammatilliseen koulutukseen kohdentuneet määrärahaleikkaukset pakottivat koulutusten järjestäjät uusiin YT-neuvotteluihin. Vuosia jatkuneet määrärahaleikkaukset ovat vakava uhka oppilaitosten toiminnalle. Oppilaitosten yhteistyö lisääntyi alueellamme, mitä voidaan pitää hyvänä seikkana. Esimerkkinä mainittakoon Vaasan AMK:n ja Vaasan yliopiston yhteistyö tekniikan koulutuksen osalta. Ammatillisen koulutuksen rahoitusuudistus käynnistyi kiireellisellä aikataululla. Uudistukseen liittyvissä kuulemistilaisuuksissa toimme esille näkemyksemme ja teimme vaikuttamistyötä OAJ:n asiantuntijoiden kanssa. Jaoston kokouksessa, toukokuussa 2016, kokosimme päivitettyä tietoa alueeltamme ja tiedot koottiin OAJ:n erityisasiantuntijoille vaikuttamistyön kohdentamiseen. Jaoston puheenjohtaja osallistui, Helsingissä kesäkuussa 2016 järjestettyyn ammatillisen koulutuksen kuulemistilaisuuteen. 200 miljoonan euron määrärahaleikkaukset vuodelle 2017 nousivat keskusteluissa voimakkaasti esiin. Käsillä oleva ammatillisen koulutuksen uudistus on iso ja muuttaa lähes kaiken opetustoiminnassa ja sen järjestämisessä. Määrärahaleikkaukset ovat kuitenkin viemässä uudistamiselta perustan ja opetustyöltä riittävät resurssit. Ammatillisen koulutuksen järjestäjiä kutsuttiin yhteistapaamisiin. Vuonna 2016 järjestettiin ammatillisen koulutuksen illallisitilaisuudet Seinäjoella ja Vaasassa. Tilaisuudet olivat erittäin onnistuneita. Oppilaitosten yhteistyön avulla voitaisiin koulutustarjontaa turvata jatkossakin alueellamme. Jaosto oli edustettuna OAJ:n eri tapahtumissa aktiivisesti. Yhteistyötä tehtiin mm. Keski- Suomen-, Tampereen ja muiden Väli-Suomen alueyhdistysten kanssa. Kesän 2016 aikana OAJ:n ja KT:n neuvottelijat solmivat ammatillisen toisen asteen vuosityöaikaa koskevan sopimuksen. OAJ Pohjanmaa järjesti tähän ja KIKY-sopimukseen liittyvän koulutusillan syksyllä Härmässä. Pitkään valmisteilla ollut vuosityöaikaan perustava palkkausjärjestelmä eteni nyt valtakunnallisesti ja paikallisesti neuvoteltavat sopimukset ovat nyt mahdollisia. Valitettavasti on todettava, että kokeiluja ei alueyhdistyksemme alueella ole käynnistymässä. Isot määrärahaleikkaukset ovat aiheuttaneet työnantajille vaikeuksia palkkausjärjestelmän kehittämiselle. Erityisesti alueasiamiehen ja OAJ Pohjanmaan eduryhmän toiminnat toivat ammatillisten opettajien järjestötyöhön huomattavaa lisäarvoa. YLL-jaosto YLL-jaoston toimintavuoden päällimmäiseksi tapahtumaksi nousi Vaasan ja Jyväskylän yliopistojen hallitusten hyväksymä sopimus, jonka mukaan Vaasan yliopiston tutkintoon johtava kielten koulutus ja tutkimus siirretään 1.8.2017 alkaen Jyväskylän yliopistoon.
Liikkeen luovutus on työllistänyt luottamusmies Tiina Sorvalia. Liikkeen luovutus taustasyynä on Suomen yliopistoissa meneillään oleva mittava rakenneuudistus, jolla pyritään siihen, että korkeakoulut profiloituvat ja vahvistavat kilpailukykyään. Toimintavuoden asioita on käsitelty useissa kokouksissa. OAJ Pohjanmaan alueyhdistyksen YLL-jaosto on kokoontunut 18.2.2016 (järjestäytymiskokous), 10. 14.3.2016 (sähköpostikokous), 15.6.2016, 26.9.2016 (kaikille avoin kokous) ja 9.12.2016. Lisäksi jaosto järjesti tapahtuman Syystapaaminen keskustellen eteenpäin 10.11.2016 Vaasassa. OAJ Pohjanmaan alueyhdistyksen YLL-jaoston puheenjohtaja Heli Katajamäki ja VYLL ry:n puheenjohtaja Hannu K. Niinimäki kirjoittivat yhdessä Vaasan yliopiston tieteetekijöiden kanssa mielipidekirjoituksen sanomalehti Pohjalaiseen ja sanomalehti Vasabladetiin syyskuussa 2016 koskien kielten liikkeenluovutusta. Pohjalaisen mielipidekirjoitus julkaistiin 5.9.2016 otsikolla Lottovoittajan fiiliksissä? ja Vasabladetin mielipidekirjoitus 3.9.2016 otsikolla Kvalitet förutsätter gott ledarskap. Jaosto on osallistunut useisiin OAJ Pohjanmaan järjestämiin tilaisuuksiin. Heli Katajamäki kertoi ajankohtaisia Vaasan korkeakouluyhteistyön kuulumisia OAJ Pohjanmaan lähiesimiesten keskusteluillallisilla 20.4. Seinäjoella. Tilaisuuteen osallistui myös Tiina Sorvali. Vastaavaan tilaisuuteen Vaasassa osallistuivat Heli Katajamäki, Tiina Sorvali sekä Sara Nyholm. Lähiesimiestapaamiset koettiin tärkeäksi keskustelukanavaksi alueen korkeakoulujen kesken. OAJ Pohjanmaan Vaasassa pidettyyn Koulutuskaffit-tapaamiseen 19.10. osallistui Heli Katajamäki. Tilaisuudessa oli paikalla kansanedustaja Maria Tolppanen sekä VAMKin rehtori Tauno Kekäle. Sirpa Kotamäki toimi kouluttajana OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistyksen ja OAJ:n Keski-Suomen alueyhdistyksen koulutuksessa Puhtia paikallisyhdistystoimintaan Härmässä 11. 12.11.2016. Kotamäki piti koulutuksen yhdistysten taloudenhoidosta. ALUEASIAMIEHEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Alueasiamiestoiminta Alueasiamiehen rooli alueyhdistyksessä on selkiytynyt v. 2016 aikana. Alueasiamies on ollut aktiivisesti mukana erilaisissa edunvalvonnallisissa tehtävissä, kehittämässä alueyhdistystoimintaa ja sen koulutuksia. Alueasiamies on osallistunut n. 60 tilaisuuteen ja alueasiamiestoiminta on otettu vahvaksi osaksi alueyhdistystoimintaa. Alueasiamiehen haasteet Alueasiamiehen haasteet ovat kohdistuneet alueemme laajuuteen, opettajakunnan monimuotoisuuteen, kaksikielisyyteen sekä taloudellisten ratkaisujen vaikutuksiin. Painopisteitä vuoden aikana ovat työmäärällisesti olleet erilaiset paikallisyhdistystapaamiset, koulutusten edunvalvonnalliset osiot sekä paikallisten edunvalvojien tukeminen yksittäisissä edunvalvontakysymyksissä. Vuoden 2016 aikana on toteutettu 4 Joku roti -tapahtumaa, 2 lähiesimiehille kohdennettua keskusteluillallistilaisuutta ja verkostotapaamisia 9 eri paikkakunnilla. Vuoden 2016 loppuun mennessä alueasiamies on vieraillut yhteensä 16 paikallisyhdistyksessä ja koulutustunteja on kertynyt vuoden 2016 aikana lähes 20 tuntia. Nämä olivat
alueasiamiehen keskeisiä työtehtäviä. Alueasiamies on ollut mukana vahvasti myös koulutusten suunnittelussa ja toteutuksessa. Tästä syystä alueyhdistysalueasiamiehen toimenkuvassa oleva erillinen yt- ja koulutusassistentti nimitys on ollut tarpeellinen. Koulutuskaffit ovat hieman hiipuneet ja kaikkia Koulutuskaffit-tilaisuuksia ei ole voitu ilmoittautuneiden vähäisyyden vuoksi toteuttaa. FSL-yhteistyön muodoiksi on tiivistynyt edunvalvonnallinen yhteistyö alueverkostoissa ja Koulutuskaffeilla. Alueasiamiehen mahdollisuudet Alueasiamiehen toimenkuva koostuu seuraavasta kolmesta päätehtävästä: sopimusedunvalvoja, koulutuspoliittinen vaikuttaja ja OAJ:n edustaja alueella. Alueasiamiehen mahdollisuudet vaikuttaa ja tuoda OAJ:n näkemyksiä esille ovat olleet v. 2016 aikana hyvät. Alueasiamies on voinut koota, ideoida ja pohtia alueyhdistystoiminnan kehittämistä ja selkiyttämistä. Paikallisyhdistykset ovat kutsuneet alueasiamiestä tilaisuuksiinsa ahkerasti ja alueasiamies on saanut haasteellisia tehtäviä hoitaakseen. Koulutuspalautteet ovat näyttäneet kehityshaasteet, mutta antaneet myös kannustusta ja rohkaisua. Yhteistyö Alueasiamies on tehnyt yhteistyötä Keski-Suomen alueyhdistyksen kanssa yhteisten koulutuspäivien toteuttamiseksi. Samoin vertaistukea on haettu muiden alueyhdistysten alueasiamiesten kuten Väli-Suomen alueasiamiesten tapaamisista. Tapaamiset ovat olleet antoisia ja osoittaneet OAJ Pohjanmaan toiminnan tavoitteellisuuden, aktiivisuuden ja voimakkaan edunvalvonnallisen näkökulman näkymisen kaikessa alueyhdistyksen toiminnassa. LUOTTAMUSTOIMET JA TEHTÄVÄT AMMATTIJÄRJESTÖSSÄ OAJ:n valtuusto: Martin Ahlskog (FSL), Olli Autio (OAY), Inger Damlin (FSL), Minna Herttua-Niemi (LTOL), Hanna Ikonen (LTOL), Jarmo Juupaluoma (OAY), Kari Nieminen (OAY), Matti Sippola (OAY), Jaakko Syrjänen (OAY), Susanne Wickström (LTOL), Ulla-Maria Åstrand (OAY). OAJ:n hallitus: Jarmo Juupaluoma, OAJ:n hallituksen jäsen (tammi-toukokuu) Matti Sippola, OAJ:n hallituksen jäsen (toukokuu- Inger Damlin, OAJ:n hallituksen jäsen Ulla-Maria Åstrand, OAJ:n hallituksen varajäsen (tammi-toukokuu) Kari Nieminen, OAJ:n hallituksen varajäsen (toukokuu-) OAJ:n toimikunnat: Matti Sippola, pedagogisen toimikunnan vpj. ja koulutuspoliittisen toimikunnan jäsen (POE:n mandaatilla), kevät Matti Sippola, pedagogisen toimikunnan jäsen, syksy Inger Damlin, järjestötoimikunnan jäsen, kevät Inger Damlin, järjestö- ja viestintätoimikunnan varajäsen, syksy Minna Herttua-Niemi, järjestötoimikunnan jäsen, kevät Minna Herttua-Niemi, järjestö- ja viestintätoimikunnan varajäsen, syksy
Kari Nieminen, tulo- ja palkkapoliittisen toimikunnan jäsen Riitta Pääjärvi-Myllyaho, pedagogisen toimikunnan jäsen, kevät Sannasirkku Autio, aikuiskoulutustyöryhmän vpj. Susanne Wickström, järjestötoimikunnan varajäsen, kevät Susanne Wickström, järjestö- ja viestintätoimikunnan varajäsen, syksy Ulla-Maria Åstrand, koulutuspoliittisen toimikunnan varajäsen, kevät Pia Latomäki, järjestötoimikunnan varajäsen, kevät Ari Rousu, järjestö- ja viestintätoimikunnan varajäsen, syksy Alueyhdistyksen toimihenkilöt: Antti Ylinen (OAO) varapuheenjohtaja, Monika Koivumäki (LTOL) varapuheenjohtaja, Maria Hartman-Salminen (FSL) varapuheenjohtaja, Heli Katajamäki (YLL) varapuheenjohtaja, Taina Saikkonen taloudenhoitaja, Lasse Mansikka-aho tiedotussihteeri ja Opinkirjon yhteyshenkilö, Tuula Ala-Lantela yt- ja koulutusassistentti, Miia Raunio koulutussihteeri, Outi Pyykkö yhdistystietouskouluttaja, Paula Kotirinta sihteeri, Antti Hynönen nettivastaava, Tuula Ala-Lantela alueasiamies, Risto Haverinen liikuntavastaava, tilintarkastus KHT-tilintarkastusyhteisö Ernst & Young (vastuutarkastaja Marja Huhtala/ tp 2015), tilitoimisto Kaisu Hakomäki, Ari Rousu alueyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja lakkopäällikkö sekä OAY-jaoston pj. HUOMIONOSOITUKSET Ansiomerkit: OAJ:n hopeinen ansiomerkki kultaisin lehvin: Susanne Wickström, Kokkola OAJ:n hopeinen ansiomerkki: Minna Herttua-Niemi, Vaasa OAJ:n pronssinen ansiomerkki hopeisin lehvin: Liisa Mäkiniemi, Kauhava Marja-Leena Tuomola, Seinäjoki JÄSENTILASTO 31.12.2016 Alajärvi 211 (-3), Alavus 180 (-10), Evijärvi 40 (-1), Halsua 11 (-2), Ilmajoki 203 (-3), Isojoki 24 (-1), Isokyrö 64 (-3), Kannus 71 (-7), Karijoki 5 (-), Kaskinen 11 (-1), Kauhajoki 205 (- 12), Kauhava 247 (-2), Kaustinen 73 (+1), Kokkola 968 (-10) (sis. FSL 112), Kristiinankaupunki 84 (+1) (sis. FSL 43), Kuortane 67 (-4), Kurikka 262 (-17), Laihia 105 (- ), Lappajärvi 58 (-1), Lapua 209 (-11), Perho 71 (+6), Pietarsaari 595 (-21) (sis. FSL 264), Seinäjoen kaupungin opetusala 821 (+8), Seinäjoki 530 (-28), Soini 30 (-2), Teuva 73 (+1), Toholampi-Lestijärvi 57 (-6), Vaasa 1728 (-43) (sis. FSL 321), Veteli 55 (+3), Ähtäri 75 (-9), paikallisyhdistyksettömät: Botnia/Nordia 82 (-3), LEO1, Opsia 1, paikallisyhdistyksettömät FSL 940 (-12). Jäsenmäärä yhteensä 8158 (-190). OAY:n osuus 45,97 % (3750 (-52)), OAO:n osuus 19,44 % (1586(-95)), FSL:n osuus 20,59 % (1680 (-32)), LTOL:n osuus 13,51 % (1102 (- 11)), YLL:n osuus 0,48 % (39 (-1)), Opsia 1 (0,01%). Hallitus