JOKU ROTI- mikä se on? Paikallisyhdistyksille tietoa
|
|
- Saija Nieminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JOKU ROTI- mikä se on? Paikallisyhdistyksille tietoa OAJ:n JOKU ROTI kampanjassa on tavoitteena: Aktivoida jäsenet huomaamaan, että muuttuville kasvatus- ja opetusalan työnkuville voidaan tehdä jotakin Lisätä rakentavaa työyhteisökeskustelua työstä ja sen tekemisestä Parantaa OAJ:n jäsenten tuntemusta ja tietämystä omista palvelussuhteen ehdoistaan Ennaltaehkäistä uusia tulkintoja virka- ja työehtosopimusmääräyksistä Parantaa OAJ:n jäsenten työhyvinvointia OAJ on järjestönsä toiminnan kehittämiseksi ja vahvistamiseksi laatinut selkeät ohjeistukset siitä, mitä kunkin OAJ:n tason (valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen) tulee toiminnallaan edistää järjestön yhteisiä tavoitteita. Paikallisyhdistyksen koulutustoiminnalle on myös asetettu selkeät tavoitteet: Peruskoulutus jäsenille järjestöstä ja / tai edunvalvonnasta esim. Jäsenilta, luottamusmiesilta jne. Yhteysopettajakoulutus Oman yhdistyksen toimijoiden koulutus: hallituksen jäsenet, luottamusmiehet ja toimihenkilöt Valmistuvien opettajien info jos yhdistyksen paikkakunnalla valmistuu opettajia Yhdistyksen uusien opettajien koulutus Vaikuttamistilaisuudet esim. Seminaarit, paneelit ja päättäjätapaamiset Jäsenten yhteenkuuluvuutta lisäävät tilaisuudet mm. Virkistystapahtumat, teatterimatkat ja juhlat Muut tilaisuudet.
2 OAJ edellyttää, että alueyhdistykset kartoittavat vuosittain alueensa paikallisyhdistysten koulutustoimintaa. Alueyhdistys lähettää siis paikallisyhdistyksille jatkossa vuosittain kyselyn järjestetyistä koulutuksista sekä seuraavan vuoden koulutussuunnitelmista. Tämä on hyvä ottaa huomioon paikallisyhdistyksen toimintasuunnitelmaa laadittaessa. Koulutusosuuden voi liittää osaksi paikallisyhdistyksen tapahtumaa, kokousta tai tilaisuutta. Alueyhdistyksestä on mahdollista saada kouluttajia paikallisyhdistysten järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Kannattaa ottaa yhteyttä ja varata! Ideoita paikallisyhdistyksen toimintaan: Jäsenyhdistyksen toiminta: paikallisyhdistyksen /alayhdistyksen toiminnan tavoitteet, toimijoiden työnjako, toiminnan virkistäminen/kehittäminen, Miksi kannattaa osallistua paikallisyhdistyksen/alayhdistyksen toimintaan? Kouluttajana OAJ Pohjanmaan yhdistystietouskouluttaja Outi Pyykkö, Eduinfo OVTES: Työ- ja virkaehtosopimus sekä palkkaukseen liittyvät kysymykset, palkkakuitin suomennoksia ja erityiskysymyksiä palkkaan liittyen. Mistä minulle oikein maksetaan? Seinäjoen pääluottamusmies Kari Nieminen, Jäsenenä järjestössä: OAJ:n tavoitteet ja ajankohtaiskatsaus. Miten olen hyvä OAJ:n jäsen? Mitkä ovat OAJ:n jäsenen oikeudet ja velvollisuudet? JOKU ROTI-kampanja. OAJ Pohjanmaan alueasiamies Tuula Ala-Lantela,
3 JOKU ROTI jäsentilaisuudet OAJ Pohjanmaan alueyhdistys järjestää edunvalvonnallisia jäsentilaisuuksia. Iltoihin ovat tervetulleita kaikki kulloisen alueverkoston paikallisyhdistysten ja alayhdistysten opettajajäsenet. Mikäli jokin tilaisuus on sinulle muutoin lähellä, voit osallistua myös toisen alueen tilaisuuteen. OAJ Pohjanmaa kustantaa yhden tilaisuuden/jäsen. Alueyhdistys tarjoaa liput toiminnan ja tarjoilua. Matkakuluja jäsentilaisuuksiin ei makseta. Jäsentilaisuuden alussa alueasiamies Tuula Ala-Lantela pitää ajankohtaiskatsauksen JOKU ROTI- kampanjaan liittyen. Ilmoittautumiset netissä seuraavasta linkistä: Katso tarkkaan, että ilmoittaudut oikeaan tilaisuuteen sekä täytä kaikki pyydettävät tiedot. Saat vahvistuksen ilmoittautumisestasi ilmoittautumisajan päätyttyä sähköpostiisi. Ilmoittautumiset ovat sitovia! Mikäli et pääse paikalle, hanki itsellesi sijainen. Tule kahvittelemaan jo ajoissa kello puoli kuusi! Tilaisuudet järjestetään, mikäli ilmoittautumisajan päätteeksi on vähintään 35 ilmoittautunutta/tilaisuus. Kuhunkin tilaisuuteen otetaan maksimissaan 100 ensiksi ilmoittautunutta. Elokuvailta tiistaina Alajärvellä ITÄINEN KONFERENSSI: Alajärvi, Alavus, Kuortane, Lappajärvi, Vimpeli, Evijärvi, Soini, Ähtäri
4 Elokuvailta Alajärvellä Elokuvateatteri Alareksissä, Sairaalantie 3C, Alajärvi tiistaina Aluksi elokuvateatterin tiloissa on klo kahvitus ja klo alueasiamiehen puheenvuoro sekä lopuksi klo elokuvateatterissa esitettävänä oleva elokuva Teit meistä kauniin, joka kertoo siitä miten alaikäinen Toni Virta perustaa yhtyeen nimeltä Apulanta ja bändin jäsenten elämästä ankeana 90-luvan laman aikana. Elokuva kestää n. 1h 40 min. Ilmoittautumisaika päättyy klo Elokuvailta keskiviikkona Vaasassa RANNIKON KONFERENSSI: Kristiinankaupunki, Isokyrö, Laihia, Kaskinen, Närpiö, Vaasa, Nordia, Botnia, Maalahti, Korsnäs, Vöyri, Mustasaari ja FSL Elokuvaillan, keskiviikkona , alussa Sokos Hotel Royalissa kokoustila Thermalissa Hovioikeudenpuistikko 18 on klo kahvitus ja klo alueasiamiehen puheenvuoro sekä klo elokuvaesitys Elokuvateatteri Gloriassa Hovioikeudenpuistikko 16, Vaasa, jossa esitettävänä oleva elokuva on Tulen morsian. Tositapahtumiin perustuva Tulen morsian sijoittuu vuoden 1666 Ahvenanmaalle hetkeen ennen Skandinavian historian kattavimpia noitavainoja. Tulen morsian on kansainvälinen yhteistuotanto Suomen, Ruotsin, Norjan ja Latvian kesken. Elokuvassa puhutaan suomea ja ruotsia. Tulen morsian kertoo 16-vuotiaasta Annasta, joka rakastuu naimisissa olevaan mieheen ja tultuaan hylätyksi ilmiantaa miehen vaimon noitana. Ymmärrettyään äkkipikaisen tekonsa seuraukset, alkaa Annan yksinäinen ja hengenvaarallinen taistelu kauhean erehdyksensä sovittamiseksi. Ilmoittautumisaika päättyy klo Elokuvailta keskiviikkona Kurikassa KESKIKONFERENSSI: Ilmajoki, Kurikka, Kauhajoki, Jalasjärvi, Isojoki, Karijoki, Teuva Elokuvailta Kurikassa Kurikan Kino Kankaantie 4, Kurikka, keskiviikkona Elokuvaillassa alussa on elokuvateatterin tiloissa klo kahvitus ja klo alueasiamiehen puheenvuoro sekä klo elokuvateatterissa alkaa esitettävänä oleva elokuva Tulen morsian. Tositapahtumiin perustuva Tulen morsian sijoittuu vuoden 1666 Ahvenanmaalle
5 hetkeen ennen Skandinavian historian kattavimpia noitavainoja. Tulen morsian on kansainvälinen yhteistuotanto Suomen, Ruotsin, Norjan ja Latvian kesken. Elokuvassa puhutaan suomea ja ruotsia. Tulen morsian kertoo 16- vuotiaasta Annasta, joka rakastuu naimisissa olevaan mieheen ja tultuaan hylätyksi ilmiantaa miehen vaimon noitana. Ymmärrettyään äkkipikaisen tekonsa seuraukset, alkaa Annan yksinäinen ja hengenvaarallinen taistelu kauhean erehdyksensä sovittamiseksi. Ilmoittautumisaika päättyy klo Toimintailta keskiviikkona Kannuksessa POHJOISEN KONFERENSSI: Halsua, Kannus, Kaustinen, Perho, Toholampi- Lestijärvi, Veteli, Kokkola, Pietarsaari, Pedersöre, Kruunupyy, Luoto, Uusikaarlepyy ja FSL Liikunnallinen toimintailta keskiviikkona Kannuksessa Monitoimihalli KitinVaparissa Liikuntatie 2, Kannus. Ilta aloitetaan klo kahvituksella ja klo alueasiamiehen puheenvuorolla, jonka jälkeen jakautuminen erilaisiin ryhmämuotoisiin liikunta-aktiviteetteihin ilmoittautumisen mukaisesti. Tarjolla on uintia, kuntosali tai taijia yhdessä opettajakollegoiden kanssa. Sään salliessa on mahdollista tehdä myös yhteinen kävelylenkki lähimaastossa. Muista merkitä valintasi ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumisaika päättyy klo Toimintailta torstaina Lapualla LAKEUDEN KONFERENSSI: Seinäjoki, Lapua, Kauhava Liikunnallinen toimintailta Lapualla aloitetaan Lapuan Yläkoulun Suuropetustilassa klo kahvituksella ja klo alueasiamiehen puheenvuorolla. Klo siirrytään Virkistysuimala Sateenkaareen ja
6 kuntosalille. Sateenkaaressa voi mennä sekä kuntosalille että uimaan. Sään salliessa on mahdollista tehdä myös yhteinen kävelylenkki lähimaastossa. Ilmoittautumisaika päättyy klo JOKU ROTI elokuva- ja toimintailtojen tavoitteena on tuoda ajankohtaisia OAJ:n edunvalvonta-asioita lähelle jokaista opettajaa. Kannattaa kerätä kouluilta mukava joukko opettajia ja tulla yhdessä mukaan! Koulumaailman muutoksissa vaaditaan opettajilta JOKU ROTIA! Tervetuloa Jäsentilaisuuksiin! Tuula Ala-Lantela, alueasiamies koulutustiimi OAJ Pohjanmaan alueyhdistys
KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA
KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA demografinen kilpailukyky, houkuttelevuus ja vetovoima Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus
1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018
1. PERUSJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2018-2019 Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018 PIRKANMAA Akaa 9.8. 15. - 19.10. 22.12. - 6.1. 25.2. - 1.3. Hämeenkyrö 9.8. 15. - 19.10. 22.12.
Isokyröstä pendelöijät v. 2011. Isoonkyröön pendelöijät v. 2011
Isokyröstä pendelöijät v. 20 Laihia Laihela Lapua Lappo Tampere Tammerfors Ilmajoki Kurikka 3 2 2 19 1 9 9 3 2 Isokyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1 130 530 0 0 200 300 400 500 00 Isoonkyröön
Isokyröstä pendelöijät v. 2009. Isokyröön pendelöijät v. 2009
Isokyröstä pendelöijät v. 200 Vähäkyrö - Lillkyro Laihia - Laihela Lapua - Lappo Tampere - Tammerfors Ilmajoki Espoo - Esbo 42 30 1 1 1 8 4 0 0 0 200 20 300 30 400 40 2 Isokyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä
Isostakyröstä pendelöijät v Isokyröön pendelöijät v Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 1078
Laihia Lapua Ilmajoki Tampere 33 2 2 20 10 Isostakyröstä pendelöijät v. 2014 0 20 Isostakyröstä toisiin kuntiin pendelöijiä yhteensä 10 44 0 100 200 300 400 500 00 Isokyröön pendelöijät v. 2014 124 103
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta
Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7.
Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7. Keskipohjanmaa julkaisee 14.7.2011 Asuntomessujen virallisen messulehden. Keskipohjanmaan Asuntomessulehti Keskipohjanmaan Asuntomessulehti kertoo kiehtovalla tavalla
ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle
ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle RATKAISU, SEN VALMISTELU JA PERUSTELUT Etelä-Pohjanmaan
Lomakyytien aikataulut 2015
Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.1.2016 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen
Päätös 1 (6) Terapiatelakka Oy Valajankatu 5 C 40600 Jyväskylä ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Terapiatelakka Oy Valajankatu 5 C 40600 Jyväskylä Y-tunnus:
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.3.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 22.6.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.12.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.11.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.5.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.8.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 13.10.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.9.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella
Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 13.7.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
OAJ:n POHJANMAAN ALUEYHDISTYKSEN TOIMINTAPERIAATTEET
OAJ:n POHJANMAAN ALUEYHDISTYKSEN TOIMINTAPERIAATTEET Alueyhdistyksen tarkoituksena on toimia 1. jäsenistön edunvalvojana, 2. jäsenyhdistysten toiminnan tukemiseksi ja edistämiseksi sekä jäsenistön ammatillisten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen palvelutason määrittäminen
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen palvelutason määrittäminen 2019 2022 Kuntien tunnistamat liikkumistarpeet HENRIIKA WEISTE ATTE MANTILA 1. Taustaa Lähtökohdat Joukkoliikennelain 4 velvoittaa
Valtioneuvoston asetus
3269 Valtioneuvoston asetus asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2011 Annettu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2013 839/2013 Valtioneuvoston asetus asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2014 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2013 Valtioneuvoston
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2016 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2016 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180
Syyskuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Syyskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi syyskuussa vähiten yli kolmeen vuoteen. Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla
Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Vaasa Tuulivoimakaavoitus
Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä 30.11 Vaasa Tuulivoimakaavoitus John Öst 1.12.2016 Österbotten Etapplandskapsplan 2 (förnybara energiformer) Etapplandskapsplan 2 godkändes av landskapsfullmäktige
Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä
Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien
Kesäkuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Kesäkuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 21.7.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu jatkuu koko maan keskiarvoa nopeampana. Uusia avoimia työpaikkoja vuoden
LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT
LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT ENNAKKOTIEDOT LAKKAUTETTAVISTA, YHDISTETTÄVISTÄ JA PERUSTETTAVISTA PERUSKOULUISTA
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2016 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2016 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2016 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU 1 6 x 50 6 x 90 3 x 225 6 x 225 PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA,
Lokakuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Lokakuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.11.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu pysyi alueella syyskuun tapaan alhaisella tasolla, muun maan tilanteen
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2016 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180
Lomakyytien aikataulut 2017
Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä
LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri. Seinäjoki Pekka Peura
LÄHIENERGIA Innovaa/oleiri Seinäjoki 25.3.2014 Pekka Peura Suomi energiaomavaraiseksi RES poten/aali - RES poten+aali rii0ää, kaikki energia - Sama globaalis/ Talous - Liiketalous: kohtuullinen jo nyt
Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Kesäkuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 22.7.2014 klo 9.00 Ulkomaalaisten, naisten ja nuorten työttömyys kasvaa. Kesäkuun lopussa työttömiä oli 10 288 henkilöä,
Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Maaliskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu jatkuu koko maan keskiarvoa nopeampana. Uusien avoimien työpaikkojen
Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 27.5.2015 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa edelleen nopeasti, kasvua tullut lähes viidenneksen vuoden takaiseen
Toukokuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.6.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu hidastunut hieman, ollen edelleen koko maan keskiarvoa nopeampaa. Nuorisotyöttömyyden
Kaikki mukaan tukea tarjolla. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti
Kaikki mukaan tukea tarjolla Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Al Voimaa vanhuuteen -ohjausryhmä TAHO VARSINAINEN JÄSEN VARAJÄSEN Jussi Huttunen (pj) STEA (RAY) Marika Heimo Anne Kukkonen
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2018 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 2 x 0 2 x 90 2 x 100 2 x 280 3 x 100 x 50 x 90 x 180 x 280 8mm Muiden ilmoituskokojen kohdalla pyydämme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme. 8x100 ETUSIVU
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2019 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2,, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x65 x65 2x65 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180 UUTISAUKEAMA,
Marraskuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 22.12.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu hidastunut koko maassa, Pohjanmaan ELYalueen tahti nyt maan keskiarvoa.
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2018 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT x 280 8mm 8x100 1, 2, 3,, x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI x35 3x35 2x35 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA x180 UUTISAUKEAMA,
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2019 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180
17 HA + AV. Kevyet ajoneuvot. Liikenteen kehitys vv. 2014. Ajoneuvoja/vrk. 2010 2011 2012 2013 2014 vuosi KVL 2,3% 1,7% -2,7% -0,6% 1,4%
5..5 :: (). LAM-kirja HUISSI (VT 3) Perustettu..99 Vuoden liikennemäärät: 9 ras 97 KL 37 KLras K 7 Kras 7 Tieosa 39 Etäisyys 7 Suunta Laihia Kurikka HA- 3 Linjaautot 5 HA + 7 HA + ARKILIIKENNE,%,%,% 3,%,7%,3%,%
Joulukuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 20.1.2015 klo 9.00 Työttömyys korkeimmalla tasolla yli vuosikymmeneen. Pohjanmaan maakunta ainut alle kymmenen
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2019 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 280 84mm 84x100 1, 2, 3, 4, 6 x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA 6x180
Kaikki mukaan tukea tarjolla. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Jyväskylä
Kaikki mukaan tukea tarjolla Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti Jyväskylä 2.5.2017 Al Kärkihanke Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi Päätavoite: Voima- ja tasapainoharjoittelun, ulkoilun,
Lokakuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU 201 POHJANMAAN ELY-KESKUS Lokakuun työllisyyskatsaus 201 Julkaisuvapaa 25.11.201 klo 9.00 Työttömyys kasvaa nyt Pohjanmaan seudulla koko maan keskiarvoa nopeammin. Nuorisotyöttömyys lisääntynyt
Heinäkuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Heinäkuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 26.8.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys ennätyskorkealla. Työttömyys kasvaa myös johtajien ja erityisasiantuntijoiden
Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.
Asialista/ Pöytäkirja Nro 4/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 08.30 Kokouspaikka Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 10.5.2016
Helmikuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Helmikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.3.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja lähes kolmanneksen vuoden takaista enemmän. Pitkäaikaistyöttömien
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2019 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 2 x 60 2 x 90 2 x 100 2 x 280 3 x 100 6 x 50 6 x 90 6 x 180 6 x 280 84mm Muiden ilmoituskokojen kohdalla pyydämme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme. 84x100
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2017 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT x 180 x 225 8mm 2, x 35 2 x 25 1, 2 x 50 8x100 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI x35 3x35 2x35 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2019 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 90 84mm 6 x 10 84x100 1, 2,, 4, 6 x 50 ETUSIVU 1-6x50 6x90 x10 6x10 x225 6x225 PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x65 x65
Kaikki yhden katon alla
Kaikki yhden katon alla Liikekaupunki Ideapark on täysin uudenlainen kaupan keskittymä. Katettu liikekaupunki luo ennennäkemättömät puitteet koko perheen viihtymiselle. Ideaparkissa liikut kaupasta tai
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2019 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT 6 x 180 6 x 225 84mm 2, 6 x 35 2 x 25 1, 2 x 50 84x100 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI 6x365 3x365 2x365 UUTISAUKEAMA,
Syyskuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Syyskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 21.10.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys jatkaa ennätyskorkealla tasolla. Erityisasiantuntijoiden, palvelu- ja myyntityöntekijöiden
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2017 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT x 90 8mm x 130 8x100 1, 2, 3,, x 50 ETUSIVU 1-x50 x90 3x130 x130 3x225 x225 PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI x35 3x35 2x35
Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset
Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai
Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa
1 LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS Liikenneosasto PÄÄTÖS 26.11.2009 LSLH-2009-7937/Vi-254 LSLH-2009-1197/Vi-254 ASIA Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan
Tammikuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.2.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja vuoden takaista enemmän. Ulkomaalainen työvoima kasvanut yli 200
ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT
MEDIAKORTTI 2017 ILMOITUSPAIKAT JA MODUULIT x 280 8mm 8x100 1, 2, 3,, x 50 ETUSIVU PÄÄUUTISAUKEAMA, SIVUT 2 3 SEURATOIMINTA UUTISAUKEAMA, PYSTYBLOKKI x35 3x35 2x35 UUTISAUKEAMA, 1/2-SIVUA x180 UUTISAUKEAMA,
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot
10.7.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 30.6.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 077 789 61 591 2
Marraskuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.12.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt yli 15 prosentilla, toiseksi eniten koko maassa. Nuorisotyöttömyys
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot
8.4.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.03.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvot Autot Henkilöautot Manner-Suomi 4 969 511
Manner-Suomi
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1b. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Manner-Suomi 3 011 154 2 595 867 304 255 95 176 12 446 3 410
Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan
14.4.2015 Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 31.03.2015 Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Maakunta, Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 763 193 71 261 3
Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain
Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030 Maakunnittain 3 Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2010 ja 2030: Etelä-Karjala 2 2 Taipalsaari Lappeenranta Lemi Imatra Luumäki Ruokolahti Rautjärvi
PÄÄTÖS. Kuntien taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa
1(8) PÄÄTÖS 25.11.2010 EPOELY/991/060602/2010 ASIA Kuntien taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa LAUSUNNONANTAJAT Lausunnot on pyydetty
VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56
VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079
Elokuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Elokuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.9.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa lähes viidenneksen vuosivauhtia. Ammateittain työttömyys kasvaa suhteellisesti
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)
KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015
Suomen Kuntaliitto 17.2.2016 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Väkilukukerroin: 0,3926575 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002355 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat
Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3
Asialista/ Pöytäkirja Nro 2/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika 5.4.2016 kello 13.00 Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio tarkastus
Suupohja Study tour. Nikkarikeskus, Äystö, Myrkky, Ystävän apu ry, Suupohjan Kehittämisyhdistys ry, Nummijärvi
Suupohja Study tour Nikkarikeskus, Äystö, Myrkky, Ystävän apu ry, Suupohjan Kehittämisyhdistys ry, Nummijärvi What to find out. 1. The trust? 2. The vision? 3. Open mindnes? 4. The age structure - The
Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla
Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen
Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta
Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta OMAN ORGANISAATION NIMI 1 22.6.2017 Päivi Lehtimäki ja Tuula Haukka-Wacklin Lähtökohdat EPSHP selkäpotilaita,
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019
2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508
Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013
9.1.2013 Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 Lähde: VM 28.12.2012 ja OKM 31.12.2012 Kunta Asukas- Kunnan siitä: Muut opetus- Valtion- Erät,
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562
KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %
KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 94 550 347,51 11,02 58,5 106 038 318,13 11,79 51,2 47,1 % 7,0 % Pääkaupunkiseutu Espoo 5 354 410,61 12,32 63,3 3 958 403,52 14,80 55,1 57,5 % 20,1 % Helsinki 16 295 415,79 12,29
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset
Yhteensä: Manner-Suomi 66 944 297,48 11,49 50,6 30 064 305,47 12,08 51,9 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 718 379,85 13,82 56,8 1 027 380,85 15,83 54,9 Helsinki 10 405 349,17 16,14 44,4 3 516 348,55 18,43 42,8
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)
Yhteensä: Manner-Suomi 23 702 276,77 11,07 51,5 11 031 288,91 11,81 51,8 Pääkaupunkiseutu Espoo 896 326,91 14,19 51,4 401 336,05 16,26 50,0 Helsinki 3 146 348,19 15,19 49,0 1 071 354,11 17,11 48,9 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)
Yhteensä: Manner-Suomi 27 520 257,35 14,02 32,5 11 432 253,42 15,28 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 827 293,32 16,67 33,5 297 273,60 19,44 32,0 Helsinki 5 306 292,71 19,88 29,2 1 864 279,88 22,78 28,7 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)
Yhteensä: Manner-Suomi 15 722 398,96 10,11 81,0 7 601 407,77 10,40 81,4 Pääkaupunkiseutu Espoo 995 499,45 12,64 81,1 329 532,27 14,22 81,5 Helsinki 1 953 504,15 13,31 78,2 581 558,65 14,79 77,0 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)
Yhteensä: Manner-Suomi 32 699 430,98 10,59 78,6 23 323 401,83 10,20 81,1 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 389 481,02 11,70 80,6 1 324 507,61 13,03 81,2 Helsinki 7 338 481,37 11,52 79,4 2 534 516,64 13,65 77,9
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat
Yhteensä: Manner-Suomi 18 484 258,65 12,13 34,2 38 952 256,20 14,39 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 676 293,81 14,42 34,1 1 124 288,11 17,37 33,1 Helsinki 2 443 291,85 14,62 32,8 7 170 289,38 20,62 29,1 Vantaa
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen
Sivu 1 02.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Uusimaa Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää 2 Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa 0 Myrskylä 0
Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan
Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Maakunta, Autot Henkilöautot Pakettiautot Kuorma-autot Linja-autot
Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain
Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Tilausnumero, Kunta Maakunta Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 0800 99 090
terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.
Kunnan Kunnan Vuosien 2011-2013 Vuosien 2011-2013 Muutokset, Muutokset, keskiarvo vuoden keskiarvo vuoden (+)nousee (+)nousee Kaikki kunnat 5 398 173 16 676 457 3 089 16 676 457 3 089 Etelä-Karjala 132
Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain
Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Tilausnumero, Kunta Suorakorvausalue Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa