Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne 1.1.2016 282/00.000/2014 KH 08.06.2015 195 Kaupunginvaltuusto on päättänyt 18.8.2014 65 viedä eteenpäin organisaatiouudistusta tehdyn valmistelun pohjalta ja että organisaatiouudistukseen liittyvät organisaatio- ja päätöksentekorakenne ja säännöt tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi lokakuun 2015 loppuun mennessä. Organisaatiouudistustyötä on valmisteltu kaupunginjohtajan vetämänä dreamteamin ja henkilöstöryhmien kanssa ja valmistelua on esitelty useissa kaupunginhallituksen ja -valtuuston iltakouluissa ja seminaareissa. Henkilöstöryhmille uudistuksen etenemistä on esitelty kehysryhmän kokouksissa ja intran kautta. Kaupunginvaltuuston talousseminaarissa 26.5.2015 linjattiin operatiivisen ja poliittisen päätöksenteon osalta organisaatiouudistusta ja todettiin, että linjaukset on tärkeä tuoda valtuuston päätettäväksi, jotta valmistelua voidaan jatkaa täysipainoisesti eteenpäin. Operatiivisen ja poliittisen päätöksenteon organisaatiorakenne on liitteen 9 mukainen. Kaupungin operatiivisen johtamisen rakenne muuttuu osastorakenteesta palvelualueisiin, joita on kaksi; hyvinvointipalvelut ja elinvoima- ja kaupunkipalvelut. Hyvinvointipalvelujen palvelualueella on kolme vastuualuetta; lasten-, nuorten ja perheiden palvelut, yhteiset hyvinvointipalvelut ja ikäihmisten palvelut. Elinvoima- ja kaupunkipalveluissa on kaksi vastuualuetta; elinvoimapalvelut ja hallinto- ja tukipalvelut (liite 10).
Kuva 1: Kemijärven operatiivinen johtamisrakenne 1.1.2016. Poliittinen päätöksentekorakenne muuttuu valtuuston koon osalta uuden kuntalain tullessa voimaan 1.6.2017. Tällöin kaupungin väestömäärän mukainen (alle 8 000 asukasta) koko valtuustolle on vähintään 27 valtuutettua, mutta kunta voi päättää halutessaan myös tätä kokoluokkaa suuremmasta valtuustosta. Valtuuston koko on nyt 35 valtuutettua, joiden toimikausi jatkuu 31.5.2017 saakka. Poliittisesta päätöksentekorakenteesta lautakunta- ja kaupunginhallitusrakenteen osalta on neuvoteltu valtuustoryhmien kesken samoin kuin välivaiheen 1.1.2016-1.6.2017 kaudesta. Poliittisen päätöksentekorakenteen luonnos on esitetty liitteessä 11. (Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236) Päätösehdotus (kaupunginjohtaja):kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kaupungin operatiiviseksi organisaatiorakenteeksi ylimmän johdon osalta liitteen 10 mukaisen rakenteen 1.1.2016 lukien. Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle poliittiseksi päätöksentekorakenteeksi liitteen 11 mukaisen rakenteen ja tekee samalla esityksen valtuustolle siirtymäkauden 1.1.2016-1.6.2017 kauden poliittisesta päätöksentekorakenteesta elokuun loppuun mennessä. Kokous keskeytettiin klo 17.49-18.31 väliseksi ajaksi. Päätös:
Kauko Jaakkola teki seuraavan muutosesityksen: Operatiivinen organisaatiorakenne valmistellaan niin, että se on valmis käyttöönotettavaksi 1.1.2017 ja poliittinen päätöksentekorakenne valmistellaan siten, että se on valmis käyttöönotettavaksi 1.6.2017. Kauko Jaakkolan muutosesitys raukesi kannattamattomana. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. KV 15.06.2015 59 Liite 7 on edellä mainittu liite nro 9 (operatiivisen ja poliittisen päätöksenteon organisaatiorakenne), liite 8 on edellä mainittu liite nro 10 (Kemijärven operatiivinen johtamisrakenne 1.1.2016) sekä liite 9 on edellä mainittu liite nro 11 (Kemijärven poliittisen päätöksenteon rakenne 1.1.2016). Päätös: Jarkko Kotilaine teki seuraavansisältöisen esityksen: Operatiivinen organisaatiorakenne valmistellaan niin, että se on valmis käyttöönotettavaksi 1.1.2017 ja poliittinen päätöksentekorakenne valmistellaan siten, että se on valmis käyttöönotettavaksi 1.6.2017. Kauko Jaakkola kannatti Jarkko Kotilaisen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että koska asiassa oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Jarkko Kotilaisen esityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä ja 0 TYHJÄ, 1 POISSA (äänestyspöytäkirja liitteenä A). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen esityksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi. Suvi Nampajärvi poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 20.47 (muu syy). KH 07.09.2015 278 Kaupunginvaltuusto on käsitellyt kaupungin operatiivista organisaatiorakennetta ja poliittista päätöksentekorakennetta valtuuston 1.9.2015 kokouksen jälkeen pidetyssä iltakoulussa. Uusi valtuustolle esitelty organisaatiorakenneluonnos on liitteenä 2. Päätösehdotus (kaupunginjohtaja): Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle että, 1) valtuusto peruu 15.6.2015 59 mukaisen päätöksensä kaupungin operatiivisesta organisaatiorakenteesta 1.1.2016 ja poliittisesta päätöksentekorakenteesta 1.6.2017, 2) valtuusto hyväksyy operatiiviseksi organisaatiorakenteeksi 1.1.2016 lukien liitteen 2 mukaisen rakenteen ja 3) valtuusto hyväksyy poliittiseksi päätöksentekorakenteeksi 1.6.2017 lukien liitteen 2 mukaisen rakenteen.
Kokous keskeytettiin klo 19.19.-19.30 väliseksi ajaksi. Muutettu päätösehdotus (kaupunginjohtaja): Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle että, 1) valtuusto täydentää 15.6.2015 59 mukaista päätöstään kaupungin operatiivisesta organisaatiorakenteesta 1.1.2016 liitteen 3 mukaiseksi ja 2) valtuusto hyväksyy poliittiseksi päätöksentekorakenteeksi 1.6.2017 lukien liitteen 3 mukaisen rakenteen. Tarja Perälä esitti, että palvelualuejohtajien tehtäviä varten perustetaan virat ja lisäksi elinkeinopalvelut sijoitetaan kaupunginjohtajan suoraan alaisuuteen. Esitys raukesi kannattamattomana. Kauko Jaakkola esitti esityslistan liitteen 2 pohjalta, että hallinto- ja tukipalveluihin tulee kaksi vastuualuetta eikä siellä ei ole palvelualuejohtajaa ja hyvinvointipalveluihin lisätään ikäihmisten palvelut vastuualueena. Esitys raukesi kannattamattomana. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen. Tarja Perälä jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. KV 21.09.2015 81 Liitteenä nro 1 on edellä mainittu liite nro 3 (operatiivinen organisaatiorakenne). Jorma Särkelä saapui klo 15.43. Päätös: Heikki Nivala esitti, että organisaatiomalli, joka jaettiin kaupunginvaltuustolle kokouksessa hänen pyynnöstään, otetaan jatkovalmisteltavaksi ja tavoiteltavaksi organisaatiorakenteeksi. Kokouksessa jaettu esitys merkitään liitteeksi 10. Tarja Perälä, Pirjo Laurila, Veikko Niemelä, Tuulikki Juujärvi, Kari Räisänen ja Mauno Kerkelä kannattivat Nivalan esitystä. Kauko Jaakkola esitti, että valtuusto päättää keskeyttää valtuuston 15.6.2015 59 hyväksymän organisaatiorakenteen uudistuksen ja antaa kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi viranhaltijoiden tehtävien uudelleen järjestämiseksi kunnallisen viranhaltijalain 23 :n mukaisesti. Juha Pikkarainen kannatti Jaakkolan esitystä. Puheenjohtaja tiedusteli Jaakkolalta, että onko kyse pöydällepanoesityksestä.
Kauko Jaakkolan todettua tehneensä pöydällepanoesityksen, totesi puheenjohtaja, että seuraavat puheenvuorot keskitetään pöydällepanoesitykseen. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että koska asiasta oli tehty kannatettu pöydällepanoesitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat asian käsittelyä, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Jaakkolan pöydällepanoesityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä ja 1 POISSA, joten asian asiallinen käsittely jatkui (äänestyspöytäkirja liitteenä 4). Valtuusto piti neuvottelutauon klo 17.09-17.31. Nivala lisäsi esitykseensä, että keskitettyjen hallinto- ja tukipalveluiden organisointia ja johtamista suhteessa organisaatiouudistuksen yleisiin tavoitteisiin tarkastellaan valtuustokauden loppuun mennessä. Esitystä kannattivat Jarkko Kotilaine ja Tarja Perälä. Puheenjohtaja totesi keskustelun päätteeksi, että koska asiassa oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, asia on ratkaistava äänestyksellä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä, vastaavat JAA ja ne jotka ovat Nivalan esityksen kannalla, vastaavat EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 13 JAA-ääntä, 21 EI-ääntä ja 1 POISSA (äänestyspöytäkirja liitteenä 5). Puheenjohtaja totesi Nivalan esityksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi. Tiedoksi: Osastot KH 06.06.2016 232 Valtuuston päätöksen mukaisesti 2. vaiheen organisaatiorakennetta valmisteltaessa on päädytty siihen, että hyvinvointipalvelualueen vastuualueet esitetään poistettavaksi. Vastuualueet poistamalla organisaatiorakenteesta muodostuu selkeämpi mm. päätöksenteon kannalta ja yhden organisaatiotason poistamisella voidaan saavuttaa myös toiminnallisia kustannussäästöjä. Liitteessä 3 on kuvattu uusi organisaatiorakenne. Organisaatiorakennetta on esitelty kaupunginhallituksen ja valtuuston iltakouluissa ja palvelualueiden johtoryhmissä. Yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa organisaatiorakennetta käsitellään Kehysryhmän kokouksessa 1.6.2016. (Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä puh. 040 568 2130) Päätösehdotus (kaupunginjohtaja):kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kaupungin organisaatiorakenteeksi liitteen 3 mukaisen rakenteen 14.6.2016 lukien.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.