Alustava tutkimuskertomus, laadittu suunnittelijoit, varten

Samankaltaiset tiedostot
OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ

Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava

LIITE 1 DOKUMENTOINTI RAKENTEET. Yleistä

RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS. Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu.

2.2 VALMISOSASUUNNITELUN LÄHTÖTIEDOT (TOIMISTO- JA LIIKERAKENNUKSET)

Rakennusta alkuperäisasussaan

Korjausrakentamiskeskus Tammelan ulkoväritystutkimus

Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje

Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan!

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:

HUOPALAHDEN ASEMAN VAHTITUVAN (ratu 35013) RAKENNUSVAIHEET

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka

*kadun puutalot Rakennustapaohjeet ro , liittyy asemakaavaan no Lähtökohtatietoja

2. Perustukset ja kellarit 1/3. Kuva 2: Maanvarainen perustus 2

KUKKOPILLIN PÄIVÄKOTI Liljantie VANTAA

PAJAKATU 2. Rakennushistoriaselvitys. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu

Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.

Kuntokartoitus katselmus Prijuutissa

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

Kaupunginmuseon huomioita Forenom Oy:n vuokratarjouksesta

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu Lappeenranta

RAKENTEELLISET SELVITYKSET

Remonttisuunnitelma 1 (12) Kohde

Kårkulla Samkommun. BARNENS BY Vålaxvägen 553, Vålax RUOKALARAKENNUS MUUTOSTYÖT H U O N E S E L O S T E Sivua

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm:

Tiiveysmittausten koosteraportti Rakennusliike Mallikas, tammi-kesäkuu 2015

LP 115x115 yp 2075 L=2075 EI KANTAVA PILARI. Rakennustoimenpide UUDISRAKENNUS Rakennuskohteen nimi ja osoite. LP 115x115 yp 2300 L=2300

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014

RAK. LP 90x225 ap 2075 L=6748

Olavinlinnan Paksun bastionin ampuma-aukot

Harri Koskenranta

ARK ( 10 )

HÅKANSBÖLEN KARTANO, PEHTOORIN TALO HORMITUTKIMUS

Tutkimuksen tekijä: Hannu Turunen Laboratoriopäällikkö EVTEK-ammattikorkeakoulu puh:

Tarhapuiston päiväkoti, Havukoskentie 7, Vantaa Työnumero:

Tuuletusluukku (vastaava havainto tehtiin 1. krs. kaikkien tuuletusluukkujen osalta).

Työpaikkojen radonkorjauksista

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus Ison Albatrossin pohja

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24

ENSIRAPORTTI. Työ A Jönsäksentie 4, Vantaa Raportointi pvm: A - Kunnostus- ja kuivauspalvelut Oy Y-tunnus:

Jukka Korhonen Tervontie TERVO. Kiinteistön huoltajat, Pekka Ruotsalainen, Jussi Timonen ja Jouni Tissari

RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet

T Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus. Harri Koskenranta

RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet


SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS

Kiinteistö Oy Levin Stara

KAUPUNGINTALON peruskorjaus ja entisöinti TYÖMAA- ja SUUNNITTELUTILANNE ARK-KANTONEN OY

Asunto on 6/6 kerroksessa 1956 rakennetussa talossa Helsingin Kalliossa. Talossa on hissi. Asukkaat muuttavat työn ajaksi pois asunnosta.

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS

Tilanjako-oven mittausohjeet

TYÖOHJE SMYYGI- ELI TÄYTELISTA JA IKKUNAPENKKI

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

ASBESTIN JA HAITTA-AINEIDEN ESIINTYMINEN

1. Julkisivurakenteen tuuletus

Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24

Tarkastuskäynti. Porin kaupunki, Tekninen toimiala Mikko Muurinen, Piritta Salmi

RAK. KUORMAT: LUMIKUORMA MAASSA 2,75 kn/m2 TUULIKUORMA 0,6 kn/m2 KATTORAKENTEET 0,8 kn/m2 MITALLISTETTU PUUTAVARA C24

KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE - ELINKEINOTOIMINTA.

KARTOITUSRAPORTTI SIRKKALANKATU 12, TURKU - PARAKIT

Pintamääritteet ks raksel ARK Rakennustoimenpide. Korjaus- ja laajennus MÄNTYMÄEN KOULU. Tinasepäntie 45

URN: NBN:fi-fe

R S - M A S S I I V I T O I M I T U S

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus

VIREILLÄ EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NIMIM. KOPPI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy

Raportti Työnumero:


Raportti Työnumero:

Kuntotutkimusraportin liite

MERKKIAINETUTKIMUS, VIERTOLAN KOULU, JOKIRANNAN YKSIKKÖ, PAVILJONKI

Kaivosvoudintie Vantaa. Vantaan Kaupunki PL 6007

Varatiejärjestelyt ja palo-ovet Autosuojat Etäisyydet rajanläheisyyteen rakennettaessa Tuomo Kukkonen,

ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva

Porrastietoa suunnittelijoille

LAAJAVUOREN KOULU TIIVISTYSKORJAUSTEN TARKASTELU MERKKIAINEKOKEELLA

T Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

KÄYTTÖOHJE METRIRUNKO-OBJEKTILLE. Metrirunko-elementtien lisääminen runkoratkaisuksi

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

Liite 2 Vuokranantajan ja Vuokralaisen muutostyöt vuokrakohteessa

Korjausrakentamiselle määräykset


As Oy Eerikinkatu 35 Eerikinkatu 35, Helsinki. Linjasaneerauksen hankesuunnitelma Arkkitehtiluonnokset

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.

KAIU. -AL [ K SANT.f R 1 N 1 P D TALO D. s lj o1; t t wni!llt!l:..

5 SUOJAVERHOUS 5.1 SUOJAVERHOUKSEN OMINAISUUDET 5.2 SUOJAVERHOUSTEN TOTEUTTAMINEN 5.3 SUOJAVERHOUSVAATIMUKSET P2-PALOLUOKAN RAKENNUKSESSA

Finnmap Consulting Oy SSM

Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä.

Sipusaaren seurakuntakoti

Rakennustapaseloste, asunnot

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle


Asennusohje seinien alaosan patentoitu Termotuote korjausmenetelmä.

4.3 HOITOON LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN SEURANTA

Tapiolan uimahalli. TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA Kimmo Martinsen

Transkriptio:

Lfl LMU Alustava tutkimuskertomus, laadittu suunnittelijoit, varten kesäkuussa 1975 Yleistä Leipomo/sairaslarakennuksesaa on suoritettu tutkisustöitä työselityksen 8/1975 mukaisesti siten, että ensimmäisessä vaiheessa piiksttiin auki kaikki ensimmäisen kerroksen seinlpinnst sekä tilan 12.1. 102 katto. Toisessa vaiheessa purettiin ensimmäisestä kerrokaesta sinne 1900-luvulla rakennetut väliseinät, pienet komerotilat sekä 1910-30 rakennettu leivinuuni. Kolmannessa vaiheessa jatkettiin töitä toisessa kerroksessa, jossa tynnyriholvit tuettiin piikkaus- ja purkuttsiden ajaksi. Piikkaustöiden jälkeen siirryttiin ullakolle, josta on poistettu paloperaanto sekä välipobja*i yläpuolelle ulcttuneet seinäosat. Leipomon piiput on purettu katon tasalle. Piikkaua- ja purkutöiden tarkoituksena oli selvittää alkuperäisten leipomorakenteiden laajuudet. Ruonenumerointi on suoritettu lähtötilanteen mukaisesti, Kunkin huonetilan seinät on nimetty siten, että A-seinä aina tarkoittaa 'Vanajan puoleista seinää j. 3, C, D jne seinät luetaan siitä syötäpäivään. Muistiinpanojen ykainkertaistamiseksi on pyritty siihen, ettei huonetiloisaa yleensä ole käytetty muita kuin A,3, C ja D merkintöjä. Mikäli esim. A-seinällä on inveutointivsiheessa vielä ollut joitakin rakenteita (hyllyjä, komeroita) on nekin merkitty A-seinUn kuuluviksi. Kovin pieniä taitteita i ole erikseen nimetty seinäpinnoiksi. Väliseinien purkamisen yhteydessä on tiloja liitetty toisiinsa ja tällöin muodostuneet isommat tilat on nueeroitu pienemmän numeron mukaiaeati, *aio. 12.1.103 tarkoittaa yhdistettyjä tiloja 12.1.103 ja 12.1.104. Liitt.et Tämä tutkimuakertomua perustuu pääasiassa mittapiirustuksila ja muihin piiruatuksiin. Arkiatotiedot perustuvat tutkija Eslinä Koskisen tekemän yleisselvitykseen sekä osittain allekirjoittaneen teko-

mun kcrjauksiin ja tarkistuksiin, jotka on tehty piirustukeia ja löytyneita rakennusosis vertailumaila. Tutkisuskertomukseen on liitetty myös joitakin aittakaavasuutoapiirustuksia vertailujen helpottssisekai. 2 Liito 1 Liite 2 n.iaaäisen kerroksen pohja, rakonnusosi.n ajoitukaet 12.1. lehti 6 Toisen kerroksen pohja, rsk.nnu.osien ajoitukset 12.1. lehti 7 Liito 3 Mitteksavanuuto., Fomin 1811 poikkileikksus, 12.1. lehti 10 Liito 4 Mittekaavaauutos,?omin 1811 fassdi, 12.1. lehti 11 Liito 5 Mittakeavamuutos, Fosin 1811 pitkittisleikkaus, 12.1. lehti 12 Liite 6 Passdi, atereokuvasta piirretty 12.1. lehti 13 Liite 7 Poikkil.ikkaua A-Ä, 12.1. lehti 14 Liito 8 Poikkileikkaus B-B, 12.1. lehti 15 Liito 9 Ensiamäisen kerroksen pohja ensimmäisen purkuveihen jälkeen, 12.1. lehti 16 Liito 10 Pitkitt&isleikkaue, 12.1. 1eti 17 Liito 11 Liite 12 Huone 114 seinä D (detalji), 12.1. lehti 18 Huoneet 203b sama D, 224 seinä A ja 212 sain, 12.1. lehti 19 Liito 13 Huone 215 seinä C, 12.1. lehti 20 Liito 14 Keskimmäinen piippu ja löytyneet alkuperäiset rekenteet, 12.1. lehti 22 Liite 15 ebauurin kata, 12.1. lehti 24 Liite 16 Pitkittisleikkaue, k.ariaukot, 12.1. lehti 25 Liite 17 Huone 102 seinä C, 12.1. lehti 26 Liite 18 Huone 103 seinä D, 12.1. lehti 27

Uihdemateriaalina käytetyt 1737 1811 1846 1865-69 1885 1910 1946 piirustukset: äordenberg Pomin Lohraann Lindqvist Lindqvi at/degense r Ekholm muutoepiiruetus Laitteet 1 ja 2 na sen ja toisen efrosn o japiius cueiin on merkitty rakenteiden ajoituksia. Eaet.rille merkit$yjä aukkoja ei ole mitoitettu paikoilleen näihin pohjiin, koska trsnspsrenttikopion mittatarkkuus ei ole riittävä. Kaikkia piikkaustyön yhteydessä löydettyjä aukkoja ei ole myöskään otettu mukaan, koska niistä osa sijoittuu sellaisiin valiseiniin, jotka on jo purettu tai, jotka tullaan joka tapauksessa purkamaan. Nämä aukot merkitään ja aitoitetsan paikoilleen lopulliseen tutkimuspo -- japiiruitukaeen, Ajoitukset perustuvat piirustuksun ja vain osittain arkiatotistoihin, ja tästä Johtuu, että ensimmäisen ja toisen kerroks.n seinien ajoitukset merkitsevät yleensä v r h. i - s i n t a mahdollista vuosilukua tai vuosikymmentä, jolloin kyseinen seinä on esiintynyt piiruatukaisaa tai uunnitelsiaaa. Tarkempi tutkimus vasta selvittää, milloin seinät ja muut rakennuso.st on toteutettu. 1900-luvun korjauspiirustuksia on erittäin vähän säilynyt ja ainoana sellaisena voidaan tällä hetkellä pitää vuodelta 1946 peräisin olevaa muutospiirustusta, josta selviää vain muutamia toisen kerroksen korjaustöitä. Sodan jälkeisten rakennusvaiheiden selvitystyö on vielä kesken. Liitte.t 3, 4 ja 5 Alkuperäispiirustukseen kuuluvista teksteistä on osa liitetty mittakasvasuurennoksiin. Tekstit on suomennettu venäjänkielestm rakennuahiatorian osaston toimesta. J4ittakaavana alkuperäisissä piirustuksissa on ollut normaalituuma, joka on jaettu kymmeneen osaan, joista jokaista on käytetty jalkana. Suurennustyö on tehty varsin pienikokoisista kopi-. oista ja siksi on kaava, jouduttu muuttamaan kahteen eri kertaan. Mittatarkkuudet eivät tämän vuoksi ole riittäviä. Suurennokaet onkin tehty pääasiassa erilaisten vertailujen helpottamiseksi ja eri rakennusvaiheiden ja yksityiskohtien havainnollistamiseksi. Jossain määrin on mittavirheitä pyritty korjaamaan silloin kun on havaittu, että kaavasuurennoata voidaan käyttää suoraan vertailupiirustuks.na. Näin

4 on tehty eeiw. pitkittuisleikkauksen osalta. Tällöin on korjauksia tehty rakennuksen pituuden osalta siten, että molemmista rakennuksen päistä on jouduttu lyhentämään Posinin piirustuksen rakennusta Csittsin Fominin piirustuksensa esiintyvä pituuaaittavirhe johtuu siitä, että jossain vaiheessa on leipoaoz.kennuks.n pohjepiirustuksisaa koillispäädyn seinää ruvettu viiatoaaasn, tosin vain piirustuapöydäilä. Tämä seinän vinous voimistuu vähitellen myöhemmissä piirustuksia** kunnes se oikaistaan jälleen oikeaan muotoonsa 1910 tehdyissä mittapiirustuksissa. Piikkaustöiden tuloksen, on löydetty kaikkiaan neljä (4) alkuperäistä uuninsuun edustalla ollutta kaariaukkoa, yksi umpeeoauursttu ja muutoin täysin ehjä hiililuukku sekä kaksi muuta hii]iiuukkua, jotka molemmat voidaan tarkasti paikallista.. Edelleen on löydetty uuninsuun yläpuolella olleiden kevennyska.rien holvsuksia, joiden perusteella kasret voidaan rekonstruoida. Ssvuhorien kavennuksists on löydetty alapäistm neljä lähtölinjaa ja toistaiseksi keakiasäisen piipun sisältä vain yksi 71äpään holv.uslinjs, joka vastaa muodoltaan ja sijain-. niltsan alkuperäistä horain ksvennusta. Horaten, uuninsuun yläpuolella olleiden kaarien sekä hiililuukkujen osalta ovat mittauatyöt vielä kesken. Tekeillä on korkeuseerkinnöin varustettu pitkittäisleikkaus, johon kaikki löydetyt rakenteelliset yksityiskohdat merkitään. Työ tehdään joiltakin osin liaittäen. Liito 6 8tereokuvists piirretty fasadi palkkaus- ja umpeenauursusrajoineen. Korotusraja vastaa korkeudelta.n välikerroksen ikkunan alapuolelta löydetyn 5yr4äsidetiilixivin korkeutta, joten räyetäslinjs on melko tarkasti määriteltävissä nykyisen vanhemman ja uudemman muurauksen rajalle, vrt. liite 149 johon on lisätty myös korkeusaerkinnät. Liitteet 7-8 ja 10 Peruspiiruatuksia, joissa näkyvissä lähtötilanne Liite 9 Piikkaus- ja purkutöiden jälkeen piirretty pohja. Liitteet 11-13 ja 16-18 Huoneen 114 D-seinän muuraukseass on näkyvissä eriikäistä muurauste siten, että vanhimmat osat kuuluvat alkuperäisen uuninsuun yläpuolella olleeseen kevennyskaareen ja nuoremmat osat vuonna 1910 tehtyyn oveen. Oven kohdalla on pyritty säilyttämään

5 alkuperäisen kaaren muoto. Pienempi ovi on avattu myöhempien korjaustöiden aikana. Tällöin seinän taakse tehtiin kylpyhuone. (liite ii) Koserotilan 203b D-seinällä on havaittavissa laivalla holvilla varustettu aukko. Vielä.1 ole voitu selvittää, onko kyseessä ollut ikkuna vai ovi. Koa.rotil.n 224 A-seinällä on umpeesmuurattu aukko, joka vastaa muodotitaan ensimmäisestä kerroksesta löydettyjä oviaukkoj.. Toistaiseksi on epäselvää, onko se toiminut ikkuna-aukkona vai oven*. (liite 12) Fuoneen 215 C-s.inällä on havaittavissa 1846 avattu Ja 1885 umpeenmuurattu aukko, joka johtaa tynnyriholvitilsan. Samalla seinällä on myös näkyvissä kaksi holvin kentatiiltä, jotka sijainniltsan ja korkeudeltasu vastaavat leiposorakennuksen toisesta päästä tilasta 224 seiuält& A löydettyä holvsust., vrt. liite 12. (liito 13) iittsissä 16-18 on esitetty paikoilleen aitoitettuins löydetyt kaazisukot sekä leipomorskennuk.eu entinen päätyovi ja uspeenmuurettu ikkuna tilassa 102 C-seinällä. Pääovi on sijoitettu paikoilleen tilan 103 D-ssinälle. Pielimuuraukset on vielä tarkemmin selvitettävä umpeenmuuratun ikkunan sekä präovea vasemmanpuoleisen pielen osalta. (liitt..t Lit 14 Liite 15 iitteeeeen 14 on merkitty paikoilleen välikerrok en ikkunan alapuolelta löydetty syrjäsidetiilien rivi, joka vastaa sijainniltaan ja korkeudeltaan rakennuksen entistä räyat&slinj.n sekä myös Btereo- :uvsssakin havaittavissa olevaa vanhemman ja uudemman muurauksen rajaa. Piirustukseen on merkitty myös savuhorain kavennua, joka vastaa sijsinniltaan ja muodoiltaan alkuperäisen piipun hormia ksvennuat.. Tähän samaan piirustukseen on tarkoitus liittää myöhemmin korkeu.aorkinnöin varustettuna kaikki ne rakenteelliset osat, joiden voidaan katsoa kuuluvan lkup.räieiin uuneihin ja horseibin. P.riaat.piirustus kehämuurin katon kattotuoliraksateosta. Tehty korjaustöitä varten. Tutkisustöitö jatketaan l.ipomorakennukseass. Arkistotutkisusten osalta ovat työt tällä hetkellä kokonaan keskeytyksissä ja niitä jatketaan mahdollisuuksien mukaan. L.ipomorak.nauksesaa on tehty

purkutöita ynnä muita kattotyötä valaistelevia teitä siten, että varsinaisiin katon muutostöihin päästään tarvittaess, jo elokuun alussa. Paloperaanto uliskolta on poistettu, mutta laipiolaudoitukaet on jätetty vielä töiden helpottamiseksi paikoilleen. Toisessa kerroksessa ja nsiamäisessä kerroksessa jatketaan k.aälo.an jälkeen seinien dokumentointi*, 0

0 no no ti In ur + 93.00 tijjj

on 1] 1 1E1 F1 LI:il EI r_ I 0 En l + HO, I LEIPOMO. FASADI UMPEENMUURAUS- JA PAlKKAUSRAJAT kp oika [Qhti 13 HÄMEEN LINNA 00 num. Piirt.? P/5.?5,y4,,4 12.1. mk 1:50 9300

SAVUHORMIN KAVENNUS VASTAA SIJAINNILTAAN JA MUODOILTAAN ALKU- PERÄISTÄ HORMIA 4.- + 96,78 holyzjliu +96 91 SYRJÄSIDETIILIA ------------ LÖYDETTY VÄLIKERROKSEN RA DIAA]TORISYVENNY KSESTÄ VERHOMUURAUKSEN ALTA ULKOSEINÄSTA. VASTAA KOR KEUDELTAAN ALKUPERAISTA RÄYST,S LISTAA MilTAUKSET: P SAVOLAINEN LEIPOMO. KESKIMMÄINEN PIIPPU JA HÄMEEN LÖYDETYT ALKUPERÄISET RAKEN- LINNA TEET. paonum. kp Jlehti trt./zf,lf 12.1 aika J /..-?r/ mk 1:50