Sisällys Tekijän esipuhe 7 5 Luku I: Taustatietoa 11 1.1 Poliittiset ja hallinnolliset rakenteet 11 1.2 Väestö 13 1.2.1 Ikä- ja sukupuolirakenne 13 1.2.4 Kieliryhmät 15 1.2.5 Maantieteelliset erot 15 1.2.6 Koulutustaso 16 1.2.10 Ulkomaalaiset Suomessa 18 1.3 Talous ja työvoima 19 1.3.1 Bruttokansantuote 19 1.3.2 Julkinen talous ja valtion velka 20 1.3.4 Kuluttajahinnat ja inflaatio 21 1.3.5 Työvoima 21 1.3.9 Elinkeinorakenne 24 1.3.10 Työttömyys 26 1.3.14 Pitkäaikaistyöttömyys 28 1.3.16 Nuorisotyöttömyys 30 Luku II: Suppea kuvaus Suomen koulutusjärjestelmästä ja sen kehityksestä 31 2.1 Taustaa 31 2.2 Peruskoulu ja esiopetus 31 2.3 Toisen asteen koulutus 33 2.4 Kolmannen asteen koulutus 35 Luku III: Ammatillisen koulutuksen järjestelmä 39 3.1 Ammatillisen koulutuksen historiallisesta kehityksestä Suomessa 39 3.1.1 Taustaa 39 3.1.5 Kehitys vuoden 1945 jälkeen 39 3.1.7 Ammatillisen koulutuksen uudistaminen 1970- ja 1980-luvulla 40 3.1.12 Ammatillisen koulutuksen tavoitteita ja arvoja 41 3.1.14 Nuorisoasteen koulutuskokeilu 41 3.1.17 Ammattikorkeakoulut 42 3.1.19 Aikuiskoulutus 42 3.1.25 Hallinto 44 3.1.28 Lainsäädäntö 45 3.2 Nuorten ammatillinen koulutus 46 3.2.1 Johdanto 46 3.2.2 Koulutuslohkot ja -alat 47 3.2.3 Tutkinnot 48 3.2.4 Toisen asteen tutkinnot 50 3.2.5 Opistoasteen tutkinnot 52 3.2.6 Ammattikorkeakoulututkinnot 55 3.2.7 Opetussuunnitelmat 55 3.2.8 Harjoittelu 57 3.2.9 Opiskelija-arviointi 58 3.2.10 Ammatilliseen koulutukseen hakeutuminen 58 3.2.11 Opinto-ohjaus 60 3.2.12 Opiskelijoiden taloudellinen tukijärjestelmä 61 3.2.13 Ammatillisen koulutuksen määrälliset tavoitteet 63 3.2.14 Oppilaitokset ja opettajat 66 3.3 Aikuiskoulus 70 3.3.1 Aikuiskoulutusjärjestelmä 70 3.3.2 Aikuisten ammatti- ja kielitutkinnot 72 Ammattitutkinnot 73 Kielitutkinnot 75
6 3.3.3 Aikuisten koulutusmahdollisuudet 75 Omaehtoinen aikuiskoulutus 76 Omaehtoinen ammatillinen aikuiskoulutus 76 Yleissivistävä aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö 78 Korkeakoulujen aikuiskoulutus 78 Oppisopimuskoulutus 79 Henkilöstökoulutus 80 Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 83 Muut työvoimapalvelut 86 3.3.4 Opiskelun taloudelliset tukijärjestelmät 87 Omaehtoisen aikuiskoulutuksen tuki 88 Oppisopimuskoulutuksen tuki 88 Henkilöstökoulutuksen tuki 89 Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen tuki 89 Kuntouttavan koulutuksen tuki 89 3.3.5 Aikuiskoulutuksen oppilaitosverkko, laajuus ja sisältö 90 3.3.6 Osallistumisen määrät ja muutokset viime vuosikymmeninä 94 3.3.7 Julkisen valvonnan ulkopuolinen koulutustarjonta 96 3.4.Erityisopetus ja erityisryhmien opetus 97 3.4.1 Erityisopetus 97 3.4.2 Saamelaisten aikuiskoulutus 99 3.4.3 Romaniväestön aikuiskoulutus 99 3.4.4 Maahanmuuttajien aikuiskoulutus 99 Luku IV: Ammatillisen Koulutuksen hallintojärjestelmä 101 4.1 Koulutuksen säätely 101 4.1.12 Tutkintorakenteen ja sisällön säätely 103 4.1.15 Koulutuksen määrän ja rahoituksen säätely 103 4.1.16 Lakisääteisten oppilaitosten säätely 103 4.2 Koulutuksen rahoitus 104 4.2.1 Rahoitusjärjestelmien periaatteita 104 4.2.7 Nuorten ammatillisen koulutuksen rahoitus 105 4.2.12 Aikuiskoulutuksen rahoitus 106 Luku V: Koulutuksen laadullisia näkökohtia 109 5.1 Tulosohjaus ja arviointi 109 5.2 Tutkinnot 5.3 Oppilaitoksen ylläpito ja koulutustehtävä 109 110 5.4 Opettajien pätevyysvaatimukset ja opettajakoulutus 110 5.5 Koulutuksen arviointi ja laadullinen kehittäminen 5.6 Ammatillisen koulutuksen tutkimus 111 113 Luku VI: Trendejä ja perspektiivejä 115 6.1 Yleistä 115 6.2 Kehittämissuunnitelma vuosille 1995-2000 115 6.3 Työelämäyhteydet 6.4 Elinikäinen oppiminen 116 117 6.5 Suomi tietoyhteiskunnaksi -ohjelma 117 6.6 Oppilaitosten yhteistyön lisääminen 6.7 EU-rakennerahasto-ohjelmat 118 119 6.8 Tutkintojen vertailtavuus 119 6.9 Eurooppalaiset ulottuvuudet 120 LIITTEET 123 LIITE 1 Lyhenteitä 124 LIITE 2 Ammatillisen koulutuksen järjestämiseen ja säätelyyn liittyviä organisaatioita 125 LIITE 3 Ammatillista koulutusta käsittelevää kirjallisuutta LIITE 4 Ammatillisen koulutuksen terminologiaa 127 130 LIITE 5 Ammatilliset tutkinnot 132
Luku III 70 3.3. Aikuiskoulus 3.3.1 Aikuiskoulutusjärjestelmä 3.3.1.1 Kaikkea tähän asti esiteltyä koulutusta - niin yleissivistävää kuin ammatillistakin - voivat suorittaa myös aikuiset. Lisäksi aikuisille on olemassa ammatti- ja erikoisammattitutkinnot, jotka on tarkoitettu käytännön ammattitaidon ja -pätevyyden osoittamiseksi. Aikuiskoulutuksen tarkoituksena on tarjota kansalaisille mahdollisuus saada koulutusta ja suorittaa tutkintoja missä vaiheessa elämää hyvänsä. 3.3.1.2 Aikuiset voivat opiskella joko samoissa oppilaitoksissa kuin nuoret tai erikseen aikuisille tarkoitetuissa oppilaitoksissa. Opinnot koostuvat enenevässä määrin sekä yleissivistävistä että ammatillista opinnoista ja raja-aita niiden välillä on edelleen madaltumassa. Aikuisille järjestetään yleissivistävää ja ammatillista koulutusta yhä enemmän samoissa oppilaitoksissa. 3.3.1.3 Aikuisopiskelu on joko tutkinto- tai vapaatavoitteista. Tutkinto- tai vapaatavoitteisuus on yleensä opiskelijan itsensä päätettävissä. Opiskelijat huolehtivat opintoihinsa kuuluvista valinnoista ja opintojensa edistymisestä. Aikuiskoulutus ei kuulu yhteishakujärjestelmään. 3.3.1.4 Koulutustarjonta on kokonaisuudessaan nähtävissä valtakukunnallisessa Aikuiskoulutusoppaassa, joka julkaistaan vuosittain. Aikuisopiskelu on yleensä nuorten koulutuksen tavoin taloudellisesti hyvin edullista. Omaehtoisessa ammatillisessa aikuiskoulutuksessa opintotuki on samantyyppista kuin nuorten opiskelussa; esimerkiksi nuorten saamaa opintorahaa vastaa aikuiskoulutuksessa ns. aikuisopintoraha. 3.3.1.5 Päätökset opiskelijavalinnoista tehdään kussakin oppilaitoksessa erikseen. Poikkeuksen muodostavat työvoimapoliittinen aikuiskoulutus sekä oppisopimus- ja henkilöstökoulutus. Näistä edellisen osalta päätöksen tekee työhallinto ja jälkimmäisen osalta työnantaja. Lisäksi koulutusta järjestetään paljon oppilaitosten ulkopuolella; esimerkiksi oppisopimuskoulutuksesta ja henkilöstökoulutuksesta vain osa on oppilaitosopiskelua. 3.3.1.6 Aikuiskoulutus voi siis olla joko yleissivistävää tai ammatillista - opiskelijan omista tavoitteista riippuen. Yleissivistävää aikuiskoulutusta on yleissivistävä peruskoulutus (peruskoulun ja lukion oppimäärät) sekä vapaa sivistystyö, joka on peruskoulutuksen jälkeistä yleissivistävää, harrastustavoitteista tai yhteiskunnallista koulutusta. Ammatillinen aikuiskoulutus on joko perus- tai lisäkoulutusta. Peruskoulutus on aina tutkintotavoitteista, ts. ammatilliseen tutkintoon johtavaa koulutusta. Lisäkoulutus on pääsääntöisesti vapaatavoitteista. Se voi olla myös tutkintoon valmentavaa, esimerkiksi silloin, kun opiskelija on hankkinut ammattitaidon työssä
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä oppimisen kautta ja valmistautuu osoittamaan sen näyttökokeessa, jota varten hän tarvitsee jollain osa-alueella täydentävää koulutusta. 71 3.3.1.7 Lisäkoulutus jakaantuu ammatti- ja erikoisammattitutkintoon tähtäävään koulutukseen sekä täydennyskoulutukseen ja jatkokoulutukseen. Periaatteessa kyse voi olla hyvin samantyyppisestä koulutuksesta. Ammatti- ja erikoisammattitutkintoon tähtäävä koulutus ja jatkokoulutus ovat kuitenkin pitempikestoista ja ammatillisesti eriytyvämpää koulutusta kuin täydennyskoulutus, joka tyypillisesti muodostuu lyhyistä yksittäisistä kursseista. Kuvio 28. Aikuiskoulutuksen rakenne Aikuiskoulutus Jatkokoulutus Tutkintotavoitteinen Vapaatavoitteinen Ammatillinen peruskoulutus Yleissivistävä peruskoulutus Ammatti - ja erikoisammattitutkintoon tähtäävä koulutus Ammatillinen lisäkoulutus Täydennyskoulutus Vapaa sivistystyö LÄHDE OPETUSHALLITUS 3.3.1.8 Aikuiskoulutusta tilastoitaessa vedetään raja pitkä- ja lyhytkestoisen aikuiskoulutuksen välille siten, että alle 400 tuntia kestävä koulutus lasketaan lyhytkestoiseksi. Luonteeltaan lyhytkestoista aikuiskoulutusta on ennen muuta täydennyskoulutus ja vapaa sivistystyö. Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 72 3.3.1.9 Määrällisesti enin osa aikuiskoulutuksesta on koulutusta, joka ei tähtää tutkintoon eli ammatillista täydennyskoulutusta tai vapaata sivistystyötä. Ammatillista aikuiskoulutusta on huomattavasti enemmän kuin yleissivistävää. Suhteet käyvät ilmi seuraavasta taulukosta: Kuvio 29. Aikuiskoulutuksen jakautuminen opetustuntien perusteella päätehtäväalueisiin vuonna 1995 (arvio) Tutkintotavoitteinen aikuiskoulutus (noin 25%) Aikuiskoulutus, joka ei tähtää tutkintoon (noin 75%) Ammatillinen aikuiskoulutus (noin 62%) Ammatilliset tutkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Avoin korkeakouluopetus Oppisopimuskoulutus Työvoimapoliittinen koulutus Korkeakoulujen täydennyskoulutus Oppilaitosten ja muiden järjestäjien täydennyskoulutus (ml. henkilöstökoulutus) Yleissivistävä aikuiskoulutus (noin 38%) Aikuislukiot (peruskoulun ja lukion oppimäärät) Vapaa sivistystyö (kansalaisopistot, kansanopistot opintokeskukset, järjestöt, kesäyliopistot ja liikunnan koulutuskeskukset) LÄHDE OPETUSMINISTERIÖ /OPETUSHALLITUS 3.3.1.10 Kuten taulukosta käy ilmi, avoin korkeakouluopetus, oppisopimuskoulutus ja työvoimapoliittinen aikuiskoulutus voivat olla - opiskelijoiden omista taustoista ja tavoitteista riippuen - joko tutkintotavoitteista tai tutkintoon johtamatonta koulutusta. Työelämässä toimiville tai toimineille aikuisille annetaan ammatillista täydennyskoulutusta, jonka avulla he voivat ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan. Yleisin aikuiskoulutuksen alue on juuri ammatillinen täydennyskoulutus. 3.3.2 Aikuisten ammatti- ja kielitutkinnot 3.3.2.1 Aikuisille järjestetään sekä ammatillista että yleissivistävää koulutusta kaikilla koulutuksen tasoilla. Aikuiset voivat suorittaa samoja tutkintoja kuin nuoretkin. Tutkintojen tavoitteet ovat samat kuin nuorten koulutuksessa.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä Ammattitutkinnot 73 3.3.2.2 Ammattitutkintolaki tuli voimaan vuonna 1994. Ammattitutkintolain lähtökohtana on ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomien tutkintojen suorittaminen. Pyrkimyksenä on myös aikuisten koulutustason nostaminen ja sukupolvien välisten koulutuserojen pienentäminen sekä koko ammatillisen aikuiskoulutuksen saaminen kansallisen laadunvarmennuksen piiriin. Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa oppimista on tähän saakka ohjattu opetuksen ja valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden avulla. Aikuiskoulutuksessa on nyt siirrytty oppimistulosten ohjaamiseen tutkintovaatimusten avulla. 3.3.2.3 Ammattitutkintoja on kolmenlaisia: ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Ammatillisissa perustutkinnoissa osoitetaan alan perustehtävien hallinta. Perustutkinnot vastaavat ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettavien nuorten tutkintoja tutkintorakenteen, ammattialan kuvauksen, ammatillisten tavoitteiden ja jatko-opintokelpoisuuden osalta. Ammattitutkinnoissa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytetty ammattitaito. Erikoisammattitutkinnoissa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. Ammattitutkinnot sijoittuvat tutkintojärjestelmässä toisen asteen koulutuksen tutkintojen tasolle. Aikuisten tutkintojärjestelmään kuuluu myös sellaisia tutkintoja, joita nuoret eivät voi suorittaa. 3.3.2.4 Opetusministeriö vahvistaa tutkintonimikkeet ja tutkintorakenteet. Opetushallitus päättää tutkintojen valtakunnalliset perusteet. Tutkintojen valtakunnalliset perusteet ja niiden sisältämät tutkintovaatimukset luovat perustan niille taitovaatimuksille, joita kussakin yksittäisessä tutkinnossa edellytetään. Aikuisopiskelijat voivat siis osallistua taustoistaan riippumatta samoihin näyttökokeisiin ja osoittaa niissä yhtenäisen, tutkinnon perusteissa edellytetyn osaamisen. Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 74 3.3.2.5 Tutkintotilaisuuksiin voi osallistua ilman valmentavaa opetusta. Suurin osa aikuisopiskelijoista tulee kuitenkin tutkintotilaisuuksiin valmentavan opetuksen kautta. Valmentavan opetuksen pohjana ovat valtakunnalliset tutkintojen perusteet ja niiden perusteella laaditut oppilaitoskohtaiset opetussuunnitelmat. Opiskelijoille laaditaan yksilöllisten koulutustarpeiden perusteella henkilökohtaiset opiskeluohjelmat opettajien ja opiskelijan yhteistyönä. 3.3.2.6 Tutkintojen perusteilla määritellään ammattitaito, joka on tutkintotodistuksen saamiseksi osoitettava. Tutkintojen osat johdetaan työelämän sisällöistä ja ammattialan erityispiirteistä. Tutkinnot voivat muodostua pakollisista, valinnaisista ja eri tutkinnoille yhteisistä osasista. Lisäksi perusteissa määritellään ammattitaidon osoittamistavat (näyttökokeet) sekä ammattitaidon arvioinnin perusteet. Tutkintojen perusteilla ei säädellä oppilaitoksien opetusta. Jotta tutkinnot ovat mahdollisimman ajan tasalla ja työmarkkinoilla yleisesti hyväksyttyjä, työelämän edustajilla ja opetushallituksen yhteydessä toimivilla koulutustoimikunnilla on keskeinen asema tutkintoperusteiden laadinnassa. 3.3.2.7 Arvioinnin perusteet arviointikriteeristöineen antavat pohjan yhtenäiselle käytännölle koko maassa. Näin saadaan moduulikohtainen luettelo asiakokonaisuuksista, joihin taidon toteamiseksi erityisesti kiinnitetään huomiota. Arvioinnin kohde voi olla käsite, taito, teorian hallinta, työturvallisuuden huomioon ottaminen jne. Kyse on toisaalta tuotannollisista kvalifikaatioista eli välittömistä työtaidoista sekä toisaalta yleisistä kvalifikaatioista eli esimerkiksi yhteistyö-, viestintä- ja ongelmanratkaisutaidoista. 3.3.2.8 Tutkintotoimikunta tekee linjauksen hyväksyttävän tasoisesta suorituksesta yksittäisen tutkinnon osan suhteen. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen arvioinnissa käytetään asteikkoa "hyväksytty" tai "hylätty". Sen sijaan ammatillisissa perustutkinnoissa hyväksytty suoritus arvioidaan "hyväksi" tai "kiitettäväksi". 3.3.2.9 Tutkintojen järjestäjät laativat näyttökoetehtävät tutkintoja varten laadittujen yleisperusteiden pohjalta. Tutkintotilaisuuksien kesto on keskimäärin viisi päivää. Tutkintotoimikunnat vastaavat tutkintojen järjestämisestä ja valvonnasta. Tutkintotoimikuntien toimialoista ja -alueista päättää opetushallitus. Tutkintotoimikunnat asettaa joko opetushallitus tai oppilaitoksen ylläpitäjä. Tutkintotoimikunnat myöntävät tutkintotodistukset. Toimikunnissa ovat edustettuina opettajat sekä työelämän eri osapuolet. Tutkintotoimikuntia on perustettu vuonna 1995 yhteensä 218 - eniten tekniikan ja liikenteen koulutuslohkolla.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä Kielitutkinnot 75 3.3.2.10 Kielitutkinnoissa voidaan osoittaa työelämän eri tehtävissä vaadittava kielitaito siitä riippumatta, miten se on hankittu. Idea on siis sama kuin edellä kuvatuissa ammattitutkinnoissa. Laki yleisistä kielitutkinnoista tuli voimaan elokuussa 1994. Tutkinnoissa mitataan kielitaitoa tekstin ymmärtämisen, kirjoittamisen, rakenteiden ja sanaston sekä puheen ymmärtämisen ja puheen tuottamisen osakokeilla. Kielitutkinnon voi suorittaa englannin, espanjan, italian, ranskan, ruotsin, saksan, suomen ja venäjän kielessä. Saamen kielen tutkinnot otetaan käyttöön vuonna 1997. 3.3.2.11 Kielitaito arvioidaan taitotasoasteikolla. Kielitutkintojen perustana on eurooppalaista mallia noudatteleva 9-portainen taitotasoasteikko. Kielitutkinnon soveltuvuutta kokeillaan Suomessa myös nuorten ammatillisessa koulutuksessa. Taulukko 12. Yleisen kielitutkinnon suorittaneet (elokuusta 1994 elokuuhun 1996) Englanti 3320 Suomi 1439 Ruotsi 731 Saksa 559 Ranska 348 Venäjä 256 Espanja 184 Italia 42 Yhteensä 6879 3.3.2.12 Kielitutkintojen lisäksi järjestelmä palvelee kieltenopetusta, kieltenopettajien koulutusta, oppimateriaalien laadintaa ja kielitieteellistä tutkimusta. Suosituimpia ovat olleet englannin kielen ja suomen kielen tutkinnot. 3.3.3 Aikuisten koulutusmahdollisuudet LAHDE: OPETUSHALLITUS 3.3.3.1 Valtio rahoittaa suurimman osan aikuiskoulutuksesta. Rahoitusta annetaan paitsi oppilaitoksille myös opiskelijoille - etupäässä aikuisopintorahana tai työvoimapoliittisena koulutustukena. Tämä johtuu siitä, että aikuiskoulutus kytkeytyy myös työvoimapoliittisiin ratkaisuihin. Valtion myöntämän rahoituksen perusteella aikuiskoulutus on ryhmitelty seuraavasti: Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 76 * Omaehtoinen aikuiskoulutus * Omaehtoinen ammatillinen aikuiskoulutus * Yleissivistävä aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö * Korkeakoulujen aikuiskoulutus * Oppisopimuskoulutus * Henkilöstökoulutus * Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus * Muut työvoimapalvelut OMAEHTOINEN AIKUISKOULUTUS 1) Omaehtoinen ammatillinen aikuiskoulutus 3.3.3.2 Omaehtoinen ammatillinen aikuiskoulutus antaa kansalaisille mahdollisuuden kehittää itseään ammatillisesti. Koulutus on tutkintoon johtavaa ammatillista peruskoulutusta, jatkolinjakoulutusta tai täydennyskoulutusta. Koulutus järjestetään pääasiassa oppilaitoksissa, ja opiskelijat hakeutuvat niihin suoraan. Koulutukseen hakeutumista tuetaan opintotuki- ja opintovapaajärjestelmillä. 3.3.3.3 Omaehtoiseen ammatilliseen aikuiskoulutukseen osallistuminen on kasvanut voimakkaasti. Perus- ja jatkolinjakoulutuksen opiskelijamäärä on lähes nelinkertaistunut vuosina 1989-1994 (kuvio 30). Erityisesti puoli vuotta kestäville jatkolinjoille osallistuminen on lisääntynyt. Kasvu on johtunut ennen muuta koulutustarjonnan lisääntymisestä sekä toisaalta aikuisten opintotuen parantumisesta. Kuvio 30. Aikuisten pitkäkestoisen ammatillisen perus- ja jatkolinjakoulutuksen opiskelijamäärät ammatillisissa oppilaitoksissa vuosina 1990-1995 1989 14 000 5 000 19 000 1990 19 000 6 000 25 000 1991 26 000 9 000 35 000 1992 31 000 14 000 45 000 1993 37 000 22 000 59 000 1994 41 000 33 000 74 000 Vuosi Tutkintoon johtava ammatillinen peruskoulutus Jatkolinja Yhteensä LÄHDE TILASTOKESKUS
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä 3.3.3.4 Omaehtoinen ammatillinen aikuiskoulutus on kasvanut jyrkimmin tekniikan sekä kaupan ja hallinnon koulutuslohkoilla (kuvio 31). 77 Kuvio 31. Ammatillisten oppilaitosten järjestämän omaehtoisen ammatillisen aikuiskoulutuksen (peruskoulutus ja jatkolinjat) opiskelijamäärät koulutuslohkoittain vuosina 1992 ja 1995 1992 1995 Luonnonvara-ala Tekniikka ja liikenne Hallinto ja kauppa Ravitsemis- ja talousala Terveys-ja sosiaaliala Kulttuuriala Humanistinen ja opetusala Muu koulutus Yhteensä 2572 5998 5783 3509 6950 1048 185 28 26073 9,9% 23,0% 22,2% 13,5% 26,7% 4,0% 0,7% 0,1% 100% 5090 13086 13138 4907 9266 2289 363 333 48477 10,5% 27,0% 27,1% 10,1% 19,1% 4,7% 0,8% 0,7% 100% LÄHDE TILASTOKESKUS/OPETUSHALLITUS 3.3.3.5 Omaehtoisesta ammatillisesta aikuiskoulutuksesta on opetustunneissa laskettuna suurin osa pitkäkestoista (tutkintoon johtava koulutus ja jatkolinjakoulutus). Lyhytkestoiseen koulutukseen (täydennyskoulutus) sen sijaan osallistuu enemmän opiskelijoita kuin pitkäkestoiseen koulutukseen. Lyhytkestoiseen täydennyskoulutukseen on ammatillisissa oppilaitoksissa osallistunut vuosittain lähes 200 000 aikuista. Lisäksi oppilaitokset ovat järjestäneet valtion erityisrahoituksen avulla ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneille puoli vuotta kestäviä kieli-, yrittäjyys-, tietotekniikka- ja kansainvälisyyskoulutusjaksoja vuosina 1992-1993. Vuonna 1993 koulutusjaksojen aloituspaikoista (23 000) oli suurin osa yrittäjäkoulutusta. Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 78 2) Yleissivistävä aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö 3.3.3.6 Yleissivistävän aikuiskoulutuksen toimintamuotoihin kuuluvat aikuislukiot ja vapaa sivistystyö. Tutkintotavoitteista on lähinnä aikuislukioiden toiminta. Aikuislukioissa voivat työssä käyvät aikuiset opiskella peruskoulun ja lukion oppimääriä. Viime vuosina lukion oppimäärää suorittavien osuus on kasvanut, kun taas peruskoulun oppimäärää suorittavien määrä on laskenut, mikä johtuu yleisen koulutustason noususta. 3.3.3.7 Vapaan sivistystyön organisaatiomuotoja ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset ja niitä ylläpitävät järjestöt, liikunnan koulutuskeskukset sekä kesäyliopistot. 3.3.3.8 Vapaan sivistystyön toimintamuodoissa aikuiset voivat parantaa yleissivistystään ja hankkia erilaisia opiskelu- ja kansalaisvalmiuksia sekä elämässä tarvittavia käytännön tietoja ja taitoja. Sen keskeisiin tehtäviin kuuluu myös opettaa ihmisiä toimimaan järjestöissä ja erilaisissa yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä, kuten työpaikkojen luottamushenkilöinä. Merkittävä osa opiskelusisällöistä on kansalaisyhteiskuntaan ja vapaaehtoistyöhön liittyviä. Työttömyys ja kansainvälistyminen ovat asettaneet uusia tehtäviä vapaalle sivistystyölle. Tämä on lisännyt myös kansalaisaktiivisuutta esimerkiksi EU:hun liittyvissä ja muissa kansainvälisissä kysymyksissä. 3) Korkeakoulujen aikuiskoulutus 3.3.3.9 Korkeakoulututkintoja voivat suorittaa nuoret ja aikuiset samoin perustein. Tavanomaiset korkeakouluopinnot aloittavista noin viidennes on yli 25-vuotiaita. Lisäksi aikuisväestöllä on mahdollisuus osallistua täydennyskoulutukseen ja avoimeen korkeakouluopetukseen. 3.3.3.10 Avoimessa yliopisto-opetuksessa aikuiset voivat ilman ikä- ja pohjakoulutusvaatimuksia osallistua korkeakoulujen perusopetuksen mukaiseen opetukseen. Suoritukset vastaavat perusopetuksen suorituksia ja ne voidaan hyväksyä osaksi korkeakoulututkintoa. Avoimesta korkeakouluopetuksesta on tullut yhä suositumpaa: vuonna 1994 siihen osallistui 70 000 henkilöä, kun korkeakoulujen perustutkintoa suoritti samaan aikaan runsas 100 000 henkeä. 3.3.3.11 Korkeakoulujen tutkintovaatimusten mukaista avointa yliopisto-opetusta järjestettiin vuonna 1994 pääasiassa kesäyliopistoissa ja vapaan sivistystyön oppi-laitoksissa, vaikka korkeakoulujen itse järjestämä opetus on viime vuosina lisääntynyt. Avointa korkeakouluopetusta järjestetään kaikissa korkeakouluissa Kuvataideakatemiaa lukuun ottamatta.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä 3.3.3.12 Avoimen yliopisto-opetuksen tarjonta on keskittynyt humanistisille ja kasvatustieteellisille aloille. Viime vuosina opetustarjonta on kuitenkin laajentunut teknisille, kaupallisille ja luonnontieteellisille koulutusaloille. Tähän saakka opetustarjonta on keskittynyt alempiin perusopintoihin. Ylempien aineopintojen osuutta opetustarjonnasta pyritään lisäämään. 79 3.3.3.13 Aikuisten siirtyminen avoimesta yliopisto-opetuksesta normaaliin tutkintotavoitteiseen korkeakouluopiskeluun on ollut suhteellisen vähäistä. Siksi lähivuosina valmistellaan uudet perusteet, jotka lisäävät mahdollisuuksia edetä avoimesta korkeakouluopetuksesta tutkinto-opiskeluun nykyistä joustavammin. OPPISOPIMUSKOULUTUS 3.3.3.14 Oppisopimuskoulutus johtaa samoihin ammatillisiin tutkintoihin kuin ammatillisissa oppilaitoksissa järjestettävä koulutus. Oppisopimuskoulutus on tarkoitettu sekä nuorille että aikuisille ja se tarjoaa myös mahdollisuudet ammatilliseen lisäkoulutukseen. Valittavana on nuorten ja aikuisten perustutkinnot ja opistoasteen tutkinnot lukuun ottamatta sosiaali- ja terveysalan opistoasteen tutkintoja. Lisäksi opiskelija voi suorittaa ammattitutkintoja (vrt. kohta 3.3.2) 3.3.3.15 Ammatillisen peruskoulutuksen kesto oppisopimuskulutuksessa vaihtelee yhdestä neljään vuoteen. Oppisopimuskoulutus on työvaltainen opiskelumuoto. Työpaikkaopiske-lua yrityksissä, virastoissa, laitoksissa tai järjestöissä on noin 70-90 % opiskeluajasta. Muu aika käytetään oppilaitoksissa suoritettaviin teoreettisiin opin-toihin. Oppisopimus on samalla työsopimus. Opiskelija ja työnantaja saavat taloudellista korvausta julkisista varoista. 3.3.3.16 Suomessa oppisopimuskoulutuksen määrä on ollut eräisiin muihin maihin verrattuna vähäistä. Opiskelijamäärä kaksinkertaistui 10 000 opiskelijaan vuosina 1991-1993. Vuonna 1994 määrä kuitenkin laski. Tämä johtui paljolti työpaikkojen vähäisyydestä. Määrä on vuosina 1995-1996 ollut jälleen nousussa. Vuonna 1994 oppisopimuskoulutuksen aloittaneista uusista opiskelijoista (yht. 6 100) oli 10 % nuoria ja 90 % aikuisia. Uusista opiskelijoista oli ammatillisessa lisäkoulutuksessa 36 % ja ammatillisessa peruskoulutuksessa 64 %. 3.3.3.17 Nykyisessä vaikeassa työllisyystilanteessa oppisopimuskoulutuksen vetovoimaa on lisännyt EU-rakennerahastojen alueelliset kehittämishankkeet sekä toisaalta se, että oppisopimuksen avulla sen piirissä olevat nuoret ja aikuiset ovat verrattain helposti työllistyneet kiinnittymällä suoraan yritysten palvelukseen. Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 80 3.3.3.18 Opetus- ja työhallinto ovat kehittäneet oppisopimuskoulutusta seuraavan mallin mukaisesti (kuvio 32): Kuvio 32. Oppisopimuskoulutuksen kulku Oppisopimuksen aloittamisen edellytykset * sopiva työpaikka * koulutuksesta kiinnostunut työnantaja ja työntekijä tai työnhakija * oppisopimuksen tekeminen ja henkilökohtaisen opiskeluohjelman laatiminen koulutustarkastajan avulla Työn ja tietopuolisen oppimisen yhdistäminen * koulutustarkastajan, opettajan, kouluttajan, ja työyhteisön avulla. Työn oppiminen *kouluttajan ja työyhteisön avulla työpaikalla Ammattitaito Tietopuolinen oppiminen *opettajan avulla yleensä oppilaitoksessa LÄHDE OPETUSHALLITUS HENKILÖSTÖKOULUTUS 3.3.3.19 Henkilöstökoulutus on luonteeltaan lyhytkestoista täydennyskoulutusta. Henkilöstökoulutus voidaan järjestää joko työpaikalla tai sen ulkopuolella. Rahoituksesta vastaa työnantaja, joka myös maksaa koulutukseen osallistuville palkkaa tai korvaa menetetyn vapaa-ajan. Teollisuuden alat ovat viime vuosina sijoittaneet henkilöstökoulutukseen 2-3 % henkilöstön palkkakuluista. 3.3.3.20 Henkilöstökoulutus on osallistujamäärältään laajin aikuiskoulutuksen muoto. Suhteellisesti yhä suurempi osa palkansaajista on tullut henkilöstökoulutuksesta osalliseksi (taulukko 33), vaikka koulutuspäivien määrä osallistujaa kohti on taloudellisen nousukauden jälkeen hienoisesti pienentynyt.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä Kuvio 33. Henkilöstökoulutukseen osallistuneet palkansaajat vuosina 1982-1995 81 1982 565 000 (28,6%) Yhteensä 1 979 000 4 125 000 7,3 1985 652 000 (31,5%) Yhteensä 2 067 000 4 629 000 7,1 1987 693 000 (34,4%) Yhteensä 2 102 000 4 505 000 6,5 1989 907 000 (43,8%) Yhteensä 2 073 000 5 442 000 6,0 1991 788 000 (41,7%) Yhteensä 1 890 000 5 358 000 6,8 1993 654 000 (41,4%) Yhteensä 1 650 000 4 249 000 6,2 1995 773 000 (45,2%) Yhteensä 1 709 000 Vuosi Henkilöstökoulutukseen osallistuneita palkansaajia Palkansaajia yhteensä 5 051 000 6,6 Koulutuspäiviä yhteensä Koulutuspäiviä osallistujaa kohti LÄHDE TILASTOKESKUS 3.3.3.21 Naiset ovat osallistuneet henkilöstökoulutukseen jonkin verran enemmän kuin miehet, mutta miesten saama koulutus on pidempikestoisempaa kuin naisten; esimerkiksi vuonna 1993 henkilöstökoulutus kesti siihen osallistuneilla miehillä keskimäärin 7,9 päivää mutta naisilla vain 4,8 päivää. 3.3.3.22 Henkilöstökoulutukseen osallistuminen on kasautunut siten, että sitä käyttävät eniten 35-44 -vuotiaat, korkea-asteen koulutuksen saaneet julkisen sektorin toimihenkilöt. He osallistuvat koulutukseen myös huomattavasti pidemmän ajan kuin muut työntekijät, jotka käyttävät siihen noin neljä päivää vuodessa. 3.3.3.23 Teollisuuden järjestöjen selvitysten mukaan yritysten panostus henkilöstön ammatilliseen kehittämiseen on lisääntynyt. Kaikissa yrityksissä ainakin puolet toimihenkilöistä osallistuu johonkin koulutukseen. Joka toisessa yrityksessä myös työntekijöistä koulutetaan näin suuri osa. Henkilöstön kouluttaminen on siirtynyt entistä Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 82 enemmän tapahtumaan yrityksien sisällä aikaisemman yritysten ulkopuolisen koulutuksen sijaan. 3.3.3.24 1990-luvun taloudellinen taantuma on jossain määrin vähentänyt henkilöstökoulutusta. Henkilöstökoulutuksen toteuttamista on vaikeuttanut myös sijaistyöntekijöiden ja yrityksen oman koulutushenkilöstön puute. Varsinkin pienyritysten on ollut vaikea irrottaa henkilöstöään koulutukseen. 3.3.3.25 Yritykset toteuttavat ja tukevat henkilöstökoulutusta seuraavilla tavoilla: - Kustantamalla henkilöstökoulutuksen ja järjestämällä yrityskohtaista koulutusta henkilöstölle - Ylläpitämällä ammatillisia erikoisoppilaitoksia - Järjestämällä oppisopimuskoulutusta (ks. 3.3.3.14) - Rahoittamalla osan työvoimapoliittisen koulutuksen kustannuksista (yhteishankinnat) - Tarjoamalla harjoittelupaikkoja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville nuorille ja aikuisille - Rahoittamalla osan henkilöstönsä omaehtoisesta opiskelusta myöntämällä palkallista vapaata sekä maksamalla koulutuskustannuksia - Myöntämällä opintovapaata henkilöstön omaehtoista opiskelua varten. 3.3.3.26 Tulevaisuudessa ammatti- ja kielitutkintojen järjestelmää pyritään hyödyntämään henkilöstökoulutuksen osana. Painopiste siirtynee myöhemmin ammatillisesta peruskoulutuksesta työvoiman täydennyskoulutukseen, koska nuorten peruskoulutustaso on jo noussut. 3.3.3.27 Elinkeinoelämää lähellä toimii laajuudeltaan suurehkoja tiettyihin erityisaloihin erikoistuneita henkilöstön kehittämisen koulutusorganisaatioita. Lisäksi on olemassa teollisuuden ja liikealan ammatillisia erikoisoppilaitoksia, jotka ovat erikoistuneet oman yrityksensä henkilöstön kouluttamiseen. 3.3.3.28 Hallituksen työllisyysohjelman 1996-1999 perusteella selvitetään lähivuosina henkilöstön kouluttamis- ja kehittämisvelvollisuuden järjestäminen joko Ranskan tapaan lainsäädännöllä, yhteistoimintalakia täydentäen, tai työehtosopimuksin, niihin liittyvää koulutus- ja erorahajärjestelmää kehittäen.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä TYÖVOIMAPOLIITTINEN AIKUISKOULUTUS 83 3.3.3.29 Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen tavoitteena on torjua työttömyyttä hankkimalla aikuisväestölle koulutusta. Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus eli työvoimakoulutus kohdistuu pääasiassa työttömiin. Jonkin verran sitä tarjotaan myös työttömyysuhan alaisille ja työmarkkinoilta syrjäytymässä oleville. Työvoimakoulutuksen aloittaneista työttömien osuus on kasvanut jatkuvasti viime vuosina. Työssä olevia tai työttömyysuhan alaisia koulutuksen aloittaneista oli enää vajaa 7 % vuonna 1995 (kuvio 34). Kuvio 34. Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen aloittaneiden työllisyystilanne ennen koulutusta vuosina 1991, 1993 ja 1995 Työttömiä Lomautettuja Työttömyysuhan alaisia Työvoiman ulkopuolella 41,9% 29,6% 12,3% 4,2% Työssä olevia 12,0% 1991 Työttömiä Lomautettuja ALOITTANEITA YHTEENSÄ 52 000 78,2% 8,2% Työttömyysuhan alaisia Työvoiman ulkopuolella Työssä olevia 2,9% 5,9% 4,8% ALOITTANEITA YHTEENSÄ 62 000 Työttömiä 85,1% Lomautettuja 2,6% Työttömyysuhan alaisia 2,6% Työvoiman ulkopuolella 6,3% Työssä olevia 4,0% 1993 1995 ALOITTANEITA YHTEENSÄ 91 000 LÄHDE TYÖMINISTERIÖ Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 84 3.3.3.30 Hallinnollisesti työvoimakoulutus kuuluu työministeriölle. Se hankkii asianmukaisen koulutuksen tarjousten perusteella koulutuksen järjestäjiltä eli oppilaitoksilta, korkeakouluilta ja yksityisiltä koulutusyrityksiltä. Sen hallinnonalalle kuuluvia julkisia työvoimapalveluja ovat työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ohella työnvälitys, ammatinvalinnanohjaus, koulutus- ja ammattitietopalvelu sekä ammatillinen kuntoutus. 3.3.3.31 Taloudellisen laman ja työllisyystilanteen heikentymisen vuoksi työvoimakoulutuksen määrällistä tavoitetasoa on nostettu vuosittain. Työvoimakoulutuksen määrä on yli kaksinkertaistunut vuosina 1991-1995. Tästä huolimatta työvoimakoulutuksella ei ole voitu tyydyttää kaikkea koulutuksen kysyntää. Koulutukseen hakeneiden määrä on jatkuvasti pysynyt korkeana ja koulutukseen pääsy on vaikeutunut. Vuonna 1995 hakeneista 42 % ei päässyt koulutukseen. Vuonna 1995 koulutuksen aloittaneita oli 93 000 ja sen loppuun suorittaneita 73 000 (taulukko 13). Valtion vuoden 1996 talousarviossa tavoitteena on keskimäärin 45 000 koulutuksessa olevaa. Kuvio 35. Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen tapahtumamäärät vuosina 1990-1995 Hakemuksia Hakijoita Aloittaneita Suorittaneita Koulutuksessa olevia keskimäärin 146000 145000 157000 193000 134000 119000 106000 106000 94000 93000 56000 49000 36000 28000 75000 52000 42000 73000 57000 26000 70000 68000 27000 82000 65000 28000 73000 34000 17000 17000 1990 1991 1992 1993 1994 1995 LÄHDE TYÖMINISTERIÖ
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä 3.3.3.32 Vuonna 1995 työvoimakoulutukscsta hankittiin yli puolet ammatillisilta aikuiskoulutuskeskuksilta. Muiden oppilaitosten osuus oli 28 % ja korkeakoulujen osuus 6 %. Muiden kouluttajien - yritykset ja muut yksityiset kouluttajat, jotka eivät ole opetushallinnon alaisia - osuus oli 10 %. 85 3.3.3.33 Työvoimakoulutuksen suorittaneiden suosituimmat tavoiteammattiryhmät olivat vuonna 1995 hallinto- ja toimistotyö (25 %) sekä teollinen työ ( 19 %). Ryhmään luokittelematon työ (25 %) sisältyy työelämään ja koulutukseen ohjaava koulutus, kielikoulutus sekä pakolaisten tai ulkomaalaisten maahanmuutto- ja valmentava koulutus. 3.3.3.34 Työvoimakoulutuksen vuonna 1995 suorittaneista noin 40 %:lla ei ollut aiempaa ammatillista koulutusta. Kolmannen asteen ammatillisen koulutuksen saaneiden osuus työvoimakoulutuksen suorittaneista on kasvanut toimihenkilötyöttömyyden ja toimihenkilöille suunnatun työvoimakoulutuksen lisääntyessä. 3.3.3.35 Naisten osuus koulutuksen suorittaneista oli 46 %. Työvoimakoulutuksesta 12 % on luonteeltaan perus- tai uudelleenkoulutusta, 53 % jatko- ja täydennyskoulutusta ja loput (35 %) työelämään ohjaavaa ja muuta koulutusta. 3.3.3.36 Työvoimakoulutuksen vuonna 1995 aloittaneista oli 65 % yli 30-vuotiaita. Keskiiässä olevia ja sitä vanhempia yli 40-vuotiaita on noin kolmannes, joten he ovat työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen merkittävä kohderyhmä. Heillä on myös heikompi peruskoulutus kuin nuoremmilla ikäryhmillä. Työvoimakoulutuksenkin kannalta ongelmallisin ryhmä ovat iäkkäät, heikosti koulutetut ja yli vuoden työttöminä olleet henkilöt. Toisaalta - useimmista muista EU-maista poiketen - massatyöttömyys on Suomessa verrattain nuori ilmiö, ja tämän vuoksi Suomen pitkäaikaistyöttömät ovat olleet ennen työttömyyttään vuosikausia työssä. Pitkäaikaistyöttömät ovat osallistuneet varsin vähän työvoimakoulutukseen, mutta lähes kaksi kolmasosaa heistä on osallistunut valtion rahoittamiin tukitöihin. Vähintään vuoden työttöminä olleille pitkäaikaistyöttömille työministeriössä on vuonna 1995 valmistunut ohjelma pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi. Se on osa Suomen työllisyysohjelmaa vuosille 1996-1999. Vuoden 1995 lopulla valtioneuvosto on asettanut komitean selvittämään ikääntyvien työpanoksen täysipainoista hyödyntämistä työelämässä. 3.3.3.37 Työvoimakoulutuksen koulutussuunnittelua tehdään yhteistyössä työvoimapiirien, lääninviranomaisten, kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalvelun, maakuntahallinnon ja erilaisten elinkeinoelämän yhteistyötahojen kanssa. Alue- ja paikallistasolle viety suunnittelujärjestelmä mahdollistaa nopeasti reagoivan ja joustavan järjestelmän, joka palvelee työmarkkinoiden tarpeita taloudellisesti ja tehokkaasti. Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 86 3.3.3.38 Uuden työvoimapoliittisen aikuiskoulutuslain aikana työvoimakoulutusta on työhallinnon ollut mahdollista hankkia työnantajilta ns. yhteishankintana vuodesta 1991 lukien. Tällöin koulutussuunnittelu tapahtuu yrityskohtaisesti ja työnantaja osallistuu koulutuskustannuksiin erikseen sovittavalla osuudella. Yhteishankintakoulutus on yleisintä uuden työvoiman rekrytointikoulutuksena, lomautusten vaihtoehtona sekä tilanteissa, joissa yrityksissä esiintyy koulutustarpeita rakennemuutoksen tai teknologian kehityksen seurauksena. Koulutus voidaan toteuttaa joko oppilaitoksissa taikka työnantaja voi toimia koulu-tuksen järjestäjänä. Yhteishankintojen osuus kaikesta työvoimakoulutuksesta on ollut keskimäärin kuusi prosenttia viime vuosina. MUUT TYÖVOIMAPALVELUT 3.3.3.39 Julkiset työvoimapalvelut perustuvat Suomessa työvoimapalvelulakiin vuodelta 1994. Työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi valtio järjestää ja kehittää Suomessa työvoimapalveluja turvatakseen yksilön ammatillista kehitystä ja työhön sijoittumista sekä työnantajan työvoiman saantia. Samalla pyritään vaikuttamaan siihen, että työvoiman määrällinen ja laadullinen tarjonta vastaa työmarkkinoiden välittömiin ja pidemmän aikavälin tarpeisiin. 3.3.3.40 Työnvälitystä harjoitetaan ennen muuta julkisten työvoimatoimistojen kautta. Vuoden 1993 aikana työvoimatoimistoissa kävi noin miljoona asiakasta. Heidän joukossaan oli myös sellaisia työllisiä, jotka olivat vaihtamassa työpaikkaa. Työnantaja-asiakkaina oli noin 70 000 työnantajaa. 3.3.3.41 Julkisten työvoimatoimistojen lisäksi Suomessa toimii lukuisa joukko yksityisiä työvoiman vuokrausyrityksiä, out-placement -yrityksiä ja henkilöstöasioiden konsultteja. Vuoden 1994 alusta voimaan tullut uusi työvoimapalvelulaki vapautti kilpailulle myös työnvälityksen ja työvoimapalvelut. 3.3.3.42 Työvoimatoimistoissa annetaan myös ammatinvalinnanohjausta. Sen tarkoituksena on auttaa yksityistä henkilöä ratkaisemaan ammatinvalintaan ja ammatilliseen kehitykseen sekä työn saamiseen liittyviä kysymyksiä. Ohjauksessa otetaan huomioon ohjattavan henkilökohtaiset edellytykset sekä työalojen ja koulutuksen tarjoamat mahdollisuudet. 3.3.3.43 Peruskouluissa ammatinvalinnan opetusta ja perusohjausta antavat opintoohjaajat. Työhallinnon ammatinvalinnanohjaus tekee heidän kanssaan yhteistyötä. Oppilaitosten oppilaanohjaus, josta on kerrottu aiempana, pystyy auttamaan suurinta osaa opiskelijoista heidän ammatinvalintaongelmissaan. Osalla nämä ongelmat ovat kuitenkin niin vaikeita, että he tarvitsevat niiden ratkomisessa lisäksi työhallinnon ammatinvalinnanohjauksen apua. Ammatinvalinnanohjauksen keskeisin menetelmä on henkilökohtainen ohjaus. Ohjattavan tilanteesta riippuen ohjauskertoja on yksi tai useampia. Tarvittaessa käytetään apuna psykologisia testejä. Ohjaukseen voidaan liittää myös muita tutkimuksia ja kokeiluja, joilla selvitetään muun muassa ohjattavan terveyttä ja työssä selviytymistä.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä 3.3.3.44 Työvoimatoimistoissa ammatinvalintapsykologit antavat henkilökohtaista ohjausta. Heidän vastaanotolleen hakeudutaan oma-aloitteisesti tai oppilaitoksissa toimivien opinto-ohjaajien ohjaamana. Toinen työvoimatoimistojen keskeinen palvelumuoto on koulutus- ja ammattitietopalvelu. Koulutus- ja ammattitietopalvelun tarkoituksena on tukea tarkoituksenmukaista koulutukseen hakeutumista, sijoittumista eri ammattialoille sekä edistää ammatillista kehittymistä välittämällä tietoa koulutusmahdollisuuksista, työtehtävien ja ammattien sisällöstä sekä työmarkkinoista. Tietopalvelu perustuu laajaan tietoaineistoon, joka koostuu atk-pohjaisesta koulutusta ja ammatteja esittelevästä aineistosta, erilaisista julkaisuista, esitteistä ja kuvanauhoista. Osa aineistosta on asiakkaiden lainattavissa. 87 3.3.3.45 Ammatinvalinnanohjauksen toiminta on viime vuosina painottunut yhä enemmän työmarkkinoilla olevien aikuisten palveluun. Asiakaskunnan keski-iän kasvu on merkinnyt ammatinvaihtoon ja terveydellisiin kysymyksiin liittyvien seikkojen korostumista ammatinvalinnanohjauksen tehtäväkuvassa. Terveydelliset syyt ovat joka toisella aikuisasiakkaalla ohjaukseen tulon aihe. Toinen merkittävä syy on työn loppuminen ja uudelleenkoulutuksen suunnittelu. 3.3.4 Opiskelun taloudelliset tukijärjestelmät 3.3.4.1 Opiskelun taloudelliset tukijärjestelmät voidaan jakaa neljään ryhmään sen mukaan, kuka vastaa koulutuksen rahoituksesta ja toteutuksesta. Oheinen taulukko havainnollistaa tukien jakautumista: Taulukko 13. Aikuiskoulutuksen rahoitusvastuut ja opiskelijoiden taloudelliset tukijärjestelmät Koulutus Rahoitus- ja toteutusvastuu Tukijärjestelmät Omaehtoinen Valtio, työnantajat, kunnat, Valtion opintotuki, aikuiskoulutus opiskelija itse, ammattikoulutusraha, Kansaneläkelaitos erorahan aikuiskoulutslisä, oppisopimuskoulutuksen tuki Henkilöstökoulutus Työnantaja Palkka, päiväraha Työvoimapoliittinen Valtio, työnantajat, Työvoimakoulutuksen aikuiskoulutus työntekijät koulutustuki, työmarkkinatuki, erorahan aikuiskoulutuslisä Kuntouttava koulutus Kansaneläkelaitos, Kuntoutusraha, vakuutusyhtiöt kuntoutustuki, vakuutusyhtiöiden tai vakuutusalan kuntouttamiskeskuksen koulutukseen myöntämä etuus Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä LAHDE: KANSANELAKELAITOS
Luku III 88 1) Omaehtoisen aikuiskoulutuksen tuki 3.3.4.2 Omaehtoisen koulutuksen tukijärjestelmien tarkoituksena on kannustaa ihmisiä hakeutumaan koulutukseen. Tukijärjestelmistä merkittävin on valtion opintotuki, joka jakautuu kaikkien haettavissa olevaan nuorten tukeen sekä aikuisille tarkoitettuun aikuisopintotukeen. Aikuisopintotukea saa enintään kahdeksi vuodeksi. Tukea voivat hakea 30-54-vuotiaat henkilöt, jotka eivät ole päätoimisesti opiskelleet viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana. Nuorten tukea ja aikuisopintotukea ei myönnetä samanaikaisesti. 3.3.4.3 Aikuisopintotuki koostuu apurahaluonteisesta opintorahasta ja asumislisästä sekä opintolainasta, joka opiskelijoiden on maksettava takaisin. Opiskelijan tulotaso ennen opintoja vaikuttaa opintorahan suuruuteen (1540-2800 mk kuussa). Asumislisä on 67% vuokrasta, kuitenkin vain 134-854 mk kuukaudessa. Markkinakorkoista lainaa opiskelija voi saada 1800 mk kuussa. 3.3.4.4 Aikuisopintotuen lisäksi aikuisopiskelijat voivat saada ammattikoulutusrahaa ja erorahan aikuiskoulutuslisää. Nämä etuudet ovat apurahaluonteisia. Ammattikoulutusrahan saajilta edellytetään, että he ovat työsuhteessa. Erorahan aikuiskoulutuslisää taas myönnetään niille, jotka on taloudellisista tai tuotannollisista syistä irtisanottu. Molempien etuuksien kustannuksista vastaavat työnantajat. 3.3.4.5 Työelämässä toimivilla aikuisilla on mahdollisuus saada opintojaan varten opintovapaata. Opintovapaalla tarkoitetaan aikaa, jona työnantaja on vapauttanut työntekijän palvelussuhteeseensa kuuluvien tehtävien suorittamisesta koulutusta tai opiskelua varten. Työntekijällä, jonka päätoiminen palvelussuhde samaan työnantajaan on kestänyt yhteensä vähintään vuoden, on oikeus saada opintovapaata saman työnantajan palveluksessa viiden vuoden aikana yhteensä enintään kaksi vuotta. Työnantajalla on oikeus kerran siirtää opintovapaan alkamisajankohtaa enintään kuudella kuukaudella, mikäli opintovapaan myöntäminen haettuna aikana tuottaisi tuntuvaa haittaa työnantajan toiminnalle. Pienissä yrityksissä opintovapaan alkamisajankohtaa voidaan siirtää useammin. 2) Oppisopimuskoulutuksen tuki 3.3.4.6 Oppisopimuskoulutuksessa työnantaja maksaa opiskelijalle työnopetuksen aikana palkan. Palkka on vähintään kyseisen alan työehtosopimuksen mukainen harjoittelijan palkka. Tietopuolisen opetuksen ajaksi opiskelijat voivat saada omaehtoisen koulutuksen tukea: päivärahaa, perheavustusta sekä matka-, ateria- ja majoittumiskorvauksia.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä 3) Henkilöstökoulutuksen tuki 89 3.3.4.7 Työnantajat vastaavat henkilöstökoulutuksen rahoituksesta. Työnantaja maksaa koulutuksen kustannukset, palkan ja päivärahan sekä korvaa työntekijälle koulutuksesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset. 4) Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen tuki 3.3.4.8 Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen tuki koostuu koulutustuesta sekä tämän lisäksi maksettavasta majoituskorvauksesta ja ylläpitokorvauksesta. Perheelliset voivat saada tukeen lapsikorotuksen. Ammattiyhdistyksen työttömyyskassaan kuuluvan koulutustuki määräytyy ennen työttömyyyttä vallinneen palkkatason mukaan. Työvoimatoimistot korvaavat opiskelijalle myös hakeutumiseen liittyviä matka- ym. kuluja. Opiskelijoille, jotka eivät täytä työttömyysturvan saamisen edellytyksiä, maksetaan työmarkkinatukea. 5) Kuntouttavan koulutuksen tuki 3.3.4.9 Kuntouttava koulutus on tarkoitettu ihmisille, joiden työkyky tai ansiomahdollisuudet ovat sairauden tai vamman takia olennaisesti heikentyneet mutta joiden työkykyä voidaan koulutuksen avulla parantaa. Tuki koostuu kuntoutusrahasta sekä opiskelu-, matka- ja apuvälineiden kustannusten korvauksesta. Taulukko 14. Myönnettyjen opintotukien jakautuminen saajamäärittäin vuosina 1992 ja 1995 Saajamäärä Saajamäärä Prosentuaalinen 1992 1995 muutos Omaehtoinen aikuiskoulutus 308 280 334 448 8.5 Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 66 250 85 800 29.5 Henkilöstökoulutus 788 000 684 000-13.2 Kuntouttava koulutus 27 485 25 460-7.4 Yhteensä 1 190 015 1 129 708-5.1 LAHDE: KANSANELAKELAITOS Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 90 Kuvio 36. Opiskeluaikaisen toimeentulon rahoitus vuosina 1992 ja 1995 milj. mk Opintotuet 3 215 3 652 Muu omaehtoinen Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 291 123 1 209 1 256 1992 1995 Kuntouttava koulutus 214 296 Henkilöstökoulutus 3 152 2 687 OPINTOTUET + 13,6 TYÖVOIMAPOLIITTINEN + 3,9 KUNTOUTTAVA KOULUTUS +38,3 MUU OMAEHTOINEN 57,7 Prosentuaalinen muutos % 1992-95 HENKILOLÖSTÖKOULUTUS 14,8 YHTEENSÄ 0,8 LÄHDE KANSANELÄKELAITOS 3.3.5 Aikuiskoulutuksen oppilaitosverkko, laajuus ja sisältö 3.3.5.1 Aikuiskoulutusta järjestetään nuorten koulutusjärjestelmään kuuluvissa oppilaitoksissa, yksinomaan aikuiskoulutusta järjestävissä oppilaitoksissa, aikuiskoulutusta tarjoavissa yrityksissä sekä työpaikoilla. 3.3.5.2 Suomessa aikuisoppilaitoksia on väestöpohjaan nähden suhteellisen paljon. Aikuiskoulutusta järjestää yli tuhat opetushallinnon alaista ja sen tukemaa oppilaitosta. Noin puolet oppilaitoksista järjestää sekä nuorten että aikuisten koulutusta; puolet toimii yksinomaan aikuisoppilaitoksina.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä 3.3.5.3 Aikuislukioista, kansalaisopistoista ja ammatillisista aikuiskoulutuskeskuksista on enin osa kunnan tai kuntayhtymän omistamia. Sen sijaan sisäoppilaitoksina toimivat kansanopistot ja liikunnan koulutuskeskukset, kesäyliopistot, sivistysjärjestöjen ylläpitämät opintokeskukset sekä teollisuuden ja liikealan erikoisoppilaitokset ovat julkista tukea saavia yksityisiä oppilaitoksia. 91 3.3.5.4 Oppilaitosten tarjoamasta aikuisopetuksesta ammatillisten oppilaitosten toiminta kattaa yli puolet. Ammatillisia oppilaitoksia ovat ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset, teollisuuden ja liikealan erikoisoppilaitokset sekä pääasiassa nuorille opetusta järjestävät ammatilliset oppilaitokset. Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset ovat pääasiassa kuntien ylläpitämiä. Niitä on suurimmissa kaupungeissa ja niiden rahoitus perustuu palvelujen myyntiin. Ne järjestävät ennen muuta omaehtoista ja työvoimapoliittista aikuiskoulutusta. Ne antavat puolet kaikesta oppilaitosten järjestämästä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Muut ammatilliset oppilaitokset, jotka ovat ensisijaisesti nuorille tarkoitettuja, hoitavat toisen puolen ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. 3.3.5.5 Vapaan sivistystyön oppilaitokset järjestävät suurimman osan yleissivistävien oppilaitosten aikuisopetuksesta. Kansalaisopistot tarjoavat ensisijaisesti yleissivistävää aikuiskoulutusta. Osa opistoista tarjoaa myös lyhytkestoista ammatillista täydennyskoulutusta. Kansalaisopistojen verkko kattaa koko maan. Kuntien ylläpitämät opistot palvelevat paikallisia sivistystarpeita. Ne järjestävät erityisesti taide- ja taitoaineiden sekä kielten opetusta. Ne ovat avoimia kaikille kansalaisille ilman pääsyvaatimuksia. Osa toiminnasta rahoitetaan opiskelijoiden kurssimaksuilla. 3.3.5.6 Kansanopistot toimivat valtakunnallisina sisäoppilaitoksina. Niiden ylläpitäjinä ovat sitoutumattomat, kristilliset ja järjestötaustaiset yhteisöt. Toiminnasta on lähes kolmannes nuorten ja aikuisten ammatillista koulutusta, joka on luonteeltaan pitkäkestoista. Kansanopistot kouluttavat ennen muuta erilaisiin vapaa-ajanohjaajan ammatteihin. Lyhytkestoinen koulutustarjonta ulottuu taideaineiden, kielten opetuksen, vapaa-ajanohjaajien ammattikoulutuksen ja muun aikuisopetuksen lisäksi muun muassa hallinnon ja kaupan sekä terveys- ja sosiaalialan täydennyskoulutukseen. 3.3.5.7 Valtakunnalliset sivistysjärjestöjen ylläpitämät opintokeskukset järjestävät opintokerho-, kurssi- ja luentotoimintaa. Tämä voi olla sisällöltään opiskelijoiden motiiveista riippuen yleissivistävää tai ammatillista aikuiskoulutusta, jota voidaan toteuttaa myös maksupalveluperiaatteella. Koulutus järjestetään joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta. Sivistysjärjestöt järjestävät aluetoimistojensa ja jäsenjärjestöjensä avulla merkittävän osan luottamushenkilökoulutuksesta ja muusta yhteiskunnallisesta aikuiskoulutuksesta. Ylläpitäjinä toimii poliittisia puolueita, ammattiyhdistysjärjestöjä, kristillisiä järjestöjä sekä luonto- ja kulttuurijärjestöjä. Vapaaseen sivistystyöhön kuuluvat myös liikunnan koulutuskeskukset, jotka ovat valtakunnallisia sisäoppilaitoksia. Ne antavat liikunnan opetusta sekä avointa korkeakouluopetusta, ammatillista täydennyskoulutusta sekä harrastustavoitteista aikuisopetusta. Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä
Luku III 92 3.3.5.8 Ammatillisten ja yleissivistävien oppilaitosten koulutustehtävät ovat 1990-luvun alkupuolelta lukien menneet osittain ristiin siten, että aikaisemmin yleissivistävää opetusta antaneet oppilaitokset ovat ryhtyneet entistä enemmän järjestämään perinteisen vapaatavoitteisen aikuisopetuksensa rinnalla ammatillista perus- ja lisäkoulutusta aikuisille (kuvio 37). Kuvio 37. Oppilaitokset suhteessa ammatilliseen ja yleissivistävään aikuisopetukseen Pääasiassa ammatillista aikuiskoulutusta Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset Ammatilliset oppilaitokset Ammatilliset erikoisoppilaitokset Korkeakoulut ja täydennyskoulutuskeskukset Aikuislukiot Kesäyliopistot Opintokeskukset ja järjestöt Liikunnan koulutuskeskukset Kansalaisopistot Kansanopistot Pääasiassa yleissivistävää aikuiskoulutusta LÄHDE OPETUSHALLITUS 3.3.5.9 Vastaavasti ammatilliset oppilaitokset ovat lisänneet yleissivistävien aikuisopintojen tarjontaa. Lisäksi raja yleissivistävän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen välillä on yhä vaikeammin määriteltävissä. Kuitenkin yli puolet aikuisopetustunneista on viime vuosina järjestetty ammatillisissa oppilaitoksissa.
Ammatillisen koulutuksen järjestelmä Kuvio 38. Oppilaitosten järjestämä aikuiskoulutus 1995 (aikuiskoulutusta järjestävien oppilaitosten lukumäärä, osallistumistapausten sekä opetustuntien määrä) 93 Oppilaitokset Yleissivistävät oppilaitokset Ammatilliset oppilaitokset 540 (45,8%) 600 (50,8%) Korkeakoulut Kesäyliopistot 19 21 YHTEENSÄ 1180 (1,6%) (1,8%) Osallistumistapauksia Yleissivistävät oppilaitokset Ammatilliset oppilaitokset 1 837 000 (67,5%) 683 000 (25,1%) Korkeakoulut 126 000 (4,6%) Kesäyliopistot 74 000 (2,7%) YHTEENSÄ 2720000 Opetustunteja Yleissivistävät oppilaitokset Ammatilliset oppilaitokset 3 438 000 (31,4%) 7 065 000 (64,6%) Korkeakoulut Kesäyliopistot 373 000 60 000 (3,4%) (0,5%) YHTEENSÄ 10 936 000 LÄHDE TILASTOKESKUS Luku III Ammatillisen koulutuksen järjestelmä