HELSINKI SUUNNITTELEE 25:3 Liikenteen sujuvuus Helsingissä vuonna 25
Sujuvuus huonontunut iltaruuhkassa vuodesta 23 Henkilöautoliikenteen sujuvuus on edellisestä mittausajankohdasta, vuoden 23 keväästä, hidastunut monella reitillä varsinkin iltaruuhkassa sekä keskustasta lähtevillä reiteillä että poikittaisreiteillä. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että liikenne on 2 vuodessa kasvanut iltaruuhkassa kaikilla laskentalinjoilla. Säteittäisr täisreitit itit Aamuruuhkassa matka keskustaan nopeutui vuodesta 23 ainoastaan yhdellä reitillä, neljällä se pysyi ennallaan ja kolmella hidastui. Muutokset edellisiin mittauksiin olivat aamuruuhkassa varsin vähäisiä. Ainoastaan Hämeenlinnanväylän suunnalta matka aamulla keskustaan nopeutui. Keskimatkanopeus kasvoi 3 km/h ja matka kesti keskimäärin 2 minuuttia vähemmän kuin vuonna 23. Hämeenlinnanväylän liikenne kasvoi aamuruuhkassa kaupungin rajalla edellisistä mittauksista 1 %. Aamuruuhkassa matka keskustaan hidastui Turunväylän, Veturitien ja Lahdenväylän suunnilta. Minkään reitin keskimatkanopeus ei laskenut merkittävästi, kaikilla kolmella 2 km/h. Matkaaika hidastui Turunväylän ja Veturitien suunnilta kaksi minuuttia ja Lahdenväylän suunnalta vain minuutin. Turunväylän suunnalta matka hidastui eniten moottoritieosuudella, 13 km/h. Veturitien reitti hidastui Mannerheimintiellä Helsinginkadulta Kaivokadulle 9 km/h. Lahdenväylän suunta hidastui eniten Kustaa Vaasan tiellä, 6 km/h. Sujuvimmin keskustaan ajettiin Itäväylän suunnalta. Keskimatkanopeus oli km/h. Hitaimmin keskustaan tultiin Veturitien suunnalta ja keskimatkanopeus oli vain km/h. Aamuruuhkassa pääsi keskustaan keskimäärin 1 minuutissa kauimpaa Itäväylän suunnasta. Hämeenlinnanväylä Vihdintie 19/3 27 /34 3 27 21 16/25 Turunväylä Veturitie 19 15/29 Tuusulanväylä 18/27 37 45 Lahdenväylä 2/26 18 17/2 Itäväylä SÄTEITTÄISREITIT RADIALA RUTTER Aamuruuhka keskustaan klo 69 Morgonrusning till centrum kl. 69 Matkaaika Färdtiden 2/26 (min.) 25 Keskiarvo, Medelvärdet Nopein/Hitain Snabbast/Långsammast Muutos Förändring 2325 Nopeampi, Snabbare Ennallaan, Oförändrad Hitaampi, Långsammare 12 1/18 33 Länsiväylä Keskimatkanopeus 25 Medelreshastighet 1 min. matkaaikavyöhyke (keskiarvo) aamuruuhkassa 1 min. restidszon (medelvärdet) i morgonrusningen
Hämeenlinnanväylä 2 Vihdintie 18/25 28 25/32 35 26 18 17/21 27 Turunväylä Veturitie 17 15/ Tuusulanväylä 2 17/ 4 41 Lahdenväylä 21/31 2 18/25 Itäväylä 43 SÄTEITTÄISREITIT RADIALA RUTTER Iltaruuhka keskustasta klo 1518 Kvällsrusning från centrum kl. 1518 Matkaaika Färdtiden 21/31 (min.) 25 Keskiarvo, Medelvärdet Nopein/Hitain Snabbast/Långsammast Muutos Förändring 2325 Nopeampi, Snabbare Ennallaan, Oförändrad Hitaampi, Långsammare 9 7/1 43 Länsiväylä Keskimatkanopeus 25 Medelreshastighet 1 min. matkaaikavyöhyke (keskiarvo) iltaruuhkassa 1 min. restidszon (medelvärdet) i kvällrusningen Iltaruuhkassa keskustasta muutokset olivat aamuruuhkaa merkittävämpiä. Kaikilla reiteillä liikenne ei ole enää aamuruuhkaa sujuvampaa kuten ennen. Liikenne iltaruuhkassa on kasvanut edellisistä mittauksista 3 % niemen rajalla, 4 % kantakaupungin rajalla ja 2 % kaupungin rajalla. Iltaruuhkassa matka keskustasta kaupungin rajalle nopeutui kahdella reitillä, yhdellä se pysyi ennallaan ja viidellä hidastui. Matka Tuusulanväylän suuntaan nopeutui merkittävästi. Keskimatkanopeus kasvoi 5 km/h ja matkaaika lyheni keskimäärin kolme minuuttia. Länsiväylän suuntaan keskimatkanopeus kasvoi myös 5 km/h, mutta matkaaika lyhyemmästä etäisyydestä johtuen keskimäärin vain minuutin. Iltaruuhkassa hidastui eniten matka Lahdenväylän suuntaan. Keskimatkanopeus laski peräti 8 km/h ja matkaaika kasvoi neljä minuuttia. Reitti hidastui Eteläesplanadilla 12 km/h ja koko moottoritieosuudella 5 6 km/h. Liikenne Lahdenväylällä kasvoi iltaruuhkassa 6 % edellisistä mittauksista. Itäväylän suuntaan keskimatkanopeus laski 7 km/h ja matkaaika piteni kolme minuuttia vuodesta 23. Reitti hidastui lähes kaikilla osuuksilla, eniten Eteläesplanadilla, 12 km/h. Liikenne Itäväylällä on kasvanut 12 % kahdessa vuodessa. Vihdintien suunnalle matka hidastui 5 km/h ja matkaaika kasvoi 5 minuuttia. Reittiä hidasti kaukolämpötyö Runeberginkadulla. Lisäksi Vihdintie hidastui merkittävästi välillä Mannerheimintie Kaupintie. Iltaruuhkassa nopeimmin ajettiin Länsiväylän ja Itäväylän suuntiin. Molempien reittien keskimatkanopeus oli 43 km/h. Poikittaisr oikittaisreitit Aamuruuhkassa poikittaisreiteistä teistä vuodesta 23 nopeutui ainoastaan reitti Turunväylältä Hakamäentietä Lahdenväylälle. Keskimatkanopeus kasvoi 5 km/h ja matkaaika lyheni 4 minuuttia. Toiseen suunta reitti hidastui 5 km/h ja matkaaika piteni 3 minuuttia.
Aamuruuhka molempiin suuntiin klo 6 9 Morgonrusning i båda riktningarna kl. 6 9 48 65 21 > 18/25 Kehä I POIKITTAISREITIT TVÄRGÅENDE RUTTER 18 > 16/ 17> 12/23 16 > 12/ 28 29 28 26 < 14 1/27 21 < 18 12/33 < 19/27 < 15 1/19 38 38 < 21 18/ < 18/35 Matkaaika Färdtiden (min.) 25 19 > 17/ 15 > 12/2 2/26 Keskiarvo, Medelvärdet Nopein/hitain Snabbast/långsammast Muutos Förändring 2325 Nopeampi, Snabbare Ennallaan, Oförändrad Hitaampi, Långsammare Keskimatkanopeus Medelreshastighet 25 19 > 18/2 Kehä I 59 > 19/31 2 > 12/36 16 > 12/2 23 25 26 17 < 19 13/ 19 21 < 21 15/29 < 2/26 < 19 14/28 41 37 < 21 19/23 < 19 18/ Iltauuhka molempiin suuntiin klo 15 18 Kvällsrusning i båda riktningarna kl. 15 18 21 > 2/23 17 > 15/23
Muut kantakaupungin reiteistä hidastuivat tai matka kesti saman verran kuin kaksi vuotta sitten. Matkaajat hidastuivat yhdestä kolmeen minuuttia. Aamuruuhkassa Kehä I hidastui molempiin suuntiin. Länteen päin aamulla keskimatkanopeus laski 9 km/h ja matkaaika piteni 4 minuuttia. Keskimatkanopeus oli vain 48 km/h. Reitin keskimatkanopeus hidastui varsinkin Malminkaaren kohdalta Hämeenlinnanväylälle asti katuosuudesta riippuen 35 km/h. Liikenne on kasvanut kahdessa vuodessa aamuruuhkassa länteen päin 13 % Pirkkolan kohdalla. Itään päin mentäessä matka Kehä I:llä hidastui minuutin ja tämä johtui osaltaan Hämeenlinnanväylän jälkeen olevasta nopeusrajoituksesta tietyön vuoksi. Liikenne aamuruuhkassa itään päin kasvoi 7 % edellisistä mittauksista. Iltaruuhkassa poikittaisreiteistä teistä mikään reitti ei nopeutunut. Kuten säteittäisreiteillä niin myös poikittaisreiteillä iltaruuhkassa liikenne hidastui aamuruuhkaa enemmän. Kantakaupungin poikittaisreiteistä matka Lahdenväylältä Hakamäentietä Turunväylälle hidastui merkittävästi. Lahdenväylän suunnasta keskimatkanopeus laski 5 km/h ja matka aika piteni 4 minuuttia. Turunväylän suunnasta keskimatkanopeus laski 7 km/h ja matkaaika kasvoi 5 minuuttia vuodesta 23. Säteittäisreitit Radiala rutter Erottaja Lönnrotink./Uudenmaank. Länsiväylä Erottaja Mechelininkatu Turunväylä Erottaja Runeberginkatu Vihdintie Erottaja Mannerh.tie Hämeenlinnanväylä Erottaja Vauhtitie Veturitie Erottaja Sörnäisten rantatie Tuusulantie Erottaja Varastokatu Lahdenväylä Erottaja Sörnäisten rantatie Itäväylä Poikittaisreitit Tvärgående rutter Hämeentie Kaivokatu Lauttasaarentie Mäkelänkatu Nordeskiöldinkatu Mechelininkatu Itäväylä Nordenskiöldinkatu Huopalahdentie Lahdenväylä Hakamäentie Turunväylä Vuotie Kehä I Laajasalontie Viikintie Tapaninkyläntie Keskimatkanopeuden muutos Medelreshastighetens förändring Keskimatkanopeuden muutokset vuosina 1991 25 seurantareiteillä Medelreshastighetens förändring åren 1991 25 på uppföljningsrutterna Tuntuvasti nopeutunut Märkbart snabbare (>4 km/h) Aamu klo 69, Morgon kl. 69 Länteen, Västerut Itään, Österut 91 5 3 5 91 5 3 5 Nopeutunut Snabbare ( km/h) Aamu klo 69 keskustaan Morgon kl. 69 till centrum 91 95 95 5 91 5 Ei muutosta Oförändrad (11 km/h) 3 5 Ilta klo 1518 keskustasta Kväll kl. 1518 från centrum 91 95 Ilta klo 15 18, Kväll kl. 15 18 Länteen, Västerut Itään, Österut 91 5 3 5 91 5 3 5 Hidastunut Långsammare ( km/h) 95 5 91 5 3 5 Tuntuvasti hidastunut Märkbart långsammare (<4 km/h)
Reitti Mäkelänkadulta Nordenskiöldinkatua Mechelininkadun päähän hidastui 6 km/h ja matka aika piteni 5 minuuttia. Reitin keskimatkanopeus oli vain 17 km/h. Myös toiseen suuntaan reitti hidastui kaksi minuuttia. Itään päin Kehä I hidastui iltaruuhkassa 13 km/h, vaikka liikenne väheni 2 %. Keskimatkanopeus oli vain km/h. Eniten Kehä I hidastui Helsingin rajan ja Kantelettarentien välisellä osuudella, yli 2 km/h sekä Kontulantien ja Myllypurontien välisellä osuudella 28 km/h. Kehä I:llä matka iltaruuhkassa länteen päin kesti saman verran kuin kaksi vuotta sitten, vaikka liikenne kasvoi 6 %. Sujuvuusmittauslaitteiden tuottamat tiedot Av mätningsapparaterna producerat data Sujuvuuden seuranta Helsingissä henkilöautoliikenteen sujuvuutta on seurattu 14 reitillä vuodesta 1991 joka toinen vuosi. Mittaukset suoritetaan maalishuhtikuussa maanantaista torstaihin klo 618. Tavoitteena on seurata sujuvuuden kehitystä pääkatuverkon säteittäis ja poikittaisreiteillä. Kolme mittauslaittein varustettua autoa ajavat muun liikenteen mukana. Tänä vuonna ajettiin kaikkiaan noin 19 5 km. AJONOPEUSTIEDOSTO HASTIGHETSFIL 2345, 45, 12 7, 48, 13 262, 5, 14 matka, keskinopeus, aika reslängd, medelhastighet, färdtid 33, Liikennevalot, 17 PYSÄHDYSSYYTIEDOSTO FÖRDRÖJNINGSFIL matka, syy, pysähdysaika reslängd, orsak, uppehållstid Sammandrag Vartannat år utförs i Helsingfors mätningar med personbilar på 14 uppföljningsrutter. Mätningarna började år 1991. Målet är att följa upp utvecklingen av trafikens smidighet. Från år 23 har färdtiden blivit kortare på en av de radiala rutterna i morgonrusningen till centrum. Tre av rutterna har blivit långsammare och fyra har samma färdtid som år 23. På Österleden var medelreshastigheten högst. Lahtisledens, Åboledens och Lokvägens rutter blev långsammare från år 23. Kvällsrusningen från centrum blev två av rutterna snabbare, en har samma färdtid som år 23 och fem blev långsammare. Trafiken på Österleden och Västerleden var smidigast i kvällsrusningen. På innerstadens tvärgående rutter blev medelreshastigheten på en av rutterna märkbart långsammare i morgonrusningen från år 23 och fyra i kvällsrusningen. Ring I blev märkbart långsammare västerut i morgonrusningen och österut i kvällsrusningen.
HELSINKI SUUNNITTELEE 25:3 Yhteystiedot: Kaupunkisuunnitteluvirasto asto Liikennesuunnitteluosasto Käyntiosoite: Kansakoulukatu 1 A postiosoite: PL 21 99 HELSINGIN KAUPUNKI p. 91691*, fax 9 169 3778 http:// www.hel.fi/ksv Tutkija Tuija Hellman p. 169 3633 sähköposti tuija.hellman@ksv.hel.fi taitto : MarjaSisko Arkiomaa 2.5.25 ISSN 787975