KIRJALLINEN KYSYMYS 56/2001 vp Tärkeiden pohjavesialueiden suojausten rakentamisen rahoitus Eduskunnan puhemiehelle Tiestön talvihoidossa käytetään vuosittain tuhansia tonneja maantiesuolaa eli natriumkloridia (NaCl) liukkauden torjuntaan. Käytettävän suolan määrä vaihtelee kulloinkin vallitsevien keliolosuhteiden ja lämpötilojen mukaan. Tiehallinnon, entisen Tielaitoksen, mukaan suolan kokonaiskäyttö on vähentynyt viimeisten vuosien aikana. Kuitenkin esimerkiksi Uudellamaalla suolan käyttö on vuosi vuodelta lisääntynyt. Teitä on pyritty luokittelemaan sen mukaan, kuinka tarpeellista niiden liukkauden torjunta suolauksen avulla on. Tiehallinnon mukaan eniten suolaa tarvitsevista teistä peräti 600 tiekilometriä sijaitsee tärkeillä pohjavesialueilla. Näiden teiden varsiin on rakennettu kiinteitä pohjavesisuojauksia. 1990-luvulla näitä suojauksia rakennettiin yhteensä noin 150 kilometrin matkalle. Tiehallinto arvioi, että nykyisellä, noin 20 kilometrin vuotuisella suojausmäärällä pyritään suojaamaan kiireellisiksi todetut kohteet vuoteen 2005 mennessä. Huomionarvoista on, että Tielaitoksen pohjavesisuojausten rakentamiseen käyttämä rahoitus on kasvanut 1990-luvun lopun vuosina huolimatta siitä, että tienpidon kokonaisrahoitus on vähentynyt. Samanaikaisesti varsinkin alemman tieverkoston kunnossapito ontuu tienpidon rahoituksen riittämättömyyden vuoksi. Onkin erikoista, että Tiehallinto on yksin vastuussa pohjavesisuojausten rakentamisen rahoituksesta. Nykyisellä rahoitustasolla ja rakentamisvauhdilla kiireellisiksikin todettujen kohteiden pohjavesisuojausten rakentaminen kestää aivan liian kauan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Eikö olisi ympäristön ja pohjavesien suojelun kannalta suotavaa, että myös ympäristöministeriö osallistuisi pohjavesisuojausten rakentamisen kustannuksiin? Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 2001 Lasse Virén /kok Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Lasse Virenin /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 56/2001 vp: Eikö olisi ympäristön ja pohjavesien suojelun kannalta suotavaa, että myös ympäristöministeriö osallistuisi pohjavesisuojausten rakentamisen kustannuksiin? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Liikennesektori on viime vuosina käyttänyt 20 30 milj. mk/vuosi pohjavesisuojausten rakentamiseen. Suojausta on rakennettu 15 20 tiekilometrille. Pääosa rakennetuista suojauksista on toteutettu osana muuta tien parantamista. Liikenne- ja viestintäministeriön ympäristöohjelmassa on tavoitteena, että kiireelliset pohjavesisuojauskohteet suojataan pääosin vuoteen 2005 mennessä. Nämä kohteet ovat lähinnä sellaisia, joihin ei kohdistu muita tien parantamistoimia. Kiireellisiä kohteita on tällä hetkellä noin 60 ja suojausta tarvittaisiin 145 tiekilometrille. Rakentamiskustannukset ovat noin 2,2 milj. mk/tiekilometri ja kiireelliset kohteet yhteensä 320 milj. mk. Nykyisen tasoisella perustienpidon rahoituksella tavoitetta ei voida saavuttaa. Tiehallinnon linjauksia ympäristöasioissa ollaan parhaillaan tarkistamassa. Tienpidon aiheuttamien pohjavesiriskien vähentäminen on keskeinen tavoite. Tiehallinnon keinoja vähentää riskejä ovat talvihoidon kehittäminen, suolauksen vähentäminen erityisesti pohjavesialueilla, nopeuden säätely, suistumisturvallisuuden parantaminen ja pohjavesisuojausten rakentaminen. Kiireellisten pohjavesisuojaus- ja meluntorjuntakohteiden toteutusaikataulua on jouduttu siirtämään vuoteen 2010 ja tavoite on edelleen haasteellinen. Tienpidon ja tieliikenteen riskejä pohjavesialueilla sekä tarvittavia toimia haittojen vähentämiseksi on selvitetty koko 1990-luvun ajan tiepiirien ja alueellisten ympäristökeskusten yhteistyönä. Yhteistyöllä on voitu hyödyntää eri alojen asiantuntemusta ja kartoittaa ongelmien laajuutta. Tiesuolauksen haittojen ehkäiseminen on kuitenkin suolan levittäjän eli Tiehallinnon vastuulla. Maassamme on jo 1960-luvun alusta sovellettu vesien ja muun ympäristön suojelussa sekä lainsäädännössä että käytännössä aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaan saastuttamisen aiheuttaja on vastuussa sekä vahinkojen korvaamisesta että haittojen poistamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Tämä pätee myös pohjavesien pilaamiskieltoon (ympäristönsuojelulaki 8 ), jota jokaisen on noudatettava. Myös EU:n uusi vesipuitedirektiivi lähtee aiheuttamisperiaatteesta. Yhteistyö Tiehallinnon ja ympäristöviranomaisten välillä pohjavesikysymyksissä on tärkeää ja hyödyllistä. Ympäristöhallinto osallistuu valvontaviranomaisena pohjavesialueilla sijaitsevien tieosuuksien tarkastamiseen ja suorittaa tässä yhteydessä myös asiantuntijaohjausta. Ympäristöviranomaisilla on keskeinen rooli myös 2
Ministerin vastaus KK 56/2001 vp Lasse Virén /kok pohjavesialueiden ominaisuuksia ja vedenlaatua koskevan tiedon tuottamisessa ja kokoamisessa. Näitä tietoja tarvitaan tienpidon suunnittelussa ja toteutuksessa. Yhteistyö Tiehallinnon ja ympäristöviranomaisten välillä on sujunut hyvin. Helsingissä 23 päivänä helmikuuta 2001 Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Lasse Viren /saml undertecknade skriftliga spörsmål SS 56/2001 rd: Är det inte önskvärt med tanke på miljöoch grundvattenskyddet att även miljöministeriet deltar i kostnaderna för utbyggande av grundvattenskyddet? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Trafiksektorn har under de senaste åren använt 20 30 milj. mk per år för utbyggandet av grundvattenskyddet. Skydd har byggts på en sträcka av 15 20 vägkilometer. Huvuddelen av de skydd som byggts har genomförts som en del av övriga vägförbättringar. I kommunikationsministeriets miljöprogram har man uppställt som mål att de brådskande grundvattenskyddsobjekten i regel skall skyddas före utgången av 2005. Dessa objekt är främst sådana som inte är föremål för andra vägförbättringsåtgärder. Antalet brådskande objekt uppgår för närvarande till cirka 60 och skydd behövs på en sträcka av 145 vägkilometer. Kostnaderna för byggandet är ca 2,2 milj. mk per vägkilometer och för de brådskande objekten sammanlagt 320 milj. mk. Målet kan inte uppnås med den nuvarande finansieringen för basväghållningen. Vägförvaltningens riktlinjer i miljöfrågor håller som bäst på att revideras. Det huvudsakliga målet är att minska de grundvattensrisker som föranleds av väghållningen. Vägförvaltningens medel för reducerande av riskerna är utvecklande av vinterunderhållet, minskande av användningen av vägsalt i synnerhet på grundvattenområden, hastighetsreglering, förbättrande av säkerheten i fråga om utkörningar och byggande av grundvattenskydd. Man har varit tvungen att senarelägga genomförandet av brådskande grundvattenskydds- och bullerbekämpningsobjekt till år 2010 och detta mål är fortfarande en utmaning. Utredandet av de risker som är förknippade med väghållningen och vägtrafiken på grundvattenområden samt de åtgärder som behövs för att minska skadorna har pågått under hela 1990- talet som ett samarbete mellan vägdistrikten och de regionala miljöcentralerna. I samarbetet har man kunnat utnyttja den sakkunskap som finns inom de olika sektorerna och kartlägga omfattningen av de befintliga problemen. Förebyggandet av de olägenheter som vägsaltningen medför ankommer dock på den som distribuerar saltet, dvs. Vägförvaltningen. I vårt land har man redan från början av 1960-talet inom vatten- och det övriga miljöskyddet såväl i lagstiftningen som i praktiken tillämpat principen om förorenarens ansvar, enligt vilken den som förorsakar en förorening är ansvarig både för ersättandet av skadorna och för de åtgärder som behövs för att eliminera skadorna. Detta gäller även i fråga om förbudet mot förorening av grundvatten (8 miljöskyddslagen), som skall iakttas av var och en. Även EU:s nya vattenramdirektiv utgår från principen om förorenarens ansvar. Samarbetet mellan Vägförvaltningen och miljömyndigheterna i grundvattenfrågorna är viktigt och nyttigt. Miljöförvaltningen medverkar i egenskap av tillsynsmyndighet i den kontroll som hänför sig till vägsträckor som är belägna på grundvattenområden och tillhandahåller i detta sammanhang även sakkunnighandledning. Miljömyndigheterna har en central roll även när det gäller att producera och sammanställa kunskap 4
Ministerns svar KK 56/2001 vp Lasse Virén /kok om egenskaperna av och vattenkvaliteten på grundvattenområdena. Dessa uppgifter behövs vid planeringen och genomförandet av väghållningen. Samarbetet mellan Vägförvaltningen och miljömyndigheterna har förlöpt väl. Helsingfors den 23 februari 2001 Kommunikationsminister Olli-Pekka Heinonen 5