Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 289/2003 vp Ruoka-aineisiin liittyvät ravintosisältömerkinnät Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen ruoka on terveellistä ja monipuolista. Kuluttajalle on hyvin tärkeää tietää ruoan ravintoaineet. Ruoka-aineisiin liittyvät selkeät ravintosisältömerkinnät ovat tärkeitä. Asia, johon on kuitenkin viime aikoina paljonkin kiinnitetty huomiota, on juuri näiden ravintosisältömerkintöjen puuttuminen tai vajavaisuus suomalaisista ruoka-ainemerkinnöistä. Ravintotieteilijät ovat jo pitkään vaatineet, että tuoteselosteissa olisi mainittava esim., sisältääkö tuote hydrogeneroituja eli vetykäsiteltyjä rasvoja, jotka lisäävät tuotteiden säilyvyyttä. Tällaisia rasvoja ei saisi asiantuntijoiden mukaan käyttää ravintoaineissa lainkaan. Kyse on siis kuluttajien terveydestä. Monella suomalaisella on erilaisia terveydellisiä syitä, joiden vuoksi tarkat ravintosisältömerkinnät olisivat tarpeen. Esimerkkinä mainittakoon korkean kolesterolin omaavat henkilöt. Heille olisi hyvinkin tärkeää tietää ravintoaineiden rasvapitoisuudet ja ennen kaikkea se, millaisia rasvoja eri ravintoaineissa käytetään. Ns. kovien rasvojen käyttö on erittäin epäterveellistä. Riittävän laajat ravintosisältömerkinnät tuotteissa ennalta ehkäisisivät myös monia sairauksia. Amerikassa on jopa haastettu ruokakonserneja oikeuteen (esim. Nabisco-konsernin tapaus) yrityksen käyttämien terveydelle haitallisten aineiden takia. Mielestäni meidän olisi Suomessakin syytä varautua vastaaviin tapauksiin. Tulevaisuudessakin kuluttajan tulee voida tehdä tietoisia valintoja käyttämistään ruoka-aineista. Viranomaisvalvonta varmastikin toimii, mutta kuluttajat eivät tiedä, mitä suuhunsa laittavat. Tämä on selkeä epäkohta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä, että kotimaisten tuotteidemme ruoka-ainemerkinnöistä puuttuvat ravintosisältömerkinnät saadaan suomalaisiin tuoteselosteisiin mahdollisimman pian? Helsingissä 5 päivänä syyskuuta 2003 Marja Tiura /kok Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Marja Tiuran /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 289/2003 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä, että kotimaisten tuotteidemme ruoka-ainemerkinnöistä puuttuvat ravintosisältömerkinnät saadaan suomalaisiin tuoteselosteisiin mahdollisimman pian? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä säännellään elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annetulla asetuksella (794/1991) sekä elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annetulla kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksellä (795/1991). Lisäksi elintarvikkeiden ravintosisällön ilmoittamisesta säädetään elintarvikkeiden ravintoarvomerkinnöistä annetulla kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksellä (1496/1993). Suomen merkintämääräykset vastaavat yhteisölainsäädännön vaatimuksia. Elintarvikkeiden ravintoarvomerkinnät ovat tärkeä tietolähde, kun kuluttajalle annetaan ravitsemusinformaatiota ravintoainetasolla. Ravintoarvomerkinnät ovat myös yksi keino pyrittäessä varmistamaan väestön korkeatasoinen terveydensuojelu. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ravintoarvomerkintöjä koskevien vaatimusten tulisi perustua kansanterveydellisiin ravitsemussuosituksiin. Lisäksi elintarvikkeiden ravintosisältö tulisi ilmoittaa niin, että kuluttajan on helppo käyttää tietoa hyväkseen arvioidessaan elintarvikkeen ravintoarvoa ja tehdessään omaa ravitsemustaan koskevia valintoja. Nykyiseen lainsäädäntöön perustuvia ravintosisältömerkintöjä pidetään jossain määrin puutteellisina. On myös todettu, että kuluttajat eivät pysty parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään tietoja elintarvikkeen ravintoarvosta. Euroopan komissio lähetti alkuvuodesta 2003 jäsenvaltioille kyselyn ravintoarvomerkintädirektiivin uudistamistarpeista. Komission pyrkimyksenä on uudistaa säännökset vastaamaan paremmin kuluttajien tarpeita ja odotuksia. Keskustelun kohteena on sekä ravintoarvomerkintöjen pakollisuus että se, mitä ravintoaineita tulisi ilmoittaa ja millä tavalla. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan ravintosisällön ilmoittaminen elintarvikkeen pakkausmerkinnöissä on vapaaehtoista paitsi silloin, kun elintarvikkeesta esitetään ravitsemuksellinen väite. Komission kyselyyn antamissaan kommenteissa useimmat jäsenvaltiot Suomi mukaan lukien tukivat ravintoarvomerkintöjen pakollisuutta. Suomi totesi vastauksessaan, että ravintoarvomerkinnän pakollisuutta puoltavat sekä kansanravitsemukselliset syyt että kuluttajien odotukset. Kansanterveyden edistämisen kannalta keskeiset kuluttajalle annettavat ravintoarvotiedot ovat kokonaisenergian määrä, rasvan määrä ja laatu (tyydyttyneet rasvat + transrasvat = kovat rasvat), hiilihydraattien (sokerit ja kuitu) määrä ja suolan määrä. Elintarvikkeiden ravintosisällön ilmoittamisen selventämiseksi on tehty myös Pohjoismaista yhteistyötä, johon Suomikin on aktiivisesti osallistunut. Pohjoismaisissa projekteissa on selvitetty muun muassa, miten kuluttajat suhtautuvat ravintoarvomerkintöihin, miten esitetyt tie- 2

3 Ministerin vastaus KK 289/2003 vp Marja Tiura /kok dot omaksutaan ja mikä olisi selkein tapa esittää ravintosisältöä koskevat tiedot kuluttajalle. Koska ruokavaliot ja kansanterveydellinen tilanne vaihtelee eri jäsenvaltioissa, on tarkoituksenmukaista, että kansallisesti voitaisiin vaatia tiettyjen tietojen ilmoittamista ravintoarvomerkinnöissä sen lisäksi, mitä yhteisölainsäädäntö edellyttää. Suomessa on kansallisia säännöksiä suolan määrän ilmoittamisesta sekä eräiden tuotteiden ilmoittamisesta voimakassuolaisiksi. Nämä vaatimukset perustuvat kansanterveydellisiin syihin (sydän- ja verisuonitaudit). Suolan käyttö onkin Suomessa vähentynyt sekä kuluttajien että teollisuuden keskuudessa. Kun ravintoarvomerkintöjä koskevaa yhteisölainsäädäntöä muutetaan, Suomen lainsäädäntö tullaan mukauttamaan vastaavalla tavalla. Ravintoarvomerkintöjen valvonta on osa elinkeinonharjoittajien omavalvontaa sekä osa normaalia viranomaisvalvontaa. Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2003 Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Herr talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Marja Tiura /saml undertecknade skriftliga spörsmål SS 289/2003 rd: Vad ämnar regeringen göra för att de uppgifter om näringsinnehåll som för närvarande saknas i födoämnesdeklarationerna för inhemska produkter så snart som möjligt skall inkluderas i finska varudeklarationer? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Märkningen av livsmedel styrs av förordningen om påskrifter på livsmedelsförpackningar (794/1991) samt av handels- och industriministeriets beslut om påskrifter på livsmedelsförpackningar (795/1991). Bestämmelser om angivande av näringsinnehållet i livsmedel ingår dessutom i handels- och industriministeriets beslut om näringsvärdesdeklaration för livsmedel (1496/1993). De finska bestämmelserna om märkning uppfyller de krav som ställs i gemenskapslagstiftningen. Näringsvärdesdeklarationen för livsmedel utgör en viktig informationskälla när konsumenten informeras om livsmedlens näringsmässiga egenskaper i fråga om olika näringsämnen. Näringsvärdesdeklarationen är också ett sätt att säkerställa en hög hälsoskyddsnivå bland befolkningen. För att dessa mål skall kunna nås bör de krav som ställs på näringsvärdesdeklarationer basera sig på nationella rekommendationer om hälsosam kost. Dessutom bör näringsinnehållet i livsmedel anges så att det är lätt för konsumenten att tillgodogöra sig informationen när hon skall bedöma livsmedlets näringsvärde och fatta beslut om sin egen nutrition. De näringsvärdesdeklarationer som baserar sig på den nuvarande lagstiftningen betraktas som något bristfälliga. Det har vidare konstaterats att konsumenterna inte på bästa möjliga sätt kan tillgodogöra sig informationen om livsmedlens näringsvärde. I början av 2003 riktade Europeiska kommissionen en förfrågan till medlemsstaterna för att utreda eventuella behov att revidera direktivet om näringsvärdesdeklaration. Kommissionen har som mål att revidera bestämmelserna så att de bättre skall svara mot konsumenternas behov och förväntningar. Diskussionen handlar om både obligatoriet att ange näringsvärdet och frågan om vilka näringsämnen som skall anges och på vilket sätt. Enligt den gällande lagstiftningen är det frivilligt att inkludera en näringsvärdesdeklaration i påskrifterna på livsmedelsförpackningar utom i de fall där man framför ett näringspåstående angående livsmedlet. I sina svar på kommissionens förfrågan stödde de flesta medlemsstater däribland Finland kravet på obligatoriska näringsvärdesdeklarationer. Finland konstaterade i sitt svar att det finns flera skäl, såsom näringsskäl och konsumenternas förväntningar, som talar för att näringsvärdesdeklarationer skall vara obligatoriska. De uppgifter om näringsinnehåll som är av största betydelse med tanke på främjandet av folkhälsan är livsmedlets totala energivärde, mängden och typen av fett (mättade fetter + transfetter = hårda fetter), mängden kolhydrater (socker och fibrer) och mängden salt. De nordiska länderna har också samarbetat för att informationen om näringsinnehållet i livsmedel skall kunna göras klarare. Också Finland 4

5 Ministerns svar KK 289/2003 vp Marja Tiura /kok har deltagit aktivt i detta samarbete. Inom ramen för de samnordiska projekten har man utrett bl.a. konsumenternas inställning till näringsvärdesdeklarationer, deras förmåga att tillgodogöra sig informationen och det bästa sättet att ge konsumenterna information om näringsinnehållet. Eftersom kosten och befolkningens hälsotillstånd varierar från en medlemsstat till en annan anses det ändamålsenligt att man på nationell nivå kan kräva att vissa uppgifter skall lämnas i näringsvärdesdeklarationer utöver de uppgifter som förutsätts i gemenskapslagstiftningen. Finland har nationella bestämmelser om angivande av salthalten i livsmedel och meddelande om att vissa produkter är kraftigt saltade. Dessa krav hänger samman med folkhälsan (hjärt- och kärlsjukdomar). Användningen av salt har således också minskat i Finland både bland konsumenterna och inom industrin. När gemenskapslagstiftningen om näringsvärdesdeklaration ändras, kommer också den finska lagstiftningen att anpassas därefter. Kontrollen av efterlevnaden av bestämmelserna om näringsvärdesdeklaration utgör en del av näringsidkarnas egenkontroll samt en normal del av myndighetskontrollen. Helsingfors den 18 september 2003 Handels- och industriminister Mauri Pekkarinen 5