Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Varsinais-Suomen kv-hankepäivä Loimaa 11.11.2016 Sivu 1 7.11.2016
Kansainväliset yhteistyöhankkeet 2014-2020 Leader-toimintatavassa kansainvälisiä hankkeita toteutetaan jo neljättä ohjelmakautta ohjelmatasolla ei suuria muutoksia kv-hankkeiden sisältöön ja prosesseihin hanketasolla huomiota pitäisi kiinnittää entistä enemmän uutuusarvoon, tuloksiin ja laatuun Uutena maaseutuohjelmassa mahdollisuus kansainvälisiin hankkeisiin tai erillisiin kv-toimiin ELY-keskuksen rahoittamille hankkeille Yhteistyö toimenpiteessä tp. 16 - tärkeää saada esimerkkitapauksia, jotta rahoitusmuoto saataisiin laajemmin käyttöön seuraavilla ohjelmakausilla
Yleisiä lähtökohtia kansainvälisen hankkeen suunnitteluun Tarvelähtöisyys hankkeelle pitää olla selkeä tarve Strategialähtöisyys - kv-hankkeella saadaan alueelle jotain, mikä ei onnistu vain kansallisin toimin Olemassa olevien kansainvälisten kontaktien ja verkostojen kartoittaminen ja hyödyntäminen suunnittelun alkuvaiheessa Osaavien ja motivoituneiden tekijöiden löytyminen; avainhenkilöt; kielitaito Kumppanien määrä (ei liikaa) ja roolit (etukäteen määriteltyjä) Miten luodaan osapuolten välinen luottamus ja sitoutuminen? - kansainvälinen hanke vaatii aikaa!
Kansainväliset hankkeet Leader-ryhmien rahoittamina/ alatoimenpiteen 19.5 tavoitteet Uusia ideoita ja ratkaisuja toiminta-alueelle Uudenlaista yhteistyötä eri alueiden ja toimijoiden välillä Tavoitteena on lisätä maaseudun elinkeino- ja työllisyysmahdollisuuksia suoraan tai välillisesti Tutustumismatka-tyyppistä vain jos hyvät perustelut (esim. matka kohdennettu vain tietynlaisille toimijoille)
Aiempien Leader kv-hankkeiden opit käytäntöön Huomiota hankkeen laatuun jo suunnitteluvaiheessa: millaisia tuloksia ja vaikutuksia tavoitellaan Edellisten ohjelmakausien hyvät kv-käytännöt levitykseen, esim. nuorten aktivointi Uusia tavoitteita ja toimijoita mukaan hankkeisiin Kv-hankkeiden seuranta ja raportointi palvelemaan Leaderryhmän/ alueen muuta kehittämistoimintaa Tuloksista viestimiseen panostaminen: sekä hanke-, Leaderryhmä-, alue- että ohjelmatasolla Kansainvälistyä voi myös kotimaassa, esim. maahanmuuttajien osaaminen käyttöön!
Kansainvälisten Leader-hankkeiden valmisteluhanke Mahdollista tehdä ennen varsinaisen kansainvälisen hankkeen toteuttamista Esiselvityksen ehtona on, että hakijoilla on aikomus toteuttaa kansainvälinen hanke esiselvitys-jakson jälkeen Tuloksena voi kuitenkin olla, ettei hankeidea ollutkaan toteuttamiskelpoinen Valmisteluhankkeen aikana tavataan hankekumppanit ja valmistellaan yhdessä näiden kanssa varsinaista hankevaihetta.
Kumppanit kansainvälisissä Leader-hankkeissa Maaseutuohjelmien Leader-ryhmät ja/tai näiltä rahoituksensa saavat hanketoteuttajat Kalatalous -Leader-ryhmät (uusi!) Kaupunki -Leader-ryhmät EU-maissa (uusi!) Maaseudun Leader-tyyppiset yhteisöt EU:n ulkopuolella Yhteistyökumppanin rahoitus joko paikalliselta toimintaryhmältä (EU-maat) tai muulta vastaavalla tavalla muodostetulta ryhmältä (EU:n ulkopuoliset maat).
Kansainvälinen Leader-yhteistyö muissa maissa Kansainvälinen Leader-yhteistyö on pakollista kaikissa EU:n maaseutuohjelmissa, mutta toteutustavat ja säännöt ovat joka maassa ja ohjelmassa vähän erilaiset, esim: minkä rahastojen toimintaryhmät voivat olla kumppaneita päättääkö kv-hankkeista Leader-ryhmä itse vai hallintoviranomainen toteuttaako hanketta aina Leader-ryhmä vai ovatko myös muut toteuttajat mahdollisia mitkä teemat ja kustannukset ovat hyväksyttäviä mikä on kv-hankkeen tukitaso Itämeren maiden kv-hankkeiden vaatimuksista lisätietoa: http://maainfo.ee/?page=3787
Kansainvälisten Leader-hankkeiden ilmoittaminen komissiolle ELY-keskuksen päätöksen jälkeen kansainvälisestä hankkeesta tehdään ilmoitus EU-komissiolle Leader-ryhmä tai tuensaaja täyttää tiedot hankkeesta ja sen kumppaneista Excel-lomakkeeseen Lomake toimitetaan Maviin, jossa se tallennetaan komission tietojärjestelmään (SFC) SFC-tietojärjestelmän avulla komissio seuraa kansainvälisten hankkeiden lukumäärää, aihealueita, kumppaneita, sekä päätösten etenemistä kunkin hankekumppanin osalta. Koskee vain varsinaisia kv-hankkeita, ei valmisteluhankkeita Tällä kaudella on uusi SFC-lomakemalli (excel)
Mitä uutta kansainvälisissä Leader-hankkeissa? Hallintoviranomaisen on tehtävä päätös viimeistään 4 kuukautta hakemuksen toimittamisen jälkeen (maaseutuasetus (EU) N:o 1305/2013, art. 44) Jos hallintoviranomainen valitsee kansainväliset Leaderhankkeet: hallintoviranomaisen on julkaistava kuvaus oman maansa kansainvälisten Leader-hankkeiden hakuprosessista sekä lista kv-hankkeiden hyväksyttävistä kustannuksista
Kansainvälinen yhteistyö ELY-keskuksen rahoittamana Pilotti/ kokeilu ohjelmakaudella 2014-2020 Kansainvälinen yhteistyö toteuttaa toimenpiteen 16 tavoitteita Kansainvälinen yhteistyö voi olla joko osana alueellisen tai alueiden välisen hankkeen kustannuksia tai osana maaseudun innovaatioryhmän (EIP) toimintaa tai erillinen kansainvälinen hanke Kansainvälinen yhteistyö tuo lisäarvoa, esim. ratkaisee ongelman johon ei löydy ratkaisua omalta alueelta Rahoitetaan tavoitteellista toimintaa, joka toteuttaa alueen strategiaa
Mitä voidaan rahoittaa? Teemat ja tukikelpoinen toiminta kuten tp 16:ssa, esim: Mikroyritysten hankkeet kilpailukyvyn kehittämiseksi Matkailualan yritysten yhteiset kehittämis- ja markkinointihankkeet Uusien tuotteiden, käytäntöjen, menetelmien ja tekniikoiden kehittäminen maatalouden, elintarvikealan, metsätalouden, matkailun ja muiden maaseudun elinkeinojen uudistamiseksi Yhteistyön kautta syntyvät uudet innovatiiviset menettelyt ja teknologia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi Yhteistyöhön perustuvat ympäristötoimet, ml. Itämeristrategiaa tukevat hankkeet (esim. ravinteiden kierrätys) Osa EIP-ryhmän toimintaa (liittyy innovaatioon)
Yhteistyökumppanit (tp 16) Vähintään kaksi toimijaa kahdesta EU-maasta (Suomi + 1) Yhteistyökumppani voi hankkia oman osuutensa rahoituksesta mistä tahansa ohjelmasta tai rahoituslähteestä omassa maassaan, kuten: - maaseudun kehittämisohjelma - rakennerahasto-ohjelma - meri- ja kalatalousohjelma - Horisontti 2020 tutkimusohjelma jne. Hankkeessa määritellään yhteinen tavoite ja toimet yhteistyökumppaneiden kanssa
Mistä yhteistyökumppanit löytyvät? (tp 16) Useimmilla EU-mailla ei ole kansainvälisten hankkeiden mahdollisuutta maaseutuohjelmassaan ja siellä missä on, toteutustavat vaihtelevat - ei ole valmiita rakenteita - ei tietokantaa jonka kautta voi hakea kumppaneita Hanketta toteuttavan organisaation tai yksittäisten henkilöiden olemassa olevat kv-kontaktit käyttöön Mahdollisesti Leader-ryhmien ja maaseutuverkostojen kvkontaktit, verkostot ja tietokannat tai ESR tietokanta avuksi http://ec.europa.eu/esf/transnationality
Toimien yhteensovitus kv-hankkeessa (tp 16) Kumppaniorganisaation toimet hankkeessa ko. maan ja rahoitusohjelman vaatimusten mukaan - ei välttämättä yhtenevä tp 16:n kanssa - hankkeessa kokonaisuutena silti yhteinen tavoite Maaseutuohjelmasta ei pääsääntöisesti voi rahoittaa ulkomaisen kumppanin toimintaa hankkeessa - Kukin osapuoli hankkii oman osuutensa rahoituksesta ja rahoittaa yleensä osuuden hankkeen koordinaatiosta ELY-keskuksen tekemä päätös koskee vain suomalaisen hanketoteuttajan rahoitusosuutta (kuten Leaderin kvhankkeissa)
Yhteenveto Kv-hankkeen yleiset periaatteet (tp 16) Pääsääntöisesti samat tukikelpoisuusedellytykset kuin toimenpiteessä 16 Esim. hyväksyttävät kustannukset, yksinkertaisten kustannusmenettelyjen käyttö, tuensaajat, tukitasot Tuettavan toiminnan sisältö toimenpiteen 16 ja sen alatoimenpiteiden mukainen Leader kv-hankkeen kanssa yhteistä: Kansainvälisten kumppanien kanssa tehdään sopimus, jossa sovitaan vastuista ja työnjaosta Maaseutuohjelma rahoittaa vain suomalaisten kumppanien osuuden hankkeesta (ei yhteistä budjettia kuten Interreg:issä)
Synergia ja yhteistyö kahden kv-hanketyypin välillä Miten erimerkkiset kv-hanketoimijat voisivat hyödyntää toistensa osaamista ja oppia toisiltaan? Esim. Leader-kv-hankkeista tehdyt selvitykset ja Leader-kvhankkeiden raportit Avainhenkilöiden ja hankevetäjien kokemukset Menettelyt kumppanien kanssa laadittavasta sopimuksesta (komission laatima Leaderin kv-sopimusmalli)
Kiitos! leena.anttila@mmm.fi